Lempäälä 1918

Tunnetuksi on tullut nimenomaan Ilmari Kiannon näkemys punaisista naisista naaraspetoina, susinarttuina, joiden ainoa oikea kohtalo hänen mukaansa olisi ollut lopettaminen. Näin olisi eliminoitu tulevat pahuuden sukupolvet. Kiannon ajatus tuntuu nykylukijasta tietenkin melkoisen shokeeraavalta, mutta on muistettava, ettei se kuitenkaan ollut ajankohdan yleinen käsitys, kuten Pekkalainenkin tuo ilmi

Kiannon lausuma kirjoitti:

Tunnetuksi on tullut nimenomaan Ilmari Kiannon näkemys punaisista naisista naaraspetoina, susinarttuina, joiden ainoa oikea kohtalo hänen mukaansa olisi ollut lopettaminen. Näin olisi eliminoitu tulevat pahuuden sukupolvet. Kiannon ajatus tuntuu nykylukijasta tietenkin melkoisen shokeeraavalta, mutta on muistettava, ettei se kuitenkaan ollut ajankohdan yleinen käsitys, kuten Pekkalainenkin tuo ilmi

Lue lisää

Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius toki ovat Suomen hulluimman vuoden asioiden selvittäjinä kokeneita, eivätkä toimittajan ja elokuvaohjaajan työtaustat huononna aiheen käsittelyä, vaan päinvastoin. Seppo Myllyniemi on Häneenlinnan maakunta-arkiston entinen johtaja, joka tutkii yksittäisten ihmisten tai pienehköjen ryhmien vaiheita: nämä välähdykset tuovat käsitykseen vuodesta 1918 syvyyttä ja lisäävät epäilyksiä väkivaltaisen ratkaisun pakollisuudesta, tästä historian deternimismistä.
Naispaholaisten joukkotuho

Punavankileirit- kirjassa käsitellään kohtalaisen laveasti muuatta vuoden 1918 vapaussodan, sisällissodan, veljessodan, punakapinan ja verilöylyn oudointa ja julminta piirrettä, nuorten punikkinaisten tappamista, johon usein liittyi raiskauksia ja muuta väkivaltaa. Kirjailija Ilmari Kianto ei ollut tuntemuksissaan yksin puhuessaan susinartuista tai peräti naarastiikereistä, jotka on ammuttava heti.

Monet nuorten tutkijoiden viime vuosina ilmestyneet, vuoden 1918 tapahtumia selvittäneet teokset ovat olleet mielestäni oivaltavia ja uusia tutkimuskulmia avaavia. Kun voittajat käyttivät valtaansa ja riistivät hengen moninkertaisesti suuremmalta joukolta hävinneitä kuin mitä eteläisessä Suomessa riehuneet punaiset terroristit ennättivät tehdä, jo kärsimyksen määrän mittaaminen voi tuntua yksipuoliselta. Mutta 90 vuoden jälkeen vuotta 1918 voi jo katsoa epäpoliittisesti, todeten ja ihmetellen, mistä johtui koko kansakunnan lianneen väkivallan saastan purskahtaminen näkösälle entisessä tsaarin Venäjän rauhallisimmassa ja lojaaleimmassa ruhtinaskunnassa.

Lauri Lepola kirjoitta kirjastaan

Rohkeat

punatytöt

Tampereella 1918

Suo­ma­lai­sen nai­sen ase­ma oli vie­lä 1900-lu­vun alus­sa pal­jon pa­hem­pi kuin mies­ten. Työ­läis­nai­set oli­vat lä­hes or­jan ase­mas­sa. Ta­val­li­sil­la ty­töil­lä ei ol­lut juu­ri muu­ta mah­dol­li­suut­ta kun men­nä maa­seu­dul­la pii­ak­si tai pal­ve­li­jak­si sää­ty­läis­per­hei­siin. Pes­tin teh­ty­ään työ­nan­ta­ja omis­ti pii­an ko­ko­naan ja voi teh­dä hä­nel­le mi­tä vaan ja te­ki. Vas­ta sit­ten kun Tam­pe­reel­le tu­li teol­li­suut­ta, sin­ne töi­hin pääs­sei­den va­paus vä­hän ko­he­ni. Noin kol­mas­osal­la kau­pun­kiin muut­ta­neis­ta nuo­ris­ta nai­sis­ta, toi lap­sen­sa mu­ka­naan en­ti­sen isän­tän­sä ter­vei­si­nä. Vas­ta teh­taa­seen töi­hin pääs­ty­ään Tam­pe­reen plik­ka voi sa­noa, "Työ ja päi­vä on Vin­laus­son­nin, mut­ta yö ja vit­tu on mun". Ky­sy­mys ei ol­lut mis­tään epä­sää­dyl­li­syy­des­tä, vaan sii­tä, et­tä työ­läis­nai­set sai­vat vas­ta sil­loin mää­rä­tä omas­ta ke­hos­taan.

Pit­kät työ­ajat, pie­net pal­kat ja sur­keat työ­olo­suh­teet ai­heut­ti­vat sen et­tä työ­vä­ki pyr­ki yh­des­sä pa­ran­ta­maan elin­ta­so­aan pe­rus­ta­mal­la am­mat­ti­liit­to­ja ja työ­väe­nyh­dis­tyk­siä. Nä­mä yh­dis­tyk­set vaa­li­vat myös työ­väen­kult­tuu­ria ym­pä­ri maan. Työ­väen­ta­loil­la oli lau­lu­kuo­ro­ja, näy­tel­mä­ker­ho­ja, pu­hei­ta, ru­non­lausun­taa, ja lo­puk­si tun­ti tans­sia. Myös voi­mis­te­lu ja muu ur­hei­lu oli­vat voi­mak­kaas­ti mu­ka­na. Jos työ­läis­nuo­ri ha­lusi jo­tain har­ras­taa, hä­nen oli men­tä­vä sää­tyn­sä mu­kai­siin seu­roi­hin. Omis­ta­val­la luo­kal­la ja muul­la por­va­ris­tol­la oli ai­van omat pii­rin­sä, ei­kä nii­hin ol­lut ta­val­li­sel­la kan­sal­la asi­aa. Näin työ­läis­nuo­ri­so kas­voi kiin­ni sii­hen aat­tee­seen jo­ka joh­ti sit­ten hei­dät pu­na­kaar­tiin.
Rohkeat punatytöt Tampereella 1918

Aluk­si nai­set toi­mi­vat pu­na­kaar­tis­sa lä­hin­nä sai­raan­hoi­ta­ji­na ja muis­sa huol­to­teh­tä­vis­sä. So­dan lo­pul­la osa heis­tä kou­lu­tet­tiin myös aseen­käyt­töön. Pe­rus­tet­tiin Tam­pe­reel­le ja Pis­pa­laan­kin nais­kaar­tit. Nuo­ret kau­niit, reip­paat ja roh­keat ty­töt, jot­ka vie­lä oli­vat pu­keu­tu­neet housu­pu­kui­hin ja jo­pa lei­kan­neet hiuk­sen­sa­kin, vas­toin kir­kon op­pe­ja, sai­vat sää­ty­läi­set ja kir­kon­mie­het kau­his­tu­maan.

Nais­kaar­ti­lai­set oli­vat so­das­sa esi­mer­kil­li­sen roh­kei­ta ja hei­dän uro­teois­taan on täs­sä­kin kir­jas­sa muis­tel­mia se­kä pu­nai­sil­ta et­tä val­koi­sil­ta. Vie­lä sen­kin jäl­keen kun mie­het oli­vat jo an­tau­tu­mas­sa, nais­ten esi­merk­ki sai hei­dät­kin vie­lä toi­mi­maan.

So­dan pää­tyt­tyä oli kos­to­kin sit­ten an­ka­ra. Eliit­ti hauk­kui nais­kaar­ti­lai­sia rys­sän­huo­rik­si, ha­me­rys­sik­si ii­va­nan mor­sia­mik­si ja kai­ken­lai­sil­la hä­vyt­tö­mil­lä ni­mi­tyk­sil­lä. Nuo­ria tyt­tö­jä ta­pet­tiin sa­doit­taan pel­käs­tään sen täh­den et­tä he käyt­ti­vät housu­ja. Nais­kaar­ti­lai­sia rais­kat­tiin, piis­kat­tiin, ta­pet­tiin ja mo­nes­ti myös hei­dän ruu­miin­sa hä­päis­tiin.

Tä­mä on ras­kas­ta luet­ta­vaa. Tie­dän. Sil­ti mi­nun oli tä­mä kir­joi­tet­ta­va, jos vaik­ka op­pi­sim­me sii­tä jo­tain.

- Lauri Lepola

rohkeat punatytöt kirjoitti:

Lauri Lepola kirjoitta kirjastaan

Rohkeat

punatytöt

Tampereella 1918

Suo­ma­lai­sen nai­sen ase­ma oli vie­lä 1900-lu­vun alus­sa pal­jon pa­hem­pi kuin mies­ten. Työ­läis­nai­set oli­vat lä­hes or­jan ase­mas­sa. Ta­val­li­sil­la ty­töil­lä ei ol­lut juu­ri muu­ta mah­dol­li­suut­ta kun men­nä maa­seu­dul­la pii­ak­si tai pal­ve­li­jak­si sää­ty­läis­per­hei­siin. Pes­tin teh­ty­ään työ­nan­ta­ja omis­ti pii­an ko­ko­naan ja voi teh­dä hä­nel­le mi­tä vaan ja te­ki. Vas­ta sit­ten kun Tam­pe­reel­le tu­li teol­li­suut­ta, sin­ne töi­hin pääs­sei­den va­paus vä­hän ko­he­ni. Noin kol­mas­osal­la kau­pun­kiin muut­ta­neis­ta nuo­ris­ta nai­sis­ta, toi lap­sen­sa mu­ka­naan en­ti­sen isän­tän­sä ter­vei­si­nä. Vas­ta teh­taa­seen töi­hin pääs­ty­ään Tam­pe­reen plik­ka voi sa­noa, "Työ ja päi­vä on Vin­laus­son­nin, mut­ta yö ja vit­tu on mun". Ky­sy­mys ei ol­lut mis­tään epä­sää­dyl­li­syy­des­tä, vaan sii­tä, et­tä työ­läis­nai­set sai­vat vas­ta sil­loin mää­rä­tä omas­ta ke­hos­taan.

Pit­kät työ­ajat, pie­net pal­kat ja sur­keat työ­olo­suh­teet ai­heut­ti­vat sen et­tä työ­vä­ki pyr­ki yh­des­sä pa­ran­ta­maan elin­ta­so­aan pe­rus­ta­mal­la am­mat­ti­liit­to­ja ja työ­väe­nyh­dis­tyk­siä. Nä­mä yh­dis­tyk­set vaa­li­vat myös työ­väen­kult­tuu­ria ym­pä­ri maan. Työ­väen­ta­loil­la oli lau­lu­kuo­ro­ja, näy­tel­mä­ker­ho­ja, pu­hei­ta, ru­non­lausun­taa, ja lo­puk­si tun­ti tans­sia. Myös voi­mis­te­lu ja muu ur­hei­lu oli­vat voi­mak­kaas­ti mu­ka­na. Jos työ­läis­nuo­ri ha­lusi jo­tain har­ras­taa, hä­nen oli men­tä­vä sää­tyn­sä mu­kai­siin seu­roi­hin. Omis­ta­val­la luo­kal­la ja muul­la por­va­ris­tol­la oli ai­van omat pii­rin­sä, ei­kä nii­hin ol­lut ta­val­li­sel­la kan­sal­la asi­aa. Näin työ­läis­nuo­ri­so kas­voi kiin­ni sii­hen aat­tee­seen jo­ka joh­ti sit­ten hei­dät pu­na­kaar­tiin.
Rohkeat punatytöt Tampereella 1918

Aluk­si nai­set toi­mi­vat pu­na­kaar­tis­sa lä­hin­nä sai­raan­hoi­ta­ji­na ja muis­sa huol­to­teh­tä­vis­sä. So­dan lo­pul­la osa heis­tä kou­lu­tet­tiin myös aseen­käyt­töön. Pe­rus­tet­tiin Tam­pe­reel­le ja Pis­pa­laan­kin nais­kaar­tit. Nuo­ret kau­niit, reip­paat ja roh­keat ty­töt, jot­ka vie­lä oli­vat pu­keu­tu­neet housu­pu­kui­hin ja jo­pa lei­kan­neet hiuk­sen­sa­kin, vas­toin kir­kon op­pe­ja, sai­vat sää­ty­läi­set ja kir­kon­mie­het kau­his­tu­maan.

Nais­kaar­ti­lai­set oli­vat so­das­sa esi­mer­kil­li­sen roh­kei­ta ja hei­dän uro­teois­taan on täs­sä­kin kir­jas­sa muis­tel­mia se­kä pu­nai­sil­ta et­tä val­koi­sil­ta. Vie­lä sen­kin jäl­keen kun mie­het oli­vat jo an­tau­tu­mas­sa, nais­ten esi­merk­ki sai hei­dät­kin vie­lä toi­mi­maan.

So­dan pää­tyt­tyä oli kos­to­kin sit­ten an­ka­ra. Eliit­ti hauk­kui nais­kaar­ti­lai­sia rys­sän­huo­rik­si, ha­me­rys­sik­si ii­va­nan mor­sia­mik­si ja kai­ken­lai­sil­la hä­vyt­tö­mil­lä ni­mi­tyk­sil­lä. Nuo­ria tyt­tö­jä ta­pet­tiin sa­doit­taan pel­käs­tään sen täh­den et­tä he käyt­ti­vät housu­ja. Nais­kaar­ti­lai­sia rais­kat­tiin, piis­kat­tiin, ta­pet­tiin ja mo­nes­ti myös hei­dän ruu­miin­sa hä­päis­tiin.

Tä­mä on ras­kas­ta luet­ta­vaa. Tie­dän. Sil­ti mi­nun oli tä­mä kir­joi­tet­ta­va, jos vaik­ka op­pi­sim­me sii­tä jo­tain.

- Lauri Lepola

Lue lisää

Sen on ainakin voinut oppia, että virallinen historiankirjoitus on aina sodan voittajaosapuolen kirjoittamaa. Vaietut asiat on yleensä voittajalle häpeäksi.

" Ei ole vielä sataa vuotta mennyt veljessodasta. Perusteltuja arvioita koska tulee revanssi? "

En usko revanssiin, mutta suomalaisen yhteiskunnan on muututtava inhimillisemmäksi muuten ei valtiota suomi kohta ole. Tosin valta on jo annettu pois suomea hallitaan brysselistä.
Eiköhän tuo työväestön riisto jatku yhä, malli tosin on muuttunut ja nyt sitä ryöstää muutkin kuin suomen " raharikkaat ".


Vuoden 1918 kansallinen tragediamme jälkeen yhteiskuntamme julkishallinnossa sikisi viralliseksi ideologia, jota voitaneen kutsua fasistiseksi (tai arjalaisuudeksi).

Punaorpojen pakkosiirtojen virallisen ideologian perusteet ohessa.

Syksyllä 1918 Suomen sosiaalihuollon virallinen lehti - Köyhäinhoitolehti - kuvasi punaäidit seuraavasti:

”Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. - - -
Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsensielunelämän. Tässä täytyy tulla luja kontrolli ja sen aikaansaaminen on ennen kaikkea köyhäinhoitoviranomaisten tehtävä. Kaikissa vähänkin arveluttavissa tapauksissa on lapset erotettava tällaisista hirviöistä. Yhteiskunnan etu ja säilytysvaisto sitä vaatii”.

Turhaakin turhempaa höpinää sinun juttusi. Jos haluat maailmaa parantaa, aloita itsestäsi ja opettele edes kirjoittamaan.

Goethen sanoin, kuka ei osaa tehdä tiliä kuluneesta 3000 vuodesta, elää vain kädestä suuhun. Jormalla ei taida riittää verta aivoihin, kun kuluneen 100 vuoden tilinteko tuottaa tuskaa.

Presidentin rouva, punaorvot
ja lapuanliikkeen kyyditys

Sosiaali- ja kouluhallituksen apulaistarkastaja Ester Hällström oli itse adoptioäiti. Toinen hänen adoptiolapsistaan oli Tanskasta. Vuonna 1917 leskeksi jäänyt Hällström avioitui tuoreen presidentin K.J. Ståhlbergin (1865–1952) kanssa vuonna 1920, jonka jälkeen presidentin rouvaksi muuttunut Ester perusti yhdistyksen ”Koteja kodittomille lapsille.” Nykyään se kantaa nimeä ”Pelastakaa lapset ry.”

(Omituinen vuoden 1918 jälkinäytelmä käytiin lokakuun 14. päivän aamuna 1930, kun neljä Lapuanliikkeen miestä sieppasi Kulosaaressa Esterinsä kanssa aamukävelyllä olleen K.J.Ståhlbergin autoonsa. Keskiyöllä kyyditsijät saapuivat Joensuuhun, jossa oli tarkoitus vaihtaa autoa. Kun uutta autoa ei kuulunut tulevaksi, kyyditsijät vapauttivat vankinsa, jotka saivat yösijan paikallisen suojeluskuntapäällikön luota. Seuraavana päivänä pariskunta palasi junalla Helsinkiin. Kuulusteluissa sieppauskäskyn antajaksi paljastui armeijan yleisesikunnan päällikkö eversti K.M. Wallenius).

Edelleen arka aihe on myös valkoisen puolen leskiä ja orpoja varten säädetty eläkelaki vuodelta 1919. Näin punaisten ja valkoisten leskien ja orpojen avustaminen erotettiin toisistaan. Edellisvuonna asetetun turvattomien lasten huoltokomitean kantana oli, että kapinallisten ja laillisuutta kunnioittaneiden vanhempien lapsia ei voitu käsitellä saman lain nojalla.

– Punaleskien oli haettava apua kunnalliselta köyhäinhoidolta. Punaleskien oli saatava työtä, mutta pienillä paikkakunnilla se oli vaikeaa, kun työtilaisuuksia ei ollut ja punaisia naisia kohtaan tunnettiin epäluuloa. Osa punaleskistä joutui luopumaan lapsistaan, kun elintarvikepulan ja köyhyyden vuoksi lapsia sijoitettiin sijaiskoteihin.

– Valkoisten lesket ja lapset saivat puolestaan valtiolta eläkettä sen mukaan, oliko mies kuulunut upseeristoon, aliupseeristoon vai miehistöön.
Köyhäinhoidosta
lastensuojeluun

Eduskunnassa sijaiskoteihin Pohjanmaalle sijoittamista vastustettiin, koska katsottiin, että punaorvot viedään työjuhdiksi isäntien pelloille. Kaarninen sanoo, että hankkeeseen liittyi myös ideologisia kasvatuksellisia päämääriä, ja ainakin paimenessa sijaiskotilapset joutuivat usein olemaan.

Koko maassa sijaiskodeiksi ilmoittautui 1 603 kotitaloutta, Vaasan läänistä 880. Kaarnisen mukaan lopulta vain 585 lasta sijoitettiin, joista Pohjanmaalle 392.

– Monet kunnat eivät olleet myöskään halukkaita perustamaan turvakoteja valtion varoin, koska valtio asetti valtionavun vastikkeeksi lasten hoidolle tietyn tason, ja kunnanisät halusivat määrätä punaorpojen kohtelusta omien näkemystensä mukaan.

Jos tätä erästä Suomen historian mustaa ajanjaksoa vertaa tämän päivän leipäjonoihin ja köyhien kyykyttämiseen, on Kaarnisen mukaan suhteellisesti ottaen siinä se ero, että nyt ei leipäjonossa oleville ihmisille ole kukaan puhumassa kristillisestä moraalista.

– Enää ei köyhyyden vuoksi haukuta ainakaan julkisesti pataluhaksi. Ja ainakin yksi Pohjanmaalle sijaiskoteihin viedyistä punaorvoista kohosi jopa kirkkoherraksi. Tampereella siirryttiin jo 1920-luvun alussa kunnallisesta köyhäinhoidosta lastensuojeluun.

Tiedätkö tollo, että omissa suonissasikin virtaa punikin veri!

Ei kukaan ole kieltänyt puhumasta niistä sen enempää kuin valkoisten kolttosistakaan. Kerro sinä jokin esimerkki punaisten suorittamsta veriteoista vaikka nyt Lempäälässä, jos tiedät?

Kerro samalla, että oikeuttaako itse koettu vääryys toteuttamaan toiselle vielä suurempaa vääryyttä?

Hammurabin laki kirjoitti:

Ei kukaan ole kieltänyt puhumasta niistä sen enempää kuin valkoisten kolttosistakaan. Kerro sinä jokin esimerkki punaisten suorittamsta veriteoista vaikka nyt Lempäälässä, jos tiedät?

Kerro samalla, että oikeuttaako itse koettu vääryys toteuttamaan toiselle vielä suurempaa vääryyttä?

Lue lisää

kuule en viitsi alkaa selaileen nettiä ja näkeen vaivaa noin vanhan jutun takia, ja mitä helvetin vääryyttä olet kokenut kun noita 100v vanhoja asoita täällä puit? tuskin olet elänyt.

Eikö olis aika keskittyä tähän päivään ja tulevaisuuteen

Tuo sinun tarinan kerronta kertoo jo perkeleesti sinusta ja yleensäkin punikkien lopusta kun oot ihan pihalla, tämän päivän työläinen on herra 60 tonnin vuosituloineen ja vuosilomineen, oikee työläinen on pienyrittäjä.

Mitä helvetin järkee on meuhkata jostain 1918 tapahtumista 2013? hae apua

jorma kovana kirjoitti:

kuule en viitsi alkaa selaileen nettiä ja näkeen vaivaa noin vanhan jutun takia, ja mitä helvetin vääryyttä olet kokenut kun noita 100v vanhoja asoita täällä puit? tuskin olet elänyt.

Eikö olis aika keskittyä tähän päivään ja tulevaisuuteen

Tuo sinun tarinan kerronta kertoo jo perkeleesti sinusta ja yleensäkin punikkien lopusta kun oot ihan pihalla, tämän päivän työläinen on herra 60 tonnin vuosituloineen ja vuosilomineen, oikee työläinen on pienyrittäjä.

Mitä helvetin järkee on meuhkata jostain 1918 tapahtumista 2013? hae apua

Lue lisää

Ei sotketa viestiketjun aloittajaa tähän. Hän on ilmeisen asiallinen henkilö ja historiankirjoituksia lukenut, sekä niitä myös ymmärtänyt.

Sinulle suosittelen myös lukuharrastusta, ennenkuin tulet sivistyneemmille viisastelemaan. Lukeminen kannattaa aloittaa vaikka sanomalehden sarjakuvasivuilta ja siirtyä siitä vähän kerrallaan vaikeampiin asiakokonaisuuksiin, kuten historiaan.

Aluksi voi tehdä vähän kipeetä, mutta lopulta asioita ei ole kovin vaikeaa ymmärtää. Ei edes toisen henkilön näkökulmasta.

Kyllä se siitä kirjoitti:

Ei sotketa viestiketjun aloittajaa tähän. Hän on ilmeisen asiallinen henkilö ja historiankirjoituksia lukenut, sekä niitä myös ymmärtänyt.

Sinulle suosittelen myös lukuharrastusta, ennenkuin tulet sivistyneemmille viisastelemaan. Lukeminen kannattaa aloittaa vaikka sanomalehden sarjakuvasivuilta ja siirtyä siitä vähän kerrallaan vaikeampiin asiakokonaisuuksiin, kuten historiaan.

Aluksi voi tehdä vähän kipeetä, mutta lopulta asioita ei ole kovin vaikeaa ymmärtää. Ei edes toisen henkilön näkökulmasta.

Lue lisää

en pidä teitä kauheen sivistyneinä jos tuota punasta sontaa täällä suomi24 jaatte, ja mitä historia on? se on juuri sen ihmisen näkemys joka sen on kirjoittanu, joko omana etunaan tai jonkun aatteen, maan jne, yleensä valhetta ja kaunistelua, jos oot sivistynyt pitäis tämä tietää.

Ja edelleenkin oon sitä mieltä että valkoset kunnon työn, ja sinun juttusi vaan vahvistaa sitä kantaa.

maanpetturit on..... revanssia odotellen

Hienoa, kun annat itsestäsi täällä tuntomerkkejä.

Iso ja tyhmä kirjoitti:

Hienoa, kun annat itsestäsi täällä tuntomerkkejä.

Jätä nettivinkki poliisille epäilyttävästä aineistosta.

Taistelu vallasta osa 2.
Perustekijät
Sisällissodan juuret ovat 1800-luvulla Suomen suuriruhtinaskunnassa voimistuneessa teollistumisessa, taloudellisen ja poliittisen toiminnan vapautumisessa sekä väestönkasvussa. Ne muuttivat vallinneen sääty-yhteiskunnan rakennetta ja synnyttivät ristiriitoja. Säätyjen sisäinen valta-asetelma muuttui talonpoikien ja porvari­ryhmien vahvistuessa. Merkittävin muutos kuitenkin oli säätyjen ulkopuolisten väestöryhmien, maa- ja teollisuustyöväestön määrän kasvu ja omanarvontunnon nousu, aatteellisina työkaluinaan sosialismi, nationalismi ja myös liberalismi. Suomalainen työväenliike syntyi 1800-luvun lopussa kansan- ja herätysliikkeiden perustalta, henkisten ja aineellisten olojen hitaan mutta vakaan edistymisen myötä. Työväenliike sai fennomanian vaikutuksesta kansallisen luonteen, ja sen läpimurtoa edisti merkittävästi Venäjällä ja Suomessa vuonna 1905 puhjennut suurlakko. Sen jälkeen vuonna 1906 Suomessa tehty radikaali edus­kunta­uudistus ei vähentänyt yhteiskunnallisia jännitteitä, koska Venäjän keisari ja suomalaisten keskinäiset ristiriidat estivät eduskunnan täysipainoisen toiminnan vuosina 1907–1916. Säätyjärjestelmän vaikutus jatkui siten vuoteen 1917 asti, ja Suomen poliittinen järjestelmä oli vakiintumattomassa muutoksen tilassa. Tämä hidasti yhteiskunnallisten uudistusten toteutumista ja jyrkensi työväestön asenteita. Venäläistämiskausien 1899–1916 (sortovuosien) ja suomalaisen kansakunta-ajattelun voimistumisen myötä pyrkimykset Suomen irrottamiseksi Venäjästä sekä myös valtiollisen itsenäisyyden saavuttamiseksi lisääntyivät. Rauhanomaisen vastarinnan ja toiminnan lisäksi maahan syntyi aseellista vastarintaa kannattanut aktivismi ja jääkäriliike sen myötä.
Ratkaiseva tekijä vuoden 1918 sodan taustalla oli Venäjän keisarikunnan 1900-luvun alusta lähtien lisääntynyt sisäinen epävakaus, johon vaikutti voimakkaimmin ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1.–12. elokuuta 1914. Suursota johti Venäjän sisäiseen kriisiin ja koko valtakunnan pirstoutumiseen sekä laajan valtatyhjiön syntymiseen ja taisteluun vallasta.
Venäjän hajotessa maaliskuun ja marraskuun 1917 vallankumouksissa Suomessa pirstoutui ensin valtiovalta. Yhdessä nämä aiheuttivat poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen kriisin maassa sekä johtivat lopulta koko suomalaisen yhteiskunnan hajoamiseen. Pietarissa valtaa tavoitelleet V. I. Leninin johtamat bolševikit painostivat tuellaan ja vaatimuksillaan suomalaista työväenliikettä vallankumouksen toteuttamiseen. Venäjän bolševikkien tavoitteena oli kansainvälinen sosialistinen vallankumous ja tämän tavoitteen toteuttamiseksi venäläiset bolševikkiagitaattorit ja matruusit valistivat Suomen työläisiä ja torppareita vallankumouksen tarpeellisuudesta. Suomessa oli venäläisiä vallityöläisiä, joiden joukossa oli myös innokkaita bolševikkeja, rakentamassa linnoituksia, kuten Helsingin maa- ja merilinnoitus Krepost Sveaborgia. Suomen bolševikit olivat läheisessä yhteydessä Venäjän bolševikkien kanssa, suomalaiset auttoivat Venäjän bolševikkeja pitämään salaisia kokouksiaan Suomessa, jossa Venäjän tiedustelupalvelun ohranan toiminta ei ollut niin tehokasta kuin Venäjällä.
Venäjän vuoden 1917 vallankumoukset eivät kuitenkaan levinneet eikä niitä erikseen levitetty Suomeen, vaan maa oli Venäjän osana välittömästi niiden vaikutuspiirissä. Siten yhteiskunnan hajoamisprosessi ja taistelu vallasta olivat emämaassa ja Suomessa samanaikaiset ja samankaltaiset. Ne johtuivat pääosin samoista olosuhteista
Keisarillinen Saksa oli Venäjän lisäksi toinen suurvalta, jonka Itä-Eurooppaan kohdistuneet valtaussuunnitelmat ja talouspoliittiset intressit vaikuttivat tapahtumiin Suomessa vuosina 1917–1918. Suomalainen jääkäriliike oli Saksan suunnitelmien osanen. Suomessa aktivistit suunnittelivat maan irrottamista Venäjästä saksalaisten pistinten ja jääkäreiden avulla. Ensimmäisen maailmansodan vuoden 1917 tilanteessa Saksan johto päätti tukea bolševikkeja taloudellisesti sekä edistää Leninin ja eräiden muiden bolševikkien siirtymistä maanpaosta Sveitsistä Pietariin (9. huhtikuuta). Toiveena oli, että Lenin kaappaisi vallan Venäjällä ja luopuisi sodasta, mikä puolestaan vapauttaisi Saksan raskaasta kahden rintaman sodasta. Siten Saksa vaikutti sisällissodan syntyyn kahta tietä.

Vallan perusteet kirjoitti:

Taistelu vallasta osa 2.
Perustekijät
Sisällissodan juuret ovat 1800-luvulla Suomen suuriruhtinaskunnassa voimistuneessa teollistumisessa, taloudellisen ja poliittisen toiminnan vapautumisessa sekä väestönkasvussa. Ne muuttivat vallinneen sääty-yhteiskunnan rakennetta ja synnyttivät ristiriitoja. Säätyjen sisäinen valta-asetelma muuttui talonpoikien ja porvari­ryhmien vahvistuessa. Merkittävin muutos kuitenkin oli säätyjen ulkopuolisten väestöryhmien, maa- ja teollisuustyöväestön määrän kasvu ja omanarvontunnon nousu, aatteellisina työkaluinaan sosialismi, nationalismi ja myös liberalismi. Suomalainen työväenliike syntyi 1800-luvun lopussa kansan- ja herätysliikkeiden perustalta, henkisten ja aineellisten olojen hitaan mutta vakaan edistymisen myötä. Työväenliike sai fennomanian vaikutuksesta kansallisen luonteen, ja sen läpimurtoa edisti merkittävästi Venäjällä ja Suomessa vuonna 1905 puhjennut suurlakko. Sen jälkeen vuonna 1906 Suomessa tehty radikaali edus­kunta­uudistus ei vähentänyt yhteiskunnallisia jännitteitä, koska Venäjän keisari ja suomalaisten keskinäiset ristiriidat estivät eduskunnan täysipainoisen toiminnan vuosina 1907–1916. Säätyjärjestelmän vaikutus jatkui siten vuoteen 1917 asti, ja Suomen poliittinen järjestelmä oli vakiintumattomassa muutoksen tilassa. Tämä hidasti yhteiskunnallisten uudistusten toteutumista ja jyrkensi työväestön asenteita. Venäläistämiskausien 1899–1916 (sortovuosien) ja suomalaisen kansakunta-ajattelun voimistumisen myötä pyrkimykset Suomen irrottamiseksi Venäjästä sekä myös valtiollisen itsenäisyyden saavuttamiseksi lisääntyivät. Rauhanomaisen vastarinnan ja toiminnan lisäksi maahan syntyi aseellista vastarintaa kannattanut aktivismi ja jääkäriliike sen myötä.
Ratkaiseva tekijä vuoden 1918 sodan taustalla oli Venäjän keisarikunnan 1900-luvun alusta lähtien lisääntynyt sisäinen epävakaus, johon vaikutti voimakkaimmin ensimmäisen maailmansodan syttyminen 1.–12. elokuuta 1914. Suursota johti Venäjän sisäiseen kriisiin ja koko valtakunnan pirstoutumiseen sekä laajan valtatyhjiön syntymiseen ja taisteluun vallasta.
Venäjän hajotessa maaliskuun ja marraskuun 1917 vallankumouksissa Suomessa pirstoutui ensin valtiovalta. Yhdessä nämä aiheuttivat poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen kriisin maassa sekä johtivat lopulta koko suomalaisen yhteiskunnan hajoamiseen. Pietarissa valtaa tavoitelleet V. I. Leninin johtamat bolševikit painostivat tuellaan ja vaatimuksillaan suomalaista työväenliikettä vallankumouksen toteuttamiseen. Venäjän bolševikkien tavoitteena oli kansainvälinen sosialistinen vallankumous ja tämän tavoitteen toteuttamiseksi venäläiset bolševikkiagitaattorit ja matruusit valistivat Suomen työläisiä ja torppareita vallankumouksen tarpeellisuudesta. Suomessa oli venäläisiä vallityöläisiä, joiden joukossa oli myös innokkaita bolševikkeja, rakentamassa linnoituksia, kuten Helsingin maa- ja merilinnoitus Krepost Sveaborgia. Suomen bolševikit olivat läheisessä yhteydessä Venäjän bolševikkien kanssa, suomalaiset auttoivat Venäjän bolševikkeja pitämään salaisia kokouksiaan Suomessa, jossa Venäjän tiedustelupalvelun ohranan toiminta ei ollut niin tehokasta kuin Venäjällä.
Venäjän vuoden 1917 vallankumoukset eivät kuitenkaan levinneet eikä niitä erikseen levitetty Suomeen, vaan maa oli Venäjän osana välittömästi niiden vaikutuspiirissä. Siten yhteiskunnan hajoamisprosessi ja taistelu vallasta olivat emämaassa ja Suomessa samanaikaiset ja samankaltaiset. Ne johtuivat pääosin samoista olosuhteista
Keisarillinen Saksa oli Venäjän lisäksi toinen suurvalta, jonka Itä-Eurooppaan kohdistuneet valtaussuunnitelmat ja talouspoliittiset intressit vaikuttivat tapahtumiin Suomessa vuosina 1917–1918. Suomalainen jääkäriliike oli Saksan suunnitelmien osanen. Suomessa aktivistit suunnittelivat maan irrottamista Venäjästä saksalaisten pistinten ja jääkäreiden avulla. Ensimmäisen maailmansodan vuoden 1917 tilanteessa Saksan johto päätti tukea bolševikkeja taloudellisesti sekä edistää Leninin ja eräiden muiden bolševikkien siirtymistä maanpaosta Sveitsistä Pietariin (9. huhtikuuta). Toiveena oli, että Lenin kaappaisi vallan Venäjällä ja luopuisi sodasta, mikä puolestaan vapauttaisi Saksan raskaasta kahden rintaman sodasta. Siten Saksa vaikutti sisällissodan syntyyn kahta tietä.

Lue lisää

Taistelu vallasta osa 3.
Jakautunut kansa
Maassa pitkään vallinneen sääty-yhteiskuntajärjestelmän seurauksena Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Jakoa kuvaavat vastinparit: säätyläiset–rahvas, itsenäinen–epäitsenäinen ja omistava–ei-omistava väestö, työnantajat–työntekijät, sivistyneistö-"kansa", yläluokka–alaluokka. Teollinen kapitalismi kohotti työväestön elintasoa tasaisesti 1800-luvun lopulta lähtien, mutta toisaalta elintason erot väestöryhmien välillä kasvoivat. Keisarinvallan murtuessa vuoden 1917 Suomessa ei syntynyt kansallista yhtenäisyyttä maan kehittämiseksi sekä uuden sisäisen järjestyksen luomiseksi. Sen sijaan yhteiskunnallinen jakautuminen johti kiivaaseen sisäpoliittiseen valtataisteluun ja sisällissotia edeltävän ns. kaksoisvallan syntyyn. Kiistassa käytettiin hyväksi Suomen riippuvuutta Venäjästä, ja valtataistelu kytkeytyi Venäjän sisäiseen kriisiin sekä Saksan ja Venäjän väliseen sotaan kysymyksenä Suomen hallinnasta. Pyrkimys Suomen valtiolliseen itsenäisyyteen oli yksi niistä harvoista tavoitteista, joista oltiin suomalaisten kesken lopulta yksimielisiä. Tavoite hukkui kuitenkin sisäisten valtakiistojen alle.
Sisäistä taistelua vallasta ja yhteiskunnan hajoamista vuoden 1917 aikana heijastelivat monet ilmiöt. Näitä olivat muun muassa haluttomuus ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin sekä elintarvike- ja työttömyys­kriisi ja niistä johtuneet levottomuudet. Työolojen ja paikallisdemokratian ongelmat, muun muassa työaika­lainsäädäntö sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puuttuminen kunnallis­vaaleissa aiheuttivat teollisuudessa ja maataloudessa runsaasti lakkoja, jotka liittyivät lopulta taisteluun valtiovallasta. Kun eri valtaryhmien yhteisesti hyväksymää järjestyksenpitovoimaa ei Suomessa maaliskuusta lähtien ollut, yhteiskunnan ylempi kerros alkoi perustaa omia järjestyskuntia (myöh. suojeluskuntia) ja työväestö järjestyskaarteja (myöh. punakaarteja). Niiden aseistautuminen ja radikalisoituminen, erityisesti marraskuun 1917 suurlakon aikana, ruokki maassa pelkoa, uhkakuva-ajattelua ja poliittista väkivaltaa sekä muutti myös valtaryhmien sisäisiä valtasuhteita. Talven 1917–1918 aikana sekä työväenliikkeen että konservatiivien ja porvariston piirissä päätösvaltaa siirtyi maltillisilta piireiltä sotilaille ja aseistetuille joukoille (Etelä-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan ns. aseistetut linnoitukset), mikä johti lopulta sotilaalliseen konfliktiin.
Sotaa edeltäneet tapahtumat
Vapauden huuma
Venäjän keisari Nikolai II (Romanov) syöstiin vallasta Pihkovassa 15. maaliskuuta 1917. Vallan otti duuma ja sen asettama väliaikainen hallitus. Suomen suuriruhtinaskunnassa toinen ja samalla viimeinen venäläistämiskausi päättyi 20. maaliskuuta väliaikaisen hallituksen ns. maaliskuun manifestiin, joka palautti Suomen ja emämaan välisen tilanteen aikaan ennen Nikolai Bobrikovin valtakautta. Suomen eduskunta sai ensimmäistä kertaa valta-aseman, joka sille vuonna 1906 oli asetettu. Sosiaalidemokraattien vuoden 1916 eduskuntavaaleissa saavuttaman vaalivoiton pohjalta maahan nimitettiin 26. maaliskuuta Oskari Tokoin johtama senaatti, jonka jäseninä oli kuusi sosialistia ja kuusi ei-sosialistia. Senaatin ohjelma sisälsi pyrkimykset demokratian laajentamiseen ja väliaikaisen hallituksen veto-oikeuden poistamiseen. Lisäksi tavoitteena oli kunnallisdemokratian ja työolojen kehittäminen, muun muassa työaikalait ja sosiaalivakuutus sekä oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslain säätäminen. Konservatiivien (RKP, Vanhasuomalaiset ja Nuorsuomalaiset "pääskyt") sekä muiden porvarillisten, ei-sosialistien, (liberaalit Nuorsuomalaiset "varpuset" ja Maalaisliitto) piirissä oltiin tyytyväisiä väliaikaisen hallituksen porvarillisuuteen sekä lähes diktatorisen keisarinvallan kaatumiseen ja sortokauden päättymiseen. Tulevaisuus näytti lisäävän mahdollisuuksia yrittäjyyden sekä taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen ja kehittämiseen. Väliaikaisen hallituksen porvarillisuudesta huolimatta työväenliikkeen näkökulmasta kehitys oli vielä mullistavampi; sosialistienemmistöisen eduskunnan valta kasvoi ja työväen toimintaa rajoittaneet säädökset, muun muassa lakkokielto, sanan- ja painovapauden esteet, kaatuivat. Työväestöllä näytti olevan vihdoin mahdollisuus saavuttaa sille jo väestömääränsäkin puolesta kuuluva asema yhteiskunnassa.

Vallan perusteet kirjoitti:

Taistelu vallasta osa 3.
Jakautunut kansa
Maassa pitkään vallinneen sääty-yhteiskuntajärjestelmän seurauksena Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Jakoa kuvaavat vastinparit: säätyläiset–rahvas, itsenäinen–epäitsenäinen ja omistava–ei-omistava väestö, työnantajat–työntekijät, sivistyneistö-"kansa", yläluokka–alaluokka. Teollinen kapitalismi kohotti työväestön elintasoa tasaisesti 1800-luvun lopulta lähtien, mutta toisaalta elintason erot väestöryhmien välillä kasvoivat. Keisarinvallan murtuessa vuoden 1917 Suomessa ei syntynyt kansallista yhtenäisyyttä maan kehittämiseksi sekä uuden sisäisen järjestyksen luomiseksi. Sen sijaan yhteiskunnallinen jakautuminen johti kiivaaseen sisäpoliittiseen valtataisteluun ja sisällissotia edeltävän ns. kaksoisvallan syntyyn. Kiistassa käytettiin hyväksi Suomen riippuvuutta Venäjästä, ja valtataistelu kytkeytyi Venäjän sisäiseen kriisiin sekä Saksan ja Venäjän väliseen sotaan kysymyksenä Suomen hallinnasta. Pyrkimys Suomen valtiolliseen itsenäisyyteen oli yksi niistä harvoista tavoitteista, joista oltiin suomalaisten kesken lopulta yksimielisiä. Tavoite hukkui kuitenkin sisäisten valtakiistojen alle.
Sisäistä taistelua vallasta ja yhteiskunnan hajoamista vuoden 1917 aikana heijastelivat monet ilmiöt. Näitä olivat muun muassa haluttomuus ja kyvyttömyys poliittisiin kompromisseihin sekä elintarvike- ja työttömyys­kriisi ja niistä johtuneet levottomuudet. Työolojen ja paikallisdemokratian ongelmat, muun muassa työaika­lainsäädäntö sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puuttuminen kunnallis­vaaleissa aiheuttivat teollisuudessa ja maataloudessa runsaasti lakkoja, jotka liittyivät lopulta taisteluun valtiovallasta. Kun eri valtaryhmien yhteisesti hyväksymää järjestyksenpitovoimaa ei Suomessa maaliskuusta lähtien ollut, yhteiskunnan ylempi kerros alkoi perustaa omia järjestyskuntia (myöh. suojeluskuntia) ja työväestö järjestyskaarteja (myöh. punakaarteja). Niiden aseistautuminen ja radikalisoituminen, erityisesti marraskuun 1917 suurlakon aikana, ruokki maassa pelkoa, uhkakuva-ajattelua ja poliittista väkivaltaa sekä muutti myös valtaryhmien sisäisiä valtasuhteita. Talven 1917–1918 aikana sekä työväenliikkeen että konservatiivien ja porvariston piirissä päätösvaltaa siirtyi maltillisilta piireiltä sotilaille ja aseistetuille joukoille (Etelä-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan ns. aseistetut linnoitukset), mikä johti lopulta sotilaalliseen konfliktiin.
Sotaa edeltäneet tapahtumat
Vapauden huuma
Venäjän keisari Nikolai II (Romanov) syöstiin vallasta Pihkovassa 15. maaliskuuta 1917. Vallan otti duuma ja sen asettama väliaikainen hallitus. Suomen suuriruhtinaskunnassa toinen ja samalla viimeinen venäläistämiskausi päättyi 20. maaliskuuta väliaikaisen hallituksen ns. maaliskuun manifestiin, joka palautti Suomen ja emämaan välisen tilanteen aikaan ennen Nikolai Bobrikovin valtakautta. Suomen eduskunta sai ensimmäistä kertaa valta-aseman, joka sille vuonna 1906 oli asetettu. Sosiaalidemokraattien vuoden 1916 eduskuntavaaleissa saavuttaman vaalivoiton pohjalta maahan nimitettiin 26. maaliskuuta Oskari Tokoin johtama senaatti, jonka jäseninä oli kuusi sosialistia ja kuusi ei-sosialistia. Senaatin ohjelma sisälsi pyrkimykset demokratian laajentamiseen ja väliaikaisen hallituksen veto-oikeuden poistamiseen. Lisäksi tavoitteena oli kunnallisdemokratian ja työolojen kehittäminen, muun muassa työaikalait ja sosiaalivakuutus sekä oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslain säätäminen. Konservatiivien (RKP, Vanhasuomalaiset ja Nuorsuomalaiset "pääskyt") sekä muiden porvarillisten, ei-sosialistien, (liberaalit Nuorsuomalaiset "varpuset" ja Maalaisliitto) piirissä oltiin tyytyväisiä väliaikaisen hallituksen porvarillisuuteen sekä lähes diktatorisen keisarinvallan kaatumiseen ja sortokauden päättymiseen. Tulevaisuus näytti lisäävän mahdollisuuksia yrittäjyyden sekä taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen ja kehittämiseen. Väliaikaisen hallituksen porvarillisuudesta huolimatta työväenliikkeen näkökulmasta kehitys oli vielä mullistavampi; sosialistienemmistöisen eduskunnan valta kasvoi ja työväen toimintaa rajoittaneet säädökset, muun muassa lakkokielto, sanan- ja painovapauden esteet, kaatuivat. Työväestöllä näytti olevan vihdoin mahdollisuus saavuttaa sille jo väestömääränsäkin puolesta kuuluva asema yhteiskunnassa.

Lue lisää

Taistelu vallasta osa 4.
Pelkojen ja toiveiden vuosi
Vapautuksen huuma ja myönteiset näkymät jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Suomen sisäpoliittinen tilanne heikkeni, ja maaliskuussa alkanut yhteiskunnan hajoaminen eteni kiihtyvällä vauhdilla. Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty. Vuonna 1917 uusi järjestelmä etsi vielä tietään, ja kehityksen suunnasta tuli merkittävä kiistelyn ja taistelun aihe. Muutos ja sen vauhti alkoivat pelottaa konservatiiveja ja ei-sosialisteja. Työväenliikkeen kannalta kehitys näytti liian hitaalta. Vuoden 1905 suurlakon aiheuttama mullistava siirtyminen säätyvallasta parlamentarismiin ja yleiseen äänioikeuteen vaikutti sekä työväestön että porvariston toimiin vuonna 1917. Työläisten piirissä ei haluttu vuosien 1908–1916 "tsaristisen takaiskun" toistuvan, ja toisaalta vuonna 1905 oli myös opittu, että vallankumous saattoi olla nopein tie "edistykseen". Konservatiivien ja porvarien vuonna 1906 kohtaama valtiollisen (säätyvallan menetys konkretisoitui vasta maaliskuun 1917 vallankumouksessa ja silloin tilanne uhkasi johtaa myös taloudellisen vallan vähenemiseen.
Talouden osalta sekä teollisuustyöväestön että teollisuuden työnantajien tilanne huononi merkittävästi vuoden 1917 aikana. Ensimmäinen maailmansota aiheutti vuosina 1914–1916 Suomen talouselämässä positiivisen "sotabuumin", joka vahvisti työnantajien lisäksi myös työntekijöiden taloutta selvästi. Maaliskuun vallankumous romahdutti tämän kehityksen aiheuttaen työttömyyttä ja voimakkaan inflaation. Työväestön talouden heikentyminen, "putoaminen korkealta", yhdessä huononevan elintarviketilanteen kanssa synnytti työläisissä epävarmuutta ja pelkoa luoden pohjaa lakkoliikehdinnälle ja muille levottomuuksille.
Tokoin senaatti
Näistä lähtökohdista syntyneen vaikean yhteiskunnallisen tilanteen hoito olisi edellyttänyt Tokoin senaatilta vahvaa asemaa ja tukea kaikilta tahoilta. Senaatin kohtalo oli kuitenkin juuri päinvastainen, ja siitä muodostui heikko hallitus. Perusongelma oli, etteivät sen paremmin sosiaalidemokraatit kuin porvaritkaan osallistuneet hallitukseen täysipainoisesti. Valtaryhmien välisen valtakiistan takia ja poliittisen uran tärveltymisen pelossa SDP:n ja ei-sosialistien parhaita voimia ei saatu mukaan. Sosialistien pitkään odottamaa poliittisesti edullista tilannetta ei, eduskuntaenemmistöstä huolimatta, kyettykään hyödyntämään, koska työväestöltä puuttui taloudellinen valta. Porvareilla taloudellista valtaa oli, mutta he tavoittelivat sen jatkeeksi porvarienemmistöistä eduskuntaa ja senaattia.
Tokoin senaatin ja myöhemmin Svinhufvudin senaatin heikko poliittinen asema oli luonteenomaista valtionvallan hajoamiselle vuosina 1917–1918. Venäjän keisarin maaliskuussa 1917 menettämä mahti hajaantui moneen suuntaan: väliaikaisen hallituksen, Suomen senaatin, eduskunnan ja muun hallinnon lisäksi valtaa siirtyi merkittävässä määrin kadulle työläis- ja sotilasneuvostoille, lakko-organisaatioille ja joukkokokouksille, sekä työnantajien aktiivisille eturyhmille.
Kriisin aihiot
Lyhyen elinkaarensa aikana Tokoin senaatti joutui kamppailemaan ainakin neljän ongelmavyyhden kanssa: kevään 1917 lakkoliikkeet, elintarvikepula ja Suomen asema suhteessa Venäjään sekä kysymys järjestysvallasta (vrt. jäljempänä). Senaatti selvisi melko vähällä huhti–toukokuussa 1917 teollisuudessa ja maataloudessa alkaneesta lakkoliikehdinnästä. Työväestön tärkein vaatimus lakoissa oli kahdeksantuntinen työpäivä. Lisäksi haluttiin voimistuvaa inflaatiota kompensoivia palkankorotuksia. Lakot ratkesivat lähinnä työnantajien ja työntekijöiden välisissä neuvotteluissa, ja pääasiassa työntekijöiden eduksi. Kiistan lopputulos kohotti työväestön itsetuntoa ja uskoa joukkovoimaan mutta katkeroitti työnantajia taloudellisten menetysten ja lakkoihin liittyneiden levottomuuksien takia. Lisäksi työläiset olivat käyttäneet vaatimustensa tukena paikoin venäläisiä sotilaita. Maaliskuun vallankumouksen aiheuttama mullistus kasvatti työväestön joukkovoimaa merkittävästi myös työntekijöiden lisääntyneen järjestäytymisen kautta; vuoden 1916 lopussa Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä oli noin 40 000 mutta vuoden 1917 lopussa se oli kohonnut 160 000:een. Myös työnantajapuolella järjestäydyttiin, syksyllä 1917 perustettiin Suomen työnantajien keskusliitto ja Maataloustuottajain Keskusliitto.

Vallan perusteet kirjoitti:

Taistelu vallasta osa 4.
Pelkojen ja toiveiden vuosi
Vapautuksen huuma ja myönteiset näkymät jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Suomen sisäpoliittinen tilanne heikkeni, ja maaliskuussa alkanut yhteiskunnan hajoaminen eteni kiihtyvällä vauhdilla. Laajassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalais­yhteis­kunnaksi. Toisaalta vanhan järjestelmän perinteet ja asenteet olivat vielä vallalla, mutta toisaalta, kansanvaltaisen ajattelun leviämisen myötä, aiemmin luonnollisena pidettyä säätyjärjestelmän eriarvoisuutta ei enää hyväksytty. Vuonna 1917 uusi järjestelmä etsi vielä tietään, ja kehityksen suunnasta tuli merkittävä kiistelyn ja taistelun aihe. Muutos ja sen vauhti alkoivat pelottaa konservatiiveja ja ei-sosialisteja. Työväenliikkeen kannalta kehitys näytti liian hitaalta. Vuoden 1905 suurlakon aiheuttama mullistava siirtyminen säätyvallasta parlamentarismiin ja yleiseen äänioikeuteen vaikutti sekä työväestön että porvariston toimiin vuonna 1917. Työläisten piirissä ei haluttu vuosien 1908–1916 "tsaristisen takaiskun" toistuvan, ja toisaalta vuonna 1905 oli myös opittu, että vallankumous saattoi olla nopein tie "edistykseen". Konservatiivien ja porvarien vuonna 1906 kohtaama valtiollisen (säätyvallan menetys konkretisoitui vasta maaliskuun 1917 vallankumouksessa ja silloin tilanne uhkasi johtaa myös taloudellisen vallan vähenemiseen.
Talouden osalta sekä teollisuustyöväestön että teollisuuden työnantajien tilanne huononi merkittävästi vuoden 1917 aikana. Ensimmäinen maailmansota aiheutti vuosina 1914–1916 Suomen talouselämässä positiivisen "sotabuumin", joka vahvisti työnantajien lisäksi myös työntekijöiden taloutta selvästi. Maaliskuun vallankumous romahdutti tämän kehityksen aiheuttaen työttömyyttä ja voimakkaan inflaation. Työväestön talouden heikentyminen, "putoaminen korkealta", yhdessä huononevan elintarviketilanteen kanssa synnytti työläisissä epävarmuutta ja pelkoa luoden pohjaa lakkoliikehdinnälle ja muille levottomuuksille.
Tokoin senaatti
Näistä lähtökohdista syntyneen vaikean yhteiskunnallisen tilanteen hoito olisi edellyttänyt Tokoin senaatilta vahvaa asemaa ja tukea kaikilta tahoilta. Senaatin kohtalo oli kuitenkin juuri päinvastainen, ja siitä muodostui heikko hallitus. Perusongelma oli, etteivät sen paremmin sosiaalidemokraatit kuin porvaritkaan osallistuneet hallitukseen täysipainoisesti. Valtaryhmien välisen valtakiistan takia ja poliittisen uran tärveltymisen pelossa SDP:n ja ei-sosialistien parhaita voimia ei saatu mukaan. Sosialistien pitkään odottamaa poliittisesti edullista tilannetta ei, eduskuntaenemmistöstä huolimatta, kyettykään hyödyntämään, koska työväestöltä puuttui taloudellinen valta. Porvareilla taloudellista valtaa oli, mutta he tavoittelivat sen jatkeeksi porvarienemmistöistä eduskuntaa ja senaattia.
Tokoin senaatin ja myöhemmin Svinhufvudin senaatin heikko poliittinen asema oli luonteenomaista valtionvallan hajoamiselle vuosina 1917–1918. Venäjän keisarin maaliskuussa 1917 menettämä mahti hajaantui moneen suuntaan: väliaikaisen hallituksen, Suomen senaatin, eduskunnan ja muun hallinnon lisäksi valtaa siirtyi merkittävässä määrin kadulle työläis- ja sotilasneuvostoille, lakko-organisaatioille ja joukkokokouksille, sekä työnantajien aktiivisille eturyhmille.
Kriisin aihiot
Lyhyen elinkaarensa aikana Tokoin senaatti joutui kamppailemaan ainakin neljän ongelmavyyhden kanssa: kevään 1917 lakkoliikkeet, elintarvikepula ja Suomen asema suhteessa Venäjään sekä kysymys järjestysvallasta (vrt. jäljempänä). Senaatti selvisi melko vähällä huhti–toukokuussa 1917 teollisuudessa ja maataloudessa alkaneesta lakkoliikehdinnästä. Työväestön tärkein vaatimus lakoissa oli kahdeksantuntinen työpäivä. Lisäksi haluttiin voimistuvaa inflaatiota kompensoivia palkankorotuksia. Lakot ratkesivat lähinnä työnantajien ja työntekijöiden välisissä neuvotteluissa, ja pääasiassa työntekijöiden eduksi. Kiistan lopputulos kohotti työväestön itsetuntoa ja uskoa joukkovoimaan mutta katkeroitti työnantajia taloudellisten menetysten ja lakkoihin liittyneiden levottomuuksien takia. Lisäksi työläiset olivat käyttäneet vaatimustensa tukena paikoin venäläisiä sotilaita. Maaliskuun vallankumouksen aiheuttama mullistus kasvatti työväestön joukkovoimaa merkittävästi myös työntekijöiden lisääntyneen järjestäytymisen kautta; vuoden 1916 lopussa Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä oli noin 40 000 mutta vuoden 1917 lopussa se oli kohonnut 160 000:een. Myös työnantajapuolella järjestäydyttiin, syksyllä 1917 perustettiin Suomen työnantajien keskusliitto ja Maataloustuottajain Keskusliitto.

Lue lisää

Taistelu vallasta osa 5.
Tokoin senaatin heikko asema paljastui selkeimmin elintarvikeongelmissa, joita oli alkanut ilmetä ensimmäisen maailmansodan kuluessa myös Suomessa. Jo vuonna 1914 elintarvikkeille oli säädetty rajahinnat. Vuonna 1917 elintarvikepula paheni edelleen, kun leipäviljan tuonti Venäjältä romahti. Lähinnä sen vuoksi Suomeen säädettiin elintarvikelaki (2. kesäkuuta 1917), jonka mukaan valtiolla oli oikeus taka­varikoida ylimääräiset elintarvikevarastot ja jakaa ne yleiseen käyttöön. Lainsäädännön toteuttaminen ja valvonta olisivat edellyttäneet vankkaa poliittista voimaa. Sen puuttuessa laki jäi täysin puolitiehen, ja hallituksen epäonnistumisen seurauksena elintarvikkeiden hinnat kohosivat osan tarjonnasta kadotessa salakauppaan lain edellyttämien elintarvikevarastojen tarkastusten, takavarikointien ja rajahintojen takia.
Elintarvikepula oli kuitenkin lähinnä viljapulaa ja nimenomaan hintakriisi työttömyyden koettelemalle köyhimmälle kansanosalle. Osa leipäpulasta voitiin korvata muilla tuotteilla, koska leipäviljan osuus oli 10–20 prosenttia keskivertoperheen ravinnonkulutuksesta. Elintarvikkeet olivat kortilla, niitä jonotettiin ja niistä oli ajoittain puutetta, mutta laajamittaista nälkää ei Etelä-Suomessa nähty ennen vuoden 1918 sotaa.
Asiasta kehkeytyi kuitenkin työväestön ja tuottajien välille kiivas, tunteita herättänyt poliittinen kysymys, jossa "nälänhädän pelko oli punikki". Monet maataloustuottajat pitivät elintarvikkeiden takavarikointeja ja varastojen tarkastuksia yksityistä omistusoikeutta loukkaavana sosialistisena luokkapolitiikkana, ja erityisesti kaupunkien työväestöä katkeroitti kallis salakauppa, elintarvikkeiden vientikauppa muun muassa Pietariin ja käsitys, että pulassa oli jotain tahallista. Myös sanomalehdistön provosoivalla uutisoinnilla oli suuri merkitys mielialojen kiihtymisessä vuoden 1917 kuluessa.

Valtalaki
Taistelu vallasta
Suomen suuriruhtinaalle, tsaari Nikolai II:lle, kuuluneen hallitsijan vallan on katsottu siirtyneen maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Sen asema kuitenkin oli koko lyhyen elinkaarensa ajan epävarma, ja Suomen suhteen lopulta epäselvä. Vallankumouksellisessa tilanteessa, Venäjän sisäisen hajoamisen edetessä sodan ja valtataistelun takia hallituksen kokoonpano muuttui useasti ja toisaalta paikallisten alueneuvostojen ja komiteoiden valta kasvoi.
Suomessa juuri ennen venäläistämiskausia vallinneen autonomian palautus ja itsehallinnon laajentaminen sekä lopulta täysimääräisen itsenäisyydenkin toteutuminen olivat lähtökohtaisesti kaikkien puolueiden tavoitteina vuonna 1917. Valtataistelun ja yhteiskunnallisten levottomuuksien vuoksi konservatiivit alkoivat epäröidä sosialistienemmistöisen eduskunnan vallan lisäämistä. Sosiaalidemokraatit puolestaan pyrkivät laajentamaan maan itsenäisyyttä ja kasvattamaan sen avulla, kevään ja alkukesän poliittisten voittojen jatkoksi, sisäpoliittista valtaansa. SDP pyrki asiassa aluksi yhteistyöhön väliaikaisen hallituksen kanssa ja etsi venäläisiltä puolueilta tukea suunnitelmilleen, mutta sai lopulta positiivista vastakaikua ainoastaan V. I. Leninin johtamilta bolševikeilta. Lenin suunnitteli vallankaappausta jo kesällä 1917 ja kannatti sosialistien aikeita, koska ne heikensivät osaltaan väliaikaisen hallituksen asemaa.
Tokoin senaatissa syntyi kaksi linjaa korkeimman vallan kysymyksen ratkaisemiseksi Suomessa: oikeusasioista vastanneen senaattori Antti Tulenheimon mukaan nimetty Lex Tulenheimo sekä SDP:n piirissä kypsynyt ajatus vallan siirtämisestä eduskunnalle. Lex Tulenheimon mukaan väliaikaisen hallituksen Suomea koskevaa valtaa olisi siirretty lähinnä senaatille. Emämaassa olisi päätetty valtiopäivien koolle kutsumisesta, avaamisesta ja hajottamisesta sekä sotilasasioista ja ulkopolitiikasta. Valtalain avulla sen sijaan pyrittiin keskittämään pääosa vallasta Suomen eduskunnalle, ja Venäjällä olisi ollut sanottavaa enää ulkopolitiikassa ja sotilasasioissa. Valtalakiesityksen eräänä kulmakivenä oli toive muutoksista väliaikaisen hallituksen koostumuksessa tai sen kukistumisesta. Lex Tulenheimon eduskuntakäsittelyssä lakiesityksen sisältö muutettiinkin täysin eduskuntavaltaiseksi, jolloin siitä tuli valtalaki. Se hyväksyttiin eduskunnassa tunteita herättäneessä äänestyksessä sosialistien, osin maalaisliiton ja porvarillisten itsenäisyysmiesten (mm. aktivistit) äänillä 18. heinäkuuta 1917. Konservatiiviset kansanedustajat vastustivat eduskuntavaltaista lakia jyrkästi, ja eräät jättivät eronpyynnön eduskunnasta.
Josko lisätietoa konseksukseen, niin siitä tämän sulateltuanne.
Windows have succesfully copied parts 5

Vallan perusteet kirjoitti:

Taistelu vallasta osa 5.
Tokoin senaatin heikko asema paljastui selkeimmin elintarvikeongelmissa, joita oli alkanut ilmetä ensimmäisen maailmansodan kuluessa myös Suomessa. Jo vuonna 1914 elintarvikkeille oli säädetty rajahinnat. Vuonna 1917 elintarvikepula paheni edelleen, kun leipäviljan tuonti Venäjältä romahti. Lähinnä sen vuoksi Suomeen säädettiin elintarvikelaki (2. kesäkuuta 1917), jonka mukaan valtiolla oli oikeus taka­varikoida ylimääräiset elintarvikevarastot ja jakaa ne yleiseen käyttöön. Lainsäädännön toteuttaminen ja valvonta olisivat edellyttäneet vankkaa poliittista voimaa. Sen puuttuessa laki jäi täysin puolitiehen, ja hallituksen epäonnistumisen seurauksena elintarvikkeiden hinnat kohosivat osan tarjonnasta kadotessa salakauppaan lain edellyttämien elintarvikevarastojen tarkastusten, takavarikointien ja rajahintojen takia.
Elintarvikepula oli kuitenkin lähinnä viljapulaa ja nimenomaan hintakriisi työttömyyden koettelemalle köyhimmälle kansanosalle. Osa leipäpulasta voitiin korvata muilla tuotteilla, koska leipäviljan osuus oli 10–20 prosenttia keskivertoperheen ravinnonkulutuksesta. Elintarvikkeet olivat kortilla, niitä jonotettiin ja niistä oli ajoittain puutetta, mutta laajamittaista nälkää ei Etelä-Suomessa nähty ennen vuoden 1918 sotaa.
Asiasta kehkeytyi kuitenkin työväestön ja tuottajien välille kiivas, tunteita herättänyt poliittinen kysymys, jossa "nälänhädän pelko oli punikki". Monet maataloustuottajat pitivät elintarvikkeiden takavarikointeja ja varastojen tarkastuksia yksityistä omistusoikeutta loukkaavana sosialistisena luokkapolitiikkana, ja erityisesti kaupunkien työväestöä katkeroitti kallis salakauppa, elintarvikkeiden vientikauppa muun muassa Pietariin ja käsitys, että pulassa oli jotain tahallista. Myös sanomalehdistön provosoivalla uutisoinnilla oli suuri merkitys mielialojen kiihtymisessä vuoden 1917 kuluessa.

Valtalaki
Taistelu vallasta
Suomen suuriruhtinaalle, tsaari Nikolai II:lle, kuuluneen hallitsijan vallan on katsottu siirtyneen maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Sen asema kuitenkin oli koko lyhyen elinkaarensa ajan epävarma, ja Suomen suhteen lopulta epäselvä. Vallankumouksellisessa tilanteessa, Venäjän sisäisen hajoamisen edetessä sodan ja valtataistelun takia hallituksen kokoonpano muuttui useasti ja toisaalta paikallisten alueneuvostojen ja komiteoiden valta kasvoi.
Suomessa juuri ennen venäläistämiskausia vallinneen autonomian palautus ja itsehallinnon laajentaminen sekä lopulta täysimääräisen itsenäisyydenkin toteutuminen olivat lähtökohtaisesti kaikkien puolueiden tavoitteina vuonna 1917. Valtataistelun ja yhteiskunnallisten levottomuuksien vuoksi konservatiivit alkoivat epäröidä sosialistienemmistöisen eduskunnan vallan lisäämistä. Sosiaalidemokraatit puolestaan pyrkivät laajentamaan maan itsenäisyyttä ja kasvattamaan sen avulla, kevään ja alkukesän poliittisten voittojen jatkoksi, sisäpoliittista valtaansa. SDP pyrki asiassa aluksi yhteistyöhön väliaikaisen hallituksen kanssa ja etsi venäläisiltä puolueilta tukea suunnitelmilleen, mutta sai lopulta positiivista vastakaikua ainoastaan V. I. Leninin johtamilta bolševikeilta. Lenin suunnitteli vallankaappausta jo kesällä 1917 ja kannatti sosialistien aikeita, koska ne heikensivät osaltaan väliaikaisen hallituksen asemaa.
Tokoin senaatissa syntyi kaksi linjaa korkeimman vallan kysymyksen ratkaisemiseksi Suomessa: oikeusasioista vastanneen senaattori Antti Tulenheimon mukaan nimetty Lex Tulenheimo sekä SDP:n piirissä kypsynyt ajatus vallan siirtämisestä eduskunnalle. Lex Tulenheimon mukaan väliaikaisen hallituksen Suomea koskevaa valtaa olisi siirretty lähinnä senaatille. Emämaassa olisi päätetty valtiopäivien koolle kutsumisesta, avaamisesta ja hajottamisesta sekä sotilasasioista ja ulkopolitiikasta. Valtalain avulla sen sijaan pyrittiin keskittämään pääosa vallasta Suomen eduskunnalle, ja Venäjällä olisi ollut sanottavaa enää ulkopolitiikassa ja sotilasasioissa. Valtalakiesityksen eräänä kulmakivenä oli toive muutoksista väliaikaisen hallituksen koostumuksessa tai sen kukistumisesta. Lex Tulenheimon eduskuntakäsittelyssä lakiesityksen sisältö muutettiinkin täysin eduskuntavaltaiseksi, jolloin siitä tuli valtalaki. Se hyväksyttiin eduskunnassa tunteita herättäneessä äänestyksessä sosialistien, osin maalaisliiton ja porvarillisten itsenäisyysmiesten (mm. aktivistit) äänillä 18. heinäkuuta 1917. Konservatiiviset kansanedustajat vastustivat eduskuntavaltaista lakia jyrkästi, ja eräät jättivät eronpyynnön eduskunnasta.
Josko lisätietoa konseksukseen, niin siitä tämän sulateltuanne.
Windows have succesfully copied parts 5

Lue lisää

Vuoden 1918 kronologia
20.3.1917
Helsingissä korvattiin poliisi kansanmiliisillä.

18.4.1917
Metallialan työläisten lakko 8 tunnin työpäivän puolesta. Työnantajat suostuivat samana päivänä.

23.4.1917
Leipäkortit otettiin käyttöön Helsingissä, kesäkuun lopulla koko maassa.

01.5.1917
Suuria vappumarsseja. Helsingissä 50 000 henkeä.

28.5.1917
Turun kunnallislakko 28.5.-1.6.

.6.1917
Suojeluskuntien perustaminen alkaa kesäkuussa, kevään maatalouslakkojen jälkeen.

.6.1917
Viljaa takavarikoitiin. Perustettujen elintarvikelautakuntien toimesta jauho- ja leipäkortit.

3.6.1917
Helsingissä miliisilakko 30.6.-10.7. ja 15.-25.7.

13.7.1917
Maatalousakkolaisten ja isäntien yhteenotto Huittisissa. Työläisjoukkoon ammuttiin, seitsemän haavoittui.


14.7.1917
Eduskunta hyväksyi uudet yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallislait. Eduskunta hyväksyi 8-tuntisen työaikalain. Käsittelyä edelsivät työväenliikkeen valtaisat mielenosoitukset.


18.7.1917
Vasemmistoenemmistöinen eduskunta hyväksyi ns. valtalain, jolla korkein valta siirrettiin eduskunnalle ja maa julistettiin Venäjän hallituksesta riippumattomaksi ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita lukuunottamatta.

31.7.1917
Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti suomen eduskunnan ja määräsi toimeenpantavaksi eduskuntavaalit 1-2.10.

9.8.1917
Turun voimellakat. Joukko naisia kerääntyi paikallisen Valion liikkeen edustalle vaatien voita. Voita jaettiin ihmisille, mutta vaatimukset kovenivat: kansa vaati kaikkia elintarvikevarastoja takavarikoitaviksi ja jaettavaksi ilmaiseksi. Turkuun julistettiin yleislakko.

11.8.1917
Helsingin Senaatintorilla kokoontui väkijoukko Turun tapahtumien innostamana ja lähti sieltä tarkastamaan varastoja.

17.8.1917
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui Pörssitalolla. Väkijoukkko kokoontui talon ympärille ja tunkeutui sisäänkin.Se vaati palkankorotuksia. Miliisin avuksi paikalle saapui miehiä. Nämä muodostivat myöhemmin alun Helsingin suojeluskunnalle. Sosialidemokraatit tuomitsivat väkijoukon teot.

3.9.1917
Helsingin työväenjärjestöt päättivät perustaa punakaartin. Tampereelle oli jo kesällä perustettu työväen järjestyskaarti.

1.10.1917
Eduskuntavaalit 1.-2.10. Sosialidemokraatit menettivät enemmistönsä, he saivat
92 paikkaa.

24.10.1917
Työväen järjestyskaartin säännöt julkaistiin. Samoihin aikoihin lehdissä oli kehoituksia kaartien perustamiseen.

27.10.1917
Ensimmäinen jääkäriryhmä ja aselähetys Saksasta tulivat höyrylaiva "Equityllä" Pohjanmaalle.
7.11.1917
Alfred Kordelinin murha. Lammilaisen kartanonherran kaltoin kohtelema entinen alustalainen johdatti joukon venäläisiä matruuseja kartanolle. Avuksi tulleiden suojeluskuntalaisten ja matruusien välille syttyi taistelu, jonka aikana matruusi teloitti kartanonherran.

8.11. 1917
"Me vaadimme". Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä alkoi kyllästyä asioiden etenemisvauhtiin. Ryhmä listasi uudistusesityksensä kärkevässä julistuksessa. Vaatimuksiin oli lisätty lahtarikaartien hajoittaminen.

14.11.1917
Suurlakko. Oikeistoenemmistöinen eduskunta torjui sosialidemokraattien vaatimuslistan.
Maltilliset olisivat tyytyneet kompromissiin, mutta olivat jo vähemmistönä. Vaatimukset uusittiin nyt Ammattijärjestön kokouksessa ja vaatimuksia vauhdittamaan julistettiin lakko.

15.11.1917
Venäjällä hallitusvalta oli joutunut bolsevikkien käsiin. Suomen eduskunta päätti ryhtyä käyttämään korkeinta valtaa Suomessa.

16.11.1917
Kunnallislait ja laki 8 tunnin työajasta vahvistettiin eduskunnassa.
17.11.1917
Punakaartilaiset hajoittivat Saksanniemen poliisikoulun. Miehistö koottiin Lappajärvelle. (aikaisemmin Saksanniemen kartanoon oli koottu ratsastava poliisikunta).

6.12.1917
Eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.
4.1.1918
Työläis-,sotilas- ja talonpoikaisedustajain neuvoston toimeenpaneva keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden.

4.1.1918
Ranska, Ruotsi ja Saksa tunnustivat myös.
10.01.1918
Norja tunnusti Suomen itsenäisyyden.
12.01.1918
Oikeistoenemmistöinen eduskunta valtuutti Svinhufvudin senaatin äänin 97-85 "ryhtymään toimenpiteisiin laillisen järjestyksen ylläpitämiseen maassa".
16.1.1918
"Kenraaliluutnantti vapaaherra C.G.E. Mannerheim valtuutettiin ylimpänä päällikkönä johtamaan työtä järjestyksen palauttamiseksi."

kronologia 1 kirjoitti:

Vuoden 1918 kronologia
20.3.1917
Helsingissä korvattiin poliisi kansanmiliisillä.

18.4.1917
Metallialan työläisten lakko 8 tunnin työpäivän puolesta. Työnantajat suostuivat samana päivänä.

23.4.1917
Leipäkortit otettiin käyttöön Helsingissä, kesäkuun lopulla koko maassa.

01.5.1917
Suuria vappumarsseja. Helsingissä 50 000 henkeä.

28.5.1917
Turun kunnallislakko 28.5.-1.6.

.6.1917
Suojeluskuntien perustaminen alkaa kesäkuussa, kevään maatalouslakkojen jälkeen.

.6.1917
Viljaa takavarikoitiin. Perustettujen elintarvikelautakuntien toimesta jauho- ja leipäkortit.

3.6.1917
Helsingissä miliisilakko 30.6.-10.7. ja 15.-25.7.

13.7.1917
Maatalousakkolaisten ja isäntien yhteenotto Huittisissa. Työläisjoukkoon ammuttiin, seitsemän haavoittui.


14.7.1917
Eduskunta hyväksyi uudet yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallislait. Eduskunta hyväksyi 8-tuntisen työaikalain. Käsittelyä edelsivät työväenliikkeen valtaisat mielenosoitukset.


18.7.1917
Vasemmistoenemmistöinen eduskunta hyväksyi ns. valtalain, jolla korkein valta siirrettiin eduskunnalle ja maa julistettiin Venäjän hallituksesta riippumattomaksi ulkopoliittisia ja sotilaallisia asioita lukuunottamatta.

31.7.1917
Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti suomen eduskunnan ja määräsi toimeenpantavaksi eduskuntavaalit 1-2.10.

9.8.1917
Turun voimellakat. Joukko naisia kerääntyi paikallisen Valion liikkeen edustalle vaatien voita. Voita jaettiin ihmisille, mutta vaatimukset kovenivat: kansa vaati kaikkia elintarvikevarastoja takavarikoitaviksi ja jaettavaksi ilmaiseksi. Turkuun julistettiin yleislakko.

11.8.1917
Helsingin Senaatintorilla kokoontui väkijoukko Turun tapahtumien innostamana ja lähti sieltä tarkastamaan varastoja.

17.8.1917
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui Pörssitalolla. Väkijoukkko kokoontui talon ympärille ja tunkeutui sisäänkin.Se vaati palkankorotuksia. Miliisin avuksi paikalle saapui miehiä. Nämä muodostivat myöhemmin alun Helsingin suojeluskunnalle. Sosialidemokraatit tuomitsivat väkijoukon teot.

3.9.1917
Helsingin työväenjärjestöt päättivät perustaa punakaartin. Tampereelle oli jo kesällä perustettu työväen järjestyskaarti.

1.10.1917
Eduskuntavaalit 1.-2.10. Sosialidemokraatit menettivät enemmistönsä, he saivat
92 paikkaa.

24.10.1917
Työväen järjestyskaartin säännöt julkaistiin. Samoihin aikoihin lehdissä oli kehoituksia kaartien perustamiseen.

27.10.1917
Ensimmäinen jääkäriryhmä ja aselähetys Saksasta tulivat höyrylaiva "Equityllä" Pohjanmaalle.
7.11.1917
Alfred Kordelinin murha. Lammilaisen kartanonherran kaltoin kohtelema entinen alustalainen johdatti joukon venäläisiä matruuseja kartanolle. Avuksi tulleiden suojeluskuntalaisten ja matruusien välille syttyi taistelu, jonka aikana matruusi teloitti kartanonherran.

8.11. 1917
"Me vaadimme". Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä alkoi kyllästyä asioiden etenemisvauhtiin. Ryhmä listasi uudistusesityksensä kärkevässä julistuksessa. Vaatimuksiin oli lisätty lahtarikaartien hajoittaminen.

14.11.1917
Suurlakko. Oikeistoenemmistöinen eduskunta torjui sosialidemokraattien vaatimuslistan.
Maltilliset olisivat tyytyneet kompromissiin, mutta olivat jo vähemmistönä. Vaatimukset uusittiin nyt Ammattijärjestön kokouksessa ja vaatimuksia vauhdittamaan julistettiin lakko.

15.11.1917
Venäjällä hallitusvalta oli joutunut bolsevikkien käsiin. Suomen eduskunta päätti ryhtyä käyttämään korkeinta valtaa Suomessa.

16.11.1917
Kunnallislait ja laki 8 tunnin työajasta vahvistettiin eduskunnassa.
17.11.1917
Punakaartilaiset hajoittivat Saksanniemen poliisikoulun. Miehistö koottiin Lappajärvelle. (aikaisemmin Saksanniemen kartanoon oli koottu ratsastava poliisikunta).

6.12.1917
Eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.
4.1.1918
Työläis-,sotilas- ja talonpoikaisedustajain neuvoston toimeenpaneva keskuskomitea tunnusti Suomen itsenäisyyden.

4.1.1918
Ranska, Ruotsi ja Saksa tunnustivat myös.
10.01.1918
Norja tunnusti Suomen itsenäisyyden.
12.01.1918
Oikeistoenemmistöinen eduskunta valtuutti Svinhufvudin senaatin äänin 97-85 "ryhtymään toimenpiteisiin laillisen järjestyksen ylläpitämiseen maassa".
16.1.1918
"Kenraaliluutnantti vapaaherra C.G.E. Mannerheim valtuutettiin ylimpänä päällikkönä johtamaan työtä järjestyksen palauttamiseksi."

Lue lisää

20.1.1918
Ensimmäiset taistelut alkoivat Viipurissa.
23.1.1918
Sdp:n toimeenpaneva komitea perustettiin 23.-24.1. Valta puolueessa siirtyi kumouksellisille.
26.1.1918
Senaatin julistus Suomen kansalle. Osa senaattia siirtyi Vaasaan. Senaatti nimitti Mannerheimin ylipäälliköksi Pohjois-Suomeen.

27.1.1918
Punakaarti otti vallan haltuunsa Helsingissä. Kansalaissota oli alkanut. Valkoiset alkoivat hallussaan olevilla alueilla vangita työväenliikkeen jäseniä ja muita kansalaisia.
28.1.1918
Helsingissä muodostettiin punaisten hallitus, kansanvaltuuskunta, puheenjohtajana Kullervo Manner.

1.2.1918
Kansanvaltuuskunta julkaisi väliaikaista oikeuslaitosta koskevan lain. Jokaiseen kuntaan perustettiin vallankumousoikeus. Syytetyllä oli oikeus omaan avustajaan. Kuolemanrangaistus oli kielletty. Oikeudet tuomitsivat useimmiten sakkoihin.

3.2.1918
Ouluun, Kuopioon, Varkauteen ym. keskuksiin saarroksiin jääneet punaiset antautuvat 3.-21.2..

20.2.1918
Punaisten suuri hyökkäys Haapaniemen-Pieksämäen rautatielinjalla epäonnistui.

25.2.1918
Mannerheimin kiertokirje ja kuulutus. Niissä annettiin ohjeita vangitsemisesta ja kuolemanrangaistuksen käytöstä. Näin ohjattiin valkoisen Suomen oikeudenkäyttöä. Ohjeiden epämääräisyys johtivat vapaisiin tulkintoihin ja laajoihin punavankien teloituksiin.

3.3.1918
Saksalaiset suostuivat Suomalaisten avunpyyntöön.
5.3.1918
Tampereen taistelu 5.3.-6.4. Pohjoismaisen sotahistorian kovimmat taistelut.

21.3.1918
Vangittujen punaisten määrä oli kasvanut tuhansiin. Ylipäällikkö määräsi vangit sotilaiden haltuun.

3.4.1918
Saksalaiset joukot nousivat maihin Hangossa. Saksalaiset valloittivat Helsingin, Riihimäen, Lahden ja Loviisan.

25.4.1918
Kansanvaltuuskunnan jäsenet olivat siirtyneet aiemmin Viipuriin. Valkoisten joukkojen lähestyessä alkoi pakomatka laivoilla Pietariin.

5.5.1918
Viimeiset punaiset joukot antautuivat Pyhtäällä saksalaisille.

12.5.1918
Valkoiset olivat jo varhaisessa vaiheessa käyneet keskustelua keskitetystä vankileirijärjestelmästä. Sotavankilaitoksen päällikkö esitti ensimmäisen suunnitelman yhdestätoista leiristä. Käytännössä leirien määrä kasvoi hiukan suuremmaksi. Vankien luku oli suurimmillaan yli 80 000.

15.5.1918
Päätös sosialidemokraattisten kansanedustajien vangitsemisesta.
Ns. tynkäeduskunta kokoontui.

17.5.1918
Lakiesitys valtionrikosoikeuksista.

18.5.1918
Eduskunta luopui korkeimman vallan käytöstä ja uskoi valtionhoitajan tehtävän P.E. Svinhufvudille.

21.5.1918
Sanomalehtien julkaiseminen luvanvaraiseksi.

24.5.1918
Ainoa eduskunnassa oleva sos.dem. kansanedustaja Matti Paasivuori teki välikysymyksen "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".

28.5.1918
Lakiesitys valtionrikosoikeuksista hyväksyttiin.

29.5.1918
Sosialistilaki. Sisällissodan voittajat pyrkivät laillistamaan kansalaisoikeuksien rajoittamisen. Laissa annettiin hallitukselle laajat valtuudet rajoittaa paino-, yhdistymis-, ja kokoontumisvapautta ja antaa määräyksiä kapinan lopulliseksi kukistamiseksi ja osanottajien kiinni saamiseksi.

29.5.1918
Svinhufvud vahvisti lain valtionrikosoikeuksista.

30.5. ja 18.10.1918
Senaatti antoi 500 000 markkaa avustusta kansalaissodan orvoille perustettavia lastenkoteja varten. 20 000 lasta oli menettänyt toisen tai molemmat vanhempansa. Näistä alle kymmenes osa oli valkoisten lapsia.

8.8.1918
Eduskunta hyväksyi äänin 58-44 hallitukselle osoitetun anomuksen ryhtyä toimenpiteisiin kuninkaanvaalin suorittamiseksi.

kronologia 2 kirjoitti:

20.1.1918
Ensimmäiset taistelut alkoivat Viipurissa.
23.1.1918
Sdp:n toimeenpaneva komitea perustettiin 23.-24.1. Valta puolueessa siirtyi kumouksellisille.
26.1.1918
Senaatin julistus Suomen kansalle. Osa senaattia siirtyi Vaasaan. Senaatti nimitti Mannerheimin ylipäälliköksi Pohjois-Suomeen.

27.1.1918
Punakaarti otti vallan haltuunsa Helsingissä. Kansalaissota oli alkanut. Valkoiset alkoivat hallussaan olevilla alueilla vangita työväenliikkeen jäseniä ja muita kansalaisia.
28.1.1918
Helsingissä muodostettiin punaisten hallitus, kansanvaltuuskunta, puheenjohtajana Kullervo Manner.

1.2.1918
Kansanvaltuuskunta julkaisi väliaikaista oikeuslaitosta koskevan lain. Jokaiseen kuntaan perustettiin vallankumousoikeus. Syytetyllä oli oikeus omaan avustajaan. Kuolemanrangaistus oli kielletty. Oikeudet tuomitsivat useimmiten sakkoihin.

3.2.1918
Ouluun, Kuopioon, Varkauteen ym. keskuksiin saarroksiin jääneet punaiset antautuvat 3.-21.2..

20.2.1918
Punaisten suuri hyökkäys Haapaniemen-Pieksämäen rautatielinjalla epäonnistui.

25.2.1918
Mannerheimin kiertokirje ja kuulutus. Niissä annettiin ohjeita vangitsemisesta ja kuolemanrangaistuksen käytöstä. Näin ohjattiin valkoisen Suomen oikeudenkäyttöä. Ohjeiden epämääräisyys johtivat vapaisiin tulkintoihin ja laajoihin punavankien teloituksiin.

3.3.1918
Saksalaiset suostuivat Suomalaisten avunpyyntöön.
5.3.1918
Tampereen taistelu 5.3.-6.4. Pohjoismaisen sotahistorian kovimmat taistelut.

21.3.1918
Vangittujen punaisten määrä oli kasvanut tuhansiin. Ylipäällikkö määräsi vangit sotilaiden haltuun.

3.4.1918
Saksalaiset joukot nousivat maihin Hangossa. Saksalaiset valloittivat Helsingin, Riihimäen, Lahden ja Loviisan.

25.4.1918
Kansanvaltuuskunnan jäsenet olivat siirtyneet aiemmin Viipuriin. Valkoisten joukkojen lähestyessä alkoi pakomatka laivoilla Pietariin.

5.5.1918
Viimeiset punaiset joukot antautuivat Pyhtäällä saksalaisille.

12.5.1918
Valkoiset olivat jo varhaisessa vaiheessa käyneet keskustelua keskitetystä vankileirijärjestelmästä. Sotavankilaitoksen päällikkö esitti ensimmäisen suunnitelman yhdestätoista leiristä. Käytännössä leirien määrä kasvoi hiukan suuremmaksi. Vankien luku oli suurimmillaan yli 80 000.

15.5.1918
Päätös sosialidemokraattisten kansanedustajien vangitsemisesta.
Ns. tynkäeduskunta kokoontui.

17.5.1918
Lakiesitys valtionrikosoikeuksista.

18.5.1918
Eduskunta luopui korkeimman vallan käytöstä ja uskoi valtionhoitajan tehtävän P.E. Svinhufvudille.

21.5.1918
Sanomalehtien julkaiseminen luvanvaraiseksi.

24.5.1918
Ainoa eduskunnassa oleva sos.dem. kansanedustaja Matti Paasivuori teki välikysymyksen "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".

28.5.1918
Lakiesitys valtionrikosoikeuksista hyväksyttiin.

29.5.1918
Sosialistilaki. Sisällissodan voittajat pyrkivät laillistamaan kansalaisoikeuksien rajoittamisen. Laissa annettiin hallitukselle laajat valtuudet rajoittaa paino-, yhdistymis-, ja kokoontumisvapautta ja antaa määräyksiä kapinan lopulliseksi kukistamiseksi ja osanottajien kiinni saamiseksi.

29.5.1918
Svinhufvud vahvisti lain valtionrikosoikeuksista.

30.5. ja 18.10.1918
Senaatti antoi 500 000 markkaa avustusta kansalaissodan orvoille perustettavia lastenkoteja varten. 20 000 lasta oli menettänyt toisen tai molemmat vanhempansa. Näistä alle kymmenes osa oli valkoisten lapsia.

8.8.1918
Eduskunta hyväksyi äänin 58-44 hallitukselle osoitetun anomuksen ryhtyä toimenpiteisiin kuninkaanvaalin suorittamiseksi.

Lue lisää

14.8.1918
Suomen Työläisten Avustuskomitea perustettiin avustamaan perheitä, jotka olivat menettäneet elättäjänsä. Perustamassa oli joukko sosialidemokraatteja. Vuonna 1920 toiminta siirtyi Työväenjärjestöjen Avustustoimikunnalle, jossa oli laaja järjestöedustus. Vuonna 1922
avustustoiminta siirtyi suoraan työväenjärjestöille.

9.10.1918
Tynkäeduskunta valitsi suomelle kuninkaan. Valinta kohdistui Hessenin prinssiin, Friedrich Karliin (Väinö I).

15.10.1918
Laki vuokra-alueiden lunastamisesta.
Torpparit saattoivat lunastaa torppansa maat. Punakaartilaispykälä: oikeus ei koskenut 10 vuoden tuomion saaneita. Pykälä poistettiin kesällä 1919.

30.10.1918
Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti.

7.12.1918
Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta.

14.12.1918
Väinö I katsoi parhaaksi luopua Suomen kruunusta.

28.4.1919
Laki valkoisten eläkkeistä. Sodan jälkeen 1918 v. kapinan aiheuttamain turvatonten lasten huoltokomitea pohti sodan orpojen asemaa. Lainkuuliaisten valkoisten lasten asia tuli hoitaa eläkejärjestelyin ja punaorpojen asia osana köyhäinhoitoa. Heinäkuussa 1918 asetettiin soturien avustamiskomitea miettimään valkoisten sotainvalidien, leskien ja orpojen huoltoa. Komitean esityksestä säädettiin laki, jolla valkoisille haavoittuneille ja kaatuneitten perheenjäsenille alettiin maksaa eläkettä.

19.06.1919
Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustaja ja 2000 muuta vankia.

30.1.1920
Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.

20.1.1921
Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.

21.5.1921
Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.

7.12.1923
Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.

23.10.1925
Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.

18.5.1927
Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen.
Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

1.1.1957
Kansaneläkelain uudistus astui voimaan. Eläkkeeseen oikeutetuiksi tulivat kaikki Suomessa asuvat 16 vuotta vanhemmat henkilöt. Näin punaiset lesketkin saivat eläkkeen.

1.10.1969 Laki yleisestä perhe-eläkkeestä. Punakaartilaisten lesketkin tulivat perhe-eläkkeen piiriin.

1973 Valtioneuvoston päätös korvausten maksamisesta vuoden 1918 sodan johdosta vankileireillä olleille. Hakemuksia esitettiin 11 600, josta 95% punaisten esittämiä.

kronologia 3 kirjoitti:

14.8.1918
Suomen Työläisten Avustuskomitea perustettiin avustamaan perheitä, jotka olivat menettäneet elättäjänsä. Perustamassa oli joukko sosialidemokraatteja. Vuonna 1920 toiminta siirtyi Työväenjärjestöjen Avustustoimikunnalle, jossa oli laaja järjestöedustus. Vuonna 1922
avustustoiminta siirtyi suoraan työväenjärjestöille.

9.10.1918
Tynkäeduskunta valitsi suomelle kuninkaan. Valinta kohdistui Hessenin prinssiin, Friedrich Karliin (Väinö I).

15.10.1918
Laki vuokra-alueiden lunastamisesta.
Torpparit saattoivat lunastaa torppansa maat. Punakaartilaispykälä: oikeus ei koskenut 10 vuoden tuomion saaneita. Pykälä poistettiin kesällä 1919.

30.10.1918
Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti.

7.12.1918
Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta.

14.12.1918
Väinö I katsoi parhaaksi luopua Suomen kruunusta.

28.4.1919
Laki valkoisten eläkkeistä. Sodan jälkeen 1918 v. kapinan aiheuttamain turvatonten lasten huoltokomitea pohti sodan orpojen asemaa. Lainkuuliaisten valkoisten lasten asia tuli hoitaa eläkejärjestelyin ja punaorpojen asia osana köyhäinhoitoa. Heinäkuussa 1918 asetettiin soturien avustamiskomitea miettimään valkoisten sotainvalidien, leskien ja orpojen huoltoa. Komitean esityksestä säädettiin laki, jolla valkoisille haavoittuneille ja kaatuneitten perheenjäsenille alettiin maksaa eläkettä.

19.06.1919
Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustaja ja 2000 muuta vankia.

30.1.1920
Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.

20.1.1921
Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.

21.5.1921
Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.

7.12.1923
Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.

23.10.1925
Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.

18.5.1927
Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen.
Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

1.1.1957
Kansaneläkelain uudistus astui voimaan. Eläkkeeseen oikeutetuiksi tulivat kaikki Suomessa asuvat 16 vuotta vanhemmat henkilöt. Näin punaiset lesketkin saivat eläkkeen.

1.10.1969 Laki yleisestä perhe-eläkkeestä. Punakaartilaisten lesketkin tulivat perhe-eläkkeen piiriin.

1973 Valtioneuvoston päätös korvausten maksamisesta vuoden 1918 sodan johdosta vankileireillä olleille. Hakemuksia esitettiin 11 600, josta 95% punaisten esittämiä.

Lue lisää

Korvaus oli melkein olematon,SYMBOOLINEN SUMMA.

kronologia 3 kirjoitti:

14.8.1918
Suomen Työläisten Avustuskomitea perustettiin avustamaan perheitä, jotka olivat menettäneet elättäjänsä. Perustamassa oli joukko sosialidemokraatteja. Vuonna 1920 toiminta siirtyi Työväenjärjestöjen Avustustoimikunnalle, jossa oli laaja järjestöedustus. Vuonna 1922
avustustoiminta siirtyi suoraan työväenjärjestöille.

9.10.1918
Tynkäeduskunta valitsi suomelle kuninkaan. Valinta kohdistui Hessenin prinssiin, Friedrich Karliin (Väinö I).

15.10.1918
Laki vuokra-alueiden lunastamisesta.
Torpparit saattoivat lunastaa torppansa maat. Punakaartilaispykälä: oikeus ei koskenut 10 vuoden tuomion saaneita. Pykälä poistettiin kesällä 1919.

30.10.1918
Armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille punaisille. 30 500 armahdettiin ehdonalaisesti.

7.12.1918
Toinen armahdus. Enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset laskettiin ehdonalaiseen vapauteen. Muihinkin tuomioihin lievennyksiä. Valkoiset rikolliset ja omavaltaiset teloittajat vapautettiin syytteen uhasta.

14.12.1918
Väinö I katsoi parhaaksi luopua Suomen kruunusta.

28.4.1919
Laki valkoisten eläkkeistä. Sodan jälkeen 1918 v. kapinan aiheuttamain turvatonten lasten huoltokomitea pohti sodan orpojen asemaa. Lainkuuliaisten valkoisten lasten asia tuli hoitaa eläkejärjestelyin ja punaorpojen asia osana köyhäinhoitoa. Heinäkuussa 1918 asetettiin soturien avustamiskomitea miettimään valkoisten sotainvalidien, leskien ja orpojen huoltoa. Komitean esityksestä säädettiin laki, jolla valkoisille haavoittuneille ja kaatuneitten perheenjäsenille alettiin maksaa eläkettä.

19.06.1919
Valtionhoitaja Mannerheim vapautti kaksitoista kansanedustaja ja 2000 muuta vankia.

30.1.1920
Noin 2600 vankia vapaaksi. 40 000:lle entiselle punavangille annettiin kansalaisoikeudet takaisin.

20.1.1921
Noin 200 punavankia vapautettiin. Venäjälle paenneita armahdettiin.

21.5.1921
Jälleen valtionrikosoikeuksissa tuomittujen armahdus. Sen jälkeen vankeja oli syksyllä jäljellä noin 1000 henkeä.

7.12.1923
Uusi armahduslaki, jota ennen vankien määrä n. 500.

23.10.1925
Armahduslaki, jonka jälkeen vankeja n. 200.

18.5.1927
Väinö Tannerin sosialidemokraattinen hallitus teki viimeisen armahduslakiesityksen.
Jäljelläolevat n. 50 vankia vapautettiin.

1.1.1957
Kansaneläkelain uudistus astui voimaan. Eläkkeeseen oikeutetuiksi tulivat kaikki Suomessa asuvat 16 vuotta vanhemmat henkilöt. Näin punaiset lesketkin saivat eläkkeen.

1.10.1969 Laki yleisestä perhe-eläkkeestä. Punakaartilaisten lesketkin tulivat perhe-eläkkeen piiriin.

1973 Valtioneuvoston päätös korvausten maksamisesta vuoden 1918 sodan johdosta vankileireillä olleille. Hakemuksia esitettiin 11 600, josta 95% punaisten esittämiä.

Lue lisää

Sodat ovat aina enemmän tai vähemmän väkivaltaisia, sekavia ja yhteiskuntaa repiviä tapahtumia. Valtioidenvälisissä konflikteissa panokset ovat kovat: usein ainakin jompikumpi osapuolista taistelee itsenäisyyden tai itsemääräämisoikeuden puolesta. Sisällissodissa puolestaan valtio hajoaa sisältä päin. Tällöin osapuolena saattaa olla poliittinen, etninen tai uskonnollinen ryhmittymä, mutta pohjimmiltaan kyse on kilpailevista poliittisista visioista. Sisällissodassa taistelevat ryhmittymät ja yhteisöt yrittävät väkivalloin hahmotella yhteistä eloa – kukin omasta näkökulmastaan ja omin ehdoin. Traagista sisällissodista tekee monesti juurikin se, että jokin kansanryhmä tai joukko kansanryhmiä kokee että yksi tai useampi muista kansanryhmistä ei kuulu heidän näkemykseensä valtion tulevaisuudesta. Kaikki sodat, myös sisällissodat, loppuvat kuitenkin joskus...

Sisällissodissa kirjoitti:

Sodat ovat aina enemmän tai vähemmän väkivaltaisia, sekavia ja yhteiskuntaa repiviä tapahtumia. Valtioidenvälisissä konflikteissa panokset ovat kovat: usein ainakin jompikumpi osapuolista taistelee itsenäisyyden tai itsemääräämisoikeuden puolesta. Sisällissodissa puolestaan valtio hajoaa sisältä päin. Tällöin osapuolena saattaa olla poliittinen, etninen tai uskonnollinen ryhmittymä, mutta pohjimmiltaan kyse on kilpailevista poliittisista visioista. Sisällissodassa taistelevat ryhmittymät ja yhteisöt yrittävät väkivalloin hahmotella yhteistä eloa – kukin omasta näkökulmastaan ja omin ehdoin. Traagista sisällissodista tekee monesti juurikin se, että jokin kansanryhmä tai joukko kansanryhmiä kokee että yksi tai useampi muista kansanryhmistä ei kuulu heidän näkemykseensä valtion tulevaisuudesta. Kaikki sodat, myös sisällissodat, loppuvat kuitenkin joskus...

Lue lisää

Lempäälässä sisällissota ei vielä näytä loppuneen.

Sisällissodissa kirjoitti:

Sodat ovat aina enemmän tai vähemmän väkivaltaisia, sekavia ja yhteiskuntaa repiviä tapahtumia. Valtioidenvälisissä konflikteissa panokset ovat kovat: usein ainakin jompikumpi osapuolista taistelee itsenäisyyden tai itsemääräämisoikeuden puolesta. Sisällissodissa puolestaan valtio hajoaa sisältä päin. Tällöin osapuolena saattaa olla poliittinen, etninen tai uskonnollinen ryhmittymä, mutta pohjimmiltaan kyse on kilpailevista poliittisista visioista. Sisällissodassa taistelevat ryhmittymät ja yhteisöt yrittävät väkivalloin hahmotella yhteistä eloa – kukin omasta näkökulmastaan ja omin ehdoin. Traagista sisällissodista tekee monesti juurikin se, että jokin kansanryhmä tai joukko kansanryhmiä kokee että yksi tai useampi muista kansanryhmistä ei kuulu heidän näkemykseensä valtion tulevaisuudesta. Kaikki sodat, myös sisällissodat, loppuvat kuitenkin joskus...

Lue lisää

Valkoinen Suomi on myös tarina erojen tuottamisesta, yhden kansanosan sulkemisesta pois historian näyttämöltä ja tulevaisuuden rakentamisesta sodan ja sen syiden yksipuolisen tulkinnan varaan. Ilmiö on yleismaailmallinen, sillä kaikki identiteetit rakentuvat vastakohtiensa kautta ja niiden varaan. Erityisen tavallista tällainen identiteettipolitiikka oli sisäisesti heikoissa uusissa kansallisvaltioissa, jotka syntyivät suuressa sodassa kaatuneiden imperiumien raunioille.

Suomen Kuvalehti halusi muistaa sisällissodasta valkoiset sankarit, erityisesti henkensä isänmaan puolesta uhranneet ja nuorena rintamalle karanneet. He olivat esikuvia tuleville sukupolville ja heidän muistonsa velvoitti rakentamaan kansakuntaa sen aatemaailman pohjalle, jonka puolesta heidän uskottiin uhrautuneen.

Vastapuolellekin alkoi herua vähitellen myös ymmärrystä, kun olot alkoivat kesällä 1919 rauhoittua: hävinneiden palaaminen takaisin yhteiskuntaan piti kuitenkin tapahtuman voittajien säännöillä ja heidän ehdoillaan.
Paluu sotaa edeltäneeseen tilanteeseen oli mahdoton, sillä nyt rakennettiin uutta tervempää Suomea, joka ainakin Kuvalehden juttujen perusteella tulisi kohoamaan vanhojen sivistysvaltioiden rinnalle ja toimimaan lännen etuvartioina itäistä barbariaa
vastaan.

paluu arkeen kirjoitti:

Valkoinen Suomi on myös tarina erojen tuottamisesta, yhden kansanosan sulkemisesta pois historian näyttämöltä ja tulevaisuuden rakentamisesta sodan ja sen syiden yksipuolisen tulkinnan varaan. Ilmiö on yleismaailmallinen, sillä kaikki identiteetit rakentuvat vastakohtiensa kautta ja niiden varaan. Erityisen tavallista tällainen identiteettipolitiikka oli sisäisesti heikoissa uusissa kansallisvaltioissa, jotka syntyivät suuressa sodassa kaatuneiden imperiumien raunioille.

Suomen Kuvalehti halusi muistaa sisällissodasta valkoiset sankarit, erityisesti henkensä isänmaan puolesta uhranneet ja nuorena rintamalle karanneet. He olivat esikuvia tuleville sukupolville ja heidän muistonsa velvoitti rakentamaan kansakuntaa sen aatemaailman pohjalle, jonka puolesta heidän uskottiin uhrautuneen.

Vastapuolellekin alkoi herua vähitellen myös ymmärrystä, kun olot alkoivat kesällä 1919 rauhoittua: hävinneiden palaaminen takaisin yhteiskuntaan piti kuitenkin tapahtuman voittajien säännöillä ja heidän ehdoillaan.
Paluu sotaa edeltäneeseen tilanteeseen oli mahdoton, sillä nyt rakennettiin uutta tervempää Suomea, joka ainakin Kuvalehden juttujen perusteella tulisi kohoamaan vanhojen sivistysvaltioiden rinnalle ja toimimaan lännen etuvartioina itäistä barbariaa
vastaan.

Lue lisää

Rikoslaki mitä 1918 noudatettiin oli Venäjänvallan alainen. Suomalaista lakia ei juurikaan ollut sovellettavaksi.

http://www.mlang.name/arkisto/rikoslaki.html

lex russia kirjoitti:

Rikoslaki mitä 1918 noudatettiin oli Venäjänvallan alainen. Suomalaista lakia ei juurikaan ollut sovellettavaksi.

http://www.mlang.name/arkisto/rikoslaki.html

Lue lisää

Suomen Suuriruhtinaanmaan Rikoslaki.
12 Luku. Maanpetoksesta ja muista rikoksista Suomen tahi Venäjän turvallisuutta vastaan.

5 §. Jos Suomen mies, tai Suomessa oleskeleva Venäjän mies kehottaa vierasta valtaa sotahyökkäykseen valtakuntaa vastaan; on hän sellaisesta salahankkeesta rangaistava kuritushuoneella vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi, mutta jos sota sen johdosta syttyy, maanpetoksesta kuritushuoneella vähintään kuudeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.

12 luvun rikos rangaistukset on mainittu vain miehille, naisen tai lapsen asemaa tuossa rikoslaissa ei ole määritelty.

Naisten ja lasten saamat rangaistukset ja kuolemantuomiot ovat lakiin pohjautumattomia, sikäli kun voimassa olevaa rikoslakia on noudatettu kevään 1918 lakiatottelemattomissa tuomioistuimissa.

3 Luku.
Perusteista, jotka poistavat rangaistavaisuuden tahi sitä vähentävät.

1 §. Teko, joka muuten on rangaistava, jääköön rankaisematta, jos sen tekee lapsi, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta; kuitenkin saakoon oikeus harkinnon mukaan määrätä, että seitsemän vuotta täyttänyt lapsi on pantava yleiseen kasvatuslaitokseen, taikka että vanhempain tahi sen, jonka hoidossa ja valloissa lapsi on, pitää sitä huoneessa toteensaatavasti kurittaa. Sitä älköön kuritettako, joka, sen jälkeen kuin tuomio annettiin, on täyttänyt kuusitoista vuotta.

Hyvin on valkoisen vallan perilliset vieneet itsenäistä Suomea euroopan neuvostoliittoon.

Kepulaisen pääministerin kaudella jäsenhakemus lähetettiin. Ehdoista neuvotteli kepu ja kok.

Maajussit valittaa aina,jos ei muusta niin sitten on ladot ovat llian pieniä.

Kuin Ukrainassa tänään.

Ja jos mää olisin tullut paikalle olisin heittänyt sinne sut ja heittäny päälle - arvaa mitä !

Paha sieltä suosta on mitään heitellä, sori punikki!

Sama planeetta sama ihminen, kaunis päältä sisus täyttä paskaa.

Anonyymi kirjoitti:

Sama planeetta sama ihminen, kaunis päältä sisus täyttä paskaa.

Sitäpä hyvinkin, mutta maatuneena uutta Jumalan luomakunnan kasvualustaa.

Anonyymi kirjoitti:

Sitäpä hyvinkin, mutta maatuneena uutta Jumalan luomakunnan kasvualustaa.

Juu, ainakin siihen saakka kun Jumala tuhoaa täysin, syntiin langenneen ihmiskunnan ja luo uuden taivaan ja maan.

Vaikka Mannerheim oli antanut käskyn: Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918. Ammuttin Lempäälässä vielä 30.4.1918 vankeja tai pidätettyjä.

https://histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

Mainittuna päivänä murhattiin kolme äitiä, jotka tuotiin eristyksistä tekemään luutia ämmäristin mäkeen. Erään aikalais kirjoituksen mukaan heitä ei ammuttu ämmäristinmäen joukkomurhapaikalla vaan luudanteko paikallaan tienvarren vasemmalla puolen 100-300m ennen hautapaikkaa. Paikka oli saman tilanomistajan maita kun hauta-aluekin.

Ampujina oli Nordensvanen joukkojen, Vaasan pataljoonan ensimmäisen komppanian teloittaja(t). Ensimmäinen komppania oli teloitusryhmä Lempäälässä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaasan_pataljoona

Anonyymi kirjoitti:

Vaikka Mannerheim oli antanut käskyn: Ylipäällikön kuulutus 25.2.1918. Ammuttin Lempäälässä vielä 30.4.1918 vankeja tai pidätettyjä.

https://histdoc.net/historia/1917-18/mannerheim1918-02-25.html

Mainittuna päivänä murhattiin kolme äitiä, jotka tuotiin eristyksistä tekemään luutia ämmäristin mäkeen. Erään aikalais kirjoituksen mukaan heitä ei ammuttu ämmäristinmäen joukkomurhapaikalla vaan luudanteko paikallaan tienvarren vasemmalla puolen 100-300m ennen hautapaikkaa. Paikka oli saman tilanomistajan maita kun hauta-aluekin.

Ampujina oli Nordensvanen joukkojen, Vaasan pataljoonan ensimmäisen komppanian teloittaja(t). Ensimmäinen komppania oli teloitusryhmä Lempäälässä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaasan_pataljoona

Lue lisää

Ei löydy Helsingin yliopiston martikkeleista näitä äitejä. Sotasurmat sivuilta vasta löytyy. Lienee syynä osaltaan se että pöytäkirjat on tuhottu. SDP:n arkistoista ja aikalaisten muisteluista* jotakin löytyy, ( * painamattomat ja julkaisemattomat tiedot ).

Anonyymi kirjoitti:

Ei löydy Helsingin yliopiston martikkeleista näitä äitejä. Sotasurmat sivuilta vasta löytyy. Lienee syynä osaltaan se että pöytäkirjat on tuhottu. SDP:n arkistoista ja aikalaisten muisteluista* jotakin löytyy, ( * painamattomat ja julkaisemattomat tiedot ).

Lue lisää

Niinpä, murhat sivuutettiin ei haluttu tutkia, eikä ollut tutkijoita. Tätä se on pahuus.

Alkuun punaisten haudoille ei saanut kokoontua, viedä kukkia eikä pystyttää hautakiviä.Vuonna 1927 Suomessa oli 300 valkoisten ja 12 punaisten muistomerkkiä.

Kaikkien punaisten hautapaikkoja ei ole tiedossa, ja osa ruumiista jäi tuntemattomille teloituspaikoille. Todennäköisesti näin on Lempäälässäkin. Ainakin ämmäristin teloituspaikan ympäristössä oli painanteita jotka sattoivat olla hautoja, näitä oli myös sielä olleen työväentalon piha alueen reunamilla.

Hämeenlinnan lähellä olevalle Ahveniston hautausmaalle vainajien omaiset hankkivat hautakiven punaisten muistoksi suurelle joukkohaudalle vuonna 1923 kirkkoneuvoston kielloista huolimatta. Kirkkovaltuusto ryhtyi toimenpiteisiin, ja poliisit hävittivät patsaan. Muistomerkki ilmeisesti räjäytettiin, ja pystyttäjät tuomittiin raastuvanoikeudessa. Uusi muistomerkki pystytettiin vasta talvisodan jälkeen vuonna 1940.

Varkaudessa vuonna 1922 Kankurinharjulle pystytetty muistomerkki ehdittiin ennen paljastusta varastaa ja upottaa järveen. Uusi muistomerkki tehtiin alkuperäisen näköiseksi ja paljastettiin vuonna 1946.

Talvisodan jälkeen muistokiviä sai pystyttää. Hämeenlinnassa paikalliset työväenjärjestöt organisoivat keräyksen muistokiven hankkimiseksi. Keräys oli tuottoisa, ja sillä saatiin hankituksi viisi kiveä, joiden paljastamisjuhla pidettiin syksyllä 1940.

Punaisten muistomerkeistä suurin osa on pystytetty 1940-luvulla tai sen jälkeen poliittisen ilmapiirin muututtua. Eniten niitä pystytettiin vuonna 1946. Työväen keskusmuseon tietopankkiin on kerätty lähes 260 punaisten muistomerkkiä ja joukkohautaa.

Mitä pappeihin tulee tuolta ajalta, on sitä kysymystä tutkittu jälkipovien toimesta. Se nyt kuitenkin on nostalgiaa ja jälkiviritelmää, oikeutukselle tai sen vastakohdalle.

Oikeutus ihmisarvoiseen elämään ei vieläkään ole selviö, niin hajalla yhteiskunta ja sen muodolliset tukirakenteet , oikeuslaitosta myöten, ovat.

https://teologia.fi/2018/10/vihan-lietsonnasta-sovintoon-kristus-sisaellissodan-symbolina/

Anonyymi kirjoitti:

Alkuun punaisten haudoille ei saanut kokoontua, viedä kukkia eikä pystyttää hautakiviä.Vuonna 1927 Suomessa oli 300 valkoisten ja 12 punaisten muistomerkkiä.

Kaikkien punaisten hautapaikkoja ei ole tiedossa, ja osa ruumiista jäi tuntemattomille teloituspaikoille. Todennäköisesti näin on Lempäälässäkin. Ainakin ämmäristin teloituspaikan ympäristössä oli painanteita jotka sattoivat olla hautoja, näitä oli myös sielä olleen työväentalon piha alueen reunamilla.

Hämeenlinnan lähellä olevalle Ahveniston hautausmaalle vainajien omaiset hankkivat hautakiven punaisten muistoksi suurelle joukkohaudalle vuonna 1923 kirkkoneuvoston kielloista huolimatta. Kirkkovaltuusto ryhtyi toimenpiteisiin, ja poliisit hävittivät patsaan. Muistomerkki ilmeisesti räjäytettiin, ja pystyttäjät tuomittiin raastuvanoikeudessa. Uusi muistomerkki pystytettiin vasta talvisodan jälkeen vuonna 1940.

Varkaudessa vuonna 1922 Kankurinharjulle pystytetty muistomerkki ehdittiin ennen paljastusta varastaa ja upottaa järveen. Uusi muistomerkki tehtiin alkuperäisen näköiseksi ja paljastettiin vuonna 1946.

Talvisodan jälkeen muistokiviä sai pystyttää. Hämeenlinnassa paikalliset työväenjärjestöt organisoivat keräyksen muistokiven hankkimiseksi. Keräys oli tuottoisa, ja sillä saatiin hankituksi viisi kiveä, joiden paljastamisjuhla pidettiin syksyllä 1940.

Punaisten muistomerkeistä suurin osa on pystytetty 1940-luvulla tai sen jälkeen poliittisen ilmapiirin muututtua. Eniten niitä pystytettiin vuonna 1946. Työväen keskusmuseon tietopankkiin on kerätty lähes 260 punaisten muistomerkkiä ja joukkohautaa.

Mitä pappeihin tulee tuolta ajalta, on sitä kysymystä tutkittu jälkipovien toimesta. Se nyt kuitenkin on nostalgiaa ja jälkiviritelmää, oikeutukselle tai sen vastakohdalle.

Oikeutus ihmisarvoiseen elämään ei vieläkään ole selviö, niin hajalla yhteiskunta ja sen muodolliset tukirakenteet , oikeuslaitosta myöten, ovat.

https://teologia.fi/2018/10/vihan-lietsonnasta-sovintoon-kristus-sisaellissodan-symbolina/

Lue lisää

Oikeassahan kansalaissodan voittajat olivat. Hautojen hoitaminen ja muistokivien pystyttäminen oli sodassa hävinneiden mielenosoitus voittajien yksipuolista vapaussota-näkemystä vastaan.

https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/150e2c8c-af1c-45ce-a6aa-b9c842b09f58/content

Anonyymi kirjoitti:

Alkuun punaisten haudoille ei saanut kokoontua, viedä kukkia eikä pystyttää hautakiviä.Vuonna 1927 Suomessa oli 300 valkoisten ja 12 punaisten muistomerkkiä.

Kaikkien punaisten hautapaikkoja ei ole tiedossa, ja osa ruumiista jäi tuntemattomille teloituspaikoille. Todennäköisesti näin on Lempäälässäkin. Ainakin ämmäristin teloituspaikan ympäristössä oli painanteita jotka sattoivat olla hautoja, näitä oli myös sielä olleen työväentalon piha alueen reunamilla.

Hämeenlinnan lähellä olevalle Ahveniston hautausmaalle vainajien omaiset hankkivat hautakiven punaisten muistoksi suurelle joukkohaudalle vuonna 1923 kirkkoneuvoston kielloista huolimatta. Kirkkovaltuusto ryhtyi toimenpiteisiin, ja poliisit hävittivät patsaan. Muistomerkki ilmeisesti räjäytettiin, ja pystyttäjät tuomittiin raastuvanoikeudessa. Uusi muistomerkki pystytettiin vasta talvisodan jälkeen vuonna 1940.

Varkaudessa vuonna 1922 Kankurinharjulle pystytetty muistomerkki ehdittiin ennen paljastusta varastaa ja upottaa järveen. Uusi muistomerkki tehtiin alkuperäisen näköiseksi ja paljastettiin vuonna 1946.

Talvisodan jälkeen muistokiviä sai pystyttää. Hämeenlinnassa paikalliset työväenjärjestöt organisoivat keräyksen muistokiven hankkimiseksi. Keräys oli tuottoisa, ja sillä saatiin hankituksi viisi kiveä, joiden paljastamisjuhla pidettiin syksyllä 1940.

Punaisten muistomerkeistä suurin osa on pystytetty 1940-luvulla tai sen jälkeen poliittisen ilmapiirin muututtua. Eniten niitä pystytettiin vuonna 1946. Työväen keskusmuseon tietopankkiin on kerätty lähes 260 punaisten muistomerkkiä ja joukkohautaa.

Mitä pappeihin tulee tuolta ajalta, on sitä kysymystä tutkittu jälkipovien toimesta. Se nyt kuitenkin on nostalgiaa ja jälkiviritelmää, oikeutukselle tai sen vastakohdalle.

Oikeutus ihmisarvoiseen elämään ei vieläkään ole selviö, niin hajalla yhteiskunta ja sen muodolliset tukirakenteet , oikeuslaitosta myöten, ovat.

https://teologia.fi/2018/10/vihan-lietsonnasta-sovintoon-kristus-sisaellissodan-symbolina/

Lue lisää

Koko alue hävitettiin soran viennillä pois, paljonko katosi hautoja ei inventoitu. Oliko soran otto systemaattista tarkoituksellista hauta alueen hävitystä. Myöhemmin alue rajattiin ja aidattiin 1950 luvun lopulla.

Wikipedia kertoo teloituksista näin

Perääntymisvaiheessa punaiset surmasivat neljä maalaisisäntää Lempäälän eteläosissa sekä Sääksmäen Metsäkansassa. Punainen terrori vaati seudulla yhteensä kuusi uhria. Valkoiset teloittivat Lempäälässä ainakin 128 punaista, mutta joidenkin lähteiden mukaan määrä olisi jopa 400. Vesilahdella teloitettuja oli ilmeisesti 107. Teloituspaikkana oli Ämmänristinmäki, jonne uhrit myös haudattiin. Teloitettujen tarkka lukumäärä ei ole selvillä, koska paikallisen suojeluskunnan perustaman kenttäoikeuden pöytäkirjat hävitettiin myöhemmin.

Leningraatissa 1929 julkaistu J.Lehtosaaren kirja, Punakaarti rintamalla. Kertoo yksin Sotavalta - Kelho taistelussa, punakaartilaisten haudanneen 30 omaa sotilasta ja 45 valkoisten sotilasta, lisäksi mainitaan valkoisten haudanneen vielä 60 omaa sotilastaan, kun tilaisuus siihen tuli. Missä on alueella näin iso hauta johon punakaarti nämä hautasi, tiedossa sitä ei kaiketi ole.

Lisäksi kerrotaan lempäälässä olleen maaliskuun alussa noin 200 punakaartilaista., Itäisen ry:n punakaartin 75 miestä ja Etelä-Hämeen 1rykmenti 1pataljoonan 125 miestä. Vesilahdessa oli noin 400 miestä. Valkoisia saapui kuun alussa noin 1000 miestä Lempäälään. Mattilan pysäkiltä itään Metsäkansaan asti oli 689 kaartilaista, tykit oli Metsäkansassa ja Kelhossa, niitä oli siis kaksi. Kirjassa kerrotaan, että ne otettiin mukaan kun peräännyttin eikä ne jääneet valkoisille. Kirjan mukaan taistelussa oli noin 700 kaartilaista ja 1200-1500 valkoista sotilasta.

Ämmäristiin haudatut on varmaan osa tästä taistelusta, lisäksi saattaa olla, että varsinaisen hautaalueen ulkopuolelle haudattiin valkoisia väliaikaishautoihin, myöhemmin siirrettäväksi kotipaikkakunnilleen. Teroria sopii niihin painanteisiin joita alueelle muodostui noin 1,5 hehtaarin alueelle. Todennäköistä on ettei valkoisia ja punaisia sotilaita haudattu samaan joukkohautaan.

On siinä jälkipolvillakin ihmettelemistä kun osa Ämmänristin soraharjuihin hauratuista nousee tempauksessa, maanteiden sorista ylös, tulee pahoja kuoppia. Ihme on suuri myös silloin kun jonkun talon perus sorista temmataan, hajoaa lattiabetonit yms.

Kaikenlaiset rikolliset, puliveivarit ja omanedun tavoittalijat on koittanut ämmäristin pyhästä maasta jotenkin hyätyä.

Kaikki ämmäristin häpäisy ja pahuudet sielä on alueella vaikuttavan pirun tekemisiä, tosin ihmisten kautta.
D. Skogman kiteyttää asian kirjassaan: Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä, D. Skogman, 1864

Hyssyn kirkko ja Ämmä-risti, jossa piru pitää asuntoa ja tekee paljon pahaa, väliin pysäyttää hevosenkin niin ettei pääse askeltakaan, ennenkun ajaja katsoo kuolaimen lävestä ja huutaa: “pois piru maantieltä”.

Ämmäristiin teloitettiin kyllä itä-lempääläisiäminne sotavalta-kelho taistelun ruumiit haudattiin. Tuskin kuljetettiin alueelta pois.

Anonyymi kirjoitti:

Ämmäristiin teloitettiin kyllä itä-lempääläisiäminne sotavalta-kelho taistelun ruumiit haudattiin. Tuskin kuljetettiin alueelta pois.

Tultiinpa oikein teurastaja joukolla, aseiden kaa hakemaan kotiväki, katsomaan kun paha ammutaan ämmäristin murhahautaan.

Ei tiedä kun laittoman oikeuden pöytäkirjat tuhottiin. Jäljelle jäi vain haudat, eikä niitäkään kaikkia jätetty jälkipolven tietoon.