Abortintorjunta 1950-60-luvulla

Olipa taas mielenkiintoinen teos, Väestöliiton julkaisu ”Abortintorjunta ja aborttitoiveet 1950-60 –luvulla” (M.Keski-Petäjä). Tutkimus koskee potilasasiakirjoja, mistä selviää aborttia hakeneiden naisten käynneistä avioliittoklinikalla ja vl -neuvolassa, heidän perusteluistaan hakea aborttia ja myös heidän saamistaan vastauksista. Väestöliiton tarkoitus oli tuohon aikaan taivuttaa naiset synnyttämään ei –toivotut lapset ja saada luopumaan heidät aborttitoiveista. Toiminta siis käynnistettiin laittomien aborttien vuoksi, jota arveltiin tehtävän n. 20.000 - 30. 000 ja joista aiheutuvat kuolemat ja hedelmättömyys uhkasivat nekin väestönkasvua. Neuvolatoimen oli siis tarkoitus ohjata aborttitoiminta lääketieteen piiriin ja estää naisia tekemästä abortteja. Joissakin tapauksissa abortti myönnettiin lähinnä terveydellisistä ja eugeenisista syistä. Harvoin silloinkaan, riippuen lääkäristä, jolla oikeastaan asiassa kaikki valta.

Eugeenisia syitä eivät kuitenkaan olleet roduopilliset kysymykset vaan vajaamielisyys, mielisairaudet, ”yksinkertaisuus” jne. Naisen keho oli väestöntuotantoyksikkö ilman itsemääräämisoikeutta, ja naisten oma mielipide sivuutettiin täysin. Synnyttämisen katsottiin olevan naisten velvollisuus ja jokaisen naisen katsottiin haluavan äidiksi. Nainen aborttiasiakkaana nähtiin samalla kertaa, ristiriitaista ja tuttua eikö vain: moraalisesti huonojen ihmisten uhrina, että moraalittomana ja itsekkäänä.

Moraalisaarnaaminen näkyi olevan ainut ”apu”. Vasta 1970-lukua kohti mentäessä naiset alkoivat uskaltaa sanoa mielipiteensä ja mitä koulutetumpia naiset olivat (ja tietävämpia seksuaaliasioista), sitä määrätietoisemmin he asiaansa hoitivat. Vielä 50-luvulla naiset eivät sukupuoliasioista ja ehkäisystä varsinkaan maaseuduilla juuri tienneet, ja raskaudet olivatkin ehtineet pitkälle, ettei aborttia edes voitu myöntää. Ehkäisyä ei edes ollut juuri saatavilla. Kesk.yhdyntä oli kondomin ja rytmimenetelmän kanssa ainoat mahdollisuudet. Paljon muuttui, kun pillerit tulivat saataville, mutta silloinkin vain varakkaat saattoivat hankkia niitä.

Tutkija on ottanut selvää, kuinka moni nainen kielteisen aborttipäätöksen saatuaan kuitenkin synnytti lapsen. Kävi ilmi, että 40 % aborttia hakeneista ei synnyttänyt. Samaan aikaan ”kuumeiset keskenmenot” lisääntyivät eli laittomat abortit aiheuttivat joillekin sairaalahoitoa vaativia tulehduksia. Monet jo neuvolassa käydessään ilmoittivat hakevansa laitonta apua puoskarilta, jos laillista aborttia ei saa. Vähävaraiset naiset olisivat halunneet myös turvallisen abortin, mihin varakkailla oli laittomanakin mahdollisuus. Mutta koska tätä mahdollisuutta ei ollut eikä vaikeat olot olleet mikään peruste abortille, joutuivat useimmat hakemaan abortin puoskarilta.

Valtavan traagista oli se, että naisten hätää ei kuunneltu, vaikka joillakin oli sellaiset elämänolot, missä äiti oli vastuussa perheen elatuksesta, kun mies joi palkkansa ja naisen olisi ollut jo olemassa olevien lasten vuoksi voitava jatkaa työssäkäyntiä. Kun aborttia ei saanut, se merkitsi koko perheen tuhoa. Jotkut naiset elivät perhehelvetissä, mies oli väkivaltainen sen lisäksi että joi. Naiset itse asiassa nähtiin vastuullisena siihenkin, että heidän miehensä juopottelivat ja naisten käskettiin olla ”erilaisia”, ettei heitä pahoinpideltäisi.

Vastuu kotiasioista oli aina naisella, myöskin miehen käytös, koko arkivastuun ja usein elatuksenkin lisäksi. Missään vaiheessa ei aborttihakuprosessissa mainittu väkivaltaisiksi ja taloudelliseen ahdinkoon vaan lomakkeisiin merkittiin ”vaikeat kotiolot” sen sijaan, että olisi suoraan sanottu, että kotona oli väkivaltaa ja alkoholismia, ja tilanteita, jotka nykyään on rikoslain mukaisia asioita. Silloin ei asioihin puututtu mitenkään. Jotkut miehet olivat sodassa psyykkisesti vammautuneita ja/tai joivat tai lähteneet livohkaan koko perhevastuusta. Avioeroon oli harvalla mahdollisuus. Se oli häpeä ja suurimmalla osalla ei usein ammattia, millä olisivat perheensä elättäneetkään. Naisten piti vain kestää mitä tahansa.

Pari juttua ja potilaskertomusta jäi mieleen.

Kun pillerit tulivat markkinoille, erään abortin hakijan mies oli heittänyt vaimonsa pillerit tulipesään, koska pelkäsi, että vaimo saattoi lähteä pettämään häntä, kun pillerit vapauttivat hänet raskauden pelosta. Kuitenkin sama mies sitten siitäkin suuttui ja piti naisen syynä, kun nainen tuli taas raskaaksi.

Kaikkein kauhein juttu oli se, että eräs 17-vuotias tyttö oli joutunut joukkoraiskauksen uhriksi, eikä saanut sittenkään aborttia, vaikka syylliset oli saatu kiinni ja vastuuseen. Tuolloin oli edellytys, että syyte piti nostaa ja rikoskäsittely edetä, ennen kuin raiskauksen perusteella saattoi saada abortin. Tällöin oli jo liian myöhäistä, kun raskaus oli edennyt liian pitkälle. Nämä on niin riipaisevia tarinoita ja kohtaloista, jotka ei mitenkään sovi nykyihmisen oikeustajuun.