Kun olet hänet tuntenut? Jos, mihin suuntaan? Mistä epäilet muuttumisen johtuneen?
Onko kaivattusi muuttunut sinä aikana
Anonyymi-ap
491530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Outoa kysyä tuollaisia. Kannattaa kysyä suoraan siltä kaivatulta eikä spekuloida toisen puolesta.
On. En kerro 🤭
Vanhentunut mummoksi.
Mummo voi olla vasta kun on lapsenlapsi(a).
Ei ole lapsia, eli ohi
Olen aina hänestä pitänyt, mutta enpä osannut arvata millainen hän oikeasti on! Ihan huikea tyyppi! Ja sisäinen upea luonne puskee jo läpi niin että ulkokuorikin häikäisee 😎 Saisinpa jo koskea!!
Et oo siis kosketteluetäisyydelle vielä päässyt?
No olen kyllä 🙄
Siis lähellä ollut 🙄 Mutten voinu koskea
On etäinen ja välttelee, ei sano edes huomenta. En tiedä mistä johtuu, annan olla.
😌sitä on liikkeellä
Johtui siitä, että oli jo päivä. 🤦♂️🤦♂️🤦♂️🤦♂️🤦♂️
Minusta oli kyllä aamu.
Oon ujo! Anteeks
Empä ole keskittyny onko muuttunu vaiko eikö miksi ei täysin tainnu tuntea itse itseäänkään miksi sillä on merkitystä mihinkään siksi että tietää mihin pystyy ja ihmisessä on kaksi puolta joka ainoassa ihmisessä se millainen on normaalisti ja se millainen on kun saa suuttumaan toiset on hengenvaarallisia ja toiset ei välttis osaa muuta kun murjottaa ja mä tykkään enemmän noista hengenvaarallisista suututettuna mu noiden välille mahtuu miljoonia erilaisia vähintäänkin
Moni ei ajattele tarpeeks pitkälle rikkoessaan ihmisiä, mieliä ja sydämiä tahallaan,
et mitä sitten kun sillä ei ole enää menetettävää.
Hän on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana. Varsinkin kahden viimeisen. En oikein osaa kuvailla miten, mutta olen näinä kahtena vuotena aistinut jotain tosi tummaa. Jotain on sattunut. Ja ehkä nyt tiedänkin mitä. Olen siitä tosi surullinen. Osittain siksi, että rakastuin siihen viiden vuoden takaiseen ihmiseen. Osittain siksi, että olen huolestunut. Ja osittain siksi, että pelkään, että minulla on jokin osuus viimeisen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Tunnen syyllisyyttä, mutten aivan varmasti tiedä, mistä.
Naiselta
Älä turhaan murehdi! Kukaan ei jää kaipaamaan, kun minä olen kohta poissa.
Jokainen tietää kyllä osuutensa, jos sitä osaa epäillä.
Jos kirjoitit noin, tiedät onko vai ei. T. Sherlock
Jos en olisi näyttänyt hänelle tunteitani, hän ei olisi muuttunut niin paljon? Sitäkö tarkoitat Sherlock
Joo, ei kiinnosta enää, ellei muutu takaisin. Naiselta
No ei sinällään varmaan. Minusta vain tuntuu että aloin nähdä hänessä kaiken sen, mikä on niin rakastettava ja ihanaa.
Onnea teille.
Itseni puolesta sanon, että en ole varmaankaan merkittävästi muuttunut, mutta olen löytänyt paremman yhteyden itseeni ja sen myötä käytökseni suhteessa ulkomaailmaan on muuttunut.
No, tapana ollut muuttaa vaan toiseen suuntaan. Pohjoisesta etelään tai lännestä itään siis. Ei mitään mutkia matkassa.
Kyllä nainen on muuttunut avoimemmaksi ja lempeämmäksi. Alussa asiallinen ja ei uskaltanut ilmaista tunteitaan, mutta vuosien saatossa pehmentynyt ja tunteensa tasoittanut. Olettaisin, että luottamusta on lisätty molemmin puolin ja omat tuntemukset vahvistuneet toistemme eduksi. Vaikeaa varmaan avautua ja tunteita ilmaista jos ei luota toiseen oaspuoleen ja tiedosta onko vastapuoli tosissaan vai leikkiikö hän toisen kustannuksella. Kaikki on totta mitä olen kertonut kautta kiven ja kannon. Hyvää yötä
Et siis peru puheitasi, vieläkään?
On totta, että en oikein vieläkään tiedä pelailetko ja leikitkö vain kanssani ja esitätkö mukavaa vain ja ainoastaan siksi että ajattelet minun jossain vaiheessa lopulta heltyvän ja antavan sinulle pildeä.. vai voisitko ihan oikeasti vain olla niin mukava minua kohtaan.
Joo on.
En tunne, mutta on muuttunut paljon.
Hänestä paljastui julma huumori. Hän on satuttanut sanoillaan ja käytöksellään tänä vuonna useasti. Ja kaikki on muka vain vitsiä. Naureskellen särki sydämeni.
Ei kannattaisi pelailla ihmissuhdepelejä. Saattaa saada samalla mitalla takaisin.
Erittäin huomionkipeä(n).
On muuttunut, miesvihaiseksi ja katkeraksi. Johtuu siitä että vaihdevuosivaivansa alkoivat. En enää kaipaa tätä.
hoitoalalla vanhukset pienet lapset työskentelee monestikin ne hulluimmat, sivusta
En tiedä mutta minä olen parantunut paljon. Hän on jäänyt mieleen positiivisesti, vaikka aikaa on kulunut. Ei kaivattu.
n-n
Muuttui kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Ja tunteiltaan muuttui väkivaaltaiseksi.
Naiselta miehelle
Olisiko aika katsoa peiliin ja kantaa vastuu, miksi hän muuttui!
Hän on kuin toinen ihminen. Olin väärässä hänen suhteensa. Ei vastannut odotuksiani.
Ehkä et vain ole antanut mahdollisuutta tutustua kunnolla.
Joo sama.
Ihan ehta kuspiähän sieltä kuoriutui
Luultavasti on. Ikää tullut.
No eiköhän sitä ikää ole sullakin tullut yhtä paljon lisää niin kuin kaikilla muillakin. Aika kuluu yhtä lailla jokaisella. Voi elämä miten tyhmiä ihmisiä sitä voikin olla.
Itse taidat olla ihan järjenjättiläinen todella. Missäähän en ole väittänyt etteikö asia noin olisi. Niin no joo olenhan minäkin muutunut. Kommentti ei ollut mitenkään negatiivinen.
Naisen wanhenemisella on valtavan pahat seuraukset, vaihdevuosivaivat ja sitten menopaussin seuraukset. Mies vain parantuu ja viisastuu vanhetessaan.
Lässyti lää, keksi paremmat selitykset.
Puberteetissa käynnistyy tytöillä naissukuhormonien tuotanto, ja pojilla käynnistyy miessukuhormonien tuotanto, kummatkin tulevat tuolloin seksuaalisiksi eli himokkaiksi, biologisiksi miehiksi ja biologisiksi naisiksi. Naissukuhormonien tuotanto päättyy naisilla vaihdevuosissa, koska munasarjat jotka niitä valmistavat lopettavat toimintansa, ja samalla päätyy naisen seksuaalinen elämänjakso.
Ihastuin mieheen kuvien perusteella ja edelleen olen ihastunut. Hän luulee että tunteeni ovat viilentyneet, mutta edelleen kaipaan hiljaisesti. En tunteitani enää hänelle paljasta.