On kyllä maailmankirjat ylösalaisin. Rikolliset ja rötöstelijät saavat "oikeutta" ja rikollisten uhrit joutuvat maksumiehiksi.
Rikollisten, ryöstäjien ja varkaiden tulee hyväksyä jo lähtökohtaisesti se tosiasia, että heille riskeeraa seurata toimistaan erilaisia ongelmia joista he itse ovat vastuussa seurauksineen.
En ole aseiden ja väkivallan kannattaja, mutta joskus tulee väistämätä mieleen, ettei se Jenkkien joidenkin osavaltioiden itsepuolustuksen oikeus ole laisinkaan hullu asia.
Muuan nuori pienen lapsen yksihuoltajaäiti soitti hätäkeskukseen ja kysyi saako hän puolustaa aseella itseään ja lastaan kun aseistauunut ryöstäjä oli tunkeutumasa taloonsa. Lopulta hän ampui aseistautuneen sisälle tunkeutuneen ryöstäjä. Kenelläkään ei ole oikeutta tunkeutua toisen kotiin hänen omaisuuttaan, teveyttään ja henkeään uhaten.
Sitten on tietysti ääripäät ja liipasinherkät ja osa joka toimii itse jopa rikollisella tavalla kuten se viimaikoina paljon Jenkeissä phutanut tapaus jossa mustaihoisen Macistä kotinsa palamassa olevan asetttoman ja aivan normaalin nuorukaisen ampuminen. Korttelivahti-tappaja taitaa olla ehdollisessa vapaudessa. Siinä ei oikeus toteutunut.
Miksi ryöstäjiä ja toisten elämää ja omaisuutta uhkaavia pitäsi hyssytellä millään tavoin? Rikollisella toimillaan he itse laitavat itsensä normaalin perusturvan ulkopuolelle ja heidän itsensä tulee hyväksyä sen seurauset.
Alla olevankin kalaista rikollisten syytettä ei pitäisi edes ottaa vastaan vaan palautta pallo heille itselleen. He itse olivat lain ulkopuolella ja heidän itsensä tulee kantaa kaikki sen seuraukset. Sitä saa mitä tilaa.
"Bensavarkaista kiinni jäänyt kolmikko vaatii yli 12 000 euron korvauksia mieheltä, joka pysäytti heidän autonsa ampumalla."
"Varkaat valittavat, että välikohtaus on aiheuttanut heille muun muassa painajaisia."
- http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091217472176_uu.shtml
Mies syytteeseen elinkeikonsa puolustamisesta
12
338
Vastaukset
- Collateral.
Hätävarjelutilanteessa saa käyttää tarvittavia voimakeinoja oikeudettoman
hyökkäyksen torjumiseksi,sellaisia keinoja jotka ovat puolusteltavissa tilanne yleisesti huomioon ottaen, jos varkaat ovat jo poistumassa eivatkä enää aiheuta
vaaraa hengelle tai terveydelle niin hätävarjelutilannetta ei ole. - laki ?
Omaan suuria vaikeuksia sisäistää tuota mielestäni usein väärinkin sovellettua "hätävarjelun liioittelu" pykälää.
Todellisuudessa valitettavan usein uhkan kohde itseään puolustaessaan joutuu syytettyjen penkille.
Laki tulisi olla sellainen, että tahallinen väärintekijä, rikollinen, uhkaaja, varas, ryöstäjä, raiskaaja jne. tietää jo edeltä, että hän itse saattaa itsensä lainsuojattoman rooliin ja hänen tulee kantaa täysi vastuu seurauksistaan. Hän laitta itse itsensä vaaraan toisia ja heidän omaisuutta uhatessaan.
Nyt tilanne on valitettavan usein aivan päälillaan.
Tulee mileen mm. eräs tapaus toisessa EU-maassa jossa rikolliset murtautuivat perhene taloon keskellä yötä kommandopipoineen ja aseitautuneina ja koetivat otta vangiksi ja kiristettäväksiperheen tyttären.
Perheen isä puolustaui ja sen seurauksena yksi rikollisista menetti henkensä.
Tuo normaalia ja lainkluuliaista elämää viettävä perheenisä joutui syytteeseen ja vuosien oikeusprosessien kohteeksi.
Yleisellä tasolla. Toisekseen miten voidaan vaatia normaalilta kansalaiselta vakavassa uhkatilanteessa kylmäveristä, laskelmoitua ja harkittua toimintaa kuin ammattisotilaalta tai poliiisn erikoisyksikköjen harjaantuneilta amattilasilta. Hekin uhkan ja stressinalaisina toisinaan menevät yli suunnitellun.
Suomi on onneksi vielä kohtuullisen turvallinen maa. Kuienkin Keski- ja Etelä-Euroopassa rystäjät ovat usein mitään kaihtamattomia taparikollisia jossa ihmisen elämällä ei ole paljoa arvoa. Pitäisikö sellaisille kotiin tunkeutujille ja uhkaajille vielä tarjota ilallinnekin?
Vastaavia tapauksia tulee toistamiseen mm. liikeryöstöjen seurauksena josa liikkeenharjoittaja puolustaa itseään ja liiketointaan.
Toinen tapaus jossa perheen "autoa ostamaan" myynti-ilmoituksen perusteella tulleet kolme nuorta rikollista tappoivat kymäverisesti ampumalla vanhemmat ja nuoren aikuisen miehen, perheen ainoan pojan, sekä ampuivat luodin nuorenmiehen tyttöystävän päähän ensin hänet kellariin raahattuaan. Onneksi tyttö jäi henkiin, mutta kantaa vakavat psykologiset traumat lopun ikäänsä ja hänellä on edelleen luodin sirpaleita päässään ja on riskinä että ne joskus alkavat lähteä liikkeelle, sillä kaikkea ei leikkauksessa saatu poistettua.
Tripla-murha, tapettu perhe:
- http://www.7sur7.be/7s7/fr/1502/Belgique/article/detail/1701781/2013/09/10/Triple-meurtre-de-Wemmel-Lumu-charge-M-Lembakani.dhtml
Hengissä selvinnyt tyttö todistaa oikeudessa:
- http://www.7sur7.be/7s7/fr/1502/Belgique/article/detail/1703616/2013/09/12/Les-detonations-etaient-toutes-les-memes-selon-Ebru-Yuksel.dhtml
Anteeksi, mutta en kykene ymmärtämään miksi rikollisia hyssytellään.
Ps. Collateral olisi tilannen jossa asiaan osattomat joutuisivat uhkan alle.
Rikolliset taasen laittavat omaehtoisesti itse itsensä riskeille alttiikksi ja heidän tulee itse kantaa sen kaikki seuraukset. - Collateral.
Hätävarjeluoikeus loppuu heti kun oikeudeton hyökkäyskin on loppunut,
jos ampuu jo pakenevien murtomiesten perään, niin siinä on jo koston
piirteitä. - laki ?
Koston piirteitä? Ei, vaan kunniallisten kansalaisten rauhaisaa elämää ja elinkeinoa uhkaavien rikolliseten kiinni ottaminen ja pysäyttäminen.
Pitäsikö tuolaisten nilviäisten vielä päästää vapaasti jatkamaan matkaansa rauhassa joutumatta lain eteen?
Eköhän rikollisten auton renkaisiin ampuminen heidä pakomatkansa pysäyttämiseksi ole aivan normaalia kunnalisen kansalaisen toimintaa ja oikeutta.
Yksinkertaista. Rikolliset kantakoot riskit ja vastuunsa toimiensa seurauksista.
Joissakin toisissa maissa he olisivat päässeet hengestään.
Nyt nuo selkärangattommat nilviäiset vielä julkeavat käyttää lakia väärin ja yrittää pumpata varkauden ja häirintänsä kohteelta rahaa. Varisnaisia yhteiskunnan loisia.
Yhteiskunnassa varkaat ja rikolliset, edesottamuksissaan siis selkärangattomat toisten hyväksikäyttäjät ja yhteiskunan syöpäsolut maksakoot edesottamuksiensa riskit.
Ps. Nuokin yhteiskunnan loiset ja nilviäiset voisivat käyttää saman energian ja ajan opiskellakseen ammatillisia kompetensejä tehdäkseen rehellistä työtä ja kantaakseen vastuunsa yhteiskunnassa.Hätävarjelun osalta on jostain syystä muodostunut sellainen käsitys,, että tapahtumien ja olosuhteiden huomioimisen sijaan oikeuden päätös perustuu oeltuksiin, joidenmukaan olisi pitänyt voida menetellä toisin.
Siis uhrin on kyettävä arvioimaan uhkaavan tilanteen laatu ikään kuin ulkopuolisen arvion mukaisesti.
Eli jos hyökkääjä pakenee ei saa käyttää voimaa: ei siis siirtyätoisen oiekuden eli jokamiehen kiiniiotto-oikeuden puolelle.
Loppuuko uhka kun rikollinen kääntyy paetakseen; voiko hyökkäyksen uhri todella analysoida tilanteen ja uhkan päättymisen.
Oikeus käytäntö lähtee siitä, että uhrilla on velvollisuus ymmärtää, joten ei tarvitse pohtia onko ko. olosuhteissa kohtuullista vaatia tätä.
Uhrin kohdalla siis oikeus päätyy kahden tulkinnan tilanteessa ankaramman soveltamiseen.
vastaavasti rikoksen tekijän kohdalla jos täyttä varmuutta ei ole ja on kaksi tulkintamahdollisuutta niin aina valitaan rikoksen tekijälle/syytetylle lievempi vaihtoehto.
pakenevan auton pysäyttämien ampumalla renkaaseen voisi olla olosuhteet huomioiden täysin kohtuullinen voimankäyttö: mutta oletus,että on mahdollista olla pusäyttämättä koska oletetaan että pakeneva ei olisienää uhka. Joten oikeus päätti pitää kiinni oletus/velvollisuus ymmärtää ampuminen vaaraa aiheuttavaksi ja siksi tuomio.
Se onko uhrin aseman ja oikeuksien vähättely rikoksen tekijän oikeuksiin nähden on vallankäyttä joka ei oikein sovi puolueettoman tuomarin rooliin.
NINEL
- Collateral.
Texasissa on eri lait kuin Suomessa.
- laki ?
No, ei muuta kuin Texasiin puolustelemaan ja hyssyttelemään rikollisten toimintoja ja edesottamuksia.
Koko avauksessa lähestyin asiaa periaatetasolla, kunnialliset kansalaiset vs. yhteiskuntien syöpäsolut rikolliset ja jossa esimerkkinä oli mm. avauksessa linkitetty tapahtuma.- sykerölyylitär
Robert von van der Rossander
- Collateral.
Minä taas lähestyin asiaa Suomessa voimassa olevien lakien kannalta katsoen.
Suomessa ei nykyisin saa edes ampuma aselupaa itsepuolustus tarkoitukseen,
kyllä senkin jo pitäisi kertoa jotain rosvojen perään ampumisen hyväksyttävyydestä
lain kannalta.
Hyvää jatkoa. - suoralahkeisten viho
Kyllä ainakin itsellä on ulko-oven vieressä kaapissa pieni kirves, jos sattuu "väärällä asenteella" olevia suoralahkeisia tulemaan ovelle. Fiskarsin saa sen jälkeen poliisi irroittaa suoralahkeisen otsasta.
- 12+18
Älä ny jauha sontaa pienimunainen apina, varkaat kun tulee ovelle niin sinä autat kantamaan kodin irtainta varkaiden autoon puntit tutisten.
- Law and Order.
12+18 kirjoitti:
Älä ny jauha sontaa pienimunainen apina, varkaat kun tulee ovelle niin sinä autat kantamaan kodin irtainta varkaiden autoon puntit tutisten.
Jos kotiin ollaan tunkeutumassa väkisin, niin se ei ole sama tilanne
kuin jos ampuu jo pakenevien varkaiden perään.
Jos tunkeutujat käyttäytyvät uhkaavasti tai ovat aseistettuja,
niin minun ymmärtääkseni se on hätävarjelutilanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972