Monisoluisuuden evoluutio

Monet palstalaiset varmastikin muistavat William Ratcliffin ja Michael Travisanon tutkimuksen parin vuoden takaa, jossa käsiteltiin monisoluisuuden evoluutiota. Tutkimuksessa havaittiin, että monisoluisuus ja tehtävänjako solujen välillä voi kehittyä nopeasti ilman suuria geneettisiä muutoksia. Tutkimuksessa he käyttivät Saccharomyces cerevisiae nimistä yksisoluista hiivaa.

Michael Behe teki tälle tutkimukselle surullisen kuuluisan vastineen ( suom. http://www.intelligentdesign.fi/2012/01/26/darvinistista-rappeutumista-paljon-melua-hiivasta/ ) , jossa hän vahingossa väitti, ettei monisoluisuuden syntyminen edes mikään ongelma ollutkaan. Muutenkin vastine oli lähinnä tutkimuksen tulosten vähättelyä ja vääristelyä sanakikkailulla.

No sitten itse asiaan. Nyt William Ratcliff ja Michael Travisano ovat menneet tutkimuksissaan eteenpäin ja selvittäneet jälleen yhden palasen tuosta palapelistä, kuinka monisoluisuus tarkalleen ottaen syntyi. Ei ole nyt hirveästi aikaa, joten lainaan lähinnä suoraan uutisesta.

"Until now, biologists have assumed that this single-cell bottleneck evolved well after multicellularity, as a mechanism to reduce conflicts of interest among the cells making up the organism," says Ratcliff. "Instead, we found that it arose at the same time as multicellularity. This has big implications for how multicellular complexity might arise in nature, because it shows that this key trait, which opens the door to evolving greater multicellular complexity, can evolve rapidly."

In an article published today in the journal Nature Communications, the researchers described how they produced the multi-celled strain by repeatedly selecting and culturing algae that settled quickly to the bottom of a liquid-filled test tube. After 73 rounds, they discovered that the algae in one of the tubes had gone multicellular.

Observing the new form, Ratcliff and Travisano discovered that it reproduced by actively breaking up, shedding motile single cells that go on to grow into new multicellular clusters. They developed a mathematical model that explained the reproductive benefit of this single-celled strategy over hypothetical alternatives in which the cluster would produce larger propagules. The model predicted that reproduction from single cells would be more successful in the long run. Even though single cells are less likely to survive than larger propagules, this disadvantage is more than made up for by their sheer number.

In collaboration with Matthew Herron and Frank Rosenzweig at the University of Montana, the researchers are now working to find the genetic basis for multicellularity and experimentally evolve even greater multicellular complexity.

"Understanding the origins of biological complexity is one of the biggest challenges in science," Travisano said. "In this experiment we've reordered one of the first steps in the origin of multicellularity, showing that two key evolutionary steps can occur far faster than previously anticipated. Looking forward, we hope to directly investigate the origins of developmental complexity, or how juveniles become adults, using the multicellular organisms that we evolved in the lab."

http://phys.org/news/2013-11-scientists-major-piece-biological-complexity.html

Saammekohan kauan odottaa vastinetta Beheltä?

11

191

Äänestä

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyr

      Behehän jo sanoi ettei monisoluisuus ole ongelma.

      E. Vokkihan esitti jo tuosta jokin aikaa sitten kansantajuisen version joka on juuri nyt ihan in.

      • jyr

      • "Behehän jo sanoi ettei monisoluisuus ole ongelma."

        Tämähän on loistava uutinen, jos multinikki omalla arvovallallaan kertoo Behen todella tarkoittaneen tuota. Älkää siis enää koskaan väittäkö, että monisoluisuuden syntyminen olisi evoluutioteorian kannalta ongelmallinen.


      • Mutta et tajua
        solon1 kirjoitti:

        "Behehän jo sanoi ettei monisoluisuus ole ongelma."

        Tämähän on loistava uutinen, jos multinikki omalla arvovallallaan kertoo Behen todella tarkoittaneen tuota. Älkää siis enää koskaan väittäkö, että monisoluisuuden syntyminen olisi evoluutioteorian kannalta ongelmallinen.

        Kun nyt kuitenkin on niin, että itse olet multinikki.


      • Mutta et tajua kirjoitti:

        Kun nyt kuitenkin on niin, että itse olet multinikki.

        Ja lehmät lentää.

        Sinä taas lennät törkyvalehteluistasi tuliseen järveen, jos sellainen on olemassa.


    • Evoluutio ei ole persoona ja siksi sillä ei ole tietoisuutta, älyä, viisautta, järkeä eikä mitään suunnittelukykyä. Tästä syystä se ei voi synnyttää mitään solua, ei yksi- eikä monisouluisia eliöitä, eikä edes materiaa. Eloton teoria, kuten evoluution ei edes teoriassa voi luoda eikä kehittää mitään.
      Kaikki, mitä maailmankaikkeudessa on edellyttää älykästä persoonaa ja suunnittelijaa eli Jumalaa.

      • Oletko uskossasi kovinkin epävarma, vai miksi jankkaat samaa tuubaa ketjusta ketjuun?
        Ja vielä tietäen, että sen vaikutus on jokseenkin päinvastainen kuin toivoisit?

        Ellet sitten olekin atterievokki, joka koettaa tehdä kreationismista vieläkin naurettavamman kuin minkä kretut itse siitä pystyvät tekemään.


    • ei pisteitä

      Teillä on ollut oletettuna vastaus jo ennen kuin mitään oli todistettu!
      Eikä todistetta ole saatu aikaan vielä 150 vuoden kuluttuakaan.
      Ja erityisen huonossa hapessa on teillä maallikkoevokeilla. Se on pelkkää sokeaa uskoa.
      Epätoivoista jopa.

      • "Teillä on ollut oletettuna vastaus jo ennen kuin mitään oli todistettu!"

        Evoluutioteorian hahmottaminen lähti objektiivisista havainnoista luonnosta, eikä suinkaan päätetystä lopputuloksesta.

        "Eikä todistetta ole saatu aikaan vielä 150 vuoden kuluttuakaan."

        Eipä tietenkään, jos kreationistilta kysyy. En jaksa alkaa kirjoittamaan nyt todisteista, koska jokainen pystyy niistä lukemaan vaikkapa seuraavista linkeistä.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Evidence_of_common_descent

        http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution

        "Ja erityisen huonossa hapessa on teillä maallikkoevokeilla. Se on pelkkää sokeaa uskoa."

        Kyllä minä jotakin tiedän, ja aloitan todennäköisesti alan opiskelun ensi syksynä.

        "Epätoivoista jopa."

        Älä huoli, tunne on molemminpuolinen.


      • @@@@@@@@@@@@@@@@@@@@
        solon1 kirjoitti:

        "Teillä on ollut oletettuna vastaus jo ennen kuin mitään oli todistettu!"

        Evoluutioteorian hahmottaminen lähti objektiivisista havainnoista luonnosta, eikä suinkaan päätetystä lopputuloksesta.

        "Eikä todistetta ole saatu aikaan vielä 150 vuoden kuluttuakaan."

        Eipä tietenkään, jos kreationistilta kysyy. En jaksa alkaa kirjoittamaan nyt todisteista, koska jokainen pystyy niistä lukemaan vaikkapa seuraavista linkeistä.

        http://en.wikipedia.org/wiki/Evidence_of_common_descent

        http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution

        "Ja erityisen huonossa hapessa on teillä maallikkoevokeilla. Se on pelkkää sokeaa uskoa."

        Kyllä minä jotakin tiedän, ja aloitan todennäköisesti alan opiskelun ensi syksynä.

        "Epätoivoista jopa."

        Älä huoli, tunne on molemminpuolinen.

        Hyvä solon1 ! Et kerkiä alottaa opiskelua! koska lopun ajat on täällä jo vuonna 2014!

        http://www.youtube.com/watch?v=PI8_Epl1BcU


      • @@@@@@@@@@@@@@@@@@@@ kirjoitti:

        Hyvä solon1 ! Et kerkiä alottaa opiskelua! koska lopun ajat on täällä jo vuonna 2014!

        http://www.youtube.com/watch?v=PI8_Epl1BcU

        On varmaa etteivät ole, ja yhtä varmaa on että sinä olet kaalistasi vialla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      74
      1980
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1023
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      719
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      115
      692
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      598
    Aihe