Monisoluisen synty

E,Vokki

Jos ajattelemme rehellisesti niin ei ensimmäinen kaksisoluinen voinut syntyä että kaksi sattumalta rinnakkain olevaa solua olisi jotenkin havainnut sellaista että voisi jotenkin olla hyödyllistä liittyä yhteen, sillä se olisi vaatinut ajattelua.

Niinpä on selvää että sattumalta aiheutunut ulkoinen paine, ehkäpä kivenmurikan vierähtäminen alkuliemilampeen litisti nuo kaksi solua yhteen yhdeksi mössöksi joka ei tässä kuitenkaan kuollut vaan alkoi elää kuin siamilaiset kaksoset.

Sitten kävi niin että toiselle solulle kuitenkin tässä rytäkässä jäi jäljelle suu ja toiselle flagelliperämoottori joten työnjako oli tällä määritelty.

Mutta sitten sattuikin suuri maanvyöry tuohon lampeen ja litistelikin sitten suuremmat määrät soluja yhteen ja tästä lähti liikkeelle mitä erilaisimpien monisoluisten joukko.

Ja nyt on fossiilitodisteiden perusteella aivan selvää että tuo alkuliemilammikko oli maanvyörymäalueeseen rajoittunut ja jatkuvien maanvyörymien seurauksena useat monisolukasaumat kokivat useita kolhuja ja monet kuolivat, mutta paksunahkaisimat jäivät eloon tässä valintapaineessa ja vähitellen niille kehittyi aina vain paksumpi suojakalvo niitä suojaamaan ja näin meille kehittyi kambrikauden eliöstö.

Mutta sitten sattuikin vähän liian suuri maanvyöry ja se hautasi alleen lähes koko kambrikauden eliökirjon muutamaa onnekasta lukuunottamatta ja tästä tapahtumasta on todisteena kambrikauden kerrostuma.

0

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2205
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        65
        815
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        726
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        517
        716
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        615
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        580
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe