Toisen maailmansodan aikana eräs Skotlantilainen nainen sai hallitukselta viestin jonka mukaan hänen miehensä oli kadonnut rintamalla. Kun kuukausiin ei kuulunut mitään viestiä, hän päätteli miehensä kuolleen. Hänen ystävänsä kehottivat häntä hakemaan lohdutusta spiritisti- istunnosta, jossa hän yrittäisi ottaa yhteyttää mieheensä.
Sen hän tekikin. Hän saattoi tunnistaa miehensä äänen. He keskustelivat monista henkilökohtaisista asioista. Rouva jatkoi istunnoissa käyntiä. Mutta eräänä päivänä hänen miehensä astui elävänä ja terveenä heidän kotiovestaan sisään. Hän ei ollut missään vaiheessa edes haavoittunut vakavasti. Valehteleva henki oli käyttänyt naisen yksinäisyyttä hyväkseen ja jäljitellyt hänen puolisoaan. (Lähde Mitä kuoleman jälkeen s.41-42 George E Vandeman)
Ei turhaan Raamattu varoita vainajahengistä jotka ovat langenneita enkeleitä (demoneja)
Raamattu ilmoittaa noin 50ssä eri kohdassa kuolleen ihmisen tilan tiedottomaksi syväksi uneksi josta herätään vasta ylösnousemuksessa. (Poikkeuksen muodostavat ainoastaan Henok, Elia, Mooses ja se pieni nimeltä mainitsemattomien joukko, joka otettiin taivaaseen Golgatan tapahtumien yhteydessä. Ilmestyskirja puhuu heistä 24 vanhimpana.
"Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään"
"Heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
"
"Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä." (Saarn. 9)
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy" "niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa." (Job.14)
Ovatko kuolleet, todella kuolleet?
5
101
Vastaukset
- Ilpo111
Tämä aloitus oli monelle varmaan yllätys? Jo aikoja sitten kirkko on hylännyt Lutherin opetuksen kuolleiden tilasta joka on Raamatun mukainen.
Niinpä eräs saa-tanan palvojien pappi oli kehunut, että he omassa seurakunnassaan opettavat sitä samaa mitä muutkin kirkot opettavat, lukuun ottamatta seitsemännenpäivän adventisteja, että "kuolemaa ei ole"
Vihollinen hyötyy paljon vallalla olevasta sielunkuolemattomuusopista sen perusteella hän voi ilmestyä kenen kuolleen, tai elävän hahmossa tahansa ja valehdella ja pettää tätä katteettomilla lupauksilla.
Raamattu ei missään kohti opeta, että ihmisellä olisi kuolematon sielu vaan se sanoo: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." (Hes.18:4) - hannu war.
JEESUKSEN SANAT: Joka elää ja uskoo minuun se ei ikinä maista kuolemaa!
Toinen siihen verrattava on. Joka uskoo minuun se ei ikinä kuole.- hannu war.
Missä ruumiinsa jättäneet sitten ovat?
On kaksi todellisuutta, lihassa olevat ja taivaallisessa lihassa olevat, joista raamattu puhuu, erilaisista lihoista. Taivaan alueella on myös niitä, joista sanotaan "Vanhurskaita henkiä" ollen hengen muodossa.
On siis useampia alueita, joissa on henkien elämää, sanoohan Apostoli Paavalikin käyneensä kolmannessa taivaassa. Taivaita on siis useita. Hän kuuli siellä kerrottavan outoja asioita, joista ei ollut lupa puhua. Huomaa siis lukijani, eivät kuolleet puhu mitään, vai onko kuolemassakin tietoisuutta ajoittain, on.
Rikas mies ja Lasarus kertomuksessa niin on.
- Ilpo111
"JEESUKSEN SANAT: Joka elää ja uskoo minuun se ei ikinä maista kuolemaa!
Toinen siihen verrattava on. Joka uskoo minuun se ei ikinä kuole"
Jeesuksen sanoista huolimatta kaikki Aadamista lähtien ovat kuolleet. Mitä hän noilla sanoilla tarkoitti. Hän tarkoitti niillä sitä toista kuolemaa, eli tulista järveä josta ilmestyskirja puhuu.
Kun Raamatusta tutkitaan jotakin tiettyä aihetta totuuden selville saamiseksi, täytyy etsiä kaikki ne kohdat joissa kyseistä aihetta käsitellään.
Esim. Kuolemanjälkeisestä tilasta, Raamattu mainitsee sen noin 50 kertaa olevan tiedotonta unta. Vastaavasti niitä tekstejä joista voisi saada päinvastaisen käsityksen, on vain 2 tai 3.
Jos otamme vain nuo kaksi tai kolme ja rakennamme uskomme niiden varaan, silloin nuo muut menettäisivät merkityksen ja meillä olisi vaara joutua harhaan. Raamattu ei kuitenkaan oikein ymmärrettynä ole mikään sekava kirja vaan se sanoma on sopusoinnussa itsensä kansa.
Niinpä meidän kanttaa hieman tarkemmin tutkia noita selvään vähemmistöön jääviä tekstejä. Voisiko ne olla vertauksia tai Raamatun runollista kuvakieltä.
Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on selvästikin vertaus.
Siinä on yksityiskohtia, esim. Pelastettujen paikka mainitaan Abrahamin helmaksi. Abrahamko meidät pelasti. Ei todellakaan. Jeesus meidät pelasti, hänelle kunnia kirkkaus ja kiitos iankaikkisesti Aamen.
Jeesus kertoi tämän vertauksen rikkaille ja rahan ahneille kuulijoille. Juutalaiset näet uskoivat, että rikkaus on erikoinen Jumalan siunaus ja köyhyys vastaavasti Jumalan langettama kirous. (Egyptiläisillä oli vastaavanlainen kertomus)
Jesajan 14 luvussa kerrotaan Baabelin kuninkaasta, samalla se on vertauskuvalista kieltä sielunvihollisen kohtalosta.
Siinä kerrotaan kuolleiden hegistä jotka näyttäisivät ymmärtävän jotakin mutta siinä puhutaan myös sypressipuista jotka nauravat ja puhuvat. Eli kyse siinä on Raamatun kuvakielestä eikä sitä näin olen voi ottaa kirjaimellisesti
Eli jos Raamatun tulkinta johtaa siihen, että se alkaa kumota itse itseään silloin olemme ymmärtäneet sen sanoman väärin. Raamattu, kun sen oikein ymmärtää on täynnä sopusointua ja kauneutta. - atte34343
Kuolleet ovat kuolleita..osa on jo maatunut ja monista jäljellä pelkät luut..Uskikset tietty uskoo et on jokin "sielu" mutta siitä nyt ei ole yhtään todisteita..Kuolemaan päättyy kaikki minun mielestäni!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882