Phoebe Princen tapaus - kuoliaaksi kiusattu

hyi.

Phoebe Prince, 1994-2010, 15w. R.I.P :(

Phoebe Prince oli koulutyttö, jonka 4 tyttöä ja 2 poikaa henkisesti ja fyysisesti mursivat. Phoebe oli läheistensä mukaan kaikille ystävällinen, mukava, herttainen ja kaunis nuori tyttö. On todellinen katastrofi, että hänen elonsa päättyi näin kamalalla tavalla.

Phoebe oli englantilais-irlantilainen tyttö, joka asui vanhempineen Jenkeissä. Koulusaa hän alkoi seurustella erään pojan kanssa. Pojan ex-tyttökaveri alkoi vihata Phoebea ja käännytti parhaan ystävänsäkin tätä vastaan. Kun poika oli saanut Phoebelta tarpeeksi seksiä, hän jätti tämän ja liittyi myös "ryhmään". Koossa oli siis kolme kiusaajaa.
Phoebe tapasi uuden pojan, ja kaikki meni saman kaavan mukaan. Tämän uuden pojan exä alkoi inhota Phoebea parhaan ystävänsä kanssa, ja he päättivät järjestää tytölle maanpäällisen helvetin. Tämäkin poika nyhti Phoebelta seksiä kunnes jätti tytön. Poika palasi exänsä kanssa yhteen. Näin syntyi toinenkin kolmen hengen kiusaajaryhmä.
Ryhmät kohtasivat ja päättivät yhdistää voimansa. He ottivat elämäntehtäväkseen Phoeben tuhoamisen.
Aluksi he huutelivat tytölle, haukkuivat tätä huoraksi ja lutkaksi. Pian he vainosivat Phoebea koko ajan: tönivät häntä, nolasivat toistuvasti, lukitsivat hänet kaappiin. Phoeben vanhemmat olivat yhteydessä kouluun, mutta mitään ei tehty.
Kiusaajat jatkoivat tytön tuhoamista. Kiusaamineb levisi Facebookiin ja Twitteriin. He haukkuivat ja tuuppivat Phoebea kaikkialla. Toisinaan he piirittivät Phoeben käytävällä ja heitelivät häntä esineillä.

Kiusaamista kesti puoli vuotta. Se meni niin pahaksi, ettei Phoebe enää kestänyt. Hänet kiusattiin joka päivä kyyneliin. Viimeisenä elinpäivänään kiusaajat seurasivat häntä kotiin, tuupoivat tätä, haukkuivat lutkaksi ja kehottivat tappamaan itsensä.
Phoebe meni kotiinsa ja hirtti itsensä. Myöhemmin hänen pikkusiskonsa löysi siskonsa kuolleena.

Tämä on järkyttävä juttu! Jos haluaa karmeita lisätietoja, voi Googlettaa haulla Phoebe Prince.
Oikeesti sius tollaset ihmispaskat niiku nuo kiusaajat ei ansaitsisi elää!!! V*ttu tekis mieli tehdä niille vitun urpoille kaikki toi sama!!!!!!!
R.I.P. Phoebe :''''''((((

11

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korppi™

      kiusaaja liittouma hmmm....onkohan mestarisikiusaaja asialla

      • pienivihreä

        Hyi vittu.
        Kaksi päivää Phoeben kuoleman jälkeen olivat koulutanssiaiset. Siellä ne kiusaajat vitsaili Phoeben kuolemasta ja teeskentelivät hirttäytymistä. He pilkkasivat Phoeben muistoa häipeilemättä.

        Vittusaatana mitä urpoja.
        Toivottavasti noi horot saa elää paskan loppuelämän!!!!!!!!!!!!!


      • utelias
        pienivihreä kirjoitti:

        Hyi vittu.
        Kaksi päivää Phoeben kuoleman jälkeen olivat koulutanssiaiset. Siellä ne kiusaajat vitsaili Phoeben kuolemasta ja teeskentelivät hirttäytymistä. He pilkkasivat Phoeben muistoa häipeilemättä.

        Vittusaatana mitä urpoja.
        Toivottavasti noi horot saa elää paskan loppuelämän!!!!!!!!!!!!!

        Mitkä näiden kiusaajien nimet oli? Kiinnostais tietää..


      • ccccccckkk
        utelias kirjoitti:

        Mitkä näiden kiusaajien nimet oli? Kiinnostais tietää..

        Sean, Austin, Ashley, Kayla, Flannery ja Sharon.
        Sori en muistanu sukunimiä ;/


    • Hvgsbnnhc

      Vittu kaikki vois viedä saunan taakse ja näyttää niil et kannattiko vittu mä niin voisin vetää tollasii turpaa ja voimii löyttyy oon nyrkkeilijä heheh

      • eedeni

        Eikös kaks noista tytöistä pyytäny julkisesti anteeksi tekosiaan Phoeben muistolle (olivat vissiin noi Kayla ja Ashley)...? Noi muut ei varmaan oo sanonu muuta ku itteensä puolustellu. Kaikki on saaneet jotain tappouhkauksia ja nettiin on perustettu kaikkia vihasivustoja jne. Ja toi Sean ja Kayla, Flannery ja Ashley on hakattu jossain kadulla kun ne yksittäin kävelu siellä.. Ihan oikein kyllä mun mielestä tollasille paskoille


    • Elämme julmassa maailmassa. Kyllähän niitä kiusaajia ollaan sitten hakkaamaassa, kun kiusattu on jo kuollut. Miksei kukaan tehnyt sitä ajoissa, jolloin tilanne oltaisiin pelastettu.
      Mielenkiintoista on myös se, että vaikka te nyt haluatte kiusaajien kärsivän, tai jopa kuolevan (vaikka siitä ei ole enää apua), olisitte te heti kauhistelemassa kiusaajien puolesta, jos joku olisi aiemmin (silloin, kun siitä olisi ollut apua) hakannut, tai tappanut heidät. Juuri tällaisen asenteen takia kiusaamista on hankala saada loppumaan.
      "Kaksi päivää Phoeben kuoleman jälkeen olivat koulutanssiaiset. Siellä ne kiusaajat vitsaili Phoeben kuolemasta ja teeskentelivät hirttäytymistä. He pilkkasivat Phoeben muistoa häipeilemättä."
      Luonnollisestikin... Hehän kuitenkin olivat hänelle vihaisia... Kerrankin kiusaajilla on kunnon motiivit.
      Ja lopuksi tärkein: MIKSEI KIUSAAJIA TUOMITTU? HE AIHEUTTIVAT UHRILLEEN KÄRSIMYSTÄ JA LOPUKSI KUOLEMAN! TUOSSAHAN ON KÄYTÄNNÖSSÄ MURHA, KUNNIANLOUKKAUS JA PAHOINPITELY (todennäköisesti jotain muutakin, mutta nyt ei vain tule mieleen...).

      • korppi™

        täs tuli joskus dokumentti
        (harmi en nähnyt):)


    • kurpizza

      Kyllähän ne jotain tuomioita saivat, lukee tuolla lopussa http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=9282
      Miksei kukaan tehnyt mitään? Oiskohan syynä, että kaikki paskiaiset olivat joitain rikkaita kakaroita, joten niitä ei voinut erottaa?
      Mielestäni kiusaajien pieksäminen ei auta asiaa, kuka sitä paitsi haluaisi vankilatuomion semmosten pieksemisestä.... Ja jos ootte lukeneet koulupuukotus/ampumis tapauksia, niin eikö vain siellä aina riehuja ole koulukiusattu?

    • Mies1967

      Itsekin katsoin sitä dokumenttia enkä voinut uskoa, ettei kukaan tehnyt yhtään mitään auttaakseen tätä nuorta tyttöä.

      Koulu tiesi ihan varmasti tytön ongelmista, mutta ne valehteli, ettei kukaan tiennyt mitään.
      Minusta tuntui niin pahalta kun kerrottiin kyseisen tytön helvetistä jossa hän eli päivästä toiseen kunnes ei kestänyt enää.
      Hänestä olisi voinut tulla ihan mitä vaan, kenties lääkäri, asianajaja, hengenpelastaja, mutta niiden kiusaajien ansiosta hän päätti lopettaa elämänsä.

      Valitettavasti samanlaisia tapauksia on ollut muuallakin ja siksi kiusaamiseen on puututtava heti, eikä sitä pidä ikinä millään perusteella vähätellä.

      Phoebe-parka on nyt paremmassa paikassa, mutta minua niin harmittaa tämän nuoren tytön kohtalo kun ajattelen, kuinka yksin hän oikeasti oli, ja miltä hänestä on tuntunut herätessään tietäen, ettei se helvetti jossa hän joutui elämään hävinnyt mihinkään.

      Lepää rauhassa Phoebe.
      Enää ei sinua kukaan kiusaa.

      • korppi™

        oon samaa mieltä eedeni ihan oikein tollasille kiusaaja saastoille


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe