Viihdyn parhaiten yksin, ihmiset kummaksuu

Oisko asperger sulla?

Sama juttu itsellä. Viihdyn yksin ja kahvitauot on maximi jota kestän. Juhlat rankkoja, väsymys valtava niiden jälkeen. Ei kaikkien ole pakko viihtyä laumassa!!

Kyllä on tullut kommenttia että pitäisi poistua kotoota joskus etten tule mökkihöperöksi.. Mutta kun itsellä hyvä olla, kahvittelu kaverin kanssa joskus ok ja työssäkäynti riittää sosiaaliseksi elämäksi niin ei kai se väärin voi olla.. On niin paljon mietittävää ja tekemistä muutenkin. En halua tuhlata aikaa sellaiseen mistä en pidä! Sama se olisi jos ihmiset jotka tykkää viettää aikaa muiden kanssa kiellettäisiin jatkuva osallistuminen kaikenmaailman kahvitteluihin, sukulointiin ym. Yksin viihtyvät väsyvät liiasta ihmismäärästä ja ajasta heidän kanssaan (pieninä annoksina ok) ja vastaavasti sosiaaliset ihmiset ahdistuvat jos joutuu olemaan yksin.

Mulla oikeestaan samoja piirteitä, mutta ei ole aspergeria. Viihdyn paremmin pienissä ryhmissä. Se, että ei oo päällepäsmärinä isossa porukassa, on kovin normaalia.

Olet luultavasti masentunut.

Introvertti, ei tuossa sen kummempaa. Tunnistan myös itseni kuvauksestasi ja siksi onkin vaikea löytää parisuhdetta; en kertakaikkiaan jaksaisi pyöriä "yöelämässä". Työni on erittäin sosiaalista ja edellyttää esillä olemista, samoin osa vapaa-ajalla harrastamistani asioista, joten mieluiten viettäisin vapaa-ajan kotona, mutta ei ne yksinäiset viikonloppuillatkaan loputtomiin mukavia ole.

Mulla sama, mutta äärimmäisessä muodossa. Kavereita ei ole yhtään, enkä käy töissäkään. Jos kävisin töissä, niin vain ja ainoastaan rahan takia. Kahvihetkiä muiden kanssa inhoan. En kaipaa oikeastaan minkäänlaista sosiaalista kontaktia. Kerran kuussa sukulaisilla on ihan ok. käydä, mutta selviäisin ilmankin.

Kiva kun kertoilitte tässä ketjussa. Minäkin nykyään olen tosi paljon yksin, päiviä. Nykyään vanhempana siedänkin sitä ikein hyvin, aikoinaan kyllä ahdistikin, jos täysin yksin monta päivää. Siksi tein työtä pitääkseni joitakin kontakteja yllä. Nykyään ne eivät huvita. On tullut kokemus, ettei saman sukupuolen kavereiden kanssa oleminen varsinaisesti anna enää mitään. Enkä minä osaa mitään tehdä kimpassa toisen kanssa. Se mikä aikoinaan sujui, oli keskustelu, mutta musta tuntuu, että kaikki puheenaiheetkin jo keskusteltu.

Mä fundeeraan juttuja ja ilmiöitä paljon itsekseni, ei ole tarve niitä jakaa. Harvoin toista edes samat asiat kiinnostavat. Minä kylläkin viestittelen. Mulla on virtuaaliystäviä, jotka kuitenkin ovat myös oikeasti olemassa ja tunnen heidät hyvin. Enää en jaksa tehdä niitä kahveilla käymisen treffäjäkään.

Joskus stressaa, kuin tällainen olisi jotenkin hengenvaarallisena kielletty. Jollen ole ahdistunut ja tarvittaessa pystyn sosiaalisuuteen, kanssakäymiseen, keskusteluun, asioiden hoitoon, niin, tämä on mun persoonalle paras näin.

Sosiaalisten ihmisten on vaikea hyväksyä ihmiset jotka eivät kerro itsestään koko elämän stooria. Jotkut jopa pelkäävät sulkeutuneita ihmisiä koska he eivät kerro ajatuksiaan ja mietteitään. Haluan säilyttää yksityisyyteni enkä kuulu "somejuttuihin" voin keskustella kahdenkesken pitkäänkin, kuunnella ja auttaa toista mutta jos on omia murheita, käsittelen ne itsekseni. En ole elämäni aikana tavannut sellaista ihmistä johon luottaisin 100%. Kun ihminen oikeasti kuuntelee toista, ymmärtää asioita paljon enemmän ja tieto lisää tuskaa. Olisihan se paljon helpompi tie kulkea pää tyhjää täynnä..

On ihmisiä jotka haluaa olla yksin, niitä jotka ovat yksin tahtomattaan ja myös heitä jotka ovat yksin ihmisten keskellä.

Parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Tunnen muutamia ihmisiä jotka viihtyvät lähinnä vain itsekseen. Käyvät töissä, ovat kohteliaita ja joillain on perhe. Heille riittää muutaman kerran vuodessa ystävien näkeminen. Joillain on pienempi sosiaalinen ympäristö. Miksi pitäisi olla jotain muuta kuin on jos on onnellinen??

Minkä ikäinen olet?

No aspergerihän siinä täytyy olla jos väittää oikeesti viihtyvänsä yksin. Muussa tapauksessa kyse on vaan katkerasta itsensä huijaamisesta joka purkautuu ajoittain "yhyhyy olen niin yksin"-kohtauksiin. Esim. itsekin väitän itselleni usein viihtyväni yksin mutta sitten tulee noita vitutuksia kun ei ole kavereita, naista eikä mitään.

Oletko kertonut läheisillesi että olet onnellinen ihan omissa oloissasi?

Viihdyn yksin ja se vaikuttaa olevan monille vaikea ymmärtää. Myös se että jos en halua jutella tai nähdä ketään ja joku kuitenkin yrittää pyytää jonnekin tai jutella. Tottakai vastaan kohteliaasti mutta en ala kenenkään hovinarriksi tai viihdyttäjäksi että vain tämän toisen ihmisen takia alkaisin väkisin juttelemaan tai näkemään. Joo kiitos ei, on koettu sekin aika jolloin kuvittelin että olen jotenkin "vääränlainen" kun halusin olla yksin ja sitten olin väkisin ihmisten kanssa. On kai jokaisella oikeus valita itse seuransa, kaikista ei tarvitse pitää. Sekä oikeus määritellä itse kuinka paljon ihmsiä näkee tai on näkemättä.

ne jotka harrastavat ns. small talkkia niin ovat todella onnettomia. työpaikalla ollessa (harjoittelija) elikkä orjana en harrastanut kyseistä toimintaa ja ns työkaverit ihmettelivät sitä tottakai selkänitakana. siinä samalla aina puhuivat paskaa myös toisistaan toistensa seläntakana mutta aina kun näkivät toisiaan esim kahvitunnilla,tupakka tauolla ym niin olivat niin parasta kaveria kuin vaan voivat. yksinkertaisesti kaikki on vain valehtelevia paskoja. aloittajassa ei ole mitään vikaa.

Kävin tekemässä aspergertestin, ei ole sitä eli olen ihan vain yksin viihtyvä!!

Sinulla on läheisiä ja kavereita, joiden seuraat saat, kun yksinolo tympii. Monella yksinäisellä ei ole ketään. Siinä on iso ero. Harva viihtyy erakkona ilman mahdollisuuttakaan olla välillä muiden seurassa. Omasta tahdostaan ajoittainen yksin viihtyminen on varmaan ihan tavallista. Silloin ystävät ovat olemassa, vaikka eivät joka hetki läsnä.

Entäpä jos ihan kohteliaisuuden vuoksi suostuu näkemään "ystäviä" vaikkei huvittaisi..

Noh, miten sanoa nätisti ettei halua tavata? Osa on ymmärtänyt haluttomuuteni kahvitteluun ym. Mutta osa ei.. Jäänyt kuin takiainen..

Ehkä olet narsisti?

"Läheisten ja kavereiden mielestä tämä minun yksinään viihtymiseni on extremeluokkaa ja kuulemma oikein haitallista. Tämän tästä saa kuulla kuinka "huolissaan" kaikki minusta on kun olen niin "yksinäinen"."

Tuo on hyvin tyypillistä narsistin puhetta. Olen kuullut aivan samaa isältäni, äidiltäni, mummoltani ja siskoiltani. Luokittelen heidät kaikki narsisteiksi sillä perusteella että he osaavat olla hyvin ilkeitä ja kylmiä saadakseen oman tahtonsa läpi, mutta jos he eivät onnistu vaikuttamaan toisiin ihmisiin ilkeyden avulla, alkavat he "välittämään" toisista ihmisistä. He siis alkavat esiintymään ihmisinä jotka välittävät toisista ihmisistä ja pelkäävät heidän puolesta. Yksinäisyys kun on todella pelottavat asia. Saattaa tulla mörkö sängyn alta jos nukut yösi yksin. Narsistit käytännössä yrittävät juurikin pelotella ihmisiä erilaisin keinoin ja saada ihmiset pelkäämään mitä käsittämättömämpiä asioita, kuten mm. yksinäisyyttä. Narsisteille yksinäisyys on kuitenkin hyvin tuhoisaa koska he ovat tottuneet elämäntyyliin missä käytetään kylmästi toisia ihmisiä hyväksi saadakseen itselleen sellaisen elämän minkä haluaa, toisten ihmisten kustannuksella. Ja useimmiten narsistit ovat siltikin tyytymättömiä elämäänsä ja syyllistävät uhria siitä että uhri on pilannut heidän elämänsä koska uhri ei ole tarjonnut heille parempaa elämää.

Kannattaa pysyä omissa oloissa yksinäisenä koska narsistit yrittävät pelottelun avulla vain löytää keinoja millä laittaa toisen ihmisen palvelemaan itseään. He tarjoavat turvallisuutta jotta ihmisen ei tarvitse pelätä yksinäisyyttä, mutta tähän liittyy aina ehtona se että ihminen toimii kuten narsisti haluaa ja tekee palveluksia narsistin hyväksi. Usein narsistille riittää se että uhri ei asennoidu narsistia vastaan, mutta esiintyy rauhallisena silloin kun narsisti tutustuu toiseen ihmiseen jotta narsisti löytää tästä uudesta ihmisestä uuden uhrin jota käyttää hyväksi. Tätä kautta aiempi uhri on osasyyllisenä siitä ettei hän ole varoittanut uutta uhria siitä että narsisti käyttää ihmisiä kylmästi hyväksi eikä välitä pätkän vertaa toisten tulevaisuudesta.

Ei tuohon yksin olemisen tarpeeseen tarvitse olla mitään erityistä, on vain looginen ajattelija luonneryhmään kuuluva ihminen. Tarve olla yksin on suurempi kuin muilla kolmella luonneryhmän ihmisellä.

Itse kuulun tuohon luonneryhmään ja aina olen tarvinnut yksin olemista. Mutta tämän yksin viihtymisen moni kokee sairaudeksi, etenkin ne, jotka eivät pysty olemaan yksin, ovat läheisriippuvaisia ja tarve leimata sairaaksi liittyy myös narsistiin.
Ovat esim. hyvin miellyttäviä etenkin parisuhteen alussa, mutta kun pääsee kaksin, näyttää hyvin äkkiä alistajan ja hakee keinoja, jolla "vangitsee".
Jos ihminen ei pysty olemaan yksin, ei se pysty olemaan kaksinkaan, ei ole yksilöllistä kehitystä ja toisten tukemista omina yksilöinä parisuhteessa. Kyllä hyvä olla yksin on avain myös hyviin ihmissuhteisiin.

Itse olen kyllä asperger. Osa sen kuvauksista osuu kyllä hyvin itseeni. Sosiaalisuutta olen kyllä etsinyt itsestä ja kasvanut sitä kauan ja vanhempana olen vasta kyennyt olemaan läsnä.
Töissä työkaverit ovat ihmetelleet tarkkanäköisyyttä, joka oli kauan mysteeri itsellenikin. Sitä vain huomaa asioita, jotka voivat olla hyvin pieniä yksityiskohtia, mutta hyvin ratkaisevia.
Eikä kyseessä ole mikään outous vaan puhtaasti tunneälyn vahvuus, intuitio, joka toimii kärkialueena. Poikkeava luovuus on itselläni sangen vahva.

Kolmantena piirteenä on flow tilojen nautinto, silloin syntyy uutta. Yleensä runoja ja mietelauseita, näytelmätekstejä, pakinoita, mutta myös käsityöt inspiroituvat lisää ja saavat uusia ideoita. Piirtäminen ja maalaaminen myös osittain.

Aivan sama miten ihmiset sitten diaknosoivat, ei hetkauta onko asperger tai ei.
Ei se merkitse mitään, se merkitsee, että viihdyn yksin itseni kanssa.
Kyllä ne ongelmat ovat aina niillä, jotka leimaavat toisen jos eivät saa otetta millä saada hallita.

mielestäni ihmisillä on pääsääntöisesti oikeus viettää sellaista elämää kuin haluavat silti minusta menee kyllä itsekkyyden piikkiin jos ei juuri koskaan voi vaivautua tapaamaan esimerkiksi omia vanhempiaan kai heille sentään jotain on velkaa elämästään.Olisi kauhea ajatella että itselle rakas lapsi jota on hoivannut ja huoltanut ruokkinut,kouluttanut ja rakastanut ei viitsisi vaivautua koskaan vanhempiaan tapaamaan, kyllä tietty välittäminen muista ihmisistä kuuluu mielestäni inhimillisen elämään.Itsekin viihdyn paljon yksikseni,nautin siitä ja minulla on mielestäni oikeus omanlaiseen elämään silti koen että on niitä jotain velvollisuuksiakin eihän nyt sentään aina ja ihan kaikessa voi mennä minä itse ja vain MINÄ asenteella

Hei!
Olen kai melko yksinäinen, mutta viihdyn yksin oloissani paljon.
Yksin oleminen ei sitä tarkoittaa yksinäisyyteen eli yksin on sellainen välillä rauhaa ja välillä vaikka kaverin/ystävän näkeminen.
Kuulin lapsuudenkaveriltani , että hänen työtoveri kummaksuu minusta siksi olen "yksinäinen" usein eikä nähnyt lainkaan,että minulla edes jonkun kanssa seurassa tai hengailla jonkun kanssa.
Hänen työtoveri kyllä minulle aivan tuttava,mutta en hänen nimeä tiedä. En itse ole epäsosiaalinen enkä liian sosiaalinen kuin kohtuullisen.
Tapaan melko usein perheeni kuin liian vähän kavereita/ystäviä näkeminen. Ei he lainkaan pyytänyt minua vaikkapa kahville niin en minäkään pyytänyt heiltä.
Lapsuudenkaverin työtoveri haluaisi kyllä tulla juttelemaan minulle,mutta syynä on kommunikoinnin takia kun en ihan ole kuuleva.
Pärjään kyllä kuulevien kanssa,koska kuulokojen avulla.Ei hänkin tiedä,että pystynkö puhumaan tai en vai täytyykö viittomalla.
Aina yksi huono puoli heille saa miettimään miten tai osaako mitään.Hengailen paljon yksin ilman kaveria tai seuraa, koska tottuin siihen. Lenkitän koirat joka päivä yksin,mutta hyvä vain olla.
Kyllä sain uusia ihmisiä tutustunut ollut , mutta näen joskus tai harvoin heitä siksi en mitään miettinyt/ajatellut heistä.
Tosiasiassa,että ihmisiä on erilaisia sekä asenteiden kanssa eri tavalla.
Esimerkiksi joku heistä vaikka kaveriporukassa yhdestä kaverista aika vaativa "päättää ketkä kaverit saa tai ei tulla".
Olihan minulla kokemusta ,että selkäni takana puhuttu vaikka mitä paskoja.. En yhä välitä. En tarvinnut olla heidän kanssa tekemisissä tai en enää heidän kavereita (pistin välit poikki).
On minulla kolme vanha koulukaveria "vihollisia",että emme enää todella kavereita kun emme moikattu tai mitään. He kyllä ääliöitä tyyppejä.
Jos liikaa yksinäinen vaikka jos ei ole lainkaan ystäviä/kavereita niin tosi pahalta.
Pitäisi olla edes yksi kaveria tai 3 kaveria tai ystäviä joku, kelpaisiko se.
Totta on, että ihmiset ei aina ymmärtää kun miksi näin viihtyä yksin oleminen paljon tai ihan yksinäinen paljon. Siksi ehkä heille ei ole kokemusta.
Lisäksi olen myös sinkku.
Jos joku kysyy minulta "yksinäinen" niin vastaisin :" Minä viihdyn oikein yksin olemista, onko se ongelma?"
Jos viihdyt aivan hyvin yksin tai haluat olla näin yksin oloissasi niin sinun oma asiaa.
He "huolissaan" siksi voi ehkä olla ,että pelkäisi jotain tai kuinka voi olla "yksinäinen" vaikka eikö kaipaa yhäkään ihmisten kanssa.
Vähän ymmärrän miksi he huolissaan ,mutta ei mahtaa mitään kuin selittää "on kaikki hyvin".

Itse olen 27 vuotias nuorimies ja viihdyn todella hyvin yksin. Olen kyllä ihmisten kanssa päivittäin tekemisissä ja kavereihin yhteydessä mutta jos pitää valita esim illanvietto kavereiden kanssa tai rauhallinen ilta koiran kanssa niin valitsen ennemmin sen jälkimmäisen. Jotenkin vaan nautin kun saa olla yksin, monesti olen sanonut että olen enemmän koira ihminen mitä ihmis ihminen :) Sukulaisten kanssa olen enimmäkseen tekemisissä. Olin nuorempana jatkuvasti menossa kavereiden kanssa ja tein uusia tuttavuuksia jatkuvasti mutta nyt vähän vanhemmalla iällä, sanotaan nyt noin 5 vuotta, en ole jaksanut vaivaantua tekemään uusia tuttavuuksia, ja viihdyn tosiaan ennemmin koiran kanssa kotona ja teen omia juttuja mitä että olisin menossa jossakin ulkona tapaamassa ihmisiä. Olen seurustellut useampaan otteeseen ihan pikaisista suhteista vähän pitempiinkin eli se on koettu, mutta nykyään vaan ajattelee että jos se oikea jossakin on niin se kyllä jossakin sattuu kohdalle, jos nyt tällaiseen "kohtaloon" aletaan uskomaan :) Minusta jotankin taas itsestä tuntuu melkein sairaalle kun jotkin ihmiset eivät osaa olla yksin, ei edes paria päivää, ja sitten avaudutaan kun elämä on niin tyhjää ja yksinäistä. Ei meitä kaikkia olla samasta muotista ulos syljetty, kaikki ovat yksilöitä omine vikoineen ja plussineen. On minultakin kysytty että olenko minä yksinäinen mutta yleensä siihen olen vain nauraa hörähtänyt että en todellakaan :) Yksin oleminen on ihan ok, varsinkin jos se on oma valinta, pääasia että teet sitä mikä itsestä tuntuu parhaalle ja saa aikasi kulumaan. Saa olla oman elämän herra! :)

Minulla on mahdollisuus kuunnella sekä suomen- että vieraskielistä puheensorinaa, sillä en asu Suomessa. Kumpikin on yhtä kammottavaa. Miten he voivatkin puhua yhtä aikaa ja mistä he keksivät puheenaiheita?

Ite oon kokonaan yksinäinen/erakko.
0 ystävää, ei kiinnostusta ihmisiin.
Entinen koulukiusattu ja myöhemmin myös kiusattu(mm Youtubessa ja jääkiekkosivuilla sekä omassa urheiluseurassani aikoinaan).
Voisinpa todeta, että ei taida löytyä kovin montaa yhtä suurta erakkoa kuin minä.
Sosiaaliset taitoni on silti kohtuu luokkaa.

se on vain ja ainoastaan tervettä ja suositeltavaa viihtyä yksin. Sillon kun on kavereita itsensä kanssa, ei koskaan ole yksinäinen ;)

Ymmärtää hyvin miksi jotkut ovat yksin jos heitä on aina kiusattu. Muut ihmettelevät ihmiset ei sitä kiusaamistaustaa tiedä.

Minäkin viihdyn erittäin hyvin yksin.
Mielestäni se on myös vahvuuteni. Nuorempana jännitin paljon muiden seurassa ja siitä johtuen kaikki sosiaaliset tilanteet olivat kauheita. No nyt aikuisena en enää jännitä mutta viihdyn edelleen parhaiten yksin saa olla pitkin ja poikin.

Sopivina annoksina lähden ystävien kanssa treffeille ym
Työssäni olen paljon sosiaalisessa kanssakäymisessä ja nautin siitä. Vapaa aikani on minun omaa aikaani ja silloin pidän liikunnasta ja senkin teen mieluiten yksin. En näe tässä mitään ongelmaa.

Yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetäänkin.

Ekstroverteillä on keskimäärin heikompi empatiakyky kuin introverteillä. Sen vuoksi monet ekstrovertit luulevat kaikkien kokevan yksinolon ja yksinäisyyden samalla tavaoin, miten he itse sen kokevat, eli pääosin ahdistavana. He eivät kykene ymmärtämään, että introvertit kaipaavat enemmän yksinäisyyttä ja omaa rauhaa, tarvitsevat sitä akkujensa lataamiseeen, vaikka heilläkin on sosiaalisen kanssakäymisen tarpeita, kylläkin erilaisia ja vähäisemmässä määrin kuin ekstroverteillä.

Kaikki ekstrovertit eivät toki ole empatiakyvyttömiä, mutta keskimäärin heillä on huonompi empatiakyky kuin introverteillä. Tästä syystä he tyrkyttävät kaikille psyykkisen hyvinvoinnin mittariksi sellaista sosiaalisuuden määärää ja sellaisia sosiaalisia toimintatapoja, minkä ovat huomanneet itselleen tarpeelliseksi ja hyväksi.

Moi

Viihdyn yksin todella hyvin.Minulla on perhe ja sukulaisten ja sisarusten kanssa näemme tyyliin kerran kesässä ja talvella ja jos on jotkut valmistujaiset.Soitellaan joskus.Noin 3 ihmistä jotka tietää minusta kaiken ,joihin luotan Tunnettu syntymästä tai aikuusuuden kynnyksellä.Parhaiten viihdyn pienessä ryhmässä.Tykkään juhlista tai menoista MUTTA heti perään on saatava muutama viikoloppu rauhaa.
En käsitä kaiken jakamista kaikille ,enkä ole kiinnostunut muitten tekemisistä
koko aikaa(face book)Isommat elämän kuviot selviää silloin tällöin soittamalla ja tykkään
puhua kaiken samalla.
Töiden kahvi ja ruokatauot on kärsimys.Haluaisin olla täysin hiljaa ja omissa oloissani ja rentoutua vaan joku tulee vastapäätä ja alkaa kysellä ja hölöttää,ahdistun.Kuten joku mainitsi,suuriporukka,valot liian liki,ei sovi minulle.
Olen tehnyt testejä ja olen introvertti.Parasta hiljaisuus,pimeys paljon kynttilöitä ,kaunis talvimaisema,nautin suunnattomasti.Jos joku työ tai muu kaveri tämän lukisi minusta ei varmaan uskoisi.Eli päivä hälyä ,kuusi toipumista.Ekstroverteillä 6 hälyä,yksi toipuminen.Olemme erilaisia ja arvostetaan sitä ja ymmärretään.Ei aina ole kyse mielenterveyshäiriöistä.

Yksinäisyys ei ole oire jostain sairaudesta. Tervekin voi olla yksinäinen. Moniin sairauksiin saattaa tosin kuulua eristäytymistä.
Minun sosiaalisuuteni on hyvin kaksijakoista. Jossain seurassa saatan olla hyvinkin vaitelias. Toisessa taas ylivilkaskin.
Tämä mielestäni kertoo, että seurassa, josta pidän ja tunnen omakseni, olen hyvinkin sosiaalinen.
Seurassa, jota en koe omakseni, vetäydyn mielelläni syrjään. Näissä piireissä olen outo ja pimeä.
Esimerkkinä voidaan pitää yhtä entistä työpaikkaani. Siellä en ystävystynyt kenenkään kanssa. Jos keskustelun sisältö on jotain, mikä ei kiinnosta, tunnen oloni vieraantuneeksi. Jotkut keskustelunaiheet ällöttävät suorastaan minua. En kohteliaisuussyistä mainitse mitä ne ovat.
Tällaisissa työyhteisöissä teen työni enkä avaa turpaani, vaikka mieli tekisi haukkua kaikki kaivoon.

Lukusuositukseni sinulle: Hiljaiset - introverttien manifesti, Susan Cain.

Onnittelut. Useimmat ihmiset eivät siedä omia ajatuksiaan, vaan tarvitsevat jatkuvaa ulkopuolista ärsykettä tunteakseen olevansa elossa. Koska nämä ihmiset eivät osaa ajatella, niin heille on myöskin äärimmäisen käsittämätöntä että joku voisi olla erillainen kuin he. Kysy asettua toisin ajattelevan / asenoituvan asemaan on erittäin heikko,

Syy siihen, miksi tällaisia ihmisiä jotka eivät jaksa / osaa ajatella (heikko mielikuvitus) on niin paljon on yksinkertaisesti niiden suurempi sikiävyys. Tällä ei sinänsä ole tekemistä sosiaalisuuden kanssa kuin enneminkin sillä, että ko. ihmistyyppi elää "hetkessä" pohtimatta menneisyyttä ja suunnittelematta tulevaisuutta. Sitten ovat tuskissaan elatusvaikeuksien kanssa ja syntyy uusi sukupolvi kusipäitä.

http://www.hs.fi/tiede/a1404438420434

Kunnon introvertti ei turhemmin paljastele itseään vaan seuraa ympäristöään, pohtii näkemäänsä ja oppii sekä muiden että omista virheistään.

Jos on ns läheisiä, kuten aloittajalla on ja monikossa, ei voi olla kovin outo eikä yksinäinen.

Jos niitä ei ihan oikeasti ole, niin silloin on.

Itse viihdyn myös hyvin yksikseni enkä silti tunne itseäni yksinäiseksi. Minusta on tervettä että ihminen osaa olla myös yksin koska tunnen monia ihmisiä jotka eivät kertakaikkiaan osaa olla yksin vaan hakeutuvat esim parisuhteeseen ihan vain sen takia kun eivät osaa olla yksin.

Minä viihdyn myös paljon yksin. Perheen kesken olevat juhlatkin on jotain tosi raskaita... Jos olen koko vapaa päivän jonkun kanssa tiiviisti ni se näkyy kyllä seuraavissa päivissä. Oon ahdistunut. Osa ihmettelee tätä mun yksinoloa. Ja joskus jopa epäilen itekin onko tää tervettä, mut näin mun on hyvä olla. Mitä sitten? Alkoholiakin voin ottaa kotona yksinään. Monet nähneet mussa sen ilosen ja räväkän ihmisen, joka ikävä kyllä on löytynyt alkoholin alta... Nämä ihmiset katsovat minua niin kieroon kun näkevät minut selvinpäin... Ja se kummastelu saa ahdistumaan vielä enemmän... Mulle riittää hyvin pari päivää viikossa puhua nopeasti kuulumiset kaverin kanssa. Kahvilla en edes käy. Puuh! Miten turhaa.. aarggg!! Tykkään kattella kotona telkkaria ja olla omissa oloissa. Parisuhteen tämä tekee haasteelliseksi. Siksi olen seurustellut vain kaksi kertaa. Ja sinkkuna menee paremmin. Täytyy todella löytää niin samankaltainen ihminen mitä itse on. <3

Yksin viihtyminen on ihan ok, kertoo lähinnä siitä että tulee itsensä kanssa hyvin toimeen. Nykyään luokitellaan kaikki valtavirrasta poikkeavat jonkin diagnoosin piiriin, erilaisuus suvaitaan vain juhlapuheissa. Itse olen ollut aina yksinäinen ja erittäin herkkä ihminen joten olen saanut selitellä asiaa aika usein tässä matkan varrella. Parisuhteitakin on ollut mutta ne ovat kariutuneet koska en kertakaikkiaan siedä kenenkään jatkuvaa läsnäoloa.
Etäsuhde voisi toimia mutta käytännössä kaikki tapaamani naiset haluavat poikkeuksetta yhteen asumaan ja matkustella jne, joten se siitä. Onneksi on mielenkiintoinen harrastus joten aika ei tule pitkäksi, siis näillä mennään.

Jaa a, no työ vie koko ajan, pakko viihtyä yksin.

Samoin, viihdyn yksin. Oon omituinen, no niin.

Mikähän kumma siinä on, että ympäristö on se joka ahdistuu ja alkaa tehdä diagnooseja kun joku haluaa vapaaehtoisesti olla yksin!
Miksi sitä niin jumalattomasti pelätään?
Miksi ihmeessä ihmiset pelkäävät yksinoloa niin mielettömästi, että hänestä joka haluaa ja pystyy ja tarvitsee yksinoloa, tehdään kummajainen ja sairas ja saatava äkkiä "parannettua" väen väkisin ja vastoin toisen tahtoa?
Minä olen lapsesta asti viihtynyt yksin ja tarvinnut paljon omaa tilaa ihan itselleni. Tyttäreni on saman lainen. Ja kavereita ei kumaltakaan meistä ole puuttunut koskaan. Mielestäni mieletään tasapainoinen ihminen sietää ja kestää yksinoloa, ja jopa osaa nauttia siitä!
Ihan sama mitä minusta ajatellaan. Läheiseni ja ystäväni hyväksyvät minut ja yksinolon tarpeeni, muiden ei sitten tarvitsekaan. Olen työssä hoitoalalla ja päivittäin erittäinkin lähellä ihmisiä hoitotilanteissa sekä keskusteluissa. Yksin oleminen ja pään tyhjennys on mielenterveyden hoitoa minulle. Hiljaisuus ja omissa ajatuksissa olo, omat hiljaiset harrastukset ja vaikka rannassa yksin istuminen kaukana muista on lääkettä sielulleni.

Täällä yksinäinen erakkoelämä kerrostaloyksiössä.Alkoi toukokuu 2010.
Lääkäri kirjoitti ketipinor reseptin.Lääkkeen pitkäaikainen käyttö on tehnyt minusta yksinäisen erakon.

Näin synnynnäisenä introverttinä ihmettelen, miksi tämä omalaatuinen yksin viihtyminen halutaan mieltää välttämättä joksikin sairaudeksi? Joillakin on vaan niin rikas sisäinen elämä että eivät kaipaa sille mitään ulkopuolista hypetystä. Jos joku on extrovertti, niin ei siinäkään näytä olevan mitään yleistä huolestumisen aihetta?

Itse viihdyn työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin loistavasti yksin. Itselleni riittää sosiaalisiksi kontakteiksi työpäivän aikana vastaan tulevat ihmiset, omat vanhemmat, sisarukset ja heidän puolisonsa ja erinäiset kinkerit joita rakennusalalla aikaa ennen koronaa oli usein. Pidän itseäni introverttinä, mutta ei minulla silti ole mitään ongelmaa aloittaa keskustelua tuntemattoman ihmisenkään kanssa enkä karttele esim. naapureita. Luultavasti monikin ihmettelisi tilannettani että miten on mahdollista kun olet kuitenkin noin juttelevaa sorttia.

Pitkiä parisuhteitakaan itselläni ei ole ollut (ikää 35 nyt), kun aina on tietyn ajan jälkeen tullut fiilis että entä jos en sittenkään jaksa huomioida toista tarpeeksi. Toki joskus, lähinnä lomilla tai pitkillä vapailla tulee fiilis että olisi kiva jos olisi joku, jonka kanssa jakaa arki, käpertyä katsomaan vaikka leffaa ja silloin tällöin käydä jossain mutta toistaiseksi se oma rauha esim. töiden jälkeen kotiin tullessa on viehättänyt enemmän. Noh, ehkä sitä joskus löytää jonkun samanhenkisen ihmisen, mutta en ole siitäkään mitään stressiä ottanut.

Älä huoli, ihminen on keskimäärin ihan vitun rasittava olio. Minä rupean kohta työntämään ihmisiä junan alle huvin vuoksi.

Normaali ihminen viihtyykin parhaiten yksin. Monet ihmiset ovat ihan vitun rasittavia ja ne pitäisi kiduttaa hitaasti kuoliaaksi

kuinka kauan ihminen valuu kuiviin, jos sitä puukottaa maksaan?

Itse olen samanlainen, eikä se viittaa aspergeriin tai mihinkään autisminkirjoon. Juttelin asiasta terapeuttini kanssa, joka sanoi että olen vain introvertti ja tämä on täysin normaalia. Eivät kaikki ole ekstrovertin kaltaksia ihmisiä, jotka tarvitsevat jatkuvasti ihmisiä ympärilleen. Minulla ihmisten seura vie energiaa, eikä anna sitä ja tarvitsen aikaa palautumiseen. Olen myös viihtynyt lapsena enemmän yksin ja puuhannut omiani, teini-iässä hengasin enemmän kavereiden kanssa, mutta aikuistuttuani olen taas alkanut kaivata omaa aikaa ja vietänkin melkein kaiken vapaa-aikani mieluummin yksin tehden omia juttujani. Myöskään joukkuelajit ei ole koskaan kiinnostanut itseäni, mieluummin harrastan yksin. Olet aivan normaali.