Kysymys seksuaalisuudesta

Jos syntymään sisältyy kuolema, niin myös kuolemaan sisältyy elämä.

Kun buddhalaisuudessa on tärkeää keskitie, niin sekä täydellinen pidättäytyminen ja täydellinen antautuminen seksuaalisuudelle käsitetään kärsimyksen aiheuttajina. Munkit saattavat olla asia erikseen.

Zenissä sanotaan usein: Katso sitä! Jos seksuaalisuus on ongelma tai se mietityttää, niin kehotetaan usein seuraamaan sitä mitä tapahtuu. Kun katsot naista tai miestä, niin mitä tunnet? Kenties seksuaalista halua joissain tapauksissa? Se on vain jotain mitä tapahtuu. Jos astut naulan päälle, tunnet kipua, eikö totta? Mutta emme kysy silloin, että onko kipu oikein tai väärin, se on kehon tapa kertoa mielelle, että nyt tapahtui jotain,

Mutta jos katson tarpeeksi tarkasti itseäni, niin varsinainen juttu ei ole tuossa. Kun näen kauniin naisen, tunnen ihailua, kenties myös halua. Se on ok, se on kuin kipu -pelkkä signaali. Mutta varsinainen asia tapahtuu vasta sen jälkeen.

Syntyy ajatus, joka on seuraus tuosta kokemuksesta. Kuvittelen itseni harrastamassa seksiä naisen kanssa. Syntyy kuvitteellinen nautinto, joka tuo toisenlaista mielihyvää. Minä haluan. Ja siitä syntyy usein ongelma, joko en pääse irti halusta tai yritän kieltää sen. Jään kiinni siihen ajatukseen, tein kumminpäin tahansa. Ellei sitten...

Käytän sinun lausettasi: jos en enää samaistu keho-mieleen on nurinkurista yhdistyä kehollisesti. Se on hyvä oivallus. Se on pätevä myös toisinpäin: jos en enää samaistu keho-mieleen on nurinkurista välttää yhdistymistä kehollisesti. Jos ymmärrämme nuo filosofisena tai moraalisena lauseena, niillä ei ole mitään merkitystä. Ne ovat vain asian kieltämistä ja kiertämistä. Mutta jos ymmärrämme ne todella kehossa, niin koko kysymys on turha. Seksi on silloin jotain joka tapahtuu tai on tapahtumatta. No biggie? Tärkeintä on nähdä itsensä ja omat motiivinsa.

Nope, en usko että kärsivällisyydestä on mitään hyötyä tässä tapauksessa. Joidenkin asioiden täytyy antaa tulla itsestään, mutta kuulostaa siltä, että tämä ei ole niitä. Mixi?

Muutamia juttuja, mitä tulee mieleen, kenties jotain liikahtaa kenties ei...

Ihastumisessa ei ole mitään vikaa. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Ja se on hieno juttu, toisesta voi ja saa pitää. Mutta jos luot ideaalista kuvaa toisesta, niin se on eri juttu. Silloin et tsekkaa sitä kuka tai mitä hän on, vaan tsekkaat mitä tai kuka sinä haluat hänen olevan. Ja se tuottaa jossain vaiheessa ongelmia. Tapahtuu valitettavasti melkein kaikissa ihmissuhteissa. Meillä on päässämme kuva toisesta sellaisena kuin uskomme/haluamme hänet nähdä. Ja me seurustelemme sen kuvan kanssa, emme sen todellisen ihmisen.


Jos teet "sipulinkuorintaa", niin tarkkaile kaikkea mikä nousee esteeksi sille. Sitä ei tarvitse sulkea pois, mutta mieli on ovela. Se pyrkii kehittämään sijaistoimintoja, häiritsemään. Peilin edessä seisominen voi olla hyvin hienovarainen vihje siitä. Mieli ei halua käsitellä niitä asioita joita nousee, se ei halua olla rajoilla jatkuvasti. Mihin olemme tottuneet on rutiini ja muuttumattomuus, joka nousee pelosta. Kun mikään ei muutu liikaa kerralla, koemme olevamme turvassa.

Mutta "sipulinkuorinta" ei toimi sillä tavoin. Mikään ei ole pohjimmiltaan hallinnassa, turvallista. Siksi se voi muuttaa kaiken. Kaikki arkitajunnan alta tulee esiin ajan kanssa. Asiat ikäänkuin palaa loppuun, kunnes ei ole mitään jäljellä. Jos annat sen tehdä sen. Useimmat eivät anna, vaan jämähtävät johonkin. Jossain tulee raja, jonka taakse ei halua nähdä. Tulee pohjakosketus, ja jos sen yli uskaltaa niin mikään ole ennallaan.

Ja tämä viimeinen on biggie... Jos teet ihannekuvaa jostain toisesta ja huomaat sen, niin käännä myös toisinpäin. On nimittäin sairaan helppoa jäädä koukkuun ihannekuvaan itsestään - uudesta " tosi henkisestä, korkeamman tietoisuuden itsestä". Ja sitten lähdetään kehittämään sitä edelleen. Etsitään lopullista perimmäistä todellisuutta, valoa ja muuta bullshittiä. Mutta huomaa, mitä tapahtuu...

Syntyy maallinen ja henkinen, maailma pamahtaa kahtia. On sisäisiä, syviä ja henkisiä asioita...toisella puolen maallisia, kevyitä ja ulkoisia asioita. Toinen on merkittävää, toinen ei niin merkittävää. Ja kas kummaa meillä on ongelmia näiden välissä?

Jos meditoit, tuo se meditaatio sinne peilin eteen. Tuo se meditaatio ihastumiseen. Jos olet avoin ja hiljaa itsellesi meditaatiossa, niin ole avoin ja hiljaa itsellesi kammatessa hiuksia. Jos olet läsnä kaikelle meditaatiossa, niin ole läsnä toiselle ihastumisessa. Harjoitus ei ole elämästä erillinen osa?

Miksi siis ylipäätää tehdä se keinotekoinen ero, jakaa elämänsä ajatuksellisesti kahtia? Henkiseen ja muuhun?

Kaikki on Tao, elämä on sen harjoittamista.

Ahaa, ymmärrän hieman paremmin missä menet ja mistä tulet tuohon tilanteeseen. Kirjoitan nyt kahdesta suunnasta, vaikka tuntuu että kyse on samasta asiasta. Ehkä jompikumpi nytkäyttää jotain mielen pohjalla...

"Koen, että se ihannekuva henkisestä minuudesta on jo jossain mailien päässä"

"Mutta jos olen ihastunut yhteen muotoon niin mikä siitä muodosta muka tekee sen paremman kuin jokin toinen muoto?"

Jos luet lauseet peräkkäin niin huomaatko hyvin hienostuneen ongelman, älykkäälle ihmiselle tyypillisen? Siellä taustalla kummittelee jokin käsitys siitä, millainen haluaisit olla? Onko se sinun mielikuvasi "valaistuneesta" mielestä? Ihannekuva siitä, miten sellaisen ihmisen pitäisi toimia ja ajatella? Korkeampi tietoisuus ei tunne halua? Ei ihastu johonkin tiettyyn muotoon? Nouseeko koko ristiriita ihastumiseen sieltä?

Minulla ei taida olla mitään sanaa "valo" vastaan, se käy ihan hyvin nyt kun ymmärrän mitä hait takaa. Ehkä edelliseenkin liittyen, jatkan hiukan, kenties ymmärrät mitä hain takaa. Tai käytän sinun termejäsi. Jos maailma on sinulle dualistinen ja ongelmainen, mutta voit havaita sen ykseydestä käsin? Jossa ei ole dualismia ja ongelmia?

Huomaatko? Se on itsessään jo dualistinen tilanne. Ja siitä syntyy hyvin hienostunut mielen temppu, jossa maailma jakautuu taas osiin. On "matrix" ja on "valo". On maallinen ja on henkinen. Ja niin kauan kun ne ovat erit, on olemasssa ristiriita. Me pakenemme "valoon", me etsimme "valosta". Käymme latautumassa. Ja silloin harjoitus on jotain elämästä erillistä.

Josta lähtee toinen suunta...Kysyit parisuhteesta, mutta jos laajennan hieman? Jos ajattelet elämää ylipäätään, niin mitä se on? Eikö se ole suhde johonkin? Oli se sitten ihminen, asia tai idea? Vuorovaikutusta toisen kanssa, itsemme kanssa, maailman kanssa? Tapahtuma, jossa annamme, otamme vastaan ja reagoimme? Jatkuvasti, koko ajan...

Parisuhde tai suhde mihin tahansa on paras itsetutkiskelun muoto. Se paljastaa meidät itsellemme, jos haluamme antaa sen paljastaa. Yksin meditoidessa on helpompaa pysyä tasapainossa, mutta vasta suhde johonkin paljastaa mistä mielessämme on oikeasti kysymys. Jos harjoitus on mukana parisuhteessa, se tuo alta niin monta asiaa, joihin meditoimalla yksin on vaikea päästä käsiksi.


" Ihastumiseen tarvitaan jotain ihannekuvaa, koska muuten ihastumista ei tapahdu, jos näemme toisen ns. heikkoudet, virheet ja vääristymät."

Noin se saattaa olla, mutta onko sen pakko olla noin? Onko se edes totta? Jos minulla on idea, ihannekuva, jostain ihmisestä tai asiasta elämässä, niin mistä se kertoo? Se idea tai ihannekuva nousee juuri halusta. Eikö totta? Se voi olla halua saavuttaa jotain, kokea jotain tai paeta vaikkapa yksinäisyyttä?

Parisuhteessa se tarkoittaa: Minulta puuttuu jotain. Minä haluan sinulta jotain.

Tai: minä tarvitsen sinua täyttämään minun haluni. Psykologisesti tai fyysisesti.

Minulla on siis tiedostumaton tai tietoinen idea, millainen minä haluan sinun olevan. Sinun tulee täyttää se idea. Ja se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy toimia tietyllä tavalla. Ei muilla tavoilla, ainakaan liian poikkeavasti suhteessa minun ideaani.

Ja jotta saan sinut toimimaan tietyllä tavalla, myös minun täytyy toimia tietyllä tavalla. Ja lopulta kumpikaan ei enää toimi luovasti, elävästi, vaan näyttelemme tiettyjä rooleja toisillemme. Mutta onko se enää suhde, josta voi kasvaa jotain uutta, jotain luovaa? Jotain joka paljastaa itsestämme jotain?

Tai kenties pitäisi kysyä mitä tapahtuu, jos minä en halua parisuhteelta mitään? Voisiko olla, että se mitä olemme hyväksyneet rakkauden tarkoittavan, on sekin harhaa? Ja oikea rakkaus on jotain muuta?

Sori, kun tuli pitkä. Yövuorossa ja aikaa miettiä.

Hyvä, sopiiko jos yksinkertaistan rajusti? Sinulla on notkea ja älykäs mieli. Se on kaunis asia, mutta joskus se voi olla myös suurin haitta.

Jos olet kokenut että suhteet ovat hyviä itsetutkiskeluun, niin anna itsesi vastata noihin alkuperäisiin kysymyksiin.

Jos sinusta ihastumisen tunne on voimakas, niin mitä tapahtuu jos vain olet sen tunteen kanssa? Siinä tilanteessa kun se tunne nousee? Huomaatko milloin se nousee vai huomaatko vasta kun se on päällä? Mitä tapahtuu sinussa?

Toinen, jos sanot, että suhtaudut siihen häiritsevänä tekijänä? Keskity samalla tavalla siihen ristiriitaan, mistä se nousee? Mistä ajatuksesta se lähtee?

Eikä ole mitään tarvetta arvottaa noita, ihan rehellisesti vain seuraat hiljaa mitä mielesi tekee noissa tilanteissa. Ajatuksia, tunteita....

Toisinaan menen asioiden edelle, pahoitteluni. Ja olen tarpeettoman monimutkainen ja pitkäsanainen.

Laitan sinulle kuitenkin kappaleen, joka selvensi minulle aikanaan yllätyksen jonka koin näiden asioiden tiimoilta omalla matkallani. Ehkä palaat siihen joskus.

CHING-TE CH'UAN TENG-LU:
Ennenkuin olin opiskellut zeniä kolmekymmentä vuotta, näin vuoret vuorina ja vedet vesinä. Kun saavutin syvemmän tiedon, tulin pisteeseen jossa näin, että vuoret eivät ole vuoria eivätkä vedet ole vesiä. Mutta nyt kun olen saavuttanut tiedon todellisen olemuksen, olen rauhassa. Sillä on vain niin, että näen jälleen vuoret vuorina ja vedet vesinä.

Naisnäkökulma: Jos ideaalina on tasapaino ja kaiken yhdistyminen/ymmärtäminen, niin eikö se silloin merkitse myös naisen ja miehen, hengen ja materian, konkreettisen ja ideaalin, teorian ja käytännön, valon ja varjon jne yhdistymistä ja tasapainoa? Tämä on varmasti ikiaikainen naisnäkökulma, jonka naiset ovat kautta aikojen esittäneet selibaatissa eläville askeetikkomiehille. Otetaan nyt vaikkapa esimerkiksi Tao-symboli tai Siva-temppelin yoni-lingam, jotka kuvaavat täydellistä tasapainoa ja yhdistymistä. Teoriassa: Jos henki voittaisi materian globaalisti ja kaikki ihmiset muuttuisivat selibaatissa eläviksi joogeiksi, tarkoittaisi se nopeasti ihmiskunnan loppua, ikuisten uskontojen päättymistä ja yhden kolmesta perusprinsiipistä; pysyvyyden lakkaamista. Just saying ;)