Sokea luottamus

Mitä "ihmejuttuja"? Ei kyse ole aloituksessani varsinaisesti siitä, tekeekö se toinen ihminen toista mitä sanoo, vaan itsestä, joka luulee luottavansa johonkuhun, ja sitten petytään, kun koetaan, että omaa luottamusta on petetty. Ja että siitä seuraa usein toisten syyttelyä, vaikka sillä toisella osapuolella ei ole osaa eikä arpaa siihen, miksi itse luotimme hänestä tekemäämme mielikuvaan, koska siitä tässä on kyse, nimenomaan mielikuvista.

Itse asiassa me ihmiset emme luota kehenkään, vaan aina toisesta ihmisestä tekemäämme mielikuvaan. Me vain uskomme luottavamme, koska päässämme on sellainen bugi. Tämä johtuu siitä, että me päässämme kehitämme aina jonkinlaisen kummallisen arvion siitä, että toinen olisi luottamuksen arvoinen. Ja juuri tällä päässämme kehittämällämme arviolla tarkoitan juuri mielikuvaa. Mielikuva taas ei ole sama asia kuin toinen ihminen tai todellisuus, vaikka miten uskottelisimme niin.

Meidän tulisi siis aina miettiä, ennen kuin luotamme, miksi luotamme. Koska luottamus perustuu, kuten jo sanoin, ainoastaan mielikuvaan toisesta, ja siksi emme luottaessammekaan voi olla varmoja, teimmekö oikean arvion toisesta osapuolesta. Mutta useinhan sitä ajatellaan luottaessa automaattisesti, että kyllähän se toinen on luottamuksen arvoinen, ja sitten petytään pahanpäiväisesti, kun ei ole. Minkä ihmeen luottamuksen arvoinen? Palautan siis meidät takaisin maan pinnalle. Emme voi syyttää toista osapuolta epäluottamuksesta, koska itsehän me sen arvion elikkä mielikuvan siitä toisesta teimme. Itseämme saamme siitä kiittää silloin, emme ketään muuta.

aparaatti kirjoitti:

Mitä "ihmejuttuja"? Ei kyse ole aloituksessani varsinaisesti siitä, tekeekö se toinen ihminen toista mitä sanoo, vaan itsestä, joka luulee luottavansa johonkuhun, ja sitten petytään, kun koetaan, että omaa luottamusta on petetty. Ja että siitä seuraa usein toisten syyttelyä, vaikka sillä toisella osapuolella ei ole osaa eikä arpaa siihen, miksi itse luotimme hänestä tekemäämme mielikuvaan, koska siitä tässä on kyse, nimenomaan mielikuvista.

Itse asiassa me ihmiset emme luota kehenkään, vaan aina toisesta ihmisestä tekemäämme mielikuvaan. Me vain uskomme luottavamme, koska päässämme on sellainen bugi. Tämä johtuu siitä, että me päässämme kehitämme aina jonkinlaisen kummallisen arvion siitä, että toinen olisi luottamuksen arvoinen. Ja juuri tällä päässämme kehittämällämme arviolla tarkoitan juuri mielikuvaa. Mielikuva taas ei ole sama asia kuin toinen ihminen tai todellisuus, vaikka miten uskottelisimme niin.

Meidän tulisi siis aina miettiä, ennen kuin luotamme, miksi luotamme. Koska luottamus perustuu, kuten jo sanoin, ainoastaan mielikuvaan toisesta, ja siksi emme luottaessammekaan voi olla varmoja, teimmekö oikean arvion toisesta osapuolesta. Mutta useinhan sitä ajatellaan luottaessa automaattisesti, että kyllähän se toinen on luottamuksen arvoinen, ja sitten petytään pahanpäiväisesti, kun ei ole. Minkä ihmeen luottamuksen arvoinen? Palautan siis meidät takaisin maan pinnalle. Emme voi syyttää toista osapuolta epäluottamuksesta, koska itsehän me sen arvion elikkä mielikuvan siitä toisesta teimme. Itseämme saamme siitä kiittää silloin, emme ketään muuta.

Lue lisää

Itse luotan ihmiseen vasta kun olen tutustunut ihmiseen ja nähnyt ja kokenut että hänen sanat ja teot kulkevat Käsikädessä. Et voi sanoa kuka päässään kehittää js mitä vai kehittääkö ollenkaan. Teoriassasi käännät epäluottamuksestasi vastuu sille joka sinuun uskoi eli itselläsi ei ole vastuuta epäluottamuksestasi vaan vika on toisessa.

johan vitsin murjasi kirjoitti:

Itse luotan ihmiseen vasta kun olen tutustunut ihmiseen ja nähnyt ja kokenut että hänen sanat ja teot kulkevat Käsikädessä. Et voi sanoa kuka päässään kehittää js mitä vai kehittääkö ollenkaan. Teoriassasi käännät epäluottamuksestasi vastuu sille joka sinuun uskoi eli itselläsi ei ole vastuuta epäluottamuksestasi vaan vika on toisessa.

Lue lisää

Vastuuhan on juuri itsellä siinä suhteessa, että alun perinkin tekee toisesta sen luotettavan arvion ja menee sitten luottamaan siihen toisesta muodostettuun arvioon. Ei kukaan pakottanut alun perinkään tekemään sellaista johtopäätöstä, että hän olisi luotettava. Omassa päässä sellainen kuva on muodostunut. Tämä on luonnollinen asia, mutta sitä ei havaita. En tarkoituksella ota nyt huomioon tekstissäni sen toisen osapuolen tekosia, koska keskitymme aina liikaa muihin, emmekä useinkaan huomaa juuri lainkaan itseämme. Voidaan toki ajatella, että se toinen teki mitä teki, koska hän tavoitteli omaa etuaan tavalla tai toisella eikä voinut siksi näyttäytyä enää samalla tavalla luotettavana kuin ehkä aiemmin on tuntunut. Mutta on turha siirtää sitä meille tosiasiassa kuuluvaa vastuuta itsestämme pois, koska me olemme aivan syyllisiä virhearvioidemme tähden. Tätä ei ole ehkä helppo uskoa, kun on tottunut uskomaan muuta.

Otetaan vielä tähän loppuun esimerkki, jotta havainnollistaminen sujuisi helpommin. Olet joskus ystävystynyt jonkun, sanotaan vaikka Maijan, kanssa. Koitte toisenne läheisiksi ja välillenne muodostui mielikuva siitä, että toisiinne voitte luottaa. Painotan siis mielikuva. Vuoden päästä tapaatte pitkästä aikaa ja halaat Maijaa, koska mielessäsi on edelleen se sama johtopäätös tai kuvitelma, että hän on se hyvä ja luotettava ystäväsi. Mutta sinulla ei ole epäilystäkään, että Maija todellisuudessa aikoo heti seuraavana päivänä pilkata sinua perättömästi selkäsi takana kavereilleen, kuten sitten niin tekeekin ja asia valkenee sinulle vasta sitten. Sitten huudat Maijalle ja syytät häntä kaikesta, vaikka sinun pitäisi mielessäsi ajatella: "Arvioin hänet alun perinkin mielessäni väärin. Tai miksi menin arvioimaan ollenkaan." Miksi et jo heti uudelleen tavatessasi epäillyt ollenkaan, että se Maija ei välttämättä ole se sama Maija kuin vuosi sitten? Siksi koska sinulla oli sellainen käsitys, sellainen mielikuva, että hän tosiaankin olisi edelleen se sama ihminen, josta luotuun mielikuvaan sinä luotit.

aparaatti kirjoitti:

Vastuuhan on juuri itsellä siinä suhteessa, että alun perinkin tekee toisesta sen luotettavan arvion ja menee sitten luottamaan siihen toisesta muodostettuun arvioon. Ei kukaan pakottanut alun perinkään tekemään sellaista johtopäätöstä, että hän olisi luotettava. Omassa päässä sellainen kuva on muodostunut. Tämä on luonnollinen asia, mutta sitä ei havaita. En tarkoituksella ota nyt huomioon tekstissäni sen toisen osapuolen tekosia, koska keskitymme aina liikaa muihin, emmekä useinkaan huomaa juuri lainkaan itseämme. Voidaan toki ajatella, että se toinen teki mitä teki, koska hän tavoitteli omaa etuaan tavalla tai toisella eikä voinut siksi näyttäytyä enää samalla tavalla luotettavana kuin ehkä aiemmin on tuntunut. Mutta on turha siirtää sitä meille tosiasiassa kuuluvaa vastuuta itsestämme pois, koska me olemme aivan syyllisiä virhearvioidemme tähden. Tätä ei ole ehkä helppo uskoa, kun on tottunut uskomaan muuta.

Otetaan vielä tähän loppuun esimerkki, jotta havainnollistaminen sujuisi helpommin. Olet joskus ystävystynyt jonkun, sanotaan vaikka Maijan, kanssa. Koitte toisenne läheisiksi ja välillenne muodostui mielikuva siitä, että toisiinne voitte luottaa. Painotan siis mielikuva. Vuoden päästä tapaatte pitkästä aikaa ja halaat Maijaa, koska mielessäsi on edelleen se sama johtopäätös tai kuvitelma, että hän on se hyvä ja luotettava ystäväsi. Mutta sinulla ei ole epäilystäkään, että Maija todellisuudessa aikoo heti seuraavana päivänä pilkata sinua perättömästi selkäsi takana kavereilleen, kuten sitten niin tekeekin ja asia valkenee sinulle vasta sitten. Sitten huudat Maijalle ja syytät häntä kaikesta, vaikka sinun pitäisi mielessäsi ajatella: "Arvioin hänet alun perinkin mielessäni väärin. Tai miksi menin arvioimaan ollenkaan." Miksi et jo heti uudelleen tavatessasi epäillyt ollenkaan, että se Maija ei välttämättä ole se sama Maija kuin vuosi sitten? Siksi koska sinulla oli sellainen käsitys, sellainen mielikuva, että hän tosiaankin olisi edelleen se sama ihminen, josta luotuun mielikuvaan sinä luotit.

Lue lisää

jokainen itse valitsee miten kohtelee muita, oletko luotettava vai epäluotettava, mitkä on sun periaatteet elämässä. se on sun itsesi valinta miten kohtelet muita ja arvostatko muita jo ihmisenä niin ettet henno muita kaltoinkohdella. omista valinnoista ja tekemisistäsi ja muiden sinisilmäisyydestä sysäät syytökset kilteille ja uskoville, olet kyllä aika käärmes ihmiseksi.

kohtele muita niinkuin toivot itseäs kohdeltavan.........

the end. kirjoitti:

jokainen itse valitsee miten kohtelee muita, oletko luotettava vai epäluotettava, mitkä on sun periaatteet elämässä. se on sun itsesi valinta miten kohtelet muita ja arvostatko muita jo ihmisenä niin ettet henno muita kaltoinkohdella. omista valinnoista ja tekemisistäsi ja muiden sinisilmäisyydestä sysäät syytökset kilteille ja uskoville, olet kyllä aika käärmes ihmiseksi.

kohtele muita niinkuin toivot itseäs kohdeltavan.........

Lue lisää

"omista valinnoista ja tekemisistäsi ja muiden sinisilmäisyydestä sysäät syytökset kilteille ja uskoville, olet kyllä aika käärmes ihmiseksi."

Niin juuri useimmat tekevätkin. He sysäävät syytökset muille, mutta eivät näe itse omaa osuuttaan asiassa. Se, että he luottivat mielikuvaan toisesta ihmisestä, on jo ihan heidän oma valintansa. Ensin heidän tulee tajuta se, ennen kuin he voivat rakentavasti ja tietoisesti ilmaista, mitä he puolestaan sen toisen ajattelivat oikein tekevän.

Jos taas itse olisit se, kenen luottamuksen petät, niin silloinkaan sinun tehtäväsi ei ole ensimmäisenä sysätä syytöstä muille, vaan miettiä juuri itseään eli sitä, miksi tavoittelit omaa etuasi sen kustannuksella, että toinen koki tulleensa petetyksi. Voit miettiä, minkä merkityksen annoit ylipäätään sille, että saat hyvän mielen esimerkiksi toisen selän takana juoruamisesta. Asioillahan ei näet ole merkitystä, ellemme itse sellaista anna.

Meidän tulee nähdä aina oma osuutemme asioista ensin, kuvittelimme sitten itse olevamme syyllisiä tai emme. Me emme voi toisia ensin syyttämällä muuttaa mitään, koska toisia ei voi muuttaa eikä vaatia muuttumaan sellaiseksi kuin itse haluaa, vaikka kuinka kuvittelisi. Me voimme kuitenkin itse tiedostaa ensin omat ajatuksemme ja tekemisemme, koska siitä tässä on kyse. Silloin me itse muutumme. Me itse voimme muuttua tuhlaamatta aikaamme ja energiaamme muiden muuttamiseen. Ajattelemme usein harhaanjohtavasti, että jos maailma muuttuu, niin minäkin muutun. Mutta meidän on ajateltava, että jos itse muutun, niin maailmakin muuttuu silmissäni.

aparaatti kirjoitti:

"omista valinnoista ja tekemisistäsi ja muiden sinisilmäisyydestä sysäät syytökset kilteille ja uskoville, olet kyllä aika käärmes ihmiseksi."

Niin juuri useimmat tekevätkin. He sysäävät syytökset muille, mutta eivät näe itse omaa osuuttaan asiassa. Se, että he luottivat mielikuvaan toisesta ihmisestä, on jo ihan heidän oma valintansa. Ensin heidän tulee tajuta se, ennen kuin he voivat rakentavasti ja tietoisesti ilmaista, mitä he puolestaan sen toisen ajattelivat oikein tekevän.

Jos taas itse olisit se, kenen luottamuksen petät, niin silloinkaan sinun tehtäväsi ei ole ensimmäisenä sysätä syytöstä muille, vaan miettiä juuri itseään eli sitä, miksi tavoittelit omaa etuasi sen kustannuksella, että toinen koki tulleensa petetyksi. Voit miettiä, minkä merkityksen annoit ylipäätään sille, että saat hyvän mielen esimerkiksi toisen selän takana juoruamisesta. Asioillahan ei näet ole merkitystä, ellemme itse sellaista anna.

Meidän tulee nähdä aina oma osuutemme asioista ensin, kuvittelimme sitten itse olevamme syyllisiä tai emme. Me emme voi toisia ensin syyttämällä muuttaa mitään, koska toisia ei voi muuttaa eikä vaatia muuttumaan sellaiseksi kuin itse haluaa, vaikka kuinka kuvittelisi. Me voimme kuitenkin itse tiedostaa ensin omat ajatuksemme ja tekemisemme, koska siitä tässä on kyse. Silloin me itse muutumme. Me itse voimme muuttua tuhlaamatta aikaamme ja energiaamme muiden muuttamiseen. Ajattelemme usein harhaanjohtavasti, että jos maailma muuttuu, niin minäkin muutun. Mutta meidän on ajateltava, että jos itse muutun, niin maailmakin muuttuu silmissäni.

Lue lisää

Ihmisellä on tietty perusluonne. Ei voi kokonaan itsrään muuttaa muuten menetät minuuteso ja henkisesti pahoin.

alistutko aina? kirjoitti:

Ihmisellä on tietty perusluonne. Ei voi kokonaan itsrään muuttaa muuten menetät minuuteso ja henkisesti pahoin.

Ei tässä ole perusluonteen kanssa mitään tekemistä. Ylimääräistä tässä on ihmisen ehdollistuneet ajatusmallit, harhaluulot ja ego, joista eroon pääseminen vapauttaisi mielen. Se on pikemminkin henkistä hyvinvointia. Ihminen, joka ei koskaan ole voinut henkisesti hyvin, ei voisi helpolla kuvitella, että juuri sisäisen heräämisen ja oivalluksen kautta tapahtuva muutos itsessä voisi pyyhkäistä jatkuvan masennuksen ja ahdistuksen tunteet tiehensä ja rikkoa mielen aiheuttaman vankilan kalterit ja muurit.

Tämä seuraava teksti ei suoraan liity otsikon aiheeseen, mutta koska joku otti minuuden puheeksi, niin mainitsen pari sanaa siitä. Onkohan täällä edes ketään sellaista, joka olisi koskaan tarkastellut itseään, tätä minuutta siis? Mikä on tämä "minä", jota me kukin käytämme itsestämme? Onko se sama kuin työpaikkasi, koulutuksesi tai lompakkosi? Ei varmaankaan. Nehän voivat kaikki vaihtua ajan myötä. Onko "minä" sama kuin iloisuutesi tai masennuksesi? Ei, koska nekin voivat vuorotella tai jäädä toisinaan tuntematta. Entä onko "minällä" mitään tekemistä oman nimesi kanssa? Nimi on vain nimi, joka on annettu syntyessäsi; Jos sitä ei olisi annettu, olisit nimetön tai jos olisi annettu jokin muu nimi, niin olisit sitten sen niminen. Ja etunimi ainakin voidaan aikuisena myös vaihtaa. Eli oma nimikään ei ole sama kuin minä. Onko se "minä" sitten sama kuin ruumis? Ei, koska erään tutkimuksen mukaan ihmisessä on lukematon määrä soluja, ja suunnilleen ne kaikki ovat vaihtuneet uusiin tietyn vuosimäärän kuluessa. Lisäksi ruumiin ulkoiset muutokset, vanheneminen ym. on nähtävissä omin silminkin. Eli emme ole ruumiskaan. Ja mielikin on lopulta vain ylivilkas työkalu, jota me emme arkielämässä edes käsitä sellaiseksi. Huomaatteko, miten tämä "minä" riisuttiin kaikista ihmeellisistä käsityksistä? Mitä meille tapahtuu, kun huomaamme, ettei se itse asiassa ole mitään edellä mainituista asioista? Mitä egollemme tapahtuu nyt?

aparaatti kirjoitti:

Ei tässä ole perusluonteen kanssa mitään tekemistä. Ylimääräistä tässä on ihmisen ehdollistuneet ajatusmallit, harhaluulot ja ego, joista eroon pääseminen vapauttaisi mielen. Se on pikemminkin henkistä hyvinvointia. Ihminen, joka ei koskaan ole voinut henkisesti hyvin, ei voisi helpolla kuvitella, että juuri sisäisen heräämisen ja oivalluksen kautta tapahtuva muutos itsessä voisi pyyhkäistä jatkuvan masennuksen ja ahdistuksen tunteet tiehensä ja rikkoa mielen aiheuttaman vankilan kalterit ja muurit.

Tämä seuraava teksti ei suoraan liity otsikon aiheeseen, mutta koska joku otti minuuden puheeksi, niin mainitsen pari sanaa siitä. Onkohan täällä edes ketään sellaista, joka olisi koskaan tarkastellut itseään, tätä minuutta siis? Mikä on tämä "minä", jota me kukin käytämme itsestämme? Onko se sama kuin työpaikkasi, koulutuksesi tai lompakkosi? Ei varmaankaan. Nehän voivat kaikki vaihtua ajan myötä. Onko "minä" sama kuin iloisuutesi tai masennuksesi? Ei, koska nekin voivat vuorotella tai jäädä toisinaan tuntematta. Entä onko "minällä" mitään tekemistä oman nimesi kanssa? Nimi on vain nimi, joka on annettu syntyessäsi; Jos sitä ei olisi annettu, olisit nimetön tai jos olisi annettu jokin muu nimi, niin olisit sitten sen niminen. Ja etunimi ainakin voidaan aikuisena myös vaihtaa. Eli oma nimikään ei ole sama kuin minä. Onko se "minä" sitten sama kuin ruumis? Ei, koska erään tutkimuksen mukaan ihmisessä on lukematon määrä soluja, ja suunnilleen ne kaikki ovat vaihtuneet uusiin tietyn vuosimäärän kuluessa. Lisäksi ruumiin ulkoiset muutokset, vanheneminen ym. on nähtävissä omin silminkin. Eli emme ole ruumiskaan. Ja mielikin on lopulta vain ylivilkas työkalu, jota me emme arkielämässä edes käsitä sellaiseksi. Huomaatteko, miten tämä "minä" riisuttiin kaikista ihmeellisistä käsityksistä? Mitä meille tapahtuu, kun huomaamme, ettei se itse asiassa ole mitään edellä mainituista asioista? Mitä egollemme tapahtuu nyt?

Lue lisää

Aloittaja puhuu täysin asiaa, niin totta. Jokainen pyytäjä on myös vastuussa omasta pyynnöstään, toinen joko toteuttaa sen tai sitten ei. Tai jos johonkin luottaa niin jokaisen on itse vastuussa itse luomastaan 'illuusiosta' / mielikuvasta. Juuri tämän vuoksi joidenkin ihmisten on niin helppo höynäyttää hyväuskoisia ja sinisilmäisiä henkilöitä. Niinhän se vain menee. Erään kappaleen sanoituksia lainaten: "hukkuvalla tarjolla, hyväksikäyttäjiä käsiä" & " Luotin idiootteihin, en petä enää itseäni"

aparaatti kirjoitti:

Ei tässä ole perusluonteen kanssa mitään tekemistä. Ylimääräistä tässä on ihmisen ehdollistuneet ajatusmallit, harhaluulot ja ego, joista eroon pääseminen vapauttaisi mielen. Se on pikemminkin henkistä hyvinvointia. Ihminen, joka ei koskaan ole voinut henkisesti hyvin, ei voisi helpolla kuvitella, että juuri sisäisen heräämisen ja oivalluksen kautta tapahtuva muutos itsessä voisi pyyhkäistä jatkuvan masennuksen ja ahdistuksen tunteet tiehensä ja rikkoa mielen aiheuttaman vankilan kalterit ja muurit.

Tämä seuraava teksti ei suoraan liity otsikon aiheeseen, mutta koska joku otti minuuden puheeksi, niin mainitsen pari sanaa siitä. Onkohan täällä edes ketään sellaista, joka olisi koskaan tarkastellut itseään, tätä minuutta siis? Mikä on tämä "minä", jota me kukin käytämme itsestämme? Onko se sama kuin työpaikkasi, koulutuksesi tai lompakkosi? Ei varmaankaan. Nehän voivat kaikki vaihtua ajan myötä. Onko "minä" sama kuin iloisuutesi tai masennuksesi? Ei, koska nekin voivat vuorotella tai jäädä toisinaan tuntematta. Entä onko "minällä" mitään tekemistä oman nimesi kanssa? Nimi on vain nimi, joka on annettu syntyessäsi; Jos sitä ei olisi annettu, olisit nimetön tai jos olisi annettu jokin muu nimi, niin olisit sitten sen niminen. Ja etunimi ainakin voidaan aikuisena myös vaihtaa. Eli oma nimikään ei ole sama kuin minä. Onko se "minä" sitten sama kuin ruumis? Ei, koska erään tutkimuksen mukaan ihmisessä on lukematon määrä soluja, ja suunnilleen ne kaikki ovat vaihtuneet uusiin tietyn vuosimäärän kuluessa. Lisäksi ruumiin ulkoiset muutokset, vanheneminen ym. on nähtävissä omin silminkin. Eli emme ole ruumiskaan. Ja mielikin on lopulta vain ylivilkas työkalu, jota me emme arkielämässä edes käsitä sellaiseksi. Huomaatteko, miten tämä "minä" riisuttiin kaikista ihmeellisistä käsityksistä? Mitä meille tapahtuu, kun huomaamme, ettei se itse asiassa ole mitään edellä mainituista asioista? Mitä egollemme tapahtuu nyt?

Lue lisää

Näinhän se on. Uskoakseni muisti on se asia, joka mahdollistaa meille tämän 'egon' ja ns 'minuuden' luomisen tallentaen menneisyyden tapahtumia, uskomuksia ja opittuja malleja muistiimme, joiden muistin muokkaamaan kokonaisuutta useimmat meistä pitävät 'egona'. Aloittaja osaa mainiosti tuon outside the box . Ilman muistia meillä ei olisi ns kokemaanme menneisyyttä ja sen muokkaamaan käsitystä siitä keitä olemme. Myös ns roolit, isä, äiti, sisar, lapsi ja ammatit sekä saavutukset vaikuttavat useimmilla siihen, minkä perusteella he määrittelevät itsensä. Ts lokeroivat itsensä stereotypioiden mukaan. Tämä pinnallinen lokerointi ei kuitenkaan kestä minuuden syvempää tarkastelua. Itselläni minuus on hajonnut palasiksi, tai sitä ei ole edes olemassa, on vain jotain jonka ajatukset kuulen, psykedeelien myötä ajoittain, mutta palautunut tässä 'normi' tilassa taas valtavirta ajattelun mukaiseksi. Turhan moni elää sokeana oravanpyörässä luoden nahkaansa ja kehittäen illuusiota, egoaan olematta itse lainkaan tietoinen että lähes kaikki on vain harhaa. Rotusmme luomien peräkkäisten sanojen, virkkeiden muodostamaa tietoa jota olemme oppineet ymmärtämään. Tietämättömät eivät myönnä tietämättömyyttään.