Ystävyyspohdiskelua

Satutteko asumaan Turun seudulla tai lähistöllä? Meillä olis pieni porukka mukavia ihmisiä, joiden seuraan varmasti vois halutessaan liittyä. Mut saa kiinni tarvittaessa myös profiilin kautta yksityisviestillä.

Minullakin on vähän tuollaista ajatuskuviota ollut toisista ihmisistä. Mutta jos tuntee toisen vain pinnallisesti niin voi saada ihan väärä käsityksen hänestä. Kun sitten ajan kanssa paremmin tutustuu niin huomaakin että toinen onkin ihan erilainen kun on luullut. Ja parhaassa tapauksessa huomaatkin että onkin aika paljon yhteistä tämän ihmisen kanssa. Ja sitten siihen panostaa ja toinen ahdistuu ja "karkaa" pois. Ja kun olet panostanut tähän ihmiseen ja se päättyy jää itse henkisesti "tyhjän päälle".

kahlittu88 kirjoitti:

Satutteko asumaan Turun seudulla tai lähistöllä? Meillä olis pieni porukka mukavia ihmisiä, joiden seuraan varmasti vois halutessaan liittyä. Mut saa kiinni tarvittaessa myös profiilin kautta yksityisviestillä.

Lue lisää

harmi,, olen helsingistä. Olisi ollut tosi kiva tavata. :/

valvoja247 kirjoitti:

Minullakin on vähän tuollaista ajatuskuviota ollut toisista ihmisistä. Mutta jos tuntee toisen vain pinnallisesti niin voi saada ihan väärä käsityksen hänestä. Kun sitten ajan kanssa paremmin tutustuu niin huomaakin että toinen onkin ihan erilainen kun on luullut. Ja parhaassa tapauksessa huomaatkin että onkin aika paljon yhteistä tämän ihmisen kanssa. Ja sitten siihen panostaa ja toinen ahdistuu ja "karkaa" pois. Ja kun olet panostanut tähän ihmiseen ja se päättyy jää itse henkisesti "tyhjän päälle".

Lue lisää

Niin no minä jotenkin luonnostaan toimin niin että jos kaveruus syvenee ystävyydeksi, tulee siitä se mihin panostaa. Eikä yksinkertaisesti aika riitä moniin syvempiin ystävyyksiin. Mietin että nyt varmasti parempi olisi joku porukka, koska haluaisin tavata enemmän uusia ihmisiä ja tutustua. Silloin se pieni pinnallisuuskin on ihan ok kun ei ole vain kaksin yhden ihmisen kanssa. Porukasta ei myöskään jää niin helposti pois jos siis muuten viihtyy ym. En tiedä miksi, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut todella kaivata ihan yleisesti enemmän ihmisten seuraa, vaikka itsekseni viihdyn myös. Ehkä kun on jo sen verran ikää että oma ajatusmaailma on jo selkeä niin olisi mukava keskustella ja vaihtaa ajatuksia enemmänkin muiden kanssa. Ja sellaista ihan rentoa oleskelua muiden kanssa olen alkanut kaipailemaan, että voisin vaikka pyytää jonkun kahville kotiini ym..

ap. kirjoitti:

Niin no minä jotenkin luonnostaan toimin niin että jos kaveruus syvenee ystävyydeksi, tulee siitä se mihin panostaa. Eikä yksinkertaisesti aika riitä moniin syvempiin ystävyyksiin. Mietin että nyt varmasti parempi olisi joku porukka, koska haluaisin tavata enemmän uusia ihmisiä ja tutustua. Silloin se pieni pinnallisuuskin on ihan ok kun ei ole vain kaksin yhden ihmisen kanssa. Porukasta ei myöskään jää niin helposti pois jos siis muuten viihtyy ym. En tiedä miksi, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen alkanut todella kaivata ihan yleisesti enemmän ihmisten seuraa, vaikka itsekseni viihdyn myös. Ehkä kun on jo sen verran ikää että oma ajatusmaailma on jo selkeä niin olisi mukava keskustella ja vaihtaa ajatuksia enemmänkin muiden kanssa. Ja sellaista ihan rentoa oleskelua muiden kanssa olen alkanut kaipailemaan, että voisin vaikka pyytää jonkun kahville kotiini ym..

Lue lisää

Joskus lukio ja opiskelujen alku-aikoina sitä yritti ihan tosissaan hakea kavereita. Jostain syystä niitä en tuolloin saanut. Opiskelu aikoina löysin kylläkin puolison ja unohdin sitten kaverit. Syntymäpäivien, ystävänpäivien jne. aikana olen kyllä miettinyt yksinäisyyttäni ja kavereiden puutetta. Pari vuotta sitten suhteessa alkoi toisen lapsen tulon myötä alamäki. Sitten töissä tutustuin mukavaan ihmiseen. Kun tuo "ystävyys"suhde sitten kariutui niin havahduin tilanteeseen: Olen yksin eikä minulla ole tukijoita. Tai en tarvitse tukijoita vaan ihan keskustelukumppaneita tai ihan vain sosiaalista elämää. Sillä muuten jään pyörittämään omia surkeita ajatuksiani...

valvoja247 kirjoitti:

Joskus lukio ja opiskelujen alku-aikoina sitä yritti ihan tosissaan hakea kavereita. Jostain syystä niitä en tuolloin saanut. Opiskelu aikoina löysin kylläkin puolison ja unohdin sitten kaverit. Syntymäpäivien, ystävänpäivien jne. aikana olen kyllä miettinyt yksinäisyyttäni ja kavereiden puutetta. Pari vuotta sitten suhteessa alkoi toisen lapsen tulon myötä alamäki. Sitten töissä tutustuin mukavaan ihmiseen. Kun tuo "ystävyys"suhde sitten kariutui niin havahduin tilanteeseen: Olen yksin eikä minulla ole tukijoita. Tai en tarvitse tukijoita vaan ihan keskustelukumppaneita tai ihan vain sosiaalista elämää. Sillä muuten jään pyörittämään omia surkeita ajatuksiani...

Lue lisää

Minulla taas oli opiskelujen aikana jotenkin itseni kanssa vähän vaikeaa ja energiaa meni uuteen elämänvaiheeseen sopeutumiseen ja entisten ystävien jäädessä pois (eri paikkakunnat, uudet kuviot ym.) ei luonnollista ystävystymistä tapahtunut. Taisin olla aika luontaantyöntäväkin koska oli tosiaan niin paljon uutta että sopeutuminen vei kaiken huomioni. En myöskään etukäteen osannut ajatella että vanhat ystävät voivat noin vaan jääd pois, sekin varmasti harmitti..

Jälkikäteen olen juuri miettinyt että olisi ollut helppo tehdä uusia ystävyyksiä tuolloin. En nyt varsinaisesti haikaile menneiden perään. Nyt vain olen vähän nollatilanteessa että mitenkäs nyt etenisi tämän asian kanssa kun omat fiilikset on kohdallaan. :) Ja samanlaisia ajatuksia siitä, että kun nyt jotain tapahtuu mistä haluaisi puhua jollekkin niin ei oikeastaan ole sitä juttukaveria..Joskus kun saan puhua jollekkin niin huomaa miten hyvää se tekee,,siis ihan normi elämän kommelluksien ja ilojen jakaminen on loppujen lopuksi hirveän tärkeää..

ap. kirjoitti:

Minulla taas oli opiskelujen aikana jotenkin itseni kanssa vähän vaikeaa ja energiaa meni uuteen elämänvaiheeseen sopeutumiseen ja entisten ystävien jäädessä pois (eri paikkakunnat, uudet kuviot ym.) ei luonnollista ystävystymistä tapahtunut. Taisin olla aika luontaantyöntäväkin koska oli tosiaan niin paljon uutta että sopeutuminen vei kaiken huomioni. En myöskään etukäteen osannut ajatella että vanhat ystävät voivat noin vaan jääd pois, sekin varmasti harmitti..

Jälkikäteen olen juuri miettinyt että olisi ollut helppo tehdä uusia ystävyyksiä tuolloin. En nyt varsinaisesti haikaile menneiden perään. Nyt vain olen vähän nollatilanteessa että mitenkäs nyt etenisi tämän asian kanssa kun omat fiilikset on kohdallaan. :) Ja samanlaisia ajatuksia siitä, että kun nyt jotain tapahtuu mistä haluaisi puhua jollekkin niin ei oikeastaan ole sitä juttukaveria..Joskus kun saan puhua jollekkin niin huomaa miten hyvää se tekee,,siis ihan normi elämän kommelluksien ja ilojen jakaminen on loppujen lopuksi hirveän tärkeää..

Lue lisää

Aivan. Kun iso joukko nuori ihmisiä aloittaa opiskelu uudessa paikassa on siinä ensimmäisillä viikoilla se otollisin hetki uusien ystävien/porukoiden saamiseen. Mutta entä sitten kun tämä on mennyt ohitse? Eikä mulla työelämässä vakiintuneesti olevalla perheenisällä ole aikaa lähteä opiskelemaan...

Olen joutunut muutaman vuoden välein vaihtamaan asuinpaikkaa työasioiden vuoksi. Minulla on harrastuksia mutta nekin ovat enemmän yhden hengen harrastuksia(hiihto/juoksu jne). On minulla myös yksi harrastus missä on sosiaalista kontaktia mutta kun tulee harrastusseuraan uutena jäsenenä vakiintuneiden piirien keskelle niin ei siitäkin tuntuu olevan vaikeaa sitä ystävyyttä rakentaa. Edellisessä asuinpaikassa tästä harrastuksesta sain yhden kaverin mutta kun häneen kanssa jutteli puhe oli aina harrastusvälineissä(hänen) ja mitä roinaa hän oli taas netistä mennyt hankkimaan. No on tuokin parempaa keskusteluseuraa kun ei mitään. Mutta hän ei esimerkiksi avioerostaan ole sanonut minulle sanaakaan niin emme kai kovin hyviä ystäviä ole??

valvoja247 kirjoitti:

Aivan. Kun iso joukko nuori ihmisiä aloittaa opiskelu uudessa paikassa on siinä ensimmäisillä viikoilla se otollisin hetki uusien ystävien/porukoiden saamiseen. Mutta entä sitten kun tämä on mennyt ohitse? Eikä mulla työelämässä vakiintuneesti olevalla perheenisällä ole aikaa lähteä opiskelemaan...

Olen joutunut muutaman vuoden välein vaihtamaan asuinpaikkaa työasioiden vuoksi. Minulla on harrastuksia mutta nekin ovat enemmän yhden hengen harrastuksia(hiihto/juoksu jne). On minulla myös yksi harrastus missä on sosiaalista kontaktia mutta kun tulee harrastusseuraan uutena jäsenenä vakiintuneiden piirien keskelle niin ei siitäkin tuntuu olevan vaikeaa sitä ystävyyttä rakentaa. Edellisessä asuinpaikassa tästä harrastuksesta sain yhden kaverin mutta kun häneen kanssa jutteli puhe oli aina harrastusvälineissä(hänen) ja mitä roinaa hän oli taas netistä mennyt hankkimaan. No on tuokin parempaa keskusteluseuraa kun ei mitään. Mutta hän ei esimerkiksi avioerostaan ole sanonut minulle sanaakaan niin emme kai kovin hyviä ystäviä ole??

Lue lisää

Niin siinä menee oma aikansa että kaveruus syvenee ystävyydeksi. Toisaalta, helpoimmat ystävyydet minulla on alkanut niin että heti alusta pystyy puhumaan mistä vaan. Vanhemmiten ihmiset eivät myöskään ole niin ennakkoluulottomia, vaan johtopäätöksiä tehdään väärinkin perustein. Varmasti itsekin siihen sorrun vaikka tietoisesti haluan kohdata kaikki avoimin mielin.
Mulla ei myöskään ole harastuksia joissa oltaisiin porukassa..Pitää ehkä sellaisia hankkia, jos keksin jotain mitä oikeasti haluaisin tehdä..

ap. kirjoitti:

Niin siinä menee oma aikansa että kaveruus syvenee ystävyydeksi. Toisaalta, helpoimmat ystävyydet minulla on alkanut niin että heti alusta pystyy puhumaan mistä vaan. Vanhemmiten ihmiset eivät myöskään ole niin ennakkoluulottomia, vaan johtopäätöksiä tehdään väärinkin perustein. Varmasti itsekin siihen sorrun vaikka tietoisesti haluan kohdata kaikki avoimin mielin.
Mulla ei myöskään ole harastuksia joissa oltaisiin porukassa..Pitää ehkä sellaisia hankkia, jos keksin jotain mitä oikeasti haluaisin tehdä..

Lue lisää

Hyvän ystävyyden rakentaminen vie varmaan aikaa. Valitettavasti minä en ole koskaan päässyt kaveruussuhteissa niin pitkälle. Joskus tosiaan törmää ihmiseen, joka tuntuu olevan joka asiasta samaa mieltä ja tuntuu että hän olisi "sielun veli". Valitettavasti toinen ei ajattelekaan asiaa samalla tavalla. Kun yrität pitää tiiviisti yhteyttä tämä toinen ahdistuu ja lähtee karkuun.

Ennakkoluuloja on varmasti eikä niitä itse aina tiedosta. Valitettavasti asiassa voi tulla pettymyksiä. Töissä on eräs ujo ja hiljainen ihminen. Naimisissa oleva kolmen lapsen äiti. Mietin voisiko meistä tulla ystäviä koska hänellä on samanlaisia harrastuksia kuin minulla? Valitettavasti hänen käyttäytymisestään on viime viikkoina selvinnyt sellaista etten voi arvostaa häntä. Ja jos toista ei voi arvostaa tämän holtittoman käyttäytymisen vuoksi niin ei siitä voi tulla ystävääkään?

Mistäpäin olet?

Minäkään en tunne itseäni yksinäiseksi! hetkellisesti toki joskus, mutta nopeasti ne menee ohi. Pitää vain olla avoimin ja iloisin mielin niin tutustuu :) tuo asenne on minulla ainakin auttanut.. Pitääpä katsoa tuo fb-ryhmä..