Totuus karismaattisista johtajista ja energiatasoista

Korjaan. Ykkössäteen väri on verenpunainen, kun taas rakkaus-viisaudella on laivastonsininen väri.

Ykkössäde on haastava säde, koska sen ilmentäminen helposti johtaa väkivaltaan. Se edustaa alkuperäistä puhdasta voimaa ja suoraa läpitunkevaa tahtoa.

Ykkössäteen ihmisillä onkin nykymaailmassa siksi usein lyhyt elämä. Kun ihmiskunta kehittyy. niin taito ilmentää rakentavasti tuota bruteforcen sädettä paranee.

Kun olet hengissä, niin on sulla kundaliinia, kaikilla virtaa vähän elinvoimaa. Kundaliini nouseminen tarkoittaa sitä, että on jatkuva suurempi virta, joka aktivoi chakroja alhaalta ylöspäin. Kundaliini pitää sut hengissä, toki ruokaakin tarvitaan.


On kaksi kasvattavaa voimaa. Kundaliini joka tulee alhaalta ja tietoisuuden voima, jonka alkuperä on ylhäältä. Ylemmät chakrat voivat olla aktivisia, jos tietoisuutesi on ne aktivoinut.
Olet läsnä ylemmissä chakroissa, silloin ne aktivoituvat. Kun olet vahvasti koko kropassa läsnä, aktivoituvat kaikki.

Kehityksessä nuo kaksi voimaa törmäävät ja saavat aikaan ihmisen. Kummalla kasvetaan enemmän riippuu ihan luonteesta. Joku tykkää kasvaa enempi "maskuliinisella" tietoisuuden/tahdon/läsnäolon voimalla eli "Isällä", joku "feminiinisellä" kundaliinilla eli "Pyhällä Hengellä".
Molempia tarvitaan.

Entiseen aikaan Egyptissä kuulemma aktivoitiin lähinnä 3. ja 6. chakra. Tämä johti siihen, että nuo egyptissä oli melkoisen sotaisia näkijöitä.
Toimeliaisuus profetoiminen = toimelias profeetta (3. 6.)

Sydän (4. chakra) ei kuulemma ollut aktiivinen samassa mitassa kuin muut chakrat.

Kun ihminen saavuttaa eheyden, niin silloin kaikki chakrat aktivoituvat. Ihminen on koko kehossa läsnä voimakkaasti.

.................... kirjoitti:

Entiseen aikaan Egyptissä kuulemma aktivoitiin lähinnä 3. ja 6. chakra. Tämä johti siihen, että nuo egyptissä oli melkoisen sotaisia näkijöitä.
Toimeliaisuus profetoiminen = toimelias profeetta (3. 6.)

Sydän (4. chakra) ei kuulemma ollut aktiivinen samassa mitassa kuin muut chakrat.

Kun ihminen saavuttaa eheyden, niin silloin kaikki chakrat aktivoituvat. Ihminen on koko kehossa läsnä voimakkaasti.

Lue lisää

Eipä ihme että harvemmin koen edes olevani kunnolla tässä maailmassa, aina ennemminkin hivenen "pihalla"... Ei ole lähimainkaan kaikki tsakrat aktiivisina.

Qad kirjoitti:

Eipä ihme että harvemmin koen edes olevani kunnolla tässä maailmassa, aina ennemminkin hivenen "pihalla"... Ei ole lähimainkaan kaikki tsakrat aktiivisina.

Mä olen kanssa joskus vähän pihalla eli muistoissa kun edellinen saksalaiselämä pukkaa päälle. Meditaatio auttaa noista muistikuvista vapautumisessa ja anteeksantamisessa. Toisinaan haluan sinne takaisin, vaikka oli sota ja pula-aika. Se vain oli niin hauskaa jengiä kokonaisuutena.

On se jooga ja meditaatio varsin tehokasta kun sitä riittävän kauan jaksaa treenata.

Jälleensyntymismuistot on rankkoja juttuja mun mielestä. Pitää olla muistelematta ja luoda tätä nykyistä elämää.

Muistot on sellainen kantapään kautta -testi että osaatko nyt olla läsnä vai vajoatko kaihoisasti menneisyyden kuviin.

Qad kirjoitti:

Eipä ihme että harvemmin koen edes olevani kunnolla tässä maailmassa, aina ennemminkin hivenen "pihalla"... Ei ole lähimainkaan kaikki tsakrat aktiivisina.

Olen ratkaissut tämän muistamisongelman sillä lailla, että joogalla ja meditaatiolla persoona syvenee niin, että sä muistat monta elämää yhtenä elämänäsi.

Kyse on kokemuksen mukaan persoonan syventämisestä, jolloin tajuaa ihan vain omaa itseänsä laajemmin kuin ennen. Ensin muistaa tämän elämän lapsuuteen saakka. Sitten siitä takaperin.

Voi ne olla katkelmiakin ne muistikuvat, mulla yhtenäisempi tarina.

Pintapersoonana elin ennen, ja se selittää entisen muistamattomuuden. Pintapersoona ei voi muistaa, koska se ei ole riittävän syvällä oma itsessä.

Jos sulla oli se munkkielämä joskus kauan sitten niin on siinäkin anteeksiantamista.

.................... kirjoitti:

Olen ratkaissut tämän muistamisongelman sillä lailla, että joogalla ja meditaatiolla persoona syvenee niin, että sä muistat monta elämää yhtenä elämänäsi.

Kyse on kokemuksen mukaan persoonan syventämisestä, jolloin tajuaa ihan vain omaa itseänsä laajemmin kuin ennen. Ensin muistaa tämän elämän lapsuuteen saakka. Sitten siitä takaperin.

Voi ne olla katkelmiakin ne muistikuvat, mulla yhtenäisempi tarina.

Pintapersoonana elin ennen, ja se selittää entisen muistamattomuuden. Pintapersoona ei voi muistaa, koska se ei ole riittävän syvällä oma itsessä.

Jos sulla oli se munkkielämä joskus kauan sitten niin on siinäkin anteeksiantamista.

Lue lisää

Indeed. Onnekseni - vaiko epäonnekseni? - en ole kokenut törmäileväni ko. elämän niihin yksilöihin joiden kanssa kokemukset olivat negatiivisia. Positiivisesti muisteltavissa olevaa porukkaa on kyllä löytynyt, ainakin kaksi ihmistä.

Olisi todella hämmentävää tiedostaa jostain ihmisestä että tämän takia on joutunut kärsimään ja oma rakkain kärsimään vielä enemmän. Siinä onkin pähkylä purtavaksi että miten integroi kaikki menneet elämät yhdeksi kokonaisuudeksi sillä tavalla ettei kuitenkaan liikaa samaistu niihin "lehdyköihin" joita en elä arkisena, jokapäiväisenä elämäni tässä ja nyt (kun nyt olen tämä joka nyt olen).

Ehkäpä asiassa auttaa se ettei niin kauheasti samaistu kuitenkaan nykyiseenkään elämäänsä. Tällöin jokainen inkarnaatio on miellettävissä vain roolisuoritukseksi tai jonkinlaisen Suuren Unen yhdeksi luvuksi tai jakeeksi jonka vaihduttua toiseen ei pitäisi kaunoja kanniskella.

Muistamisen ohella tarvitaan varmaankin myös rakkautta. Hyväksyvä, myötätuntoinen rakkaus ottaa kaiken sellaisenaan, eikä ala erittelemään ja pitämään pikkumaisesti tiliä kuka, mitä, häh.

Qad kirjoitti:

Indeed. Onnekseni - vaiko epäonnekseni? - en ole kokenut törmäileväni ko. elämän niihin yksilöihin joiden kanssa kokemukset olivat negatiivisia. Positiivisesti muisteltavissa olevaa porukkaa on kyllä löytynyt, ainakin kaksi ihmistä.

Olisi todella hämmentävää tiedostaa jostain ihmisestä että tämän takia on joutunut kärsimään ja oma rakkain kärsimään vielä enemmän. Siinä onkin pähkylä purtavaksi että miten integroi kaikki menneet elämät yhdeksi kokonaisuudeksi sillä tavalla ettei kuitenkaan liikaa samaistu niihin "lehdyköihin" joita en elä arkisena, jokapäiväisenä elämäni tässä ja nyt (kun nyt olen tämä joka nyt olen).

Ehkäpä asiassa auttaa se ettei niin kauheasti samaistu kuitenkaan nykyiseenkään elämäänsä. Tällöin jokainen inkarnaatio on miellettävissä vain roolisuoritukseksi tai jonkinlaisen Suuren Unen yhdeksi luvuksi tai jakeeksi jonka vaihduttua toiseen ei pitäisi kaunoja kanniskella.

Muistamisen ohella tarvitaan varmaankin myös rakkautta. Hyväksyvä, myötätuntoinen rakkaus ottaa kaiken sellaisenaan, eikä ala erittelemään ja pitämään pikkumaisesti tiliä kuka, mitä, häh.

Lue lisää

Näköjään joku toinen pistemies kirjoittaa maailmanmenoa palstalle. Nimimerkin vaihto.

Törmännyt vasta taistelutovereihin, ja voit arvata että kun joku muistaa minut saksalaisena, niin tuntuu helpottavalta. Yksi entinen sakemanni taistelulentäjä löytynyt, niin että hänkin on varma menneisyydestään. Joku toinenkin löytynyt, entinen laivastokaveri. Hän ei muista minua saksalaisena, tunnistaa vain jotenkin ihmeellisen tuttuna tyyppinä.

Muistoihin olen samaistunut yhtä paljon tai vähän kuin tämän elämänjakson muistoihin. Pitkässä juoksussa kai muistojen pitää ollakin tasa-arvoisia, ettemme painota jotain muistoa enemmän kuin toista turhanpäiten.

Koska olemme muistojen ulottumattomissa tietoisuudessamme, niin se antaa mahdollisuuden olla läsnä ilman muistikuvia ja ilman ilmiömaailmaa. Keskeinen osa meistä kuuluu siis muualle kuin ilmiömaailmaan (ulkomaailmaan tai unen ilmiömaailmaan)

Kun näin näkee, niin on pitkälti irrottautunut muistojen rasittavuudesta, myös tämän elämän muistoista. Myös eilisestä tai minuutti sitten tapahtuneesta. Rakkaus on kai sama kuin tämä hyväksyvä läsnäolo. Minulla heräsi muistot vasta sitten, kun tajusin maailman unenkaltaiseksi. Muistot on tavallaan astetta karkeampi olemisen muoto kuin läsnäoleminen. Jälleensyntymismuistojen ei kai pitäisi herätäkään vielä silloin, jos ajatellaan maailman ilmiöitä täysin konkreettisen tosina.

Muistaminen on todellakin hyvä menetelmä oppia pakottautumaan olemaan läsnä tässä hetkessä, koska toinen vaihtoehto olisi uneen vajoamisen kaltainen tila, jossa todellakin luulisimme olevamme joku saksalainen tai suomalainen.

´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´ kirjoitti:

Näköjään joku toinen pistemies kirjoittaa maailmanmenoa palstalle. Nimimerkin vaihto.

Törmännyt vasta taistelutovereihin, ja voit arvata että kun joku muistaa minut saksalaisena, niin tuntuu helpottavalta. Yksi entinen sakemanni taistelulentäjä löytynyt, niin että hänkin on varma menneisyydestään. Joku toinenkin löytynyt, entinen laivastokaveri. Hän ei muista minua saksalaisena, tunnistaa vain jotenkin ihmeellisen tuttuna tyyppinä.

Muistoihin olen samaistunut yhtä paljon tai vähän kuin tämän elämänjakson muistoihin. Pitkässä juoksussa kai muistojen pitää ollakin tasa-arvoisia, ettemme painota jotain muistoa enemmän kuin toista turhanpäiten.

Koska olemme muistojen ulottumattomissa tietoisuudessamme, niin se antaa mahdollisuuden olla läsnä ilman muistikuvia ja ilman ilmiömaailmaa. Keskeinen osa meistä kuuluu siis muualle kuin ilmiömaailmaan (ulkomaailmaan tai unen ilmiömaailmaan)

Kun näin näkee, niin on pitkälti irrottautunut muistojen rasittavuudesta, myös tämän elämän muistoista. Myös eilisestä tai minuutti sitten tapahtuneesta. Rakkaus on kai sama kuin tämä hyväksyvä läsnäolo. Minulla heräsi muistot vasta sitten, kun tajusin maailman unenkaltaiseksi. Muistot on tavallaan astetta karkeampi olemisen muoto kuin läsnäoleminen. Jälleensyntymismuistojen ei kai pitäisi herätäkään vielä silloin, jos ajatellaan maailman ilmiöitä täysin konkreettisen tosina.

Muistaminen on todellakin hyvä menetelmä oppia pakottautumaan olemaan läsnä tässä hetkessä, koska toinen vaihtoehto olisi uneen vajoamisen kaltainen tila, jossa todellakin luulisimme olevamme joku saksalainen tai suomalainen.

Lue lisää

Näin on vähän selvemmin kirjoitettu:

Tietoinen läsnäolo on todellakin hyvä menetelmä oppia olemaan tässä hetkessä, koska toinen vaihtoehto olisi uneen vajoamisen kaltainen jatkuva muistamistila, jossa todellakin luulisimme olevamme joku saksalainen tai suomalainen.

Kun muistamme olevamme suomalaisia tässä elämässä, on se minusta yhtä harhauttavaa kuin luulla olevansa saksalainen. Koska me emme oikeasti kuuluu ilmiömaailman piiriin tietoisuudessamme.

´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´ kirjoitti:

Näin on vähän selvemmin kirjoitettu:

Tietoinen läsnäolo on todellakin hyvä menetelmä oppia olemaan tässä hetkessä, koska toinen vaihtoehto olisi uneen vajoamisen kaltainen jatkuva muistamistila, jossa todellakin luulisimme olevamme joku saksalainen tai suomalainen.

Kun muistamme olevamme suomalaisia tässä elämässä, on se minusta yhtä harhauttavaa kuin luulla olevansa saksalainen. Koska me emme oikeasti kuuluu ilmiömaailman piiriin tietoisuudessamme.

Lue lisää

Noita mietteitäsi oli todella virkistävää kuulla, sillä melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä. Kyllä minustakin tuntuisi vähän siltä ettei tämä keskeneräinen elämä tässä ole millään tavalla sen "todellisempi" kuin mikään muukaan elämä. Tämä meneillään oleva elämä tuntuu paljon loogisemmalta ja asettuu luontevasti osaksi kokonaisuutta jos saan tiedostaa yhtälailla myös sen kaiken muun mitä jossain toisessa ajassa toisena persoonallisuutena on tullut vastaan. Näyttäisi siltä että monissa elämissä on minua itseäni veistetty oikein kirveen kanssa, eli kokemukset ovat olleet rajuja. Nykyään työskennellään hiekkapaperin kanssa, mutta yhtälailla sekin sattuu, vaikka ei mitään hirmuisia kamaluuksia, ruttoja ja sotia vastassa olisikaan, vaan jotain kaikenlaista säätöä lähinnä oman mielen parissa.

Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). Ei sillä ole niin väliä mitkä ovat ne asiat joihin itse on fiksoitunut, ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus, ainoa oikea tapa olla ja elää. Tuntuu jotenkin niin oudolta se miten tosissaan ihmiset ottavat kaikenlaiset toissijaiset asiat kuten kansalaisuutensa, katsomuksensa, ikänsä, sukupuolensa jne. Eipä sellaista katoavaista asiaa kai lienekään johon ihmiset eivät yrittäisi takertua, messuten toisilleen kuinka tämä nyt on Se Juttu.

Sanotaan joskus että kuolema on Suuri Uni, mutta Suuri Uni on tässä ja nyt, kuten edellä hahmottelit, ja onhan tämä tietysti tavallaan kuolema, kun ei olla tietoisia siitä että pystyisi olemaan olematta kertakäyttöminuuteensa fiksoitunut. Pirun vaikeaahan se tietenkin toki on, mikäpä ei olisi, kun mielestä on kyse. :P

Qad kirjoitti:

Noita mietteitäsi oli todella virkistävää kuulla, sillä melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä. Kyllä minustakin tuntuisi vähän siltä ettei tämä keskeneräinen elämä tässä ole millään tavalla sen "todellisempi" kuin mikään muukaan elämä. Tämä meneillään oleva elämä tuntuu paljon loogisemmalta ja asettuu luontevasti osaksi kokonaisuutta jos saan tiedostaa yhtälailla myös sen kaiken muun mitä jossain toisessa ajassa toisena persoonallisuutena on tullut vastaan. Näyttäisi siltä että monissa elämissä on minua itseäni veistetty oikein kirveen kanssa, eli kokemukset ovat olleet rajuja. Nykyään työskennellään hiekkapaperin kanssa, mutta yhtälailla sekin sattuu, vaikka ei mitään hirmuisia kamaluuksia, ruttoja ja sotia vastassa olisikaan, vaan jotain kaikenlaista säätöä lähinnä oman mielen parissa.

Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). Ei sillä ole niin väliä mitkä ovat ne asiat joihin itse on fiksoitunut, ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus, ainoa oikea tapa olla ja elää. Tuntuu jotenkin niin oudolta se miten tosissaan ihmiset ottavat kaikenlaiset toissijaiset asiat kuten kansalaisuutensa, katsomuksensa, ikänsä, sukupuolensa jne. Eipä sellaista katoavaista asiaa kai lienekään johon ihmiset eivät yrittäisi takertua, messuten toisilleen kuinka tämä nyt on Se Juttu.

Sanotaan joskus että kuolema on Suuri Uni, mutta Suuri Uni on tässä ja nyt, kuten edellä hahmottelit, ja onhan tämä tietysti tavallaan kuolema, kun ei olla tietoisia siitä että pystyisi olemaan olematta kertakäyttöminuuteensa fiksoitunut. Pirun vaikeaahan se tietenkin toki on, mikäpä ei olisi, kun mielestä on kyse. :P

Lue lisää

Juu, riittävästi kun miettii noita höpinöitä niin saa varmasti kyllä päänsä sekaisin.
Tuollahan niitä "laataamoissa" on jotka näkevät kaikenlaista mitä muut ei näe.

Qad kirjoitti:

Noita mietteitäsi oli todella virkistävää kuulla, sillä melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä. Kyllä minustakin tuntuisi vähän siltä ettei tämä keskeneräinen elämä tässä ole millään tavalla sen "todellisempi" kuin mikään muukaan elämä. Tämä meneillään oleva elämä tuntuu paljon loogisemmalta ja asettuu luontevasti osaksi kokonaisuutta jos saan tiedostaa yhtälailla myös sen kaiken muun mitä jossain toisessa ajassa toisena persoonallisuutena on tullut vastaan. Näyttäisi siltä että monissa elämissä on minua itseäni veistetty oikein kirveen kanssa, eli kokemukset ovat olleet rajuja. Nykyään työskennellään hiekkapaperin kanssa, mutta yhtälailla sekin sattuu, vaikka ei mitään hirmuisia kamaluuksia, ruttoja ja sotia vastassa olisikaan, vaan jotain kaikenlaista säätöä lähinnä oman mielen parissa.

Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). Ei sillä ole niin väliä mitkä ovat ne asiat joihin itse on fiksoitunut, ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus, ainoa oikea tapa olla ja elää. Tuntuu jotenkin niin oudolta se miten tosissaan ihmiset ottavat kaikenlaiset toissijaiset asiat kuten kansalaisuutensa, katsomuksensa, ikänsä, sukupuolensa jne. Eipä sellaista katoavaista asiaa kai lienekään johon ihmiset eivät yrittäisi takertua, messuten toisilleen kuinka tämä nyt on Se Juttu.

Sanotaan joskus että kuolema on Suuri Uni, mutta Suuri Uni on tässä ja nyt, kuten edellä hahmottelit, ja onhan tämä tietysti tavallaan kuolema, kun ei olla tietoisia siitä että pystyisi olemaan olematta kertakäyttöminuuteensa fiksoitunut. Pirun vaikeaahan se tietenkin toki on, mikäpä ei olisi, kun mielestä on kyse. :P

Lue lisää

Olen kanssa pohtinut tuota, miten ihmiset pyrkivät etsimään kaikelle jonkinlaisen muodon. Mun hermoja kiristelee lähinnä se, että pitäisi vannoa jonkin tietyn jumalan, luojan, hengen tms. nimeen. Onko sillä nimellä loppujen lopuksi väliä? Eikös pääasia ole se, että koet energian ja sen pyhyyden sisimmässäsi...

Mulla ei ole mitään vakaumusta tai jumaluutta, jonka nimeen vannoisin. Puhun toisinaan jumalasta, joskus luonnosta, elämästä tai mistä lie. Minulle ne kaikki ovat yksi ja sama, eli ainutlaatuista energiaa, joka virtaa kaikkialla ja pitää maailman koossa. Oma kokemukseni on se, että asioiden raameihin laittaminen tai jonkun nimeen vannominen tuntuisi samalta, kuin se, että kunnioittaisin äitiäni vain kauniiden kasvojen vuoksi sen sijaan, että minulta löytyisi luontainen rakkaus ja luottamus häneen. Jos joku kokee löytäneensä mahtavan totuuden, onko silloin pakotettava muutkin uskomaan siihen samaan totuuteen, ja vieläpä samalla tavalla? Suosittelisin ennemmin riemuitsemaan niistä omista elämyksistä ja kokemuksista, ja kehittämään itseään pitemmälle.

Ja se, että meneekö jollain täällä pää sekaisin näitä lukiessa riippuu ihan siitä, missä kontekstissa ko. henkilö lueskelee, ja miten hän asennoituu. Jos nämä jutut on täysin vieraita, ja lähtee suin päin lukemaan, on hyvinkin todennäköistä, että tulee ahdistunut ja sekava olo. Jokainen tekee niin kuin viisaaksi näkee, ja jos nämä jutut kiinnostaa, suosittelen ottamaan selvää ja lukemaan kärsivällisesti sen sijaan, että haukkuu toisia hulluiksi ;)

Mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!

näkijätyttönen-. kirjoitti:

Olen kanssa pohtinut tuota, miten ihmiset pyrkivät etsimään kaikelle jonkinlaisen muodon. Mun hermoja kiristelee lähinnä se, että pitäisi vannoa jonkin tietyn jumalan, luojan, hengen tms. nimeen. Onko sillä nimellä loppujen lopuksi väliä? Eikös pääasia ole se, että koet energian ja sen pyhyyden sisimmässäsi...

Mulla ei ole mitään vakaumusta tai jumaluutta, jonka nimeen vannoisin. Puhun toisinaan jumalasta, joskus luonnosta, elämästä tai mistä lie. Minulle ne kaikki ovat yksi ja sama, eli ainutlaatuista energiaa, joka virtaa kaikkialla ja pitää maailman koossa. Oma kokemukseni on se, että asioiden raameihin laittaminen tai jonkun nimeen vannominen tuntuisi samalta, kuin se, että kunnioittaisin äitiäni vain kauniiden kasvojen vuoksi sen sijaan, että minulta löytyisi luontainen rakkaus ja luottamus häneen. Jos joku kokee löytäneensä mahtavan totuuden, onko silloin pakotettava muutkin uskomaan siihen samaan totuuteen, ja vieläpä samalla tavalla? Suosittelisin ennemmin riemuitsemaan niistä omista elämyksistä ja kokemuksista, ja kehittämään itseään pitemmälle.

Ja se, että meneekö jollain täällä pää sekaisin näitä lukiessa riippuu ihan siitä, missä kontekstissa ko. henkilö lueskelee, ja miten hän asennoituu. Jos nämä jutut on täysin vieraita, ja lähtee suin päin lukemaan, on hyvinkin todennäköistä, että tulee ahdistunut ja sekava olo. Jokainen tekee niin kuin viisaaksi näkee, ja jos nämä jutut kiinnostaa, suosittelen ottamaan selvää ja lukemaan kärsivällisesti sen sijaan, että haukkuu toisia hulluiksi ;)

Mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!

Lue lisää

Näin juuri. Itse panteistina pidän jokaista olentoa palasena eräänlaisena "palasena Jumalaa", jolloinka voi olla mahdollista kokea jumaltietoisuus katsomalla syvälle sisäänpäin omaan itseensä. Olento väistämättä kokee jumaluuden värittyneenä oman persoonallisuutensa kautta, jolloin yhden ihmisen kokemus jumaluudesta tuskin voi olla täsmälleen samanlainen kuin toisen ihmisen. Mitä niistä kokemuksistaan sitten tappelemaan, jos ne eivät mene yksi yhteen? Vielä vähemmän kannattaa kinastella teoreettisten pähkäilyjensä vuoksi, koska ne varsinkin ovat jokaisella omannäköisensä.

Oman kokemukseni mukaan ihmisten kanssa tulee sata kertaa hullummaksi kuin henkisten asioiden pähkäilyllä. Miettimällä syntyjä syviä voi ehkä haaskata aikaansa, mutta ei se vahingoita jos ei ole aivan jumalattoman suuri pelkuri joka ei kestä kurkistaa pintaa syvemmälle. Sensijaan muiden ihmisten kanssa riittää jatkuvasti murhetta ja heidän kanssa sitä karmaakin kertyy. Ei henkisiä asioita pohtimalla.

Henkisempää vuotta 2014 minunkin puoleltani.

Qad kirjoitti:

Noita mietteitäsi oli todella virkistävää kuulla, sillä melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä. Kyllä minustakin tuntuisi vähän siltä ettei tämä keskeneräinen elämä tässä ole millään tavalla sen "todellisempi" kuin mikään muukaan elämä. Tämä meneillään oleva elämä tuntuu paljon loogisemmalta ja asettuu luontevasti osaksi kokonaisuutta jos saan tiedostaa yhtälailla myös sen kaiken muun mitä jossain toisessa ajassa toisena persoonallisuutena on tullut vastaan. Näyttäisi siltä että monissa elämissä on minua itseäni veistetty oikein kirveen kanssa, eli kokemukset ovat olleet rajuja. Nykyään työskennellään hiekkapaperin kanssa, mutta yhtälailla sekin sattuu, vaikka ei mitään hirmuisia kamaluuksia, ruttoja ja sotia vastassa olisikaan, vaan jotain kaikenlaista säätöä lähinnä oman mielen parissa.

Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). Ei sillä ole niin väliä mitkä ovat ne asiat joihin itse on fiksoitunut, ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus, ainoa oikea tapa olla ja elää. Tuntuu jotenkin niin oudolta se miten tosissaan ihmiset ottavat kaikenlaiset toissijaiset asiat kuten kansalaisuutensa, katsomuksensa, ikänsä, sukupuolensa jne. Eipä sellaista katoavaista asiaa kai lienekään johon ihmiset eivät yrittäisi takertua, messuten toisilleen kuinka tämä nyt on Se Juttu.

Sanotaan joskus että kuolema on Suuri Uni, mutta Suuri Uni on tässä ja nyt, kuten edellä hahmottelit, ja onhan tämä tietysti tavallaan kuolema, kun ei olla tietoisia siitä että pystyisi olemaan olematta kertakäyttöminuuteensa fiksoitunut. Pirun vaikeaahan se tietenkin toki on, mikäpä ei olisi, kun mielestä on kyse. :P

Lue lisää

" Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). "

Juu, me emme ole sen enempää suomalaisia kuin saksalaisiakaan, saatikka afrikkalaisia. Nuo viittaavat kansallisuusmuotoihin, jotka näyttävät vaihtuvan elämä elämältä. Elämän energia itse näyttää olevan pitkäikäistä ja muuttuu suhteellisen hitaasti. Olen suurinpiirtein sama persoona energiana muodon taustalla/sisällä kuin vuonna 1941 edellisessä elämässä.

Voidaan puhua myös muodosta ja merkityksestä. Energia on sitä mikä merkitsee, energia voi pukeutua kyllä muotoon. Me olemme vielä tällaisessa karkeammassa muodossa (lihakehossa) ihmiskuntana globaalisti, koska osaamme käsitellä ja ymmärtää muotomme taustalla/sisällä olevaa energiaa parhaiten tämän kehon kautta. En muuten ymmärtäis tätä ihmiskehossa olemisen merkitystä.

Meidän tulee kai hiffata, että osaamme elää ilman kehoakin pelkkänä energiana ja tietoisuutena.

Ainakin kahdella tavalla voi laajempi muisti herätä. Se voi herätä tietoista läsnäoloa harjoittamalla (näin minulla) tai muistelemalla. Pitäisin tätä tietoista läsnäoloa tärkeimpänä, niin meillä on aina joku kotipesä minne voi mennä lepäileen jos alkaa muistot tympimään. Läsnäolo todellakin katkaisee muistamisen ja tätä olis hyvä muistajien treenailla. Tää läsnäolo on oikeastaan se olennainen juttu, buddhalaisittain sen voi ottaa. Buddhalaisten Gautama oli tosi fiksu kun ei mennyt kovin paljon esoterisoimaan näillä jutuilla, näitähän vois pyöritellä kauankin ja ruveta vaikka sotahistorioitsijaksi.
Muistaminen on kuitenkin elämässä se toissijainen juttu.

On se kuitenkin ihmeellistä miten nykyinen elämä muistuttaa edellistä, Saamme ilmeisesti laajemminkin jatkaa siitä mihin jäimme, ponnistukset ei mene hukkaan.

Qad kirjoitti:

Noita mietteitäsi oli todella virkistävää kuulla, sillä melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä. Kyllä minustakin tuntuisi vähän siltä ettei tämä keskeneräinen elämä tässä ole millään tavalla sen "todellisempi" kuin mikään muukaan elämä. Tämä meneillään oleva elämä tuntuu paljon loogisemmalta ja asettuu luontevasti osaksi kokonaisuutta jos saan tiedostaa yhtälailla myös sen kaiken muun mitä jossain toisessa ajassa toisena persoonallisuutena on tullut vastaan. Näyttäisi siltä että monissa elämissä on minua itseäni veistetty oikein kirveen kanssa, eli kokemukset ovat olleet rajuja. Nykyään työskennellään hiekkapaperin kanssa, mutta yhtälailla sekin sattuu, vaikka ei mitään hirmuisia kamaluuksia, ruttoja ja sotia vastassa olisikaan, vaan jotain kaikenlaista säätöä lähinnä oman mielen parissa.

Erityisesti viimeaikoina olen miettinyt sitä miten hemmetin suhteellista kaikki onkaan. Ihmiset tuntuvat asettavan MUODON etusijalle, eivätkä tajua että sillä sijalla tulisi olla HENKI (energia). Ei sillä ole niin väliä mitkä ovat ne asiat joihin itse on fiksoitunut, ne eivät ole mikään absoluuttinen totuus, ainoa oikea tapa olla ja elää. Tuntuu jotenkin niin oudolta se miten tosissaan ihmiset ottavat kaikenlaiset toissijaiset asiat kuten kansalaisuutensa, katsomuksensa, ikänsä, sukupuolensa jne. Eipä sellaista katoavaista asiaa kai lienekään johon ihmiset eivät yrittäisi takertua, messuten toisilleen kuinka tämä nyt on Se Juttu.

Sanotaan joskus että kuolema on Suuri Uni, mutta Suuri Uni on tässä ja nyt, kuten edellä hahmottelit, ja onhan tämä tietysti tavallaan kuolema, kun ei olla tietoisia siitä että pystyisi olemaan olematta kertakäyttöminuuteensa fiksoitunut. Pirun vaikeaahan se tietenkin toki on, mikäpä ei olisi, kun mielestä on kyse. :P

Lue lisää

Mainioita pointteja sun tekstissä.

"...melkein kaikilta jotka ovat jotenkin "hyväksyneet" muistamiskokemukseni olen aina saanut muistutuksen että pitäisi elää tässä ja nyt tätä nykyistä elämää. Noh, niin varmaan pitääkin, mutta kuvittelisin etten ole saanut muistojani/visioitani sen takia että ne sitten pitää vaan sivuuttaa yhdentekevinä ja keskittyä meneillään olevaan inkarnaatioon jotenkin absoluuttisen tärkeänä."

Huvittavaa että juuri tuo tässä hetkessä olemisen harjoittaminen "nostaa energiat" sille olemisen alueelle, että muisti alkaa ulottumaan tätä elämää laajemmaksi.

Toisaalta, kun mennään vielä syvemmälle tässä läsnäolossa, muisti ei enää ole rasittavaa muistia, sillä tuossa tilassa osaamme irrottautua muistikuvista, kun näemme, että ne ovat toissijaisia. Kun vielä syvemmälle menemme läsnäoloon, muistaminenkin ja nykypersoonakin hetkeksi lakkaa. Muistia voi kyllä käyttää hyödyksi, ja olisihan se suorastaan tyhmää jos ei muistiansa hyödyntäisi. Muisti sisältää runsaasti aiemmin opittuja taitojakin.

Muistaminen syvemmässä läsnäolossa on kevyttä ja se ei sisällä tunnemuistoja. Tunnemuistojen puuttuminen suojelee tehokkaasti nykyistä persoonaa. Puhun vain läsnäolosta koska tähän ei tarvita jumalia eikä mystiikkaa. Kaikilla on tuo läsnäolo olemassa, meidän tarvitsee vain syventää sitä. Tää tarkoittaa persoonan syventymistä ihan maallisessa elämässäkin. Joku sanoo tätä meditaatioksi.

Läsnäolo on ihan uskonnosta riippumatonta ja meillä on jo kaikilla sitä jossain määrin. Joku voi sanoa että pitää elää niin intensiivisesti kuin mahdollista. Totta tämäkin, sillä intensiivine elämä vie juuri samaan läsnäoloon. Meidän ei tarvitse olla munkkeja vaan voidaan elää ihan sosiaalista taviselämää.