Häpeän menneisyyttäni

on häpeämistä,en löytänyt mitää sellaista tekstistäsi,että pitäisi hävetä,vaan hieno selviytymistarina kaikkien vaikeuksien keskeltä ja sitäpaitsi sinä osaat huolehtia toisista ja läheisistäsi,koska laitoit äitisi kaikkien muiden asioiden edelle.siis sinulla ei todellakaan ole mitään syytä hävetä menneisyyttäsi, toisekseeen ei sinun edes tarvitse edes 18 kaikille kertoa asiaa,jos itse et halua,sitten kun tulee se oikea rakkaus kohdallesi,niin takaan että hän kyllä ymmärtää sinua,nauti elämästäsi kun olet löytänyt sellaisen ammatinkin,jossa viihdyt,olet nuori elä ja nauti,kaikkea hyvää sinulle.tv. yks vanha täti

Voit luoda uusia ihmissuhteita ihan uudella alulla ja unohtamalla menneisyyden möröt, tutuksi tulleille ihmisille monesti nuo menneisyyden möröt ei aiheuta sitä reaktiota, että astuisivat taaemmas, jos et siitä tee aina itse numeroa ja ota aina puheeksi.

Kiitos vastauksista. :) Asuin tosiaan avoliitossa toisella paikkakunnalla eikä siellä nämä möröt juurikaan hiipinyt mieleeni. Johtui varmaan siitä kun olin jo parisuhteessa ja paikkakunta oli uusi eikä tarvinnut pelätä vanhojen tuttujen tulevan vastaan tai vastaavaa. Ja tässä kun mietin tuota asiaa niin tuntuuhan se hölmöltä ajatella noin, mut asia on vaan niin. Nyt kuitenkin asun taas tässä vanhassa kotikaupungissa ja huonot muistot tulevat väistämättä mieleen. Oonkin täs miettiny josko täältä "käpykylästä" lähtis pois johonki isoon kaupunkiin, niin sais uusia tuulia elämään. Sais varmaan helpommin luotua suhteita ja ois helpompi mennä harrastuksiin mukaan yms. vaikkakaan ei se helppoa tulisi alkuun olemaan. Oisko hyvä idea?

Kyllä varmaankin uudelle paikkakunnalle muutto ihan OK on, jos ei ole mitään sitovaa nykyiseen asuinpaikkaan. Muualla on hyvä käydä kasvamassa ja tulla sitten takaisin, jos "möröt" pelottelee kotikulmilla.

Itse kävin opintojen takia muualla ja olen paluumuuttaja. Kävin "kasvamassa" muualla.

Kun olet muualla kasvanut ja ilmeisesti avokkikin on, niin nuo menneet "möröt" ei enää niin pahalle tunnu. Puhuminen on hieno juttu, mikäli myös sun avopuoliso pystyy/jaksaa kuunnella. Muistathan olla kuitenkin liikaa kuormittamatta puolisoasi menneiden asioiden suhteen (ammattiapu, jos kahdestaan ette pysty kaikkea puhumaan/et halua liikaa kuormittaa)

Kun tulee "toistuvasti" ajoittain mieleen nuo "möröt", olen ainakin itse huomannut suhtautuvani joka kerta tyynemmin niihin (ja puhunut ihmisten kanssa "mörön" tunteista).

Itse tiedät mikä sulle on parhaaksi muuton/muuttamattomuuden suhteen.

Kylläpä kuulostaa tutulta... itsekin opiskelen, teen töitä, olen ihan tasapainoinen ja sosiaalinen ihminen, mutta en tosiaankaan kehtaa puhua kenellekään menneisyydestäni. Edes tänne en halua siitä kirjoitella. Enkö oikeastaan haluaisi sitä muistellakaan. Olen oppinut olemaan ajattelematta sitä ja päässyt siitä yli, mutta jos joku rupeaisi menneisyydestäni kyselemään, menisin varmasti hiljaiseksi. Pelottaa minuakin tuo, että jos vaikka sattuisi joku parisuhdekumppani löytymään, niin jos joutuisin asioista hänelle kertomaan. Hävettää se.

Juu, tuttua on mullekin. Monia monia vuosia on ollut vaikeeta ja nyt ehkä on taas valoa tunnelin päässä. Olen myös nuori ja pelottaa, mitä mahdollinen tuleva seurustelukumppani voisi ajatella menneisyyydestäni. Toisaalta, asiaa ei ole syytä etukäteen kauheesti stressata, sillä mikäli poikaystäväkandidaatti ei voi hyväksyä menneisyyteni vaikeuksia, tämä henkilö ei tosiaan ole tarkoitettu minulle.

Minusta sinä et terapian tarpeessa vaikuta olevan, monella on usko pois....elämässä asiat vielä enemmän käsittelemättä kuin sinulla. :) Voisit sivistää itseäsi lukemalla kirjoja, saisist henkistä ravintoa ja perspektiiviä elämään etkä velloisi niin menneessä.Onhan sinulla vielä vuosia aikaa löytää vaikkapa vaimo, ehkä seuraava etappi jota voisit miettiä olisi joko takaisin otettujen nuoruusvuosien etsiminen tai vaikka oman asunnon ja sitä kautta omaisuuden hankkiminen, harrastuksiin panostaminen tai muu.Älä anna elämäsi valua hukkaan menneen vuoksi vaan tee itsestäsi entistä vahvempi ja seiso omilla jaloillasi, muista joka päivä miten arvokas on elämä ja miten väärään suuntaan olisit voinut luisua perheen ongelmiesi vuoksi.

Olet vielä nuori. Sinulla ei ole mitään häpeämistä. Päinvastoin, olet rohkea ja luotettava. Välität toisista. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta kertoa yhtikäs mitään 'menneistä tapahtumista'. Olet vain se ihminen, joka tänä päivänä olet. Se riittää. Elä nykyhetkessä. Älä kanba menneisyyttä nykyhetkeen. Buddhalaisessa kirjallisuudessa puhutaan tästä, mm Brenda Shoshanna; Zen ja rakastumisen taito.

Et ole ainoa, jolla on ollut vaikea lapsuus ja nuoruus. Ei siinä ole hävettävää. Meidän perheessä oli paljon vastoinkäymisiä isän kuoleman takia. Hän oli aina hoitanut asiat hyvin ja kantoi enemmän vastuuta kuin mitä hänelle kuului. Äidillä jonkin tyyppinen persoonallisuuden häiriö, joka periytyi myös yhdelle veljelleni.Näiden kahden elämäntapa ja jatkuva toisten voimavarojen hyväksikäyttö on leimannut koko muun perheen elämää kaikki vuodet. Isä kuoli liiallisen vastuun taakan alle.

Eli kyllä me muut näitä kahta yritettiin koko nuoruus ja aikuisikä auttaa. Nyt aikuisena tajuaa, että on osattava irrottautua ihmisistä, jotka eivät tee muuta kuin tuhoavat läheistensäkin elämää. Sinun äitisi sentään parani.

Itse katson virheekseni, etten tiennyt enkä osannut lakata 'auttamasta'. Parasta olisi olla hankkiutua kauas pois näistä tällaisista perheenjäsenistä. Joku psykologi kerran minulle sitä ehdotti. Loukkaannuin. En ymmärtänyt suojella itseäni.

Nyt ymmärrän että jotkut ihmiset ovat vain sellaisia, että hukuttavat vain toisenkin mukanaan.