Ensimmäinen raskauteni päättyi keskenmenoon neljännellä kuukaudella. Tunnen asiasta vieläkin syyllisyyttä ja kummallista tyhjyyttä, koska raskaus ei ollut suunniteltu.
Isä oli erosta toipumassa ollut mies, jolle olin nähtävästi laastarisuhde. Sosioekonominen asemani opiskelijana ei ollut hänelle riittävä, mutta seksiin kelpasin, yllätys yllätys. Kun jouduin muuttamaan opintojen vuoksi toiselle paikkakunnalle enkä ollut enää "käytettävissä" suhde alkoi hiipumaan. Kun epäilin olevani raskaana, menin vielä miehen luo ns. hakemaan muutamia tavaroita. Mies ehdotti minulle ryhmäseksiä hänen ja toisen miehen kanssa. En tietenkään suostunut. Tuntui kuin sieluuni olisi heitetty rapaa.
Pelkäsin synnytystä ja äitiyttä, mutta myös aborttia. Olin jo kolmannella kuulla, sillä ensimmäisten poisjääneiden kuukautisten aikana oli tullut jotakin pientä tihkua enkä siksi heti tarkistanut asianlaitaa. Pelkäsin, että jos mies saa tietää raskaudesta, hän painostaisi minua aborttiin. Olin paniikissa.
Tunsin itseni yksinäiseksi, että jotenkin ajattelin, että ehkä oli tarkoitettu, että tuo lapsi tulisi olemaan perheeni, kun joutuisin muuttamaan ammattini takia työn perässä. Mutta olin myös realisti. Kirjauduin pois opinnoistani ottaakseni vastaan vuorotteluvapaasijaisuuden, jotta saisin riittävän äitiysrahan.
Muuttaminen oli hankalaa ja voin uudessa työpaikassani aamuisin huonosti. Olin myös henkisesti rikki. Elämäntilanteeni vuoksi myös hyvä ystäväni "otti minuun etäisyyttä". Myönnän, että työsuoritukseni ei ollut erityisen hyvä ja näytin varmasti kamalalta. Työsuhde lopetettiin koeajalla ja työsuhdeasunto meni alta. Opinto-oikeus oli silti jäissä koko loppuvuoden. Kun aloin valumaan verta, menin suihkuun, jotta kukaan ei kuulisi, että itken.
Jotenkin rakastan ja säälin syntymätöntä lastani, jota ei kukaan oikeastaan toivonut. Tuntuu kuin hänet "äänestettiin" pois elämästä. Olin ja olen yhä suruni kanssa yksin.
Taistelin oman tieni takaisin elämänsyrjään kiinni enkä syrjäytynyt, vaikka jouduin uudelleen hetkeksi ilman asuntoa tuhopoltosta johtuneen tulipalon vuoksi. Onneksi olin saanut uusia ystäviä, jotka majoittivat minut pariksi viikoksi. Lapsen isä ei koskaan perääni kysellyt.
Vuoden kuluttua olin saanut asiani jokseensin ulkoisesti tolalleen ja tapasin nykyisen mieheni. Meillä on nyt kaksi lasta ja heidän myötään sylini esikoisen suhteen tuntuu vielä tyhjemmältä. Etenkin, kun joskus herään aamuisin, kun on vielä pimeää. Olemme sopineet, ettemme hanki enempää lapsia.
Kysyisin kokemuksistanne, milloin suru hellittää? Milloin paranen? Voinko unohtaa? Onko tämä tunne edes normaalia?
Lapsi, jota kukaan ei halunnut
8
331
Vastaukset
- blueviolin
Surullinen tarina :(
Voisit soittaa omaan neuvolaasi ja kysyä olisiko heillä tarjota jotain psykologille aikaa.
Tunteesi ja ajatuksesi ovat täysin normaaleja, mutta voisi helpottaa päästä työstämään noita tunteita ja tulla sinuiksi niiden kanssa.
Tsemppiä! - Lasisydän
Mitä tarkoittaa tunteiden työstäminen? Tapa, jolla pääsin pahimmasta yli oli yrittää mennä eteenpäin taakseen katsomatta. Jos olisin silloin jäänyt vatvomaan, olisin uponnut. Ajattelin ja toivoin, että aika on armelias ja kun elämä menee eteenpäin unohdan ja tunteet hiipuvat. Jollakin tasolla myös ajattelen, että ansaitsin kiirastuleni, koska olin ryhtynyt suhteeseen. Olin edesvastuuton. Kenties se tie oli käytävä, jotta tapasin mieheni ja sain kaksi ihanaa lasta. Nyt kun asiat ovat kenties paremmin kuin koskaan on joskus aikaa ajatella ja muistot pulppuavat mieleen. Yritän pitää itseni kiireisenä. Kiitos, että vastasit.
- Susi
Olen itsekin kokenut kaksi keskenmenoa, jotka ovat olleet niin sydäntä riipaisevia. Olemme mieheni kanssa käyneet lapsettomuushoidoissa ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen, kaksi kertaa olemme lähes onnistuneet.
Luulen, että unohtaa ei voi koskaan, aika parantaa vähitellen mutta suru pysyy, vaikka se muuttaakin muotoaan. Itsekin olen ajatellut, että miksi tämä tie piti kävellä ja johtuuko tämä minusta ja miehestäni, onko tämä meidän syytä? En tiedä, mutta hyvin vapauttavaksi olen kokenut uskoni ja rukouksen.
Taivaaseen olen vuodattanut kyyneleeni, syyllisyyteni, pelkoni, epätoivoni ja jaksamattomuuteni. Olen saanut sieltä apua tuskaan. Uskon, että näen vielä syntymättömät lapseni ja saan pitää heitä vielä joskus sylissäni. Rukoilen sinullekin jaksamista, tiedän kuinka raskas polku on kävellä! Kiitos sinulle, että kerroit tarinasi, se auttoi minua jaksamaan. - Lasisydän
Susi kirjoitti:
Olen itsekin kokenut kaksi keskenmenoa, jotka ovat olleet niin sydäntä riipaisevia. Olemme mieheni kanssa käyneet lapsettomuushoidoissa ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen, kaksi kertaa olemme lähes onnistuneet.
Luulen, että unohtaa ei voi koskaan, aika parantaa vähitellen mutta suru pysyy, vaikka se muuttaakin muotoaan. Itsekin olen ajatellut, että miksi tämä tie piti kävellä ja johtuuko tämä minusta ja miehestäni, onko tämä meidän syytä? En tiedä, mutta hyvin vapauttavaksi olen kokenut uskoni ja rukouksen.
Taivaaseen olen vuodattanut kyyneleeni, syyllisyyteni, pelkoni, epätoivoni ja jaksamattomuuteni. Olen saanut sieltä apua tuskaan. Uskon, että näen vielä syntymättömät lapseni ja saan pitää heitä vielä joskus sylissäni. Rukoilen sinullekin jaksamista, tiedän kuinka raskas polku on kävellä! Kiitos sinulle, että kerroit tarinasi, se auttoi minua jaksamaan.Kiitos myötätunnosta ja sanoistasi. Ne lohduttivat minua. On huojentavaa kuulla, että on joku joka ajattelee, että se, että on surullinen jostakin tai kokee itsensä haavoitetuksi jonkun loukkaamana ei merkitse välttämättä sitä, että on päästään vialla. Elämä jatkuu.
- vahvuus tulee koetusta
Lasisydän kirjoitti:
Kiitos myötätunnosta ja sanoistasi. Ne lohduttivat minua. On huojentavaa kuulla, että on joku joka ajattelee, että se, että on surullinen jostakin tai kokee itsensä haavoitetuksi jonkun loukkaamana ei merkitse välttämättä sitä, että on päästään vialla. Elämä jatkuu.
Suru ei koskaan poistu, mutta sen kanssa oppii elämään. Itselläni yhdeksän raskautta, joista neljä lasta(1., 2., 7. ja 8.). Viisi pientä muistoissa. Pitemmällä aikavälillä asiat suhteutuvat, toisinaan tuska ja menetyksen pelko nostavat päätään, vaikka kaikki on nyt hyvin.
Uskon, että ilman noita menetyksiä en olisi se, joka olen tänään. Olen nyt enemmän, vaikkakin menetysten kautta.
ota kokemuksesi vahvuutena, älä paina sitä taka-alalle.
- Arnikki Poiju
Olisi kiinnostavaa tietää, mitä sen miehen päässä oikein liikkui? Miten joku voi käyttää ihmisiä noin hedonistisesti hyväksi? Saat olla loukkaantunut ja saat olla vihainen sille miehelle. Et ole tehnyt väärin. Et ole syyllinen. Jos tulee hylätyksi sitä helposti häpeää ja ajattelee, ettei ole arvokas. Mutta sinä olet. Ja myös odottamasi lapsi oli. Se mies ei ollut. Hän oli raukka.
- Läpikäynyt
Lasisydän
25.10.2013
Mitä tarkoittaa tunteiden työstäminen? Tapa, jolla pääsin pahimmasta yli oli yrittää mennä eteenpäin taakseen katsomatta. Jos olisin silloin jäänyt vatvomaan, olisin uponnut. Ajattelin ja toivoin, että aika on armelias ja kun elämä menee eteenpäin unohdan ja tunteet hiipuvat. Jollakin tasolla myös ajattelen, että ansaitsin kiirastuleni, koska olin ryhtynyt suhteeseen. Olin edesvastuuton. Kenties se tie oli käytävä, jotta tapasin mieheni ja sain kaksi ihanaa lasta. Nyt kun asiat ovat kenties paremmin kuin koskaan on joskus aikaa ajatella ja muistot pulppuavat mieleen. Yritän pitää itseni kiireisenä. Kiitos, että vastasit.
**************
Ehkäpä kaikki johtuukin juuri tuosta; et ole antanut itsesi surra. Olet yrittänyt mennä eteenpäin, taaksesi katsomatta. Suru on jäänyt pohjia myöten surematta.
Se ei kuitenkaan häviä, vaan jää alitajuntaan.
Syytät itseäsi.
Tunteitten työstäminen on sitä, että uskaltaa kohdata ne tuntematta jääneet tunteet. Ne on hirmuisen kipeitä ja tuskallisia, mutta haava ei parane ennenkuin paise on avattu ja puhdistettu.
Sinun olisi hyvä saada ulkopuolista apua tähän. Ei tarvitse olla psykologi, esim. pappi, diakonityöntekijä, perheneuvolan työntekijät jne ovat saaneet koulutusta tähän. Ei tarvitse puhua sanaakaan uskonnosta eikä uskoa tippaamaan. Näitten ihmisten kanssa voi mainiosti puhua elämänkatsomuksellisista asioista. Vakeista jutuista jotka painaa mieltä.
Surutyö on sananmukaisesti työtä. Se on raskasta ja kipeää, mutta avaa uuteen ja parantaa. Surematta jäänyt suru jää epämäärïseksi möykyksi sieluun. Tekee kipeää ja aiheuttaa itsesyytöksiä ym negatiivisia asioita.
Jospa uskaltaisit? - Lasisydän_
On lohdullista, että tällä elämänkokemuksella pystyn näkemään asetelman sellaisena kuin se todellisuudessa oli. Olin elämäniloinen, toisista piireistä oleva ihminen ja miestä kokemattomampi. Siten olin hänelle sopivaa vaihtelua pitkän suhteen jälkeen. Olin kuitenkin aikuinen, joten olin vastuussa omasta toiminnastani. Vastuunkantaminen voi tuntua ikävältä, mutta se pitää vain kestää. ottaa opiksi ja asettaa katse ja tavoitteet tulevaisuuteen. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa, yhtä surullista ja kipeää. Mutta sellaista elämä voi joskus olla.
Nykyään tuntuu olevan vallalla käsitys siitä, että ihmiset eivät osaa tehdä juuri mitään ilman jonkun konsultointia. Treenaamiseen tarvitaan traineri, omien tunteiden käsittelemiseen terapeutti ja vaatekaapin siivoamiseen ammattijärjestäjä.
Tässä joku kommentoija sanoi hienosti, että eletty elämä on tehnyt hänestä sen mitä hän on nyt. Samoin kävi minulle. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä, elää tätä hetkeä. Olen sen arvoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1412092- 271928
Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231878Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851690Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621488Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201276Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381180- 111168
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371163Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101147