Vitamiinitilausten "sopimukset"

Vihainen tytär

Olen tosi huolissani joistakin näistä puhelimella vitamiineja myyvistä firmoista, Vitafin tuntuu niistä olevan pahin. Vanhemmat ihmiset varsinkaan eivät siinä nopeassa puhelussa tajua, että he sitoutuvat vuodeksi saamaan niitä joka kuukausi ja ne ovat eläkeläiselle tosi kalliita.Eikä sitä voi keskeyttää sen vuoden aikana. Pahinta juuri Vitafinin kohdalla oli, että siitä ei tahtonut millään päästä eroon. Tarvittiin lääkärintodistus, että vanhus oli siirtynyt pitkäaikaiseen hoitoon. Eikö mikään laki voi lopettaa noin epäeettisestä toimintaa?

11

434

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itä-Keskuksesta

      Olet oikeassa!
      Itse kiinnitin huomiota toreilla/markkinoilla pyöriviin öljykapselimyyjiin, samanlaisesta touhusta on kyse. Nämä myyjät osaavat agressiivisen ja psykologisesti oikeanlaisen myyntityylin, ja he kohdistavat puheensa nimenomaan vanhemmille ihmisille. Kohteliaat vanhukset eivät kehtaa kieltäytyä "asiallisten argumenttien" edessä, ja joutuvat maksamaan muutaman euron apteekkihintaiseta annoksesta pitkälti yli kymmenen euroa kuukaudessa. Täysin moraalitonta touhua - ei myyjiltä niinkään, he ovat nuoria -ehkä ensimmäisessä työpaikassaan- vaan yrityksen omistajilta, jotka käyttävät sumeilematta hyväkseen molempia osapuolia.

    • antituputus

      Puhelinmyyntiin pätee 14 vrk perumisaika. Suoramarkkinointikiellon saa soittamalla: http://www.asml.fi/kieltopalvelut/
      ei päde tosin kaikkiin markkinoijiin. Mikäli tiedossa on tietty firma, joka häiriköi, sinne voi suoraan ilmoittaa markkinointikiellosta ja mainita asiasta aina, mikäli puhelut jatkuvat. Mikäli kaupustelijat soittelevat, voi ensimmäiseen sopivaan rakoon todeta "en ole kiinnostunut mutta kiitos soitosta kuulemiin" ja luuri korvaan. Itse teen aina noin kaikille myyskentelijöille. Ihan riittävän kohteliasta! Juuri tuollaiset ärhäkät kaupustelijat ovat kaikkein inhottavimpia. Heille ei tarvitse olla edes kohtelias, sen kun tokaisee ettei kiinnosta ja lyö luurin kiinni tai poistuu paikalta...

      T: puhelimyynnin ja muun tuputuksen vihaaja

    • Vitafin poikottiin

      Vitafin on todella törkein firma, mitä tiedän! Se pakottaa ihmiset maksamaan vuoden pillerit, vaikka kuinka haluaisit lopettaa tilaamisen. Siellä on niin vitun röyhkee ja omahyväinen toimitusjohtaja, jolla ei ole pääkopassa muuta kuin tyhjää, silmissä ainoastaan rahankiilto ja sydäntä sillä jäbällä ei luultavasti ole ollenkaan (mitenhän se muuten on ees elos?). Se kundi ei ymmärrä, et joskus voi käydä niinkin elämässä, että tilanteet muuttuvat ja elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut. Voi tulla työttömyyttä, sairautta, avioeroja yms., jolloin rahatilanne huononee ja joskus on jopa täysin turhaa syödä vitamiineja, kun lääkärin määräämiä lääkkeitä hengissä selviämiseksi on jo enemmän kuin tarpeeksi. Mutta ei, tämä herra ei anna periksi, vaikka lakimies ja kuluttaja-asiamies yrittäisivät kuinka saada asiakkaan sopimuksen purettua. Jos tilaat Vitafinin tuotteita, olet auttamattomasti naimisissa vuoden ajan tämän firman kanssa ja maksat todella kalliit "napit", söit ne tai et. Neuvoni on: ÄLÄ TILAA KOSKAAN MITÄÄN VITAFINILTA!!!

    • 686

      Eikö kuluttaja-asiamies tällaiset hoida?

      Itse en tilaa mitään, mitä tulee automaattisesti postissa. Ostan kaupasta.

      Mummivainaani tilasi vaikka mitä hömppälehteä, kun puoliväkisin möivät.

      Itellä onneksi firman liittymä, joten numeroania ei saa mistään.

      Ja hinta täysin synteettisisitä vitamiineiseista, mistä lie kalaöljystä ja ehkä tehottomasta maitohappobakteerista on täysin järjetön.

      Eli täyttä humpuukia.

      http://www.vitafin.fi/tilaa.html

      Itellä menee D-vitamiiniin 1€ muutama euro muihin kuukaudessa.

    • Vihainen tytär

      14 päivän peruutusoikeus on, mutta Vitafin (ja muut vastaavat) eivät puhelimessa kerro tarpeeksi selvästi, mistä on kyse. Se 14 päivää on lähes aina mennyt, kun henkilö tajua sitoutuneensa vuoden sopimukseen. Toiminta on selvästi rikollista, mutta miten sen saisi lopetettua, en tiedä. Kuinka kukaan tekee töitäkään sellaiselle firmalle, se on käsittämätöntä, kun ei siitä myyjille varmaan kovin paljon makseta. Jos haluaa tehdä puhelinmyyntiä, niin isot lehtifirmat sentään pitävät kiinni sopimuksista, vaikka ovatkin ärsyttäviä.

      • 686

        Kuluttaja-asiamieheltä voi kysyä, miten tuollaisen rahastuksen voi lopettaa.

        Muuta en tiedä.


    • ║ ║ ║ ║ ║

      Vuosia sitten joku p*askaputiikki lähetti jatkuvasti kalaöljykapseleitaan. Asiakaspuhelin oli AINA varattu. Päätin palauttaa "palautetaan lähettäjälle" -merkinnällä jokaisen lähetyksen takaisin. 2 lähetyksen jälkeen loppuivat nämä pakkosyötöt.

      • 686

    • Suomen terveysravinne oy Sotkamosta on sitten myös tätä samaa vuoden pakkomyyjä sarjaa älkää vahingossakaan sekaantuko

    • 100µg

      Mitään ei kannata tilata millään vakisopimuksella.

      Ne ovat pelkkää rahastusta ja yleensä täyttä humpuukiakin.

      Ostaa lähimarketista tai verkkokuapasta laatua, niin terveys kiittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      970
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      913
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      828
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      771
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      663
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      622
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      584
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      566
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      546
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      530
    Aihe