Jeesus nousi kuolleista sunnuntaina

Sapattimies

Tämän tiedämme varmasti. Uudessa testamentissa ei kuitenkaan käsketä, että sapatti tulisi siirtää täksi päiväksi. Kun Jeesus halusi opettaa jotakin, hän teki sen hyvin selväksi. Se ei ollut epäselvää. Sapatin muutoksesta ei sanottu mitään.

2

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Commandohauis47cm

      Kirkolla on ollut sellainen väärinkäsitys, että lepopäivän vietto lauantaina olisi juutalaista lakihenkisyyttä. Kirkkohan ( naispapit ) käsittävät keskeisiä pelastusasioitaasioita urakalla väärin rajaamalla pelastusasian yhteen sanaan: armoon. Mitään muuta ihminen ei pelastumiseen tarvitse kuin armoa, naoispappien mukaan.

      Jos näin olisi niin mitä syytä olisi lukea Raamattua tai olla selvillä Jumalan tahdosta? Kysynpähän vaan.

      Toisinsanoen parannuksen teko esimerkiksi olisi tarpeetonta, koska armo kattaisi sen. Miksi sitten puolet uskovaisista tulee ilmestyskirjan perusteella valituiksi ja puolet jätetyiksi? Miksi puhutaan eri ja usein viittauksin että luste ja vehnä kasvaa yhdessä.

      Miksi Jeesus varoitaa eksytyksestä jos yksin armo riittää pelastukseen?

      Se ei ole lakihenkisyyttä jos haluan viettää lepopäiväni lauantaina. Jumala loi maailman 6 päivässäja sen jälkeen lepäsi päivänä nro 7.

      Kristityille tämä ei ole mikään ongelma ainakaan nykyisin, koska työviikko kestää yleensä ma - pe, joten la ja su ovatkumpikin vapaita ja silloin on aikaa ollaHerran kanssa. Lueskella Raamattua, rukoilla, katsoa tv7:aa, miksei mennä seurakuntaankin muita Jeesukselle rakkaita tapaamaan, itse en mene etten eksy.Mulla on sietokyky yksinkertaisuuteen ja tottelemattomuuteen aika alhainen, se on heikkouteni.

      Juutalais uskovien sapatinviettopäivä on lauantai ja se on ok, täysin sallittua ja luonnollista heteromaista toimintaa. Ihanaa Jeesuksen paluun odottelun vuotta 2014 Herran suojeluksessa kaikille joiden etunimi alkaa t- kirjaimella.

    • Kalle Ankka

      Sapatinvietto on teologisesti ja raamatullisesti hyväksyttävää, siksi että Jeesus on sapatin Herra. Sapatti on Jeesuksen päivä, ja valitun juutalaisen kansansa sapatinvietto pitäisi kirkon hyväksyä eikä sitä saisi kritisoida.

      Itse paastoan yhden päivän viikossa. Eli pelkällä nesteellä. Miksikö? Koska Derek Princekin paastosi kerran viikossa yhden päivän. Derekillä paastopäivä oli joko ke tai to. Mulla se vaihtelee. Paasto alkoi 7.40 tänään ja päättyy klo 8.40 tällä viikolla.

      Jeesus on Herra ja rakastan Jeesusta enemmän kuin mitään muuta tai ketään toista. Jeesuksen arvon ja tekojensa suuruuden kuka tajuaa niin alkaa Jeesusta rakastamaan ja se rakkaus kasvaa. Voi kasvaa jopa kipuun asti, mutta se menee ohi, se on kaunista kipua, kaipausta Jeesuksen lähelle vaikkapa viineri kahville.

      Paastoan 25h.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      146
      11311
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8063
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5840
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      158
      4513
    5. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4306
    6. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4152
    7. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3448
    8. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3196
    9. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      47
      1679
    10. Hyvää yötä

      Joka päivä ajatuksissani, aarre. ❤️
      Ikävä
      39
      1592
    Aihe