Mitä mieltä?

Pariterapia olis ollut paikallaan kun kommunikointi ei sujunut. Toki vois olettaa että mies osallistuu keskustellen jos suhde kiinnostaa. Ehkä tilanne oli hankala sinulle, etkä enää jaksanut.

Et sinä ole kiltti jos nalkutat kuin valurautaämmä ja jätitkin vielä miehes.

Kun erosta on jo vuosi, etkä haikaile häntä takaisin, voisit lopettaa asian märehtimisen ja katsoa elämää eteenpäin.. Juuri noinhan suhteet kariutuu, epäkohtia ei pystytä selvittämään, on nalkutusta tai vaikenemista. Ei kai haittaa vaikka hän pitää sinua ilkeänä akkana, mennyt on mennyttä ja itse tiedät mitä pohjimmiltasi olet. Ei meistä kenestäkään aina tykätä, ja se on vain kestettävä, että aina on joku joka ajattelee meistä myös ikävästi.

Totta kai omat toiveet pitää sanoa ääneen ja epäkohdat yrittää korjata, mutta jossakin on myös raja, jossa vaatimuksia onkin liikaa, ja valittaja näkee asioita vain itsensä kannalta. Jos haluat itsellesi kasvua tästä kokemuksesta, näe oma osuutesi ongelmissa, Ex-miehen vikojen miettiminen ei johda mihinkään. Tai totea yksinkertaisesti: ei sovittu yhteen, ja unohda koko juttu. Jonkun toisen kanssa sujuu paremmin.

mennyt on mennyttä. nimenomaan itseänihän tässä syytän...

Koitan vain saada jonkinlaista tasapainoa ja tolkkua asiaan, sillä järki kuitenkin sanoo, että parisuhde ongelmiin tarvitaan kaksi. Kaikki ei siis voi olla yksin syytäni, vaikka siltä tuntuisikin.

Haen kai täältä jonkinlaisia oivalluksia asian suhteen, että voisin sen jättää rauhaan.

Kiitos muillekkin kommentoijille. Asiallisia vastauksia lukuunottamatta tämä valurautaämmä... Arvasinkin, että joku kääntää sen juuri noin. En ole ylpeä nalkutuksestani, mutta voin kertoa, että olin miehelle todella kiltti, sillä nalkutettavaa oli noin 80 % enemmänkin mistä mainitsin... En koskaan puuttunut hänen alkoholinkäyttöönsä, addiktioihinsa, hänen persoonaansa en IKINÄ haukkunut, ainoastaan tekemisiä ja tekemättäjättämisiä. Ainoat asiat joista mainitsin oli ajankäyttö, siisteys ja vastuuttomuus.

On aika siirtyä eteenpäin, mutta hän oli loppujenlopuksi suuri rakkauteni ja olin elämäni onnellisin ekat puolitoistavuotta yhdessä. Ei sellaista noin vain voi unohtaa ja koska häntä edelleen jollain tavoin rakastaa, niin toki tuntuu kamalalta, jos on onnistunut loukkaamaan toista niin pahasti, että tämä kaiken sen rakkauden jälkeen vihaa tai halveksii.

Mutta sekin on vain hyväksyttävä ja käytävä läpi.