http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/kansankynttilat-vs-demonit/
Siellä näköjään hyväksytään ihan mitä puppua vaan.
Enää en yhtään ihmettele, että Laasasen gradu hyväksyttiin
30
587
Vastaukset
- ....................
On kansallinen häpeä, ettei Laasasalle ole myönnetty apurahaa väitöskirjansa loppuun saattamiseksi.
- Hämärän rajoilta
90-luvulla peruskoulun penkkiä kuluttaneena muistan hyvin tuon saatananpalvonta-hypen. Ihmetytti se vähän jo silloin, kun koulussa näytettiin "dokumenttielokuva" saatananpalvonnan vaaroista sun muuta, vaikka kukaan ei edes tiennyt yhtään oikeaa saatananpalvojaa.
Paitsi sitten kyllä tiedettiin, kun tätä valistusta oli jatkettu riittävän kauan ja hartaasti. Yksi meitä pari vuotta vanhempi ja selvästi jo aiemmin ahdistunut ja ongelmainen oppilas nimittäin ryhtyi saatananpalvojaksi ja teki itsemurhan jokunen vuosi yläasteelta pääsemisensä jälkeen.
Väkisin herää kysymys, miten suuri osa nuorison saatananpalvonnasta johtui tästä sinänsä hyvää tarkoittaneesta mutta typerästä ja hysteerisestä valistuksesta, jolla tietoisuutemme keskiöön nostettiin ilmiö, jota ei oikeastaan ollut – ainakaan meille – olemassakaan ennen tätä valistusta. Ilmiöiden sosiaalisessa rakentumisessa kehävaikutuksella on usein keskeinen rooli. Jostakin sellaisesta tässäkin jutussa oli kyse, ja näitä hysteerisiä ja aina kapinointia rakastavan nuorison keskuudessa ymmärrettäviä vastareaktioita herättäviä asenteita nuo kirjoituksessa mainitut gradut lainauksineen ilmentävät.
Nykyisin liitutaulun edessä ei värisytellä ääntä saatananpalvonnasta eivätkä oppilaan mustat vaatteet ja metallihenkiset korut ole automaattinen merkki demonien läsnäolosta, joten sielun myyminen pelsepuupille ei enää kiinnostakaan nuoria lainkaan.- ......
Jostain kollektiivisesta hysteriasta kai kyse. Vähän kuin se joku leijona minkä joskus väitettiin liikuskelevan Suomen metsissä.
- Hämärän rajoilta
...... kirjoitti:
Jostain kollektiivisesta hysteriasta kai kyse. Vähän kuin se joku leijona minkä joskus väitettiin liikuskelevan Suomen metsissä.
Muistan hyvin erään välitunnin, kun istuimme poikaporukalla ja heitimme tyypillistä herjaamme. Noihin aikoihin olimme kaikki vielä ihan kilttejä tapauksia, ja meille oli muodostunut eräänlaiseksi sisäpiirin vitsiksi kehitellä yhdestä joukkomme jäsenestä huimia tarinoita, miten hän vapaa-aikanaan tekee kaikenlaisia kolttosia ja konnantöitä, jollaisia kukaan ei olisi hänestä uskonut. Juttujen kohde oli siis aina paikalla, kun näitä tarinoita kerrottiin – mitä hauskaa niissä muuten olisikaan ollut – eikä pahoittanut mieltään, nautti vain mielikuvituksellisista seikkailuistaan.
Kerran sitten ohi kulkenut opettaja kuuli, kun veistelimme tämän ystävämme taipumuksesta hengailla aina koulun jälkeen noihin aikoihin tuomionsa saaneen tunnetun paloittelusurmaajan kanssa suunnittelemassa seuraavaa ihmisuhria, ja nauraa räkätimme päälle. Opettaja tuli siihen kalpeana kyselemään, onko tämä tuttavuus totta, ja rauhoittui joten kuten vasta kun "paloittelijan kaveri" itse oli selittänyt vitsimme luonteen.
Opettajan ilmeinen kyvyttömyys tunnistaa absurdia teinipoikahuumoria hämmensi silloin. Enää se ei hämmennä, jos tapauksen asettaa kontekstiin. Saatananpalvontaan liittyvä hysteria oli huipussaan, ja kai opettajakunnassa valistuksen määrästä ja luonteesta päätellen ihan tosissaan ajateltiin, että pimeyden voimat houkuttelivat nuoria ja kiusaus sielun myyntiin ja ihmissyöntiin oli keskuudessamme kova. Opettajan reaktio kuullessaan meidän haastelevan paloittelumurhaamisesta ja nauravan päälle ei välttämättä niin outo olekaan, jos opettajille itselleen oli ensin taottu päähän omissa koulutuksissaan ja seminaareissaan, että tämmöisiä lopun ajan merkkejä oli nyt liikkeellä.
Se minua kuitenkin kiinnostaa, MISTÄ tämä hysteria alun alkaen lähti liikkeelle. Mikä on se taho, joka päätti alkaa valistaa opettajakuntaa saatananpalvonnan vaaroista ja ohjeisti heitä pitämään silmät ja korvat auki ja puhumaan lapsille ja nuorille tästä kammottavasta ilmiöstä? Helpointa olisi tietysti kääntää syyttävä sormi kohti kirkkoa, mutta en mielelläni tekisi niin ilman parempaa tietoa. - Nostalgista aikaa
Tuolloin teinipoikana 90-luvun alussa pelasin kynä ja paperi roolipelejä, minulla oli niitä mittava kokoelma, kun kiihkouskovaiset keksivät, että roolipelaaminen onkin saatanan palvontaa. Fantasia roolipeleissähän velhot heittävät loitsuja, ja kiihkouskovaiset lukivat sääntökirjoista loitsun kuvauksia ikäänkuin mustan raamatun loitsuina. Kuuluisa mustaraamattuhan on vain typerä loitsukirja täynnä mitä lapsellisiampia loitsuja.
Televisio ja sanomalehdet olivat täynnä roskakirjoituksia, kuinka roolipelaaminen on saatanan palvontaa, ja vanhemmat ja opettajat ottivat koko tämän mielisairaiden uskovien keksimän roskan todesta. Televisiossa eräskin täti selitti silmät kauhusta pyöreinä, kuinka eräässä pelisessiossa, pelaaja putosi tarinassa koiransa kanssa kuoppaan ja pelinjohtaja pakotti pelaajan syömään koiransa. Kaikki järjelliset selitykset, että kyseessä oli mielikuvituksessa tapahtuva tarina, missä pelaaja vältti nälkäkuoleman syömällä koiransa, menivät kuuroille korville. Koiran syöminen mielikuvitus tarinassa on siten sama asia kuin oman rakkaan Mustinsa syöminen oikeasti.
Puhumattakaan että roolipeleissä hahmot saavat tasoja kuten vapaamuurareilla on tasoja. Mitä korkeamman tason pelihahmosi sai sitä syvemmällä olit saatananpalvonnassa. Ja ne kamalat 4, 8, 10, 12, 20- tahoiset nopat ovat kuin pimeisiin saatanallisiin rituaaleihin tehtyjä taikavälineitä.
Itsemurhat ja kuoleman tapaukset yhdistettiin roolipeleihin mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Eräs mielisairas poika hyökkäsi tytön päälle kirveellä, mutta ei onnistunut tapossa ja väsyi huitoessaan, ja jäi lopulta kiinni. Poika oli nähnyt edellisenä ykän unta, että lyö kirveellä lumiukkoa, jolloin oli päättänyt tappavansa jonkun kirveellä. Kaikissa uutisissa mainittiin, että poika oli pelannut ROOLIPELEJÄ!
Ihmisten enemmistön tyhmyyttä ei pidä milloinkaan aliarvioida, ja kun hysteria ottaa typerykset valtaansa, mikä tahansa järjettömyys on mahdollista. - kirjoitus virheitä
Nostalgista aikaa kirjoitti:

Ihmisten enemmistön tyhmyyttä ei pidä milloinkaan aliarvioida, ja kun hysteria ottaa typerykset valtaansa, mikä tahansa järjettömyys on mahdollista.Piti sanoa *Poika oli nähnyt edellisenä yönä unta*
- .........
Hämärän rajoilta kirjoitti:
Muistan hyvin erään välitunnin, kun istuimme poikaporukalla ja heitimme tyypillistä herjaamme. Noihin aikoihin olimme kaikki vielä ihan kilttejä tapauksia, ja meille oli muodostunut eräänlaiseksi sisäpiirin vitsiksi kehitellä yhdestä joukkomme jäsenestä huimia tarinoita, miten hän vapaa-aikanaan tekee kaikenlaisia kolttosia ja konnantöitä, jollaisia kukaan ei olisi hänestä uskonut. Juttujen kohde oli siis aina paikalla, kun näitä tarinoita kerrottiin – mitä hauskaa niissä muuten olisikaan ollut – eikä pahoittanut mieltään, nautti vain mielikuvituksellisista seikkailuistaan.
Kerran sitten ohi kulkenut opettaja kuuli, kun veistelimme tämän ystävämme taipumuksesta hengailla aina koulun jälkeen noihin aikoihin tuomionsa saaneen tunnetun paloittelusurmaajan kanssa suunnittelemassa seuraavaa ihmisuhria, ja nauraa räkätimme päälle. Opettaja tuli siihen kalpeana kyselemään, onko tämä tuttavuus totta, ja rauhoittui joten kuten vasta kun "paloittelijan kaveri" itse oli selittänyt vitsimme luonteen.
Opettajan ilmeinen kyvyttömyys tunnistaa absurdia teinipoikahuumoria hämmensi silloin. Enää se ei hämmennä, jos tapauksen asettaa kontekstiin. Saatananpalvontaan liittyvä hysteria oli huipussaan, ja kai opettajakunnassa valistuksen määrästä ja luonteesta päätellen ihan tosissaan ajateltiin, että pimeyden voimat houkuttelivat nuoria ja kiusaus sielun myyntiin ja ihmissyöntiin oli keskuudessamme kova. Opettajan reaktio kuullessaan meidän haastelevan paloittelumurhaamisesta ja nauravan päälle ei välttämättä niin outo olekaan, jos opettajille itselleen oli ensin taottu päähän omissa koulutuksissaan ja seminaareissaan, että tämmöisiä lopun ajan merkkejä oli nyt liikkeellä.
Se minua kuitenkin kiinnostaa, MISTÄ tämä hysteria alun alkaen lähti liikkeelle. Mikä on se taho, joka päätti alkaa valistaa opettajakuntaa saatananpalvonnan vaaroista ja ohjeisti heitä pitämään silmät ja korvat auki ja puhumaan lapsille ja nuorille tästä kammottavasta ilmiöstä? Helpointa olisi tietysti kääntää syyttävä sormi kohti kirkkoa, mutta en mielelläni tekisi niin ilman parempaa tietoa.Mielenkiintoinen kulttuurinen ilmiö. Olihan norjassa näitä kirkonpolttaja-blackmetallisteja.
Tämä tyyppi ainakin julisti tätä saatananpalvonnan (sekä mm. roolipeline ja metallimusiikin) turmelevaa vaikutusta nuorisoon. http://fi.wikipedia.org/wiki/Riku_Rinne - .......
Nostalgista aikaa kirjoitti:
Tuolloin teinipoikana 90-luvun alussa pelasin kynä ja paperi roolipelejä, minulla oli niitä mittava kokoelma, kun kiihkouskovaiset keksivät, että roolipelaaminen onkin saatanan palvontaa. Fantasia roolipeleissähän velhot heittävät loitsuja, ja kiihkouskovaiset lukivat sääntökirjoista loitsun kuvauksia ikäänkuin mustan raamatun loitsuina. Kuuluisa mustaraamattuhan on vain typerä loitsukirja täynnä mitä lapsellisiampia loitsuja.
Televisio ja sanomalehdet olivat täynnä roskakirjoituksia, kuinka roolipelaaminen on saatanan palvontaa, ja vanhemmat ja opettajat ottivat koko tämän mielisairaiden uskovien keksimän roskan todesta. Televisiossa eräskin täti selitti silmät kauhusta pyöreinä, kuinka eräässä pelisessiossa, pelaaja putosi tarinassa koiransa kanssa kuoppaan ja pelinjohtaja pakotti pelaajan syömään koiransa. Kaikki järjelliset selitykset, että kyseessä oli mielikuvituksessa tapahtuva tarina, missä pelaaja vältti nälkäkuoleman syömällä koiransa, menivät kuuroille korville. Koiran syöminen mielikuvitus tarinassa on siten sama asia kuin oman rakkaan Mustinsa syöminen oikeasti.
Puhumattakaan että roolipeleissä hahmot saavat tasoja kuten vapaamuurareilla on tasoja. Mitä korkeamman tason pelihahmosi sai sitä syvemmällä olit saatananpalvonnassa. Ja ne kamalat 4, 8, 10, 12, 20- tahoiset nopat ovat kuin pimeisiin saatanallisiin rituaaleihin tehtyjä taikavälineitä.
Itsemurhat ja kuoleman tapaukset yhdistettiin roolipeleihin mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Eräs mielisairas poika hyökkäsi tytön päälle kirveellä, mutta ei onnistunut tapossa ja väsyi huitoessaan, ja jäi lopulta kiinni. Poika oli nähnyt edellisenä ykän unta, että lyö kirveellä lumiukkoa, jolloin oli päättänyt tappavansa jonkun kirveellä. Kaikissa uutisissa mainittiin, että poika oli pelannut ROOLIPELEJÄ!
Ihmisten enemmistön tyhmyyttä ei pidä milloinkaan aliarvioida, ja kun hysteria ottaa typerykset valtaansa, mikä tahansa järjettömyys on mahdollista.Muistan itsekin näitä pelottelutarinoita kun pelailin roolipelejä tuolloin. Yksi pelottelutarina oli, että jollain Dungeons & Dragonsin pelaajapojalla olisko ollut ameriikassa oli kuulemma jäänyt "rooli päälle" ja oli luullut äitiään lohikäärmeeksi (tms) ja tappanut hänet.
- iohhoi
......... kirjoitti:
Mielenkiintoinen kulttuurinen ilmiö. Olihan norjassa näitä kirkonpolttaja-blackmetallisteja.
Tämä tyyppi ainakin julisti tätä saatananpalvonnan (sekä mm. roolipeline ja metallimusiikin) turmelevaa vaikutusta nuorisoon. http://fi.wikipedia.org/wiki/Riku_RinneMies väittää että hänen sanojaan on suurenneltu ja ettei hän kritisoinut roolipeliharrastusta.
Höpö höpö. Ne jotka muistavat tuon kohun, niin miehen puheita ei suurenneltu lehdissä ja hän kritisoi roolipeliharrastusta, koska ilman pelejä noita roolipelaajiakaan ei oikein voinut olla. Muistan sen kuinka hän muunmuassa väitti että pelissä, eli sääntökirjassa, opetetaan loitsuja joilla kutsutaan Saatanaa ja että fantasiapelit näin ollen opettavat saatanallisia asioita nuorisolle.
Tietenkin miehen mielipiteet voivat muuttua vuosien varrella, varsinkin kun keskustelu roolipelaajien osalta, ja muun yleisön osalta (hevimusiikin fanien osalta) pakotti miehen keskustelemaan asiasta, eli tarkentamaan ja myös tarkistamaan tietojaan ja mielipiteitään.
Tämä kohuhan ei syntynyt Suomessa, vaan amerikoissa, joista mm. helluntailaiset ovat lähtöisin, ja siellä joku poika oli tappanut jonkun ja joku ulkopuolinen sitten keksi syyttää Dungeons & Dragons roolipeliä pojan sekoamisesta. Siihen keskusteluun otti osaa tietenkin uskovaiset, mutta myös lääkärit ja psykatrian tutkijat jotka kumosivat tutkitulla tiedollaan mm. Reaganin levittämän porttiteorian täysin.
Mutta kuten yleensä porttiteoriakin oli tullut jäädäkseen, koska toisin kuin tieteilijät, Reagan mainosti valheitaan julkisessa televisiossa, kun taas tieteilijät levittivät tutkimustuloksiaan tiedejulkaisuissa joita amikset ja yksinhuoltaja-äidit eivät tunnetusti lue. - Itsekin muista
iohhoi kirjoitti:
Mies väittää että hänen sanojaan on suurenneltu ja ettei hän kritisoinut roolipeliharrastusta.
Höpö höpö. Ne jotka muistavat tuon kohun, niin miehen puheita ei suurenneltu lehdissä ja hän kritisoi roolipeliharrastusta, koska ilman pelejä noita roolipelaajiakaan ei oikein voinut olla. Muistan sen kuinka hän muunmuassa väitti että pelissä, eli sääntökirjassa, opetetaan loitsuja joilla kutsutaan Saatanaa ja että fantasiapelit näin ollen opettavat saatanallisia asioita nuorisolle.
Tietenkin miehen mielipiteet voivat muuttua vuosien varrella, varsinkin kun keskustelu roolipelaajien osalta, ja muun yleisön osalta (hevimusiikin fanien osalta) pakotti miehen keskustelemaan asiasta, eli tarkentamaan ja myös tarkistamaan tietojaan ja mielipiteitään.
Tämä kohuhan ei syntynyt Suomessa, vaan amerikoissa, joista mm. helluntailaiset ovat lähtöisin, ja siellä joku poika oli tappanut jonkun ja joku ulkopuolinen sitten keksi syyttää Dungeons & Dragons roolipeliä pojan sekoamisesta. Siihen keskusteluun otti osaa tietenkin uskovaiset, mutta myös lääkärit ja psykatrian tutkijat jotka kumosivat tutkitulla tiedollaan mm. Reaganin levittämän porttiteorian täysin.
Mutta kuten yleensä porttiteoriakin oli tullut jäädäkseen, koska toisin kuin tieteilijät, Reagan mainosti valheitaan julkisessa televisiossa, kun taas tieteilijät levittivät tutkimustuloksiaan tiedejulkaisuissa joita amikset ja yksinhuoltaja-äidit eivät tunnetusti lue.lukeneeni jotain mummolleni tullutta uskovaisten lehteä, jonka mukaan Harry Potterin lukeminen on tie Saatanan luokse,
Nostalgista aikaa kirjoitti:
Tuolloin teinipoikana 90-luvun alussa pelasin kynä ja paperi roolipelejä, minulla oli niitä mittava kokoelma, kun kiihkouskovaiset keksivät, että roolipelaaminen onkin saatanan palvontaa. Fantasia roolipeleissähän velhot heittävät loitsuja, ja kiihkouskovaiset lukivat sääntökirjoista loitsun kuvauksia ikäänkuin mustan raamatun loitsuina. Kuuluisa mustaraamattuhan on vain typerä loitsukirja täynnä mitä lapsellisiampia loitsuja.
Televisio ja sanomalehdet olivat täynnä roskakirjoituksia, kuinka roolipelaaminen on saatanan palvontaa, ja vanhemmat ja opettajat ottivat koko tämän mielisairaiden uskovien keksimän roskan todesta. Televisiossa eräskin täti selitti silmät kauhusta pyöreinä, kuinka eräässä pelisessiossa, pelaaja putosi tarinassa koiransa kanssa kuoppaan ja pelinjohtaja pakotti pelaajan syömään koiransa. Kaikki järjelliset selitykset, että kyseessä oli mielikuvituksessa tapahtuva tarina, missä pelaaja vältti nälkäkuoleman syömällä koiransa, menivät kuuroille korville. Koiran syöminen mielikuvitus tarinassa on siten sama asia kuin oman rakkaan Mustinsa syöminen oikeasti.
Puhumattakaan että roolipeleissä hahmot saavat tasoja kuten vapaamuurareilla on tasoja. Mitä korkeamman tason pelihahmosi sai sitä syvemmällä olit saatananpalvonnassa. Ja ne kamalat 4, 8, 10, 12, 20- tahoiset nopat ovat kuin pimeisiin saatanallisiin rituaaleihin tehtyjä taikavälineitä.
Itsemurhat ja kuoleman tapaukset yhdistettiin roolipeleihin mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Eräs mielisairas poika hyökkäsi tytön päälle kirveellä, mutta ei onnistunut tapossa ja väsyi huitoessaan, ja jäi lopulta kiinni. Poika oli nähnyt edellisenä ykän unta, että lyö kirveellä lumiukkoa, jolloin oli päättänyt tappavansa jonkun kirveellä. Kaikissa uutisissa mainittiin, että poika oli pelannut ROOLIPELEJÄ!
Ihmisten enemmistön tyhmyyttä ei pidä milloinkaan aliarvioida, ja kun hysteria ottaa typerykset valtaansa, mikä tahansa järjettömyys on mahdollista.Itse kyllä pelasin myös roolipelejä, ja on vieläkin nämä roolipelikirjat kirjahyllyssä.
Pidin eniten siitä ajatuksesta, että kaikki yritettiin laittaa numeromuotoon, oli taulukoita ja tarkkoja sääntöjä siihen miten kauan esim. teltan pystyttäminen kesti, riippuen siitä minkä kokoinen ja tyyppinen teltta oli, jota modifioitiin mm. tuulen ja hahmon taitojen mukaan. Näillä eri teltoilla oli myös omat kestävyytensä tuulta ja sadetta vastaan. Myös leirinuotioon oli olemassa tarkat säännöt miten kauan palaa, ja miten koon perusteella nuotio kesti sadetta ja tuulta, ja miten yleensä nuotiopuita löytää maaston, vuosiajan sekä omien taitojen mukaan.
Tässä on ollut sääntökirjojen tekijöillä paljon tutkimustyötä takana, ja on pitänyt olla jonkinlaista numerojärkeä, että säännöt olisivat edes jotenkin realistisia. Näissä peleissähän pyöriteltiin paljon noppia, ja monilla tuntuu olevan vaikeuksia käsittää se asia että on pakko heitellä useita noppia kerrallaan, ja tehdä tuloksesta summa, jos haluaa approksimoida gaussisella jakaumalla todennäköisyyksiä. Tasajakauma kun ei useinkaan sovi kuvaamaan jonkin asian todennäköisyyttä. Pettymyksekseni, näihin todennäköisyysjakaumiin ei otettu juuri kantaa roolipeleissä, vaan se oli aivan ad-hocilla tehty.
Jos vaikka jokin miekka teki 2-12 pistettä vahinkoa, niin saatatte aavistaa että tämä laskettiin heittämällä kaksi 6-sivuista noppaa, ja laskemalla niistä summa. Ja summan tulos noudattaa kolmiojakaumaa, se on siis kolmion muotoinen jakauma. Jos miekka taas teki 3-18 pistettä vahinkoa, siitä tuleekin parabolinen jakauma, joka muistuttaa jo melkoisen paljon normaalijakaumaa. Pointtina tässä on se, että on paljon vaikeampaa saada tulokseksi 18, kuin 12 ed. esimerkeissä, mikä ei liene tarkoitus.- xgfxfgxfg
m36-intj kirjoitti:
Itse kyllä pelasin myös roolipelejä, ja on vieläkin nämä roolipelikirjat kirjahyllyssä.
Pidin eniten siitä ajatuksesta, että kaikki yritettiin laittaa numeromuotoon, oli taulukoita ja tarkkoja sääntöjä siihen miten kauan esim. teltan pystyttäminen kesti, riippuen siitä minkä kokoinen ja tyyppinen teltta oli, jota modifioitiin mm. tuulen ja hahmon taitojen mukaan. Näillä eri teltoilla oli myös omat kestävyytensä tuulta ja sadetta vastaan. Myös leirinuotioon oli olemassa tarkat säännöt miten kauan palaa, ja miten koon perusteella nuotio kesti sadetta ja tuulta, ja miten yleensä nuotiopuita löytää maaston, vuosiajan sekä omien taitojen mukaan.
Tässä on ollut sääntökirjojen tekijöillä paljon tutkimustyötä takana, ja on pitänyt olla jonkinlaista numerojärkeä, että säännöt olisivat edes jotenkin realistisia. Näissä peleissähän pyöriteltiin paljon noppia, ja monilla tuntuu olevan vaikeuksia käsittää se asia että on pakko heitellä useita noppia kerrallaan, ja tehdä tuloksesta summa, jos haluaa approksimoida gaussisella jakaumalla todennäköisyyksiä. Tasajakauma kun ei useinkaan sovi kuvaamaan jonkin asian todennäköisyyttä. Pettymyksekseni, näihin todennäköisyysjakaumiin ei otettu juuri kantaa roolipeleissä, vaan se oli aivan ad-hocilla tehty.
Jos vaikka jokin miekka teki 2-12 pistettä vahinkoa, niin saatatte aavistaa että tämä laskettiin heittämällä kaksi 6-sivuista noppaa, ja laskemalla niistä summa. Ja summan tulos noudattaa kolmiojakaumaa, se on siis kolmion muotoinen jakauma. Jos miekka taas teki 3-18 pistettä vahinkoa, siitä tuleekin parabolinen jakauma, joka muistuttaa jo melkoisen paljon normaalijakaumaa. Pointtina tässä on se, että on paljon vaikeampaa saada tulokseksi 18, kuin 12 ed. esimerkeissä, mikä ei liene tarkoitus.Duoda duoda. Miekallahan ei ollut tarkoitus saada jotain tiettyä summaa, vaan riippuen miekasta toiset miekat tekivät enemmän vahinkoa lyhyemmässä ajassa.
Toisinsanoen 2d6 ei ole niin tehokas kuin 3d6 vahingon tuottava miekka kun tuhon määrää verrataan käytettyyn aikaan.
Tämän voit todistaa itsellesi heittelemällä kahta noppaa sata kertaa, laskemalla tulokset yhteen ja sitten heittelemällä kolmea noppaa sata kertaa ja laskemalla tulokset yhteen. Kolme noppaa antaa väistämättä isomman summan.
Tai tehdä siten että heittelet kahta noppaa ja yrität päästä luvun 100 yli mahdollisimman vähillä heittomäärillä.
Saman toteutat tietenkin kolmella nopalla. Aika pian huomaat että kolme noppaa on tehokkaampi koska käytännössä edellinen heitto ei sido seuraavaa heittoa millään tavalla.
Näin siksi että perusvahinko jonka 2d6 ase joka tapauksessa tekee, on vain 2 pistettä, ja raja jonka jälkeen vahinkoa ei enää tule, on 12. Sen sijaan toisessa aseessa vahinko on välittömästi vähintään 3 pistettä.
Se on täysin totta että mitä enemmän noppia käytetään, sitä vaikeampaa on noppien maksimiluku saavuttaa (tai ihan mitä tahansa yksittäistä lukua mahdollisten rajojen sisällä), mutta vahinkoa laskettaessa ei ollut tarkoitus saada maksimilukua vaan maksimiteho lyhyessä ajassa. xgfxfgxfg kirjoitti:
Duoda duoda. Miekallahan ei ollut tarkoitus saada jotain tiettyä summaa, vaan riippuen miekasta toiset miekat tekivät enemmän vahinkoa lyhyemmässä ajassa.
Toisinsanoen 2d6 ei ole niin tehokas kuin 3d6 vahingon tuottava miekka kun tuhon määrää verrataan käytettyyn aikaan.
Tämän voit todistaa itsellesi heittelemällä kahta noppaa sata kertaa, laskemalla tulokset yhteen ja sitten heittelemällä kolmea noppaa sata kertaa ja laskemalla tulokset yhteen. Kolme noppaa antaa väistämättä isomman summan.
Tai tehdä siten että heittelet kahta noppaa ja yrität päästä luvun 100 yli mahdollisimman vähillä heittomäärillä.
Saman toteutat tietenkin kolmella nopalla. Aika pian huomaat että kolme noppaa on tehokkaampi koska käytännössä edellinen heitto ei sido seuraavaa heittoa millään tavalla.
Näin siksi että perusvahinko jonka 2d6 ase joka tapauksessa tekee, on vain 2 pistettä, ja raja jonka jälkeen vahinkoa ei enää tule, on 12. Sen sijaan toisessa aseessa vahinko on välittömästi vähintään 3 pistettä.
Se on täysin totta että mitä enemmän noppia käytetään, sitä vaikeampaa on noppien maksimiluku saavuttaa (tai ihan mitä tahansa yksittäistä lukua mahdollisten rajojen sisällä), mutta vahinkoa laskettaessa ei ollut tarkoitus saada maksimilukua vaan maksimiteho lyhyessä ajassa.?
En väittänyt, etteikö 3d6 tuottaisi tilastollisestikin korkeamman tuloksen kuin 2d6, mutta tulokset ovat eri lailla jakautuneet. Jos ei muuta tiedetä, niin normaalijakaumaoletus lienee paras, kun arvotaan paljonko tuli vahinkoa, tai jos tuli osuma lainkaan. Voin taata että jos itse käyttäisit jotakin miekkaa tosielämssä, hämmästyisit suuresti, jos pienemmällä miekalla tulisi tasajakautunut tulos vahinkojen suhteen (esim. 1d6), ja isommalla miekalla lähes normaalijakautunut (3d6). Pienellä miekalla niin epäonnistumiset kuin onnistumiset vahingon tuottamisen suhteen ovat yhtä todennäköisiä, mutta isommalla taas molemmat ääripäät ovat melkoisen epätodennäköisiä.
- Mies1985 _
No enemmän järkeä tuossakin on kuin joissain rasismitutkimuksissa.
- 34567890+
"Saatana elää ja voi hyvin."
http://www.youtube.com/watch?v=FOeAiw6bQic - Nuo saatananpalvonta
gradut ovat huipputiedettä Laasasen oksennuksen rinnalla.
- Reipas Mies
Suomessa nykyään kaikkea skeidaa hyväksytään väitöskirjoiksi mutta Laasasen tapaisia tutkimuksia demonisoidaan, koska suuri yleisö ei ole valmis kuulemaan totuutta ihmisistä. Positiivista syrjintää kokevat kunnon miehet todella joka päivä naisten taholta. Limasuiset pelipanomiehet ovat suosituimpia niin miesten kuin naisten keskuudessa. Kaksinaamaista ellen sanoisi.
Uskontohan on mitä suurinta proosaa, joten eikö sieltä voi ottaa muutakin kun Jumalan palvontaa palvottavaksi?
Muistan hämärästi yhä mopo-ajoilta teininä ne opettajien päivittelyt tästä maahan hiipineestä 666-opista.
Kun räkivät kovikset turmelivat itsensä alkoholilla ja L&M-tupakalla, tuli uhka pimeästä myös hintelämpien kaverien sieluille. Karmeaa. Kohta oli mustapukuisia tyttöjä ja poikia koulun pihalla joilla oli vaikeaa.
Miksi pitää olla marginaali ryhmä? Tietenkään jokaisesta ei voi tulla jääkiekko joukkueen kapteenia joka seurustelee missin kanssa, mutta ei silti elämäänsä tarvitse kuraojaan viskata. - mies 86
On omakin graduni osaltaan melkoista hömppää.
- Olen ihan
tyytyväinen etten mennyt yliopistoon
- Eli et
päässyt sisään?
- (|)
Eli et kirjoitti:
päässyt sisään?
Pääsin sisään ihan muihin paikkoihin, joihin sinä et ;)
- Ai pilluun
(|) kirjoitti:
Pääsin sisään ihan muihin paikkoihin, joihin sinä et ;)
vai?
- Sinähän oikea
Ai pilluun kirjoitti:
vai?
scherlokki olet!
- atm #5334
(|) kirjoitti:
Pääsin sisään ihan muihin paikkoihin, joihin sinä et ;)
Tuo on vähän sama kuin sanoisi, että lällällää minäpä runkkasin, kun sinä yritit saavuttaa elämässäsi jotain.
- .....
atm #5334 kirjoitti:
Tuo on vähän sama kuin sanoisi, että lällällää minäpä runkkasin, kun sinä yritit saavuttaa elämässäsi jotain.
Mitäs runkkasit.
- Ei Laasasen
korkealuokkaista ja objektiivista tiedettä sovi verrata johonkin uskovaisten kirjoittamaan huu-haahan
- Laasasen höpinä
on varsinaista huuhaata
- Ei ole
Laasasen höpinä kirjoitti:
on varsinaista huuhaata
vaan tarkasti dokumentoitua tiedettä
- luciferi
Saatananpalvontahysteria 90-luvulla Suomessa oli seurausta USAssa 80-luvulla alkaneesta moraalipaniikista, joka oli eräänlaista nykyajan noitavainoa. Varmaan aihetta on ihan vakavastikin tutkittu nyt jälkikäteen. http://altreligion.about.com/od/satanism/f/satanic_panic.htm
Muistan hyvin 90-luvun yläasteelaisena, kun mainittu Riku Rinne kävi meidänkin koululla luennoimassa ja esittelemässä nuorten verellä kirjoittamia kirjeitä. En pysty käsittämään miten sellaisen huuhaan esittäminen saatettiin sallia herkässä iässä olleille nuorille. - mies 86
Jostain syystä en saa aloittajan linkittämää artikkelia auki, mutta linkitänpä huvikseni tähän aiheeseen liittyvän sketsin.
https://www.youtube.com/watch?v=Da2CV97D3eA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082615
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo471805Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1461397Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3501326Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3451264Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251176Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571113Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H131022- 55976
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21893