Tarvitsisin vähän eettistä näkökulmaa lapsen isyyttä koskien. Eli: sain lapsen tänä vuonna, en ole parisuhteessa lapsen isän kanssa, eikä isä ole myöskään osoittanut olevansa kiinnostunut lapsesta. 2 kertaa ovat tavanneet lyhyesti, tapaamisten sopiminen tosi vaikeaa, hän peruu ja muuttelee aikoja. Stressaan tilanteesta. Käyn terapiassa mutta en halua mielialalääkkeitä, koska imetän.
Minulle sopii hyvin että olen lapsen ainoa huoltaja ja huolehdin yksin kasvatuksesta ja elatuksesta. Tulisiko lapselle kuitenkin kertoa kuka hänen isänsä on, siis onko tieto jonkinlainen ihmisoikeus?
Pitäisikö lapsen tietää isänsä?
128
3060
Vastaukset
- minä vain
Minkä ikäinen lapsesi on? Oletko jo käynyt lastenvalvojalla vahvistamassa huoltajuus- ja isyysasiat?
Vai tarkoitatko nyt, että et tiedä kerrotko lastenvalvojan luona isäehdokkaan nimeä?
Kyllä minun mielestäni sinun pitäisi isyys vahvistaa, on se kuitenkin lapsen oikeus. Vaikka isä ei haluaisikaan olla lapsen kanssa tekemisissä, olet sinä kuitenkin yrittänyt parhaasi heidän suhteensa edistämiseksi.
Lapselle voi sitten asioita selittää, kun on isompi.- nvbcjhgfdjhgfg
paskat, elareita ja mahdollista perintöä sä ajattelet! et muuta!
- ahlamsahlam
Ja ihan kuin tämä asia ei olisi etusivulla vielä kovin montaa kymmentä kertaa ollut...
- KALLE KELLO
nvbcjhgfdjhgfg kirjoitti:
paskat, elareita ja mahdollista perintöä sä ajattelet! et muuta!
Hei ääliö! Muista, että tässäkin tapauksessa on ollut tekemisissä KAKSI henkilöä, vai uskotko vielä että haikara tuo vauvat rappusille?
- qwerty!
Parhaasi olet todellakin tehnyt saadaksesi lapsen! sen sijaan et ole ajatellut lasta, etkä todellakaan miestä! Itsekäs teko, josta kaikki joutuu kärsimään:(
- 1+10
nvbcjhgfdjhgfg kirjoitti:
paskat, elareita ja mahdollista perintöä sä ajattelet! et muuta!
on oikeus ajatellakin ja ajatella
- Näin tee
"Minkä ikäinen lapsesi on? Oletko jo käynyt lastenvalvojalla vahvistamassa huoltajuus- ja isyysasiat?"
Pitääkös sellaisen kyylän luona muka käydä, tuleeko poliisit hakemaan jos ei mene? Oli miten oli niin tuollaiselle urkkijalle voi sanoa että "pidä huoli vain omista asioistasi, minä en kerro sinulle mitään" ja lähtee ovesta ulos. - lapsen etu
KALLE KELLO kirjoitti:
Hei ääliö! Muista, että tässäkin tapauksessa on ollut tekemisissä KAKSI henkilöä, vai uskotko vielä että haikara tuo vauvat rappusille?
Lapsilla on oikeus vanhempiinsa
www.anneliauer.com
,
- tsemppiä
On mahdoton vastata kysymykseesi tyhjentävästi, muuten kuin että kun lapsi on jo koululainen, voit jotenkin lyhyesti ja yksinkertaisesti kertoa kuka isä on. Voit lastenvalvojalle ilmoittaa että lapsen isä on tuntematon, jos haluat. Jos isä innostuu myöhemmin isyydestään, hän voi vaatia isyyden selvittämistä milloin vain, ja se on sitten tehtävä.
- äiti799
Vaikka isä ei olisikaan lapsesta kiinnostunut, niin entä hänen perheensä? Mietin vaan mahdollisuutta, että isän vanhemmat kenties saattaisivat olla halukkaita pitämään yhteyttä lapsenlapseensa vaika isä olisikin välinpitämätön? Heistä saattaisi parhaassa tapauksessa olla sinullekin apua ja tukea lapsen kanssa. Mielestäni lapselle tulisi kysyttäessä voida (jos siihen kerran mahdollisuus on) tarjota ainakin nimi ja kuva isästä - vaikka isä ei hänen kanssaan haluaisikaan olla tekemisissä. Päättäköön sitten joskus itse, ottaako yhteyttä vai ei.
Haloo, etkö osaa lukea ? Lapsi on tänä vuonna syntynyt ! Ei siis vielä ainakaan 6-7:n vuoteen koululainen. Opettele lukemaan !
- rinkeliliisa
äiti799 kirjoitti:
Vaikka isä ei olisikaan lapsesta kiinnostunut, niin entä hänen perheensä? Mietin vaan mahdollisuutta, että isän vanhemmat kenties saattaisivat olla halukkaita pitämään yhteyttä lapsenlapseensa vaika isä olisikin välinpitämätön? Heistä saattaisi parhaassa tapauksessa olla sinullekin apua ja tukea lapsen kanssa. Mielestäni lapselle tulisi kysyttäessä voida (jos siihen kerran mahdollisuus on) tarjota ainakin nimi ja kuva isästä - vaikka isä ei hänen kanssaan haluaisikaan olla tekemisissä. Päättäköön sitten joskus itse, ottaako yhteyttä vai ei.
Viisas neuvo!! Tiedän omasta tuttavapiiristäni vastaavan "tapauksen". Isä ei ollut ensi alkuun lainkaan kiinnostunut vauvasta, mut hänen vanhempansa ottivat välittömäksi pienen tulokkaan omakseen, koska oli heidän ensimmäinen lapsenlapsensa ja edelleen ainokainen. Kyseinen äiti ei tehnyt lasta tahallaan, vaan oli saanut jo vuosia sitten lääkäriltä lausunnon, jossa oli todettu, ettei hän voi koskaan saada lapsia, ja oli vuosia ollut avioliitossakin, josta ei tosiaan lasta tullut. Sitten eräällä laivaristeilyllä pari tapasi toisensa, ja naisen hämmästys oli mitä suurin, kun hän kuuli olevansa sittenkin raskaana, ja sehän oli hänen hartain toiveensa ollut vuosikausia. Hän siis tietenkin päätti pitää lapsen, eikä koskaan vaatinut isältä mitään, mut tosiaan myöhemmin sitten isä tunnusti pojan, ja kaikki on nyt hyvin. Poika on tällä hetkellä komea 17-vuotias nuori mies =)
- isällinen
äiti799 kirjoitti:
Vaikka isä ei olisikaan lapsesta kiinnostunut, niin entä hänen perheensä? Mietin vaan mahdollisuutta, että isän vanhemmat kenties saattaisivat olla halukkaita pitämään yhteyttä lapsenlapseensa vaika isä olisikin välinpitämätön? Heistä saattaisi parhaassa tapauksessa olla sinullekin apua ja tukea lapsen kanssa. Mielestäni lapselle tulisi kysyttäessä voida (jos siihen kerran mahdollisuus on) tarjota ainakin nimi ja kuva isästä - vaikka isä ei hänen kanssaan haluaisikaan olla tekemisissä. Päättäköön sitten joskus itse, ottaako yhteyttä vai ei.
Jos minun olisi pitänyt kasvaa niin, että isänä olisi ollut "nimi ja kuva", niin huh! Miksi te ihmiset teette lapsia, jos teillä ei ole kunnon parisuhdetta, jossa MOLEMMAT HALUAVAT lapsen?
- perheellinen
isällinen kirjoitti:
Jos minun olisi pitänyt kasvaa niin, että isänä olisi ollut "nimi ja kuva", niin huh! Miksi te ihmiset teette lapsia, jos teillä ei ole kunnon parisuhdetta, jossa MOLEMMAT HALUAVAT lapsen?
Jos nimi on tiedossa ja kuvakin olemassa niin miksei niitä voi lapselle antaa - mielummin kuin tyly "ei harmainta aavistustakaan" tai "ei kuulu sinulle?" Ja aborttiko äidin olisi pitänyt tehdä ihan vaan sen takia, että isä ei halua olla lapsen kanssa tekemisissä? kaikille se "kunnon parisuhde" ei vaan osu kohdalle koko elämän aikana eikä se ole lapsen syy. Hyvä, että on edes yksi vanhempi joka hänet halusi ja hänestä välittää.
Kehotan myös ottamaan yhteyttä isän vanhempiin, voivat hyvässä tapauksessa tulla tärkeäksi osaksi lapsen elämää vaikkei isä tulisikaan. - iloiset pojat
isällinen kirjoitti:
Jos minun olisi pitänyt kasvaa niin, että isänä olisi ollut "nimi ja kuva", niin huh! Miksi te ihmiset teette lapsia, jos teillä ei ole kunnon parisuhdetta, jossa MOLEMMAT HALUAVAT lapsen?
Oletko aivan varma että molemmat vanhempasi ovat halunneet lapsen, ettei ole sitten vain pysytty yhdessä / menty yhteen , koska se on velvollisuus ? Onko sukulaisissasi kenties joitakuita jotka ovat menneet naimisiin lapsen tähden ?
Omat lapseni ovat saaneet alkunsa rakastavassa suhteessa, mies oli kuitenkin jo ennen tapaamista masentunut ja taustat paljastuivat vasta 1. lapsen synnyttyä, mies oli ollut alkoholisoitunut ja moninkertainen rattijuoppo. Maajussilla oli monenlaiset paineet ja lievän alkoholinkäytön lisäksi myös humalassa ajaminen alkoi uudelleen. Sanomattakin selvää että ero tuli. Mies loukkaantui siitä ettei hänen haltuunsa voitu antaa lapsia ja katkaisi välit. Lapseni ovat siis kasvaneet kuvan ja nimen kanssa, isänpuolen muut sukulaiset ovat kuvioissa, vain isä on poissa. Olen lapsille sanonut että teillä on se Xxxx-isä, mutta hän ei voi tavata teitä, koska hän on vähän kuin kipeä ( mielestäni alkoholiriippuvaisuus, masennus ja ihminen joka ajelee humalassa on sairas ). - tukiverkossa
äiti799 kirjoitti:
Vaikka isä ei olisikaan lapsesta kiinnostunut, niin entä hänen perheensä? Mietin vaan mahdollisuutta, että isän vanhemmat kenties saattaisivat olla halukkaita pitämään yhteyttä lapsenlapseensa vaika isä olisikin välinpitämätön? Heistä saattaisi parhaassa tapauksessa olla sinullekin apua ja tukea lapsen kanssa. Mielestäni lapselle tulisi kysyttäessä voida (jos siihen kerran mahdollisuus on) tarjota ainakin nimi ja kuva isästä - vaikka isä ei hänen kanssaan haluaisikaan olla tekemisissä. Päättäköön sitten joskus itse, ottaako yhteyttä vai ei.
Meillä isä loukkaantui erosta ja ehdotetuista valvotuista tapaamisista niin ettei halunnut pitää lapsiin mitään yhteyttä, muu isän suku kyllä pitää yhteyttä ja iloitsee heidän kanssaan. Isästä puhun neutraalisti, teillä on sen niminen isä ja silloin tällöin katselemme kuvia joissa pienet ovat isänsä kanssa. Useimmiten ensimmäinen kysymys on, kuka toi on ?
Miehen sukulaiset eivät olleet alkoholisteja, rikollisia jne, joten minulla ei ole mikään tarve pitää heitä erossa pienistä, uskon että tulevaisuudessakin heidän on helpompi kestää isättömyytensä, kun koko muu suku on kuitenkin tukena. - KIIRETTÄ ON
rinkeliliisa kirjoitti:
Viisas neuvo!! Tiedän omasta tuttavapiiristäni vastaavan "tapauksen". Isä ei ollut ensi alkuun lainkaan kiinnostunut vauvasta, mut hänen vanhempansa ottivat välittömäksi pienen tulokkaan omakseen, koska oli heidän ensimmäinen lapsenlapsensa ja edelleen ainokainen. Kyseinen äiti ei tehnyt lasta tahallaan, vaan oli saanut jo vuosia sitten lääkäriltä lausunnon, jossa oli todettu, ettei hän voi koskaan saada lapsia, ja oli vuosia ollut avioliitossakin, josta ei tosiaan lasta tullut. Sitten eräällä laivaristeilyllä pari tapasi toisensa, ja naisen hämmästys oli mitä suurin, kun hän kuuli olevansa sittenkin raskaana, ja sehän oli hänen hartain toiveensa ollut vuosikausia. Hän siis tietenkin päätti pitää lapsen, eikä koskaan vaatinut isältä mitään, mut tosiaan myöhemmin sitten isä tunnusti pojan, ja kaikki on nyt hyvin. Poika on tällä hetkellä komea 17-vuotias nuori mies =)
LAPSELLA/LAPSILLA LAPSI EI VOI SIIS VAIKKA 25 VUOTIAANA TEHDÄ LASTA. EI HITTO!! KANNATTAS HEIDÄN MIETTIÄ ASIAA, MUTTA MYÖHÄSTÄ KUN LAPSIKIN ON JO "OLEMASSA"
- että?
isällinen kirjoitti:
Jos minun olisi pitänyt kasvaa niin, että isänä olisi ollut "nimi ja kuva", niin huh! Miksi te ihmiset teette lapsia, jos teillä ei ole kunnon parisuhdetta, jossa MOLEMMAT HALUAVAT lapsen?
me MOLEMMAT halusimme lapsen, vaan miehen vaimo ei.
eli mies oli huorissa sinkkunaisen luona ja siitti äpärän.
niin että mites uuno nyt suu pannaan?
- 2 lapsen huoltaja <3
Itselläni 5 vuotias tyttö jonka isyyttä en suostunut sossussa sanomaan. Kyllähän minä tiedän kuka hänen isänsä on, ja kyllä sossukin tietää, masentunut, väkivaltainen, minuakin uhkaili puukolla kunnes lähdin sieltä. Eipä tarvinnut silloin miettiä että tunnustaako isyyttä, minähän sen raskauden olen hoitanut alusta loppuun asti ilman häntä. Hänelle kun se ryyppääminen oli tärkeämpää kuin seuraavan aamun neuvola.
Lapselle en ole vieläkään kertonut kuka hänen oikea isänsä on, olen tämän jälkeen mennyt naimisiin ja nykyisen mieheni kanssa on haimme oheishuoltajuutta koska koimme sen meidän tilanteessa hyväksi, jopa sossu sitä itse ehdotti :P
Eipä ole oikeasta isästä viiteen vuoteen mitään kuulunut joten olen päättänyt etten kerro, ehkä sitten jos lapsi itse ottaa sen puheeksi tai aikanaan JOS lapsen oikea isä alkaisi asiaa omalta osaltaan selvittämään niin ottaisin asian vakavasti keskustelun alle. Ei nämä niin helppoja asioita vaan ole. Jokainen tekee omat päätöksensä eikä siihen ole muilla oikein mitään nokankoputtamista.
Ei kaikille tilanteet ole ihan niin yksinkertaisia mitä voisi kuvitella.
Jaksamista sinulle Vaavin äiti - Junnapunna
Kerrot vain lapselle oikean isän.Isä on se joka on siittänyt hänet,vaikka paperissa olisi isätön.Itse sen tietää parhaiten. Minullakin ainut seksikumppani oli lapsen isä,mutta kielsi ja kieltäytyi isyystesteistä ym.Annoin asian olla ja kun tiedän miten hommat meni,niin totta kai lapselle kerron että hän on sun isä,vaikka ei halua pitää yhteyksiä.
- ghjkllkjhgf
Lapsen etu olisi ehkä se että suostuisit syömään mielialalääkkeitä. Imetys ehkä toissijainen juttu jos et jaksa arjen kanssa. Lapsi kasva ja voi hyvin ilman imetystä mutta ei ilman vakaata ja turvallista äitiä joka hajoaisi henkisesti arjen paineissa. Yksin pienen kanssa ei ole helppoa ja on monesti oltava vahvempi kuin itse uskoisi olevansa. Huolehdi siis ensisijaisesti itsestäsi niin jaksat olla hyvä äiti vielä pitkään.
- 2+19
Mielialalääkkeitä en suosittelisi yksinhuoltajalle ellei ole ihan pakko. Joillekin tulee sivuvaikutuksia enemmän, joillekin vähemmän. Jos on lääkitys niin sitten voisi ajatella lapsen sijoittamista sijaishoitoon pahimman yli.
Turvakotiin voit mennä kun ei ole tukijoukkoja ja jos ahdistaa tilanteesi.
Muuten kaivele ystävät ja sukulaiset lapsenhoitotalkoisiin, tarvitset aikuista seuraa ja tukea ihan varmasti. - hjfvoåpw
Ei missään nimessä mielialalääkkeitä.Kyseiset lääkket eivät POISTA ongelmia.Keskustelut psykologin kanssa olisivat paikalla. Opit käsittelemään ongelmia ja pääset kyllä eroon tuskasta. Tulevaisuus näyttä, kerrotko lapsellesi isästä tai ei. Vaikea sellaista neuvoa ventovieraalla. Joka tapaus on kuitengin erilainen.Tsemppia sulle!
- onkoisäksi
Millainen tyyppi tuo isä muuten on?? Käykö töissä, onko väkivaltaisuuteen taipumusta, onko päihdeongelmaa, millainen luonne muuten? Ei voi tietää näillä tiedoilla kannattaako lapsen kannalta isyys tunnustaa.
- Onnellinen äippä
Tiedätkö, minä tein niin että pidin isukin kaukana lapsesta.Mielenterveys/päihde ym ongelmaa hänellä.No hän kuolikin omiin sekoiluihinsa.Silti lapsi tietää isän ja on sukututkimuksiakin tehty. Näin oli hyvä.JOS paha isä saa isyyden/tapaamisoikeudet,olet kusessa!! MUISTA AINA LAPSEN ETU!!
- Muuten hukassa
Mitä suotta kertomaan, saattaa vahingossa mennä siskonsa/veljensä kanssa naimisiin. Ihanko tosissas kyselet. Mitä itse tuumaisit jos et tietäisi isääsi?
- sgt.pepper-59
jos tieto lisää tuskaa niin älkää kertoko lapselle muuta kuin "isi on merillä.."
Kyllä kannattaa kertoa totuus, mutta vasta myöhemmin, kun lapsesi on vanhempi ja ymmärtää paremmin tilanteen. Jos isä ei ole kiinnostunut lapsestaan, niin hän on ai-ka tympeä. Kyllä sun pitää vaatia lapsesi isältä ainakin kunnon elatusta. Ei se saa päästä niin vähällä ! Ja onhan se isä sitten varmaan töissä, ei hänkään pysty tulema -an tapaamisiin niin vain. Jos mä olisin tossa tilanteessa lapsen osassa, niin haluaisi n ehdottomasti tietää, kuka on biologinen isäni. Tai jos olisin äidin osassa, ja lapseni haluaa tietää, kuka hänen isänsä on, niin sanoisin sen ja ilmoittaisin hänelle, että ha-luaa tavata. Ja on hän lapsesi isä, halusi hän sitä tai ei ! Sitä tosiseikkaa ei voi kukaa n kieltää !
- ei todellakaan
tarvi eikä edes äitiään.Lisää lapsia vaan maailmaan isättöminä ja äidittöminä.
- Lapsen Oikeus
Useinhan myös naiset ovat syylliisä eli kiristävät ja ovat katkeria. Nykyään myös hankkivta lapsia usealle eri miehelle. Sosiaalietuuksien kalastaminen ja erilaisten tukienko?
Lapsella on aina äiti ja isä. Äidit ei omista lapsia, vaikka näin luulevat.
Lapsella on oikeus isään, perintöön ja lapsi on aina tunnustettava ei lapsi siis ole yksin äidin.
Jossain vaiheessa lapsi alkaa kuitenkin etsimään juuriaan, joten rehellistä ja lapsen edunmukaista on kertoa hänelle asiasta.
Surullista kun nykyään hankitaan lapsia joka oksalle, mutta he ovat oman onnensa kulkijoita, kun vanhemmat ovat koko ajan pettämässä tai etsimässä uutta. Myös lapset ei tunne enää isovanhempiaan, kun niitä hankitaan joka suhteessa. - Uunoturhapuro
Niin, no jos isä on jalkapallojoukkue tai vapaapalokunta, niin sitten en oikein osaa sanoa. Yksi eniten epäilty ainakin pitäisi olla.
- katse tulevaisuuteen
katso tulevaisuuteen, lapsesi etua, . LAPSESI PERII BIOLOGISEN ISÄNSÄ , älä siis riistä lapseltasi tulevaisuudessa mahdollisesti tulevaa perintöä, vaikka isä sattuis olemaan renttu, niin saattaahan hän periä omat sukulaisensa jasiten apsesi saa kummiskin perinnöä rentun jölkeen. Joten isän nimi kirjoihin. Ja jos lapsi haluaa joskus tietää alkupränsä, niin miksi sitä salaamaan. Epätietoisuus aiheuttaa vian tuhottomasti mietintää ja epävarmuutta ja juurien pohdintaa, sillä mitä paremmin yrität salata, sitä kihkemmin lapsi jossain teini-ikäisenä alkaa isäänsä tivata ja etsiä, vain ratkaistakseen salaisuuden
- on hyvä kertoa
Minun lapseni isää ei ole virallisesti vahvistettu koskaan. Kielsin aikoinaan isyyden selvityksen. Isä tietää kyllä lapsesta ja on tavannut hänet muutaman kerran. En halua tässä eritellä syitäni tähän. Mutta lapsen kanssa puhuin isästä, kun hän oli hieman alle kolme vuotias ja alkoi tarinoida isästään nähdessään muilla päiväkodin lapsilla isiä. Vaikka hän ei näe isäänsä, on isä hänelle tärkeä. Tai hänelle on ollut tärkeää se tieto, että hänelläkin on isä, ihan niin kuin muilla lapsilla.
- luomuvillaa
Eli: annat miehelle oikeuksia (tavata lasta) vaikka ei maksa edes elareita?!? Voi vittu että oot lammas muija. Siinä tapauksessa tietysti ymmärrettävää jos isä on niin PA että Kelasta saa saman summan, mutta siinäkään tapauksessa en antais miehen tavata lasta JONKA SÄ HOIDAT, JONKA SÄ ELÄTÄT, JA JOSTA MIES SAA VAIN ILOJA.
Oot niin lammas että alat kohta kasvaa villaa.
- Isä
Mitä syntymätodistukseen on laitettu? Jos isän nimi on merkitty, lapsi saa tietää sen ennemmin tai myöhemmin.
Isää ei välttämättä asia kiinnosta, mutta lasta asia alkaa kiinnostamaan jossain vaiheessa. Toki voit elää valheessa jos et kerro, mutta tee niin kuin haluat.- sossupaholainen
Ei Suomessa ole mitään syntymätodistuksia, jonne voi merkitä isän miten haluaa. Jos äiti ei ole naimisissa, lastenvalvoja kutsuu isyyden selvitykseen, mutta äiti voi kieltää selvittämisen Silloin lapsella ei virallisesti ole isää, eikä isän nimeä näy missään papereissa. Normaalisti isä tulee äidin kanssa isyyden selvitystilaisuuteen ja samalla tunnustaa isyytensä. Jos hän kieltäytyy, mutta äiti haluaa, otetaan DNA-testi ja oikeus tuomitsee isäksi. Muuten ei isäksi tule, ellei ole naimisissa lapsen äidin kanssa.
- Perusoikeus
Yksinkertaisesti: lapsella on oikeus isäänsä. Vahvistuta isyys kuitenkin, se vain on parasta niin. Mieheni on koko ikänsä kärsinyt ns isyyttömyydestä, sitä ei ole aikanaan vahvistettu, vaikka on ihan selvä asia. Tiedän aikuisen, jolla on sama ongelma.
Nämä ovat lapsen perusoikeuksia ja jos isä on tiedossa äidillä ja isällä ei ole oikeutta jättää hoitamatta asioita. - Sillä Lailla
Mikä isä se on jossei halua olla läsnä lapsen elämässä? Miksi vaatia sellaista tunnustamaan isyyttään kuka ei sitä halua tai ei olisi koskaan edes halunnutkaan naista raskaaksi. Kyllä naisen silloin pitää kantaa siitä itse vastuu. Ei miehellä ole oikeutta vaatia aborttiakaan. Jos pakotetaan johonkin niin siitä ei yleensä seuraa kuin ongelmia. Mahdollisuus pitää kuitenkin antaa ja se on sitten isästä kiinni miten haluaa olla lapsen elämässä mukana.
Ja kyllä lapselle pitää kertoa kuka hänen isänsä jos hän sitä haluaa. Onhan niilläkin lapsella oikeus se selvittää täysi-ikäisenä vaikka siemenet olisi haettu klinikalta.- läheltäseuu
Vastuun pakoilua kaikilta......
- Hyeena
Aika Urpo!!! Mielestäsi lapsesta vastuu on vain äidillä!! Mistä näitä kivikautisia älynjättilaäisiä sikiää vielä 2000 luvulla. Lienet vielä kaikenlisäksi salametsästäjä!!!
Lapsen huoltajuudesta on aina vastuu myös sillä kalunkantajalla!!! - höpön löpön
Pakotettiinko housut jalasta!?! Hahahahahahh.
Selibaatti tai sterilointi mihelle niin ei tarvi lapsia pelätä!!
Miksi naisen vastuuta toitotetaan. Voisihan lapsen pakata täysin miehellä ja sanoa, että jos tarvitset elatusta niin soita sosiaalitoimistoon tai jos ihan pakko niin tule hakemaan almuja äidiltä!!!
- uuttanäkökantaa
Voi kysyä myös niin että täytyykö isän tietää lapsesta?molemmat yhtä fiksuja kysymyksiä...
- voitto
Parempi yksin lapsen kanssa ,jos isä ei halua.KAtuu ken ties joskus ,mut älä anna tavata kun hänel sopii
- Isukki
Haluaisin kertoa oman tarinan ja näkemyksen. Olen ollut erossa hieman yli 2 vuotta Ex- tyttöystäväni kanssa ja meillä on yhteinen tyttö lapsi 3.5 vuotias ilman avioliittoa ja ilman mitään isyys testei. Olemme olleet myös lastensuojelun asiakkaita alussa kun erosimme, niin tuli huoltajuus riitaa ja kaikenlaista päihde ja nuoruus vanhempien ongelmia. Olen erosta asti ja toivon mukaan, nii kauan kunnes oma lapsi esim ei hyväksy mua nii teen sen mikä on velvollisuuteni eli pitää huolta lapsesta. Hoidan hänet virallisesti maanantaisin - keskiviikkoisin. Ehkä aina ei nappiin menekkään noi päivät töiden tai koulun tai muun esteen takia. Mä soitan hänelle viikossa ainakin kerran.. Eli vaikka en voi olla hänen kanssaan ihan aina nii kyllä mä sitä rakastan ja pidän huolen, että myöhemmin en tule katumaan sitä päätöstä, että en välittänyt hänestä. Mielestäni eronneet vanhemmat erityisesti ISÄT teidän pitäisi olla ja pitää yhteyttä lapseenne tai naisella on oikeus hakea yksinhuoltajuutta tai salata isän nimeä jos se isä ei sen enempää välitä hänestä. Mut on niitä hyviäkin isiä ketkä varmasti pitää siitä, että voi viettää vähänki laatuaikaa lapsensa kanssa.
- Eivät ansaitse lapsi
jep jep, Iseille laatuaikaa.......
Siinä se on se ongelman ydin. Vastuu on ihan jotain muuta kuin laatuaika, ja täysin tuntematonta useimmille miehille.
Puhtaan ja puetun lapsen lomapäivänä muutamaksi tunniksi huvipuistoon - sitähän se isyys on? - Alku hyvä
Näet kahtena päivänä viikossa? Ja soitat kerran. Näe useammin, saata tarhasta kotiin vaikka kokopäivä (myös äidille mennessä). Soittele ainakin jokapäivä!!
- jfdsaökjöjk
Minä tein samassa tilanteessa niin että lapsen isyysvahvistettiin. Ensimmäisinä vuosina lapsi ei tietenkään ollut millään tavalla kiinnostunut ihmisestä jota ei hänen elämässään ole. Kuitenkin pian lapsi huomasi että muilla lapsilla on isä alkoi siitä kysellä. Olen kertonut isästä lapselle ja he ovat tavanneet silloin tällöin.
- Tsemppiä sinulle
Harmi !!! sitä ISÄ-ehdokasta, olitko torjumassa silloin kun menit sänkyyn ko.lapsen isän kanssa? vai olitko sellaisessa tilassa että annoit kaiken tapahtua ja NYT olet ruikuttamassa asiaa täällä!?! "netissä". JOS olet 20.25-vuotias niin ei ihmetytä lainkaan. Nyt on minulla housut jalassa ja elatusmaksut on maksettu, Voimia sinulle vain toivon;)
- KALLE KELLO
Ihan sama vaikka kasvattaisit lapsesi yksin, mutta kyllä lapsen tulee saada tietää isänsä. Mieti asiaa vaikkapa 20 vuotta eteenpäin. Lapselle tulee aivan varmasti tarve saada tietää kuka hänen isänsä on. Hän saattaa tuntea itsensä "puolinaiseksi" sekä asia jota ei kannata unohtaa mahdollisten sairauksien johdosta, perimä. Nuo on ehdottoman tärkeitä asioita.
- Maksan cash
Annaks p i l l u a?
- enthys
Näissä asioissa ajatellaan ensisijassa LAPSEN ETUA. Vaikka isä olisi millainen ihmishirviö tahansa, niin lapsi haluaa ennemmin tai myöhemmin tietää, että kuka hänen isänsä on. Jos isyyttä ei kerrota, lapsi miettii sitä entistä enemmän erityisesti murrosiässä. Jos biologinen isä on hulttio, lapselle voi kertoa esim. isän nimen ja että mitkä kasvonpiirteet tms on samanlaiset kuin isällä, mutta että isä ei voi tulla käymään, koska asuu kaukana tai että hänellä on semmoinen sairaus, ettei voi tulla (alkoholismi tms). Kun lapsi on murrosikäinen, niin voi kertoa sitten yksityiskohtaisempaa tietoa, että miksi parisuhde ei voinut olla mahdollinen isän kanssa jne.
Lapsilla tulee isä-asiat esille viimeistään sitten, kun askartelevat päivähoidossa isänpäiväkortteja ja näkevät, että kaveriperheissä muilla lapsilla on isä. Lapselle on myös tärkeää hänen omasta sukupuolestaan riippumatta, että hänellä on kunnollisia miehen malleja (esim. isoisä, eno, setä, uusi puoliso). Lapsi oppii myös muita seuraamalla parisuhdemalleja. Jos ympärillä vain yksinhuoltaja-äitejä, niin miten lapsi voi oppia, että parisuhteessa tehdään kompromisseja, on hellyttä, kaveruutta, välittämistä, vuorovaikutusta jne? - Määävaaaa
Mä yleensä sanon että tyhmiä kysymyksiä ei ole,mutta nyt on,tottakai lapsen TÄYTYY tietää isästään,oli se sitte mimmonen tahansa.
Tietämättömyys lisää turhia kysymyksiä.
Se on sitte eri juttu millon kerrot. Jaaha eiköhän se olisi parempi kertoa jossain vaiheessa lapselle kuka isä on,mutta vasta kun lapsi sitä alkaa kyselemään.Tässä vaiheessa ei kannata kumminkaan sitä vielä miettiä,kun lapsi on niin pieni ei se mitään kuitenkaan ymmärrä,ja lasta ei saa kieltää tapaamasta myöhemmin omaa isää jos lapsi niin tahtoo.Kyllä kannattaisi miettiä ammattiauttajaa ennemmikin kuin lukija kaartia,täältä saa vain pahan mielen,koska mielipiteitä tulee yhtämonta kuin on kirjoittajia.PS jokainenhan meistä tiensä valitsee.
- lukijalta
Ilman muuta sun pitää kertoa lapselle kuka on hänen isänsä.. Jo yksin perinnöllisten sairauksien takia on tärkeää että myös isän suvun sairaudet on tiedossa.. Ja onhan lapsesi myös sen miehen lapsi.. lapsellasihan on perimys oikeus, sen takia on tärkeää että lapsesi tietää isänsä nimen..
- Ollako isä vai ei
Suomessa on paljon isiä, jotka eivät tiedä olevansa sellaisia ja toisaalta isiä, jotka luulevat olevansa isiä olematta sellaisia. Eli avioliitossa lapsen isäksi tulee automaattisesti äidin puoliso vaikka tämä ei välttämättä olekaan biologinen isä.
- sadadada
Mama's baby, papa's maybe!
- Hyeena
Jos lapsesi on vielä niin pieni, ettei ymmärrä ja isyyttä ei ole etes vahvistettu. mielestäni on isyys ilman muuta vahvistettava, jos isä on tiedossa. Tämähän on lapsen oikeus ja isän velvollisuus on osallistua elatukseen. Nämä ovat käytännön asioita, joita ei tule kuitata vain välinpitämättömyydellä.
Isänkin kuuluu osallistua lapsen elatukseen ja on hyvinkin mahdollista, että tämä on se asia miksi isä välttelee. Muun yhteyden pidon voitkin sitten tässä vaiheessa jättää omaan arvoonsa. Voihan olla, että oma elämäsi kehittyy siten, että lapsesi saa miehenmallin muuta kautta, mutta hänen oikeutensa on saada isältä osuus elatukseensa. Huom. se on siis lapsen oikeus. Isähän saatta vaatia oikeuksia lapseen myöhemmin jolloin olet tietenkin pulassa sikäli, että olet luopunut näistä velvoitteista, mutta joudutkin antamaan isälle periksi oikeuksien suhteen.
Lapsi myös kiinnostuu juuristaan ymmärryksen karttuess ja hän saattaa alkaa vaatia tietoa isästään, erityisesti jos perheeseesi ei kuulu siinä vaiheessa miestä. Jos hänellä on hyvä kasvatti-isä, ei hän välttämättä huomaa asiaa mitenkään. On siis hyvä silloin, että pystyt kertomaan lapsellesi kuka isä on ja hän voi sitten itse toimia kulloisenkin tilanteen mukaan oman ymmärryksensä perusteella.
Jokaisella on kuitenkin velvollisuus osallistua lapsensa huoltajuuteen. Eivät lapset ole kuin rotanpoikasia, joita siitetään vaan juoksentelemaan ympäriinsä jonkun huollettavaksi. Isyys tulee vahvistaa ja huoltajuus!!! - manitpois
Oikea ratkaisu asiaan, kerro lapselle kun täyttää 18v jos isä on elossa ja
lapsi haluaa tavata sitten oma asia. - NarskNarsk. ..
Tua noin, yks kaveri on ainoa lapsi, poika jonka tiedän jolla ei ole isää tiedossa.
No, voin sanoa että jäpä erottuu joukosta, narsistinen, ylitseampuva ja vuoroin itsetunto hukassa. Että jos nyt järkikäteen ja kyllä lapsella tulee olla isä,äiti ja sisaruksia. - vkl-isä
ON!
- llllll
Lapsen on hyvä tietää edes se, kuka hänen isänsä on. Kerro pikkuhiljaa sitten kun lapsi kysyy isästään. Sanot vain, että isä on se ja se ja asuu siellä. Älä edes yritä sopia isän ja lapsen välille tapaamisia. Voit kysyä, haluaako hän esim. valokuvan lasesta silloin tällöin.
Ilmeisesti lapsi on säikäyttänyt muutenkin epäluotettavan miehen. Hänhän ei kaiketi halunnut isäksi. Nyt on henkisissä vaikeuksissa ja täysin vastuuton. Sille asialle et voi mitään. Huolehdi lapsesta äitinä niin hyvin kuin ikinä voit. Tulet saamaan iloa lapsesta tosi paljon. Tietenkin myös huolia.
Entä kun lapsi haluaa tavata isänsä? Voisit sanoa että teidän oli hankala tulla toimeen keskenään, niin olette sopineet että isä asuu omissa oloissaan ja emme häiritse häntä. Kannattaa kuitenkin lapsen isältä kysyä, kun lapsi kasvaa, haluaisiko hän tavata lapsen. Ilman mitään vastuita tai velvotteita. Näin lapsi ei tee isästään mitään ihmeolentoa, vaan suhtautuu realistisesti - "isä ei ole oikein mukava".
Kerro isästä positiivisessa sävyssä ja korosta että olette sopineet ettette ole yhteydessä ja että hän ei tule asumaan koskaan kanssanne. ja jätä se isä omiin oloihinsa.
Sano lapsen isälle määrätty aika milloin hän voi käydä tapaamassa lasta, jos haluaa nähdä häntä. Siis sinä määräät milloin ja missä tavataan, ei isä. Ellei isä saavu tapaamiseen, sovi muutaman kuukauden päähän uusi aika. Laita siis vastuu tapaamisesta täysin isälle. Ellei tule tapaamisiin, älä ota siitä ongelmaa, kun tunnet miehen, että on epäluotettava. Älä kerro lapselle että isä on tulossa, koska hänhän alkaa odottaa ja ellei isä saavu, on pettymys suuri. Olet vain siinä tapaamispaikassa sovittuna aikana ja kerro isälle että odotat 15 minuuttia, ellei hän ole paikalla, niin ette odota häntä. Määrittele itse oma arvosi ja lapsen. Vastuuttoman miehen pillin mukaan älä ala tanssia. Sinä olet lapsesi kanssa perhe. - pelleily pois...
Mitä olen näitä tapauksia nähnyt viimeiset 15 v, että naiset tekevät lapsia vain yhden illan suhteissa tietoisesti. Vain miestä käytetään raskaaksi tulemiseen. Minusta tällainen on vastuutonta, ja luotetaan automaattisesti siihen, että yhteiskunta maksaa elatusmaksut. Lapsella on oikeus isään ja piste! Näin se pitää olla. Minusta yhteiskunnan pitäisi isyysasiassa jo mennä siihen ei maksuja makseta ennenkuin käräjäoikeudessa vahvistettu isyys. Loppuisi tällainen pelleily, koska jossain vaiheessa lapsi haluaa tietää isän. Sekä lapsen oikeudet kuuluvat mahdolliseen perintöön esim..
- Oletko siis katkera?
Mielenkiintoista yleistystä. Tuttava- ja sukulaispiirini on todella laaja, eikä siihen kuulu yhtäkään äitiä, joka olisi tullut raskaaksi yhden illan suhteesta. Muutama eronnut äiti kyllä on, mutta hekin ovat tulleet raskaaksi avioliitossa. KEITÄ ovat NE suurin osa naisistä, johin usein viitataan halveksien ja haukkuen? Miksi juuri minun tuttavuuksistani ei sellaista löydy yhtäkään? Olenko "onnekas", etten tunne tuollaista pohjasakkaa?
Et taida kelvata edes yhden illan suhteeksi...
- Äijäke
Pari näkökulmaa.. Elareiden takia tekee viralliset paperit isä taatusti pitää susta ja muksusta vielä vähemmän. Saat saman summan valtiolta ilman että kerrot ketä on isä. Lapselle kerrot ketä on isä kun hän sitä kysyy. Muuten lapsen pienessä elämässä ei ole muuta kuin se kuka minun isä on ja missä hän on. Kertoo reilusti mikä tilanne on kun itse sitä kysyy. Jos pystyy kysymään pystyy siihen jo vastaamaan. Muksut ei tiedä miten paperit on tehty eikä naapuritkaan. Reilu meininki olisi suotavaa mutta olen itse todistanut miten reilumeininki muuttuu erotilanteessa.
- kitara
hei
kyllä minusta on tärkeää että lapsi tietää kuka on isä, koska minä olen kasvanu ilman isää eikä minulla ole koskaan ollut suhdetta isään enkä ole tuntenut häntä henkilökohtaisesti sen takia sanon että lapsen on erittäin tärkeää tietää kuka on isä ja tavata hänet henkilökohtaisesti jos on mahdollista. - Minä
EI TARVITSE JOS HÄN PEDOFIL!!!
MUTTA SUOMESSA SE ON HYVIN JOS ISÄ ON PEDOFIL!!!
MIES VOI TEHDÄ KIPEA OMALLE LAPSILLE JA EI OLE MITÄ SITTEN HÄNELLE, KOSKA HÄNELLÄ KAIKKILLE ON SUKULAISET JA YSTÄVIJÄ KUKA VOI SUOJELLA HÄNTÄ...- Jenni Porista <3
Olet ihan vajaa.....
TÄSSÄ SULLE SUPPORT 1%
- pss
kun sä tiesit ketä sä ****** niin tottakai haluu lapsikin tietää ketkä on sen vanhemmat, DAAA!
- Lapsen hyvinvointi
Onko tieto jonkilainen ihmisoikeus? Huh, heijaa.... on tuokin kysymys kun asiaa peilataan lapsen tietoisuuteen isästä. Se on ihan sama onko se ihmisoikeus tai muuta vastaavaa.
Vaikuttaako siltä että kyseinen kyselijä on ajautumassa jonkilaiseen henkien taisteluun isää vastaan. Siinä taistelussa unohtuu pääasia eli lapsi.
Parempi äidille olisi kun keskittyisi vain lapsen hyvinvoinnista huolehtimiseen. Isästä voi kertoa sitten kun lapsi sitä alkaa kyselemään. Äiti voi antaa isän elää ihan rauhassa omaa elämäänsä ja kyllä sekin aika tulee kun isä saa selitellä lapselle omaa välinpitämättömyyttään.- Jenni Porista <3
Juuri näin
- isukki itsekki
itse sain aikanaan isänmallia isäpuolelta ja tiesin jo kyl pienestä pitäen kuka oikea isäni on...en vaan ole koskaan kokenu halua tavata biologista isääni mutta suosittelen että annat lapsellesi tiedon isästään ja annat hänen päättää aikanaan haluaako tavata isäänsä.. itsellä nyt 2 lasta joita tapaan viikoittain vaikka eronnu lasten äidistä mutta yhdessä ne on tehty joten yhdessä niitä kasvatetaan en anna oman isän virheen toistua vaikka lasten äidin kans ei onnistunukkaan jaksamista sulle ;)
- Jenni Porista <3
Asia tekstiä " isukki itsekki" sulta noin se menee :))
- paskoit housuun
sun tapauksessa en kyllä kehtaisi lapselle myöntää että isäsi on KEBAB sähläm
- voi naiset
Miettisitte pari kertaa kenen kanssa lapsia hommaatte!
Isättömyys ei ehkä pienenä vaivaa kun lapsella on leikit ja koulu mutta aikuisiällä voi ruveta harmittamaan. Onhan siinä toiseksi tärkein ihminen kokonaan poissa. Äiti on tietysti sijalla 1 :) - resdffsdfsd
Vaikuttaa taas näiltä tapauksilta, jolloin nainen on yksin päättänyt haluavansa lapsen ja koittaa vetää miestä mukaan tuohon allikkoon. Mielestäni on törkeää, että nainen saa yksin päättää syntyykö miehen lapsi vai ei. Toki ymmärrän, että muut vaihtoehdot eivät ole myöskään mahdollisia. Tässä tarvittaisiin järkeviä naisia, mutta sitten aina löytyy näitä itsekkäitä tapauksia.
- ainok.
Hei, voimia sinulle.
Lapsi on vielä pieni ja jos isä ei halua olla tekemisessä lapsen kanssa ei häntä voi pakottaakkaan. Mutta voithan vahvistuttaa isyyden jotta ssat lapselle kuuluvat oikeudet.
Kerro myöhemmin kun lapsi ymmärtää asian että isä on jossain ja on tietoinen sinusta.
Lapselle vei ole hyväksi jos isä käy nyt ja myöhemmin unohtaa koko lapsensa.
Parempi ettei ole tekemisessä ollenkaan.
Jos lapsi on poika pyydä enoja ja setiä leikkimään lapsen kanssa ja poikalapsen kehityksen kannalta on tärkeää että lapsi näkee miehen mallia ja
miesten kanssa saunaan on päästävä.
Tosiaan jaksamista sinulle on raskasta olla yksinhuoltaja pyydä apua mannerheimin lastensuojelu yhdistyksestä sieltä saa lastenhoito apua jos et jaksa tai haluat mennä asioille yksin,kampaamoon ym. mihin lasta ei voi viedä.
Myös sosiaali toimesta autetaan ei ole häpeä pyytä apua..
Toivottavasti näistä neuvoista oli sinulle apua.
Älä välitä kaikista kirjoituksista ne eivät tiedäå mitä puhuvät ovat typeriä.
Jaksamista ja rakkautta sinulle. - sukututkija....
Ehdottomasti pitää, jos otat huomioon lapsen parhaan elämän. Aloin kiinnostua todella sukujuuristani vasta kuusikymppisenä ja jo sekin strassaa, että en voi jäljittää kahden isoukkini sukutaustaa. On hienoa ja mielenkiintoista tietää mistä kanta- ja esi-isäni polveutuvat. Kun lapsesi tulee eläkeikään, niin esim. sukutukimus voi olla mielenkiintoinen harrastus, ja sukutaustan selvittäminen saattaa olla silloin hyvinkin merkittävä lisä henkilön elämään ja minuuteen.
Joskus sillä on merkitystä perinnöllisten sairauksien vuoksi.
Jos isä ei halua kontaktia lapseen, niin silloinkin lapselle voi olla lohtua tietää kuka tämä mies on, minkä näköinen, mitä on tehnyt elämäntyökseen. Ei ole vain epämääräinen ihmishahmo, joka on kerran hylännyt hänet. On tapauskia, että isyys ei kiinnosta kun lapsi syntyy, mutta kun jälkeläinen on aikuinen, syntyy jonkinlainen ihmissuhde. Jos asianomaiset eivät koe veriyhteyttä tai sukulaisuutta, niin saattaa syntyä kuitenkin mukava ihmissuhde, ysävyys. Nykyään kun suvut ovat pieniä, niin koskaan ei ole liikaa niitä ihmissuhteita.
Kyllä ainakin itse pitäisin lapsellani tuon "tulevan mahollisuuden yllä" käsitellä biologista isyyttään todellisella pohjalla. On varmaan hyvä vaihatakkin (mikäli sellaisia tunteita joskus tulisi) kun kohde on tietty, ei vain jokin möykky jossain epämääräisyydessä- Tieto on hyväksi
Olen sukututkinut itsekin, kunnes tajusin syvällisesti, ettei paperien mukainen ja biologinen polveutuminen ole sama asia. Keskimäärin joka viides sukupolvi suvussa kuin suvussa kuninkaallisia myöten tapahtuu siittiön ja munasolun liittyminen toisin kuin papereissa lukee.
Huipulta esimerkkinä Romanovien keisarisuku, jonka historiaa olen lukenut äskettäin.
Aina kun sotajoukot ovat liikkuneet, ihmiset vaeltaneet geenit ovat sekoittuneet eri syistä. Puhumattakaan normaalin elämän draamoista, joille vain mielikuvitus asettaa rajat.
Ennen polveutuminen perustui papereihin ja suulliseen tietoon, koska testejä ei ollut. Nyt geenitestit käyttöönotettuina aika äskettäin mahdollistavat varman polveutumisen määrittely.
Asema, raha, tavara ja omaisuus sekä maat on peritty eteenpäin paperien mukaan aina, ekäi biologian, ja näin tulee olemaan varmaan pitkän aikaa edelleen.
- viiden lapsen isä
Olkoon alkutilanne mikä tahansa, niin jossain vaiheessa lapsi tulee etsimään ja selvittämään kuka hänen isänsä on. Vaikka isä olisi ollut millainen hulttio tahansa, ihminen ei halua olla isätön. On varmasti kauheaa, jos joutuu elämään loppuelämänsä ilman mitään tietoa biologisesta isästään. Tallenna perustiedot ja joitain kuvia isästä lastasi varten, vaikka teillä ei olisikaan mitään yhteydenpitoa tästä eteenpäin. Ajattele lastasi!
- Nostan hattua
Siis vastaat yksin elatuksesta ?
Eli yhteiskuntako ei maksakkaan mitään äpärästä ?
Olet siis nyt luvannut maksaa kaiken ITSE ! - Jore
Suomesta löytyy tälläkin hetkellä yli 10000 lasta jotka eivät saa tavata isäänsä. Tapaamisen estävät erossa katkeroituneet äidit. He purkavat omaa pahaa oloaan kostamalla lapsen kautta. Monesti nämä åidit ovat narsisteja. Yleensä tapaamista haluavat miehet ovat ihan kunnollisia isiä jotka haluavat olla mukana lastensa elämässä, toki toisenlaisakin miehiä on mutta he ovat vähemmistöä. Lisää tietoa asiasta: www. isatlastenasialla.fi
- exvaimo11
Vai vielä narsisteja :)? Taitaa olla yleisin diagnoosi, jonka maallikot heittävät eron tiimellyksessä. Jokainen ero on erilainen, ja syitä löyty varmaan sekä isistä, että äideistä. Oma ex.ni on käyttäytynyt vuosia, kuin mielipuoli ja ahdistellut minua jatkuvalla viestittämisellä. Nyt hän on siirtynyt huutamisensa ja kiroamisensa jo lapsiinkin, jotka eivät ole välttämättä edes halunneet lähteä isälleen..
- Äidit ainoita tasapa
Höpö höpö tuosta isien kunnollisuudesta. Meillä on yksi tuollainen suuri ääninen kunnollinen isä. Kuinka ollakkaan kuitenkin oikeuden papereissa lukee karua kertomaa siitä kuinka hakkasi oman perheen ja jopa naapurin lapset (luu murtui)
Totuus vaan niin usein on toisenlainen. Aina on jokin oikea syy siihen että isä ei lastaan saa tavata. Usko pois. - anttifantti
Jaa, en ole tavannut yhtään tällaista. Mutta niitä tapauksia tunnen, joissa isukki ei millään ehdi ottaa lapsia sovittuna viikonloppuna tai muuna aikana. Kyllä siinä sydäntä riipii, kun lapsi itkee rakkaan isän perään viikonloppu toisensa jälkeen. Isä on kiintymyksen kohteena ihan yhtä tärkeä kuin äitikin vaikka jälkimmäinen monesti sen arjen hoitaa.
Itsekkyys ei ole välttämättä narsismia. Ne vanhemmat, joilla kaikki lähtee vain omista tunteista, ovat vielä keskenkasvuisia iästä riippumatta. Lapsi ei ole kenenkään oma vaan lapsi on joku. Huolenpito lapsesta ei ole omistussuhde, se on ihmissuhde. - Jenni Porista <3
Kuule JORE lakkaa nyt jauhamasta shittiä!!! Vai muka narsisteja taidat ite olla narsisti ;) Kyllä se on niin, että jos isä on kunnollinen ja haluaa tavata lasta. Hän ottaa yhteyttä juristiin oikeus määrää lastensuojelutekijät käymään kummankin vanhemman luona. On eri tilanteita mitä seurataan. Kuten miten luonteva lapsi on isän seurassa. Siinä määrin istuva tuomari yleensä määrää isälle lailliset tapaaamiset. On tälläinen tillanne ollut, että lapsen biologinen isä istui 9 vuoden tuomiota vankilassa. Haki sieltä tapaamisia ja siinäkin tuomari määräsi äidille uhkasakon jos ei vie lasta tapaamiseen. Istui ihan taposta. Lista on kuule pitkä eri jutuissa mitä lastis ja oikeus määrää. Minusta se on fuking väärin, että lapsi joutuu tapaamaan itselleen täysin vieraan ihmisen. Bioloogisuus on turhan arvostettua! NI
- normaalisti
Tottakai! Vanhetessaan tulee etsimään hänet kumminkin ja saattaa suuttua liioittelusta.
- paljallapaneva
Onhan se lapsen etu ja oikeus tietää isänsä, mutta eihän sinua voida pakottaa sitä kertomaan.
- Perintötekijät
Miksi tehdään ettei ilmoiteta lapsen isää.Ei siinä paljon ajatella oman lapsen etua. Silloin kun lapsen isä siirtyy ajasta ikuisuuteen tulee lapsesta rintaperillinen ja tulee perimään isänsä jättämää perintöä.Perukirjaan aina merkitään edelliset aviopuolisot ja yhteiset lapset.Kannattaa aina ilmoittaa lapsen isä vaikka ei elatusmaksua haluttaisi maksavansa.
- Jenni Porista <3
Perintötekijät kirjoitti:
Miksi tehdään ettei ilmoiteta lapsen isää.Ei siinä paljon ajatella oman lapsen etua. Silloin kun lapsen isä siirtyy ajasta ikuisuuteen tulee lapsesta rintaperillinen ja tulee perimään isänsä jättämää perintöä.Perukirjaan aina merkitään edelliset aviopuolisot ja yhteiset lapset.Kannattaa aina ilmoittaa lapsen isä vaikka ei elatusmaksua haluttaisi maksavansa.
Hei, luuletko kaikkia kiinnostavan perinnön!!!!???? Mikä saatana ihmisiä vaivaa, kun niillä kiiltää taalat silmissä. Kuule kyllä se on rakkaus tärkeintä!!!
- Jenni se
Jenni Porista <3 kirjoitti:
Hei, luuletko kaikkia kiinnostavan perinnön!!!!???? Mikä saatana ihmisiä vaivaa, kun niillä kiiltää taalat silmissä. Kuule kyllä se on rakkaus tärkeintä!!!
elää vain RAKKAUDESTA ,rakkauttako se on jos koivet levällään housut lampunvarjostimessa ja mälläit sisässä,siitiöt hyökkäämään munasoluun jos tulisi se mukula yhteiskunnan elätiksi.
- Tiiliskivi
Olen 55v. Sain vahigossa tietää ettei isäpuoleni ole isä joksi häntä olin luullut ja koko muu suku tiesi. Selvitin, tapasin mutta ei sitten enempää. Hänen lapsensa eivät tiedä minun olemassaoloani.
Koen äitini huijanneen minua, tuskin olisi itse kertonut. Suhdetta äitiin en voinut enään luotettavana pitää, hän on jo haudassa ja tarinani on unohdettava.
Kerro lapsellesi ajoissa- Jenni Porista <3
Tosta olen kanssasi samaa mieltä :) Siksi kerroimme ex-mieheni kanssa, ettei hän ole poikamme biologinen isä. Poika oli silloin 15 vuotias. Ei muuttanut tilannetta mitenkään. Pitää edelleen isänään miestä joka hänet kasvatti, eikä ole kiinnostunut biologisesta isästä ja on kohta 19v :) Samaa mieltä, että jossain vaiheessa totuus tarvii kertoa :)
- geeonkettu
Mies on tässä maassa lainsuojaton kun mällinsä heittää.
Yhden illan jutuissa siis kondomi ja varmuudeksi tekaistu nimi ja asuinpaikka.- Jenni Porista <3
Onko noin!!!??? Olen täysin erimieltä..... Jos mällinsä heittää sisään niin kantakoon vastuun, mutta usein parempi et äiti kasvattaa lapsen yksin, kun ei mistään ideaali perheeestä kyse!!!! Lapsi siis saanut alkunsa ei parisuhteessan tai parisuhteessa jossa mies häipyy, kun kuulee raskaudesta!!!
- hm.jljsf
Sä kysyt asiaa joka on täysin päivän selvä ja vastaus alla.
Lapsella on oikeus tietää isänsä eli sinun nyt oikeasti tulisi vahvistaa isyys.
Tällä tavoin sinä turvaat sen lapsen oikeuden ja se on sinun tehtäväsi.
Ei ole mitenkään kivaa sille lapselle sitten isompana ihmetellä kuka on isä ja viimeistään silloin kysymys kuuluu kuka on mun isä joten varaudu siihen eli vahvista isyys niin voit sitten sopivassa välissä kertoa lapselle isästä.- Jenni Porista <3
Voi IDIOOTTI LUUSERI luuletko, ettei äiti kerro lapselle jossain vaiheessa totuutta!!!??? HÄH!!!! Ei tod. tarvi vahvistaa isyyttä!!!! PISTE.
- hm.jljsf
Jenni Porista <3 kirjoitti:
Voi IDIOOTTI LUUSERI luuletko, ettei äiti kerro lapselle jossain vaiheessa totuutta!!!??? HÄH!!!! Ei tod. tarvi vahvistaa isyyttä!!!! PISTE.
Kyllä pitää isyys vahvistaa ja tällä tarkoitan ihan oikeasti sitä, että sillä tavoin se lapsen oikeus pistetään kirjoihin ja kansiin.
Jos sinä väität muuta niin siitä vaan ja lopeta tuo turhan huutaminen, kuuluu ja varsinkin näkyy sun agressiot muutenkin ihan hyvin.
Niin ja edelleenkään en ole luuseri, en edes isoilla kirjaimilla, sinä kun et minua tunne joten lopeta toi vitun älämölö.
- äitix
Arveletko, että lapsi ei jonakin kauniina päivänä joka tapauksessa vaadi saada tietää, kuka hänen isänsä on? Voithan toki sanoa, että ei harmainta hajua, mutta olisiko se tosiaan mielestäsi oikein? Kaikki me haluamme tietää, mistä olemme tulleet, vaikka emme vanhempiamme ja esivanhempiamme olisi ikinä tavanneetkaan.
Tämä ei tarkoita sitä, että sinun olisi otettava isä mukaan elämäänne. Sanot lapselle, että sinun isäsi on tämmöinen henkilö, mutta hän ei ollut valmis isäksi, kun sinä synnyit. Muista kertoa lapselle, että se ei ollut hänen vikansa; hän oli ihana vauva, mutta isä ei ollut vaan kasvanut tarpeeksi.
Muista, että velvollisuutesi on pitää huoli, että lapsi saa hänelle mahdollisesti tulossa olevat perinnöt.- Jenni Porista <3
Ei se kuule noin ole!!!! Lueppas tuolta alhaalta mun teksti..... KOKEMUS PUHUU!!!! Siinä puhut asiaa, kun toteat miten lapselle kuuluu kertoa tilanne jos hän vain kysyy! PERINTÖASIAT voi unohtaa, kuka haluaa vieraalta rahaa, jos ei ole saanut rakkautta!? Hei RAKKAUS ON TÄRKEINTÄ LAPSEN KASVATUKSESSA!!!
- Jennionkuspää
Jenni Porista <3 kirjoitti:
Ei se kuule noin ole!!!! Lueppas tuolta alhaalta mun teksti..... KOKEMUS PUHUU!!!! Siinä puhut asiaa, kun toteat miten lapselle kuuluu kertoa tilanne jos hän vain kysyy! PERINTÖASIAT voi unohtaa, kuka haluaa vieraalta rahaa, jos ei ole saanut rakkautta!? Hei RAKKAUS ON TÄRKEINTÄ LAPSEN KASVATUKSESSA!!!
Sulla ei ole kaikki kohdillaan, etkä osaa edes nettietikettia vaan huudat täällä ja meuhkaat muille.
Ja puhut kaiken kukkuraksi rakkaudesta, älä viitsi puhua paskaa ja muista ottaa myös ne raidalliset pillerit, ehkä ne saa sut rauhoittumaan tai sitten ei.
Veen pösilö!
- veroa maksava
Yhteiskunnan ainakin pitää saada tietää isä vai meinaatko maksattaa ruokot meillä muilla? Kun ei muutenkaan rahat riitä mihinkään niin sehän on mukava maksella noita yh-akkojen pentuja niiden puolesta joille ne maksuut kuuluisi.
- Jenni Porista <3
No EI varmaan tarvi tietää!!!! Yhteiskunta on sivu seikka ja kaikki vitun byrokratiat. Kyllä me veronmaksajat maksetaan täällä kuule pahempiakin asioita, kun yhden vauvan elatustuen joka on peräti noin 140e kk :( HALOO SÄKIN OLET NARSISITI IDIOOTTI KUSIPÄÄ, JOKA EI TIE ELÄMÄSTÄ MITÄÄN!!!! HANKI ELÄMÄ UTELIAS MARTTYYRI!!!!!
- veroa maksava
Jenni Porista <3 kirjoitti:
No EI varmaan tarvi tietää!!!! Yhteiskunta on sivu seikka ja kaikki vitun byrokratiat. Kyllä me veronmaksajat maksetaan täällä kuule pahempiakin asioita, kun yhden vauvan elatustuen joka on peräti noin 140e kk :( HALOO SÄKIN OLET NARSISITI IDIOOTTI KUSIPÄÄ, JOKA EI TIE ELÄMÄSTÄ MITÄÄN!!!! HANKI ELÄMÄ UTELIAS MARTTYYRI!!!!!
No maksa sinä h..o sitten tuon toisen h..on ruokot niin ei minun tarvitse osallistua.
- Isyys ilman muuta
Ilman muuta järjestät asian niin, että lapsesi oikea isä merkitään rekisteriin hänen isäkseen. Tästä on paljon hyötyä lapselle heti . Hänen ei tarvitse koskaan tulevaisuudessa pohtia kuka hänen isänsä onkaan. Lapsi on myös isänsä perillinen, vaikka ette olisi koskaan isän kanssa samassa taloudessa. Jossakin elämänsä vaiheessa kaikki isättömät alkavat etsiä isäänsä ja isän puoleista sukua, joten älä isättömyydellä vaikeuta lapsesi elämää. Siis anna isän tunnustaa isyytensä lastenvalvojan luona tai jos hän ei suostu siihen niin lastenvalvoja hoitaa asian oikeuden kautta. Siis, jos haluat lapsellesi parasta, pyydät lastenvalvojaa hoitamaan isyysasian kuntoon. Hän tekee sen virkansa puolesta.
Tsemppiä!- Jenni Porista <3
Perinnöt on maallista PASKAAAAAAAA!!! Ei tuo onnea!!!! Kuka vittu haluaa tuntemattomalta perinnön!? HALOO ootsä joku narsisti , materialisti idiootti joka ajattelee vain rahaa, eikä rakkautta ja onnea! Hyi sua kehtaatkin puhua perinnöstä 3:)
- mitä luulet
Tarvii kertoa.
- Jenni Porista <3
Miksi vitussa tarvisi kertoa!!!? Mitä se hyödyttää!? Ei paskaakaan! NI 3:)
- Jenni Porista <3
Voi todellakin ja usein parempi niin :) Saman asian kokeneena kerroimme sen aikaisen mieheni kanssa, ettei hän ole lapsen biologinen isä. Poika oli silloin 15 vuotias. Ei ole osoittanut mielenkiintoa biologiseen isään. Huom. täyttää 19 pian. pitää edelleen isänä minun ex-miestäni joka kasvatti lapseni omana. Vieläkin on lapseni elämässä, vaikka ollaan erottu
- tulipahan mieleen
Jenni porista ei kyllä vaikuta kovin tasapainoiselta!!
- 15+6
Lapsen oikeus ja lapsen etu. Helppohan näitä on huudella ja viljellä sivustakatsojana. Tuleeko kukaan koskaan ajatelleeksi sitä lapsen etua ja oikeutta kun isänä on mies joka ei yksinkertaisesti välitä? Syyttää lasta elämänsä pilaamisesta? Haukkuu äidin ja lapsen, ja siinä samalla ja kiroaa molemmat alimpaan helvettiin? Sellainenko on lapsen etu ja oikeus tietää olevansa tällaisen ihmisen jälkeläinen?
Itse väittäisin, että maalaisjärki käyttöön ja miettii tapauskohtaisesti asiat läpi. Lapsen etu ja oikeus ei aina välttämättä toteudu sillä, että hän tasan tarkkaan tietää biologisen alkuperänsä. Jos lapsen ristiksi jää kauna, katkeruus, viha ja inho oman vanhempansa osalta, niin kyllä piruvie kannattaisi miettiä kaksi kertaa juurikin sitä lapsen etua. Totuuteen ihmisellä kyllä on oikeus, mutta varsinkin lapsuus/nuoruusajan voi suojella sillä ettei kerro täysin koko totuutta. Aikuisiällä nuo asiat kykenee jo kohtamaan aivan eri tavalla mitä esim. lapsena.
Aloittajan tapauksessa kuitenkin vaikuttaisi siltä, että isyyden selvitys ja tunnustaminen saattaisi olla se paras vaihtoehto. AINA se ei kuitenkaan näin ole. Jos ei asiaa muuten usko, niin suosittelen keskustelemaan esim. aikuisen ihmisen kanssa jonka oma vanhempi on hylännyt syystä tai toisesta, ja varsinkin silloin, kun tuo lapsi on saanut kasvaa sen tiedon kanssa, että oma isä/äiti vihaa ja/tai inhoaa sinua.
Jos itse saisin nyt valita, niin olisin ennemmin tuon tiedon biologisesta isästäni ottanut vastaan vasta aikuisiällä. Ei olisi koko lapsuus ja nuoruus oheisongelmineen tuhlaantunut siihen, että saa jatkuvasti miettiä, ihmetellä ja pohtia sitä häpeää ja tuskaa miksei omalle isälle kelpaa tai miksei isä rakasta. Saati säästynyt siltä kokemukselta kerta toisensa jälkeen, että siinä rakkaudenkaipuussa on saanut nähdä isänsä katsovan sinua halveksien suoraan silmiin saatesanoilla: Mä vihaan sua. Äitini kun kovasti yritti toteuttaa sitä lapsen etua ja oikeutta oppia tuntemaan isänsä, joten myös väkisin yritti meitä toisiinsa tutustuttaa.- Jenniltä on
esileikinaikana katkennut housun kuminauha ja siittönsiemenet hiipineet emättimeen hurvittelemaan..
- urts
Näytät joskus lapsellesi ilmavalokuvan asuinkaupungistasi ja kerrot että isäsi on jossain täällä, ethän välttämättä itsekään tiedä kuka se on.
- Mikä lie hempukka
Jenni, oletko jotenkin seko ?
Rakkauesta puhut j itelläskin tenava jonkun muun kuin ukkos kanssa, outoo on juttus, et tiedä kyllä rakkaudesta yhtikäs mitään !
Siis aloittaja lupasi hoitaa kaiken itse ?
Eli ei ota neuvvolapalveluja, lääkärikäyntejä, lapsilisiä, äitiyspakkauksia, hoitovapaita, päivähoitoa jne..
Ihan kiva homma, mutta taitaa valehdella, en itsekkään haluis tuollaisen valehtelijan kanssa lapsia - Luki-luki
"Eli ei ota neuvvolapalveluja, lääkärikäyntejä, lapsilisiä, äitiyspakkauksia, hoitovapaita, päivähoitoa jne.." - Missä kohdassa aloittaja sanoo näin?
Yhteiskunnan suomat palvelut ja avut jokainen vauvallinen ottanee vastaan, mutta jotkut äidit tahtovat vain lapsen, eivät miestä vaivoikseen.
Oletko sinä "mikä lie hempukka" elänyt elämäsi pullossa vai pilvessä? "Jennin Porista" lapsi saattaa olla esim. nuoruuden hairahdus ja avio on koittanut vasta joskus myöhemmin. Eikö mielikuvitus oikeasti riitä vai onko vain muuten tyhjää korvain väliss'?- häh ?
Luki luki.
Minulle sopii hyvin että olen lapsen ainoa huoltaja ja huolehdin yksin kasvatuksesta ja elatuksesta. Tulisiko lapselle kuitenkin kertoa kuka hänen isänsä on, siis onko tieto jonkinlainen ihmisoikeus?
Eikös hän tuossa kohtaakin sen lupaa.
Pitäs nyt lupauksen, vai onko nää taas niitä " yksishuoltajia " jotka todellisuudessa elättää napurit ja muut veronmaksajat ?
Taitaa olla jotta Luki Luki elää pullosta ? - Kaikkea ei tajuuuuuu
häh ? kirjoitti:
Luki luki.
Minulle sopii hyvin että olen lapsen ainoa huoltaja ja huolehdin yksin kasvatuksesta ja elatuksesta. Tulisiko lapselle kuitenkin kertoa kuka hänen isänsä on, siis onko tieto jonkinlainen ihmisoikeus?
Eikös hän tuossa kohtaakin sen lupaa.
Pitäs nyt lupauksen, vai onko nää taas niitä " yksishuoltajia " jotka todellisuudessa elättää napurit ja muut veronmaksajat ?
Taitaa olla jotta Luki Luki elää pullosta ?Jos sinä olet ketjun aloittaja, niin minähän en ollenkaan kommentoinut sinun aloitustasi. Vastaus sinulle on: kyllä, se tieto on ihan ihmisoikeus sitten joskus, kun lapsi on kykeneväinen asian ymmärtämään.
- kukaisäää
kyllä lapsella on oikeus tietää. sinulla on monta vuotta edessä lapsen kanssa ja hän tulee myöskin kysymään isästään. itse kertoisin jo lapsen ollessa 4-5 vuotias jotta hänellä on aikaa sopeutua asiaan. monelle tulee suuri shokki saada tieto vasta aikusena. voi olla myös että perustat uuden perheen ja kuvaan tulee uusi mies, viimmeistään siinä vaiheessa on totuus kerrottava lapselle. oma äitini vei isyyssalaisuuden hautaan, ei sekään tunnu hyvältä. useammat haluaa tietään vanhempansa ja ketä he ovat. pidä oma omatuntosi puhtaana, elä valehtele, sillä jos siitä jäät kiinni on suhteesi lapseesi saanut ison kolauksen.
- Perittävääkö
Voit kertoa että isiehdokkaita on useampia , joten sä mietit joskus et kuka se niistä on . Tollai kersa jä oottelee sun päätöstä
- iskän tyttö
Eiköhän tuo alottaja aikanaan osaa kertoa lapselle mitä kertoo kun sen aika tulee. Sitä on turha miettiä nyt. Penska on hei alle 1 vuotias !!!
Kukaan teistä jotka olette kommentoineet, ette tiedä mikä alottajan tulevaisuuden tilanne on 5 tai 10 vuoden kuluttua.
Isä selvästi pelkää tilannetta. Turha sitä on pakottaa ja painostaa nyt. Se tietää että sillä on lapsi, ja on äidin yhteystiedot. Se ottaa sitten yhteyttä kun on valmis.
Henkkoht en näe syitä olla kertomatta isän nimeä sitten aikanaan kun lapsi alkaa kysellä. Jos kyselee ja asiaa peittelee tai salaa lapsi huomaa sen. Mutta ei siitä isästä ja sen poissaolosta mitään isompaa numeroa tarvitse tehdä. Lapsen kaveritkin voi kysellä lapselta ja onhan hyvä että sillä on jokin vastaus.
Kun lapsi on riittävän vanha hän ehkä haluaa tavata isänsä. Ihan vaan nähdäkseen ja konkretisoidakseen mielessään että hänellä todellaki on isä. Ja ehkäpä se isäkään ei enää siinä vaiheessa lapsia pelkää etteikö myös haluaisi tavata lapsensa. Jos ei ole halunnut jo aiemmin.
Mutta ynt on turha ressata.- kokemuksen ääni
Olen kuullut tosielämän kertomuksia ja lukenut niistä paljon. On omakin kokemus. Lapsen tulee tietää isänsä jos sellainen on tiedossa. Asia tulee viimeistään esille kun lapsi on kouluiässä ja murrosiässä.
Asia ei ole yksinkertainen siten, että minä äitinä päätän etten kerro. Lapsella on oikeus tietää biologinen isä. Jos sitä tietoa ei kerrota asiasta tulee "taakka" ajan mittaan ja lapsi alkaa tuntea että palapelistä puuttuu tärkeä pala.
Kannattaa lukea kirja " Kenen lapsi" , jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan mitä tarkoittaa kun ei tiedä totuutta vanhemmistaan, useimmiten isästä mitä se tarkoittaa kun kun saa tiedon. Jo se riittää monelle , että tapaa edes kerran jos isä on vielä elossa. Puuttuva palapeli on koossa ja ihminen voi suunnata tulevaisuuteen.
- Jore
Suomesta löytyy tälläkin hetkellä yli 10000 lasta jotka eivät saa tavata isäänsä. Tapaamisen estävät erossa katkeroituneet äidit. He purkavat omaa pahaa oloaan kostamalla lapsen kautta. He eivät ymmärrä että estämällä lapsen ja etävanhemman tapaamisen he hyökkäävät lasta vastaan, lapsihan siitä kärsii eniten! Monesti nämä äidit ovat narsisteja. Yleensä tapaamista haluavat miehet ovat ihan kunnollisia isiä jotka haluavat olla mukana lastensa elämässä, toki toisenlaisakin miehiä on mutta he ovat vähemmistöä.
Isien asemaa hankaloittaa vielä lastenvalvojien vanhat luutuneet asenteet jonka mukaan mies on aina syyllinen, paha ja väärässä, äiti ei koskaan olipa tämä millainen sekopää tahansa. Käräjäoikeudessakin ollaan paljolti samoilla linjoilla, riippuu paljon tuomarista. Kun käräjillä sovitaan tapaamisajat ei niitä lähivanhemman (hirveä termi) tarvitse noudattaa kuin kolme kuukauttta, sen jälkeen hän voi menetellä miten tahoo. Hän voi vapaasti jättää noudattamatta oikeuden päätöstä eikä hänelle siitä seuraa minkäänlaista sanktiota. Tämä epäkohta on yleisesti tiedossa ja sitä lähivanhemmat käyttävät hyväkseen.
Suurin osa miehistä on kilttejä ja kunnollisia ja he haluavat kuulua lastensa elämään. Renttumiehet ovat vähemmistöä onneksi... Älkää hyvät ihmiset tuhotko lastenne lapsuutta estämällä toisen vanhemman tapaamista! Mitenhän se lapsi aukuistuttuaan suhtautuu siihen vanhempaan joka on estänyt tapaamiset? Voi olla että hylkää katkeroituu ko. vanhemman ikiajoiksi, mietippä sitä!!
Lisää tietoa asiasta: www. isatlastenasialla.fi- Vaavin äidille
Kovin monilla tuntuu olevan sanottavaa asiasta, joka on loppujen lopuksi kolmen ihmisen välinen, enimmäkseen. Minulla on nyt 3,5 vuotias poika, joka on epämääräisestä suhteesta, vahinko, ja jota lapsen isä ei halunnut. Pidin lapsen, koska abortti tuntui vaikealta - niin tosin tuntui yksin raskaana oleminen ja vauvan pitäminenkin. Mutta nämä ovat niitä asioita, joihin ei aina ole oikeita ratkaisuja ja jos onkin, niin niitä ei voi tietää ennen kuin on ne tehnyt. Vaikka noita viisaita täällä näkyy olevan. Ihminen on erehtyväinen ja kaikenlaista sattuu.
Neuvoni sinulle: Alä hätäile. Kaikkea ei tarvitse ratkaista nyt. Ehdit miettiä noita vielä monta kertaa. Suosittelen kuitenkin hoitamaan "paperiasiat" eli isyyden tunnustamisen ja elatussopimuksen kuntoon. Se on lapsen oikeus. Ja vaikka voi tuntua siltä, että isä siitä vain suuttuu, niin sitten suuttuu. Minun tilanteessani lapsen isä ei olisi halunnut aluksi isyyttä tunnustaa, eikä elatustakaan maksaa. Pikkuhiljaa asia on kuitenkin muuttunut. Ketään ei voi isäksi pakottaa, mutta toisaalta jokaisella lapsella on isä ja äiti ja hänen on hyvä ne tietää. Mun poika tapaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, mutta kyllä hänelle on tärkeää että on isä. Päiväkodissa oli askarrellut isälleen kortin ja oli kovin ylpeä siitä. Tässä muutaman vuoden kuluessa välit lapseni isään ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja tulemme ihan hyvin toimeen silloin kun tapaamme. Elatusmaksuista tai isyyden tunnustamisesta hän ei ole enää katkera tai ainakaan se ei näy, ja toisaalta minä olen oppinut selviämään itsekseni ja päässyt yli katkeruudesta, jota liittyi yksin jäämiseen ja kiukkuun pojan hylkäämisestä.
Tällä hetkellä pidän tärkeänä, että pojalla on jokin mielikuva isästään. Ja mielestäni on tärkeää, että se mielikuva on positiivinen sillä lapsi ajattelee kuitenkin jollain tavalla olevansa osa vanhempiaan. Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että poikani isä on ihan fiksu mies lukuunottamatta sitä paskaa tosiasiaa, ettei häntä lapsi erityisemmin kiinnosta. No tästä seuraa kuitenkin se, että voin pojalle kertoa isästä ihan mukavia juttuja, mm. että hän on fiksu / komea / taitava kuten isänsä. Mutta vaikka isä sattuisi olemaan täysi heittiökin, niin kyllä näkisin että lapsen on hyvä tietää vähintään etunimi ja vaikka ulkonäköpiirteitä. Tai näin minä ajattelen.
Ja jos ja kun lapsi kysyy, miksei isä häntä tapaa, voi sanoa, että niin vain on, isä on sellainen ja se onkin välillä aika kurjaa.
Jokainen tekee tietysti hankalassa tai monimutkaisessa tilanteessa omat ratkaisunsa.Kaikenlaisia kommentoijia aina on, mutta tosi asia on ettei kukaan voi toisen saappaissa seisoa eikä tietää miltä se tuntuu eikä nähdä eri toimintavaihtoehtoja samalla tavalla.
Tsemppiä sinulle. Älä epäröi pyytää apua jos alkaa tuntua hankalalta, se on aina lapsen etu.
- Narsistiäidit.
Isät ovat edelleen äidin pikku apulaisia.
Helsingin Sanomassa pohditaan 10.11.2013 isän merkitystä lapsen kasvulle ja kehitykselle.
http://www.hs.fi/kotimaa/Isät ovat edelleen äidin pikku apulaisia/a1383972592190
---------- - pussineiti
Uskon että lapsesi haluaa tulevaisuudessa tietää kuka hänen oikea isänsä on, olipa sitten millainen ihminen tahansa. Jos joskus haluaa tavata tämän henkilön.
- JORINAA
Eikös ne lapset olekkaan senhetken "rakkauden" RAKKAUDEN tuloksia?
- Rakkauden hedelmä
Kyllä on erikoista jos isä ehdokkaita on useita ja niistä testein selviää iskä.Kyllä siinä on lapsella mukava kuulla parikymppisenä minkälainen äiti on .Kyllä tämänlaiset äidit kyllä haluaa elatusmaksut.
- I know
Äiti, keroitko isälle aikoinaan, että et käytä ehkäisyä. Jos et kertonut, niin isän mielenkiinnon vähyyden ymmärtää...ketään ei saa vääryydellä. Jos kerroit, niin silloin isä luistaa velvollisuuksistaan.
- Näin tee
Aloittaja voi keksiä surullisen tarinan kuinka lapsen isä kuoli traagisesti ennen syntymää. Isä oli orpo, hänellä ei ollut mitään sukua. Jonkun sopivan hautakiven etsii ja lapsen kanssa vie kukkia "isän" haudalle.
Tällä tavalla lapselle jää hyvä muisto isästä. Totuushan on epämiellyttävä, oikea isä on kusipää joka ei tahdo olla lapsensa kanssa missään tekemisissä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke392472- 1241979
- 781620
- 1621269
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?681240- 691072
- 481063
- 611056
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t31956Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂65955