kuinka usein sijoitetaan vauvoja

Perheemme tarjoaa lyhytaikaisia perhehoitoa. Viimeisen vuoden aikana sijoitettuna on ollut neljä alle vuoden ikäistä. Nuorin 4kk. Sijoittaja on useamman kunnan yhteinen lastensuojelun yksikkö.

Ensimmäinen sijoitus tuli 2kk priden jälkeen. Toivoimme omaa lastamme nuorempaa eli käytännössä alle kouluikäistä. Sukupuolella ei ole väliä. Oma lapsemme oli viisivuotias ensimmäisen lapsen tullessa. Lapset ovat olleet viikosta neljään kuukauteen kestäviä jaksoja.

Jotkut lapset eivät tapaa vanhempiaan lainkaan, toisten kanssa on tapaaminen jopa kaksi kertaa viikossa, käymme yhdessä neuvolassa yms. Tapauskohtaista, riippuen sijoituksen laadusta eli onko kiireellinen sijoitus vaiko avohuollon sijoitus.

Sosiaalityöntekijän kanssa ei välttämättä tavata montakaan kertaa sijoituksen aikana, mutta soitellaan tarvittaessa. Yleensä kuvioissa on myös perhetyöntekijä, joka saattaa tulla käymäänkin.

Vauvathan yleensä kiintyvät hoitaviin aikuisiin. Onneksi kaikki meillä olleet ovat kiintyneet, koska kiintyminen on terve merkki. Vauvojen kanssa menee yleensä hyvin ja ne on ihania, haasteellisemmaksi koen yli kaksivuotiaat, koska heissä on jo selviä oireilun merkkejä. Tai onhan vauvoissakin haasteensa, yleensä ne kuitenkin liittyy omaan jaksamiseen yövalvomisen vuoksi.

Moi!

Kiitos vastauksesta, oli kiva lukea kokemuksianne! Kertokaa muutkin vauvojen sijaisvanhemmat miten teillä asiat on menny!

T.ap

Meille tuli pikku poika 3 kk ikäisenä, pitkäaikaiseen sijoitukseen. On nyt juuri syyskuussa 7-vuotta täyttänyt miehenalku!
Emme asu Suomessa joten on kai turha alkaa sijoituksen kulkua selostamaan, Lapsen vanhemmat käy poikaa tapaamassa kerran kuussa,valvotusti.
Saavat olla puoli päivää yhdessä, sovitaan etukäteen mihin menevät ja mitä haluavat puuhata. Heillä on mukana lastensuojelun valvoja. Biologisten vanhempien kanssa meillä menee hyvin. Alkuun he hakivat sijoituksen purkua oikeusteitse mutta päätös pysyi. Meidän välillämme ei ole ollut hankaluuksia, he ymmärtävät että sijoitusvanhemmat eivät ole se "tarinan iso paha susi!" Heidän molempien lähisukuun on myös välit kunnossa.
Poika on terve ja reipas, hyvin sopeutunut ja kutsuu minua "mams"iksi oma äiti on mama. Mieheni on "paps" ja oma isä papa.
Meillä on yksi oma biologinen tytär, 16-vuotias, sekä adoptiotyttö Sri Lankasta joka myös alkuun oli sijoitettuna, myöh. adoptoimme. Hän on 13, tuli meille vauvana.
Meille oli ja on, aivan sama kumpaa sukupuolta lapsi on. Toiveita ei esitetty.
Tämä on kai ollut sellainen "unelmatapaus", kaikki sujunut hyvin! Ja tärkeäähän on biologisten ja sijoitusvanhempien hyvä yhteistyö, lapsen paras on aina etusijalla!