Oikeudessa A.Auer että "Jukka siivosi ja hoiti tiskit ja lasten nukkumaanmenot ja..". Anneli "hoiti" ruokapuolen, pyykit ja lasten kouluunlähdöt. Siis ukko painaa pitkää päivää töissä ja joutuu päälle tekemään vielä kaikki raskaimmat kotihommat tiskejä myöten.Anneli ei tietävien mukaan juuri kokannut (ranskalaisia jne.), kuvissa näkyy kodissa valtavia likapyykkikasoja ja kodinhoitohuonekin niin täynnä törkyä ettei sinne mahtunut astumaan. Että se Annelin "suoriutumisista". Melkonen akka. Ja kaikki kielii, myös asunnon kolkkous, likaisuus, kuolleet kukat, pakatut matkalaukut jne. siitä, ettei torpassa mikään auvoisen onnellinen perhe todellakaan elänyt. Anneli Auer tulee aika kalliiksi yhteiskunnalle. Hänenlaisiaan viilipyttyselittäjiä, valehtelijoita joiden pokka ei petä koskaan, ja jotka kulissien takana pystyvät hirveyksiin, on nähty.
Anneli teki mitä?
41
345
Vastaukset
- markkinatalous
Tietävien mukaan Anneli tienasi sivustollaan 40000 eur/v. Pitäisikö ajatella, että hänen pullantuoksusivunsa perustuivat petokseen , kun ne toimitettiin sekasotkun keskellä ja neljän lapsen pyöriessä vieressä? Kuinka suurimmalta osalta onnistuisi keskittymistä vaativa leipätyö neljän pienen lapsen kanssa? Joltakulta ehkä. Mikä sitten on arvokasta työtä, koronkiskonta, unelmien kauppaaminen..?
Lastenhoito on sitä varmasti.
Minä en tiedä onko Auer syyllinen vai ei, mutta sekainen huusholli itsessään ei tee kenestäkään murhaajaa. Ehkä hänen kannattaisi hankkia sarvisankalasit, napsaista tukkansa poikki ja pukeutua poolopaitaan, niin intohimoisimmat syyttäjät voisivat rauhoittua.- eikö?
markkinataloudelle
Lukemani mukaan tuo 40.000 eur/v on silloin saatu, kun hän jo sai leskeneläkettä.
- Syyllinen lienee
Ulvilan murhatalon tutkinnassa mukana ollut vanhempi konstaapeli kuvailee: -
Erittäin vähän perheelliselle, luonnehti vanhempi konstaapeli surmatalon jääkaapin ja pakastimen sisältöjä.
- Ei ollut normaali lapsiperheen asunto, konstaapeli luonnehti surmatalon sisätilojen yleisilmettä ja siisteyttä. (26.8 IS)
"Sekainen huusholli ei tee kenestäkään murhaajaa". No ei, mutta kyllä kaikki osaset yhdessä jotakin kertovat ja se ainakin on totta että Anneli on valehdellut ja antanut ihan väärää kuvaa "pullantuoksuisuudestaan".
Ite asuin pentuna sekasessa huushollissa, ja kyllä se vaan henkiseen hyvinvointiin vaikuttaa jos kaikkialla on rojua, rompetta, pölyä, rumuutta, autiutta. Se tosiaankin vaikuttaa. Mä olen sitä mieltä, ihan oman ja sisarusteni kokemusten pohjalta, että hyvä äiti pitää perheen elinympäristön niin miellyttävänä kuin voi. Ei savua ilman tulta, Anneli Auer lienee niin kiero ja tunteeton tyyppi kuin vain voi olla. Eivätkä röntgentutkimukset, joissa joka lapsella vanhoja mutta yhä todennettavissa olevia pahoinpitelyvammoja, valehtele. Vaikka Anneli Auerin pokka pitäisi yhä ja valehtelis niin paljon kuin ikinä ehtii.
Miten vain niin kärsijöitä on aina lapset. Raivostuttavan surullista. Auerin vanhin tytär oirehtii niin että on joutunut laitokseen.- ripitti
Eihän noista lapsien vammoista mitään täsmällistä tietoa ole kun salaiset oikeudenkäynnit vievät salaisuudet tulevaisuudessa paljastettavaksi.
Totta on että äidit ennenvanhaan vastasivat perheensä viihtyvyydestä. Ja yksi tärkeä viihtyvyyteen vaikuttava seikka oli siivoaminen ja, jopa, pientareelta kukkien poimiminen vaasiin silmäniloksi sunnuntaisin vaikka muuten köyhää olikin.
Uusavuttomuus on nykyään aika laajalle levinnyt. Monissa nuorissa perheissä on vaikeuksia pitää pölykoirat kurissa.
Entisajan arvoja on liikaa heitetty romukoppaan. Vain tietokone on pölytön kun se on niin ahkerassa käytössä. Ei minun tyttärelläni havaittuihin mustelmiin puuttunut mikään viranomainen. Ei lastensuojelu, poliisi eikä käräjätuomarikaan, vaikka toimitin heille suuren määrän mustelmakuvia todisteeksi. Sääressä selkeät mustelmakuviot, jotka tulleet viidestä sormesta, elikä voimallisesti otettu säärestä kiinni ja samanaikaisesti oli myös silmäkulma mustana. Kyynärnivel pois paikoiltaan ja äidin kertoman mukaan kiivennyt etumustaan pitkin ylös, pudonnut, jolloin kyynärnivel kuulemma mennyt pois paikoiltaan. Ei kovin uskottavaa 2-vuotiaan tytön kiipeilyä, ja missä äidin kädet olivat kun ei tyttöä tukenut.. Ja sitten selkärangan molemmin puolin keskisormien ja nimettömien otteeseen sopivat mustelmat, jotka muka aiheutuneet pyörällä kaatumisesta. Nämä kolmevuotiaana. Kyllä Suomessa saa vapaasti lasta kohdella kaltoin. Ainakaan isän ilmoitukset eivät johda mihinkään. Tiedä sitten, onko mielisairaat äidit yhteiskunnan erikoissuojeluksessa, joka ohittaa lastenoikeudetkin. Ainoa joka oli tuloksena ilmoiutuksistani oli se, että äidille määrättiin yksinhuolto eikä tyttö enää edes saa tavata isäänsä eli tällaista lastensuojelua..
- luovutettu jo
ripitti kirjoitti:
Eihän noista lapsien vammoista mitään täsmällistä tietoa ole kun salaiset oikeudenkäynnit vievät salaisuudet tulevaisuudessa paljastettavaksi.
Totta on että äidit ennenvanhaan vastasivat perheensä viihtyvyydestä. Ja yksi tärkeä viihtyvyyteen vaikuttava seikka oli siivoaminen ja, jopa, pientareelta kukkien poimiminen vaasiin silmäniloksi sunnuntaisin vaikka muuten köyhää olikin.
Uusavuttomuus on nykyään aika laajalle levinnyt. Monissa nuorissa perheissä on vaikeuksia pitää pölykoirat kurissa.
Entisajan arvoja on liikaa heitetty romukoppaan. Vain tietokone on pölytön kun se on niin ahkerassa käytössä.Nuorissa perheissä? Jukka oli 51v, ei ehkä ihan nuorisoperhe kuitenkaan...
Minusta kämpän yleisilme kertoo enemmän joko sairaasta ihmisestä, joka ei jaksa enää huolehtia asioista, tai sitten toisistaan kyllästyneestä parista joka on eroamassa. Kodin suhteen oli jo luovutettu. - silsaldi
kampan epasiisteys kertoo suurpiirteisesta ihmisesta joka ei pida sotilasmaista narsistista jarjestysta tarkeana..
meilla on saksalainen jarjestys ja laittaisimme kaikki ranskalaiset ja puolalaiset murhasta syytteese koska epajarjestys nayttaa suomalaisen sotilasmaisen jarjestykssen mukaan tekevan ihmisesta murhaajan.. Mika on kirjoittajien omatunto? - osuijaupposi
Sellaisia laiskoja loisiahan te kaikki annulistit olette, edes kotihommia ette viitsi tehdä, aika menee netissä hömppäsivuilla ja uusia uhreja saalistaessa.
- onhannoitanähtylivenäkin
osuijaupposi kirjoitti:
Sellaisia laiskoja loisiahan te kaikki annulistit olette, edes kotihommia ette viitsi tehdä, aika menee netissä hömppäsivuilla ja uusia uhreja saalistaessa.
Varmasti juuri noin annulisteilla, netti vie kaiken ajan. Muu aika meneekin sitten nettistressiä poistaessa kaljalla ja viinalla,
Ei jää aikaa muuhun ja kotityöt vaativat kohtalaista fyysistä kuntoa. Miten sitä on, jos vain istuskelee ja ryyppää. Siihen vielä psykosomaattiset tauditkin kuin sopivasti iskee, nivelet turpoilee ja on niin huono olo!
- Ei ole niin yksinker
Niinpä, onko tutkittu, suojeleeko Anneli jotakuta?
Ehkä hän on vain ylikuormittunut äiti, joka sai kuulla joka ilta haukkumiset ja kun jotain tapahtui - hän yrittää suojella.
Jääkaapin sisältö ei kerro yhtään mistään, eikä pyykkikorit, on ne sitten täynnä vai ei.
Jotkut on hamstraajia ja varmaan heilläkin pitikin olla paljon materiaalia, mistä askartelee.
Oliko vaatepussit menossa uffaffaa laatikkoon?
Ei kulkaa, ei tuollaisesta voi syyttää murhaajaksi. Katsokaa omia laatikoitanne ja komeroitanne ja pihojanne.
Meidän naapurin piha on kuin rojunkeräämö - mutta kukaan ei syytä murhaajaksi eikä miksikään muuksikaan, on vaan liikaa töitä ja liian vähän vapaa-aikaa.- 26.
no löytyikö sieltä paljon valmiita askarteluja?
kun niitä materiaaleja oli pussikaupalla, vai kirpparilleko ne oli menossa myyntiin? - 27.
26. kirjoitti:
no löytyikö sieltä paljon valmiita askarteluja?
kun niitä materiaaleja oli pussikaupalla, vai kirpparilleko ne oli menossa myyntiin?Ja sulla sitten on hirveen siisti koti - onneksi olkoon - meillä ei ole eikä tule
- 19743
Kyllä se nyt varmasti jotain kertoo, jos ei koti tai piha siistinä pysy. Ajankäytön hallinnasta, priorisointikyvyistä, uupumuksesta, välinpitämättömyydestä....jostakin. Ei tee kenestäkään murhaajaa sotkuisuus silti tieteskään. Paskasessa, kolkossa kodissa jossa nurkat tursuilee likapyykkivuoria, ei lapsen sielu lepää. Kaikki kukatkin olivat Auereilla kuolleet, hirveitä rojukasoja joka paikassa. Työhuone niin täynnä romua että kulkemaan pääsi vain kapeaa polkua pitkin siellä. Röntgentutkimukset eivät mitään mustelmia paljasta. Vakavammasta kyse. HäKe:n nauhalla Jukka huutaa:"Huijaa!" ja Anneli huutaa "_uole!", jonka jälkeen Jukka vaikenee lopullisesti. Eivätkä Annelin ja Kukan tuomiot tyhjästä syntyneet nekään. Toivon mukaan Auer pysyy kaltereiden takana lopun ikäänsä!
- Tahtoo tietää
minä ainakin vedän johtopäätöksiä LSH-keissin tuomiosta vasta kun käräjillä tämä myymälävarkausjuttu selvitetään perinpohjin.
Ja se luultavasti selvitetään niin että koko kansa saa asian selväksi, kiitos MTV:n työpanoksen. Silloin selviää samalla minkä tason todisteluja LSH-keississä käytettiin. - köi9000
Huppumies huutaa "kuole".
- kuski641
just ,just melkosta pikkusielusta näkökulmaa,tunnen yhden perheen kämppä ,siis talo on kuin lähtevä laiva ei mitään järjestystä,tytär on kuulu näyttelijä ja kirjailija,isä opettaja ynnä muuta.kaikki ei vain välitä,talo elää tavallaan,
- Justiinsa juu ja..
kuski641 kirjoitti:
just ,just melkosta pikkusielusta näkökulmaa,tunnen yhden perheen kämppä ,siis talo on kuin lähtevä laiva ei mitään järjestystä,tytär on kuulu näyttelijä ja kirjailija,isä opettaja ynnä muuta.kaikki ei vain välitä,talo elää tavallaan,
Voi hitto.. Ei ne kaikki tavat terveitä ja oikeita ole. Moni myös ryyppää työkseen, joten - on ihan ok juoda viinaa joka päivä? Kun ei jokainen juoppo ole väkivaltainen perhettään kohtaan, menetä duunipaikkaansa ja saa kirroosia.
- PsykoAnnu
Huomionarvosta sekin että kun Jukka karjaisi "HUIJAA!", kun Anneli puhui hätäkeskukseen, hätääntyi Anneli ja rupesi heti häken henkilöltä puhelimessa että:"Kuuletteks tuota kuinka mun mies huutaa?!".. Kun mies ei pitäny turpaansa edelleenkään kiinni, kävi Anneli vähän "auttamassa", uskosin.
- hirveätä mitä siin o
Aivan kauhea. Ei ollenkaan normaalia häntääntyneen ihmisen puhetta hätäkeskuksen virkailijan kanssa. Ei sinne päinkään.
- palaako siellä
mahotonta menoa
- Syyllinenvarmasti
Uskomattomin ja naurettavin on ajatus että vieras huppumies tunkeuduttuaan vaivalloisesti sisälle kiinnijäämisen kannalta mahd. riskaapelista ja hankalasta lasiaukosta, jäisi puukottelemaan uhria rauhassa, vailla kiirettä. Vaimo puhuisi jo hätäkeskukseen, lapset juoksentelisivat pitkin taloa, mutta murhaajalla olisi aikaa pistellä uhria noin 70 kertaa pinnallisesti ja tuikata vain muutama isku syvemmälle. Pään muussaaminen vielä vailla kiirusta päälle...Sitten kömmitään ikkunasta pihalle srpaleita uhmaten. Joo-o ja lehmät lentää. Jos joku olisi halunnut Jukka Lahden tappaa, olisi takuulla keksinyt hiukan kätsymmän ja nopeamman keinon päästä äijästä eroon.
- täyttäpuppua
Uskomatonta on myös uskoa et lattialla heitetty (verestä pyyhitty) fileerausveitsi olisi tappo-ase. Veitsen terä on ohut ja notkuva ja jokainen joka on käyttänyt sellasta veistä tietää, että mahdotonta tuikata 20 cm syviä iskuja ihmiskehoon, ei minkään elävän kehoon.Onko jälkikäteen testattu samantyyppisellä veitsellä, miten se käyttäytyy jos iskee vaikka kuolleen sianruhoon?
- näin on näreet
Otsikkoon viitaten Anneli teki mitä?
Minua myös, neljän lapsen äitinä, kaivelee tässä asiassa tapa, miten hän osoitti rakastavansa lapsiaan?
Haluamalla kaikki LSH tapauksen tiimoilta julkiseksiko?
Kertoen televisiossa, lehdissä ja etpk:oissa, miten hänen lapsensa valehtelevat?
Syökööt nyt omaa soppaansa, mielellään kera herra Mannerin, joka ei antanut AA:n päästä taakastaan, vaan yllytti perumaan tunnustuksen.
Tuo tunnustusvideo on paljonpuhuva, hän ikäänkuin helpottuu siinä.
Rakkaus on tekoja, eikä se kyllä esilletuotujen seikkojen valossa käy mitenkään esiin.
Kyllä hän pöhkössä päässään kehittelee juttuja, että kaipaa lapsiaan.
Voi olla kaipaavakin (omalla pimeällä tavallaan), muttei millään mittarilla mitattuna rakastava ja lapsistaan huolen pitävä äiti.
Tässä jutussa tulee olemaan lehdissä viimeiseksi huppumies olikin huppunainen. - Hällöööö?
näin on näreet, kiitos tekstistäsi. asiaa. samaa mieltä olen.
- pikku niina
Kattokeeha Minfosta Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen (ketju 2)
Siinä sivulla 47 Tara To Elok29,2013 11.41 am.
Ootteko hullumpaa täältä lukeneet?
Menkääs sivu loppuun myös, hyviä kommentteja.
Mitenkäs tämä sydänystävä, Annelia henkeen ja vereen asti puolustava niinaberg/Afrodite nyt suun pistää?
Eikö ole huomannutkaan?
Olen lukenut tämän jo aiemmin, siis on ollut jo ennenkin Murhainfossa.
Nyt kun kierros taas käräjillä alkoi, selventää hyvin "satujenkertojan" kuvaa. - ihana ryysis
hirveetä tää meno, ihanaa
- A on malliäiti
Näin on näreet kirjoituksessa oli aamulla 3 merkkiä.
Kuka nauttii merkkien poistamisesta?
Niistähän näkee, jos joku on ollut samaa mieltä.
En mitenkään uskoisi, että lapsia kohtaan äidin tuntema rakkaus on sellaista, että antaa jollekin miehelle sörkittäväksi lapsensa, itse siihen osallistuen.
Huomasin juuri, etteivät ne plussat/miinukset merkitsekään mitään, niitä voi vaikka itse lisätä kirjoitukseensa.
Onpa tyhmää!!! - vainsovitus_auttaa
AA vain pimahti ja oli kerännyt vihaa ja raivoa miestään kohtaan ties kuinka pitkän ajan ja suunnittellut miten pääsis eroon ja teko tuntemattoman teoksi.
Mitä on lukenut murhaa edeltävästä ajasta, niin AA ei ole ollut "terve" mieleltään. Koti hoitamatta, kukat kuolleet, roskapusseja valtavasti sisällä, hompsuinen olemus jne... Sitten tuli hetki toteuttaa. AA sanoi kuulustelussa, että luulin Jukkaa joksikin "toiseksi" eli oliko kyseessä eräänlainen lyhytkestoinen psykoosi. Pimahti totaalisesti ja raivon vallassa mätki miehensä hengiltä.
Olettaisi, että teot piinaavat ja lopulta pitää tunnustaa kaikki, myös se, miten sitoi tytön alibikseen ja osasyylliseksi. Normaalijärkinen ei voisi elää sellaisen kanssa.- eivapaaehtoisesti
Ei naisilla ole omaatuntoa miesten murhien suhteen, lukemattomat murhanneet tai murhauttaneet miehensä tai lapsensa ja jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Osa näyttelee surevansa, osa lähtee juhlimaan, mutta joutenlahdet ei epäile mitään, miehet sentään tunnustaa tekonsa lähes aina.
- Pikkulieska
eivapaaehtoisesti kirjoitti:
Ei naisilla ole omaatuntoa miesten murhien suhteen, lukemattomat murhanneet tai murhauttaneet miehensä tai lapsensa ja jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Osa näyttelee surevansa, osa lähtee juhlimaan, mutta joutenlahdet ei epäile mitään, miehet sentään tunnustaa tekonsa lähes aina.
Eipä ole tämä Ulvilan murhamies tunnustanut tekoaan, ei ainakaan suurelle yleisölle.
- annullakomunat
Isohan se aueska on mutta että oikein munat, onko se joku sekasikiö?
- fdsadf
Anneli on syytön. Keskeisin näyttö perustui häkepuheluun oikeudenkäynnin myöhemmissä vaiheissa. Häkepuhelun analysoinnissa ei käytetty lainkaan sähköverkon häiriöihin perustuvaa analyysiä. Hätäkeskuspuhelun aitous olisi voitu varmistaa yksinkertaisesti vertaamalla häkepuhelun aikaan sähköverkossa tapahtuvia häiriöitä häkepuhelun tallennukseen. Mikäli häiriöt ovat tallentuneet häkepuheluun on se soitettu ilman nauhoitusta. Tätä metodia ei lainkaan käytetty asian selvittämisessä vaikka se olisi ollut sinänsä yksinkertaista.
- eikuulumitään
Ei uhfomiehet mitään ääniä päästä.
- ksimpura
Annelilla oli jo seuraavana päivänä suunnitelmat valmiina ... pitää vähän siivota siellä myydä talo ja me muutetaan Turkuun ... ja yritettään sitten unohtaa tämä juttu !!!!
- unohetaakaikki
Oli se AA niin hyvin suunnitellut, että kaik oli selvää jo muutaman tunnin päästä teosta. Unohetaan tää kaikki ja muutetaa turkuu..
- eleonrehellinenviesti
Oli varmasti miettinyt ja suunnitellut, sillä eihän noin järkyttävästä tapahtumasta kukaan ihminen selviä noin vain uuteen elämän alkuun. Ei ollut surua ei tuskaa ei huolen häivää, kun oli päässyt Jukasta eroon.
Syvästi vain vihannut tätä. - etukäteenharkittuako
eleonrehellinenviesti kirjoitti:
Oli varmasti miettinyt ja suunnitellut, sillä eihän noin järkyttävästä tapahtumasta kukaan ihminen selviä noin vain uuteen elämän alkuun. Ei ollut surua ei tuskaa ei huolen häivää, kun oli päässyt Jukasta eroon.
Syvästi vain vihannut tätä.Sai eron ainakin nopeasti, ei harkinta-aikaa.
- kaikkeasitäsaalukea
Olipa taisi niin salaman nopea toipuminen kauheasta tragediasta, että ei edes kriisiryhmä apuun ehtinyt!
- huijauksenmestari
Annelilla on lystiä lukea, miten sai osan ihmisistä huijattua uskomaan huppikseen. Nyt sit lukee ja nauraa yksin, miten edelleen puhutaan miten huppis teki sitä tai sitä. Osaako kiittää hörhöjä nauruistaan? Tuskin.
- Eityhmämuija
Onko tuollaisia Anneleita enemmänkin Suomessa? Vaikea uskoa ettei olisi. Eikö Annelilla ole joku yliopistotutkintokin? Kyllä sillä päällä jo pystyisi suunnittelemaan mitä vain.
- onhanniitä
Moni selvittämätön murha tai mistä mies tuomittu on naisen tekemä, niitä vaan ei haluta epäillä koskaan. Kuinka paljon ovat sairaaloissa murhanneetkaan potilaita ennen kuin niitä alkoi jäädä kiinni, puolisoiden onnettomuudet, juoppoprukassa sammuneesta miehestä leivottu syyllinen vaikka selvällä naisella ollut motiivi ja tilaisuus...Aina kun nainen hyötyy taloudellisesti toisen kuolemasta, pitäisi tutkia kunnolla, iso henkivakuutus, omaisuus...Usein syynä myös mustasukkaisuus, huoltajuus, uusi mies, rikoksen peittely...
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek206246Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.253737Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1682868- 292810
- 821724
- 1471602
- 91563
- 1481561
- 121288
- 211202