Tämän takia Kokkolalla menee huonosti.

Yhdistettiin 4 kuntaa Kokkolaan. Mutta ketään ei irtisanottu vaan ne entisten neljän kunnan työntekijät jatkavat töissä eli Kokkolalla on nelinkertainen miehitys. Joihin rahaa palaa kohtuuttomasti.

Esim entisten kuntien kunnanjohtajille piti keksimällä keksiä joku työpaikka Kokkolassa.
Nyt ne nostavat kunnanjohtajan palkkaa niillä keksityillä työpaikoillla. Ja Kokkolan asukkaat maksaa.

Sen päälle kaikki muut korkeapalkkaiset virkamiehet entisistä kunnista joille samoin piti keksiä uusi virka Kokkolasta. Nekin aiheuttavat nelinkertaisen turhan rahanhaaskauksen.

Ja niin edelleen.....

Perussuomalaiset valtuutetut, ottakaa vastuunne ja siivotkaa rahantuhlauksen mätäpaise pois Kokkolasta!!!!!!!!!!!!!
12283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin no, eihän noille kaikille 4. kunnan virkamiehille etes löytynyt töitä. Niillekkin maksetaan viisi vuotta ero rahaa, vai millä nimella niiden "palkkaa" kutsutaan?
Uskokaa tai älkää, nutta näin se on.

Kuntaliitos ehken joltain osin on hyvä asia, mutta kun amatöörit puuhastelee, niin ei hyvä.

Äänestä

Näin se näyttää menevän, yhdistymisestä ei synny synergiaetuja. Johtajuus ja sen tuomat jämäkät toimenpiteet puuttuvat.

Äänestä

No joo, 3 kuntaa. Kunnajohtajista yksi ehti eläkkeelle, toinen jäi eläkkeelle noin vuosi sitten (vai 2 ?), kolmas on vielä "virassa" Kansliapäällikkönä. Totta on että henkilöstökulut kasvoivat merkittävästi. Nyt pitää tehtäviä lopettaa luonnollisen poistuman kautta. Eli eläkkeelle siirtyvän tilalle ei palkata uutta ja muita turhia tehtäviä on karsitava esim kuljetus- rakennus- ja toimistotehtäviä. Sosiaali- ja vanhustoimeen ei saa puuttua karsimalla tehtäviä - päinvastoin. Kielilisä on lopetettava.
Jotain plussaa sentään: Olemme valtakunnan "maitorikkain" pitäjä, saimme Ullava-Kälviän "valtavat" luonnorikkaudet ja Lohtajan lohi- ja siika-apajat ..

Jk Annetaan Soinille ensin Päämisteriys ja kuka tietää......

Äänestä

Millai ihmellä henkilöstö kulut kasvaa jos alunperin on tarkoitus saada "synergia etuna", saada" hlö.kulut kuriin et sillei hei
En mie käsitä. Paljon minä kyllä ymmärrän, miten iso yritys toimii ja tuottaa tulosta.
Ilmeisesti kunnalla ei vältämättä ole osaavia "duunareita". Osaamattomuus näkyy sitte kuntalaisten verotuksessa.

Äänestä
  • R.E.P 3 kirjoittaa "Ilmeisesti kunnalla ei vältämättä ole osaavia "duunareita". Osaamattomuus näkyy sitte kuntalaisten verotuksessa."

    Tulkiten tuota voitaisiin siis sanoa, että kunnan duunareiden osamattomuuden takia verotus nousee ja verot eivät riitä kuluihin. Siihen ei sitten ilmeisesti vaikuta väestön ikääntyminen (terveysmenojen kasvu) tai toimeentulotukien kasvu (sosiaalimenojen kasvu)?

    Mikä siis neuvoksi? Ostetaanko terveyspalvelut yksityiseltä sektorilta (siitähän on jo kokemuksiakin) ja toimeentulotuet lopetetaan tai tehdään oikein helvetin vaikeiksi saada. Kirjastot voidaan yksityistää niin, että lainaaminen on maksullista. Ja kaikki liikuntatilat yksityisille ja maksullisiksi. Noiden jälkeen ei paljoa jää verovaroin hoidettavaa, vielä kun vanhusten hoito siirrettään sukujen hoitoon ja museot ja muut vastaavat myydään matkailuyrittäjille niin keskushallinto voidaan lakkauttaa. Niin tietysti jos halutaa kilpailuttaa esim. terveyspalveluja määräajoin niin sitä varten pitäisi jotain hankintaasiamiestä pitää palkkalistoilla. Kunnan kaavoitus voisi tienata kulunsa tonttien myymisellä mutta nyt meillä olisi jo aika kevyt organisaatio. Mutta ollaanko tähän valmiita?

    Äänestä

Ei huolta, kyllä se siirtymäaika viroissa olleille tulee aikanaan tiensä päähän..

Äänestä
  • Viidessä vuodessa ylimiehitetty virkamiehistö ehtii hyvin tottua ottamaan rennosti. Pasianssin peluuta kesken työpäivän aletaan pitää luontaisetuna. Niinpä sitten, kun se viiden vuoden suoja-aika on päättymässä, huomataan että tässähän on työstä ylikuormaa, jos osa lähtee pois. Suoja-aikaisten työsuhdetta jatketaankin tai kun eläkeikä koittaa, palkataan uusi tilalle.

    Äänestä

Kyllä on taas juttua ja niin pielessä kuin ikinä. Te kirjoittajat ette edes osaa kuvitella mitä työtahti nykymaailmassa yrityksissä ja julkispuolella on. Ja onhan niitä lakejakin, ihan itse ei saa päättää mitä tehdään ja miten.

Mutta tässäpä sitä on hyvä tilaisuus teidän työttömien tai muuten laiskojen haukkua niitä jotka edes jotain yrittävät. Kun äly ja kyky ei muuhun riitä.

Äänestä
  • Kaupunki tai valtio on sosiaalinen työpaikka.
    Suuri osa työntekijöistä ei pystyisi sijoittumaan yksityiselle sektorille. Komptenssi ei vaan yksinkertaisesti riitä

    Äänestä

  • Uhfthjbfthbvgghjbbghjnbh kirjoitti:

    Kaupunki tai valtio on sosiaalinen työpaikka.
    Suuri osa työntekijöistä ei pystyisi sijoittumaan yksityiselle sektorille. Komptenssi ei vaan yksinkertaisesti riitä

    Sulla ei riitä edes kirjoitustaitoo.

    Pitää olla kompetenssi.

    Julkinen puoli ne sinunkin hermopillerireseptit ja sossumaksut kirjoittaa ja hoitaa. Että sitä rataa...

    Äänestä

eeeeeeeeeeeeeeeeee
ota tosta, anna kaverillekkin

Äänestä

Aluehallintovirasto pukkaa uutta pykälää sote-puolella, budjetteihin saa lisäillä nollia
perään.
Lekureita koulutetaan tarkoituksella niin vähän, että ei virkoihin saada rahallakaan tänne ketään . Keikkalääkärit kuppaa muutaman tonnin päivässä.

Koko kunta-sektori tulee olemaan konkurssissa velvoitteidensa kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soini Presidentiksi. kirjoitti:

Yhdistettiin 4 kuntaa Kokkolaan. Mutta ketään ei irtisanottu vaan ne entisten neljän kunnan työntekijät jatkavat töissä eli Kokkolalla on nelinkertainen miehitys. Joihin rahaa palaa kohtuuttomasti.

Esim entisten kuntien kunnanjohtajille piti keksimällä keksiä joku työpaikka Kokkolassa.
Nyt ne nostavat kunnanjohtajan palkkaa niillä keksityillä työpaikoillla. Ja Kokkolan asukkaat maksaa.

Sen päälle kaikki muut korkeapalkkaiset virkamiehet entisistä kunnista joille samoin piti keksiä uusi virka Kokkolasta. Nekin aiheuttavat nelinkertaisen turhan rahanhaaskauksen.

Ja niin edelleen.....

Perussuomalaiset valtuutetut, ottakaa vastuunne ja siivotkaa rahantuhlauksen mätäpaise pois Kokkolasta!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu