Yhtenäisyysvaatimuksistaan < : joilla se ylläpiti yllä vuosisatoja uskonnollispoliittista herravaltaansa esiintyen maassamme saksalaisilta omaksumansa germmaaniperinteen mukaisesti läänittäen maatamme luterilaisena kansankirkkona. Tämän se teki Ruotsin kuningasvallan perustalta sen omaksuman uskonnon, "luterilaisuuden", ja sen kirkkoruhtinaisen sekä palkkapapistojen herravallan avulla, ilman että tämän "porttovallan" perusteiden kyseenalaistaminen tullut aikanaan kuuloonkaan, - sillä myös pohjoismaiset pienet jälkikatoliset porttokirkot (lut.kat.) oli intergoitu valtiovaltaan voimakkaasti lainsäädäntöä myöten, eli erityiseen ne oli läänitetty kirkkoherroineen uskontofasistiseen monopolivaltaan sekä kiistattomaan erityisiasemaan, jonka avulla suomalaisiakin on vuosisatoja alistettu siis kirkkojen verokarjaksi, maailmassa jonne kirkko on asettunut taloksi, verovoutina keskelle lähes jokaista suomalaista pienintäkin tuppukylääkin.
Nyt tämän pakkovallan aika on päättymässä, ja ketään ei enään voida pakkolakien avulla pakottaa tällaisten uskontojen ja kirkkojen antikristilliseen pakkovaltaan. Tämän seurauksena kirkko on nyt hädissään ja arvokaaoksessa, jossa se kasvavan sekaannuksen vallassa yrittää epätoivoisesti myyskennellä itseään yleishyödyllisenä suvaitsevaisena toimijana, tarjoten rajatonta rakkauttaa kaikille syli avoinna ja haarat levällään joka suuntaan.
Kirkko on joutunut luopumaan tiukoista valtiokirkollisista
2
120
Vastaukset
- 1 + 2
Niinhän se joutuu tekemään kun päätuote, oppi, ei maistu edes sen markkinaihmisille!
Jos kansa tietäisi kuinka vähän kirkon palkolliset ihan oikeasti uskoo esim. uskontunnustukseen, niin kirkosta erottaisiin vieläkin huomattavasti enemmän.
Tieto tästä kirkon sisäisestä maallistumisesta leviää tietenkin yhä suurempien joukkojen pariin ja tulos näkyy:
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/ - Kuudes pykälä
Suomessa on valtionkirkko, joka on sinänsä oikea termi, vaikka oikeastaan onkin niin, että valtio ei juuri sanele, mitä kirkko tekee, vaan se on kirkko joka sanelee, mitä valtio, eduskunta tekee. Sikäli meillä onkin olemassa luterilainen kirkkovaltio, jossa valtio kerää kirkon jäsenmaksut ja antaa lisäksi yhteisöveron tuotosta noin 100 miljoonaa euroa kirkolle.
Tässä luterilaisessa kirkkovaltiossa kirkolliskokous päättää, millaisen kirkkolain eduskunta saa "päättää" eli hyväksyä. Ja kirkon pappien pestit eli työtehtävät katsotaan kuuluvan julkisen toimen tehtäviin eli ne rinnastetaan kunnan ja valtion toimenhaltijoiden hommiin..
Samoin valtio leimaa virallisessa väestörekisterissä kirkkoon lapsikasteen kautta liitetyt lapset luterilaisiksi, ja pakottaa nämä kirkon jäseniksi leimatut lapset koulussa uskonnon opetukseen.
Painostus kunnallisen päiväkodin ja koulun järjestämään uskonnonharjoituttamiseen osallistumisen varmistamiseen hoidetaan päiväkodin ja koulun johdon ja henkilökunnan toimesta.
Eroamalla kirkosta myötävaikuttaa julkisen vallan ja luterilaisen kirkon suhteiden normaalistamiseen sivistysvaltiolle kuuluvaan, myös katsomuksellisia ihmisoikeuksia kunnioittavaan muotoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2904771Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969