Sain jakaa kaksi vuotta maailman ihanimman miehen kanssa, puolitoista vuotta yhdessä asumistakin takana, kunnes hän viime viikonloppuna sanoi tulleensa siihen johtopäätökseen, ettei jaksa enää suhdetta kanssani ja haluaa erota. Asia tuli aivan puun takaa enkä oikein saa ajatuksiani kokoon...
Olemme aika erilaisia ihmisiä; mieheni, entiseni, on ujo ja sisäänpäin kääntynyt ja kunnollisen keskusteluyhteyden rakentaminen otta aikaa ja hermoja molemmilta, mutta hän on mitä ymmärtäväisin ja harkitsevaisin ihminen, pystyy keskustelemaan asioista riitelemättä. Mukanaan hän kantaa lapsuudessa vanhempiensa avioerosta jääneitä traumoja ja oikeastaan ylipäänsä siitä, ettei ole nähnyt yhtään toimivaa, myrkytöntä ja kestävää suhdetta.
Minulla taas on huono itsetunto ja omat traumat pitkäaikaisesta, julmasta, koulukiusaamisesta, huonoista väleistä vanhempiin ja osin edellä mainittujen syiden takia huonoista aiemmista parisuhteista johtuen. Olen kuitenkin enemmän ulospäin suuntautunut ja pyrin purkamaan solmut ja vaivaavat ajatukset puhumalla, puhumalla ja vielä puhumalla.
Erilaisuuksista huolimatta rakastimme toisiamme hurjan paljon, pystyimme puhumaan asioista, kunhan miehen ensin sai varovasti avautumaan ja yhdessäolo oli kuitenkin vaivatonta ja luontevaa samanlaisen huumorintajun ja elämän arvojen vuoksi. Ehkä jopa noiden traumojen takia tuntui, että toinen ymmärtää paremmin kuin kukaan muu, koska on kokenut ahdistusta ja kipua. Ja voin sanoa, etten koskaan aiemmin ennen häntä edes tiennyt, mitä rakkaus on.
Nyt tuo kaikki on kuitenkin ohi ja täältä, jota ennen kotinani pidin, pitäisi muuttaa pois. Hän sanoo, ettei jaksa enää olla kanssani, vaikka kuinka haluaisi. Ettei vain enää pysty jatkamaan, pelkää kuollakseen sitä, että sitoutuessaan joutuu ottamaan riskin, että jos kaikki päättyykin joku päivä. Ettei osaa nähdä tulevaisuutta kanssani, ei ainakaan sellaista, ettemme molemmat olisi onnettomia. Sanoo, että asioista puhuminen ja niiden käsittely ahdistaa, eikä hän pääse sieltä ahdistuksen suosta nousemaan ylös. Ymmärrän kyllä, jos hän kokee ahdistuksen kasvavan ja ainoan ulos pääsyn siitä olevan ero. Mutta miksen voi tuon ahdistuksen kanssa auttaa mitenkään? Miten voisin auttaa häntä käsittelemään asiaa niin, että vaikka meidän suhteemme ei pelastuisi, niin tulevaisuudessa hän kykenisi sitoutumaan ja rakastamaan ahdistumatta ennemmin tai myöhemmin? Vai onko asia oikeasti niin, etten vain ole hänelle se oikea tai paras mahdollinen? Että hänen rakkautensa on todellisuudessa vain hiljalleen kuollut ja hän on yrittänyt olla mua satuttamatta, nyt ei vaan enää jaksa teeskennellä? Että kuvittelin vain kaiken omassa päässäni?
Rakastan häntä edelleen, mihinpä se parissa päivässä katoaisi... Olen hirveän huolissani hänen hyvinvoinnistaan, sisäänpäin kääntyneisyyden, ujouden ja aiemmin mainittujen syiden takia hän ei ole kyennyt muodostamaan läheisiä ystävyyssuhteita. Kavereidensa kanssa puhuu syvällisimmillään formuloista. Sanoikin, että eroaminen on rankka, koska ei vain menetä kumppaniaan vaan myös parhaan ystävänsä... Miksi pitää erota, jos menettää niin paljon?
Miksi en näe samaa kuin hän?
3
517
Vastaukset
- vain elämää
Aika aikaansa kutakin. Ihmisille on luotu joku ihmeellinen illuusio ihannesuhteesta, että suhteen pitäisi olla ikuisesti kestävä. Suhde kestää sen minkä kestää, ja sitten kun ei enää tunnu pitkään aikaan hyvältä olla suhteessa, niin on tullut aika saattaa se päätökseen.
Et voi olla miehelle terapautti, vaan hänen on itse käytävä läpi omat ongelmansa. - Sattuu se
Trauma on liian syvä ja täysin käsittelemättä. Kukaan ei tuon painolastin kanssa pysty normaaliin parisuhteeseen.
Vika ei ole sinussa, et ole "väärä" etkä syyllinen. Miehen pitäisi vain itse ottaa vastuu elämästään ja hakea apua. On olemassa ns. traumaterapiaa, jota itse nyt läpi käyn.
Se on pitkällinen prosessi, ja sanoin kuvaamatttoman tuskallinen, koska siinä auotaan juuri tuota trauman syytä. Ahdistus ja kipu, varsinkin alussa, on todella voimakas. Siksi pitää olla 100% motivoitunut kun sille tielle lähtee.
On uskallettava ottaa kipu vastaan ja käsitellä se,sekä opetella uusi tapa elää trauman kanssa, koska pois sitä ei saa; se mitä on tapahtunut, on tapahtunut. On opeteltava elämään niin, että mennyt on siellä menneessä, nyt eletään nyt ja se on taakse jäänyttä. Hyväksyttävä asia, mutta ei rypeä siinä!
Et siis voi mitenkään auttaa, et voi muuttaa hänen käsitystään itsestään ja omasta arvostaan. Voit rakastaa itsesi hengiltä, ymmärtää ja huolehtia ja kantaa, mutta kuinka kauan ajattelet jaksavasi sitä? Loppuun palaminen on tosiasia.
Teidän pitää molempien ensin hoitaa itsenne siihen kuntoon, että olette valmiit antamaan ja saamaan rakkautta. Saamaan hyväksyntää ja luottamaan että elämä kantaa. Ymmärrän niin hyvin miestäsi. Juuri tuo epäluottamus kaikkeen ja kaikkiin on itselläni ollut taakkana kaikissa ihmissuhteissa. Oli pakko ottaa vastuu itsestään ja hyvinvoinnistaan, en halunnut elää tätä ainoaa elämääni niin.
Ja jos ette yhteen enää palaa ettekä voi jatkaa, olet vastuussa vain omasta itsestäsi! Et voi pelastaa ihmistä joka ei ota vastaan, ikävä kyllä. - todella outoa
Juuri tämän vuoksi omat ongelmat käsitellään terapiassa,ei käytetä terapiana parisuhdetta,ehkä miehes ei oo edes hetero.Nyt otat vain ja lähdet pois eihän tuosta ole sulle mieheksi.Eikö hän kykene käsittämään että ei nuo nyt oikein syis vetele,ja että pitäisikö mennä parempaan hoitoon ihan laitokseen jos väittää että on kivempi olla yksin kuin että on joku kaverina,jonka kanssa tehdä asioita.Yhdessä jaksaa paremmin yrittää,yksinhän kaikki nimenomaan tuntuu tulevaisuudettomalta ja turhalta.Hänhän voi sanoa jos haluaa enemmän omaa tilaa,voitte esim asua erillään,tai keskittyä omiin asioihin.Onhan tuo jo sinullekin hylkäyskokemus ja tuntuu pahalle,eikö hän piittaa edes siitä tai miten hän aikoo jatkossa elämäänsä elää?Onko sanoissa ja teoissa ristiriitaa.Oletko kysynyt eikö hänellä koskaan ole ollut hyviä hetkiä kanssasi tai onko edes ollut rakastunut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 23910372
- 1266851
Olen miettinyt kauan
miten reagoisin, kun näen sinut taas. Ehkä ladannut tuohon hetkeen liikaa odotuksia. Ja sitten kun lopulta olit siinä, h486474- 825129
Vanhempi mies
Jos yritän ajatella sinut pois sydämestäni, ikävä ja surullinen kaipuu tulee kaksin verroin kovempana. Olit mun unessa324710- 403994
- 613354
Minne sä aina välillä joudut
Kun pitää hakemalla hakea sut sieltä ja sitten oot hetken aikaa esillä kunnes taas menet piiloon, en ymmärrä 🤔❤️ Oot ta253278On niin vaikea olla lähelläsi
En saa ottaa kädestäsi kiinni, en saa halata. En saa silittää hiuksiasi. Enkä saa sinua koskaan omakseni. ☔ Miehelle na283245Ostiko maailma sinut minulta?
Kun et enää resonoi kuin ennen. Kun et enää ihmetellen katso ympärillesi ja pohdi mitä mäen takana on? Ymmärrän ja tue263063