päätöksiä.
Miten vajavainen, niin siitä kertoo HS kolumnisti Jani Kaaro. Mitä ajattelette tästä?
Sokea Hannah
Sallikaa minun esitellä teille Hannah. Hän on kokenut hiljattain massiivisen epileptisen kohtauksen ja istuu nyt psykiatrin vastaanotolla. Tapahtumapaikka on Itävalta, aika muutama vuosi sitten.
– Hannah, voitko kuvailla miltä minä näytän, sanoo psykiatri.
– Olette päälaelta kalju ja teillä on vähän lyhyttä tukkaa sivuilla. Partanne on ajeltu ja olette kaikin puolin huolitellun näköinen, hän vastaa.
– Entä mitä minulla on kädessäni?
– Teillä on muistivihko, jossa on ruskea kansi.
Kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Paria seikkaa lukuunottamatta. Psykiatri ei nimittäin ole kalju. Hänellä on kihara tukka. Eikä hänellä ole kädessään muistivihkoa, vaan kahvikuppi. Kaikki ei ole hyvin, sillä epileptinen kohtaus on tuhonnut Hannahin näkökeskuksen. Hän on umpisokea. Hän ei vain tiedä sitä.
Lääketiede tuntee useita Hannahin kaltaisia tapauksia. Kun ihminen esimerkiksi aivohalvauksen seurauksena menettää kykynsä kävellä, potilas voi väittää, että "vielä mitä, olin eilen golfaamassa koko päivän". Kun häntä pyydetään ottamaan muutama kävelyaskel, hän kieltäytyy ja sanoo, ettei jaksa, koska jalat ovat niin kipeät eilisestä pelaamisesta. Jotakin samanlaista tapahtuu myös joillekin dementikoille. Psykiatrit puhuvat konfabulatorisesta syndroomasta, jonka voisi suomentaa sepittelyoireyhtymäksi.
En nostanut Hannahin tapausta esiin lääketieteellisestä kiinnostuksesta, vaan osoittaakseni, miten me kaikki olemme joskus niin kuin Hannah. Sokea Hannah on täydellinen allegoria sille, millaista on olla väärässä. Kun me nimittäin olemme väärässä, emme tiedä sitä. Samalla tavalla kuin Hannah on sokea, mutta luulee näkevänsä, ollessamme väärässä, luulemme olevamme oikeassa. Jos meissä ihmisissä on jokin huono puoli, niin se on kyvyttömyys tunnistaa, milloin olemme väärässä. " (Jani Kaaro)
( jatkuu myöhemmin...)
Ihminen on vajavainen olento tekemään koko kansakuntaa koskevia
2
92
Vastaukset
- Merilii
Tämä kyvyttömyys on osin seurausta siitä, että tunne oikeassa olemisesta on meille kuin vaisto. Me elämme sen varassa, perustui tuo tunne miten hatariin olettamuksiin tai perusteisiin tahansa. Se on niin voimakas, ettemme koskaan elämämme aikana saa edes tuntea, millaista on olla väärässä, tässä ja tällä hetkellä. Nimittäin samalla sekunnilla, kun oivallamme olevamme väärässä, olemmekin jo oikeassa. Oikeassa oleminen nielaisee väärässä olemisen. Ne eivät voi esiintyä samassa henkilössä samaan aikaan.
Palatakseni Hannahin tapaukseen, hänen väärässä olemiselleen on neurobiologinen selitys. Neurobiologit uskovat, että ihmiset selittävät maailmaa kahden itsenäisen toiminnon kautta. Ensimmäinen on "selitysgeneraattori", joka tuottaa jatkuvasti uusia selityksiä ja toinen on "faktasuodatin", joka vertaa selitysgeneraattorin sepitteitä tunnettuihin tosiasioihin. Useimmat meistä kierrättävät selityksenä faktasuodattimessa, ennen kuin sylkäisemme ne ulos kaikkien kuultaviksi, minkä ansiosta kuulostamme edes jonkin verran johdonmukaisilta. Hannahin tapauksessa epileptinen kohtaus oli tuhonnut myös hänen faktasuodattimensa. Sen vuoksi kuulemme vain sensuroimattomat selitykset, joissa ei ole mitään järkeä.
Tässäkään asiassa me emme lopulta poikkea Hannahista kovin paljon. Eräässä tutkimuksessa vapaaehtoisia terveitä ihmisiä pyydettin sovittamaan neljiä housuja, valitsemaan niistä itselleen yhdet ja perustelemaan valintansa. Joku valitsi housut paremman kankaan, joku istuvamman muotin ja joku jopa värin takia. Kun koehenkilöille kerrottiin, että kaikki housut olivat täysin samanlaisia, he eivät suostuneet uskomaan sitä. Kaikki kykenivät selittämään itselleen, miksi he valitsivat juuri nämä housut, mutta heidän selityksillään ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa.
Eikö edellä esitetty skenaario tunnu aika pelottavalta kun ajattelemme Portugalin tukipakettia tai ylipäänsä mitä tahansa vaikeita päätöksiä? Niitä vääntävät ammattipoliitikot, jotka uskovat vakaasti olevansa oikeassa ja joilla tunnetusti on hyvin kehittyneet selitysgeneraattorit. Alan Greenspankin uskoi neljäkymmentä vuotta, että hänen edustamansa näkemys taloudesta on oikea, kunnes Yhdysvaltain talous romahti joulukuussa 2007.
Neurobiologian opetus on siinä, että meidän on oltava tarkkana itsemme kanssa. Näkökenttämme on rajallinen ja siinä on sokeita pisteitä. Mielemme täyttää tyhjät kohdat nopeammin kuin ehdimme huomata ja kysyä perusteita. Silmämme eivät erota kangastuksia ja illuusioita todellisuudesta, vaikka meille kerrottaisiin, että ne eivät ole totta.
Siksi meidän on syytä suhtautua varauksella poliitikkoihin, jotka sanovat "virheisiin ei nyt ole varaa" tai "tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto". Heidän retoriikkansa osoittaa, että he ovat eniten sokeita omille rajoituksilleen. Jos päättäjät ottaisivat huomioon, edes etäisenä mahdollisuutena, että he voivat olla väärässä, he pitäisivät ehkä mielensä avoimempana muille vaihtoehdoille – tai ainakaan edessä odottava mahalasku ei tulisi niin suurena yllätyksenä.
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaaro.
Tulostettava sivu Merilii
liikkuu suikkelasti palstalta toiselle
pitkine sepustuksineen.
Tiede ei ole hänelle täysin vieras - huomkaan?
Aamun ajattelija lienee hänelle tuttu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 945412
- 564171
- 302331
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282178Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161835- 151484
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331322Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201138- 221038
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431031