Aloitin MiniDv kasettien siirron kovalevylle, mutta kaikissa kaseteissa on voimakas pikselihäiriö. Häiriö näkyy heti kameran näytössä, eli ongelma ei ole siirrossa. Kuva-alan oikealla puoliskolla on vaihtelevasti kohtalaisen isoja ruutuja 12 päällekkäisessä palkissa, joissa kussakin on kolme ruutua päällekkäin. Yleensä joka toinen palkki on selvää kuvaa ja joka toinen vaihtelevasti näitä pikseleitä, jotka näyttävät olevan aikaisempaa kuvaa.
Olen käyttänyt puhdistuskasettia ja pikakelannut nauhoja eestakaisin, mutta mikään ei auta. Olen välillä onnistunut saamaan talteen muutaman minuutin pätkiä puhdasta kuvaa. Samalla myös ääni katoaa kokonaan tai osittain. Häiriökuvio myös vaihtelee samalla kohtaa kuvaa uudelleen katsottaessa, joten ilmeisesti kuvainformaation on kuitenkin tallessa kasetilla. Kamera tuntuu olevan kunnossa, koska olen kuvannut sillä sekä uudelle kasetille, että tällaisen pikselihäiriökasetille ja molemmat toistavat kaiken moitteettomasti.
Olen todella ihmeissäni, enkä tiedä mitä vielä voisin tehdä, onko kellään neuvoa?
Pikselihäiriö MiniDv kaseteissa
3
237
Vastaukset
Videonauhoilla olevat videot sattaa vähitellen häipyä vuosien myötä mangneettisuuden hekennyttyä. Kasettien säilytystapa vaikuttaa myös videoiden säilymiseen. Uusi nauhoitus voi kuitenkin onnistua samalle kasetille. Suosittesisin kokeilemaan häiriöisten nauhoitteiden toistoa toisellakin kameralla.
- MiniDv
Kasetteja on toista kymmentä ajalta 2003 - 2012 ja kaikissa on samanlainen häiriö, kasetit on säilytetty muovisessa jäätelörasiassa kaapissa. Tuntuu oudolta, että jokaiseen kasettiin on tullut samanlainen häiriö samalle eli oikealle puolelle kuva-alaa, vaikka kasetit eivät ole olleet esim. samansuuntaisesti rasiassa. Onko tiedossa mitään keinoa ikäänkuin "selvittää" kasetin sisältöä? Muistin vanhastaan, että joskus kehotettiin VHS-kasetteja pikakelaamaan, niin kuva parani.
Saattaa kameran nauharata olla likainen, tai nauha ei kulje kaskellä nauharataa, joolloin nauhan reuna voi vahingoittua. Kuten edellä kerroin, lainaa joltain toinen mini-dv kamera, niin selvää onko vika kamerassa. Myös kämeran käyttö huollossa voi korjata ongelman. Käytettyjä mini-dv kameroita on myynnissä muutamalla kympillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732075- 1021893
- 1451811
- 971431
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351399MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171275- 611242
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301122Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa447973