Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea

Saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Eläkeläisproffa jatkaa kirjailijoiden elämän esittelyä. Elämäkerrasta ei voi puhua, määrite on: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta. Siinähän toki riittää aihetta yli neljäänsataan sivuun. Hieman kirjoittajan tahti on hiipunut, taannoin Waltaria käsitellyt Unio Mystica oli tuplakokoinen sekä sivuina että kiloina. Punnitsin, kun molemmat on käsillä, kiitos ystävän lahjoituksen.

Pitkän matkan Meriluoto ehti kulkea sekä maantieteellisesti Pieksämäeltä Etu-Töölöön Ruotsin Lapin kautta koukaten, että ilmaisullisesti Lasimaalauksesta proosan ja päiväkirjojen kautta kypsän (ensi vuonna 90 v) iän runoihin.

Tavoilleen uskollisena Panu-pappa antaa paljon tilaa Ailan miessuhteiden esittelyyn ja analysointiin. Päästen itsekin entisten poikaystävien pöytään. Joka ei ole pieni.

Toki pääpaino on ujon hiljaisen kirjojen pariin pakenevan koulutytön kasvu valtakunnan lyriikan kuningattareksi. Pitkä ja kivinen tie, jota avioliitot eivät helpottaneet. Kaikille runoa tai julkkiksia harrastaville on tuttu Meriluodon ja Lauri Viidan myrskyinen muutaman vuoden avioliitto. Dominoiva ja maaninen Viita vaiensi perheen toisen runoilijan liki täysin kuudeksi vuodeksi. Puuhaa rouvalla riitti muutenkin, neljän pikkulapsen arjen pyörittäminen lie liki kokopäivätyö. Viita siinä vielä viidentenä lapsena noin kodinhoidollisessa mielessä. Perusteellisesti Panu Rajala kertoo Viitaakin edeltävät romanttiset suhteet aina nuoreen runoilijattareen perinjuurin lätkähtäneestä, iältään kolminkertaisesta professori V A Koskenniemestä jatkosodan sankarivainajaan. Kiitos näistäkin tiedon- ja tirkistelynmuruista.

Viidan toistuva sekoaminen, avioero ja Meriluodon uuden rakastajan äkillinen kuolema saavat lopulta Ailan taipumaan kutsuun Ruotsin Nilivaaraan. Kirkkoherran sivuvaimoksi, pappilan yläkertaan työskentelemään. Ihmissuhdekuvio on omalaatuinen ja koittelee kirkkoherran virallisen ruustinnan joustavuutta. Maamme runotaiteen onneksi hänen suvaitsevaisuutensa mahdollistaa Ailan keskittymisen vaativaan käännöstyöhön. Harry Martinsonin Aniara on upea lyriikka-scifi, dystopian alalohkoa. Martinson kiitti Meriluodon käännöstä parhaaksi vastaanottaessaan aikanaan Nobelin. Ajoittain vapaalla jalalla oleva Viita löytää tiensä Lapin perukoillekin ja saattaa tupsahtaa keskiyöllä, ilmoittamatta, lapsia tapaamaan ja meuhkaamaan. Kunnes viranomaiset kuskaavat lähimmälle pysäkille.

Muuutaman Lapin vuoden jälkeen Meriluoto muuttaa etelämmäs, yhä Ruotsiin ja pääsee kiinni hyvään työvireeseen. Ihan kaikkia ihmissuhdekiemuroita en paljasta, mutta aiheita niin runoihin kuin proosaan riittää ihan omassa elämässä. Jopa elokuvaksi asti. Ujo koulutyttö ei enää kainostele kertoa liki kaikkea, toki hieman nimiä muutellen. Käännöstyöt tuovat leivän ja Suomen lapset kiittää Vaahteramäen Eemelistä.

Aikanaan Meriluoto ja osa lapsista palaa Suomeen ja luovuus jatkuu, vaikka välillä hän tuskailee erakoitumistaan ja piirien ulkopuolelle jäämistään. Legenda jo eläessään-sarjassa ilmestynyt Lauri Viidan elämäkerta palauttaa hänet taiteen eturiviin. Kirjan vastaanotto on hyvä ja Meriluoto itse pitää sitä parhaimpanaan.

Rajalan kirjoitustapa on poukkoileva. Tavallaan ulkokuoren muodostaa hänen oma tarinansa miten tämä kirja syntyi, siis kuvaus haastatteluista ja tapaamisista. Tämän kehyskertomuksen sisällä näyttäytyvät Meriluodon klaani, koulukaverit, suku, kulttuurielämä. Teokset lainauksineen ovat toinen sisäkertomus ja niiden saama kritiikki ja vastaanotto vielä sisempi tarina. Ailan päiväkirjat muodostavat vertailuaineiston suhteessa muuhun aikalaistietoon ja muistikuviin. Siltä osin kuin Viita ei onnistunut polttamaan päiväkirjoja maanisessa vaiheessa riehuessaan. Paljon Panu on arkistoja penkonut ja löytänyt lainattavaa. Mikä lie hänen oman tekstinsä prosenttiosuus, jää laskematta. Vaan ei liene kovin iso. Oman nimensä esiintymismäärä (160) Meriluodon päiväkirjoissa on tietennii tarkoin Rajalan tiedossa.
Meriluodon viimeisimmän avioliiton loppuvuosista en ehkä näin tarkkaa selontekoa kaipaa.
Sujuvasti Rajala ammattilaisena kirjoitta ja pitää mielessä kohderyhmän. Teksti on selvästi suunnattu massamarkkinoille eikä taiteentutkimuksen sisäisellä slangilla mässäillä, kuten sisäpiirimarkkinoiden kirjoissa monesti.

Rohkenen suositella. Runouden ystäville sekä kulttuurieliitin juonittelusta ja ajan kuvasta kiinnostuneille. Ei meillä montaa sodat kokenutta aktiivirunoilijaa ole keskuudessamme.