Olen tänne palstalle vuosien mittaan jonkin verran kirjoitellut, vaihtelevalla aktiivisuudella. Syybä tänne muuttoon oli ateismi-palstan ennalta-arvaamaton poisto-polittikka, joka saattoi poistaa vaikka jo 2 viikkoa käynnissä olevan keskustelun ilman mitään näkyviä syitä.
Mutta tässä tämän palstan loppua kohti mentäessä, ajattelin vielä kerrata ne minun mielipiteeni ja argumenttini näihin uskonasioihin liittyen.
Ensimmäisenä olisi varmaan se ikuinen pahan ongelma. Vaikka poistettaisiin kaikki ihmisen tekemät teot ja laitettaisiin ne vapaan tahdon piikkiin, niin se kuitenkin jättäisi meidtä elämään planeetalle joka on kaukana ideaalisesta.
Sillä eikö meidän tulisi ajatella että tämän maailman luonut jumala ei joko välittäisi luoda parasta mahdollista silmäterilleen, tai sitten että haitalliset voimat olisvat tämän jumalan välittämisen tai auttamiskyvyn ulottumissa?
Toisekseen, kuka meistä haluaisi että heistä enemmän tai vähemmän hyvinä ihmisinä kirjoitettaisiin samaa kuin mitä raamattu kirjoittaa jumalasta?
Eli, halauaisiko joku teistä että maailman myydyin kirja olisi sellainen tekele joka kertoisi kuinka sinä olisit komentanut ihmisiä kansanmurhiin, tappanut ihmisiä, käskenyt vanhempia tappamaan lapsensa tai mittän muuta vastaavaa?
Mutta tästä huolimatta, tämä kristinuskon väitetty jumala olisi joko syyllistynyt moisiin tekoihin, tai sitten sallinut että hänestä kerrotaan valheita tuhansien vuosien ajan. Olisiko tämä todellakin oikeudenmukaisuuden huippua edustavan tahon toimintamalli?
Kolmanneksi näkisin ongelmana koko raamatun sukupuolitasa-arvon vastaisen perusrakenteen.
Jumalaa kuvataan taivaan isäksi, kuninkaaksi ja niin edelleen. Ei minkäänlaisia naisellisuuteen viittaavia nimikkeitä missän lukemattomien sanojen joukossa. Sillä eihän jumala kai voisi mitenkään olla mies sukupuoleleltaan?
Eikö sukupuolen koko tarkoitus ole olla PUOLI jostain, eli miespuolisen sukupuolen olemassaolo jumalalla edellyttäisi sitä että tälllä olisi naispuolisia kumppaneita joihin verrata omaa olemassaoloaan?
Ja tälläiseltä (oletttavasti) sukupuolettomalta taholta toisen sukupuolen laittaminen toissijaiseen asemaan joko biologisesti tai teologisesti tuntuisi äärimmäisen omituiselta.
Olisihan niitä muitakin vastalauseita, mutta jos nyt nämä olisivat ne etummaiset ja kaikkein keskeisimmät siinä mitä tulee uskomiseen yliluonnollisiin hahmoihin ihmiskunnan taustavoimina...
Loppukaneettini...
boxerblock
0
68
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain35110229Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112922Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2852306Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1242096Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U381873SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011673Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411643- 1471557
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin721385Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931056