Hei kaikille,
Olen suunnitellut huvilaa lamellihirrestä (240mm) jonka koko olisi 120m2, huvila tulisi harkkokellarin (45m2) päälle, eli yhteensä n. 165m2. Huvilan eteläseinä n.13metriä on isoa ikkunapintaa.
Kyseeseen tulee talviasuttava huvila, suoralla sähkölämmityksellä, ilmalämpöpumpulla sekä varaavalla takalla. Rakennusalue on Päijät-Hämeessä.
Talvella käyttö on kohtuullisen vähäistä, eli lämmöt voi laskea esim. 10 asteeseen muutamaksi talvikuukaudeksi energian säästämiseksi.
Tiedän kyllä, että eristetyt seinäratkaisut olisivat energiatehokkuudeltaan huomattavasti parempia, mutta pidän ajatuksesta rakentaa massiivisesta lamellihirrestä sekä "pelkään" eristehirsien homeongelmia pitkässä juoksussa.
Kysyisinkin teiltä arvon ammattilaiset, että mikä olisi noin suurin piirtein lämmityskustannus em. paketille per kuukausi. Varsinaista lämmitystähän tarvitaan "vain" 2/3 vuodesta.
240mm lamellihirren U-arvo on 0,45 ja ymmärrykseni mukaan hirren "energiahukkaa" voidaan kompensoida suurella ala/yläpohjan eristämisellä.
Ymmärsin myös, että 2012/2013? hirsitalojen energia vaatimuksia löysättiin hieman?
Pyydän asiallisia vastauksia, kiitos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.