Mun äiti ja isä on hirveen tiukkoja. Kotiintuloaika on aina klo. 22. Mun pitää tehä päivittäin hirveesti kotitöitä ja hoitaa mun pienempiä sisaruksia, ja jos yhtenä päivänä en oo tehny muuta kun esim. vaan laittanu ruuan, niin ne käyttää sitten sitä tekosyynä etten saa lähteä mihinkään seuraavaan pariin päivään. Musta tuntuu että ne vähättelee mua, haukkuu laiskaks jos en tee tarpeeks töitä kotona. Joskus mua alkaa itkettää niiden kohtelu, ja sillonkin ne vaan sanoo että mitä vittua itket siinä. Mun on pitäny myös huolehtia omista menoista täysin (siitä lähtien kun pääsin 15v kesätöihin), siis tottakai ne antaa mulle ruuan ja katon pään päälle, mutta kaikki muu mun pitää ostaa ite, koulukirjoista talvikenkiin. Tottakai se myös kasvattaa mua siihen ettei kaikkea saa vaan sormia napsauttamalla, mutta ärsyttää kun rahaa ei jää hauskanpitoon yms. Mä en vaan jaksa, kun mulla on koulu, työt, ja kotityöt, mistä mun pitää huolehtia. Koulustakin ne on hirveen tiukkoja, ja tuntuu että kulun pikkuhiljaa loppuun.
Eniten mua ärsyttää koko jutussa se, että ne sanoo että mun pitää olla tarpeeksi vanha huolehtimaan omista menoista, kotitöistä ja koulusta, mutta sitten ne taas rajottaa mua, eikä päästä mua arkipäivinä mihinkään (ellei satu olemaan töitä), ja viikonloppusinkaan en pääse kovin usein minnekkään.
Siks jaoin tän asian teidän kanssa, kun halusin kysyä että onko tää oikeesti normaalia ?? Mä oon kuitenkin pian täysikänen..
Onko normaalia vanhemmilta ?
171
7941
Vastaukset
- :((
Hei, olen saman ikäinen kuin sinä, mutta poika.
Mielestäni tuo kuulostaa vähän epänormaalilta. Ei tuollainen kotitöillä orjuuttaminen ole ihan normaalia. Sanot joutuvasi ostamaan kirjat itse, eli olet varmaan lukiossa/amiksessa? Kokemuksesta tiedän että kirjat ovat hyvin kalliita, en tulisi ollenkaan toimeen jos omat vanhenpani eivät niitä minulle ostaisi. Itselläni ei ole myöskään kotiintuloaikoja. Kuitenkin tulen kotiin lähes aina arkisin ennen kymmentä, viikonloppuisin saattaa mennä yö-kahteenkin, riippuen toki. Ei tietenkään aina, olenhan nytkin perjantai iltana kotona (:
Sano vanhemmillesi, että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa. Vanhempien tehtävä on elättää sinut, siihen kuuluu vaatteet ja koulukirjat. Kerro myös että et voi saada kelalta kovin paljoa opintotukea vaikka muuttaisit pois kotoa, sillä vanhempien tulot vaikuttavat. 21 vuotiaaseen asti. Toivottavasti saisisit vanhempasi nuo kirjat ostamaan, ja vähän vähennettyä kotitöitäsi.- 17v tyttö
Joo, lukiossa olen.. Ei auta puhuminen, sitä on koitettu jo pari vuotta. Onneks oon pian 18 ja pääsen muuttamaan pois kotoa. En vaan tiiä miten pärjään rahoissa, kun tiiän että noilta ei tule apua sentin senttiä. Ehkä mun täytyy ottaa opintolainaa, vai onko se mahdollista ?
- :((
17v tyttö kirjoitti:
Joo, lukiossa olen.. Ei auta puhuminen, sitä on koitettu jo pari vuotta. Onneks oon pian 18 ja pääsen muuttamaan pois kotoa. En vaan tiiä miten pärjään rahoissa, kun tiiän että noilta ei tule apua sentin senttiä. Ehkä mun täytyy ottaa opintolainaa, vai onko se mahdollista ?
Kyllä se on mahdollista. Jos muutat täysi-ikäisenä pois kotoa, niin saat 200 euroa kuussa tukia, jos vanhempasi tienaavat yhteensä yli 60000€ vuodessa, mutta jos vanhempasi tienaavat yhteensä vain 40000€ vuodessa, saat jo 460e tukia kuukaudessa. Näiden tukien päälle voit ottaa vielä valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Laitan alas linkin Kelan laskuriin jolla voit laskea mahdollisen tukesi määrän. Sinun pitää vain tietää vanhempiesi tulot.
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplication - 17v tyttö
:(( kirjoitti:
Kyllä se on mahdollista. Jos muutat täysi-ikäisenä pois kotoa, niin saat 200 euroa kuussa tukia, jos vanhempasi tienaavat yhteensä yli 60000€ vuodessa, mutta jos vanhempasi tienaavat yhteensä vain 40000€ vuodessa, saat jo 460e tukia kuukaudessa. Näiden tukien päälle voit ottaa vielä valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Laitan alas linkin Kelan laskuriin jolla voit laskea mahdollisen tukesi määrän. Sinun pitää vain tietää vanhempiesi tulot.
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplicationJoo, kiitos avusta ! :)
- :((
17v tyttö kirjoitti:
Joo, kiitos avusta ! :)
Ei mitään, ilo auttaa!
- helpottaako
:(( kirjoitti:
Kyllä se on mahdollista. Jos muutat täysi-ikäisenä pois kotoa, niin saat 200 euroa kuussa tukia, jos vanhempasi tienaavat yhteensä yli 60000€ vuodessa, mutta jos vanhempasi tienaavat yhteensä vain 40000€ vuodessa, saat jo 460e tukia kuukaudessa. Näiden tukien päälle voit ottaa vielä valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Laitan alas linkin Kelan laskuriin jolla voit laskea mahdollisen tukesi määrän. Sinun pitää vain tietää vanhempiesi tulot.
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplicationNiin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne. - pussineiti
:(( kirjoitti:
Kyllä se on mahdollista. Jos muutat täysi-ikäisenä pois kotoa, niin saat 200 euroa kuussa tukia, jos vanhempasi tienaavat yhteensä yli 60000€ vuodessa, mutta jos vanhempasi tienaavat yhteensä vain 40000€ vuodessa, saat jo 460e tukia kuukaudessa. Näiden tukien päälle voit ottaa vielä valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Laitan alas linkin Kelan laskuriin jolla voit laskea mahdollisen tukesi määrän. Sinun pitää vain tietää vanhempiesi tulot.
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplicationPitää myös olla rahaa myöhemmin maksaa pois ne opintolainat. Moni sanoo ettei kannata ottaa opintolainaa koska maksaa niin kauan takaisin sitten.
- .................
helpottaako kirjoitti:
Niin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne.Niin, mutta VAIN ITSELLE! Ja kotiintuloajat saa päättää itse, kukaan ei valita jos vain lukio (tai muu koulu) menee hyvin ym.ym.. Itse muutin 16v kaupungin vuokra-asuntoon, tosin kyllä asuin sitä ennen lasten/nuorisokodeissa... Mutta nyt kun oon "omillani" niin into on kova päästä yliopistoon ja tehdä kaikki muukin kunnolla! TSEMPPIÄ ALOITTAJALLE!!! Sun vanhempien (kun sulla sellaiset on) Ovat VELVOLLISIA eättämään sut 18v asti. Ostamaan koulukirjat ym... Mulla on ollu tosi vaikeeta, mut musta tuntuu, et oot ihan liian kiltti... Ota yhteyttä sosiaalityöntekijään, terveydenhoitajaan,opoon tai johonkin sellaiseen PLEASE!!!
- minkänuorenaoppiijne
helpottaako kirjoitti:
Niin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne.Ja moni ei osaa tehdä mitään ,kun asutaan omillaan.
Muutamia opiskelija-asuntoja olen ollut kaverina siivoamassa ja hyvänen aika sitä sotkua. esim.Sähköhellan uunia, alustaa/taustaa ei siivota milloinkaan,samoin ne suihkut ja vessat. On erittäin terveellistä että kotona opetetaan vaikka kantapään kautta huolehtiin huushollista,puhtaus on puoli ruokaa! - voi jestas
................. kirjoitti:
Niin, mutta VAIN ITSELLE! Ja kotiintuloajat saa päättää itse, kukaan ei valita jos vain lukio (tai muu koulu) menee hyvin ym.ym.. Itse muutin 16v kaupungin vuokra-asuntoon, tosin kyllä asuin sitä ennen lasten/nuorisokodeissa... Mutta nyt kun oon "omillani" niin into on kova päästä yliopistoon ja tehdä kaikki muukin kunnolla! TSEMPPIÄ ALOITTAJALLE!!! Sun vanhempien (kun sulla sellaiset on) Ovat VELVOLLISIA eättämään sut 18v asti. Ostamaan koulukirjat ym... Mulla on ollu tosi vaikeeta, mut musta tuntuu, et oot ihan liian kiltti... Ota yhteyttä sosiaalityöntekijään, terveydenhoitajaan,opoon tai johonkin sellaiseen PLEASE!!!
Joo, saa päättää kotiintuloajat ja tekee vain itselleen.....heheh, kyllä kuule siinä vaiheessa kun alkaa kämppä haisemaan tulee sosiaalitätit katseleen ja sitten holhoukseen. Kai tiedät kun asut omillas, miten käy jos jättää laskut maksamatta, pyykit pesemättä, asunnon siivoamatta jne. Jos noita ei vanhempien nurkissa opi, niin myöhäistä opetella sitten kun p*skat on kirjaimellisesti housuissa.
nimim. 26-vuotta poissa vanhempien nurkista. - mies 25.
17v tyttö kirjoitti:
Joo, kiitos avusta ! :)
Aloittajan vanhemmta on ääliöitä. Sun pitä äpuhuu vaikka sosiaalityöntekijälle. ei vanhemmat voi pakottaa sua ostamaan kaikkea itse ja tekemään kaikkia kotitöitä. Itsellä oli sama tilanne kun olin 15v. Kun kävin kesätöissä niin mun vanhemmat
varasti mun kesätyörahat joten haastoin ne oikeuteen. Sain soskusta apua ja mun vanhemmat joutui korvaaamaan mulle 8 tonnia. Muutin jo 17 v omaan asuntoon kun en jaksanut enään katsoa niitä.
Mene siis sosiaalitoimistoon ja puhu siellä tuo sama juttu niin ne varmaan auttaa sinua. - Hennan fani
:(( kirjoitti:
Ei mitään, ilo auttaa!
Pelkää varmaan, että sustakin tulee samanlainen kuin Suomeen upeimmasta jukkiksesta. Osat vanhemmat eivät tykkää mun idolista, joka tietenkin on
http://hennakalinainen.blogspot.com/ - 17v tyttö
Hennan fani kirjoitti:
Pelkää varmaan, että sustakin tulee samanlainen kuin Suomeen upeimmasta jukkiksesta. Osat vanhemmat eivät tykkää mun idolista, joka tietenkin on
http://hennakalinainen.blogspot.com/Mahtox Hennan äiti ja isä olla hirveen tiukkoja!???
- jorma7
:(( kirjoitti:
Kyllä se on mahdollista. Jos muutat täysi-ikäisenä pois kotoa, niin saat 200 euroa kuussa tukia, jos vanhempasi tienaavat yhteensä yli 60000€ vuodessa, mutta jos vanhempasi tienaavat yhteensä vain 40000€ vuodessa, saat jo 460e tukia kuukaudessa. Näiden tukien päälle voit ottaa vielä valtion takaamaa opintolainaa, jonka suuruus on korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Laitan alas linkin Kelan laskuriin jolla voit laskea mahdollisen tukesi määrän. Sinun pitää vain tietää vanhempiesi tulot.
https://easiointi.kela.fi/otlaskenta_app/OTLaskentaApplicationLisäksi saat asumistukea ja sossusta toimeentulotukea esim sähköön,vesimaksuun,kotivakuutukseen. Ja luultavasti vanhempasi voivat joutua maksamaan jotain opinto rahaa...
- respect1
mies 25. kirjoitti:
Aloittajan vanhemmta on ääliöitä. Sun pitä äpuhuu vaikka sosiaalityöntekijälle. ei vanhemmat voi pakottaa sua ostamaan kaikkea itse ja tekemään kaikkia kotitöitä. Itsellä oli sama tilanne kun olin 15v. Kun kävin kesätöissä niin mun vanhemmat
varasti mun kesätyörahat joten haastoin ne oikeuteen. Sain soskusta apua ja mun vanhemmat joutui korvaaamaan mulle 8 tonnia. Muutin jo 17 v omaan asuntoon kun en jaksanut enään katsoa niitä.
Mene siis sosiaalitoimistoon ja puhu siellä tuo sama juttu niin ne varmaan auttaa sinua.respect!
- alaikäisellä
jorma7 kirjoitti:
Lisäksi saat asumistukea ja sossusta toimeentulotukea esim sähköön,vesimaksuun,kotivakuutukseen. Ja luultavasti vanhempasi voivat joutua maksamaan jotain opinto rahaa...
Vanhemmat on elatusvelvollisia. Vaikka he eivät maksaisi niin vanhemmille kuuluva maksuosuus otetaan huomioon joka tapauksessa tukia myönnettäessä. Tästä on kokemusta.
- näin on
jorma7 kirjoitti:
Lisäksi saat asumistukea ja sossusta toimeentulotukea esim sähköön,vesimaksuun,kotivakuutukseen. Ja luultavasti vanhempasi voivat joutua maksamaan jotain opinto rahaa...
yleensä pitää ensin nostaa opintolainaa. Myös nostamaton opintolaina huomioidaan toimeentulotuessa tuloksi.
- ..............
voi jestas kirjoitti:
Joo, saa päättää kotiintuloajat ja tekee vain itselleen.....heheh, kyllä kuule siinä vaiheessa kun alkaa kämppä haisemaan tulee sosiaalitätit katseleen ja sitten holhoukseen. Kai tiedät kun asut omillas, miten käy jos jättää laskut maksamatta, pyykit pesemättä, asunnon siivoamatta jne. Jos noita ei vanhempien nurkissa opi, niin myöhäistä opetella sitten kun p*skat on kirjaimellisesti housuissa.
nimim. 26-vuotta poissa vanhempien nurkista.No niin ei ole käynyt todellakaan! Osaan arvostaa sitä rauhaa kun saan tehdä läksyt ja lukea kokeisiin. Asunnon pidän siistinä kyllä! Siksi antoivatkin muuttaa yksin asumaan kun olen hyvä koulussa enkä juo tai polta ym... Mikäs sinulla on ongelmana??? Et varmasti ole turhanpäiten noita miinuksia saanut...
- ..............
voi jestas kirjoitti:
Joo, saa päättää kotiintuloajat ja tekee vain itselleen.....heheh, kyllä kuule siinä vaiheessa kun alkaa kämppä haisemaan tulee sosiaalitätit katseleen ja sitten holhoukseen. Kai tiedät kun asut omillas, miten käy jos jättää laskut maksamatta, pyykit pesemättä, asunnon siivoamatta jne. Jos noita ei vanhempien nurkissa opi, niin myöhäistä opetella sitten kun p*skat on kirjaimellisesti housuissa.
nimim. 26-vuotta poissa vanhempien nurkista.No niin ei ole käynyt todellakaan! Osaan arvostaa sitä rauhaa kun saan tehdä läksyt ja lukea kokeisiin. Asunnon pidän siistinä kyllä! Siksi antoivatkin muuttaa yksin asumaan kun olen hyvä koulussa enkä juo tai polta ym... Mikäs sinulla on ongelmana??? Et varmasti ole turhanpäiten noita miinuksia saanut...
- asdiud
17v tyttö kirjoitti:
Joo, lukiossa olen.. Ei auta puhuminen, sitä on koitettu jo pari vuotta. Onneks oon pian 18 ja pääsen muuttamaan pois kotoa. En vaan tiiä miten pärjään rahoissa, kun tiiän että noilta ei tule apua sentin senttiä. Ehkä mun täytyy ottaa opintolainaa, vai onko se mahdollista ?
Juttele esim. kuraattorille asiasta
- refsfsdvcx
voi jestas kirjoitti:
Joo, saa päättää kotiintuloajat ja tekee vain itselleen.....heheh, kyllä kuule siinä vaiheessa kun alkaa kämppä haisemaan tulee sosiaalitätit katseleen ja sitten holhoukseen. Kai tiedät kun asut omillas, miten käy jos jättää laskut maksamatta, pyykit pesemättä, asunnon siivoamatta jne. Jos noita ei vanhempien nurkissa opi, niin myöhäistä opetella sitten kun p*skat on kirjaimellisesti housuissa.
nimim. 26-vuotta poissa vanhempien nurkista.Kuinka typerä pitää olla, että ei opi välittömästi pesemään pyykkiä, siivoamaan, tekemään ruokaa, käymään kaupassa yms.
- resffdsfdsfds
minkänuorenaoppiijne kirjoitti:
Ja moni ei osaa tehdä mitään ,kun asutaan omillaan.
Muutamia opiskelija-asuntoja olen ollut kaverina siivoamassa ja hyvänen aika sitä sotkua. esim.Sähköhellan uunia, alustaa/taustaa ei siivota milloinkaan,samoin ne suihkut ja vessat. On erittäin terveellistä että kotona opetetaan vaikka kantapään kautta huolehtiin huushollista,puhtaus on puoli ruokaa!Taidat sekottaa osaamisen ja laiskuuden keskenään. Kaikkia ei myöskään kiinnosta jos kämppä ei ole siistinä jos sinne ei ole ketään tulossa. Tietenkin jos kämppä on jo terveydelle vaarallinen niin silloin kyllä pitää tehdä jo jotain.
- fdsfvcxvcx
pussineiti kirjoitti:
Pitää myös olla rahaa myöhemmin maksaa pois ne opintolainat. Moni sanoo ettei kannata ottaa opintolainaa koska maksaa niin kauan takaisin sitten.
Jos pääsee töihin opintojen jälkeen niin opintolainan maksaa todella nopeasti takaisin. Tietenkin voi koitua ongelmaksi jos ei pääse töihin.
- nhj29
helpottaako kirjoitti:
Niin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne.kyllähän sitä itselle tekiskin mielellään em. työt kuka vaan, mutta nimim. helpottaako ei osaa ymmärtää aloittajan tilannetta ollenkaan joka on itsellekin jossain määrin tuttu tilanne ja ärsyttää itseänikin.
- jkf,
helpottaako kirjoitti:
Niin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne. - xhmk
helpottaako kirjoitti:
Niin, on mahdollista muuttaa pois kotoa. Mutta arvatkaapa mitä, kuka ne kotityöt sitten tekee, ihan kaikki kotityöt ? Ei kukaan, jos ei itse vaivaudu.
Omassa kotona 1. käydään kaupassa ihan itse 2. tehdään ruoka ihan itse 3. maksetaan laskut ihan itse 4. pestään pyykit ihan itse ostetaan pesuaineet 5. viedään roskat ihan itse 6. siivotaan ihan itse, vessakin ja kyllä ostetaan vessapaperikin ihan itse 7. joo, tiskitkin tiskataan ihan itse, harvalla just kotoa muuttaneella on astianpesukonetta. 8. naapuritkin pitää ottaa huomioon. 9. ja omista yöunista pitää huolehtia ihan itse tai nukkuu sitten päivät....10 jne. - eghreftgrfgfr
refsfsdvcx kirjoitti:
Kuinka typerä pitää olla, että ei opi välittömästi pesemään pyykkiä, siivoamaan, tekemään ruokaa, käymään kaupassa yms.
Kyllä niitä kuule sellaisiakin henkilöitä on. Ja paljon...
- rohkeutta!
Epäuskottava aloittaja,
en usko, että kukaan 17v. käy koulua, hoitaa lähes kaikki kotityöt ja pikkusisaruksensa, käy lisäksi töissä. On kotiarestissa, ei saa edes omia palkkojaan itselleen.
Soita lähimpään sosiaalivirastoon ja tee lastensuojeluilmoitus perheesi kaikkien lasten kaltoinkohtelusta.
Lisäksi kerron sinulle, että 18v ei ole mikään maaginen ikä, milloin taivas aukeaa, sitä ennen ja sen jälkeen kaikki kelan opinto asumistukesi ovat riippuvaisia vanhempiesi tuloista.
Sosiaaliavustuksista en tiedä, niitä voi ehkä saada vanhemmista riippumatta, jos on muuttanut erilleen.
Itse muutin 16-vuotiaana kaverini luo, pois helvetistä. Ihan hyvin on mennyt sen jälkeen.
Kaikkea hyvää sinulle! - TOTUUS ON TÄSSÄ...
rohkeutta! kirjoitti:
Epäuskottava aloittaja,
en usko, että kukaan 17v. käy koulua, hoitaa lähes kaikki kotityöt ja pikkusisaruksensa, käy lisäksi töissä. On kotiarestissa, ei saa edes omia palkkojaan itselleen.
Soita lähimpään sosiaalivirastoon ja tee lastensuojeluilmoitus perheesi kaikkien lasten kaltoinkohtelusta.
Lisäksi kerron sinulle, että 18v ei ole mikään maaginen ikä, milloin taivas aukeaa, sitä ennen ja sen jälkeen kaikki kelan opinto asumistukesi ovat riippuvaisia vanhempiesi tuloista.
Sosiaaliavustuksista en tiedä, niitä voi ehkä saada vanhemmista riippumatta, jos on muuttanut erilleen.
Itse muutin 16-vuotiaana kaverini luo, pois helvetistä. Ihan hyvin on mennyt sen jälkeen.
Kaikkea hyvää sinulle!EI kotitöiden teettäminen ja pienten sisarusten hoitamaan laittaminen nyt lastensuojeluilmoituksen paikka ole, mutta rajansa kaikella toki. Kyllä 17-vuotias voi osallistua kotona melkein kaikkeen. Nykypäivänä on ennemmin ongelmana se, että äidit ja isät hoitavat kaiken, ja nuoret vain hilluvat eivätkä opi vastuuta. Mutta jos töitä on liikaa, niin että ei jää tarpeeksi aikaa opiskeluun eikä nuorten keskinäiseen vapaa-aikaan, niin sitten ilman muuta keskustelemaan vaikka koulukuraattorin kanssa! VIikonloppuina toki pitäisi olla aikaa rentoutumiseen ja kavereiden kanssa oloon. Klo 22 kotiintuloajaksi ei ole hirvittävän ankara. Enemmän suojelua vaativat ne nuoret, jotka saavat hillua koko yön jossain missä lie kavereilla, ojan tai joen pohjassa, vanhempien tietämättä. Kohtahan täytät 18 vuotta, ja silloin vanhempasi eivät määrää kotiintuloaikoja.
- jasmin2003
17v tyttö kirjoitti:
Mahtox Hennan äiti ja isä olla hirveen tiukkoja!???
muaki kiinn0staa k0ska m00n hennan fani ja kans kurhisen anan.
- 014014014
jasmin2003 kirjoitti:
muaki kiinn0staa k0ska m00n hennan fani ja kans kurhisen anan.
http://j.gs/2v58
17v tyttö kirjoitti:
Joo, lukiossa olen.. Ei auta puhuminen, sitä on koitettu jo pari vuotta. Onneks oon pian 18 ja pääsen muuttamaan pois kotoa. En vaan tiiä miten pärjään rahoissa, kun tiiän että noilta ei tule apua sentin senttiä. Ehkä mun täytyy ottaa opintolainaa, vai onko se mahdollista ?
Joo,äkkiä vittuun kotoo ja muista heti tiineeks kun se eka finninaama vaan löytyy joka sua panee!!
Muista sulla on vaan oikeuksia ja eikun yhteiskunnan elätettäväks kun on niin saatanaan vaikeeta!!
- pari vuotta vielä
Huokaus. Jälleen kerran näitä lapsukaisten vakiovalituksia.
Älä murehdi. Muutama vuosi ja sitten (ehkä) kasvat aikuiseksi.- ....................
hmettelen noita miinusten määrää sillä kirjoituksesi on täyttä asiaa !!
Nää pennut on vissiin syntynykultusikka persiissä ja kuvittelee tietävänsä kaiken kaikesta tietämättä mistään mitään !
Itse ole saman läpikäynyt ja kiitollinen siitä, harmi vain että läksin liian aikaisin kotoa pois, eikä asiat mennytkään niin ja harmittaa...
kannattais pikkasen miettiä kuitekin ensin . - Joskussitämelkein..!
.................... kirjoitti:
hmettelen noita miinusten määrää sillä kirjoituksesi on täyttä asiaa !!
Nää pennut on vissiin syntynykultusikka persiissä ja kuvittelee tietävänsä kaiken kaikesta tietämättä mistään mitään !
Itse ole saman läpikäynyt ja kiitollinen siitä, harmi vain että läksin liian aikaisin kotoa pois, eikä asiat mennytkään niin ja harmittaa...
kannattais pikkasen miettiä kuitekin ensin .Ei, kyllä se ihan oikeasti on kuulkaa niin, että kaikkien koti ei ole mikään paratiisi ja kohtelukaan ei ole sen mukaista. Näin vauvasta täysi-ikäiseksi, jolloin vihdoin on mahdollista päästä siitä orjatyöstä väljemmille vesille.
Joka tämän kieltää, on joko erinäisistä syistä kyvytön ymmärtämään tosiasioita, tai ei osaa ajatella, että kaikkien elämä ei todellakaan ole tismalleen samanlaista kuin hänen itsensä on ollut.
Että miettikääpäs tekin vielä kerran, onko oikeasti paljon vaadittu oppia perus-kodinhoitotyöt tai laskunmaksu ajallaan - verrattuna päiväkautiseen raatamiseen porukoiden ja lapsuudenperheen hyväksi. Tästä kerrotaan myös sadussa nimeltä Tuhkimo. - lisää rohkeutta!
Joskussitämelkein..! kirjoitti:
Ei, kyllä se ihan oikeasti on kuulkaa niin, että kaikkien koti ei ole mikään paratiisi ja kohtelukaan ei ole sen mukaista. Näin vauvasta täysi-ikäiseksi, jolloin vihdoin on mahdollista päästä siitä orjatyöstä väljemmille vesille.
Joka tämän kieltää, on joko erinäisistä syistä kyvytön ymmärtämään tosiasioita, tai ei osaa ajatella, että kaikkien elämä ei todellakaan ole tismalleen samanlaista kuin hänen itsensä on ollut.
Että miettikääpäs tekin vielä kerran, onko oikeasti paljon vaadittu oppia perus-kodinhoitotyöt tai laskunmaksu ajallaan - verrattuna päiväkautiseen raatamiseen porukoiden ja lapsuudenperheen hyväksi. Tästä kerrotaan myös sadussa nimeltä Tuhkimo.Joskussitämelkein;
Tämähän oli kuin minun elämästäni. Me emme ole yksin, meitä on monta!
Me olemme vahvoja, koska olemme selvinneet aika rankasta lapsuudesta melko täysipäisiksi aikuisiksi. Me olemme hyviä, hienoja, kauniita, rohkeita!
( ajattele itse positiivisia ajatuksia itsestäsi, sano ne ääneen, kuinka ihana ihminen Minä Olen).
Lapsena lytättynä se on vähän vaikeaa, mutta auttaa, kun tarpeeksi harjoittelee.
- kyllästynyt myös!
meiän iskä on semmone kusipää kyselee mis ollaa mihi mennää kenenkaa ollaa anna niitten kusipäitten olla vanhemmat ei muutu koskaan! en haluu haukkuu isääni mutta asia on näin ja tiedän sen itsekkin
- Muista lapsikulta
tämä: Sinun isäsi rakastaa sinua ja haluaa tietää missä olet, sillä JOS joudutkin pulaan hän on valmis auttamaan sinua selviytymään tiukastakin tilanteesta.
Miten luuletkaan selviytyväsi jos kerrot meneväsi Millan luokse yökylään ja lähdetkin vaikka bailuporukan kyydissä ajelulle ja sitten porukat alkaa kännipäissään klähmimään sinua, ja heittävät sitten sut pois kuin märän käytetyn rukkasen? Jättävät jonnekin Lapin metsäkorpeen missä ei seuranasi ole kuin sudet ja porot sekä karhut. Kylmään pimeään yöhön metsäautotien päähän, josta kukaan ei osaa sinua edes etsiä.
Tällaisten mahdollisuuksien eliminoimiseksi on erittäin tärkeätä että ilmoitat isille kuuliaisesti minne olet menossa, kenen kanssa, ja milloin aiotte palata, kun hän sitä kysyy. Muistakaa nuoret, vanhempanne ovat ystäviänne ja liittolaisianne, eivät mitään vihollisia. Muistakaa oman turvallisuutenne ja hyvinvointinne vuoksi.
- mietis nyt vähän
..ja kohta olet itse vahtimassa lastesi kotiintuloaikoja ja teettämässä kotitöitä ja vahtimassa että läksyt tulee tehtyä. onko sitten mukava joskus kun lähtevät kotoa pois eivätkä osaa itselleen edes ruokaa laittaa kun kotona ei ole opetettu...muusta puhumattakaan.
- Vinkit 17v tytölle!!
Mikä sua rajoittaa? Pane vastaan! Lopeta se kiltin pikkutytön leikkiminen. Tulet ja menet niinkun haluat. Näin minäkin tein aikanaan. Ei ne voi tehdä asialle mitään, poislukien kitiseminen. :) Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ota sellainen asenne. Nyt vaan rupeet panemaan vastaan, aika outoa käytöstä 17v tytölle kun noin kohdellaan kuin pikku pentua. Olen melkein varma, että JATKAVAT SAMAA KÄYTÖSTÄ kun täytät 18v, eli järjestä nyt asiasi fiksusti. Ne tulevat vetoamaan siihen, että jos haluat asua tässä talossa ja saada ruokaa pöytään, niin joudut mukamas noudattamaan heidän sääntöjä VAIKKA OLET 18v. Älä perhana mene tuohon lankaan. Hoida se asunto ajoissa, sinuna muuttaisin vaikka kaverin kanssa jo nyt yhteen. Äkkiä pois tuommoisesta orjuudesta! Se ei tule loppumaan vaikka täytä 18v lupaan sen. :( Tämä on niin nähty. Ylihuolehtivat sairaat vanhemmat ei anna sun tapailla miehiä tai olla myöhään ulkona/liikkua missään yms. Hommaa se asunto NYT tai järjestä silleen, että kun täytät 18v niin muutat heti pois ja laitat välit poikki vähäksi aikaa. Antaa vähän miettimisen aihetta heille. :) Siihen asti rupeisin laittamaan vastaan kunnolla, näytät että et ole pikku tyttö enää. Tulet miten haluat ja huudat vastaan jne. Se toimii, lupaan sen. :) Mutta muista, että sun pitää pysyä lujana. Nyt ne käyttää sun heikkoutta (nössöys) hyväksi. :/
- Tärkeä vinkkiLUE!!
Jos on mahdotonta asua kotona niin soita tuonne ja sitten neuvottelemaan vanhempien kanssa:
Pois kotoa?
Jos sinun on perhetilanteesi vuoksi mahdotonta asua kotona, voit saada apua esimerkiksi kaupungin sosiaalityöntekijöiltä. Sosiaalityöntekijä neuvoo sosiaalipalveluiden ja etuuksien hakemisessa sekä tukee perheitä ja erityisesti lapsia kriiseissä. Sosiaalityöntekijä neuvoo myös, miten toimeentulotukea haetaan.
http://www.nettinappi.fi/tietoalue/mista-apua/jos-kotona-on-vaikeaa/
Sinuna lähtisin äkkiä pois! Tuo ei muutu miksikään myöhemmin. Jotkut on vaan sairaita. - fdgggsg
Huutaminen on pahasta, merkki kypsymättömyydestä, keskustele ihan normaalisti, mutta pidä puolesi ja argumentoi hyvin
- enpä kokeilis
Vanhemmat voi alle 18-vuotiaan kyllä pistää opetteleen sääntöjen noudattimista laitokseen, eli on se kiva lähteä lastenkotiin eikö olekin.
KYLLÄ SE ON NIIN, ETTÄ SE KENEN ASUNTO/TALO SE MYÖS LAATII SÄÄNNÖT. Joten se kenen pöydän alla pidätte jalkojanne ja kenen ruokia syötte, myös sanelee säännöt. Aloittaja toki voi alkaa maksamaan vanhemmilleen vuokraa ja ostaa itse ruokansa opiskeluun vaadittavat kirjat, sekä vaatteensa ja maksaa itse laskunsa, sitten voi alkaa kehumaan, että pitää itse saada päättää,. - asdfasdfasdf123
enpä kokeilis kirjoitti:
Vanhemmat voi alle 18-vuotiaan kyllä pistää opetteleen sääntöjen noudattimista laitokseen, eli on se kiva lähteä lastenkotiin eikö olekin.
KYLLÄ SE ON NIIN, ETTÄ SE KENEN ASUNTO/TALO SE MYÖS LAATII SÄÄNNÖT. Joten se kenen pöydän alla pidätte jalkojanne ja kenen ruokia syötte, myös sanelee säännöt. Aloittaja toki voi alkaa maksamaan vanhemmilleen vuokraa ja ostaa itse ruokansa opiskeluun vaadittavat kirjat, sekä vaatteensa ja maksaa itse laskunsa, sitten voi alkaa kehumaan, että pitää itse saada päättää,.Sun on ihan turha suoltaa tuollaista sontaa, koska asia on nyt vain niin, että vanhemmat ovat elatusvelvollisia tässä tilanteessa!!!
- Jos ei kiinnosta
asdfasdfasdf123 kirjoitti:
Sun on ihan turha suoltaa tuollaista sontaa, koska asia on nyt vain niin, että vanhemmat ovat elatusvelvollisia tässä tilanteessa!!!
olla elatuksen alla, niin silloin tosiaan ottaa ja vitoo muualle. Jos nuoreni alkaisivat kapinoida, se kapina kyllä loppuisi lyhyeen. Lähtö tulisi lastenkotiin tai kasvatuslaitokseen ja vähän äkkiä. Siihen loppuisi se "elatusvelvollisuus" siltä osalta.
Yhteiskunta hoitakoon ellei junnulle henk.koht sovi talon notulit. - joo ei
Jos ei kiinnosta kirjoitti:
olla elatuksen alla, niin silloin tosiaan ottaa ja vitoo muualle. Jos nuoreni alkaisivat kapinoida, se kapina kyllä loppuisi lyhyeen. Lähtö tulisi lastenkotiin tai kasvatuslaitokseen ja vähän äkkiä. Siihen loppuisi se "elatusvelvollisuus" siltä osalta.
Yhteiskunta hoitakoon ellei junnulle henk.koht sovi talon notulit.Todennäköisesti se lastenkotiin "joutuminen" olisi vain helpotus. Tuollaisen psykopaatin uhrina oleminen on psyykkisesti äärimmäisen raskasta.
Tosin teoriassa ehkä joku hyvä sotilaspuolen psykiatri saattaisi vielä onnistua tekemään lapsistasi normaaliin elämään kykeneviä. - Totta ja einiintotta
joo ei kirjoitti:
Todennäköisesti se lastenkotiin "joutuminen" olisi vain helpotus. Tuollaisen psykopaatin uhrina oleminen on psyykkisesti äärimmäisen raskasta.
Tosin teoriassa ehkä joku hyvä sotilaspuolen psykiatri saattaisi vielä onnistua tekemään lapsistasi normaaliin elämään kykeneviä.Jenkkilässä monessa paikassa pannaan kurittomat ja holtittomat kakarat tosiaan jollekin kurileirille jossa ei todellakaan laiskotella. Siinä mielessä tuo ehdotuksesi sotilaspuolesta on varmaan paikkansapitävä. Ja ei ne pennut jossain Kuttulassa kuule yhtään sen helpommalla pääse. Ehkä jopa päinvastoin.
Ja voinhan toki kertoa eräästäkin sukulaispojasta joka laitoksessa joutui asumaan. Hänen kertomansa ei ole kaunista kuultavaa. Siellä nimittäin kun on kaikenlaisia pentuja jotka ovat täysin häiriintyneitä. Pedojen lapsia, uhreja, juoppojen lapsia ym. Niinpä siellä pienen lapsen oli melko paha olla, kun isommat pyysivät tulemaan kanssaan vaatehuoneeseen tai varastoon jossa housut pois. Hoitajat ei tienneet mitään eikä niille uskaltanut kertoa. Olisivatko edes uskoneet? Uhkailuilla ja kiristyksellä oli melkoinen teho tuossa paikassa. Tämä vain parikymmentä vuotta sitten. Luuletko että kun koko maailma on seksistynyt niistä ajoista, että asiat olisivat yhtään paremmin? Ei ole! Joten älä puhu että laitokseen joutuminen olisi "helpotus". Se kun ei sitä oikeasti ole.
- totuus vai tehtävä
Saman tyylisen lapsuuden kokenut. Pakottivat heille sopiviin harrastuksiin ja muuta heidän mielestään sopiviin hommiin, jos kieltäydyin siitä seurasi rangaistus. En pidä mitään yhteyttä vanhenpiini käyn moikkaamassa ainoastaan jouluna, isän / äitien päivänä ja syntymä päivinä. Yleensä kyllä hoidan itselleni menoja kyseisinä päivinä. Valittavat muille ettei poika käy katsomassa. Olen sanonut suoraan vanhenmille että minulla oli paska lapsuus. Ja jos joku kysyy miksen käy katsomassa vanhempia sanon että he olivat paskoja kun olin lapsi.
- ....................
sääli tollasia kusipäisiä kakaroita kuin sinä...
ikävää että vanhempasi joutuivat syytämään paljon rahaa tuollaiseen loppu tulokseen...pennut visssiin käy miinustelemassa ja oikeen urakalla...buu huu....
ainoa omituinen asia on pentujen tuollainen käytös, kaikkki pitäisi saada kaikki hei mulle asenteella ihanilaiseksi,,,joo ei...kyllä niitten asioitten eteen tehdään töitä niinkuin vanhempasikin tekevät...sairasta on vain tuo vinkuva asenteenne joka haisee kauas...pissiksiä taidatte olla kun ei voi käsiään kotitöillä liata herranjestas miten kamalaa...huiii..... - kotiorja
.................... kirjoitti:
sääli tollasia kusipäisiä kakaroita kuin sinä...
ikävää että vanhempasi joutuivat syytämään paljon rahaa tuollaiseen loppu tulokseen...pennut visssiin käy miinustelemassa ja oikeen urakalla...buu huu....
ainoa omituinen asia on pentujen tuollainen käytös, kaikkki pitäisi saada kaikki hei mulle asenteella ihanilaiseksi,,,joo ei...kyllä niitten asioitten eteen tehdään töitä niinkuin vanhempasikin tekevät...sairasta on vain tuo vinkuva asenteenne joka haisee kauas...pissiksiä taidatte olla kun ei voi käsiään kotitöillä liata herranjestas miten kamalaa...huiii.....Tottakai lapselle pitää opettaa kotitöiden tekoa ja vastuuta yms. mutta jos vanhemmat käyttää lasta kotiorjana kun itsellä on rankkatyö ja ei nappaa kotityöt niin ei sekään ole oikein. itse nostasiin kytkintä. Ainakin hetkellisesti.
- asdfasdfasdf123
kotiorja kirjoitti:
Tottakai lapselle pitää opettaa kotitöiden tekoa ja vastuuta yms. mutta jos vanhemmat käyttää lasta kotiorjana kun itsellä on rankkatyö ja ei nappaa kotityöt niin ei sekään ole oikein. itse nostasiin kytkintä. Ainakin hetkellisesti.
Voisin vielä jatkaa tuosta sun kommentista, että vanhemmat voisivat itse kokeilla opiskella ensin koko päivän, mennä sitten töihin muutamaksi tunniksi ja siihen päälle vielä kotityöt ja läksyt. Moniko vanhempi jaksaisi? Yleensähän vanhemmat tekevät jomman kumman: joko työ- tai koulupäivän.
- Et ottanut huomioon
asdfasdfasdf123 kirjoitti:
Voisin vielä jatkaa tuosta sun kommentista, että vanhemmat voisivat itse kokeilla opiskella ensin koko päivän, mennä sitten töihin muutamaksi tunniksi ja siihen päälle vielä kotityöt ja läksyt. Moniko vanhempi jaksaisi? Yleensähän vanhemmat tekevät jomman kumman: joko työ- tai koulupäivän.
että vanhempasi ovat kokeneet itse tuon kaiken jo ennen sinua. Siis käyneet koulussa, lukeneet läksyt tehneet annetut kotitehtävät. Ja siihen aikaan vielä annettiin koivuniemenherran laulaa paljaalle persulle ellei maittanut. Nyt vanhempasi raatavat niska limassa saadakseen sinulle kodin, puhtaat vaatteet, maksettua sinun harrastuksesi, iipodisi, -phöönesi ja -pädisi, telkkarin ja tietsikan huoneessasi. Ja vielä maksavat helvetillistä asuntolainaa jotta sinä saat aikanaan perinnöksi muutakin kuin rupia perseeseen kuten he.
Ja tämän kaiken mitä he tänä päivänä tekevät, siis vain sitä jompaa kumpaa(opintoja tai työtä), he tekevät jo selkä krampissa, iän tuomat kolotukset koko ajan kimpussa ja alati vain kestävät teidän paisuvia vaatimuksianne.
Kyllä sitä nykyajan nuorikin voi hiukan miettiä että raha ei kasva seinässä vaikka sieltä se lompakkoon haetaankin. Helpottaisitte omalta osaltanne edes hiukan heidän taakkaansa ettekä vain olisi koko ajan kitisemässä siitä että joudutte joskus jotain heidän puolestaan tekemään perheenne yhteiseksi hyväksi. - 17v tyttö
Et ottanut huomioon kirjoitti:
että vanhempasi ovat kokeneet itse tuon kaiken jo ennen sinua. Siis käyneet koulussa, lukeneet läksyt tehneet annetut kotitehtävät. Ja siihen aikaan vielä annettiin koivuniemenherran laulaa paljaalle persulle ellei maittanut. Nyt vanhempasi raatavat niska limassa saadakseen sinulle kodin, puhtaat vaatteet, maksettua sinun harrastuksesi, iipodisi, -phöönesi ja -pädisi, telkkarin ja tietsikan huoneessasi. Ja vielä maksavat helvetillistä asuntolainaa jotta sinä saat aikanaan perinnöksi muutakin kuin rupia perseeseen kuten he.
Ja tämän kaiken mitä he tänä päivänä tekevät, siis vain sitä jompaa kumpaa(opintoja tai työtä), he tekevät jo selkä krampissa, iän tuomat kolotukset koko ajan kimpussa ja alati vain kestävät teidän paisuvia vaatimuksianne.
Kyllä sitä nykyajan nuorikin voi hiukan miettiä että raha ei kasva seinässä vaikka sieltä se lompakkoon haetaankin. Helpottaisitte omalta osaltanne edes hiukan heidän taakkaansa ettekä vain olisi koko ajan kitisemässä siitä että joudutte joskus jotain heidän puolestaan tekemään perheenne yhteiseksi hyväksi.Ai ovat kokeneet sen kaiken ? Isäni on työtön, eikä äidillänikään kovin kummoista koulutusta työhön ole. Ylä-asteelta ovat vissiin molemmat päässeet 6 keskiarvoilla. Vaikka vanhemmilla aikaa riittäisi vaikka mihin, niin mieluummin löhötään sohvalla ja katsellaan kun lapset tekee kaiken nenän eteen. Tuntuu että mut on tehty vain sitä varten että saavat palkattoman palvelijan kotiinsa..
- Mieti miksi,
17v tyttö kirjoitti:
Ai ovat kokeneet sen kaiken ? Isäni on työtön, eikä äidillänikään kovin kummoista koulutusta työhön ole. Ylä-asteelta ovat vissiin molemmat päässeet 6 keskiarvoilla. Vaikka vanhemmilla aikaa riittäisi vaikka mihin, niin mieluummin löhötään sohvalla ja katsellaan kun lapset tekee kaiken nenän eteen. Tuntuu että mut on tehty vain sitä varten että saavat palkattoman palvelijan kotiinsa..
isäsi on työtön? Hän voi olla juuri nuorena lujasti töitä tehnyt jotta saisi kaiken hyvän sinulle hankittua. Perustanut ehkä firman, palkannut työntekijöitä, pankki laittanut firman konkkaan ja kuitannut vielä isovanhempiesi perinnöt takauksena. Ja kaikki siksi että sinä saisit hyvän elämän.Sitten onkin tullut burnout. Se on yleistä nykyään. Jopa ilman oman firman ja sen menettämisen tuomaa stressiä. Työelämästä uupuneita on kuule todella paljon, ei isäsi ole ainoa laatuaan.
Tämä mitä kerroit äidistäsi viittaa siihen että isälläsi on kuitenkin ollut varsin hyväpalkkainen toimi ennen potkuja? Juurikin ehkä oma firma, äidin helpompi olla kotona teidän lasten kanssa kun olitte pieniä. Rakkautta eikö?
En vain kuule oikein jaksa uskoa tuota että vain katseltaisiin soffalla kun lapset tekee työt. Yleensä se tahtoo olla niin että laita lapsi asialle ja tee itse kaikki uudelleen. Tärkeää on kuitenkin antaa lasten yrittää, suomeksi sanottuna potkia persiille jotta menestyisitte elämässä tai edes selviäisitte hiukan helpommalla.
Yritä nyt vaan kestää niitä, ei se nuoruus sinullakaan ikuisesti kestä. Ja aikuinen saat tai oikeastaan joudut olemaan kyllä sitten koko loppuelämäsi. - 17v tyttö
Mieti miksi, kirjoitti:
isäsi on työtön? Hän voi olla juuri nuorena lujasti töitä tehnyt jotta saisi kaiken hyvän sinulle hankittua. Perustanut ehkä firman, palkannut työntekijöitä, pankki laittanut firman konkkaan ja kuitannut vielä isovanhempiesi perinnöt takauksena. Ja kaikki siksi että sinä saisit hyvän elämän.Sitten onkin tullut burnout. Se on yleistä nykyään. Jopa ilman oman firman ja sen menettämisen tuomaa stressiä. Työelämästä uupuneita on kuule todella paljon, ei isäsi ole ainoa laatuaan.
Tämä mitä kerroit äidistäsi viittaa siihen että isälläsi on kuitenkin ollut varsin hyväpalkkainen toimi ennen potkuja? Juurikin ehkä oma firma, äidin helpompi olla kotona teidän lasten kanssa kun olitte pieniä. Rakkautta eikö?
En vain kuule oikein jaksa uskoa tuota että vain katseltaisiin soffalla kun lapset tekee työt. Yleensä se tahtoo olla niin että laita lapsi asialle ja tee itse kaikki uudelleen. Tärkeää on kuitenkin antaa lasten yrittää, suomeksi sanottuna potkia persiille jotta menestyisitte elämässä tai edes selviäisitte hiukan helpommalla.
Yritä nyt vaan kestää niitä, ei se nuoruus sinullakaan ikuisesti kestä. Ja aikuinen saat tai oikeastaan joudut olemaan kyllä sitten koko loppuelämäsi.Miksi teet tuollaisia ennakkopäätöksiä? Ei ole ikinä ollut ikinä mitään firmaa. Teki töitä kun olin pieni, sai potkut kun meni useaan otteeseen kännissä töihin.. Onko sitä niin vaikeaa uskoa, että on ihan oikeasti olemassa nuoria, jotka tekee paljon ? Kaikki eivät ole niitä kiittämättömiä kakaroita jotka eivät vain viitsi tehdä..
- No siksi
17v tyttö kirjoitti:
Miksi teet tuollaisia ennakkopäätöksiä? Ei ole ikinä ollut ikinä mitään firmaa. Teki töitä kun olin pieni, sai potkut kun meni useaan otteeseen kännissä töihin.. Onko sitä niin vaikeaa uskoa, että on ihan oikeasti olemassa nuoria, jotka tekee paljon ? Kaikki eivät ole niitä kiittämättömiä kakaroita jotka eivät vain viitsi tehdä..
tein nuo ennakkopäätelmät koska et ollut aiemmin kertonut mistään alkkaritouhuista. Tuntien millaisia useimmat nykyajan nuoret ovat, sitä pyrkii silloin antamaan uutta ja toisenlaista näkökulmaa elämään. Joskus sitten käy näinkin. En sitä tahallani ja loukatakseni tehnyt vaan tosiaan auttaakseni sinua huomaamaan sellaisia nyansseja joita nuorena, kun on vähän sellainen itsekäs ja oma napa maailman tärkein, ei tule ajatelleeksi.
Tuo että olet lukiossa antaa sinulle kyllä tulevaisuuden suhteen paljon toivoa. Jos vaan jaksat sen läpikäydä. Toivon että todella jaksat sinnitellä sen muutaman vuoden vielä.
- ps12
Ei tuo ole normaalia käytöstä vanhemmilta!!! Ei todellakaan ole. Olen itse kokenut ankaran lapsuuden, sain aina turpaani jos tein pienenkin virheen ja sisaruksien virheistä minua rankaistiin.. SE ei ole normaalia.. Minäkin jouduin jo hyvin nuorena pärjäämään omillani, ostamaan vaatteeni, kenkäni jne itse .Heti vaan kunhan kesätöihin kykenin. SISARUKSENI saivat kaiken vanhemmiltani, ei he joutuneet pärjäämään omillaan.. MUTTA minä jouduin! Kotiintuloaikani olivat vielä tiukempia kuin sinun arkena ja arestia/turpaan sain aina jos myöhästyin. Sisarukseni eivät saaneet rangaistuksia... Minä olin omasta mielestäni hyvin kiltti lapsi, aina pyrin miellyttämään kaikkia. Satuin vaan olemaan keskimmäinen ja väärää sukupuolta.. SE sattui lapsena.. Vanhempani eivät koskaan pitäneet minua sylissä, halineet ja rakastaneet. EN muista yhtään muistoa jossa olisin saanut hellän halauksen. Tuo sattuu edelleen vaikka olen jo 32v. Sisarukseni pääsivät yökyläilemään ja reissuihin, minä en. En saanut edes ajokorttia mutta molemmat sisarukseni saivat... Jos myöhästyin kerrankin kotiintuloajastani niin sain rangaistuksen...
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Jouduin pitämään huolta pikkuveljestäni paljon, jouduin kasvamaan aikuiseksi ihan liian nuorena ja ottamaan sellasta vastuuta mikä ei kuulu lapselle...
NYT minulla on kaksi ihanaa lasta, 10v ja kohta 7v. EN MISSÄÄN nimessä halua että he ottavat vastuuta liian aikaisin. HE siivoavat kotona jos itse haluavat siivota ja ottaa imurin kaapista. He jättävät lautaset pöytään, enkä minä siitä suutu. MUTTA he ovat mitä kohteliaimpia ja ihania lapsia mitä olen tavannut. Olen antanut heille niiiiiiin paljon rakkautta ja terveitä rajoja kuin olen pystynyt. KOULUSTA ja päiväkodista ei ole koskaan tullut YHTÄÄN negatiivista palautetta. Juuri oli vanhemman pojan vanhempainvartti ja opettaja kehui poikamme maasta taivaiseen. Sanoi että jos luokassa olisi 25 teidän poikanne kaltaista oppilasta olisi opettaminen TAIVAALLISTA. Hän on kohtelias, avaa opettajille aina ovet, kiittää kaikesta, on kaikkien kaveri jne.... IHANA lapsi. JUURI sain pitkiä katseita eräiltä vanhemmilta vanhempainillassa kun oli puhetta rankaisemisesta, sanoin etten ole koskaan joutunut tuolla tavalla rankaisemaan, ilmeet olivat näkemisen arvoisia... MEILLÄ keskustellaan, annetaan rakkautta, KUUNNELLAAN ja ollaan lähellä/ läsnä. PÄÄTIn joskus etten ikinä rankaise omia lapsiani kuten minua on kohdeltu. LAPSIEN ei tarvitse huoltaa kotia, se on vanhempien tehtävä. MITÄ sinun vanhempasi sitten päivät pitkät tekevät jos sinä hoidat kodin ja teet ruoan??? MUN mielestä jokaisen vanhemman kuuluu se tehdä. SE on iso plussa jos lapset haluavat osallistua... TIETENKÄÄN en voi hyväksyä sellasta lusmuilua ja sikailua mutta noikin tavat opitaan vanhemmilta ja pienestä asti.. se on luonteesta kiinni... Mä en ikinä halua että mun lapset joutuvat ottamaan sellasta vastuuta mitä sen ikäsille ei kuulu... ME harjoitellaan vastuuta sellasilla asioilla mitkä kuuluvat, kuten koulu, siitä huolehtiminen itse. TAVARAT, pienien päätöksien tekeminen ja sitten kun ikää tulee lisää sitä opetellaan enemmän. Mun mielestä tuo on törkeetä lapsen hyväksikäyttöä.- kaikenkokenut59
Puhuit sen kaiken,mitä minä olen myös tehnyt lapsilleni.Olen vain kiitollinen että ovat käyneet koulunsa hyvin ja muulla ei väliä.Minulla myös sama kokemus..hymypatsas,palkinto yrittämisestä ja kohteliaisuudesta,parhaaksi luokaksi valittu,jossa neljästä lapsestani juurikin oli yksi ja kolme muuta ovat pärjänneet vallan mainiosti.Olen asennoitunut juuri niin,etten ikinä lyönyt,enkä tarvinut antaa kotiintuloaikoja..tiesin missä ja keiden kanssa he olivat.Isäni meinasin lapsena tappaa,kun hän oli saman tyylinen tyränni ja pani meidät orjaksi...Eräs lapseni kaveri sanoi kauniisti,että jos hänestä tulee äiti,hän kasvattaa niinkuin minä olen kasvattanut...ja minä en elämässä ole muuta kyllä halunutkaan kuin lapsia..Rakastan niitä...Itsekin rikki siitä,että olin kiltti lapsi,mutten saanu hellyyttä ja syliä koskaan.Isä tykkäs,kun olin urheilussa hyvä,ei muuten..tsemppiä kaikille
Oli miten oli, kostaa ei saa, mutta se ei kahden miehen riitaa ratkaise, sitä varten ovat muut lakisääteiset tahot. Ratkaisu ei koskaan ole raha, omaisuus tai toinen ihminen, eikä oikeastaan mikään muukaan. Paitsi, että toinen on haudassa, toinen ei. Näin toimii maailma, Miesten maailma.
- ihan oikeasti
Nyt taas ei voi kun onnitella noita henkilöitä tuolla ruudun takaa nostaa näitä otsikoita tuonne Luotsiin. Vastauksia jopa 9 ja on jo Luotsissa. Ei he**tti
- enää vähän aikaa
Ei ehkä aivan tavanomaista ole. Tuo kirjajuttu jäi mietityttämään, olisiko kuitenkin niin, että vanhempien pitäisi kustantaa ne kirjat sinne 18-vuotiaaksi ainakin. Voithan kysyä asiaa kuntasi sosiaalitoimistosta. kysyä sitä, että onko sinulla mahdollisuus saada jotain avustusta niitä varten. Samalla selviäisi sekin, onko vanhemmilla velvollisuus antaa taskurahaa varojensa mukaan.
Itsekin olet huomannut, että tavallaan tuollainen tiukkuus antaa sinulle eväitä hallita talouttasi myöhemmin, toisaalta liian pitkälle mennyt nuukuus ei ehkä ole oikein ja hyväksi. Toisaalta missä on raja tuossa töiden teettämisessä koululaiselle. Hyvä, että oppii kantamaan vastuuta, mutta ehkä lapsen ei ihan kotiapulaiseksi tarvitse ruveta. Oppia vaan kantamaan kortensa kekoon ts tekemään kotitöitä.
Aika jännää, että noissa opintotuissa on vielä pitkään se, että paljonko vanhemmat ansaitsevat. Tapauksessasi se on väärin, jos he eivät tule mitenkään osallistumaan menoihisi, eivät auta mitenkään. Miksi sitten otetaan huomioon vanhempien tulot. Kysy sitäkin sieltä, huomioidaanko sitä mitenkään, sitten kun muutat omillesi. Vaikka vanhemmat olisivat miten hyvätuloisia tahansa, nuoreen aikuiseenhan se ei vaikuta, jos siitä ei ole mitään hyötyä, vanhemmilla ei käsittääkseni ole pakkoa lain mukaan. Käytännössä alle 20-vuotiaita kuitenkin avustetaan melko paljon ja vaikkapa lukiolainen elätetään täysin.
Mutta 18-vuotiaana voit muuttaa omillesi. Itse nuorena olisin kyllä laittanut kantapäät yhteen ja häipynyt kauas :) Usko pois kyllä se asenne muuttuu, jos haluavat pitää välit hyvänä. Kun kotiapulainen katoaa..- Siis kerro täh miks?
cupcakexoxo miksi poistit viestis??!?!
- mitä pösilöitä
Vanhemmilla ei ole velvollisuutta antaa taskurahaa, vanhemmat antavat katon päänpäälle ja ruoan vaatteet. Samoin vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta jättää perintöä. Kannattaa tutustua pikkuisen vanhempien velvollisuuksiin lapsiaan kohtaan, missään ei mainita taskurahaa....
- ri7we5
mitä pösilöitä kirjoitti:
Vanhemmilla ei ole velvollisuutta antaa taskurahaa, vanhemmat antavat katon päänpäälle ja ruoan vaatteet. Samoin vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta jättää perintöä. Kannattaa tutustua pikkuisen vanhempien velvollisuuksiin lapsiaan kohtaan, missään ei mainita taskurahaa....
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus lapsiaan kohtaan siihen saakka kunnes nämä täyttävät 18v. Rintaperillisellä on niinikään lakisääteinen oikeus perintöön, eli kylläpä vaan on vanhemmilla velvollisuus jättää osa maallisesta omaisuudestaan lapsilleen.
Mikäli aloittaja on täyttänyt 17v, hänellä on oikeus opintotukeen, jolla kustantaa oppikirjat ja muut koulutarvikkeet. - ei todellakaan
ri7we5 kirjoitti:
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus lapsiaan kohtaan siihen saakka kunnes nämä täyttävät 18v. Rintaperillisellä on niinikään lakisääteinen oikeus perintöön, eli kylläpä vaan on vanhemmilla velvollisuus jättää osa maallisesta omaisuudestaan lapsilleen.
Mikäli aloittaja on täyttänyt 17v, hänellä on oikeus opintotukeen, jolla kustantaa oppikirjat ja muut koulutarvikkeet.Vanhemmilla ei ole velvollisuutta jättää perintöä. Vanhemmat voi panna omaisuutensa menemään elinaikanaan ihan huoletta. Jos jää niin jää mutta laki ei estä ketään pistämästä omaisuuttaan vaikka matkailuun elinaikanaan.
- Tosin
ei todellakaan kirjoitti:
Vanhemmilla ei ole velvollisuutta jättää perintöä. Vanhemmat voi panna omaisuutensa menemään elinaikanaan ihan huoletta. Jos jää niin jää mutta laki ei estä ketään pistämästä omaisuuttaan vaikka matkailuun elinaikanaan.
jos alat kovasti levittelemään rahaa ympäristöön riistääkseen perinnön lapsiltaan, niin se kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja pitkän ajan kuluessa. Muuten lapset saavat sinut helposti holhottavaksi, ja sen jälkeen arvaas riittääkö sulla raha edes peruselantoon.
Mutta kaikenkaikkiaan kannattaa kasvattaa lapset sellaisiksi että ne eivät ala hinkua sitä perintöä, vaan pärjäävät omillaan kunnes aika itsestäsi jättää. - ei todellakaan
Tosin kirjoitti:
jos alat kovasti levittelemään rahaa ympäristöön riistääkseen perinnön lapsiltaan, niin se kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja pitkän ajan kuluessa. Muuten lapset saavat sinut helposti holhottavaksi, ja sen jälkeen arvaas riittääkö sulla raha edes peruselantoon.
Mutta kaikenkaikkiaan kannattaa kasvattaa lapset sellaisiksi että ne eivät ala hinkua sitä perintöä, vaan pärjäävät omillaan kunnes aika itsestäsi jättää.Ei kukaan saa tervettä aikuista holhouksen alle noin vain.
Miksi kyse olisi edes riistosta? Miksi raadannan tuloksista ei saisi itse nauttia elinaikanaan..? Omaisuushan ei ole mikään lasten perintö alunalkaenkaan vaan omaisuuden kartuttajan ihan omaa omaisuutta. - Et varmaan
ei todellakaan kirjoitti:
Ei kukaan saa tervettä aikuista holhouksen alle noin vain.
Miksi kyse olisi edes riistosta? Miksi raadannan tuloksista ei saisi itse nauttia elinaikanaan..? Omaisuushan ei ole mikään lasten perintö alunalkaenkaan vaan omaisuuden kartuttajan ihan omaa omaisuutta.uskoisi jos sinulle joku kertoisi tosiasioita tämänkin päivän suomesta o_0 . Totuus on usein tarua ihmeellisempää, eikä ole yksi eikä kaksi ihmistä tämän pohjantähden alla kun on joutunut holhottavaksi holtittoman rahankäyttönsä vuoksi.
Siksikin kannattaa miettiä vähän millaisiksi kakaransa kasvattaa... - ei todellakaan
Et varmaan kirjoitti:
uskoisi jos sinulle joku kertoisi tosiasioita tämänkin päivän suomesta o_0 . Totuus on usein tarua ihmeellisempää, eikä ole yksi eikä kaksi ihmistä tämän pohjantähden alla kun on joutunut holhottavaksi holtittoman rahankäyttönsä vuoksi.
Siksikin kannattaa miettiä vähän millaisiksi kakaransa kasvattaa...Olen 55-vuotias ja tiedän yhtä ja toista tämän päivän asioista.
Äitini dementia oli jo todella pitkällä kun hänet saatiin holhouksen alle. Lääkärin lausunnot joista näkyi sairaus jne. Sairaus on aina pätevä syy edunvalvontaan. Ei pelkästään sen rahojen hukkaamisen takia vaan koska asiat jää yleensäkin hoitamatta.
Jos terve ihminen matkustelee niin kyse ei ole HOLTITTOMASTA rahan käytöstä. Esteettä voi muuttaa vaikka etelään talviksi.
Aika äkkiä asiantuntijat tunnistaa myös liian innokkaat lapset jotka tahtovat vanhempansa holhouksen alle. :D
- cupcakexoxo
Mun mielest, niin kaua, ku o alaikäne, vanhempien pitäs auttaa tommosis maksuis, ees vähä. Aika epäreiluja sua kohtaan, mikset hankkis jostai vaik jotai apuu? (: Puhuisit jollekki turvalliselle aikuselle sun asioista? (:
Koita pärjätä :3 - 7+13
Kiität vielä vanhempiasi kun ovat opettaneet ettei elämässä mitään tule ilmaiseksi. Voit sitten muutaman vuoden kuluttua hymyillen todeta että nämä ikäisesi vapaan kasvatuksen tuotokset eivät selviä arikipäivän askareista ja hoitavat vuokranmaksun pikavipeillä kun eivät osaa raha-asioitaan hoitaa.
- dafgsfg
Jep, on se kiva sitten jälkeenpäin miettiä yksin kotona ilman kavereita kuinka tressi ja kiireet vaikuttivat aikoinaan koulunkäyntiin. Maailmassa on myös niitä kovan kasvatuksen saaneita tiukkapipoja jotka vieläkin kuvittelevat että heillä oli parempi kasvatus vain koska heidän taloudellinen tilanteensa on hyvä.
- 17+1000
Kun muutama kymmenen vuotta kuluu, niin kaikki on vain kaukaista muistoa. Ymmärrät silloin, että vanhempasi sittenkin ´kouluttivat´ sinua elämää varten ja osaat silloin arvostaa heitä.
Ennätät vielä hyvn hauskanpitoonkin. - Maketakeyli50
Aloittaja se on aivan oikein. Vanhempasi opettaa sinulle nöyryyttä josta on hyötyä löppuelämäksi. Hyödyt siitä vielä kuuskymppisenäkin. Se jää takaraivoon!!! Saat opetusta elämänhallintaan ja taloudenhallintaan. Se ehkäisee sinua turhautumiselta ja masentumiselta. Minä (mies) muutin vuokralle vaatimattomaan puutaloyksiöön 15 vuotiaana vuonna 1975. Olin kokopäivätyössä lähettinä. Maksoin kaiken itse! Palkkaa sain 5.80 mk tunnilta, joka vastaa tänä päivänä n. 4.0€ tunnilta. Olin kelekutin onnellinen kun sain itse päättää kaikesta. Tuntui, että raha ei riitä mihinkään. Viikonloppuna kävin vanhempienluona ja sain ruokaa mukaan. Eka tilistä ostin kasettiradion (130mk) ja nauhoitin iskelmiä kassulle. Mustavalkoisen vanhan telkkarin ostin (70 mk), josta näkyi vain 2 kanavaa. Ne oli ainoat huvit kotona. Omasta puhelimesta ei voinut uneksiakkaan. Raha ei riittänyt kahviloissa istumiseen. 20 vuotiaana menin amiskaan. Koko ikäni olen ollut töissä, enkä ole syönyt ainuttakaan masennuslääkettä. En ole saanut päivältäkään työttömyyskorvausta. Olen pitänyt kunnostani huolta urheillen. En ole saanut euronkaan edestä sosiaalitukia. Olen yli viiskymppinen ja omistan kaksi omistusasuntoa, jotka olen säästänyt omasta palkastani.
- o57o
No onneksi olkoon. Kai sinä sen verran tajuat tuohon ikäään ehtineenä että maailma ei tänä päivänä ole enää samanlainen kuin se oli sinun nuoruudessasi? Sinä menit suoraan töihin ammatin saatuasi, koska silloin se oli mahdollista. Sen kun käveli ovesta sisään ja kysyi onko duunia. Ja sitähän oli. Tänä päivänä on puoli miljoonaa tyyppiä kyselemässä duunia ja vain kahdessakymmenessätuhannessa paikassa sitä on.
Aloittajan vanhemmat ovat sälyttäneet aivan liikaa vastuuta teininsä harteille ja se ei ole oikein. He eivät todellakaan opeta lapselleen nöyryyttä, vaan he nöyryyttävät häntä. Tiedätkö mikä ero niillä asioilla on? Elämänhallintaa ja taloudenhallintaa ei opeteta siten kuin ap elämäänsä kuvaa ja senkin luulisi yli viisikymppisen ihmisen jo ymmärtävän. - Elämän perusasiat
o57o kirjoitti:
No onneksi olkoon. Kai sinä sen verran tajuat tuohon ikäään ehtineenä että maailma ei tänä päivänä ole enää samanlainen kuin se oli sinun nuoruudessasi? Sinä menit suoraan töihin ammatin saatuasi, koska silloin se oli mahdollista. Sen kun käveli ovesta sisään ja kysyi onko duunia. Ja sitähän oli. Tänä päivänä on puoli miljoonaa tyyppiä kyselemässä duunia ja vain kahdessakymmenessätuhannessa paikassa sitä on.
Aloittajan vanhemmat ovat sälyttäneet aivan liikaa vastuuta teininsä harteille ja se ei ole oikein. He eivät todellakaan opeta lapselleen nöyryyttä, vaan he nöyryyttävät häntä. Tiedätkö mikä ero niillä asioilla on? Elämänhallintaa ja taloudenhallintaa ei opeteta siten kuin ap elämäänsä kuvaa ja senkin luulisi yli viisikymppisen ihmisen jo ymmärtävän.ovat muuttumattomia. Ihan vastaajan iästä riippumattomia asioita. Mutta mikä tärkeintä, asioihin voi vaikuttaa. Jopa tähän työpaikka-asiaan joka todella, kuten sanoit, on levinnyt käsistä kun kaikki viedään kiinaan ja viroon tai sitten tuodaan tekijät sieltä tänne.
Jos viisaasti teet, äänestät toisin kuin koskaan tähän astisen elämäsi aikana olet äänestänyt. Ja jätät väliin sen lahtariporukan äänestämisen. Näin saadaan maahan muutos aikaan. Se alkaa sinusta, juuri sinusta. Mutta vain jos käytät tilaisuuden hyväksi.
- AlfMelmac
Elämä ei ole helppoa. Kyllä 1975 olin 15 vuotiaana kesätöissä. Viikkoraha tuli siitä, että imurointi (koko omakotitalon lattiat) 25 penniä, tiskaaminen 25 penniä ja puutarhan kasteluvedet ja nurmikon leikkaus 50 penniä. Kyllä oppi velvollisuuden ja rahan arvon. Tosin silloin ei ollut siidereitä sun muuta ilonpitovälineitä. Lähin bailauspaikka olisi ollut 10 km:n päässä, mutta broidilla oli mopo, minulla ei. Ehkä olikin parempi säästää aikuisikään menot. Eipä tullut kohellutta. Onneksi broidit olivat vanhempia = ei lastenhoitoa, äiti kotirouva ei ruoanlaittoa. Sauna puulämmitteinen eli metsässä tuli oltua ns. savotassa ja tietenkin kaupassakäynnit. Ei kaduta yhtään.
- parin euron tähden
Kyllä meilläkin minun lapsuudessani töitä tehtiin;
viikkorahaa sai, kun teki sovitut kotityöt; tiskiä, imurointia, kaupassa käyntiä, roskien vientiä ja tietysti oma huone piti siivota. En muista enää summia, mutta penneissä varmaan mentiin.
Kesällä tehtiin kesätöitä. En enää mielelläni syö mansikoita, kun lapsena monet kesät kykin mansikkapellolla ja muillakin kasvimailla.
Muistan, kun täytin 10 vuotta ja sain kymmenen markkaa! Oi sitä iloa, miten rikas olinkaan! - tosi kivaa
parin euron tähden kirjoitti:
Kyllä meilläkin minun lapsuudessani töitä tehtiin;
viikkorahaa sai, kun teki sovitut kotityöt; tiskiä, imurointia, kaupassa käyntiä, roskien vientiä ja tietysti oma huone piti siivota. En muista enää summia, mutta penneissä varmaan mentiin.
Kesällä tehtiin kesätöitä. En enää mielelläni syö mansikoita, kun lapsena monet kesät kykin mansikkapellolla ja muillakin kasvimailla.
Muistan, kun täytin 10 vuotta ja sain kymmenen markkaa! Oi sitä iloa, miten rikas olinkaan!kiva lapsuuden tarina
- some121
Sun vanhemmat kuulostaa sydämettömiltä paskiaisilta, anteeksi kun haukun mutta tuollaisilla vanhemmilla ei pitäisi olla lapsia ollenkaan.
Toki lapsia voi pyytää tekemään tiettyyn rajaan asti kotihommia, mutta jos he todella haukkuvat ja vähättelevät sinua jos et tee kaikkea juuri heidän pillinsä mukaan, se kertoo pelkästään heistä ihmisinä eikä siitä minkälainen sinä olet.
Vaikutat hyväsydämiseltä nuorelta, älä anna vanhempiesi ilkeyden musertaa sinua. Joko vanhempasi ovat itse laiskoja ja haluavat että teet kotityöt heidän puolestaan, tai he kuvittelevat tekevänsä oikein orjuuttaessaan sinua. Oli miten oli, vika on vanhemmissasi, ja he tulevat katumaan sitä miten ovat sinua kohdelleet.
Suosittelen muuttamaan kotoa heti kun mahdollista, ja yritä kerätä rohkeutta siihen että sanot vanhemmillesi joku päivä suorat sanat. - äippä65
Voi tyttö 17v,
Oisitpa uskaltautunut puhumaan asioistasi hieman aiemmin, mutta ole tosiaankin yhteydessä alueen lastensuojelun sossuun, älä pelästy, mutta asioihin on tultava muutos.
Hyvät vanhemmat opettavat lapsilleen taitoja joita tarvitaan, mutta oikealla tavalla. Itsenäistyvänä nuorena sinulla niitä taitaa olla jo melkoisesti kasassa. Usko tai älä olet vahvemmalla pohjalla kuin moni muu ( ei ehkä lohduta juuri nyt), kuitenkaan en haluaisi kenenkään kohdalle tuota kohtelua.
Itse olin 70-luvulla saman kaltaisessa tilanteessa ja minä päätin omien lasteni kohdalla toimia toisin ja niin tein, loistavia mukuloita ja aikuisia heistä tuli. Omille vanhemmilleni (isäpuoli) olen antanut anteeksi, sillä minusta tuli vahva. Selkäsaunat ehkä vielä viiltelee, mutta isäpuolta josta äiti sitten onneksi erosi voin katsoa alaspäin ylpeänä " tässä olen ja voin ihana hel*******in hyvin" .
Käännä siis kokemuksesi vahvuudeksi, toivon että sinulla on ystäviä joille voit avautua, mutta se yksi juttu vielä.
On olemassa TURVATALOJA , sinne voit mennä, älä pelkää, älä tunne huonoa omaatuntoa, ehkä vanhempasi vain tarvitsevat ravistuksen, että sinä olet sinä ja tarvitset myös omaa nuoren naisen tilaa. Voisin uskoa ettet tarkoita ettekö voisi tehdä kotona mitään ja vain odottaisit täyspalvelua, mutta sinulle kuuluu antaa aikaa itsellesi ja opinnoillesi. VAnhempasi ovat ehkä jääneet ajanjalkoihin, tai ehkä perheellänne on jokin uskonnollinen tms vakaumus. Ole rohkea, ole vahva ennenkuin sinut on nujerrettu kokonaan, RAKASTA ITSEÄSI !
Olen työssäni nähnyt näitä surullisia tarinoita, mutta onneksi usein niihin saadaan onnellinen loppu, mutta nyt kortit on sinulla, ota selvää missä teidän paikkakunnalla on TURVATALO. Auta itsesäsi. - Anna opetus
Olet jo 17, muuta kotoa pois. Opiskelija-asuntoloita on. Kun asut pois kotoa, vanhempiesi on aika vaikea puuttua elämääsi. Tarvittaessa muuta mahdollisimman kauas. Hae koulusta siirtoa.
Minä muutin 16-vuotiaana pois toiselle puolelle Suomea, kun ei tultu äidin kanssa toimeen. En vastannut sen puheluihin, kirjeisiin. Oppi siinä äiti jotain käytöksestään. - Isoisä.
Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee.
- Sorrettu
To: Isoisä.
Ennenen oli härät nyt traktorit.
Minulla oli paljon vaikeampaa nuorena. Eri tavalla. Mutta olen asiaa paljonkin pohdiskellut. Tuo mitä kerroit on rakkauttomuutta. Kyllä Sinun kannattaisi muutta kodistasi pois. Kyllä sitä yhdella kupilla, lautasella ja atraimilla hyvin pärjää. Pesee ne aina perästään. Yhden ihmisen taloutta ei paljoa tarvitse siivoskella. Ainoastaan, liesi, jääkaappi ja pakastin ovat tarpeellisia, jotta ruuan hävikki jäisi pieneksi. Roskapussi kommentti kannattaa sivuuttaa.
Ei vanhempiaan kannata koko elämää kantaa selässään. Mutta vaikeata heidät on ajatuksissaan ohittaa. Olikohan tästä mitään apua, vaikka sitä hartaasti toivon. Monin terveisin.
- åp4oo5
Kotiintuloajat on hyvä olla. Alaikäisenä ei pääse vielä baariin, jolloin nuoret notkuu kaupungilla epämääräisessä porukassa. Hatunnosto siitä vanhemmillesi.
Siinä vanhemmat tekee väärin, että vaatii tekemään kotitöitä kuin aikuinen. Nuorelle aikuiselle täytyisi antaa enemmän omaa aikaa. Jokainen joutuu tekemään kuitenkin kotityöt omassa kodissa. Kukaan ei tule ilmatteeks tiskaamaan eikä imuroimaan.
Roskapusseja voi vaatia viemään ja siivoomaan oman huoneen ja joskus vahtimaan nuorempia sisaruksia.
Omassa kodissa vaadittiin hoitamaan koiraa liian paljon, siis ulkoiluttamaan. Lapsi ei ihan tajua sellaisia juttuja eikä ole kiva esimerkiksi keskeyttää leikkejä tai nousta liian aikasin aamulla. Tarpeeksi kypsänä aikuisena nousee mielellään lenkkeilemään koiran kanssa pitkiä lenkkejä omasta tahdosta. - vanhaeeropappa
Kotoa muuttaminen ei poista ongelmia, monesti vaan tuo niitä lisää. Puhu vanhempiesi kanssa, ettet jaksa käydä koulua jos kotitöitä liikaa. Huutaminen tuskin auttaa. On myös "velvollisuus" auttaa kotona. Tiskata, siivota. Ei koti ole 17v. täysihoitopaikka. Onhan sinulla ikää, liikkumista he eivät saisi rajata liikaa.
- Tsemppiä!
Jaksamista sinulle. Tuli mieleen, että tekevätkö vanhempasi itse mitään, vai laiskottelevatko vaan.
- Anna M.
Hei 17v.
Tuo EI ole normaalia käytöstä vanhemmilta eikä ihmisiltä ylipäätään. Onneksi olet saanut hyviä vinkkejä alla, mutta suututti ne, jotka väittivät että tämä on sinulle hyväksi. Ei ole. Ketään ei saa haukkua, käyttää huonoa kieltä, alentaa ym. Jos sellainen tapahtuu kerran, kun on joku syy, se on eri juttu, mutta ei jatkuvasti. Ja sinulla teetetään kotona liikaa työtä, et saa rentoutua, kerätä voimia kouluun ym. Lukio on jo sinänsä niin vaativaa, jos siellä haluaa pärjätäkin.
Vanhemmat ovat vastuussa alle 18-vuotiaan menoista. Kuten sinulle on ehdotettu, ota yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. He voivat auttaa sinua asunnon löytämisessä jo nyt, sillä kotiolosi tekevät koulunkäynnistäsi vaikeaa. Ja koulunkäynnin pitäisi olla päätyösi. Toki kotona voi pieniä askareita tehdä, siivota oma huone ja joskus hoitaa pikkusisaruksia, mutta ei jatkuvasti. Sosiaaliviranomaiset neuvovat toimeentulotuki- ja asumistukiasioissa. Yksin pärjäisit hienosti, kun osaat kaikkea tehdä. Tekisit vain itsellesi ja jaksaisit käydä koulua. Voit saada myös tukihenkilön ym., sillä vaikka pärjäät hyvin, henkisesti olet joutunut liian koville. Jos tuntuu, puhu koulun terveydenhoitajalle. Hän voi auttaa sinua selvittämään, onko tuo tilanne aiheuttanut masennusta sinulle. Se olisi normaali reaktio tuossa tilanteessa. Sitten voisit päästä hänen lähetteellään esim. nuorisopsykiatrian poliklinikalle käsittelemään asioita - jos itse haluat.
Voin kertoa olevani itse 18-vuotiaan tytön äiti ja opettaja. Tuntui todella pahalta lukea tarinasi.- 8+13
Hyvä kirjoitus! Olen ehdottomasti samoilla linjoilla.
- Aika isot linjat mul
8+13 kirjoitti:
Hyvä kirjoitus! Olen ehdottomasti samoilla linjoilla.
Mä en oo kyl linjoilla?
- 6+29
Itselläni on ollut samanlainen kotikasvatus kuin aloittajalla, enkä näe sitä kovinkaan positiivisessa valossa edes näin aikuisena. Toki oli hyvä, että vaadittiin esim. hyvät käytöstavat jne., mutta jatkuva riittämättömyyden tunne ja vastuu liian nuorena liian paljosta ovat jättäneet jälkensä. Lapsuus on niin lyhyt aika, että siitä pitäisi saada nauttia ilman sellaista vastuunkantamista, mikä kuuluu aikuiselle. Vanhemmat ovat elatusvelvollisia alaikäisestä lapsesta, joten on täysin kohtuutonta vaatia lasta huolehtimaan kaikista menoista.
- No tuskin
tuossakaan oli oikeasti velvoitettu huolehtimaan kaikista menoista itse. Ettei vaan olisi vähän "teini-lisää" tarinoissa?
- Tympeää
Itse opiskellessa muutin omaan kämppään kaverin kanssa kun täytin 18
me molemmat saatiin opintotuki sekä asumislisä en muista kuinka paljon se nyt sitten oli mutta vuokran sai hyvin maksettua puoleen. vuokra ja muut kiinteät menot oli hieman alle 500€
Sen lisäksi olin tehnyt vanhempieni kanssa sovinnon että kun muutan niin he ostelevat minulle sillointällöin ruokaa. Selitin tämän siten että: Koska muutan pois jää vanhemmille yksi huone tyhjäksi jonka muut kasvavat sisarukset sitten saavat käyttöönsä ja yksi syöjä lähtee perheestä muualle niin vanhemmat pystyivät vain hyötymään tästä. (tosin miten sinun tilanteesi näen niin ei taida sinun vanhemmillesi sopia)
Olisin selvnnyt ihan hyvin ilmankin tätä viikottaista ruokapakettia mutta sain sillä säästettyä hieman ja sain näin käytettyä harrastuksiinkin varoja.
Tosin kesälomat olivat sitten hankalia koska silloin ei opitotukia heru - 25v_eronneet_vanhemm
Mielestäni vanhempasi ovat ilkeitä. Kasvavaa nuorta kuten sinua sellainen ympäristö ei palvele. Tämän asian muuttaminen on vaikeaa, en osaa tuntematta vanhempiasi edes aloittaa neuvon antamista. Voit kuitenkin etsiä tukea ja kannustusta ystäviltäsi sekä muilta sukulaisiltasi. Varoituksen sana: sinun tilanteessasi on riski ystävystyä johonkin poikaan ja ryhtyä tuen ja rakkauden tarpeessa ennenaikaisesti seksisuhteeseen. Neuvon välttämään tätä, sillä seksisuhteiden aloittaminen väärään aikaan saattaa aiheuttaa tosi isoja tunnekuohuja, joista sitten tulee vain enemmän stressiä. Ystävät ja ehkä sukulaiset ja myös ammattiauttajakin voivat auttaa tässä mielessä todella paljon.
Sun vanhemmat kuulostaa sellaisilta tyypillisiltä suomalaisilta jotka vaatii paljon mutta ei osaa ilmaista välittämistään. Tällaisia ihmisiä on paljon. Saattaa myös olla että ne on itsekin niin sulkeutuneita ettei tunne hyviä tunteita.
Vanhempasi opettavat sinulle niin arvokkaita luonteeseen ja taitoihin liittyviä asioita, että kiität niistä luultavasti koko loppuelämäsi, mikäli asia ei kuse pahan päiväisesti. Kuulostaa nimittäin siltä että he saattavat olla ajamassa sainua loppuun. Tämän tilanteen hoitaminen on monimutkainen juttu, ja paljon on merkitystä sillä minkälaisia ihmisiä vanhempasi ovat. En voi täydellä varmuudella sanoa mitä tehdä, mutta harkitse seuraavaa:
- istutat heidät alas ja sanot että sinulla on kerrottavaa ja pyydät heitä kuuntelemaan keskeyttämättä, kuuntelet vuorostasi heitä sitten kun olet sanonut mitä sulla on mielen päällä: harjoittele avainsanoin puhettasi, se on vuorosanoja parempi ja luontevampi vaihtoehto
- aloitat luomalla rakentavan tunnelman: kerrot että uskot heidän opettavan sinulle sellaisia taitoja, joista on sinulle hyötyä koko elämäsi ajan, kiität heitä siitä, ja jos vain mahdollista, kerro jostain sellaisesta asiasta, mitä he tekevät ja jotka lisäävät rakkautta perheesi sisällä jotenkin, esim he kohtelevat sisaruksiasi rakastavasti jossain pikkujutussa, ja että se tuntuu sinusta hyvältä
- sitten kerrot mikä on ongelma: sinusta tuntuu siltä että sinua halveksitaan, ja tunnet olosi aivan paskaksi, ja kerrot MITEN SE VAIKUTTAA SINUUN, esim "joskus koulussa kaverit kysyy että mikä on ku olen niin surullisen näkönen, mutta en uskalla niille sanoa että mun vanhemmat varmaan halveksuu mua, ja mua syö se etten voi kavereilleni sanoa mitään, vähän vaikea siinä sitten keskittyä opiskeluun, toissapäivänäkin tunnilla sain vain puolet oikein enkun kuuntelussa kun masensi se että miten vanhemmat on taas kohdellu mua enkä jaksanu keskittyä" jne.
- kerro myös uuestaan että arvostat kaiken tän työn oppimista, mutta että sitä on nyt aivan liikaa, ja että palat loppuun: kerro myös miten tämä vaikuttaa sinuun, esim en jaksa pitää yhteyttä kavereihini kaikilta läksyiltä ja harrastuksilta ja kotitöiltä, ja että mua ei enää kiinnosta edes sellaiset asiat mitkä aikaisemmin on kiinnostanut
- laitat jalan maahan ja sanot tyynesti suoraan että sie haluat että tilanteeseen tulee muutos, tarvitset enemmän vapaata, ja hiukan vähemmän vastuita, muuten et enää jaksa tätä. saat näyttää väsyneeltä kun puhut, mutta älä käske vanhempiasi tai syytä heitä suoraan, suuttumisesta: en tiedä miten se toimisi.
- sitten annat vanhemmillesi puheenvuoron. anna heidän puhua, älä keskeytä. kysy selvennyksiä jos jokin on epäselvää, mutta tee se kohteliaasti. koeta ymmärtää heitä ja heidän syitään vaatia sinulta niin paljon kuin he vaativat. tiedän, että se on vaikeaa, minullakin on tästä kokemusta.
- kerro heille omin sanoin että olet ymmärtänyt mitä he sanoivat. jos he sanovat jotain mitä et ole tullut ajatelleeksi, voit esim. sanoa että menet nyt lepäämään huoneeseesi tai kävelylenkille, ja mietit sitä mitä he ovat puhuneet, ja sitten palaat asiaan myöhemmin:
- parhaassa tapauksessa sovitte yhdessä uusista kotityöjärjestelyistä, ja kokeilette niitä pidemmän aikaa, esim pari kuukautta, ja katsotte miten sitten menee, ja vanhempasi lopettavat sinun haukkumisesi, ja etsimällä etsivät sellaisia hyviä sanoja joita he voivat sinusta ja tekemisistäsi sinulle sanoa kannustaaksesi sinua, vaikka se olisikin aluksi vaivaantunutta ja haparoivaa
- ihan sama mitä he sanovat, ihminen tarvitsee tukea ja lepoa joskus, ja jos he eivät sitä suostu antamaan tai edes myöntämään että "ehkä me voitais kokeilla jotain uutta niinkuin sanoit", sano niin tyynesti kuin osaat että "hyvä on, olen kuunnellut teitä mutta en pysty enää tähän. menen seuraavaksi kysymään neuvoa kouluterkkarilta." sitten pakkaat reppusi ja menet kaverillesi yöksi jos tarvii, tai kouluun ja suoraan jonottamaan terkkarin ovelle. opettajat ovat yleensä ymmärtäväisiä kotiin liittyvien ongelmien kanssa, jos sanot että "nyt meillä on sellainen kriisi että en jaksa tulla tunnille, odotan tässä että pääsen puhumaan asioista"
Ei se varmasti ole helppoa, mutta tällaiset muutokset voi tosi paljon helpottaa. Ystäville ja erityisesti ammattilaisille puhuminen voi auttaa tosi paljon.
Tsemppiä. Siis aivan käsittämättömiä kommentteja jotkut latelee täällä.. Nuori tyttö käy koulussa, TÖISSÄ(!) ja kotitöiden lisäksi hoitaa pikkusisariaan. Silti vanhemmat ei suostu maksamaan edes lukiokirjojakaan!! Ei jumalauta. Jos noin paljon joudut tekemään ja ahkeroimaan niin luulisi että sen kautta saisit edes vähän enemmän vapauksiakin. Ja nuo kotihommat ja ruoanlaitot oppii kyllä tekemään sitten kun muuttaa kotoa pois vaikka tietty on hyvä että saa sopivan määrän vastuuta jo tuon ikäisenä, mutta se että sä väsyt henkisesti siihen että he vaativat liikaa sulta kaikesta eivätkä yritä ymmärtää tilannettasi niin on jo todella väärin.. Mutta tsemppiä sulle! Toivottavasti tilanteesi paranee ja pian pääsetkin jo hoitaa itse omat asiasi nuorena itsenäisenä naisenalkuna:)
- elv5
Koin nuoruudessani samoja asioita. Sitten kun jouduin 50v. lähtemään sairaseläkkeelle kovien selkävaivojen takia ja kaikki paperit, asiat jne. olivat sitä varten selvät, niin äitini käski minua menemään samaan raskaaseen ruumilliseen työhön, josta vaivat aiheutuivat. Vanhempani elävät nyt viimeisiä vuosiaan, mutta en juurikaan ole heidän kanssaan tekemisissä enkä käy tervehtimässä. voivatpahan nyt sitten miettiä miksi?
- :'(
Tulee paha mieli aloittajan puolesta. :( Ei kenelläkään pitäisi olla tuollaista. :( Toivottavasti saat asiat kuntoon. Jaksamisia! :)
- ääripää_teini
Hei, minulla on 16v. tyttö, joka ei tee kotona yhtään mitään. Ei siivoa edes omaa huonettaan saatikka että osallistuisi minkäänlaiseen toimintaan. Hän tykkää notkua kaupungilla kavereidensa kanssa eikä pidä kotiintuloaikoja muuna kuin vain numeroina. Ei ilmoittele mikäli jää yöksi kaveriensa nurkkiin. Korkeintaan laittaa tekstarin, jossa sanoo ettei häntä tartte häiritä jatkuvilla soitoilla. Onkos tää teistä "normaalia" ?
- Ei ole todellakaan
Eikä ole todellista myöskään että äippä nyt ei yhtä penikkaa kuriin saa. Ota avuksi poliisi ja lastensuojelu sukusi lisäksi. Muksusi on nyt tekemisissä jonkun pedofiilin tai narkkariporukan kanssa. Suojele lastasi, tee se jo tänään. Soita heti.
- Kasvatusta
Vanhempasi haluaa, että pärjäät elämässäsi omillaan... niin kuuluukiin. 15-30 min päivässä ei ole orjuuttamista vaan kasvattamista.
Rajat ja ohjeet luo turvallisuutta ja kasvualustaa.
Haluaisitko sitä, että saat tulla kotiin milloin huvittaa, mennä nukkumaan milloin huvittaa, pelata koneilla niin paljon kunhuvittaa,
syödä mitä huvittaa....
Käy keskustelua vanhempiesi kanssa, että voisivat vähän
hellätä naruja .. tulisitko siitä onnellisemmaksi? - Elämänhallintaa
Toiminta on aivan kohtuullista , jostain syystä sinua opetetaan elämään ja kantamaan vastuuta arkisesta elämästä. Ehkä joskus huomaat että elämä kaipaa erilaisia taitoja ja tapaoja joita juuri sinulla sattuu olemaan . Mistään tärkeästä ja korvaamattomastahan sinä et nyt jää paitsi.
- nloln
Sitä tärkeää ja korvaamatonta juttua kutsutaan "nuoruudeksi". Olet varmaan kuullut siitä joskus.
- nloln
Mikäli olet koko nuoruutesi ollut hyvinkäyttäytyvä, on todella outoa että vanhempasi eivät anna sinulle mitään vapauksia. Kotitöitä toki pitää tehdä mutta on kyllä kohtuutonta ettet saa vastineeksi edes vapautta pitää hauskaa?
Itse pysyin yläasteen ajan poissa dokaamisesta ja röökinpoltosta, ja nyt kun olen 18 vanhempani palkitsevat minut luottamuksella. Saan tulla ja mennä miten haluan, jos lähden autolla baariin he luottavat kyllä etten aja kännissä tai tee muitakaan tyhmyyksiä. Joskus he jopa antavat rahaa hauskanpitoon, mikä on mielestäni ihan reilua. - kjgfldjgld
Toivottavasti ap saat tilanteen ratkeamaan parhain päin. Olen itse 12 ja 10 v lasten äiti enkä ymmärrä miten tuollaisia vanhempia on olemassa.
Ehkä he ovat itse saaneet tiukan kasvatuksen mutta pitäisi silti ajatella että ajat muuttuu, maailma muuttuu, ei täällä voi enää kasvattaa samaan malliin kuin joskus 50-luvulla.
Mun vanhemmat luottivat paljon minuun ja laittoivat sopivasti rajoja ja sain mennä aika vapaasti koska olin luottamuksen arvoinen. Pidin oman huoneeni siistinä ja hoidin pikkuveljeäni miten itse halusin ja ehdin, mihinkään ei väkisin pakotettu huutamalla tai uhkailemalla. Minusta kasvoi tunnollinen ja vastuuntuntoinen aikuinen.
Samalla mallilla kasvatan omatkin lapseni, luottamuksella, hellyydellä, keskustelemalla, olemalla paljon läsnä. Rajoja on mutta paljon vapauttakin.
Aikuiseksi kasvaminen on muutenkin haastavaa ja rankkaa aikaa nuorella, jos vanhemmat eivät tue vaan lisäävät taakkaa niin ei tarvitse ihmetellä miksei lapsi aikuisena tule käymään tai ei juttele asioistaan vanhemmille.
Käsittämätöntä miten jotkut vanhemmat kuvittelevat olemansa jotain jumalia joita lapsen pitää kumartaa, suhde on alisteinen, ehkä tälläinen malli oli hyvä tosiaan joskus ajat sitten mutta ei tänä päivänä enää. - JeesJees. . . .
Ihan normei noi sun vanhemmat, huolissaan vaan susta...
- 54564
Normaaleja? Kaukana normaalista nuo minusta ovat.
- körtti
Varmaan olet lestadiolaisesta perheestä.
- miljonaeaeri
Kuulostaa kyllä aika rankalta ja liiotellulta.
- Basilio2013
Älä ikinä unohtaa sen että he ovat hyvin huolissaan siitä että joudut väärän ihmisten seuraan. Sinun vanhemmat eivät ole sun viholliset vaan kaikki muut ja mitähän tomminen ihminen sinun ikäisinä tietää elämästä, ei paljon mitään!
Hyväksikäyttäjät ovat tosi paljon ja monenelaista. Sinun vanhemmat rakastavat sinua ja haluavat antaa kaikinsa sinulle ja suojelevat sinua kaikista pahoista.
Kuuntelee järkeäsi älä tunteesi! - mies 33 v.
Vanhempasi opettavat sinua aikuisen elämään, kun asut omillasi teet ihan kaiken itse, kun sen jo osaat niin se on helpompaa ja tulet vielä kiittämään heitä.
Mietippä niitä lapsia jotka eivät joudu tekemään mitään, sitten kun koittaa aika asua omillaan he eivät osaa mitään ja ovat muutenkin ihan pihalla. - tutkimustieteilijä
Onneksi olkoon provo - sulla on kaikki mitä monet muutkin lapset tarvitsisivat - vanhemmat jotka välittää lapsestaan opettamalla taitoja joita loppuelämässä tarvitaan: yhteistä tekemistä, tekemisten jakamista, omillaan toimeen tulemista
Olet rakastettu, sun pitäisi olla ylpeä - ei valittaa täällä surkeuttas...- Anna M.
Mikä ihmeen tutkimustieteilijä? En ymmärrä eri keskusteluja lukiessani, miksi lähes jokaisessa ketjussa on joku, joka on sitä mieltä, että keskustelun aloittaja on provo. Millä perusteella? Ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Tässäkään aloituksessa ei ole mitään, mikä viittaisi siihen, ettei tarina ole totta. Kyllä meidän ns. hyvinvointiyhteiskunnassamme on lapsia ja nuoria, joiden elämä on todella raskasta nimenomaan kyvyttömien vanhempien vuoksi. Ok, heillä on ehkä ollut itsellä vaikea lapsuus jne., mutta se ei oikeuta kohtelemaan omia lapsia huonosti.
Luepas ketjusta lisäksi aiempi kirjoitukseni aloittajalle. En käy tässä toistamaan sitä.
- T.J.H.
Varsin Tuttu Tuhkimotarina.
- Tsemppiä :)
Kuulostaa että olet kotiapulainen etkä perheenjäsen. Kunhan nyt et ole liioitellut, niin kyllä tuo on törkeää käytöstä vanhemmilta. Vanhemmuus on lapsista huolehtimista - ei apulaiseksi kyykyttämistä.
Sosiaaliset taidot ja sosiaalinen verkosto voi jäädä melko heikoksi, jos et pääse kavereiden kanssa viettämään aikaa. Ei lukuvuoden aikana kuulu töitä tehdä kuin koulun eteen, kesätyöt on tietysti hieno asia. Niitä rahoja voikin sitten vanhemmat neuvoa käyttämään viisaasti esim. johonkin isompaan kauan haaveilemaasi. Kotityöt on vanhempien vastuulla ja lapset voi esim. muutaman kerran viikossa viedä roskat ja tyhjentää ja täyttää tiskikoneen. Joskus voi pyytää lapsia auttamaan ruoanlaitossa ja pyytää kattamaan pöydän jne. Mutta Ei ruoanlaittoa saa lapsen niskoille jättää, tai tiskejä kokonaan aina. Ja kyllä vanhempien pitää ne koulukirjat ostaa, törkeää jos eivät osta. Kai hekin haluavat, että käyt koulusi? Itse ovat päätöksensä tehneet lasten hankinnasta ja sen mukanaan tuomista kuluista. KAIKKI tietävät, että lapset on kalliita ja rahan meno kiihtyy iän kasvaessa.
Mukavinta olisi, jos he alkaisivat ymmärtää normaalin elämän päälle jotain. Näytä tämä viestiketju (uskon että jokainen tervepäinen osaa jättää huomioimatta jotkut järjettömät vastaukset). Jos tilanne muuttuu, sinulla tuskin olisi kiire muuttaa pois kotoa. Jos tilanne pysyy samanlaisena, mieti rauhassa omillesi muuttamista. Siellä kotityöt saa tehdä, kun haluaa (ja usein haluat viedä roskat ennen kuin ne haisee). Kotitöitä on todennäköisesti vähemmän vaikkakin niitä on useampia erilaisia kuin ehkä olet nyt tottunut tekemään. Joskus imuroi vaan suurimmat villakoirat ja joskus kunnolla. Silloin olet kuitenkin melko yksin, jos ovet paukkuen lähdet kotoa. Aivan varmasti tarvit apua pesukoneen kytkennässä ja kattolampun asentamisessa tai polkupyörän rikkuessa. Eli kannattaa lähteä viisaasti, koska sitten ikinä lähdetkään omillesi. - 130+16
Ylläpidon aloittama ketju, taas kerran. Eikö löydy aiheita?
- 17v tyttö
Ei ole ylläpidon alottama ketju ja ihan oikeista ongelmista mä täällä puhun.. Ja mulle tuli tosi paha mieli noista kommenteista kuinka kiittämätön paska mä oon.. Kyllä mä sitä arvostan että musta ei oo tullu mitään kujilla asuvaa narkkaria, mutta kun liika on liikaa. Ja onko se muka mahdollista, että voisin muuttaa omilleni/ilmottaa tästä asiasta sossuille? Vanhemmat vetoaa aina siihen että oon alaikänen, ja turha ilmottaa kellekkään, koska ne ei oo mua ikinä väkivalloin kohdellu (ovat kyllä uhkailleet muttei oo ikinä koskenu). Ja uskokaa pois, oon yrittänyt puhua, mutta "turpa kiinni ja painu omaan huoneeseen"..
- vihaksi pistää
17v tyttö kirjoitti:
Ei ole ylläpidon alottama ketju ja ihan oikeista ongelmista mä täällä puhun.. Ja mulle tuli tosi paha mieli noista kommenteista kuinka kiittämätön paska mä oon.. Kyllä mä sitä arvostan että musta ei oo tullu mitään kujilla asuvaa narkkaria, mutta kun liika on liikaa. Ja onko se muka mahdollista, että voisin muuttaa omilleni/ilmottaa tästä asiasta sossuille? Vanhemmat vetoaa aina siihen että oon alaikänen, ja turha ilmottaa kellekkään, koska ne ei oo mua ikinä väkivalloin kohdellu (ovat kyllä uhkailleet muttei oo ikinä koskenu). Ja uskokaa pois, oon yrittänyt puhua, mutta "turpa kiinni ja painu omaan huoneeseen"..
Jos eivät suostu puhumaan,laita sossut asialle, tai uhkaile sillä tosissasi. kyllä sinullakin on oikeutesi. Mua pistää oikeesti vihaksi tollaiset vanhemmat. Itsekkin aikoinani jouduin kyllä tekemään aika paljon kotitöitä, ja siksi en omilta lapsiltani sitä ole vaatinut. Nuoren elämä jää siinä kokematta. Nuoren on saatava olla nuori. kotityöt on kyllä opetettava, mutta elämiselle ja koululle on jätettävä aikaa. kyllä niitä kotitöitä sitten kerkee aikuisena ihan riittämiin tehdä.
- Anna M.
17v tyttö kirjoitti:
Ei ole ylläpidon alottama ketju ja ihan oikeista ongelmista mä täällä puhun.. Ja mulle tuli tosi paha mieli noista kommenteista kuinka kiittämätön paska mä oon.. Kyllä mä sitä arvostan että musta ei oo tullu mitään kujilla asuvaa narkkaria, mutta kun liika on liikaa. Ja onko se muka mahdollista, että voisin muuttaa omilleni/ilmottaa tästä asiasta sossuille? Vanhemmat vetoaa aina siihen että oon alaikänen, ja turha ilmottaa kellekkään, koska ne ei oo mua ikinä väkivalloin kohdellu (ovat kyllä uhkailleet muttei oo ikinä koskenu). Ja uskokaa pois, oon yrittänyt puhua, mutta "turpa kiinni ja painu omaan huoneeseen"..
Hei taas,
on selvää, että pahoitit mielesi ikävistä kommenteista. Ne kertovat kuitenkin vain kirjoittajasta sen, ettei hän tästä asiasta mitään ymmärrä. Mutta onneksi sait paljon tukeakin ja hyviä neuvoja.
Kyllä, voit ilmoittaa "sossuille" ja mahdollisuus omilleenkin muuttoon on - joko sosiaaliviranomaisten avulla tai muuten. Ota heihin yhteyttä hetimiten. Jos olisin opettajasi ja kertoisit minulle nämä asiat, tekisin lastensuojeluilmoituksen.
Vanhempasi sanovat noin, koska he haluavat estää sinua kertomasta kenellekään. Tuo "turpa kiinni" on kyllä ala-arvoista kieltä. Lisäksi lasten kanssa on sovittava heidän asioistaan, ei vain määrättävä.
- fsjdklfgjrgkje
Mä en vaan jaxa kun mun pitää huolehtia koulusta, kotitöistä ja ilkitöistä, varsinkin viimeksimainitut rasittaa ihan hirveästi...
- hilja
Ei olisi tullut kuuloonkaan ennen että nukuttiin puolille päivin niinkuin nykyään nuorilla tapana .Kyllä siihen aikaankin vaadittiin lapsilta vaikka mitä. Joka lauantaina piti siivota,piti vaihtaa lakanoita ja pedata petejä,piti tiskata,hakea puita .kesällä nurmikon niittoa ,kasvimaan kitkemistä ja mistään ei maksettu mitään palkkaa. oli itsestään selvää että kaikki teki osansa mitä kotona piti tehdä.Läksyt ja lukemiset piti hoitaa vielä siinä sivussa
Eikö tämän päivän nuorilta saisi vaatia mitään?? Kaikki mulle ja heti, niinkö?- epäilemättättä
Kouluun piti hiihtää kesät talvet. Sudet ulvoo. Kiviä piti nostella, ja puita pestä. Aina oli kylmä ja nälkä ja pimeä.
Ja satoi rakeita!
- 11+12
Oli pakko kommentoida tähän, että siis mitä helvettiä?!! Vanhemmat pistää alaikäisen nuoren itse hankkimaan rahat uusiin vaatteisiin yms. muihin juttuihin?!
Elikkä, kun kyseessä on nyt vaikka vain 13-vuotias nuori tahi sitten 15-vuotias, ni hänen pitää itte taikoa jostai rahat uusiin vaatteisiin, kun niitäkin joutuu välillä ihminen itelleen hankkimaan?!
Ei helevetti....Ihan kuin jollekin 13-17-vuotiaalle tipahtais taivaalta rahaa tosta noin vain uusiin vaatteisiin ja muihin juttuihin ja hän saisi tosta noin vain töitä, että vois sitä kautta saada rahaa niihin....Siis kyllähän tuon ikäinen jotain kesätöitä voi saadakin, mutta vaihtoehdot ovat aika niukat, että ei ehkä pääse töihin mihin tahansa ainakaan kuten tyyliin vaikka ravintolaan etc, kun ei ole edes täysi-ikäinenkään.
Että kyllä vanhemmat, jotka laittaa oman vain jopa 13-vuotiaansa hankkimaan ite rahat vaatteisiin, ni kyllä on!!
Kyllä se on se elatusvelvollisuus ainakin 18-vuotiaaksi asti, jos on kerran lapsia hankittu, sossulle ilmotus tollasesta!
Ihankuin tämä 13-vuotias pystyisi tosta noin vain hankkimaan taikka saamaan jostain rahaa uusiin vaatteisiin.
Kesätöihinkin pääsee tuon ikäinen nippa nappa, eihän alle 13-vuotiaita lapsia kesätöihin oteta ihan helposti, ellei sitte pääse jonnekki tutulleen, vaikka mummilleen avuksi....
Olkoonkin, että tämän keskustelun aloittaja onkin 17, mutta joka tapauksessa hänen vanhempansa ovat sadisteja, joista pitäis tehä lastensuojeluun ilmotus....
Eivät halua alaikäistä lastaan elättää kunnolla, vaikka ovat semmosen hankkineet!!
Eri asia ois, jos aloittaja ois vaikka jo 18, mutta kun ei ole edes sitäkään vielä, kun monella vanhemmat joutuu tukemaan taloudellisesti vielä sen jälkeenkin, eikös se lain mukaan ole elatusvastuu joissakin tapauksissa vielä 21-vuotiaaksi asti, vaikka onkin pääsääntöisesti 18-vuotiaaksi asti.
Että sen minä ymmärrän, että aikuista, yli 18-vuotiasta ei enää elätetä, mutta että alaikäistä ei suostumaan elättämmään, ni jo on...
Tollasten pitäis hankkia lapsia OLLENKAAN....Aloittaja, ota yhteys sosiaalityöhön ja hae apua....Ei sitä nyt kaikkee tarvi kestää/sietää.... - Suku pahin
Meillä on samanlaiset vanhemmat. Yhdyn useimpiin aikaisempiin vastauksiin. Vanhempasi eivät ole normaaleita, vaan heillä on narsistinen persoonallisuushäiriö ja munchausenin syndrooma, joka näkyy jatkuvana hallitsemisena.
Muuta opiskelija-asuntolaan ja aloita oma elämä. Jos alistut vanhempiesi määräyksiin, et pääse itsenäistymään. Heidän mielestä olet käytännössä alaikäinen heidän kuolemaan asti. Tarvittaessa vähennä omassa osoitteessasi yhteydenottoja mm. puhelimitse. Älä luovuta uuden asuntosi avainta heille. Olen jo myöhäiskeski-ikäinen, mutta äitini mielestä alaikäinen. Hänen mielestä 46-vuotias ei ole vielä riittävän vanha päättämään esim. vaateostoksistaan.
Omassa asunnossa koulumenestyminen on varmempaa, kun on vain oman tarpeen kotitaloustyöt, ei orjan tai orjattaren roolia. Korostan: älä jää vanhempiesi orjaksi! Saat vertaistukea Suku on pahin-palstan keskusteluista. - stemppiä
Äitinä olen kyllä vähän sitä mieltä, että vanhemmat on epäreiluja sinua kohtaan. Toki on hyvä , että kotona opetettan elämisen perusasiat, mutta liika on liikaa. Ottaisin,sen puheksi ensin vanhempien kanssa(jos suinkin mahdollista) , sitten vasta sosoaalitoimistonväen kanssa. Lukio- opinnot vaatii osansa, joten kohtuutonta vaatia hoitamaan kaikki kotityöt ja pikkusisarukset. Mitä vanhempasi sitten tekevät?? lojuu soffalla vai, kun tulevat töistä kotiin? Kyllä vanhemmat on velvollisia vaatettamaan ja koulukirjat ostamaan. Omilla tuloillasi voit sitten omia menojasi rahoittaa. Toivottavasti saat asiasi kuntoon, ennenkuin voimat loppuvat kokonaaan. Rohkeasti vaan härkää sarvista.
- Avuttomat
Kyllä tätä aloittajaa lukiessa kuulostaa näiltä uusavuttomilta lapsenmielisiltä jotka haluais leikkiä aikuisten asioita.Kyllä jos lukiota suorittaa se vie kyllä ajasta niin paljon että jos vielä käy jonkunlaisessa työssä niin ei kyllä perhe saa ruokaa ennen myöhäis iltaa taitaa tulla nukkumatti ennenkun tämä koulu-työmyyrä ehtii kotiin.Kyllä vanhemmat yleensä antaa kavereita tavata jos ei sitten ole menettänyt luottamustaan jonkun mokailun vuoksi.Kun tulet täysiikäiseksi sittenhän sinulla on mahdollisuus kokeilla omia siipiäsi jos olet kotiväkeesi noin kyllästynyt siitähän sitten voit tehdä mitä mieli tekee mutta älä sentään lähde ovet paukkuen jos vaihka tulee vilu ja nälkä niin on sentään paikka minne palata.Ennenhän täysiikä oli21v ja täytyy sanoa että moni ei pystynyt siinäkän iässä huoltamaan,että kasvakaa nyt rauhassa että ehditte kaikki tekemään mitä suunnittelette.
- Elmeri Kelmeri
"uusavuttomilta lapsenmielisiltä jotka haluais leikkiä aikuisten asioita"
Nimenomaan. Hänen kertomansa vanhemmat, nimittäin. "Möh möh, laitetaan tytölle kotiintuloajat ja työvelvollisuudet, niin sitä kasvatusta tehdään, heitellään ympäriinsä kuin räsynukkea. Eipähän ylpisty vaan oppii ottamaan isän kädestä ja puntista ja silleen." Voihan olla niinkin ettei tytär ole siitä paljoa parempi, mutta ei tuon kuvauksen mukaisessa taloudessa kyllä sen paremmaksi opi, kun seura tekee kaltaisekseen. Hiiteen vaan, ja mitä pikemmin sen parempi.
Jos nuo vanhemmat osaisivat kasvattaa lapsen, tätä koko aloitusviestiä ei olisi kirjoitettukaan sillä asia olisi tullut käsitellyksi ihan perheen sisällä.
- 77+5
Älkää nyt kaikkia provoja uskoko.
Muista, ettet ole pelkästään vastuussa vanhemmillesi, vaan ihan yleisesti myös yhteiskunnalle sinä olet vastuussa olla onnellinen ja toimeentuleva, ettet sitten vastavuoroisesti kaada omaa ahdinkoasi kenenkään muun kannettavaksi. En tiedä oletko oikeasti niin huonosti kohdeltu kuin sanot, mutta vanhempina porukoittesi pitäisi ihan yhtä lailla reagoida siihen miten sinä asian koet. He ovat joka tapauksessa epäonnistuneet sinulle selittämään miksi elämäsi on vain oltava niin hankalaa kuin on. Mutta enemmän kyllä kuulostaa siltä että he tosiaan ovat aivan kohtuuttomia.
Esimerkiksi isosiskona sinun pitäisikin olla halukas huolehtimaan sisaruksistasi, mutta se ei ole sellainen asia joka on vastuuna vanhemmiltasi pois. Jos mikään tekemäsi tekee heidän kasvatustyöstään tippaakaan helpompaa, he ovat siitä jo sinulle velkaa, mutta kuulostaa siltä että he kuvittelevat sinun olevan heidän avustava vanhempansa. Jos he ovat hankkineet vaikka kolme lasta niin sitten on heidän oma velvollisuutensa jaksaa tasan kolminkertaisena se kasvatustyö. Muuta nyt äkkiä pois sieltä nurkista pois, se on sisaruksillesikin parempi jos saavat nauttia ihan oikeista vanhemmistaan eikä pakkotyöhön laitetun teiniäidin hoivasta. Mikään sossu ei sinua enää noin vanhana sellaisesta syystä mihinkään hoitoon aja, ei tässä taantumassa, ja naispuolisena et tarvitse armeijankaan ajaksi vanhempien elatusta kuten moni muu. Lisäksi, muutaman vuoden päästä sisaruksesiskin ovat varmasti kiitollisia jos voit itsenäistyttyäsi tarjota heille edes jotakin muuta tukiverkkoa kuin itsetyytyväiset vanhempanne. Edes jotakin aivan pientä. Omillaan asumista ei kannata pelätä, ei se ole yhtään elämää rankempaa. Opintolainaa joudut kyllä ottamaan, mutta se lainatyyppi on naurettavan helppo maksaa pois vaikka saisi töitä vain silloin tällöin, ja kyllä sen verran aina saa. Ja jos elämänhallintasi tuottaa jonkin ongelman niin voit vaikka käydä puolen vuoden kotitalouskoulun heti omille muutettuasi, voit rauhassa keskeyttää vaikka lukion jos se niin kireä tilanne on. Joku varmasti pelottelee että tämä pilaa koko elämän, mutta eivät ne tehdyt suoritukset mihinkään häviä ainakaan kymmeneen vuoteen, ja iltalukiotkin on keksitty jos jatkossa luulet olevasi liian vanha. Jotkut vain eivät halua että yksikään elää elämänsä yhtään laumasta poiketen tai eivät halua poiketa rutiinistaan ja tehdä erikoistapauksiin liittyvää paperityötä.
Täysi-ikäisyys ei käytännössä paljon merkitse. Se mitä saat 18-vuotiaana oikeudeksesi saat enimmäkseen 16- ja 17- vuotiaana, ja muissa asioissa sinua kiusaataan vaikka 24- ja 32-vuotiaaksi asti vaikka millä tekosyyllä. Olet jo niin vanha ettei sinulla ole varaa elää enää minuuttiakaan muille kuin itsellesi, ja kokonaan toinen asia on haluatko ja jaksatko olla niin hyvä tyyppi että tämä tarkoittaa jo itsessään sitä, että pystyt itsestäsi antamaan myös muille.
Itse olen perheestä, jossa äiti oli niin oman, hemmotellun äitinsä loppuun ajama, että hän antoi tämän kasautua muun perheen niskoille kiukutteluna ja masennuksena. Hän ei vain osaa elää mitenkään muuten kuin muihin nojautuen sitä mukaa kun tulehtuneet välit isovanhempiini nousevat pintaan, ja tiedätkös mitä? Isäni on jo kuollut nuorena ylirasitukseen, ja itsekin olen saanut osani. Luuletko olevasi valmis uhraamaan muut läheisesi nyt ja tulevaisuudessa, ihan vain jotta vanhemmillasi olisi sinun elämäsi ryöstöviljeltävänään? Itse olen sitoutunut pitämään äidistä huolta kun voin uskotella itselleni että veljeni saavat siten enemmän tilaa kasvaa, mutta toivon ettei sinulla tule olemaan yhtäkään lasta tai muuta rakasta, joka joutuu kokemaan saman. Kuinka monen muun henkilön kanssa pystyt olemaan onnellinen, jos vain tämän yhden epämääräisen velvollisuusolettamuksen annat mennä menojaan?- näkemykseni
Itselläni oli täysin päinvastainen lapsuus kuin sinulla. Vanhempani ovat vähän taiteilija luonteita ja kotona ei juurikaan ollut sääntöjä. Isäni ottaa yleensä aina sellaisen asenteen, että ei voi omille lapsilleen mitään joten ei edes yrittänyt komennella meitä vaikka olisi pitänyt. Äitikin yleensä luovutti myös nopeasti.
Mitään kotiintuloaikoja minulla ei koskaan ollut, mutta kyllä minä yleensä aina ennenpitkään kotiin löysin reissuiltani. Kuten veljeni ja siskoni. Useasti en mennyt kotiin kuin vasta aamuyöstä jos silloinkaan ja vanhempani saivat soitella perääni usein, mutta luovuttivat helposti vaatimasta minua tulemaan kotiin.
Vanhempani myös hemmottelivat meitä lapsia ehkä vähän liikaakin ostelivat kaikkea. Itse ei tarvinnut ostaa juuri mitään. Isäni oli myös töidensä takia paljon poissa kotoa joten yleensä sai pienestä pitäen tehdä kotona niinkuin halusi tai parhaaksi näki. En kuitenkaan ole mistään rikkaasta perheestä vaan keskituloisesta.
En tosiaan tiedä mikä on normaalia, mutta näin meillä. Toki kyllä itse hahmotin jollakin tasolla, että perheeni on erilainen kun muilla. Välillä kun kävin kavereilla kylässä jouduin monien vapaan kasvatuksen tuloksena syntyneiden tapojeni takia vaikeuksiin kavereiden vanhempien kanssa, mutta yleensä sillä selvisi kun katsoi mitkä tavat missäkin on ja noudatti niitä kun kävi kylässä.
Itsestäni tuli vapaan kasvatuksen seurauksena todella itsenäinen, eikä minulla ole vaikeuksia pitää puoliani, mutta elän kyllä välillä vähän kuin pellossa kun ei ole vaadittu hirveästi mitään.
Vaikutat itseeni nähden todella kiltilta ja siltä, että sinulla on vaikeuksia pitää puoliasi vähän harmittaa puolestasi, että vanhempasi eivät arvosta sitä. Itse olin murrosikäisenä todella vaikea ja kapinoin vanhempiani vastaan. Annoin vanhemmilleni nimiä kuten idiootti, multivammanen ja muuta tälläsiä ja raivosin, että en koskaan muutu heidän kaltaisekseen. Kyllähän noi nyt vanhempana vähän naurattaa ja hävettää. Vanhempani eivät kuitenkaan koskaan ottaneet teini raivoani ja uhoani tosissaan. He antoivat kaikkien meidän lasten kapinoida itseään vastaan, jotenkin vaikuttaa, että teillä sellaista ei sallita?
Ei minusta mitään ammatti rikollista ole tullut tai kenestäkään veljestä tai siskosta joten ei kaikki mennyt pieleen... - Miina I
Hei!
Ota yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin. Sinulla on oikeus saada vaatteet, koulukirjat yms vanhempiesi kustantamina. Jos he ovat varattomia, sinulla on oikeus opintotukeen. Voit keskustella myös lastensuojeluviranomaisten kanssa kohtuullisesta kotitöiden määrästä ottaen huomioon, että käyt lukiota. Lastensuojeluviranomaiset kutsuvat sitten vanhempasi puhutteluun.
Älä lähde ennen ylioppilaaksi pääsemistä kotoa. Sinulla on oikeus käydä lukio kotoa käsin, sillä vanhemmat ovat velvollisia avustamaan alle 20-vuotiaita lapsiaan opinnoissa.
Jos tilanteesta syntyy välirikko, ja joudut sen takia muuttamaan pois kotoa, haastat vanhempasi oikeuteen. He saavat maksaa opintosi ja muualla asumisesi. Tällaisessa tilanteessa sinulla on oikeus korotettuun opintotukeen ja toimeentulotukeen. Alaikäisenä saamasi toimeentulotuki peritään vanhemmiltasi takaisin. Hei
Ehkä, mutta he vain yrittävät suojella sua, ettet sortuisi mihinkään laittomuuksiin, sä oot vielä alaikäinenkin.....olisit onnellinen, monilla täällä Suomessakaan ei liene van-hempia, kun täällä lähellä ostaria luuhaavat iltaisin ilman valvontaa......ja huutelevat ihmisille ties mitä hävyttömyyksiä.......
Mutta ei sun nyt pidä tehdä liikaa niitä kotitöitä. Tekeekö sun nuoremmat sisarukset mitään, vai onko ne liian pieniä tekeen mitään....? Kun itse olin ton ikäinen, (olen nyt 37-v. nainen) ei mua kiinnostanut mikään muu, kuin olla sisällä ja katsoa tv:tä.....ei mulla kavereitakaan liiemmin ollut, mutta ei se mua haitannut ! Harvoin mentiin jo-honkin, (esim. elokuviin.....) eikä meillä mun isosiskon kanssa ollut mitään kotitöitä juurikaan, mitä nyt joskus jotakin ruoanlaittoa oli......ja ollessani 15-v, aloin saamaan hiukan omaa rahaa kuussa, että saisin ostettua karkkia yms pientä siihen aikaan. O-lin hiukan onnellinen.....
Tuo, että he vähättelee sua yms, jos jotakin jää tekemättä, niin ei ole normaalia. Kyl-lä niiden nuorempienkin sisarustesi on alettava tekemään kotitöitä jo nyt, jos osaavat kävellä. Et sä saa ainoana tehdä yksin noin paljoa, et sä nyt ole mikään piika. Kyllä heidän on annettava sulle myös omaa aikaa. Sulla on täysi oikeus itkeä, jos siltä tun-tuu. Ei heillä ole mitään oikeutta tehdä tuolla tavoin. Tuskin olet laiska. Itse he ovat ! Vinkki halpojen vaatteiden yms ostamiseen, kun on aikaa....mene kirppareille ! Itse ostan lähes aina vain sieltä, ja alennusmyynneistäkin löytyy paljon.......
En mä menestynyt koulussa mitenkään hyvin, mutta ei se mua huoleta ! Eikä he suuttuneet siitä, että päättötodistukseni ei ollut hyvä, muttei huonokaan.......Aika masentavaa lukea noiden kultalusikka suussa syntyneiden kommentteja, kun itsellä on vasta 6-vuotias poika, jonka äiti terrorisoi tätä joka asiassa. Poika on fiksu, eikä minulla ole mitään ongelmaa hänen kanssaan koskaan. Mutta äiti, milloin ottaa pojalta kännykän (hankittu yhteydenpitoa varten minuun ja mummiin), milloin kieltää menemästä pihalle muiden kanssa, eikä koskaan avaa ovea, jos naapurin poika käy kyselemässä. Saa raivareita joka päivä. Jos poika selviää lapsuudesta tuollaisen kanssa täyspäisenä, niin se on teräsmies.
Ja kiitos tilanteesta kuuluu jälleen kerran tantoille ja "oikeus"viranomaisille, joiden mielestä äiti on jokaisessa tapauksessa paras lähihuoltaja. Veikkaanpa, että vankiloissa, houruloissa ja kaduilla roikkuu melkoinen määrä aikuisia, joiden elämää tantat ja tuomarit ovat aikanaan järjestelleet isän voimatta auttaa.- kotiorjuutta
Nuorella on ihan tarpeeksi ponnistelua opiskelussa tai koulunkäynnissä. Ei lasta saa rasittaa valtavalla työmäärällä. Nuori ei ole vielä aikuinen eikä vastuussa perheen pyörittämisestä.
Olen yh-äiti ja minulla on 16v.poika. En teetä hänellä mitään kotitöitä. Oma äitini ei koskaan teettänyt minulla mitään kotitöitä. Itse halusin välillä auttaa äitiä. Sama meillä poika itse haluaa joskus imuroida ja auttaa. Kaikki lähtee vapaaehtoisuudesta. Kyllä hän niitä kotitöitä ehtii myöhemmin tekemään. Lapset ja nuoret eivät ole mitään orjia. Olen opettanut pojalle ruuanlaittoa yms. siivousta, joten hän osaa ne, mutta kotona asuessaan ei tarvitse niistä huolehtia. Itse en koe, että kotityöt olisivat minulle mikään rasite, että tarvitsisin lapsen apua.
Tsemppiä Sinulle. Kaikki järjestyy vielä hyvin elämässäsi.
En ymmärrä miksi vanhempasi tekevät niin paljon lapsia, että eivät jaksa niistä huolehtia. - Maalta kaupunkiin
Kyllä se niin vaan on että kyllä niitä kotitöitä täytyy teettää, mutta ei liikaakaan. Nykyajan nuoret tahtovat olla melkosia velliperseitä. Itse muutin kotoa 15 vuotiaana opiskelemaan 150km pähän kotoa. Raha on hankittu tekemällä töitä 12-vuotiaasta lähtien ja rahaa on senverran että pärjää!
Mutta nyt halauisin sanoa että vaikka en itsekkään ole vielä 18-vuotta ni älä ala mitään paskamyrskyä pitämään kotonasi! Odota ennemmin että täytät 18-vuotta ja senjälkeen olet vapaa tekemään mitä haluat :) Oma isä kiristää minuakin monessa asiassa kun en ole vielä täysi-ikäinen, mutta en anna sen haitata elämääni koska asun poissa kotoa enkä pitä mitään yhteyttä kotia. Jonain päivänä oikeus vielä voittaa! - rsfdfdscvxfdsfsd
Mielestäni aivan liian tiukkaa. Itse sain tuohon aikaan rahaa vanhemmiltani vaatteisiin, koulukirjoihin, urheiluvälineisiin yms. Mielestäni tuossa vaiheessa kuuluu panostaa opintoihin eikä olla töissä kuin korkeintaan kesäisin eikä tuolloinkaan välttämättä koko kesää.
Tuo kotiintuloaika on mielestäni aika naurettava, koska olet jo lähes täysi-ikäinen. Itselläni ei koskaan ole varsinaisesti kotiintuloaikaa ollut ja vanhempani ovat luottaneet minuun eikä ole tullutkaan hölmöiltyä. Ovat jopa ostaneet minulle alkoholia ollessani alaikäinen, mutta ei tietenkään mitään suuria määriä, mutta en suuria määriä ole halunnutkaan.
Mielestäni ajan viettäminen kavereiden kanssa myös viikonloppuisin sekä öisin on osa sosiaalista kanssakäymistä ja mielestäni järjetöntä, että vanhempasi vievät tuon ilon sinulta.
Itse en noudattaisi vanhempiesi määräyksiä kotiintuloaikojen suhteen niiden ollessa kohtuuttomia. Tietenkään ei tarvitse tahallaan laittaa vastaan, mutta ei myöskään kannata antaa vanhempiesi täyttää elämääsi työnteolla ja velvollisuuksilla.
Jos vanhempiesi sinulle antama työmäärä on kohtuuton niin ole yhteydessä sosiaaliviranomaisiin, jotta sisaruksesi eivät saa samaa kohtaloa. Ei lasten kuulu olla mitään orjia, jotka tekevät vanhempien työn.- 16v poika
Alottaja jos oot kaunis ja seksikäs ni anna pilluu. Vittuku tekis mieli.
- 9+11
Ota yhteyttä vaikka ensisijaisesti koulukuraattoriin tai terkkariin ja kerro rehellisesti tilanteestasi. Tuo ei ole normaalia käytöstä vanhemmiltasi, ja väärin sinua kohtaan. Saat kyllä kaiken tarvitsemasi avun, ja pääset muuttamaan pois kotoa.
Olet vastuuntuntoinen ja fiksu nuori, sinulla on töitä opintojen ohella, joten taloudellisesti tulet kyllä pärjäämään. Varmasti jopa paremminkin omillasi mitä nyt. Älä usko vanhempiesi väittämään siitä, etteikö alaikäisenä voisi myös apuja saada. Uskalla luottaa itseesi ja toimi.
Terveisiä ja tsemppauksia ihmiseltä joka itse oli samankaltaisessa tilanteessa lähemmäs 20-vuotta sitten. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana. Kaikki on mahdollista kunhan uskallat hakea sitä apua, tukea ja neuvoja ammatti-ihmisiltä.
Ps. Äläkä anna näiden ilkeiden ja vähättelevien viestien sinua lannistaa, saati pahoita turhaan mieltäsi. Heidän häpeänsä, ei sinun. - M40h
Ei tuo ihan normaalia ole, mutta onneksi pääset kohta omaan huusholliin.
Onhan tuo kova koulu ollut, mutta silloin vielä kiität vanhempiasi, kun näet asioiden toisen puolen eli niistä täytyy pitää itsekin asuessa hyvää huolta. Monella ikäiselläsi ne tulevat luisumaan päin helvettiä, mutta sinulla on mahdollisuuksia, koska on jo rutiinia tuohon asiaan :)
Onnea elämässäsi.- raw
Aika paljolta toi kuullostaa kieltämättä. Mites, ootko yrittäny keskustella vanhempies kanssa asiasta. Kysyny perusteita kaikelle työlle ja koska opiskelet voisit vedota myös siihen, että työn määrä vaikuttaa opiskeluun.
- hyvä kasvatus
Joo, ei tuo oo normaalia. Tiedämpä toisenkin samanlaisen perheen. Miten voidaan olla noin pihalla kasvatuksesta? Sinä olet heidän lapsensa, etkä näköjään selvästikkään ole saanut tarpeeksi olla lapsi, etkä myöskään tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa!
Olen 36-vuotias ja mulla on vasta 9 ja 4-vuotiaat lapset, mutta vastailenpa tuohon miten toimisin omien lasten kanssa kyseisissä tilanteissa.
Minun 17-vuotiaalla lapsella ei tarvitsisi viikonloppuisin olla ensinnäkään kotiintuloaikaa. Ehtoina kuitenkin on: tiedän vähän missä menee, kenen kanssa menee ja että on kännykkä mukana. Arkisin jos asut kotona vielä, kotiintulo aika sinulla olisi klo 19:30 eli salatuille elämille, jotta koulunkäynti ei kärsisi.
Tuollasta käytäntöä en tajua tai en ole ennen kuulutkaan että jos et ole tehnyt jotain niin käyttää tekosyynä sitä että et saa pariin päivään lähtee sitten minnekkään. Meillä ei esim. lapset laita koskaan ruokaa, vaan se on yleensä mun ja isän heiniä, koska koen että on meidän asia vanhempina ruokkia meidän perhe ja en ota sitä riskiä että se ruoka menee pilalle ja sitten kukaan ei meistä syö sinä päivänä mitään. Tietysti jos lapseni on kiinostunut ruuan laitosta niin saatan ottaa hänet niihin ruuanlaitto juttuihin mukaan ja teini-ikäisen eli yli 13-vuotiaan lapseni voisinkin antaa valmistaa ruokaa koko meidän perheelle ja jos ei ole viim. 15-vuotiaana kertaakaan kiinostunut ruuan laitto jutuista niin sillon kyllä patistan keittiöön ja opettelemaan ruuan laittoa, koska jotkut joutuu asumaan jo 16-vuotiaana omillaan ja silloin on osattava myös ruuan laitto taito. Lapsia myöskin teen sellaisen määrän että jaksan hoitaa niitä itse, ei ole sisarusten tehtävä hoitaa, vahtia ja kasvattaa mun lapsia kuin satunnaisesti..
Joo ja ompa törkeetä tuo että vanhempasi vielä haukkuvat sinua, vaikka sulla on varmasti ihan tarpeeksi hommaa, uskon sen ja ei oo vanhempieskaan kielenkäyttö kovin siistiä jos sanotaan mitä v.i.t.t.u.a itket siinä... hyi olkoon.
15v on myöskin l.a.p.s.i jolle on ihan hyvää virikettä kesätyöt ja niistä saa ansaittua vähän sitä omaa rahaakin, mutta se että sun pitäisi sen jälkeen kaikki itselles ostaa, ei ole taas mistään kotosin... Ala-ikäisenä olet vanhempiesi elatuksen vastuulla, heidän tehtävä on huolehtia myös lapsen rahallisista tarpeista. Vai eivätkö vanhempasi kykene siihen? No sillon ei ensinnäkään lisäännytä enempää tai sitten haetaan yhteiskunnalta avustusta. K.y.l.l.ä 15-vuotiaalla pitäisi riittää rahaa myös omaan hauskanpitoon ja ei siitä koulustakaan tarvii nyt hirveästi nipottaa, kunhan nyt kuitenkin hoitaa sen kunnolla koska se on elämää sulle eteenpäin. Tottakai tuossa palaa lapsi loppuun!
Niin ja tuo on kyllä vähän ristiriitaista että sinun vanhempasi sanoo että sun pitäisi olla tarpeeksi kypsä huolehtimaan omista menoistasi, mutta ei päästä sinua sitten minnekkään. :D
Täys-ikäsenä haistata vitut ja lähde helvettiin ja sano mikä vaivaa ja painaa, niin ehkä niillekin joskus aukee. - 17v tyttö
Kiitos kaikille vertaistuesta ja vinkeistä :) Ajattelin aluksi mennä keskustelemaan terveydenhoitajan kanssa, ja katsoa mitä se tuumaa. Kiitos kun autatte ja olette huolissanne, arvostan! Itseni kohdalla asia on "menetetty" sillä pian pääsen muuttamaan pois kotoa, mutta sisarusteni takia haluan asiaan muutoksen..
- hyvä kasvatus
Ilmottele sitten täällä taas miten asioiden suhteen kävi!
Tsempit sinne.
:)- hyvä kasvatus
Ja vielä tuo kun sanoin että sano mikä vaivaa ja painaa niille vanhemmillesi, niin tee se sitten sillä tavoin että lähtiessäsi jätät kirjeen johon olet purkanut kaikki tuntosi. Sen jälkeen älä vastaa puhelimeen jos soittavat tai kirjeisiin tai mitään, koska muuten oppi ei mene perille!
Heidän vuoro kärsiä.
Suomi 24:n keskustelusta saat vastauksia puoleen ja toiseen ja parhaassa tapauksen rahtusen ymmärrystä ja lohtua - jonka joku taas pyrkii tekemään tyhjäksi hurskastelemalla. MItä tulee normaaliin, niin sellaista ei olekaan. Kohtuuttomalta tuo kertomasi kuitenkin kuulostaa.
Jokseenkin ainoa taho, joka sinua ehkä voi auttaa, on lastensuojelu. Muistaakseni sen asiakkaana voi olla sen vuoden loppuun, jona täyttää 18. Tai niin asia oli, kun itse olin ongelmanuori kauan sitten.
En ehdota, että lähdet soitellen sotaan viranomaisia hyväksikäyttäen. Pidä kirjaa siitä, mitä sinun vaaditaan tekevän ja miten se vaikuttaa arkeesi. Voit esimerkiksi todeta, että kotityöhiillostus vaikeuttaa opintojasi, jos sinulla on näyttää huolelliset muistiinpanot ajankäytöstäsi. Moisen kirjanpidon voi tietenkin kyseenalaistaa, mutta jos saat suusi auki, voit esittää vastakysymyksen, että millähän vanhempasi aikovat osoittaa kirjaamasi asiat vääriksi.
Vanhempasi eivät ehkä tajua lainkaan, ettei koulu ole leikkipaikka, vaan etenkin lukiossa päivät ovat pitkät ja pitkän päivän päälle luetaan vielä toinen pitkä tovi, ja monet asiat ovat paljon vaativampia kuin mitä aikuiset kohtaavat työssään ikinä. Jospa joku lastensuojelutantta saisi heidät tajuamaan, että 10 - 11 -tuntisten työpäivien lisäksi nuori tarvitsee kanssakäymistä ikäistensä kanssa. Kotityövastuu on tietenkin aivan asiallinen, mutta kohtuus siinäkin.
Tjooh. Pääasiani kai oli, että tämä palsta ei tule muuttamaan arkeasi. Siinä tarvitset ehkä konkreettista apua. Ja toisaalta, kuten joku tuolla ehdottaakin, ehkä voisit kokeeksi pullikoida vastaan. Aikuisena minun ei ehkä tulisi ehdottaa tällaista vastaanlaittamista. Toisaalta, jos järkipuhe ei mene perille, täytyy toimia toisin. Niin aikuiset tekevät keskenäänkin - ja haukkuvat sitten toisiaan lapsellisiksi. Asiaa voi tarkastella myös siltä kannalta, että sinä olet muutamien vuosien päästä itsekin aikuisessa iässä, ja siihen mennessä sinun pitää saada vanhempasi tajuamaan, että olet heidän lapsensa, et heidän piikansa.
Vetoan vielä yhden asian puolesta, joka on jossain määrin tavallinen nuorten naisten elämässä. Kun kotona on erityisen vaikeaa, löydetään - joskus jopa etsitään - joku jo omillaan elävä miekkonen, jonka luokse muutetaan. Aluksi kaikki näyttää ihan hyvältä: ollaan rakastuneita ja mies on hyväntahtoinen ja ottaa hädänalaisen nuoren naisen auliisti luokseen. Ennen pitkää ongelmia voi koitua: joko mies ei olekaan niin aulis ja hyväntahtoinen tai sitten nuorelta jää itsenäistyminen vasta tuon pelastautumissuhteen jälkeiseen aikaan. Siinä tapauksessa suhde voi epäonnistua tasan siitä syystä, ettei nuori nainen ole missään vaiheessa oikein itsenäistynyt. Toivotan siis malttia!- mek
Se oma elämä on vain otettava ja lopetat kaikki kotityöt ja sanot että ei kerkiä kun koulusta on niin paljon läksyjä ja kun et tee niitä kotitöitä niin mitä vanhempasi voi tehdä ja menet niihin viikonloppuna oman pään mukaan ja se siitä. Oma elämä on vain otettava ja sehän kismittää vanhempiasi kun et vain tottele heitä.
- älä niskuroi
Itse pidin lapsilleni jotka olivat ikäisiäsi 21 kotiintuloaikana.
Ei muuten kiinnosta, mutta vastuu on omaa ja ja lapsia kolme,
15,16,17 niin se vanhin ei tuo mitään sossuja kämppään nuorimmaisen ollessa vielä 3 vuotta täysikäisyydestä.
Ai oikein pitää tehdä kotitöitä, joudut siis elääksesi tekemään työtä no
osaa olla kurjaa =) Tässä maailmassa ei ole ilmaista ylöspitoa ja
onnelinen se joka oppii sen kotona. Teinit itkee paljon kyllä sitä porua maailmaa mahtuu, niin ja mitä sitten?? Tietenkin ostat kaiken (paitsi koulukirjoissa joustin), mutta ei meillä mitään talvikenkiä osteltu.
Isoin antoi keskimmäiselle ja keskimmäinen nuorimalle kenkänsä,
vasta kun päivä paistoi pohjasta ja sukat oli läpimärät ostin kengät..Huomaa MINÄ ostin ei se kakara.
Enemmän ärsyttää sitten 30 vuotiaana roskalaatikossa
elämä on kuule v3tun kovaa leikkiä. Sinä mitään loppuun kulu ne on nykyajan kotkotuksia, kokeile sotilasvyötä perseenpäällä niin loppuu tuo turhasta ulina. Etpä ole vielä kertomuksessasi kertonut alkoholismista ja väkivalalsta joka on liian monen suomalaisen perheessä tuttua.
Ei sun tarvi käy impaamassa liimaa tai juomassa kaljaa / kiljua,
vanhempas tietää tasan tarkkaa minne oot menossa ja mitä siitä seuraa.
Jos haluat noin kipeästi raiskatuksi tai tapetuksi, niin onnistut missiossasi varmasti. Kun olet sen 18 niin tiedät, että saat mennä ja voit tehdä mitä
huvittaa(Kun on oma kämppä), mutta et selvästi sisäistä kuinka helvetin kovaa tämä elämä on!! Vahempas haluavat, että pärjäät kun heitä ei enää ole (ja se päivä voi olla huomenna.)
Ei aikuisuus ole mitään ulkona juoksemmita ja huvittelua ,et voi koskaan painaa tukkaputkella pitkin kirkonkylää. Muuten se on normaalia paitsi, että sinun kuuluisi saada vielä maistiaisia väkivallasta ja alkoholismista sekä hyväksi käytöstä.
Elämäsi on hel2tin paljon normaalimpaa mitä monen ihmisen
joten nauti tai ole nauttimatta, se mitä teet tänään tai jätät tekemättä on edessäsi seuraavan 15 vuoden aikana..Elämän kylmä tyotuus on se,
että 90% ajasta ei ole kivaa. Ihme purnaamista kun täällä on niitäkin jotka ovat tuolla pihalla 05:00 asti..Seon valmiiksi taputeltu se tie.- hyvä kasvatus
Älä niskuroi = älä kasvata päin helvettiä lapsia. Ihmeen julma ihminen olet, kaiken pitäisi olla niin kylmää ja kovaa..
Toivon ettet olisi saanut lasta, niistä kolmesta ois muille lapsettomille pareille vaikka jakaa! jotka osaa olla helliä ja rakastavia lapsiaan kohtaan, mutta silti kasvattaa. Ilman helvetillisiä sotilasvöitä ja armeijan kuria...
Eikö oo varaa muuta kun hemmotella isompaa sisarusta ja muille lapsille antaa ne kulutetut krääsät? voi sinua paskiaista..
Ja muut nuoret käy normaalisti joskus tuolla H&M:llä vaatteita porukalla shoppailemassa ikää katsomatta. Sääliksi käy. - Älä niskuroi
hyvä kasvatus kirjoitti:
Älä niskuroi = älä kasvata päin helvettiä lapsia. Ihmeen julma ihminen olet, kaiken pitäisi olla niin kylmää ja kovaa..
Toivon ettet olisi saanut lasta, niistä kolmesta ois muille lapsettomille pareille vaikka jakaa! jotka osaa olla helliä ja rakastavia lapsiaan kohtaan, mutta silti kasvattaa. Ilman helvetillisiä sotilasvöitä ja armeijan kuria...
Eikö oo varaa muuta kun hemmotella isompaa sisarusta ja muille lapsille antaa ne kulutetut krääsät? voi sinua paskiaista..
Ja muut nuoret käy normaalisti joskus tuolla H&M:llä vaatteita porukalla shoppailemassa ikää katsomatta. Sääliksi käy.Kaikki on kylmää ja kovaa...Elämä on kylmaa ja kovaa.
Voit keskustella kanssani kun omat lapsesi on kasvatettu. Se on myöhäistä minua siunattiin kolmella,kertoo jotain kypsyyden asteesta tuo toive ja ennakoin jo valmiiksi mihin tämä on menossa ;)
Hauska, että otit puheeksi.. Sotilasvyö on metafora mutta samalla
täytyy myöntää, että pahimpien hulinoitten aikaan otin käyttöön sisäpalvelusohjesäännön (Saat sen kirjastosta). Ilman kuria niistä lapsista
olis tullut täysin nahjuksia, nyt 2/3 osa on töissä ja loput koulussa.
Ja kahdesta työssä olevasta molemmat ovat koulunsa käyneet =)
Noh Siperia opettaa sinua tässäkin asiassa =D
Eivät käy ja jos käyvät, niin eivät minun rahoillani ja omia niille en anna.
Sääli on sairautta, varsinkin kun lauman toiseksi nuorin tienaa
enemmän kun minä. Nyt se voi käydä...Ei tosin H&M:llä mut Stocalla ostamassa rättinsä..Mikä sekin on turhaa pröystäilyä.
Kovaa oli kasvattaa ja välillä oli itselläkin pahamieli kun noita lapsia
kuritti ,mutta tarkoitus pyhitti keinot tässäkin asiassa. Sopii jokaisen kokeilla sitten itse omilla kullannupuillaan kuinka ne lapset kasvaa
omilla lahjoilla ja millä rahalla sitten taloutta pyöritetään,
kun asutaan vielä himassa ei ymmärrä millään, että jokainen Wc:paperin ja talouspaperinkin pala maksaa.
Köyhillä on ain kovaa jos katsoo nyt tuota yhtä pilvissä tanssijaa,
niin eihän tuossa elämässä ole mistään kamaluuksista tietoakaan.
- helpolla
Nyt on kyllä pakko sanoa että olet päässyt ERITTÄIN helpolla siihen verrattuna, millaista itselläni oli JO 6-vuotiaana aina 16-vuoden ikään.
Ajattele, jo 6-vuoden ikäisenä isovanhemmat tulivat herättämään minut ja isoveljeni 05:00 aamu askareisiin (pitivät viellä sillon maatilaa ja lehmäkarjaa) ja niitä jatkettiin kunnes olivat valmiita. Isovanhemmat asuivat pihan toisessa päässä, ja me äidin kanssa toisessa talossa. Sama juttu sillon kun mentiin kouluun. Heti kun kesäloma alkoi, tai jokin pidempi loma, sama juttu. 05:00 aamulla herätetään ja käsketään töihin. Sellaista vaihtoehtoa ei ollut kun EI. Jos kieltäydyit, sait vyöstä ja raahattiin väkisin aamuaskareisiin.
Äitini taas piti muuten kovaa kuria. Saimme mekin sentään ruokaa ja katon pään päälle, mutta jo pienestä pitäen oli meidän tehtävä tiskata, siivota talo, pestä pyykit ja pitää talo muutenkin järjestyksessä. Jos jokin homma jäi tekemättä, siitä saatiin kyllä tietää.. välillä istuttiin puoleen yöhön ulkona ja lukittiin ulos, heitettiin vaatteet pihalle ja pesuvati perässä ja käskettiin pestä vaatteet siinä, ja kaikkea muutakin mitä en jaksa luetella.
Olen myös itse ostanut yläaste ikäisestä saakka lähes kaiken. Suurimman osan vaatteista, huonekalut mitä omistin sillon, puhelimen, tietokoneen ja paljon muutakin mitä sillon tarvitsin.
Nykyään kyllä erittäis hyvissä väleissa vanhempien ja isovanhempien kanssa. Aina viikonloppuisin katsomassa heitä ja saunomassa isovanhemmilla.- Anna M.
Juu, hyvä nimimerkki helpolla. Mutta tuo on ollut vuosikymmeniä sitten. Miksei lasten elämä olisi erilaista, kun meillä aikuisillakin on?
- itsekin äiti
Ei kuulosta ihan normaalilta että töiden ja koulun lisäksi joudut tekemään paljon kotitöitä. Muuta heti omillesi kun olet 18v jos sulla on tarpeeksi hyvä palkka. Joku halpa opiskelijasolu voisi olla hyvä. Kirkot ym tarjoavat myös ilmaisia ruokailuja ym joita voi hyödyntää. Eivät vanhemmat saa lasta laittaa burnouttiin!
- nasunenä
Sain omat lapsilisät käyttöön 15/16 -vuotiaana, josta sitten sain maksaa kuukausilippuni (bussikortti), mahdolliset vaatehankinnat ja jopa omat ruokani. Meillä kun oli todella tiukkaa taloudellisesti, niin piti pärjätä. Kesätyörahoista maksoin lukiokirjani niin pitkälle kuin mahdollista. Kävin lukion hyvässä lukiossa (paineet oli kovat) ja tämän lisäksi tietenkin tein kotitöitä ja ruokaa ihan säännöllisesti ja kesällä toki kesätöitä.
Kyllä tietty määrä kotitöitä kuuluu sinun ikäseille ihan vaikka päivittäin, mutta liika on tietty liikaa. Kotiintuloajat kuulostavat kyllä tiukilta jos niistä ei ikinä jousteta.
Tuossa iässä varmasti muutenkin rupeaa ahdistamaan kotona asuminen kodin säännöillä ja kaipaa omaa rauhaa ja omia sääntöjä, joten tsemppiä itsenäistymisyrityksille! Ilmeisesti on jo jotain mielenterveydellisiä haittoja tästä jo sinullekkin tullut jos mielessäsi edes käy sellainen lause kuin ''onko tämä normaalia'' Ei. Ei helvetissä ole, oletko kokeillut keskustella vanhempiesi kanssa syvällisesti tai jotain? Tai sitten kannattaa ettiä omaa asuntoa mikä tienaat työllä ja alottaa pikku hiljaa jo se oma elämä.
- EL.aiM
17v tyttö
Toi on aika normaalia. Ei se tee siitä hyväksyttävää. Sä ikävä kyllä saatat joutua lusimaan vielä siihen asti, että saat oman kämpän. Sitten voit haistatella vanhemmillesi ihan rauhassa. Elä tee sitä ennenkuin saat oman luukkusi. Niitä ei tarvitse kutsua sinne. - ihminen.....
Rakas kanssaihminen, tärkeätä olisi varmaankin löytää keskusteluyhteys, ja jotta voisitte puhua asioista ilman riitoja. Että vanhempasi tietäisivät miltä sinusta tuntuu.
Kuuluuko perheenne Kirkkoon? Ovatko esim. vanhempasi Uskossa? Jumala on Todellinen. Raamattu on Jumalan Sanaa alusta loppuun. Turvaudu Jumalaan! Jos et vielä ole ottanut, niin ota Jeesus Pelastajaksesi. Jeesus Rakastaa Sinua ja haluaa Pelastaa Sinut! Kun Jeesuksesta tulee ihmisen elämä, ihmisellä on myös Taivaan Isä ja Pyhä Henki...ihmisestä tulee Luojan Oma.
Minun on pakko mainita käskyistä, jotka liittyvät tähän:
Esimerkiksi seuraava on yksi Jumalan käsky:
2. Moos. 20:12 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi..."
Ja Rakkauden kaksoiskäsky:
Evankeliumi Matteuksen mukaan 22:37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Luojan Sanaa (Raamattua) tulee noudattaa, ohjeita, käskyjä (niin kuin mahdollista, esim. Jeesus poisti eläinuhraukset koska Jeesuksesta tuli syntiemme sovittaja). Sinuna kääntyisin Jeesuksen puoleen. Jeesus Pelastaa. Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki) on Rakkaus. Jumala Rakastaa Sinua.
Uskon, että seurakunta ja esim. nuorisotapaamiset seurakunnassa auttaisivat sinua paljon. Sellainen seurakunta joka on hyvä, kaikille avoin seurakunta, Ei Lahko. Ja ysi neuvo: Älä IKINÄ luovuta. Olen itse kokenut elämässä kauheuksia ja tehnyt monenlaisia virheitä ja toivon, että joku olisi johdattanut minua Uskon tielle jo lapsena ja nuorena. Siksi kirjoitan Sinulle (ja kaikille lukijoille tietysti myös) tästä.
Toivottavasti saat keskusteluyhteyden vanhempiisi. Voiko olla että vanhempiasi pelottaa maailma ja maailmassa oleva pahuus, ja haluavat pitää sinua suojassa siltä, mutta eivät osaa näyttää sitä? Jotenkin tuntuu että heillä on omia ongelmia, joita he eivät osaa käsitellä. Älä ota henkilökohtaisesti mitä he sanovat ym. Esim. pelko voi saada ihmisen sanomaan asioita joita ei oikeasti tarkoita. Ihminen voi elää tavallaan omassa maailmassaan...ja ihminen voi esim. yrittää itse kontrolloida kaikkea, koska ei halua mitään pahaa tapahtuvan. Tärkeää olisi keskusteluyhteyden saaminen, jotta rehellisesti kaikki voisivat puhua asioista. Ja ettei olisi kaunaa, riitoja yms. Anteeksianto on äärimmäisen tärkeää! Jumala korjaa rikkinäisen ihmisen. Jumala Rakastaa Sinua Käsittämättömän Paljon!!! Älä Ikinä unohda sitä!!!- ihminen.....
Unohtui sanoa seuraavassa "Luojan Sanaa (Raamattua) tulee noudattaa, ohjeita, käskyjä (niin kuin mahdollista, esim. Jeesus poisti eläinuhraukset koska Jeesuksesta tuli syntiemme sovittaja). " ... ohjeita, käskyjä ja säädöksiä.
Ja vielä... Jumala haluaa että olet Jumalan Lapsi, että Uskot Jeesukseen joka on Jumalan Poika, Jumala Itse, Pelastaja, etkä ikinä käänny väärälle tielle. Jumala on Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki. Maailmassa on pahuutta. Kulje Totuuden tiellä, Jumalan tiellä, Jumalan Sanan (Raamatun) mukaisesti - Jumala on Rakkaus, Jumala Rakastaa Sinua.
Psalmi 23:4
"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi." - ihminen.....
ihminen..... kirjoitti:
Unohtui sanoa seuraavassa "Luojan Sanaa (Raamattua) tulee noudattaa, ohjeita, käskyjä (niin kuin mahdollista, esim. Jeesus poisti eläinuhraukset koska Jeesuksesta tuli syntiemme sovittaja). " ... ohjeita, käskyjä ja säädöksiä.
Ja vielä... Jumala haluaa että olet Jumalan Lapsi, että Uskot Jeesukseen joka on Jumalan Poika, Jumala Itse, Pelastaja, etkä ikinä käänny väärälle tielle. Jumala on Taivaan Isä, Poika ja Pyhä Henki. Maailmassa on pahuutta. Kulje Totuuden tiellä, Jumalan tiellä, Jumalan Sanan (Raamatun) mukaisesti - Jumala on Rakkaus, Jumala Rakastaa Sinua.
Psalmi 23:4
"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi."Kun sanoin maailmassa on pahuutta, niin onhan se nähtävissä esim. uutisissa, soditaan ym. On myös paljon esim. valheellisia oppeja. Vain Raamattu on Totuuden Sana, ja Oikea Oppi. Ja jos ihminen on Jumalassa, Totuudessa, ja Jumalan Sanassa, tällöin ei maailmassa oleva pahuus pääse ihmistä eksyttämään, ihmisen sisimpään jne. Jeesus on elämä, maailman valo. Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki) on Rakkaus.
Evankeliumi Johanneksen mukaan 6:37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. ... 39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan..."
Evankeliumi Matteuksen mukaan 18:4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
Evankeliumi Luukkaan mukaan 18:16 mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta."
- muuta namibiaan?
noh tällaseen on tottuneet entisajan lapset, joten se on rankkaa nykyajan vellihousuille :)
- Carporaattori
Muuta pois heti kun pääset, toi vaan pahenee iän myötä
- natalia5
Minulla oli aika lailla samanlainen lapsuus. Nyt olen 27v. oli tarkat ajat milloin tultava kotiin jne. itse aloitin kesätöillä 13v. alkaen. itse ostin "ylimääräiset" vaatteeni ja maksoin menoni. koulujen lomat siivosin koko kämpän joka päivä ja sain viikkorahaksi 10 markkaa. Silloin tuntui että vanhemmat olivat liian tiukkoja. Sääntöjen rikkominen saattoi tuoda kuukaudenkin kotiarestia. Nyt aikuisena olen kuitenkin kiitollinen tästä. Olen oppinut rahanarvon, kotityöt, ruoanlaiton jne. Toisinaan olin kateellinen kavereille jotka sai kaiken mitä halusi. Nyt kun hekin ovat aikuisia, monella käsitys esim. rahankäytöstä on täysin hukassa. Eletään reilusti yli varojen, laskut ulosotossa, "ei ole varaa" ostaa lapsille kunnollisia vaatteita jne. Itse muutin omilleni kun olin 17v. ja silloin nämä "taidot olivat tarpeen". Maailman kuva muuttuu aika radikaalisti kun muuttaa omilleen. Nyt olen 2 lapsen äiti ja aion olla myös realistinen ja opettaa "rajoja" jne. Kuitenkin aion tehdä monta asiaa toisin kuin miten minua on kasvatettu. Voimia tähän hetkeen. Arvostat tätä ehkä myöhemmin enemmän.
- raha kasvaa puussa
muakin otti päähän mennä 12vee töihin mutta oikeassa ne vanhemmat oli minä ole myös maksanut kaiken itse ja se jos mikä on kasvattanut tähän kiireiseen maailmaan mitään en ole saanut hopea tajottimella mutta ehkäpä siksi elmäni laatu onkin nyt 36vuotiaana erittäin hyvä :) ei muuta kuin tseppiä elämään nauti siitä sitten kun olet saanut tarpeekis rahaa kansaan :) ja noi höpönlöpö jutut vanhemmat oikeuteen on ihan sieltä ja syvältä kertokaapa teinit miksi ihmeessä jokun aikuisen pitäisi maksaa koko ajan kaikkea kun teini voi ihan itse tienata :)
- rajaton2
Voisin murhata jos saisin elämäsi......Elämäni.Tajuatko ollenkaan kuinka onnelinen olet?? Sain itse kaiken ja kukaan ei katsonut koulun, kotitöiden tai menojeni perään. Pääsin 9 luokalta vain sen vuoksi, että rehtori ei jaksanut katsoa minua enää. 10 luokka meni nukkuessa kun rummasin pitkin
ja poikin suomea yöt.
En ole päivääkään tehnyt töitä ja asun tällaisessa asuntolassa
en ymmärrä miksi te nuoret kun olette niin nokkelia ,että ette nää sitä jäävuorta edessä vaan katsotte sitä Leonardoa siinä laivan kannella
(tosin taida olla liian nuori tietääksei koko elokuvasta), mutta jokatapauksessa ne joilta vaadittiin ne oppivat tekemään ja minä jolla oli vapauksia niin minulla on ne samat vapaudet vieläkin, vaikka ikää on jo 35. Ei tästä enää nousta ja vanhempas on lähettänyt jo kaksi laivaa suo vastaan ja kiroot silti vielä
vedessä, että jumala miksi et auttanut?
Älä päädy tällaiseksi kun minä ,aikuiseksi ihmiseksi suomi24:jässä.
Anna vanhempien auttaa itseäsi kuten auttavat, huomaat sitten
vuosien päästä että se oli sen arvoista. - 17 vee tyttö
Mun iskällä aina seisoo kun se pussaa mua ja koskettelee mun tisuja. Viime kesänä kun oltiin mökillä saunassa niin mä pari kertaa annoin sen panna mua. Sit se oli tosi kiltti ja kiva mua kohtaan vähän aikaa. Pitäiskö mun taas antaa sille?
- nainen 21v
Ite tykkäsin omasta kasvatuksestani. Kotiintuloaika lapsena 20-21.00, teininä 22 arkisin ja 23 viikonloppuisin, jälkimmäinen neuvoteltavissa. 17v saa kulkee vapaasti, kun kertoo aina missä menee, kenen kanssa, millon tulee kotiin jne. Alettiin antaa vastuuta omasta jaksamisesta jos unta ei saa tarpeeks. 18v saa kulkee vapaasti kertomatta, tosin kerroin ite sillonkin ja edelleen kun porukoil oon käymässä :D jäi tavaksi.
kotitöitä tehtiin iän mukaan, vaikka se näin vanhimman lapsen näkökulmasta vaikuttikin epäoikeudenmukaiselta kun ei vielä tajunnu, ettei nuoremmat sisarukset osaa vielä... teini-ikäisiä kun oltiin, niin kaikki siivos oman huoneen sillä viikolla, minkä äiti määräs (aluks meinas et tiettynä päivänä, mut tajus onneks kun selitin, että nyt ei vaan ole aikaa, voiko mitenkään huomenna?), tiskikone hoidettin lapset vuorotellen (mökillä tiskaus), koko perhe vuorotteli roskien viennissä, omat pyykit vietiin likapyykkikoriin valmiiksi, muuten niitä ei äiti pessyt, silloin tällöin imuroitiin/luututtiin/tehtiin ruoka jos äiti tai iskä ei jaksanu. lumityöt oli meidän teinien homma. pyykinpesu, laskujen maksaminen, vessan siivous, pyörän korjaus, jne käytiin läpi jossain välissä kun vanhemmat niitä teki. kun muutin omilleni, niin ainut mitä en osannu, oli kylppärin likakaivon siivous. onneksi on internet.
porukat maksoi kaiken tarpeellisen ja joskus harvoin jos pyysi jotain ei-tarpeellista. opin, että saa aina mitä haluaa kun pyytää harvoin. :D kesätyörahat saa pitää ja käyttää ite. porukat tarkkailee käyttöä 18v asti, sen jälkeen vastuu on itellä.
koulussa riittää että menee kokeet ja kurssit läpi, ja että lapsi/nuori on ite tyytyväinen. - Anonyymi
Mulla on lähes sama tilanne mut oon 13!
- Anonyymi
Moi oon 13 asun sijaisperheessä ja mulle koko ajan sanotaan kaikesta jos teen jotaa väärin niin sit se laitetaan kalenteriin ylös ja sit kun kysyn jotaa mulla pitäis olla tehty kaikki oikein huone tip top kunnossa ja mä en saisi yhtään kiukutella että pääsisin johonkin kokoajan keksitään lisää sääntöjä kotiin pitäisi tulla jo 19.30 ja nukkumassa 21.00 en saa puhelimeen mitään mut pakotetaan kesäkerhoon ja iltapäivä kerhoon ja se vahtii muo kokoajan sit kun kysyn jotaa se vaihtaa puheen aihetta ja sen jälkeen se sanoo sit kiukutelet ja huudat kun tuut kotiin sit kun kiukutelen ennen kun lähen niin se sanoo nyt omaa huoneeseen eikä vastaa pääsenkö enään ja sanoo mee omaa huoneeseen ja äitikin sanoo kyllä se tietää mitä se tekee. Onko se normaalia
- Anonyymi
Moi!
Ootko tyttö vai poika?
Miksi oot sijaisperheessä? Ootko tehnyt ennen jotaki tyhmyyksiä?
Onko siellä sijaisperheessä yhtään ketään jonka kans voisit jutella?
- Anonyymi
Ei ole normaalia ja vanhemmillasi heittää monessa kohdassa.
- Anonyymi
Moi onpa ikävää. Munki pitää harjotella paljon
- Anonyymi
Ei ole normaalia. Sun vanhemmistas löytyy vikaa. Kehoitan hakemaan apua ammattiauttajalta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107