Uudessa testamentissa kerrotaan että Jumala ei anna anteeksi, jos me emme anna anteeksi lähimmäisillemme, ja Jeesus kehottaa antamaan anteeksi "ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa". Mutta onko kaiken anteeksiantaminen pahan hyväksymistä, hyväksikäytölle alistumista ja itsensä uhraamista? Näin se valitettavasti usein on ja ymmärretäänkin, ja tästä puhuu karua kieltään kirkon ja muiden uskonnollisten liikkeiden piireissä ilmitulleet pedofiliatapaukset ja monet muut lähisuhdeväkivallan kokeneet. Vaatimus jatkuvaan anteeksiantamiseen mahdollistaa pahoinpitelyn jatkumisen ja sen hiljaisen hyväksymisen. Uskonnollisissa yhteisöissä uhreja syyllistetään vielä siitäkin etteivät nämä anna anteeksi ja ovat katkeria, vaikka syyllisiä ovat aivan toiset ihmiset.
Edesmennyt psykiatri Martti Paloheimo jo kirjoitti niille jotka kehottavat aloittamaan anteeksiantamisesta (Joutsenen sulka Tammi 1990): ”Kärsittyä pahaa ei saisi muka muistella. Ajatus vaikuttaa tietysti kauniilta... Mutta tiedän, että anteeksi antamisen ponnistukset vain vesittävät kaikki yritykset parantua... Tuloksena ovat vain jatkuvat lepytykset ja rakkauden kerjäämisyritykset, itsesyytökset ja masennukset... Hyvät ihmiset: on asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi antaa anteeksi.” Tällaisissa tapauksissa uhrin viha on tervettä ja se on ihmisen itsensä puolella ja puolustaja, ja siksi sen tiedostamiseen psykoterapiassakin pyritään. Oikeaan anteeksiantamiseen kuuluu aina pahan tekijän katumus, anteeksi pyytäminen ja ehdoton parannus, ja tähänhän mm. pedofiili ei sairautensa takia kykene. Siksi hänet on saatava ensisijaisesti asianmukaiseen hoitoon
Mutta mitä sitten pitää tehdä jos väärin tehnyt osapuoli jatkaa samaa käyttäytymistään? Siinä tapauksessa ainoa oikea tapa on asian paljastaminen ja rikosilmoituksen teko viranomaisille. Lasta on puolustettava kaikissa olosuhteissa eikä vääryyttä saa hyväksyä eikä puolustaa edes Raamattuun tai rippisalaisuuteen vetoamalla, mikä on jo itsessään sairasta vallankäyttöä. Kaikkinainen avoimuus ja kirkon johdon ja ulkopuolistenkin puuttuminen asiaan on tärkeää. Valitettavasti näin ei useinkaan tapahdu, vaan vedotaan uskonnonvapauteen ja siihen ettei uskontoja saa kritisoida koska se loukkaa aina joidenkin narsistista omahyväisyyttä. Mielestäni yhteiskunnan, ja erityisesti kirkon, olisi aina kuitenkin puolustettava heikoimpia jäseniään.
Arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi anteeksi jo vuosia sitten tapahtunutta erään kirkkoherran seksuaalista hyväksikäyttöä nyt jo aikuiselta uhrilta asian paljastuttua. Se oli oikea teko kirkon korkeimmalta taholta. Myös toisten tekemiä rikoksia voidaan pyytää anteeksi. Eivät saarnaajat, papit tai piispat ole mitään Jumalan sijaisia maan päällä jotka voivat huseerata miten itse haluavat, vaan samanlaisia syntisiä ihmisiä kuin muutkin. Rikoksen tunnustaminen ja anteeksipyytäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä erityisesti rikoksen uhrin kannalta. Uhreja on ajateltava ensin ja tehtävä kaikki voitava rikosten estämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Psykiatrin näkemys anteeksiantamisesta
38
118
Vastaukset
Tuossa on vielä tekemistä, että rippisalaisuus murretaan.
- likaiset motiivit
No milloin diakooni kymeninen nikkeinee antaa anteeksi omat katkeruutensa ja lopettaa esim tämän katkeruudessa multinikkeilemisen.
Älä taas kierosti vääristele asioita.
Se on likaista ja surullista. - Mirka .. ,..
Kyllä pedofiili pappien pitää itse henkilökohtaisesti pyytää anteeksi. Eihän siinä ole mitään tolkkua jos joku toinen henkilö pyytää anteeksi toisen ihmisen tekoja.
- Diak. vapaaehtoinen
Mirka .. ,..
Kyseisessä tapauksessa rikoksentekijä oli jo kuollut. Minusta se oli todella hieno ele arkkipiispalta ja auttoi uhria parhaalla mahdollisella tavalla.
- eiks joo
Sun pitäs varmaan diakooni antaa anteeksi niille, jotka ei sulata sun homouttas ihan ensi istumalta.
- 15+5
”Kärsittyä pahaa ei saisi muka muistella. Ajatus vaikuttaa tietysti kauniilta... Mutta tiedän, että anteeksi antamisen ponnistukset vain vesittävät kaikki yritykset parantua... Tuloksena ovat vain jatkuvat lepytykset ja rakkauden kerjäämisyritykset, itsesyytökset ja masennukset... Hyvät ihmiset: on asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi antaa anteeksi.”
Juuri näin.- ***
No tollanen ihminenhän ei juuri ole ymmärtänyt mitään anteeksiantamisesta. Tuo on vain sairasta läheisriipuuvuutta, epäitsenäisyyttä, ja ihmiseltä on asiat jotenkin ihan hukassa. Sitten hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin olla sitä mieltä, että anteeksi ei pidä antaa. Hän on jäänyt siihen samaan liemeensä, mitään olennaista ei ole muuttunut. Hän on vain kääntänyt saman asian alapuolen ylöspäin. Kuin olisi pannut saman mukin ylösalaisin.
- *Faith*
*** kirjoitti:
No tollanen ihminenhän ei juuri ole ymmärtänyt mitään anteeksiantamisesta. Tuo on vain sairasta läheisriipuuvuutta, epäitsenäisyyttä, ja ihmiseltä on asiat jotenkin ihan hukassa. Sitten hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin olla sitä mieltä, että anteeksi ei pidä antaa. Hän on jäänyt siihen samaan liemeensä, mitään olennaista ei ole muuttunut. Hän on vain kääntänyt saman asian alapuolen ylöspäin. Kuin olisi pannut saman mukin ylösalaisin.
Ajattelin ihan samoin.
Anteeksi antaminen ei ole väärän teon hyväksymistä tai hyväksymättä jättämistä, vaan sitä, että irrottaa itsensä menneestä, pyysipä toinen anteeksi tai ei. - sdfghy
*** kirjoitti:
No tollanen ihminenhän ei juuri ole ymmärtänyt mitään anteeksiantamisesta. Tuo on vain sairasta läheisriipuuvuutta, epäitsenäisyyttä, ja ihmiseltä on asiat jotenkin ihan hukassa. Sitten hän ei näe muuta mahdollisuutta kuin olla sitä mieltä, että anteeksi ei pidä antaa. Hän on jäänyt siihen samaan liemeensä, mitään olennaista ei ole muuttunut. Hän on vain kääntänyt saman asian alapuolen ylöspäin. Kuin olisi pannut saman mukin ylösalaisin.
Jos lapsi siis raiskataan, niin anteeksi pitää antaa, muuten hän on sairas läheisriippuvainen?
- ***
sdfghy kirjoitti:
Jos lapsi siis raiskataan, niin anteeksi pitää antaa, muuten hän on sairas läheisriippuvainen?
Kenenkään ei PIDÄ antaa anteeksi. Mitä järjettömyyttä tuo taas on? Sitä samaa läheisriippuvuutta, ollaan kiinni kuin täi tervassa siinä, mitä muut ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä tai mitä heidän uskotaan minulta vaativan. Sitten ei nähdä muuta mahdollisuutta kuin asennoitua, että en tee niin. Vähän kuin uhmaikäinen lapsi. Omasta vapaudesta ei tietoakaan.
Ihmisen KANNATTAA antaa anteeksi. Siten hän vapautuu itse. Se voi tosin viedä paljon aikaa, jos asia on kovin vaikea, mutta jos hänen asenteensa on se, että ei pidä antaa anteeksi, hän ei koskaan vapaudukaan. - sdfghy
*** kirjoitti:
Kenenkään ei PIDÄ antaa anteeksi. Mitä järjettömyyttä tuo taas on? Sitä samaa läheisriippuvuutta, ollaan kiinni kuin täi tervassa siinä, mitä muut ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä tai mitä heidän uskotaan minulta vaativan. Sitten ei nähdä muuta mahdollisuutta kuin asennoitua, että en tee niin. Vähän kuin uhmaikäinen lapsi. Omasta vapaudesta ei tietoakaan.
Ihmisen KANNATTAA antaa anteeksi. Siten hän vapautuu itse. Se voi tosin viedä paljon aikaa, jos asia on kovin vaikea, mutta jos hänen asenteensa on se, että ei pidä antaa anteeksi, hän ei koskaan vapaudukaan.Taidat olla vähintäänkin lestadiolainen, jonka mielestä on ihan oikein, kunhan joku perheestä tai suvusta tai vaikka yhteisöstä antaa lapsenraiskaajalle anteeksi ja lapsi jätetään yksin itkunsa kanssa. Tai sitten olet muuten vaan vinksahtanut.
Kyllä uskiksen mieli on kieroutunut. Kätket sadismisi väitteellä, että uhrin parastahan minä vaan tässä ajattelet. Bullshit! - Ma5a
*** kirjoitti:
Kenenkään ei PIDÄ antaa anteeksi. Mitä järjettömyyttä tuo taas on? Sitä samaa läheisriippuvuutta, ollaan kiinni kuin täi tervassa siinä, mitä muut ihmiset tekevät tai jättävät tekemättä tai mitä heidän uskotaan minulta vaativan. Sitten ei nähdä muuta mahdollisuutta kuin asennoitua, että en tee niin. Vähän kuin uhmaikäinen lapsi. Omasta vapaudesta ei tietoakaan.
Ihmisen KANNATTAA antaa anteeksi. Siten hän vapautuu itse. Se voi tosin viedä paljon aikaa, jos asia on kovin vaikea, mutta jos hänen asenteensa on se, että ei pidä antaa anteeksi, hän ei koskaan vapaudukaan.Tässä on sellaista viisautta ***, että joidenkin kannattaa lukea se vielä toiseenkin kertaa ajatuksen kanssa jos se silloin aukeaisi. Tosin tässä ajatuksessa ollaan jo aika pitkällä ihmisen ymmärtämisessä. Joten kyseessä on siis ns. jatkokurssimateriaalia. Yksilön kannalta voi toki olla monimutkainen ja raskas prosessi millä asiat saadaan järjestykseen. (oikeutetusta) Vihastakin tulee päästä eroon tai muuten se kahlitsee ja hallitsee ihmistä.
*** kirjoitti siis näin:
"Ihmisen KANNATTAA antaa anteeksi. Siten hän vapautuu itse."
Juuri näin! Niin ikävältä ja kamalalta se saattaa joissain tapauksissa vaikuttaakin. Anteeksiantaminen tapahtuu aina itselle, vaikka joku muu sitä kysyisi. Jotkut vetävät tästä typeriä johtopäätöksiä, että pahuus tulisi hyväksyä, joka on juuri päinvastaista ajattelua. Anteeksiantamalla päästetään pahuutta/vihaa pois eikä pidetä siitä kiinni. - voi hölmöys
sdfghy kirjoitti:
Taidat olla vähintäänkin lestadiolainen, jonka mielestä on ihan oikein, kunhan joku perheestä tai suvusta tai vaikka yhteisöstä antaa lapsenraiskaajalle anteeksi ja lapsi jätetään yksin itkunsa kanssa. Tai sitten olet muuten vaan vinksahtanut.
Kyllä uskiksen mieli on kieroutunut. Kätket sadismisi väitteellä, että uhrin parastahan minä vaan tässä ajattelet. Bullshit!Kylläpä olet toope. Jos istut itse kiinni joissakin lestadiolaisissa ja näet vain heidät, se on sinun huolesi. Tässä ei ole puhuttu mistään lestadiolaisista eikä helluntailaisista eikä ortodokseista eikä buddhalaisista. Tässä on puhuttu ihmisestä ja anteeksiantamisesta.
- sdfghy
voi hölmöys kirjoitti:
Kylläpä olet toope. Jos istut itse kiinni joissakin lestadiolaisissa ja näet vain heidät, se on sinun huolesi. Tässä ei ole puhuttu mistään lestadiolaisista eikä helluntailaisista eikä ortodokseista eikä buddhalaisista. Tässä on puhuttu ihmisestä ja anteeksiantamisesta.
Luepa tuo aloitus uudestaan. Kyllä siinä uskonnoista puhutaan.
- Sapere aude
Valitettavasti monissa kristillisissä uskonliikkeissä hengellinen vallankäyttö ja väkivalta on vielä samalla tasolla kuin eräissä muslimimaissakin joissa raiskattu tyttö kivitetään kuoliaaksi koska tämähän oli tehnyt huorin.
Ihmisen anteeksianto on aina itsekäs teko. Kun ihminen antaa anteeksi, niin hän itse vapautuu siinä tästä vääryydestä minkä on kokenut. Tämä tekijä kantaa yhä vastuuta väärästä teostaan, mutta uhri on itsensä edessä, ihmisten edessä ja Jumalan edessä vapaa tästä vääryydestä. Tämä on se syy, miksi Jeesus kehoittaa meitä antamaan anteeksi.
Ja toiseksi jos annamme anteeksi, niin meillekin annetaan anteeksi. Ainakin Jumalan maailmoissa näin tapahtuu.
Tämä pätee myös katkeruuteen. Katkeruus on tauti, joka ei oikeastaan koskaan lähde ihmisestä pois. Niin vaikea tapaus se on. Katkeruus jäytää ihmistä ja viha tätä tekijää kohtaan voi kasvaa aivan mahdottomiin mittasuhteisiin. Ja joskus tämä viha tuottaa teon jonka seurauksia tämä tekijä sitten maksaa ehkä koko loppuelämänsä.
Mutta jos tässäkin tapauksessa antaa anteeksi, niin vapautuu tästä katkeruudesta. Ihminen itse ei koskaan pääse eroon katkeruudesta - ehkä terapian keinoin se voidaan häivyttää joko syvemmälle sieluun taikka sitten se voi lähteä kokonaankin pois.
Mutta oikealla tavalla katkeruudesta pääsee eroon vain Jumalan avussa - Jeesuksen nimessä. Ihmisten tulee tunnustaa katkeruutensa ja kohdata tämä katkeruus todellisin tuntein Jumalan edessä. Siinä tulee kertoa Jumalalle mitä tuntee - suorin ja selvin sanakääntein. Jos on murha-ajatuksia niin voi jopa kertoa Jumalle miten tämän murhan aikoo suorittaa. Täytyy olla rehellinen aina salatuimpaan saakka - Jumala kuitenkin näkee sen sisämmän ja ne kauheat ajatukset mittkä siellä on.
Tämänjälkeen tulee sanoa Jumalalle, että kaikki tuo on väärin ja vastoin Sinun tahtoasi. Vaikka kirkossa ei enää hyväksytäkään Jumalan tahtoa, niin tässä tilanteessa tulee tunnustaa, että Jumalan tahto on, että en tee näitä kauheita asioita katkeruuteni vallassa. Ja tämän jälkeen pyytää Jumalalta voimaa päästä eroon tästä katkeruudesta Jeesuksen nimessä. Ja Jumala vastaa myös tähän eheytymisrukoukseen. Katkeruus ikäänkuin sulaa ihmisen sydämestä pois ja suunnaton vapautuminen pääsee alkuun. Ihminen on vapaa tästä tekijästä, jotka on tehnyt hänelle näitä katkeruuden aiheuttaneita tekoja. Tämä väärintekijä ei enää sido tätä ihmistä. Hän on vapaa Kristussa Jeesuksessa. Ja jossain vaiheessa hän voi saada jopa voiman rukoilla tämän vääryydentekijän puolesta. Tätä tekee vain Jumala. Ja suunnaton kiitos jää jäljelle tästä vapautumisesta. Amen- *Faith*
"Ihmisen anteeksianto on aina itsekäs teko. Kun ihminen antaa anteeksi, niin hän itse vapautuu siinä tästä vääryydestä minkä on kokenut. Tämä tekijä kantaa yhä vastuuta väärästä teostaan, mutta uhri on itsensä edessä, ihmisten edessä ja Jumalan edessä vapaa tästä vääryydestä."
Täsmälleen näin.
Sehän on ihmisen erityisominaisuus, että kaikkia asioita voidaan käyttää oikein tai väärin, miksei myös anteeksiantoon ja anteeksipyyntöön liittyviä voimia.
Se soveltuu yhtä hyvin sisäisen vapautumisen ja voimaantumisen välineeksi, ihmisten välisen hyvityksen ja hyvittämisen välineeksi, kuin vallankäytön välineeksi.
Näistä keskusteluista ainakin itse luen kaikia noita käsityksiä. Imisestä itsestään on taas kiinni, mihin hän osaa näitä voimia käyttää ja miten.
Itse olen sillä kannalla, että antteksipyytämisessä täytyy olla tarkkana, esittääkö sen kautta katumuksensa pahoista teoista vai kerjääkö hyväksyntää anteeksipyynnön kohteelta. Ja anteeksiantamisessa täytyy olla tarkkana, antaako anteeksi siksi että niin kuuluu tehdä kun pyydetään, vai siksi että sillä tavoittelee omaa vapautumista pahan teon vaikutuksista.- Tavis :))
Usein sanotaan, että oman mielenrauhan vuoksi pitää antaa anteeksi menneet.
Entä jos väärinkäytöksen uhri kärsii kaksin verroin siitä, että on mennyt antamaan anteeksi teon, jota ei voi unohtaa, ja josta kärsii yhä?
Kuinka lopullista on anteeksiantaminen? Jospa ihminen katuu anteeksiantamistaan, koska siinä tilanteessa on ollut niin suuria tunteita ja pelkoa, murhetta, että uhri on ajautunut anteeksiannon tilaan.
Jälkeenpäin on tajunnut, että toinen kuvittelee nyt asian unohtuneen ja hän on vapautunut menneistä ja uskoo, että kaunaa ei enää kanneta.
Kun uhri osoittaaa, että ei tehty teko olekaan unohtunut, toinen loukkaantuu ja muistuttaa, että menneet pitää unohtaa, anteeksi on pyydetty ja saatu. Onko anteeksianto ollutkin pelkkää sanahelinää, mitä! Eikö oltukaan rehellisiä siinä tilanteessa!
Miten uhri tästä selviää?- *Faith*
"Miten uhri tästä selviää?"
Sillä, että luottaa vaan tiukasti siihen, että Jumala klaaraa homman ja oikaisee vääryydet. Ja niin muuten klaaraa, kunhan vaan malttaa jättää asian Herran haltuun! - foksmalder
*Faith* kirjoitti:
"Miten uhri tästä selviää?"
Sillä, että luottaa vaan tiukasti siihen, että Jumala klaaraa homman ja oikaisee vääryydet. Ja niin muuten klaaraa, kunhan vaan malttaa jättää asian Herran haltuun!Tuolla menetelmällä pahat jäävät ilman palkkaansa. Menneisyyteen ei tietenkään kannata jäädä jumittamaan mutta oikeudenmukaisuuden toteutumista saa ja pitää vaatia, eikä jäädä odottamaan jonkin todennäköisesti kuvitteellisen olennon puuttumista peliin.
- iufghj
*Faith* kirjoitti:
"Miten uhri tästä selviää?"
Sillä, että luottaa vaan tiukasti siihen, että Jumala klaaraa homman ja oikaisee vääryydet. Ja niin muuten klaaraa, kunhan vaan malttaa jättää asian Herran haltuun!Niinkö faith? No helevata sentään, mihin me edes oikeuslaitosta tarvitaan jos se jumalasi kaiken klaaraa? Ei ihme että uskiksia pidetään tyhminä.
- qqqqq
iufghj kirjoitti:
Niinkö faith? No helevata sentään, mihin me edes oikeuslaitosta tarvitaan jos se jumalasi kaiken klaaraa? Ei ihme että uskiksia pidetään tyhminä.
" Ei ihme että uskiksia pidetään tyhminä."
Miksi pitää aina ymmärtää väärin uskovien tekstit? Kukas se oikeastaan tyhmäksi itsensä tekee?
Oikeuslaitos tietenkin tekee oman osuutensa. Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu.
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme," 1.Tim.2:1-3 - iufghj
qqqqq kirjoitti:
" Ei ihme että uskiksia pidetään tyhminä."
Miksi pitää aina ymmärtää väärin uskovien tekstit? Kukas se oikeastaan tyhmäksi itsensä tekee?
Oikeuslaitos tietenkin tekee oman osuutensa. Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu.
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme," 1.Tim.2:1-3"Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu."
Miksi valehtelet? iufghj kirjoitti:
"Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu."
Miksi valehtelet?"Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu."
Miksi valehtelet iufghj
kyselen missä on tämän ajatuksen virhe. vale?
Minusta juuri usko Jumalaan on arvokas siksi koska hänellä on kaikenakattava totuus kaikissa asioissa.- Ma5a
hellin63 kirjoitti:
"Jumala hoitaa uhreja, jos nämä vaan häneen turvautuu."
Miksi valehtelet iufghj
kyselen missä on tämän ajatuksen virhe. vale?
Minusta juuri usko Jumalaan on arvokas siksi koska hänellä on kaikenakattava totuus kaikissa asioissa.Te uskovaiset kaivatte koko ajan itsellen ja toisille uskovaisille kuoppia. Teette tuollaisia, että Jumala kyllä auttaa tilanteessa X, Y, Z jne. vaikka teillä ei olisi asiasta mitään kokemusta. Siten syyllistätte tai arvotatte tätä toista ihmistä jolle jauhatte tätä tuubaanne.
Yrittäkää ymmärtää, että uskovaisille tapahtuu ihan helvetin ikäviä asioita täällä maapallolla eikä Jumala korvaansa lotkauta sille. Kaikki mitä väitätte toisin on vahingollista koska siinä ei ole mitään todellista. - Tavis :))
*Faith* kirjoitti:
"Miten uhri tästä selviää?"
Sillä, että luottaa vaan tiukasti siihen, että Jumala klaaraa homman ja oikaisee vääryydet. Ja niin muuten klaaraa, kunhan vaan malttaa jättää asian Herran haltuun!Faith!
Ihmisellä on muisti. Ihmisellä on tunteensa ja tapansa käsitellä kokemaansa.
Joku tekee sinulle pahoin, ja olet lyöty, masentunut, nöyryytetty, ehkä pitkään.
Yrität unohtaa ja ehkä siinä jo onnistutkin, kun sortajasi tulee ja pyytää anteeksi, katuu sinulle tekoaan, sillä tuntee, että hän ei pääse jumalansa kanssa tasapainoon tämä synti tunnollaan.
Olet armahtavainen lähimmäinen, lohdutat, annat anteeksi, ja vastapuoli kävelee tyytyväisenä jatkamaan elämäänsä.
Mutta sinä elät tapauksen uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen...Sinä et voi unohtaa, ja kuitenkin olet antanut sen anteeksi.
Sinä olet nyt yksin tämän asian kanssa. Mitä suosittelet?
Kaikki eivät jaksa uskoa Jumalaan, ja vaikka uskoisikin, niin auttaako hän onnetonta, jonka ei saa kärsittyä vääryyttä pois mielestään. Eikö hän tosiaankaan tarvitse muuta apua?
Millä Jumala klaaraa ahdistuksen, alemmuudentunteen, häväistyksi tulemisen, alistamisen?
On asioita, jotka nousevat mieleen koko elämän ajan. - påpåp
foksmalder kirjoitti:
Tuolla menetelmällä pahat jäävät ilman palkkaansa. Menneisyyteen ei tietenkään kannata jäädä jumittamaan mutta oikeudenmukaisuuden toteutumista saa ja pitää vaatia, eikä jäädä odottamaan jonkin todennäköisesti kuvitteellisen olennon puuttumista peliin.
Joo mutta kun oikeudenmukaisuutta vaaditaan (mitä se oikeudenmukaisuuskin sitten on, yhdestä näkökulmasta yhtä ja toisesta toista, yleensä se on minun mielestäni sitä, mikä on minun etujeni mukaista, mutta kun minua vaaditaan hyvittämään pahat tekoni oikeudenmukaisuuden nimissä, silloin minun mielestäni kyseessä ei olekaan oikeudenmukainen vaatimus), niin siis kun oikeudenmukaisuutta vaaditaan, siinä pitää olla aina kysymys asioista eikä ihmisistä. Ihmisten mahdollinen pahuus on heidän omantuntonsa asia, mutta asioiden korjaamista voi vaatia. Niistä sitten keskustellaan.
- joku nimimerkki
Tavis :)) kirjoitti:
Faith!
Ihmisellä on muisti. Ihmisellä on tunteensa ja tapansa käsitellä kokemaansa.
Joku tekee sinulle pahoin, ja olet lyöty, masentunut, nöyryytetty, ehkä pitkään.
Yrität unohtaa ja ehkä siinä jo onnistutkin, kun sortajasi tulee ja pyytää anteeksi, katuu sinulle tekoaan, sillä tuntee, että hän ei pääse jumalansa kanssa tasapainoon tämä synti tunnollaan.
Olet armahtavainen lähimmäinen, lohdutat, annat anteeksi, ja vastapuoli kävelee tyytyväisenä jatkamaan elämäänsä.
Mutta sinä elät tapauksen uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen...Sinä et voi unohtaa, ja kuitenkin olet antanut sen anteeksi.
Sinä olet nyt yksin tämän asian kanssa. Mitä suosittelet?
Kaikki eivät jaksa uskoa Jumalaan, ja vaikka uskoisikin, niin auttaako hän onnetonta, jonka ei saa kärsittyä vääryyttä pois mielestään. Eikö hän tosiaankaan tarvitse muuta apua?
Millä Jumala klaaraa ahdistuksen, alemmuudentunteen, häväistyksi tulemisen, alistamisen?
On asioita, jotka nousevat mieleen koko elämän ajan.No tuossa pitäisi tajuta, ettei se ollut mikään oikea anteeksiantaminen, ja alkaa asennoitua siltä pohjalta, että haluaa antaa anteeksi oikeasti, jotta pääsee eroon koko roskasta. Tärkeää siinä on ymmärtää se, ettei ole mitään velvollisuutta sitä toista osapuolta kohtaan, vaan sen tekee itsensä takia. Uskoi Jumalaan tai ei, sama pätee.
- Tavis :))
joku nimimerkki kirjoitti:
No tuossa pitäisi tajuta, ettei se ollut mikään oikea anteeksiantaminen, ja alkaa asennoitua siltä pohjalta, että haluaa antaa anteeksi oikeasti, jotta pääsee eroon koko roskasta. Tärkeää siinä on ymmärtää se, ettei ole mitään velvollisuutta sitä toista osapuolta kohtaan, vaan sen tekee itsensä takia. Uskoi Jumalaan tai ei, sama pätee.
Miten asia etenee, jos olet ollut antavinasi anteeksi, eikä se onnistu? Vaikka olet sillä hetkellä ollutkin vilpitön.
Miten ihminen voi ylipäätään päästä yli jostakin traumaattisesta tapahtumasta pelkästään "antamalla anteeksi".
Ihminen voi vilpittömösti uskoa toisen parantaneen tapansa, mutta kokemus on ja muisto pysyy.
Ei pelkällä anteeksiannolla voi selviytyä, kyllä pitää saada ammattiapua, jos rikos on ollut järkyttävä.
Lestadiolaisten lasten ja nuorten on pitänyt vain unohtaa, koska jos ei anteeksi anna, kaatuu teko itsensä päälle omaksi synniksi.
Armoton uskonto. - 6543
Tavis :)) kirjoitti:
Miten asia etenee, jos olet ollut antavinasi anteeksi, eikä se onnistu? Vaikka olet sillä hetkellä ollutkin vilpitön.
Miten ihminen voi ylipäätään päästä yli jostakin traumaattisesta tapahtumasta pelkästään "antamalla anteeksi".
Ihminen voi vilpittömösti uskoa toisen parantaneen tapansa, mutta kokemus on ja muisto pysyy.
Ei pelkällä anteeksiannolla voi selviytyä, kyllä pitää saada ammattiapua, jos rikos on ollut järkyttävä.
Lestadiolaisten lasten ja nuorten on pitänyt vain unohtaa, koska jos ei anteeksi anna, kaatuu teko itsensä päälle omaksi synniksi.
Armoton uskonto.Ota sinäkin selvää, mitä tarkoittaa anteeksiantaminen, niin et elättele siitä ihan vääriä luuloja. Lue tuo nastoitettu ketju anteeksiannosta, siinä jotkut selittää sitä hyvin, en nyt tässä muista muita nimimerkiltä kuin mummomuori ja se numero, taisi olla 254.
Ja miksi te yksi ja toinen työnnätte tähän jotain lestadiolaisuutta, ketä kiinnostaa jokin yksi porukka, niitä porukoita on vaikka minkälaisia ja niillä on omia systeemejään. Tehkää siitä oma ketju jos haluatte keskustella.
Anteeksianto tapahtuu tämän uhrin itsensä takia - oikeuslaitos tietenkin hoitaa oman osuutensa. Samoin paha saa kyllä aikanaan palkkansa, sillä ...
"Minun on kosto" - sanoo Herra Sebaot.- saarnaaja oto
Diak.vapaaehtoinen
Mutta toisaalta, muistelemme Jeesuksen sanoja ristillä. Ja yksi niistä oli rukous: Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät. Luuk 23:34
Tästä voidaan ajatella, että Jeesus rukoili anteeksiantoa heille jotka eivät tienneet mitä tekevät, mutta jotka tekivät tietoisesti pahuutta heidän puolesta Jeesus ei rukoillut.
Näinhän se on tietosista synneitä meidän tulisi luopua. Parannuksen saarnaa tulisi jakaa ja tehdä parannus- Ma5a
Niinkö Jeesus huuti oikeasti. Mulla on kirjoitus tuolta ajalta joka todistaa tosin :)
Hei, saarnaaja oto ja muut,
Kastemekkoihin tulee elämän matkan varrella väistämättä tahroja. Siksi vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsilleen anteeksipyytämistä ja -antamista.
Jeesus itse rukoili anteeksiantoa niille, jotka eivät tienneet ristiinaulitsevansa Jumalan pojan. Moni oli varmasti pakotettu mukaan teloitukseen, tietämättä edes syytä siihen. Tällaisia pakotuksia on tapahtunut kautta ihmiskunnan historian. Tiedämme, miten keskitysleireillä jopa toiset juutalaiset joutuivat avustamaan omiensa teloituksissa.
Meidän on syytä kilvoitella pois kaikista synneistämme. Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka meitä vastaan ovat rikkoneet - näin rukoilemme Jeesuksen opettaman rukouksen sanoin.
On iso asia antaa anteeksi niille, jotka ovat olleet meille pahoja. Jokaisella meistä lienee kokemusta siitä? Ja miten puhdistavaa on mennä toisen pahuuden yläpuolelle näin rukoilemalla. Ja samalla vakuuttua siitä, että Taivaan Isäkin antaa meille anteeksi meidän pahuutemme ja syntimme.
Parannuksen saarna on ajankohtainen tänäänkin.
Huomenna muuten kirkoissa saarnataan juuri anteeksiantamuksesta. Päivän aiheena on: Antakaa toisillenne anteeksi.
Tähän meitä kaikkia nyt haastan. Armahtamaan toinen toisemme ja itsemme. Itsesyytökset ne vasta energiaa vievätkin.
t. Maarit-pappi- Nasse.
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei, saarnaaja oto ja muut,
Kastemekkoihin tulee elämän matkan varrella väistämättä tahroja. Siksi vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsilleen anteeksipyytämistä ja -antamista.
Jeesus itse rukoili anteeksiantoa niille, jotka eivät tienneet ristiinaulitsevansa Jumalan pojan. Moni oli varmasti pakotettu mukaan teloitukseen, tietämättä edes syytä siihen. Tällaisia pakotuksia on tapahtunut kautta ihmiskunnan historian. Tiedämme, miten keskitysleireillä jopa toiset juutalaiset joutuivat avustamaan omiensa teloituksissa.
Meidän on syytä kilvoitella pois kaikista synneistämme. Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka meitä vastaan ovat rikkoneet - näin rukoilemme Jeesuksen opettaman rukouksen sanoin.
On iso asia antaa anteeksi niille, jotka ovat olleet meille pahoja. Jokaisella meistä lienee kokemusta siitä? Ja miten puhdistavaa on mennä toisen pahuuden yläpuolelle näin rukoilemalla. Ja samalla vakuuttua siitä, että Taivaan Isäkin antaa meille anteeksi meidän pahuutemme ja syntimme.
Parannuksen saarna on ajankohtainen tänäänkin.
Huomenna muuten kirkoissa saarnataan juuri anteeksiantamuksesta. Päivän aiheena on: Antakaa toisillenne anteeksi.
Tähän meitä kaikkia nyt haastan. Armahtamaan toinen toisemme ja itsemme. Itsesyytökset ne vasta energiaa vievätkin.
t. Maarit-pappiMutta miten annat itsellesi anteeksi että olet tuhlannut ainoan elämäsi taikauskon levittämiseksi?
- Ma5a
Nasse. kirjoitti:
Mutta miten annat itsellesi anteeksi että olet tuhlannut ainoan elämäsi taikauskon levittämiseksi?
Nooh, taikauskoon nyt voi aina puuttua, mutta muuten ihan fiksu kirjoitus Maaritilta. Siitä pitää vaan suodattaa noi Jumalahömpät pois jotka toisaalta tekevät tuosta totuudesta perverssiä ja vahingollista. Muuten toki ihan asiasta kirjoitti.
Tuohon mitään Jumalaa ja Raamattua tarvita sotkemaan ja kääntämään asioita vääriksi, kun puhutaan siitä miten tärkeätä anteeksianto on. Se ei ole tärkeätä Jumalan, Taivaan, anteeksipyytäjän takia vaan oman itsensä takia. Ihmisenä voi kasvaa ja kehittyä ainoastaan ymmärtämällä asioita vaikka niitä ei hyväksyisikään.
”Mutta onko kaiken anteeksiantaminen pahan hyväksymistä, hyväksikäytölle alistumista ja itsensä uhraamista?”
Esität hyvän kysymyksen, mistä anteeksi antamisessa on kysymys. Sillä tätä käytetään myös vallan välineenä, uhataan että anna anteeksi tai muuten… Silloin ei kyse ole oikeasta anteeksi antamisesta. Siinä vain käydään sanojen kautta sotaa, eikä puhuta todellisuudesta ollenkaan.
”Vaatimus jatkuvaan anteeksiantamiseen mahdollistaa pahoinpitelyn jatkumisen ja sen hiljaisen hyväksymisen.”
Ei anteeksi antaminen tarkoita sitäkään, että pahan annetaan jatkaa toimintaansa. Kyllä jokaisen on suojeltava itseään siltä. Ellei niin tee, uhriuttaa itsensä. Kyseessä ei olekaan anteeksi antaminen vaan pelko ja ahdistus, joka määrittää ja lopulta sairastuttaa. Tukahduttaminen joka on passiivista alistumista, ei ole anteeksi antamista, joka on aktiivinen teko.
”Kärsittyä pahaa ei saisi muka muistella…”
Kärsitty paha muistetaan, mutta asian jatkuva muisteleminen jotta saisi aikaan vihaa ja katkeruutta aina uudestaan ja uudestaan, ei ole hyväksi kenellekään. Se vain tarkoittaa, ettei ole kyennyt käsittelemään koko asiaa kunnolla. Kyllä paha tulee muistista aina silloin tällöin, mutta se saisi enää ottaa valtaa.
”…anteeksi antamisen ponnistukset vain vesittävät kaikki yritykset parantua... Tuloksena ovat vain jatkuvat lepytykset ja rakkauden kerjäämisyritykset, itsesyytökset ja masennukset... Hyvät ihmiset: on asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi antaa anteeksi.””
Nykypsykologia katsoo asiaa vähän toisin:
Vihaisuus on myrkyllisin emootio, joka liittyy sydän- ja verisuonisairauksiin, sanoo Tampereen yliopiston psykologian professori Martti Tuomisto.”
http://aikalainen.uta.fi/2012/01/27/viha-altistaa-sydantaudeille/
”Anteeksiantaminen ei tarkoita, että vääryyttä tulisi sietää loputtomasti tai että kaikkia vääryyksiä tulisi ottaa vastaan sujuvasti. Sen avulla voi päästä pois tunnekoukusta, jossa katkerat ajatukset kiertävät kehää.”
”Anteeksianto helpottaa syyllisyyden sietämistä. Kun jokin tapahtuma aiheuttaa syyllisyyttä, tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa tunne itselle. Jos tämä unohtuu, saatamme siirtää pahaa oloa helposti muiden ihmisten niskaan.”
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00026
Joten kun puhumme vaikka terapiasta, niin siihen sisältyy oikeastaan se anteeksi antamisen elementti hyvin vahvasti.
”Oikeaan anteeksiantamiseen kuuluu aina pahan tekijän katumus, anteeksi pyytäminen ja ehdoton parannus..”
Kääntäisin tuon toisinpäin. Oikeaan anteeksi PYYTÄMISEEN kuuluu katumus, pyyntö ja parannus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2453709- 583503
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I962905Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk512680Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1202466Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352082Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012021Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva421885Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1071816Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711189