Ihminen on vajavainen olento tekemään koko kansakuntaa koskevia

Tämä kyvyttömyys on osin seurausta siitä, että tunne oikeassa olemisesta on meille kuin vaisto. Me elämme sen varassa, perustui tuo tunne miten hatariin olettamuksiin tai perusteisiin tahansa. Se on niin voimakas, ettemme koskaan elämämme aikana saa edes tuntea, millaista on olla väärässä, tässä ja tällä hetkellä. Nimittäin samalla sekunnilla, kun oivallamme olevamme väärässä, olemmekin jo oikeassa. Oikeassa oleminen nielaisee väärässä olemisen. Ne eivät voi esiintyä samassa henkilössä samaan aikaan.

Palatakseni Hannahin tapaukseen, hänen väärässä olemiselleen on neurobiologinen selitys. Neurobiologit uskovat, että ihmiset selittävät maailmaa kahden itsenäisen toiminnon kautta. Ensimmäinen on "selitysgeneraattori", joka tuottaa jatkuvasti uusia selityksiä ja toinen on "faktasuodatin", joka vertaa selitysgeneraattorin sepitteitä tunnettuihin tosiasioihin. Useimmat meistä kierrättävät selityksenä faktasuodattimessa, ennen kuin sylkäisemme ne ulos kaikkien kuultaviksi, minkä ansiosta kuulostamme edes jonkin verran johdonmukaisilta. Hannahin tapauksessa epileptinen kohtaus oli tuhonnut myös hänen faktasuodattimensa. Sen vuoksi kuulemme vain sensuroimattomat selitykset, joissa ei ole mitään järkeä.

Tässäkään asiassa me emme lopulta poikkea Hannahista kovin paljon. Eräässä tutkimuksessa vapaaehtoisia terveitä ihmisiä pyydettin sovittamaan neljiä housuja, valitsemaan niistä itselleen yhdet ja perustelemaan valintansa. Joku valitsi housut paremman kankaan, joku istuvamman muotin ja joku jopa värin takia. Kun koehenkilöille kerrottiin, että kaikki housut olivat täysin samanlaisia, he eivät suostuneet uskomaan sitä. Kaikki kykenivät selittämään itselleen, miksi he valitsivat juuri nämä housut, mutta heidän selityksillään ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa.

Eikö edellä esitetty skenaario tunnu aika pelottavalta kun ajattelemme Portugalin tukipakettia tai ylipäänsä mitä tahansa vaikeita päätöksiä? Niitä vääntävät ammattipoliitikot, jotka uskovat vakaasti olevansa oikeassa ja joilla tunnetusti on hyvin kehittyneet selitysgeneraattorit. Alan Greenspankin uskoi neljäkymmentä vuotta, että hänen edustamansa näkemys taloudesta on oikea, kunnes Yhdysvaltain talous romahti joulukuussa 2007.

Neurobiologian opetus on siinä, että meidän on oltava tarkkana itsemme kanssa. Näkökenttämme on rajallinen ja siinä on sokeita pisteitä. Mielemme täyttää tyhjät kohdat nopeammin kuin ehdimme huomata ja kysyä perusteita. Silmämme eivät erota kangastuksia ja illuusioita todellisuudesta, vaikka meille kerrottaisiin, että ne eivät ole totta.

Siksi meidän on syytä suhtautua varauksella poliitikkoihin, jotka sanovat "virheisiin ei nyt ole varaa" tai "tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto". Heidän retoriikkansa osoittaa, että he ovat eniten sokeita omille rajoituksilleen. Jos päättäjät ottaisivat huomioon, edes etäisenä mahdollisuutena, että he voivat olla väärässä, he pitäisivät ehkä mielensä avoimempana muille vaihtoehdoille – tai ainakaan edessä odottava mahalasku ei tulisi niin suurena yllätyksenä.


Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jani Kaaro.

Tulostettava sivu

Merilii
liikkuu suikkelasti palstalta toiselle
pitkine sepustuksineen.
Tiede ei ole hänelle täysin vieras - huomkaan?
Aamun ajattelija lienee hänelle tuttu?