Kohdallani on käynyt niin, että tunneköyhyys on ikääntyessä lisääntynyt. Pidän sitä tappiona.
Minusta on elämän suuri voimavara voida elää tunnekylläistä elämää, jota keski-ikä toi roppakaupalla tullessaan.
Ihan vähän harmittelen tällaista ikääntymiseen liittyvää ilmiötä vai mistä se johtunee?
Minusta on elämän suuri voimavara voida elää tunnekylläistä elämää, jota keski-ikä toi roppakaupalla tullessaan.
Ihan vähän harmittelen tällaista ikääntymiseen liittyvää ilmiötä vai mistä se johtunee?
Vastaukset 69
Vanhimmat
Itse en kyllä tunne lain mitään tunteiden vähenemistä. Yhä edelleen itken pahuuden toimia, iloitsen elämän, ilon voimia.
Tunnen lujin ja läheisin tuntein.
Enpä ymmärrä, voiko ikä aiheuttaa tunteen puutetta?
tunneköyhyys on hyvin kivävä piirre ihmisessä,
olettaisin tunneköyhyyden lisääntyvän ijänmyötä,
ei kuitenkaan ole asiasta varmaa tietoa, vain olettamus,
eiköhän meistä jokainen ole jo tässä ijässä hieman tunneköyhiä ,
ei enään rakastuta toiseen sukupuoleen samoin kuin nuorena, ei ainakaa nopeesti, eikä etsi uutta kohdetta,
useinmiten haluamme elää yksinämme,
toisaataan haikeena muistellaan niitä aikoja jolloin oli oma kumpani vielä vierellä, elossa,
empä osaa tehdä suurempaa analyysiä tunneköyhyydestä,
itse itken vielä paljon,
tunne suurta surua meneestä ajasta, ehkä se suuri suru johtuu suurista elämän taisteluista parisuhteessa,
puolisoni oli ja on edelleen elämäni tärkein ihminen, vaika tuotti paljon psyykkistä kipua elämän taipaleella,
fyysinen koskemattomuuskin kohtasi kovan koluksen, mutta elämä opetti varomaan tilanteita missä se putkahtaisi esiin,
ehkä en ole vielä tunneköyhä,
mutta sanoisin paljon loukattu ja kärsiny,
tietenki pitkän elämämme varrella oli paljon onnelisia aikojaki, niitten varaan elämä rakentuiki,
hyviä aikoja erikoisesti korostain elämä jatkui aina vanhuuteen asi,
IKIOMA AJATELMA !
Avioelämä on kuin ruusu,
hyvin kaunis ja tulinen,
mutta valtavasti haavoittavia pistäviä piikkejä,
joita oppii varomaan,
hyvin hoidettuna ruusu kukoistaa pitkään,
Hieno runo omaksi!
Ikä ei varmaan sellaisenaan tuo tunneköyhyyttä vaan vanhenemiseen littyvät dementtiset oireeet
Dementia on vallan eri asia kuin normaali vanheneminen.
Joku halavatun kierous, nihiliys, juoppous,
sairaudet ja ihan silkka pahuuskin
kyllä nostattelee lähimmäisten tunteita
ihan vuoristoradaksi asti (saa potea syvää uupumusta omaan sairastumiseen asti),
kattelin joskus jotain elokuvaa, jossa orpo nuori sai holhoojaltaan rahaa elämiseen,
vain jos oli "tosi kiltti Sedälle ja otti suihin.
Joku yhtä pimee juttu on kun natsitaustan omaava rikas pappi järjestää tusinakaupalla
nuorten tyttöjen murhia, toteuttaa jotain vanhatestamentillistä "uhrisääntöä".
Ja vanhat alkuasukas-akat vaan nauraa ja käkättää, että patakos kattilaa soimaa,
kun kärvähti omatkin kattilat mustiksi ja korvat kuumeni.
Onko demorakraattisissa yhteiskunnissa kaikki laitkaan tunteilla varustettuja,
uhrien osa kuitenkin on tosi kurja.
Hirveetkin jaksaa hivellä.
tosiaan ällöttävää pahuutta ihmisissä, olet aivan oikeassa.
Heillä on kait sellaiset äidit ja isät.
Ei ihminen muuten tuollaista tekisi.
Kyllä tunteet nousevat minullakin sellaisia lukiessa aivan
oksettamiseen saakka!
Sitten sellaiset saattavat olla vielä itserakkaita, että kun minä
olen näin rohkea.
Voi hyvät hyssykät!
Huomenta Ruuneperi! !
olen näköjään noin vuosi sitten jutustellu tuossa suuressa surussani jotain sanoakseni,
olen se " tuntematon" ja " mummi " runojen rustaaja,
kai olen tullu ny vanhaksi kun hieman uskallan avata salaista persoonalisuuttani,
lisäys === kommenttiin mummi tuntematon ,,
harmi kun jäi pois edellisestä komentista,
siis tuo kyhäelmäni tuolla ylempänä, " elämä on taidetta -"
juu ihminen vanhenee väistämättä
ajatus alkaa pätkiä, kuten tässäki komentista käy hyvin ilmi,
mutta elämä pitää laahustaa loppuun asti kaikesta ajatuksenpätkistä huolimatta,
anteeksi vanhuuteni,
Itsessäni olen huomannut , että innostuksen kipinä on kadonnut jonnekin. Vielä parikymmentä vuotta sitten olin innoisani mistä milloinkin, menin ja touhusin. Syksy oli erityisen ihana aika kun kaikki harrastusmahdollisuudet taas avautuivat. Nykyän pitää potkia itseään persuksiin, että saisi jotain aikaiseksi.
Olen toki jatkanut taas viimevuotista seniorijoogaa jumppa jonka myös aloitin pitkästä aikaa viime syksynä. Jotain hengen antimia pitäisi vielä kehittää.
Tunteet ovat varmaan kyllä tasaantuneet, vuosien myötä, tunneköyhyyttäkö, mene ja tiedä. Ainakin pystyn olankohautuksella ohittamaan monia asioita mistä ennen tuohduin ja otin itseeni ja murehdin vähemmän turhia asioita joille en kuitenkaan pitkässä juoksussa mahda mitään.
Jotkut ihmiset ovat tunneköyhiä jo perusluonteeltansa.
Mikäli lapsena ei ole kokenut olevansa hyväksytty ja rakastettu, vaikka vanhemmat olisivatkin kasvattaneet ihan normaalilla tavalla. Kaikkia lapsia vain ei koskaan ole rakastettu, tai sitä rakkautta ei lapsi ole osannut edes kaivata, jos vanhemmilla ei ollut tapana helliä ja halia edes toisiaan.
Olen ollut läheinen ystävä henkilölle joka ei osaa kertoa tunteistansa, ei näytä niitä, eikä aina hyväksy edes pientä halausta. Se on vaikeaa, sekä hänelle, että meille ystäville.
Tunneköyhyys on itseänikin alkanut vaivaamaan, mutta pyrin olemaan avoin ja rehellinen, jos joju ihminen herättää minussa tunteita, kerron sen hänelle.
Tanssiessa vastapuoli herättää joskus ihan intohimon, silloin hienovaraisesti pyrin pitämään itseni kasassa, mutta joillekin sen voi jopa sanoa ja voimme iloita yhdessä, samankaltaisin tuntein. Ei pidä paikkaansa ettei iäkkäänä rakastuta. Kyllä vain ja kiihkeästi, mutta joskus kohde osoittautuu varatuksi ja pettymyksen tunne on yhtä raju kuin nuorenakin. Etten minä nyt tuotakaan saanut omakseni, edes lainaksi, kun ketään ei voi sittenkään omistaa.
Etsin hellyyttä, en niinkään suurta rakkautta, koska tämä ikä on siitä vaikeaa, ettei elämää enää kannata suunnitella vuosissa, vaan hetkissä jotka seuraavat toisiaan.
Liian kauas ei kannata suhteen jatkumisen aikajanaa venyttää.
Kun tänään, tässä hetkessä olemme yhdessä ja tunnemme hellyyttä toisiamme kohtaan, se riittäköön minulle, mutta eipäs ole ketään joka halin antaisi tai suikkaisi suukon poskelle.
Meitä on liikaa yksinäisiä jotka emme kohtaa toista yksinäistä.
avioliittoa kohtaan pitää ulkopuolistenkin osoittaa, vaikka kukaan ei toista "omista". Avioliitto on yhteiskunnan instituutio, siinä on kyse lainvoimaisista sitoumuksista. Sanotaan että hyvän avioliiton väliin ei voi mennä, mutta ovela nainen saa kyllä paljon rikotuksi oman huvittelun ja hellyyden kipeytensä varjolla.
rikkojan tekoset heifastuvat pahana mielenä myös lapsiin ja lastenlapsiin.
Joten, tosi röyhkeä on ihminen, joka sellaista tekee!
.
...mitähän mahdat tarkoittaa?
Toisen ihmisen puolison ''lainaamista''?
Siihen en koskaan mene.
Mun nuoret oli joskus vuosia sitten ihmeissään
kun tekstiviestillä pyysin heitäkin osallistumaan
maailmanlaajuiseen kynttiläketjuun,
jossa hiljennyimme muistamaan kouluammuskelun uhreja.
Mitä merkitystä olisi kynttilän sytyttämisellä kotona kun maailmassa jyllää
tosi rajut väkivaltaliikkeet ja tietty avant garde-meininki (tosi räväkkyys) esm
julkkis-mediassa ja ihan joka valtiossa
välillä ihan yhteiskunnassakin "normimeinikinä",
- överiksi aineiden avulla/keralla.
Rankkoja aiheita ja elämääkin --- onhan siitäkin yli kuusikymppisilläkin kokemusta,
ettei ihan koko elämä ole pelkkää viihdettä.
Luin tuossa noita viestejä, mutta missään en nähnyt kenenkään sanovan lainaavansa toisten miehiä, tai rikkovan avioliittoja.
Taitaa olla lukijan omia ajatusmielteitä kun sellaistakin näkee. Dear tuossa kertoo, kuinka voi huomata joskus rakastuneensa/ihastuneensa varattuun ja kuinka sitä tuntee pettyneensä. Oliko siinä jonkun mielestä jotain väärin. Miinuksia on satanut.Hän, eikä kukaan muukaan tässä nähdäkseni puhunut toisen miehen lainaamisesta tai avioliiton rikkomisesta, mutta sellaistakin sattuu, eroja tulee syystä ja syyttä. Tuskin kukaan kehuskeliskaan jos on avioliittoja rikkonut, mutta kaikkihan on elävien keskuudessa totta ja tapahtuu kaiken aikaa. Murhiakin tapahtuu, vaikka ei saisi ketään tappaa.
Minustakin tuntuu ettei täällä ymmäretä lukemaansa, vaan väliäkö sillä, haukkumiset vain lisäävät mielenkiinnon ja kirjoittajien vähentymistä palstalta. Minua ainakin harmittaa kun luullaan ja oletetaan, luetaan rivien välistä ihan vääriä johtopäätöksiä, mutta kaikkeahan maailmaan mahtuu, aatameita ja eevoja joilla ei kaikki suju kuin Strömsöössä.
klo 15.56 kirjoittaa joku rekisteröitynyt nikki: "..iäkkäänä rakastuta. Kyllä vain ja kiihkeästi, mutta joskus kohde osoittautuu varatuksi ja pettymyksen tunne on yhtä raju kuin nuorenakin. Etten minä nyt tuotakaan saanut omakseni, edes lainaksi, kun ketään ei voi sittenkään omistaa."
''Edes lainaksi'', on aivan selkeä ilmaisu tahdosta varattuun.
seki on liikaa että on ollu rakastunu toisen mieheen,
oikea nainen voi ja osaa peittää tunteensa, ettei loukkaa lähimäisiään,
raamatun sana sanoo, " ajatuski on syntiä " joten rikos on jo tapahtunu kyseisen henkilön kohdalla,
hä n on himoinnu lähimmäisensä puolisoa,
Enemmittä selostuksitta tässä kaikkiaan se mikä on tunneköyhyyttä tai -puutetta.
Mikäli mikään kohta ei tunnu missään on todella puute tunteesta puhumattakaan tunneköhyydestä.
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/10kaskya.html
Olisikohan toisaalta niin, että voimien vähenemisen myötä ei uskalla oikein antaa valtaa tunteille.
Yksineläjänä sitä joutuu yksin käsittelemään perheen suuret surut js ilot.
Joudun väistelemään niitä tunnepuolella, jotten romahda. Siitähän se tunteen köyhtyminen taitaa alkaa. Näin ajattelen.
Onneksi vielä klassinen musiikkki, taide ja kirjallisuus toimivat tunnetasolla.
Tunteiden tukahduttaminen ei ole hyväksi, ne ovat kuitenkin olemassa ja pyrkivät pintaan. Syvässä masennuksessa o0n tavallaan turta, ei pysty tuntemaan edes mielihyvää.
Mistä tunteista tässä puhutaan, vainko vain seksuaalisista ja pariutumiseen liittyvistä tunteista. Aihetta soisi myös vähän laajemmin käsitellä.
Tunteiden kirjohan on niin laaja.
Alustuksen otsikko on hieman väärä.
Kaikki tunteet tottakai saa kokea ja tunnistaa, nimetäkin.
Ne voi myös kertoa, tunnustaa, jos ne eivät vahingoita muita ihmisiä tai itseä, mutta niiden ilmaisemisessa aikuisella ihmisellä tulee olla harkintaa ja malttia.
Sillä itkupotkuraivokohtaukset kuuluvat 4-v.:n vaiheilla oleville lapsille, joilta ei voi kypsää suhtautumista edellyttää vielä. Olen aina ajatellut, että raivoava aikuinen on surkimus.
Samaa mieltä näyttävät olevan myös IS-lukijat:
"Huutava aikuinen on heikko"
Milloin ja missä parisuhteessa saa huutaa?
Ilta-Sanomien lukijoista 62 prosenttia on sitä mieltä, että vanhempien ei pitäisi huutaa lasten kuullen.
Huutaminen ja raivoaminen vain lisää kiukkua ja vihaa niin huutajassa itsessään kuin kohteissaankin.
Huutaja kiihdyttää itsensä valtavaan vauhtiin.
Sen sijaan, jos ottaisi arkisen äänensävyn ja juttelisi sen vihan kohteen kanssa rauhassa, se auttaisi häntä itseäänkin.
Mutta HEIKKO surkimus ei voi itselleen mitään.
Kun olin aikoinaan Kirsti Lagerspetzin luennoilla, hän nimenomaan korosti, että aggressio-tunnetta varten ei ole ihmisessä mitään säiliötä, joka pitäisi aika ajoin tyhjentää lähimmäistensä niskaan.
Päinvastoin, ihminen oppii hermottamaan asiat tietyllä tavalla ja uskoo itsellään olevan oikeuden raivota.
Se vain pahentaa asiaa.
Vai oletteko huomanneet raivoavan ihmisen muuttuvan raivottuaan paremmaksi?
Kohta hän taas on yhtä täynnä. Hän ei raivoamalla tyhjene.
Kirsti L:n juttuja kannattaa lueskella, niin asiat selkenevät.
Mykkäkoulu = kyräily ole huutamisen vastakohta, se on sitä samaa.
Tavallinen juttelu vaikeistakin aiheista on oikea polku.
http://www.tieteessatapahtuu.fi/987/lagers.htm
http://www.tieteessatapahtuu.fi/002/lagerspetz.htm
Eilisessä IS'ssa tosiaankin oli tuo juttu, ajankohtainen siis nyt juuri. Ja kylä todella onkin varmaan heikko sellainen ihminen, joka yrittää raivokohtauksilla saada tahtoaan läpi. :D
Seksuaalisuuden ja aggressiivisuuden sanotaan maailmaa pyörittävän.
Se ei oikein riitä, kyllä pitäisi jotakin tehdäkin!
EU järkyttyi lapsimorsiamen kuolemasta – viranomaiset kiistävät tapauksen
ULKOMAAT Julkaistu 8:33 12
Uutinen kuolleesta lapsimorsiamesta on herättänyt epäilyksiä Jemenissä.
Jemenin viranomaiset kiistävät 8-vuotiaan lapsimorsiamen kuolleen hääyönä saamiinsa vammoihin – paikallisten asukkaiden mukaan aviomies maksoi paikallisviranomaiset hiljaiseksi.
lähde HS.
Voidaan tosiaan puhua laajasta kirjosta kun puhutaan tunteista, sillä ne kaikki ovat syntyneet tuolla korvien välissä, jossa sijaitsee sellainen prosessori, jota monimutkaisempaa ihminen ei pysty tekemään.
"Kun on tunteet" on vanha Suomi-Filmin elokuva, jossa tunteet pysyttelevät rakkauden teemassa. Se on kuitenkin vain yksi siivu tuntemistamme.
Minun mielestäni päälimmäiseksi tulevat kaksi tunnetilaa, joista suurin on rakkaus. Rakkaudesta on palstallakin paljon kirjoiteltu. Siitä mikä on suurin ja pyhin ja rakkauden kohteesta; sukupuolisesta rakkaudesta rakkaudesta vaikka taiteisiin, luontoon tai vaikka kaurapuuroon.
Rakkaus rakentaa, viha tuhoaa.
Ihanaa on että joukossamme on myös ihmisiä jotka edustavat hyviä asioita ja luovat positiivisia tunteita. Kyllä tunteet tarttuvat.
Olemme yksilöitä jok'ikinen, ja syntymästä asti meillä on omanlainen virityksemme, uskon että tunnemme asiat eri tavoin, kas luonteemme vaihtelevat tunteiden kirjon tavoin.
Minunhan piti mainita myös se toinen suuri tunnetila, joka ihmistä koskettaa syvältä nimittäin suru. Taaskin luulen että aviopuolison tai lapsen kuolema aiheuttavat suurimman surun, mutta se että näin luulen johtuu vain omista kokemuksista, joku toinen tuntee toisin.
Paljon olisi surtavaa, mutta ihminen uupuu jos tämän maailman murheet kaikki kantaakseen ottaa.
Viha on tappava tunne, mutta on meitä paljon ihmisiä jotka emme vihaa kanna ja sisissämme sitä viljele ja helli. Älä anna auringon laskea vihasi ylle, sanotaan isossa kirjassakin.
Kattava tutkielma tuo paketti olikin lukea. Sinänsä kaikki siinä myötäili iän tuomaa omaakin kokemusta.
Huolestuttavaa on tutkimuksen tulos, naisten aggressiivisyyden
lisääntyminen. "Muuttunut maailma" on sen mukaan osasyynä, eikä vielä ole selvää jatkuuko se edelleen tulevaisuudessa.
Myös mielenkiintoista oli lukea miesten ja naisten eroavaisuuksista, käsitellessään omia agressiivisiä tunteitaan.
Kulttuuriset erot ilmenevät siinäkin, mutta uskoisin myös henkilökohtaisen kasvun- ja itsehillinnän vaikuttavan käyttäytymistapaamme purkaa niitä.
Tuossa toisessa "Aivotutkimuksen merkitys psykologiaan", oli seikka jota ei "tavallinen ihminen" ole tullut ajatelleeksi.
PS.
Sorry, tauon aikana hukkasin juonen, enkä enää viitsi uudelleen lukea:) Isännöitsijällä oli asiaa, kun taloyhtiössämme jatkuu tuo ulkoremontti, rakennuksen puuosien maalaamisella taas heti aamusta.
Aiheeseen vielä:
omakohtaiset tuntemukseni tunteiden osalta, en koe kovin muuttuneen, ehkä katson elämää realistisemmin kuin ennen, mutta tunnistan kaikkinaiset tunteeni, rakkautta ja kiintymystä myöten, samoin
oikeutetut vihan ja surun,..säälinkin.
Päällimmäisenä on sittenkin pysynyt huvittuminen, ja olemassaolon ilo, niin paljon on meissä ihmisissä huvittavan inhimillisiä piirteitä - itsessänikin!
istani paljonkaan. Ja aika isoja asioita käsiteltäväksi yhtenä möykkynä tämä ihmisten tunne-elämä. Kun on rakkaus ja suru ja viha ja kaikkea siltä väliltä.
"Ihanaa on että joukossamme on myös ihmisiä jotka edustavat hyviä asioita ja luovat positiivisia tunteita."
Aika ronski arvio sen perusteella, mitä ihmiset ovat kirjoittaneet itsestään, Jos ei täällä yleisellä palstalla kerro rakkauden ja muista hyvistä tunteistaa, onko tunteeton tai kenties leimataan vihaa kantavaksi..Varsinkin jos suivaantuneena arvostelee vaikka hallitusta . Aika paljon täällä on leimattu kirjoittajia , varsinkin nimetty niitä hyviä ihmisiä.
selvennys viestistäni virkkeen lainanneelle ja sen tulkitsijalle,
"Ihanaa on että joukossamme on myös ihmisiä jotka edustavat hyviä asioita ja luovat positiivisia tunteita."
Tuota kirjoittaessani ei mielessä ollut palstalaiset lainkaan, vaan arjessamme mukana olevat kanssakulkijat yleensä. Siksi torjun olettamuksesi ronskista arviosta palstalaisten tunteita kohtaan. Enkä leimaa myös ketään palstalaista miksikään näillä viesteilläni.
Aloittajan kertomaa tunteiden vähentymistä en ole itsessäni huomannut, kyllä voin melkein päinvastoin sanoa, sillä itken paljon herkemmin kuin ennen. - Ne hautajaispuheet, mitkä olen pitänyt, saattaisivat tuottaa vaikeuksia nykyisin, sillä vesi on liian lähellä melkein aina, ilokin saa kyynelet virtaamaan, sen juuri hiljattain koin.
Olin kävelemässä autojen parkkialueelle, ja olin yksin erään suuren ilon hetken koettuani yhdessä muutamien ihmisten kanssa. Koko matkan kyyneleitä, ilo oli niin suuri.
Kaikki tunteet pitää todellakin voida kokea, tunnistaa ja tunnustaa ainakin itselleen. Ja ilmaistakin.
Tunneilmaisuissa on sitten valinnan varaa.
Kyllä minustakin, Sinisirkku, noissa Kirsti L:n tutkimuksissa on paljon ajattelemisen arvoista asiaa.
.
Samoin liisa.sal
Herkässä on itku, määrätyissä tilanteissa, mutta rakkautta en pysty kokemaan, kuin läheisteni suhteen ja sekin on kieltämättä jotenkin "rajallista".
On todella ajattelemisen arvoista, jopa itsetuntemuksen alueella.
Aikaisemmin muistan jonkun muunkin maininneen suuren ilon tuovan kyynelvirran, minulle se ei ole ominaista, saatan kyllä nauraa niin, että vesi tulee silmiin, mutta vain suru saa vedet virtaamaan vuolaasti,.. ihan kuin kuin puhdistaa, kun antaa surulle luvan.
On meissä ihmisissä aste-eroja tietenkin:) E.Leinon sanoin
-Miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
-siell' läsnä on Jumalakin!
PS.
Välähti mieleen ajatus, että ehkä kyyneleesi tulee kiitollisuudesta, jonkin ihanan kokemasi ilon saadessasi! Silloin sen ymmärrän, minulle se taas aiheuttaa niin kiitollisen lämmön tunteen, joka voi kestää päiviä:)
Näin se on kun vähä vähältä ne rakkaat ystävät ja sukulaiset vuorollaan poistuvat sinne, josta ei ole paluuta.
Jäljelle jäävät tulevat yhä arvokkaimmiksi, joten yhdessä vietetyt hetket antavat suuren ilon ihan ilonkyyneleihin asti. Tosi on.
Niin se sanomani tulkittiin ihan väärin.En sanonut, että haluan varatun miehen, edes lainaksi, sitä en todellakaan tee, en edes ajatuksen tasolla.
Tänne pitää nähtävästi kirjoittaa teksti kuin kansakoulun ainekirjoitus, ettei opettaja tulkitse väärin.
Tarkoitin sanoa, että pettymys on suuri kun huomaa ihastuneensa varattuun ihmiseen!
Toista kun ei tiedä, moni valehtelee ja paljastuu, rehellisyys kun ei todellakaan kuulu kaikkien aviomiesten perustapoihin.
Ketään kun ei omista, niin lainaahan kaikki on, vapaat ja varatut, jos se niin otetaan.
Aviomieheni petti minua, minä en häntä.
Petettynä naisena tiedän millaiset tuntee nainen kokee saatuaan tietää pettämisestä, enkä iki maailmassa halua olla, enkä ole ollut, tilanteessa jossa mies olisi kanssani vaimoansa pettänyt.
Minun suhteeni, leskeyteni aikana, on tasan kaksi miesystävää, molemmat vapaita ja vapaita ovat edelleenkin, en sido, enkä halua tulla sidotuksi.
Siitä halauksesta taas, halata voi vaikka ei ole suhteessa. Ja siitä tykkään, suorastaan odotan halauksia ja poskisuukkoja, antajaa vain ei ole yksineläjällä.
Tunteista muuten. Viha kuluttaa, on turha vihata, kateuskin on tunne, se näkyy palstoillakin, suru ja ilo kulkevat elämässä aina mukana, mutta huutamallakin saa joskus hyvää aikaan, vaikka se ei hyvä tapa olekaan. Minun tunteeni kulkevat hallitusti, olen sinut itseni kanssa, sama mitä mieltä täällä palstalla minusta ollaan.
Miinuksista en välitä, antakaa vain ja tuntekaa olevanne pikkuisen yläpuolella tällaisen miestennielijän, sehän nähtävästi olen sanottuani liian epäselvästi sanomiseni. Ketunhäntä kainalossa menen saunaan ja jätän tämän tunnepaljasteluni.
Minäkään en viljele vihaa enkä kanna kaunaa!
Sellaiset tunteet olen kokenut turhaksi taakaksi,
joista ei ole mitään hyötyä tai iloa itselle eikä muille.
Sama koskee kateuttakin.
Silti negatiiviset tunteet ovat sallittuja, jos niitä kokee,
niitä ei kannata torjua.
Mutta ymmärtämällä voi niiden läpi päästä ilman, että ne vievät energiaa muusta tärkeämmästä.
Täälläkin meitä on monenlaisia, erlaisen kasvatuksen olemme kokeneet, vanhempaimme asenteet ovat meissä läsnä
halusimmepa sitä tai emme.
Myöskin oma perheemme, ennen kaikkea puoliso on meitä kasvattanut ja meidän asenteitamme muuttanut . Minä koin olevani mieheni kanssa kovin samalla aaltopituudella, huumorintajua myöten, se olikin yksi parhaista asioista elämässämme. Joku sanoikin minulle, että olet muuttunut yhä enemmän miehesi luonteiseksi.
Siitä pidin.
Päivä on tuntunut tänään pitkältä, olen vasta iltapäivällä lähdössä kylään. Hyvää päivänjatkoa!
Nykyisin puhutaan kemioiden kohtaamisesta, ja siihen rakastuminen perustuu. Mutta sehän on tosiaan vasta alku, ja yhteinen matka myötäisineen ja vastaisineen muokkaa molempia . Hyvä ja ymmärtäväinen kumppani saa parhaat puolemme esiin, sallii toisen kukoistuksen. On lupa näyttää tunteensa ja saada vastakaikua. Lapset ne vasta meitä kasvattavatkin ! Onnelliset tasapainoiset lapset kasvavat kodissa, jossa on myönteinen tunneilmasto.
Onkohan tunteiden lähde sittenkin sydämessä, kun se niin lämpimästi sykkii ilon hetkinä ja iloa tuottavien ihmisten lähellä, suorastaan pulppuilee ja ryöpsähtelee. Koko olemus on valoisa, avoin ja hymyilevä, rentoutuneen lämmin. Pelossa ja surussa sydän tuntuu käpertyvän kokoon.. Rintaa ahdistaa ja tuntuu kova sykkyrä sydänalassa, hartiat kiristyvät ja vihloo ikävästti koko kroppaa. Vastenmielisiä asioita kohdatessa tuntuu suorastaan kylmäävältä. Silloin pitää lähteä liikkeelle, vaikka rivakalle kävelylle ja hengittää syvään. Tuuletus tekee tunteille hyvää ihan konkreettisesti. Voitokkaita tunteita tuuletetaan kisakatsomoissakin ja ainakin ärtymys menee ohi raikkkaalla metsäkävelyllä.
Minäkin olen tullut tunneherkemmäksi iän mukana, kaiken katoavaisuus sen varmaan saa aikaan. Läheisemme eivät meitä aidosti muista kuolemamme jälkeen ulkonaisista saavutuksistamme ja menestyksestä, vaan siitä millaisia tunteita olemme heissä herättäneet.
Tunne-elämän sgaala on laaja, joten sisältyyhän siihen kaikki elämämme osa-alueet. Joten kaikki "haarat" keskustelussa ovat oikeutettuja ja mielenkiintoisia.
Olenkin sanonut itselleni, että joskus jossain vahnusten hoitokodissa saatan olla kauhean hankala asukki, koskapa viimeistään silloin saatan purkaa sen tunneköyhyyden.
Joku sanoikin viisaasti, että joskus se kaikki tulee esille.
Samoin että meidät muistetaan millaisia tunteita me läheisissä olemme herättäneet.
Kuunnellessani RSO:n reguemia (voi olla sana väärinkin), kertasin tunnetasolla kaikki rakkaani edesmenneet ja jotain sattui syvältä. Joten
vielä on toivoa.
Aloitteeni johtui, koska olen todella huolissani ko asiasta ja silloin tietenkin haluaa toistenkin mielipiteet. Joten kaikki näkökohdat ja tunnealueet ovat
tärkeitä.
Voisi sitä niinpäin kysyä että mitä loton suurvoitto voisi merkitä jollekin ihmiselle. Tarinoita näistä on monia. Jonkun tyypin ennestään ihmisläheinen asenne heikossa taloudellisessa asemassa oleviin saattaa muuttua kokonaan.
Tunnetilat muuttuvat omistajaluokkaan kuuluvien mukaisiksi.
Elämässä on ollut mahdollisuus tutustua taikka edes tavata mitä erilaisimpia ihmisiä. Se on ollut aikamoinen etuoikeus. Mitä suppeammissa ´piireissä´ ihminen liikkuu ja on liikkunut, sitä pienemmät ovat hänen käsityksensä siitä, mikä on oikein, sopivaa tai jopa sopimatonta. Monet ovat vanhemmiten oman elämänsä keskipiste.
En aiokaan tänne analysoida ´tunteitteni skaalaa´ , se on liian suuritöistä tai sitten aivan yksinkertaista. Eikä oikeastaan kuulu kellekään tuntemattomalle, väärinkäsityksiähän tulee ilman muuta. Ne, jotka tuntevat minut, tuntevat, se riittää.
Senverran mainitsen vain pikaisesti, sopii sekin otsikkoon, ihmisryhmiä, joilla on vaikeuksia toisten ihmisten tunnetilojen ymmärtämisessä. Voiko heitä siis sanoa tunneköyhiksi tai tunteettomiksikin, on vaikea asia. Paperilta lukemalla ei ainakaan, jos tuntee jonkun, voi jotain sanoa.
Esimerkiksi Aspergerin syndroomaa potevat, aspergeriläiset ovat aivan omanlaisiaan verrattuna vaikkapa psykopaatteihin ja narsisteihin..
Aspergeriläiset ovat mielenkiintoisia, persoonallisia ihmisiä. Ottakaapa haku Aspergerin syndrooma, siellä tulee asiaa, jos haluaa näin paperilla tähän asiaan tutustua. Sieltä löytyy myös testi ja testejä, joita voi kokeilla tutkimishalukkuudessaan. Palstalla käytetään myös haukkumasanana narsisti-nimitystä väärin, siihenkin voi tutustua. Mutta oikeasta narsistista pitää mahdollisimman pian kaikota mahdollisimman kauas.
Empatiasta, tunnerikkausko vai liiallisena tunneriesa?
Näin vähällä osallistun minäkin sinänsä hyvään aloitukseen, monet ovatkin mielenkiintoisesti osallistuneet omien tunnerikkauksiensa? selvittelemiseen.
Enempään en nyt ennätäkään, on tänään juuri sellainen päivä, jolloin empatian eri puolet saattanevat panna kovallekin koetukselle. Joten hyvää päivänjatkoa vaan !
Olen ollut empaattinen narsistille.
Asian voi ilmaista niinkin, koska vuosikaudet annoin hänelle kaiken periksi. Hän kun osaa olla hyvä ja rakastava, puhua sinut ympäri, mutta kun käännät selkäsi, hän on valmis puukottamaan sinut.
Niitä puukoniskuja parantelen ja välimme ovat kuin emme koskaan olisi mitään toisistamme tienneet, paitsi, että hän yhä levittää juttuja joiden todenperäisyys on hänen mielikuvissaan. Joka tuntee, hän tietää, muille asia ei mittän kuulukaan.
Tunneköyhyys tulee väkisinkin esiin, kun huomaa.kelpaavansa vain silloin, kun on rahaa annettavana.
Yhteyden pitoa vain silloin kun tarvii itselleen jotain.
Vanha ihminen on arvoton, vaikka on aikansa huolehtinut ja hoivannut avuttomia niin kauan kuin voimat ovat riittäneet.
Yksinäisenä silti saa vanhuutensa elää, jollei ole isoa rahapussia ojentaa.
Onhan sen vanhankin elettävä suu säkkiä myöten, kun tulot ehtyvät.
Avun pyytäjiä maailmassa riittää.
Voi, voi... mainitsi niitä kipeimpiä tunteen alueen asioita.
Siinähän sukupolvien tunnearvot eivät aina kohtaa.
Siinäkin ikääntynyt sukupolvi joutuu helposti köyhdyttämään tunne-elämäänsä, joka joskus on ollut rikas ja läheinen.
Justaas
Ei sit mittää kauhian ylevää
sivistys- ja kehitystarinaa ole
aikalaisille ja jälkipolville esitettävänäkään
kun on maan pohjamudista lähtöösin
ja ikäsä maanrakoon poljettu
- avoimin silmin jaksoi kuitenkin maailmaansa tarkastella,
kunnes kaatui lotjansa viereen kuin kunnon maaorja ainakin.
Tulipahan tehtyä, näin tuumasi. Niin sanoivat kaikki juopotki, omista paskareissuistaan.
Tuosta ikäihmisten kiinnostuksesta toiseen sukupuoleen (olipa sitten toinen puoli mies tai nainen), uskon vakaasti ettei se minnekään katoa. Vaikka tunneköyhyys uhkaisikin. On se niin vahva "vietti".
Kyllä sitä kummasti vilkuilee torilla ympärilleen :)
Tunne-elämän skaala on laaja.
Kuinkahan syvää ristiriitaa
aiheuttaa perheissä
vanhemman polven ja nuorisonsa erilaiset arvot
tai eri ryhmien välillä
mikä olisi säilytettävää vanhaa hyvää kulttuuria,
tai nuorten taholta jotain virkistävää uutta?
Sekiin on totta että ikääntyneiillä on jo uupumisrasitekin olemassa
kulttuurien monitarjonnasta ja -muotoisuudesta,
tyhjä sanahelinäkin kuten joskus politiikassa, koetaan rasittavaksi -
ei ammatti-ihmisetkään jaksa aina kuunnella pöpöttäviä mummuja ja pappoja.
Toisaalta mummot ja papat ansaitsevat tulla kuulluksi omine höpötykseneen.
Siinnä tunteet kuolee hyvin helposti, jos joutuu vaikka henkiseen "putkaan".
Aikuisuus merkitsee kypsää käytöstä.
Aikuinen ei voi vaatia lasta olemaan kiltti,
jos itse käyttäytyy kuin 3- tai 4-vuotias uhmaikäinen.
Aikuinen näyttäköön esimerkkiä!
Huutaminen on yhtä paha kuin lyöminen.
"Raivoavalla aikuisella ihmisellä on selvästi kyseessä epävakaa persoonallisuushäiriö.
Kyseessä siis tunteiden (ja käyttäytymisen, ajattelun) säätelyhäiriö, johon ei lääkkeet auta vaan vain oikeanlainen terapia.
Katsopa Terveyskirjastosta diagnostiset kriteerit ja vertaa täsmäävätkö ne.
On erittäin haitallista lapsen normaalin tunteidensäätelyn kehittymiselle, jos äiti on epävakaa.
Kanna vastuusi ja ota asia puheeksi, jos haluat turvata lapselle normaalin kehitysympäristön."
Anna mun kaikki kestää, että jaksatkin näitä ´opettavaisia´ höpötyksiäsi siinä omassa ainoassa oikeassa tiedossasi kirjoitella sinä teoriatietoinen. Tiiät sä, että tollekin nauran...´ Raivoavalla aikuisella ja niin edelleen....´
Tosissaan ei näitä sun kypsän käytökses oppeja viitti edes tarkemmin lukea. Yritähän nyt jo pysytellä aituuksessas.
eikä salli eriäviä mielipiteitä. juuuh.
Pientä se mummojen tai pappojen vaikutusmahdollisuus on puuttua jälkipolven kasvattamiseen, vaikkapa näkisikin miniä/vävyissään epäkypsän aikuisen. Hyvään maahan se ei lankea suvun puuttumien, ammattiauttajat siinä on tarpeen.
Mutta pääsithän taas opettamaan!
Ei ole mikään vahinko, etten ole muutamaan päivään vilkaissutkaan palstan ´antia´, joten eri tavalla suhtautuu kirjoituksiin, kun tulee takaisin.
Ilkikurisesti suhtaudun nyt tähänkin avaukseen, itkijänaisten osuus on suuri ´tunteitten´ suuressa intohimossa. Sellainen käy nimittäin ilmi, monista näyttää kunnioitettavimmalta tunteitten ilmaisulta tämä itkeminen....ilossa ja surussa. Onhan meillä toki perintönä ´Karjalasta kajahtaa´ itkinänaisten hommeli kuoleman yhteydessä, mutta liika on liikaa.
Eivätkö enää muut kuin sinisirkku ja minä osaa nauraa. Kyllähän meidän kirjoituksissamme, ennen ainakin, vilahti usein tämä nauruun viittaus.
Nytkin voin nauraa tälle omalle kirjoitukselleni....no eipä oikein taida muuta hyvää tekevän naurun aihetta nykyisin palstalla löytyä.
sieltä, ei kylläkään osoita mitään iloisuutta jos laittaa hohotuksen merkkejä DDDDD. Sellaiset eivät kovin syvällisiä ole, jotka vakuuttavat sitä olevansa. Jokainen osaa itkeä ja nauraa, mutta ei ole kaikkien tarvis täällä purkaa syvimpiä tunteitaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11717509
"Kiivas ja äkkipikainen vaimo, raivoava vaimo pelottaa lapsia.
Alkuperäiselle sanoisin että on menossa sinun laittaminen tossun alle.
Ja nainen on siinä onistutukin siinä aika hyvin, koska joudut koko ajan varomaan mitä sanot, tai teet.
Itse olen ollut samassa tilanteessa 3 kertaa , ensimäisen kanssa kävin pariterapiassa mutta ei se autanut ei siinä sitten autanut kun erota.
Kahden seuraavan kanssa näin merkit aiemin ja purin suhteen.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että olen sellainen luonne että en ole väkivaltainen ja turvalisuus tuo tämän piirteen esiin toisessa.
Ja jotta puolisosi pääsisi käytöksestään hänen on itse huomatava se.
Sinun tehtävä ei ole olla isä puolisollesi.
Hänellä on myöhästynyt uhmaikä."
Aloitukseni oli tehty ilman"ketun häntää kainalossa", siis ihan tosi mielessä.
Useinkin oikeissa asioissakin itseironiani nostaa päätään, josta on joskus hyötyäkin.
Kirjoitusten edetessä ja laajetessa niinkuin se monitahoiseen asiaan kuuluu,
on monia aisianhaaroja, jotka "pehmentävät" aihetta.
Siis myös hymynkare suuspielessä on jotkut aihetta lähestyneet.
Kaikki lähestymistavat on ainakin minulle mielenkiintoisia.
Tunneköyhyys näyttäytyy tälläkin sivulla toisten halveksimisena ja antamalla palautetta asiattomasti joka ei mitenkään liity kirjoitettujen tekstien aiheisiin.
- Se on myös tietämättömyyttä, suomenkielellä tyhmyyttä.
Nauraminenko on vaikeasti tulkittavaa? Sitä on vaikeaa ymmärtää, kun minusta se on yksinkertaisesti vapauttavaa ja kuvastaa puhdasta iloa.
Mitä siihen kukin liittää, riippuu kai missä yhteydessä se ilmenee
Lähtökohdaksi otan lapsen nauramisen, joka tempaa mukaansa aina, se ilo minkä lapsi kokee, ilmenee nauruna.
Ihmismielen tulkitsijat ovat määritelleet naurun perusmekaniikan näin.
Lasta heitellään ilmaan, jolloin ensi säikähdyksen jälkeen hän putoaa turvallisesti takaisin äidin syliin, ja nauru purkautuu ilosta!
Itse laitan ilonmerkin mielelläni tuntiessani iloa, jo pelkkä hyväntahtoiseen aiheeseen osallisutuminen, saa sen joskus aikaan.
Näin on ainakin omalla kohdallani, tulkinta onkin lukijasta kiinni,--- hänen ajatusmaailmastaan.
PS. Ajatella, en minä koskaan ole kokenut kenenkään ;D :D D merkkejä häiritsevinä, päinvastoin kuvaavina, eloisina.
hakaas
Olipa erilaisia tunteen määritelmiä rönsyilevästi. Itselläni ei ole tunteita "siinämielessä" ketään vastakkaista sukupuolta kohtaan joten voisin sanoa, että kaikki tunteet ovat kuolleet.
Harvoin edes nauran vedet silmissä, mutta sekin sattui äsken.
Lapsenlapseni, ekaluokkalainen, oli ensimmäisellä uskontotunnilla. Siellä oli käsketty piirtämään viiri!? Mitä lie opettaja tarkoittanut ja poika oli miettinyt melkein tunnin loppuun, kunnes oli keksinyt!
Onnellisena kertoi äidilleen, että minä piirsin sitten Rauma Lukon viirin ja väritin sen.
Poika on innokas jääkiekkoilija ja tuntee kaikki ulkomaalaistenkin seurojen logot ja viirit. Mitähän mahtoi opettaja ajatella, mutta en itsekkään olisi keksinyt edes tuota Rauman Lukkoa.
Kyyneleet virtaa helposti tietenkin häissä ja hautajaisissa, mutta myös jos näen vaikka telkkarista junan tai linja-auton lähtöä määrätyssä tilanteessa. Se tuo niin monta ikävää, kun on itse kotoa lähtenyt nuoruudessa ja näki kyynelehtivän äidin. Sitten lapsien lähtö, kun he jo olivat omillaan, mutta kävivät kotona, etenkin vanhin, joka lähti ulkomaille ja kävi siis harvoin Suomessa.
Onneksi "kiukkupussikaan" ei ole kadonnut minusta, sillä joskus osaan tosi kiukkuinen olla tälle tyttärelle, jonka pojan "neronleimauksilla" kyllä naurammekin usein. Jos ihan rehellinen olen, niin minun kiukkuni lähentelee nykyisin martyyriä...suutun ja vuodattelen pari krokotiilin kyyneltä. Sitten suutun vielä enemmän, kun tyttäreni alkaa moittimaan, että olen niin "herkkänahkainen".
Elän aika rauhallisessa ympäristössä ja vierailen vain lapseni kodissa harvakseltaan, joten suurempia tunnekuohuja täällä ei pysty olemaankaan, joten on vaikea arvioida, millainen olisin nyt ja olenko mukamas muuttunut?
Sanoisin kyllä, että en ole. Nyt raivostuttaa vain tuo naapurin ukko, joka aina kulkiessaan ohi, tiirailee ikkunoihini, joten pidän yleensä verhot kiini. Sain kammon siihen, kun muutettuani tänne, hän esitteli kiikarinsa, jolla hän katselee naapureihin, että mitä ne puuhaa?
Haluan kertoa Teille,kun mieheni on kirvesmies,joten ,joskus remontteja perheissä teki. Hänelle Oli tullu tunne hän ei ikinä mene kenenkään naisen kanssa yhteen asumaan,niin paljon oli kuullut perheissä riitaa. Mikähän saa ihmiset kiukuttelemaan ,muutaman aviovuoden jälkeen?
Kului aikaa, hän pyri vahingossa silläpäi missä mun kauppani oli kävi evästä ostamassa. Noin puolivuotta oli kulunut ja sain tietää hänen ammattinsa,niinpä kysäisi olisiko aikaa laittaa meidän keittiöön kaapit,kun rakennus oli vanha.
Sovittin työ ja hinnat,hän alkoi tehdä ne hommat,me tyttöni kaupan puolella
kauppaa tehtiin,Enhän tiennyt hänen päätöksiään,että oli päättänyt olla poikamies.
Tapani mukaan minähän akka Flittailemaan aloin,ruokin iltaisin,joskus juttua riitti
yötö myöten. Näin sitten tapahtui sain sekoitettua ajatuksensa,olemme 20v yhdessä ollut,eikä riitelyitä,joskus on puristettava kättäni onko tämä totta,mut-
kyllä se vaan on myös hän on samaa mieltä kanssani - TUNTEITA ON..kiitos luojalle.!!.
Hieno tositarina Hevatilta.
Ihana tarina hevatilla täällä. Tässä mallia tunteista kaikille !
Mitähän hevatille kuuluu nykyisin ?
Ihan on pirteänä hevat Facebooksissa käydessään.
Olipa hyvä vanha ketju,
nostettu päivänvaloon,
hyvin voi todeta oman itsensä psyykkisen kehityksen ilävä kyllä " alaspäin "
tuolloin oli vielä suht-koht jossain kunnossa,
ulosanti jonkinmoista,
vanhuus tulee vääjäämättä vaivoineen,
muisti pätkii jo, huononee,
halu poistua elämän-näyttämöltä lisääntyy,
sanallinen ilmaisu vaikeutuu,
ikävä todeta ja pelätä, dementtiaa kai tämä on,
kuitenkin
vielä virtaa,
usein sekoillen selviää vielä päivästä toiseen,
toivoen päivää parempaa,
Perhetuttava pariskunnan vaimo sairastui alzheimerin tautiin ja ensiksi häneltä loppui nauru. Lopulta kun hänellä oli pelkkiä vihan purkauksia hän kävi väkivaltaiseksi, puhui rumia, eikä osannut enää edes itkeä. Puhumattomuus seurasi ennen lopullista elämän langan katkeamista. Säälin omaisia joiden läheiseltä katoaa koko tunnemaailma.
Minulle on käynyt päinvastoin. Tippa tulee linssiin helposti niin ilosta kuin surusta, elokuviakin katsellessa ja kirjoja lukiessa tai kuullessani vaikka pienimmän lapsenlapseni jokeltelua. Myös ikävät tunteet tulevat helpommin pintaan, esim. kiukku, kuin nuorempana.
Harvoin on suomalaisissa sitä köyhyyttä luulin niin olevan nyt taitaa olla toisin luuloni.
Elämä täällä on vain hetki sen jälkeen tulee toinen "elämä" joka on ajaton.