Miksi silmät

Cinnamon.Girl

tottuvat rumuuteen, mutteivät koskaan kauniisiin asioihin... Ikuinen kysymys, jota en voinut olla tänään ajattelematta. En keksinyt vielä vastausta--

Nukkuessa joskus näkee asioita, joille antaa merkityksen vasta valvetilassa, nukkujalle ne vain ovat, unirealistisia totuuksia. Mikä mieletön ulottuvuus meillä onkin sisällämme.

Jospasitten nyt kävis nukkumaan ja näkisi oikein kauniita unia, niin teillekin.

21

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vili.

      hyvää yötä Genio.Mente.

      Hähä! :D

    • Siihen tottuu mitä eniten näkee ja kokee. Ensimmäinen päivä on pahin hirressäkin.

      Näen joskus unia, joiden aikana jo mietin että tän täytyy olla unta. Kun uni on tarpeeksi outo. Ikään kuin järki puuttuu asiaan, ja viestittää että ei hätää, unta tää vaan on. Herätessä muistan selvästi sekä itse unen että miten unen aikana tiedostin kyseessä olevan uni..

    • Geenio män jo

      Sori muru. Geniosetä kirjoittelee jopa sadan naisen kanssa samaan aikaa, eikä ne tiedä toisistaan. Joku jää väkisin vähemmälle huomiolle, mutta sinä kanelipullaseni olet aina se, jolle kirjoittelen eniten.

    • Olen nukkunut koko viikon epämääräisissä pätkissä ja nähnyt unta, joka jollain tavalla tuntuu jatkuvan seuraavana yönä. En ole vielä valveillakaan ollessa keksinyt merkitystä...

      Kauniita unia.

    • Ikkunastani näkyy joki, sireeniaita, nurmikkoa ja kuusi ja kattoterassiltani metsä. Kyllä siihenkin silmä tottuu kymmesessä vuodetta ja kun talossa on asunut 20 vuotta, ympäristöstä ei juurikaan löydy uutta kuvaamista.

      Monen mielestä tämä paikka on unelmapaikka, minulle paikka missä asua, kunnes löytyy mukavampi paikka asua

    • Hullu ukko

      Kyllä ne silmät tottuvat niihin kauniisiinkin asioihin. Moneen upeaan näkyyn olen turtunut.

      • ....

        Totta, samma här.


      • Istuskelin hetki sitten meren rannalla kalliolla katsomassa kun aurinko laski tyynen meren taa. Olen nähnyt sen saman samassa paikassa monta kertaa aikaisemminkin, mutta edelleenkin näky oli mielestäni henkeäsalpaavan kaunis.

        Mielestäni kaikkeen kauniiseen ei silmä totu, vaan sen näkee kerta toisensa jälkeen yhtä kauniina.


      • ....
        oasis79 kirjoitti:

        Istuskelin hetki sitten meren rannalla kalliolla katsomassa kun aurinko laski tyynen meren taa. Olen nähnyt sen saman samassa paikassa monta kertaa aikaisemminkin, mutta edelleenkin näky oli mielestäni henkeäsalpaavan kaunis.

        Mielestäni kaikkeen kauniiseen ei silmä totu, vaan sen näkee kerta toisensa jälkeen yhtä kauniina.

        Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

        Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)


      • ....
        .... kirjoitti:

        Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

        Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)

        Jaaha usein eikä suein. :)


      • .... kirjoitti:

        Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

        Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)

        Ehkä joihinkin asioihin tottuukin, mutta silti aina välillä havahdun siihen, että huomaan ihastelevani jotain ihan tuikitavallista asiaa yhä uudelleen. Mä en esimerkiksi koskaan kyllästy ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta. Miten se voikaan joka kerta olla niin lumoava... Tai kevään vihreys kun lehdet puhkeaa... Saati siiten oma lapsi, jonka hymy on kauneinta koko maailmassa, joka ikinen kerta.

        Sama pätee itseasiassa mieheen :) Jos näen miehen sisäisesti kauniina, näen myös ulkokuoren viehättävyyden uudelleen ja uudelleen. Saatan esimerkiksi ihastella kulmakarvojen muotoa tai nenän kaarta vielä vuosienkin päästä... Tai vaikka miehen ääntä, mikä sekin voi olla kaunis, pehmeän matala ja ihanasti korvaa hyväilevä...

        Eksyin nyt vähän aiheesta ;) mutta mulla saattaa tuohon vaikuttaa se, että olen aika visuaalinen ihminen ja mua kiehtoo muodot, värit, tunnelmat jne... Katson maailmaa vähän sellaisten lasien läpi, että miten tämän kaiken saisi vangittua, painettua mieleensä mahdollisimman tarkasti. En tiedä osasinko ollenkaan selittää ymmärrettävästi, mutta maailmassa on mulle paljon sellaista kauneutta, mille en koe koskaan voivani turtua. Tai ainakaan toivottavasti, sillä mä saan valtavasti nautintoa noista kauniina pitämistäni asioista :)


      • ....
        oasis79 kirjoitti:

        Ehkä joihinkin asioihin tottuukin, mutta silti aina välillä havahdun siihen, että huomaan ihastelevani jotain ihan tuikitavallista asiaa yhä uudelleen. Mä en esimerkiksi koskaan kyllästy ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta. Miten se voikaan joka kerta olla niin lumoava... Tai kevään vihreys kun lehdet puhkeaa... Saati siiten oma lapsi, jonka hymy on kauneinta koko maailmassa, joka ikinen kerta.

        Sama pätee itseasiassa mieheen :) Jos näen miehen sisäisesti kauniina, näen myös ulkokuoren viehättävyyden uudelleen ja uudelleen. Saatan esimerkiksi ihastella kulmakarvojen muotoa tai nenän kaarta vielä vuosienkin päästä... Tai vaikka miehen ääntä, mikä sekin voi olla kaunis, pehmeän matala ja ihanasti korvaa hyväilevä...

        Eksyin nyt vähän aiheesta ;) mutta mulla saattaa tuohon vaikuttaa se, että olen aika visuaalinen ihminen ja mua kiehtoo muodot, värit, tunnelmat jne... Katson maailmaa vähän sellaisten lasien läpi, että miten tämän kaiken saisi vangittua, painettua mieleensä mahdollisimman tarkasti. En tiedä osasinko ollenkaan selittää ymmärrettävästi, mutta maailmassa on mulle paljon sellaista kauneutta, mille en koe koskaan voivani turtua. Tai ainakaan toivottavasti, sillä mä saan valtavasti nautintoa noista kauniina pitämistäni asioista :)

        Kuulostaa hyvältä. Kuulostaa myös aika paljon minun kauneuskäsitykseltäni. Luonto, oma lapsi kuin oma mieskin. Niistä löytyy uudelleen ja uudelleen ihasteltavaa.

        Pakko silti sanoa, että se mitä joskus nuorena pidin kauniina en ehkä nykyään pidä ollenkaan kauniina. Ja mitä pidin rumana, pidänkin nykyään kauniina. :)

        Henkinen kauneus on aina kaunista, siihin ei väsy ikinä.


    • Esim. kauniiseen ympäristöön voi tottua, mutta kun sitten joutuu vaikka asumaan hetkeksi rumaan ympäristöön, tulee nopeasti jopa fyysisesti, saati henkisesti kipeäksi.. Silloin tajuaa, kuinka paljon sitä ammentaa energiaa tietämättään kauniista asioista.

      • Ikisinkku M

        Tuo muuten ihan totta, joskus kun käynyt asuntoja katselemassa siinä mielessä että josko vaihtaisi suurempaan niin lähestulkoon aina se mahdollisen vaihdokin ympäristö tökkäisee karuudellaan niin paljon ettei huvitakaan koko homma enää vaikka siinä asunnossa sinällään ei olisikaan mitään vikaa.


      • y.b. off..
        Ikisinkku M kirjoitti:

        Tuo muuten ihan totta, joskus kun käynyt asuntoja katselemassa siinä mielessä että josko vaihtaisi suurempaan niin lähestulkoon aina se mahdollisen vaihdokin ympäristö tökkäisee karuudellaan niin paljon ettei huvitakaan koko homma enää vaikka siinä asunnossa sinällään ei olisikaan mitään vikaa.

        Uskon, että se, mitä ikkunasta näkee vaikuttaa paljon ihmisen mielialaan. Väitän myös että asunnon arkkitehtuurikin vaikuttaa. Esim. matalat betonibunkkerit, ns. itsemurhayksiöt opiskelija-asuntoina eivät ole kauhean onnellisuutta lisäävä elementti ihmisen elämänlaadussa.. Vaikkakin, aina ruma ympäristö ei haittaa liikaa, jos on muuten kivaa ja kivoja ihmisiä ympärillä.


      • ....

        Tää on ihan tosi. Sama ilmiö myös äänillä, jos joutuu kauan olemaan melusaasteessa tulee vihaiseksi ja levottomaksi. Itelle on tavattoman tärkeetä juuri siksi niin asuinympäristössä maisema kuin myös ihmis yms mölinän vähyys.

        Rumassa ympäristössä voi pahoin, niin myös metelissäkin.


      • Ikisinkku M
        y.b. off.. kirjoitti:

        Uskon, että se, mitä ikkunasta näkee vaikuttaa paljon ihmisen mielialaan. Väitän myös että asunnon arkkitehtuurikin vaikuttaa. Esim. matalat betonibunkkerit, ns. itsemurhayksiöt opiskelija-asuntoina eivät ole kauhean onnellisuutta lisäävä elementti ihmisen elämänlaadussa.. Vaikkakin, aina ruma ympäristö ei haittaa liikaa, jos on muuten kivaa ja kivoja ihmisiä ympärillä.

        Näinhän se on, itse jos kt:sta puhutaan tykkään 50-lukulaistyylisestä ympäristöstä jollaisessa nykyään asun, joskus oli sellainen 70-lukulainen ja asuihan sielläkin, oikeastaan viihtyisämpää kuin olisi odottanut. Pahin minusta on jotkut 90-lukulaiset lähiöt joissa on korkeita taloja torpattu vieri-viereen. Ok-taloissakin epäkäytännöllisyydestään huolimatta viehättää eniten ne 50-luvun rintsikat, jos joskus ok niin se on sitten sellainen rannan läheisyydessä kallioisella tontilla tai sitten järkiperusteilla uudenkarhea jossain mutta miljöössä menettää sitten aika paljon.


      • y.b offina..
        Ikisinkku M kirjoitti:

        Näinhän se on, itse jos kt:sta puhutaan tykkään 50-lukulaistyylisestä ympäristöstä jollaisessa nykyään asun, joskus oli sellainen 70-lukulainen ja asuihan sielläkin, oikeastaan viihtyisämpää kuin olisi odottanut. Pahin minusta on jotkut 90-lukulaiset lähiöt joissa on korkeita taloja torpattu vieri-viereen. Ok-taloissakin epäkäytännöllisyydestään huolimatta viehättää eniten ne 50-luvun rintsikat, jos joskus ok niin se on sitten sellainen rannan läheisyydessä kallioisella tontilla tai sitten järkiperusteilla uudenkarhea jossain mutta miljöössä menettää sitten aika paljon.

        50-luvun kerrostalot on mystisen viihtyisiä.. Ne ovet ja rappukäytävät, kaapistot..Kuten Royhkän "50-luvun kerrostalot" biisissä kuvaillaan. Samoin rintamamies-talot.. Kompaktia ja järkeenkäyvää suunnittelua.

        Itse asun nykyään talossa, jonka vanhin osa on 1700-luvulta, joten olen vanhan arkkitehtuurin ystävä :D 90-luvulla huomasin sellaisen, että huonekorkeus vaikuttaa suunnattomasti olotilaan, eli mitä korkeampi, sen parempi. Tosin hirsitalo voi olla matalakin, mutta betonissa mataluus viimeistäänkin ahdistaa. Ei saa happea.


      • y.b offina..
        .... kirjoitti:

        Tää on ihan tosi. Sama ilmiö myös äänillä, jos joutuu kauan olemaan melusaasteessa tulee vihaiseksi ja levottomaksi. Itelle on tavattoman tärkeetä juuri siksi niin asuinympäristössä maisema kuin myös ihmis yms mölinän vähyys.

        Rumassa ympäristössä voi pahoin, niin myös metelissäkin.

        Hiljaisuus on nykyään tärkeää. Olen aina tiistaisin pahimpaan ruuhka-aikaan Turussa, keskikaupungilla ja haukon henkeäni siinä vilinässä, pyöriä, autoja, ihmisiä, ääntä, kuhinaa, tööttäilyä, eri kansallisuuksia. Tavallaan se on piristysruiske, mutta toisaalta taas huokaisen helpotuksesta, kun pääsen kotiin. Näin maalainen musta on tullut :D Helpompi on muina päivinä kun olen liikkeellä rauhallisempaan aikaan asioilla..


    • ...

      Olen sitä mieltä että kauniiseen ympäristöön voi tottua, mutta kun joutuu asumaan rumaan ympäristöön, tulee pian henkisesti, jopa fyysisesti sairaaksi.. Silloin tajuaa, kuinka paljon sitä saa voimaa tietämättää kauniista asioista.

    • simppeliä!

      Miehen logiikalla kiteytettynä: kun katsoo ensin omaa kuvaa peilistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et voi olla loputtomasti hiljaa

      Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto
      Ikävä
      148
      2597
    2. Nainen mitä tekisit

      Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa
      Sinkut
      179
      1548
    3. Rita syyttää muita "virheistään"

      Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1403
    4. Milloin ajattelit

      Nähdä minut? Onko jotain odotuksia?
      Ikävä
      113
      1330
    5. Ajatus aamuun

      Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen
      Ikävä
      72
      1197
    6. Ihastuin sun kaksoisolentoon

      Kaipaan sitä nyt tästä eteenpäin. Joskus käy näin. 👋🏻
      Ikävä
      169
      1122
    7. Niiiiin pihkassa

      Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil
      Ikävä
      41
      1108
    8. Yksi mies ajatteli hyvin pitkään

      ja hänen kaipauksensa menetti kiinnostuksensa häneen…
      Ikävä
      96
      1085
    9. Jos saisit nainen vielä pudotettua 20 kiloa?

      Niin voitaisiin katsella uudestaan.
      Ikävä
      49
      1077
    10. Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?

      Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia
      Maailman menoa
      73
      986
    Aihe