Karua!

Soittaja2

Tällaisen kirjoituksen bongasin Tanssipalvelimelta!!! :

2013-12-27 8:24

Lähilavana Lohjan Tanhuhovi on meikäläisen kantilta katsoen verraton paikka. Tanssitilaa löytyy riittoisasti, hyvä lattia ja isännällä on ilmeisesti samansorttinen kuva hyvästä tanssimusiikista kuin itselläni, koska käytännössä kaikki sinne valitut orkesterit soittavat hyvää perustanssimusiikkia.

Tapaninpäivänä lauteilla oli muun muassa Tulipunaruusut -orkesteri, joka on ollut koko maan kestosuosikki vuosikymmeniä. Ainakin keikkaa on riittänyt vieläpä näinä ankeina aikoina niin, etten ainakaan minä ole valituksen sanaa tämän porukan suunnalta kuullut.

Valtaosa tanssimaan tulijoista tulee kuitenkin tanssimaan eikä kuuntelemaan orkesteria. Se tarkoittaa, että musiikki on sopivan tuttua ja sellaista, että sen tahtiin on mukava tallustella. Orkesteri ei yritä 'tulla esiin' niin paljon, että veisi pääosan tavalliselta tanssijalta, joka panee parastaan parketilla joskus jopa hiukan arastellen. Tulipunaruusut saa monen tanssijan rohkaisemaan mielensä ja tuntemaan olevansa kohtalainen tanssija, jota orkesteri vain pikkuisen avittaa musiikillaan. On taito salata taidokkuus, sanottiin jo yli 2000 vuotta sitten ja sen tämä orkesteri osaa sen tehdä hienotunteisesti jättäen myös tanssijalle tilaa esiintymisen onnistumiselle: 'Katsokaa, miten upean daamin olen onnistunut saamaan pyöritettäväkseni ja miten hienosti häntä vien!'

Hehheh sanon minä!
Tämä on tätäpäivää, eli bändi on hyvä kun se ei häiritse osaamisella.
Bändi ei saa viedä huomiota tanssilattialta estraadille päin.
Karu meininki! Jotain tällaista olen kyllä ollut huomaavinani jo jonkin aikaa.
"On taito salata taidokkuus" sanonta koskee varmaankin myös tanssimestareita!!!

69

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvää Uuttavuotta

      Näinhän se on. Kunnollista perustanssi musiikkia soittavia orkestereita on nykyään aivan lian vähän. Useampi vetää bassot täysillä ylinopealla rytmillä niin , että tyrät rytkyy.. Monessa orkesterissa kitaristi yrittää valssin ja tangon sooloa hiukan sinne päin, ja vieressä kosketinsoittajan ääni ei kuulu juuri ollenkaan.. Vaikka toisinpäin pitäsi olla..

      • Elias Ask

        Ei ole hahmottelemaasi kaavaa, mikä tanssimusiikki on hyvää.

    • Tansssija

      Tulipunaruusut on just yksi niitä kunnollisia tanssiorkestereita joita nykyisin on enää muutama jäljellä.
      He ovat yleisölle kohteliaita todellisia musiikin ammattimiehiä, jotka kaiken aikaa pitävät tanssijoiden tarpeita ja viihtymistä tärkeimpänä seikkana.
      Nykyisin monilla nuorilla artisteilla on valtava hinku päästä nopeasti suosioon ja siksi tanssijat jäävät sivuosaan ja tanssi-ilta muutuu pelkäksi konsertiksi jossa orkesterin ja artistin esiintyminen on pääasia.

      • Toinen tanssija

        Tulipunaruusut on hyvä bändi, muusta olen vähän toista mieltä.

    • Tuo tanssipalvelimella ollut kirjoitus on täyttä asiaa, hienosti kirjoitettu. Tanssimusiikki toimii parhaimmillaan juuri noin. Konsertit on sitten erikseen. Mielestäni La Strada on myös oiva tanssiyhtye.

      Toivotetaan tervetulleeksi tanssilavoille myös uusia ja erilaisia orkestereita.

      • Ensimmäinen tanssija

        Tanssimusiikki ei todellakaan tarvi mitään koristeluja ja koukkuja, kun ne pilaa koko tanssimisen. Tulipunaruusujen musiikki toimii kuin junan vessa ja sen tahtiin ei tarvi musiikkia mitenkään erityisesti kuunnella ja tanssimisen sijaan voi keskittyä parin kanssa keskusteluun, se tanssiminenhan käy tulipunaruusujen tahtiin automaattisesti.

        Tulipunaruusujen illan ohjelma pitäisikin äänittää ja jakaa bändeille malliksi. Tietysti tanssijoiden kannalta olisi parasta, kun kaikki bändit soittaisi kappaleet samassa järjestyksessä ja samoin sovituksin kuin Tulipunaruusutkin soittaa. Voisiko tanssien järjestäjät toteuttaa projektin ja ottaa tehtäväkseen näin vakioida tanssilavojen ohjelmistot. Tätä vakiointia on odotettu jo pitkään. Onneksi suosituimpien bändien ohjelmistot vastaa jo nyt vakioitua ohjelmistoa, ja siinä niiden suosion salaisuuskin piilee. Vakioituun musiikkiin kun voi tanssia vakiokaava-askellusta ja mikäs sen helpompaa.

      • 387:s tanssija
        Ensimmäinen tanssija kirjoitti:

        Olen samaa mieltä: anssimusiikki ei todellakaan tarvi mitään koristeluja ja koukkuja, kun ne pilaa koko tanssimisen. Tulipunaruusujen musiikki toimii kuin junan vessa ja sen tahtiin ei tarvi musiikkia mitenkään erityisesti kuunnella ja tanssimisen sijaan voi keskittyä parin kanssa keskusteluun, se tanssiminenhan käy tulipunaruusujen tahtiin automaattisesti.

      • 914:s tanssija
        387:s tanssija kirjoitti:

        Sama täällä: anssimusiikki ei todellakaan tarvi mitään koristeluja ja koukkuja, kun ne pilaa koko tanssimisen. Tulipunaruusujen musiikki toimii kuin junan vessa ja sen tahtiin ei tarvi musiikkia mitenkään erityisesti kuunnella ja tanssimisen sijaan voi keskittyä parin kanssa keskusteluun, se tanssiminenhan käy tulipunaruusujen tahtiin automaattisesti.

      • 2:n niistä kahdesta
        914:s tanssija kirjoitti:

        Kunhan nyt ensin menette etes kerran kuuntelemaan tupurua..

      • Ensimmäinen tanssija
        2:n niistä kahdesta kirjoitti:

        Kunhan nyt ensin menette etes kerran kuuntelemaan tupurua..

        Tällaista se on oikea musiikki, jota me suuri enemmistö halutaan tanssia.
        http://www.youtube.com/watch?v=Ze5FvrSe6b8
        Siinä ei muusikot sooloile loukkaavasti, vaan tanssijat voivat keskittyä keskusteluun.

      • Ei huono
        Ensimmäinen tanssija kirjoitti:

        Tällaista se on oikea musiikki, jota me suuri enemmistö halutaan tanssia.
        http://www.youtube.com/watch?v=Ze5FvrSe6b8
        Siinä ei muusikot sooloile loukkaavasti, vaan tanssijat voivat keskittyä keskusteluun.

        Tähän asti olen mennyt tansseihin tanssimaan, en keskustelemaan.

        Tulipunaruusut ei ole huono, mutta ei omassa arvostelussa 10 parhaan joukossa. Makunsa kullakin.

      • pilveen
        Ensimmäinen tanssija kirjoitti:

        Tällaista se on oikea musiikki, jota me suuri enemmistö halutaan tanssia.
        http://www.youtube.com/watch?v=Ze5FvrSe6b8
        Siinä ei muusikot sooloile loukkaavasti, vaan tanssijat voivat keskittyä keskusteluun.

        hienoa. aivot voikin jättää kotiin:)

    • Mielensä pahoittaja

      Menin tanssien lomassa kahville. Korvapuusti oli niin hyvää, että tuli sellaine kehno alemmuuden tunne. Eikö sillä leipojalla olisi edes sen vertaa ollut empatiaa, että olisi antanut tanssijan tuntea itsensä pullaa paremmaksi.

      Menin siitä vessaan allapäin, kaiken kallella kypärin ja sama keljuilu jatkui siellä: WC oli siisti, valoisa ja raikkaan tuoksuinen. Miten se saikaan minut tuntemaan itseni maan matoiseksi.

      • tunnelman kohottaja

        No, sulla olisi tuon itsetunto asian kanssa pikkusen työstämistä.:).

      • Mielensä pahoittaja
        tunnelman kohottaja kirjoitti:

        No, sulla olisi tuon itsetunto asian kanssa pikkusen työstämistä.:).

        Miksi piti loukata, miksi. Menen nyt vessaan itkemään.

      • Tunnelman kohottaja
        Mielensä pahoittaja kirjoitti:

        Miksi piti loukata, miksi. Menen nyt vessaan itkemään.

        Voi sentään, sulla taitaakin vaatia jo vähän syvällisempää paneutumista asiaan. :)

      • Mielensä pahoittaja
        Tunnelman kohottaja kirjoitti:

        Voi sentään, sulla taitaakin vaatia jo vähän syvällisempää paneutumista asiaan. :)

        Sori, en voi vastata kun olen vessassa itkemässä.

      • Laulajasta se lähtee
        Mielensä pahoittaja kirjoitti:

        Sori, en voi vastata kun olen vessassa itkemässä.

        Tanssiorkesterin ei saa olla tylsää kuunneltavaa. Ohjelmiston on oltava mielenkiintoinen.
        Ja jos solisti on vielä kovan luokan laulaja niin kaikki hyvin.
        Silloin voi illasta nauttia myös penkilläkin, jos ei halua koko iltaa tanssia.

      • Tätä mieltä
        Laulajasta se lähtee kirjoitti:

        Tanssiorkesterin ei saa olla tylsää kuunneltavaa. Ohjelmiston on oltava mielenkiintoinen.
        Ja jos solisti on vielä kovan luokan laulaja niin kaikki hyvin.
        Silloin voi illasta nauttia myös penkilläkin, jos ei halua koko iltaa tanssia.

        On tosi tylsää jos musiikki on niin turruttavaa, että se ei saa aikaan tanssinriemua vaan saa aikaan keskustelua kesken tanssin. Musiikin pitää saada aikaan sellaisen tunteen, että tanssi on ihanaa se vie mukanaan ja sen ilon näkee tanssijoiden kasvoilta. Onneksi ei ole mitään järjestystä milloin mitäkin soitetaan. Etukäteen ilmoitus mitä seuraavaksi tulee olisi kyllä hyvä tietää. Pekka Niskan pojilla on soittamisen ilo ja varsinkin solistin hymyilevä ilme koko illan on huippua.

      • Tansssija
        Tätä mieltä kirjoitti:

        Tupurun saksofonisti kun vetää oikealla saksofonilla kauniita melodisia kappaleita niin se on upeaa kuunneltavaa ja mahtavaa tanssia .
        Ammattimiesten orkesteri jossa soiton laatutaso on korkea ja koko orkesterin esintyminen on tyylikästä.

      • Tulipunanuttu
        Tansssija kirjoitti:

        Tulipunaruusujen keikkamyyntiä vauhdittaa mukavasti myös se, että yksi soittaja on Auraviihteen keikkamyyjä.

      • Kolmas soittaja
        Tansssija kirjoitti:

        Tupurun saksofonisti kun vetää oikealla saksofonilla kauniita melodisia kappaleita niin se on upeaa kuunneltavaa ja mahtavaa tanssia .
        Ammattimiesten orkesteri jossa soiton laatutaso on korkea ja koko orkesterin esintyminen on tyylikästä.

        En ole kyllä koskaan kuullut toista noin räkäisellä ja falskilla soundilla soittavaa tenorifonistia. Mulla on tansseissa kyllä puujalka, mut puukorvaisiakin näkyy kentällä liikkuvan.

      • soittaja 3
        Kolmas soittaja kirjoitti:

        En ole kyllä koskaan kuullut toista noin räkäisellä ja falskilla soundilla soittavaa tenorifonistia. Mulla on tansseissa kyllä puujalka, mut puukorvaisiakin näkyy kentällä liikkuvan.

        Tenorifonisti ??? Tutustu nyt vähän ensin näihin soittohommiin ennen kuin alat täällä heittämään pelkkää skeidaas.

      • Tunnelman kohottaja
        Mielensä pahoittaja kirjoitti:

        Sori, en voi vastata kun olen vessassa itkemässä.

        Ai niin tietenkin joo.. Mut kyllä se siitä sitte olokin helpottuu :)

      • Tanssia 911
        Kolmas soittaja kirjoitti:

        En ole kyllä koskaan kuullut toista noin räkäisellä ja falskilla soundilla soittavaa tenorifonistia. Mulla on tansseissa kyllä puujalka, mut puukorvaisiakin näkyy kentällä liikkuvan.

        On se vähän voimalla soitetun kuuloista.

      • Tanssia 922
        Tanssia 911 kirjoitti:

        On se vähän voimalla soitetun kuuloista.

        Voimalla sitä torvea pitää soittaakin. Ei pelkkä piipitys miltään kuulosta.

      • Kolmas soittaja
        soittaja 3 kirjoitti:

        Tenorifonisti ??? Tutustu nyt vähän ensin näihin soittohommiin ennen kuin alat täällä heittämään pelkkää skeidaas.

        Niin, tenorisaksofoni. (T****sen soitin)

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Tenorisaksofoni

        Soittohommin on tutustuttu, toisin kuin siellä

    • musiikki taustalle

      Aloittaja on trolli tai harvinaisen tyhmä.

      Bändi saa olla taidokas, mutta se ei saa sooloilla ja vetää huomiota itseensä. Yksinkertainen asia. Konsertit ovat eri juttu; siellä ei tanssita vaan huomion on tarkoituskin kohdistua esiintyjään.

      • Levytansseihin

        Jos jotakuta viihdyttävä orkka ja tasokas laulaja häiritsee, niin hänelle ja sielunveljilleen pitää järjestää levytansseja. Aina samat kappaleet ja samassa järjestyksessä.
        Vuoden päästä siinä sitten pystyy jo keskittymään vain veivamiseen.
        Minusta älytön ajatus!

      • 2:n niistä kahdesta

        Tansseissa kuulee monasti samaa solistia kolmenneksen hinnalla
        ja vielä saa tanssiakin jos haluaa.
        Kaikki eivät myöskään mene vain tanssimaan, koska onhan kyse
        sosiaalisesta tapahtumasta kaikkine härpäkkäineen.

      • Silmäilyjä

        "Bändi saa olla taidokas, mutta se ei saa sooloilla ja vetää huomiota itseensä."
        En ole koskaan livenä törmännyt moiseen.

      • Tanssiporu Kalle
        Levytansseihin kirjoitti:

        Jos jotakuta viihdyttävä orkka ja tasokas laulaja häiritsee, niin hänelle ja sielunveljilleen pitää järjestää levytansseja. Aina samat kappaleet ja samassa järjestyksessä.
        Vuoden päästä siinä sitten pystyy jo keskittymään vain veivamiseen.
        Minusta älytön ajatus!

        Ehkäpä siellä askel-kalupakissa ei ole sopivaa tulokulmaa kohdata totutusta poikkeavaa musiikkia.

    • Soittaja2

      Hauskinta on että nää esiintyjistä helposti häiriintyvät tanssijat haluavat itse olla kaiken keskipisteenä!
      Aikas pölvästejä.
      Kaikkihan kuitenkin lähtee musiikista ?
      Ilman sitä ei paljon liikettä synny.
      Ymmärrettävää on tietty se jos ei ole koulun joulukuvaelmassa saanut esittää edes kiveä, niin vanhempana on pakko päästä pätemään.
      En ota soittajana kantaa minkään orkesterin tasoon koska jokainen soittaja oman tasonsa tietää itsekkin.
      Miten pitäisi ohjeistaa bändejä jotka tekevät kovasti töitä ohjelmistonsa eteen?
      Pitäisikö neuvoa että olette oikealla tiellä kun ette millään tavoin häiritse ketään?
      Ps. nimimerkki "Mielensä pahoittaja" hiffasi homman ja teki testin. Joku häntä heti lohdutti kun ei ymmärtänyt sarkasmia!
      Sinänsä hauskaa kun muusikon uralla työskentelee nykyisin jo paljon opisto tasoisia muusikoita joille tulisi tiedottaa että älkää tuottako mitään taidetta vaan ihan perus alkeita vaan, niin hyvä tulee.

      • Kentse

        Ohjastaisin bändejä lähinnä niin että jos he jonkun tanssilajin musaa
        kerran soittavat ja lattialla on esim 20 paria 499:stä parista niin
        tokkopa kovin moni enää haluaisi kyseisen tyylistä musiikkia
        soitettavan sinä iltana. Onhan se niin että määrätyn musiikin tykkääjät
        ajelevat pitkiäkin matkoja kuulemaan bändiään mutta eihän se nyt
        ainakaan liiianmonasti ole mahdollista ja jos silloin on sitten vaihtoehdot
        siinä että ei lähdetä lainkaan jos muut eivät soita illan aikana sopivaa yhtään,
        siinä sitten hyvä bändi taiteilee. Itselläni on ammattibändin ensimmäinen
        merkki se että kaksi samantyylistä kappaletta tulee yhdelle haulle jopa niin
        että edellisen bändin moka korjataan jos lopettaneet yhdellä biisillä,
        näin siis tanssilattioilla.
        Kyllä sinne lattialle sopii kaikien tyylilajien tanssijoita jopa niitä pätijöitäkin
        kunhan vaan muistavat että lattialla on muitakin tanssijoita.

      • Tansssija

        Kai sentään ymmärrät, että kaikki taiteellinen musiikki ei ole tanssimusiikkia lavatansseilla tanssittuna. Niitä ei voi yksinkertaisesti tanssia lavatanssi tapoja käyttäen.
        Lavatanssit on seuratanssitapahtuma jossa musiikin pitää olla seuratansseihin sopivaa vaikka soittaja kuinka haluaisi tuottaa oman taiteellisen näkemyksensä mukaista musiikkia. Tietenkin bandi ja soittajat musiikkinsa valitsee, se on heidän oikeutensa, mutta tanssijat myös valitsevat bandin kenen tahtiin menevät tanssimaan,
        se on heidän oikeutensa.

      • Tansdans

        Tämä soittaja on just niitä taiteilijoita jotka luulevat, että tansseissa ihmiset ovat tulleet vain kuuntelemaan ja ihailemaan hänen musiikkiansa ja esiintymistänsä.
        Hän ei voi ollenkaan ymmärtää tanssijoita jotka ovat tulleetkin tanssimaan ja pitävät tanssimista illan keskipisteenä.
        Ja sitten vielä kaiken lisäksi hänen pitäisi soittaa heidän toiveidensa mukaista musiikkia.... tämä menee jo täysin yli ymmärryksen.

      • Mielensä pahoittaja

        Kiitos haavabalsamista. Ostaisin edelleenkin käytetyn transitin teiltä.

    • kentse

      Bändien elo ja kuolema menee juuri niin että konserteissa
      soitetaan kuuntelevalle väelle ja tanssilattioilla tanssiväelle.

      • 5+6

        Meillä on ainakin ns. musta lista orkestereista, joittenka tansseihin emme mene. Musiikki ei ole tanssittavaa, joskus taas solisti pilaa hyvänkin soitto-orkesterin soitot, näin on käynyt muutaman kerran. Musiikki on ollut tanssittavaa siihen saakka, kunnes illan tähtisolisti tulee esiintymään.

      • Joukon jatkona
        5+6 kirjoitti:

        Ei täysin samaa mieltä. Miksi se pitää olla porukkajuttu, ettekö osaa yksin tehdä musiikkimakuun liittyviä arvovalintoja.

      • Orkat osaa
        5+6 kirjoitti:

        Meillä on ainakin ns. musta lista orkestereista, joittenka tansseihin emme mene. Musiikki ei ole tanssittavaa, joskus taas solisti pilaa hyvänkin soitto-orkesterin soitot, näin on käynyt muutaman kerran. Musiikki on ollut tanssittavaa siihen saakka, kunnes illan tähtisolisti tulee esiintymään.

        Orkestereissa on harvoin suurempaa huomauttamisen aihetta. Joillakin tanssilajivalikoima jää suppeaksi, mutta sekään ei aina haittaa, jos musiikki muuten sattuu olemaan mieleistä. Tähtisolistit ovat tanssipaikoilla aika turhia ja laskevat jopa tanssillista tasoa.

        Soittotempoista voi joskus olla eri mieltä, ehkä samba tulee ensimmäisenä mieleen. Tempojen vaihtelevuus olla myös rikkaus ja piristävä haaste. Kisoissakin tanssitaan joissakin lajeissa erikseen sekä nopeaan että hitaaseen musiikkiin.

        Joitakin orkestereita silti boikotoin, jos vetävät runsaasti yleisöä, josta on vaikea löytää sopivia tanssitettavia. Tanssimusiikkikin on makuasia, mutta tanssijalle tanssi on kuitenkin musiikkia tärkeämpää.

    • Rokkava ateisti

      Kirkkoihinkin saatais porukkaa, jos urkuri osais soittaa rautalankaversion "Emmasta" ja "Mandshurian beat'ista".
      Tai sitten oikea rautalankabändi urkuparvelle soittamaan.
      Pappi toimis esitanssijana ja alkais twistaamaan alttarin edessä! Hallelujaa rock'n roll!

      • Nomen Nescio

        Voihan twist :)
        Henkilökohtaisesti en ole koskaan tajunnut, mikä noissa twist-kappaleissa vetoaa. Minusta ne voisi ensimmäisenä poistaa orkestereiden kappalevalikoimasta. Jopa ennen polkkia ja muita kansantanhuja, vaikka niitä en edes tanssi.
        Ainakaan minä en saa noista twisteistä minkäälaisia tanssikiksejä, tosi puuduttavia tanssittavia.
        Rock`n´Roll yms on taas sitten ihan eri asia.

      • Arvelin Kai
        Nomen Nescio kirjoitti:

        Twist mahdollistaa eri tapoja tanssia.

      • Liikaa ylimääräistä

        Twistissä on ylimääräistä ja se ei kuulu tanssilavalle. Ja niiden nopeiden väli-iskujen soittamisen voisi lopettaa muistakin tanssirytmeistä.

      • Herkku Tatti
        Liikaa ylimääräistä kirjoitti:

        Twistissä on ylimääräistä ja se ei kuulu tanssilavalle. Ja niiden nopeiden väli-iskujen soittamisen voisi lopettaa muistakin tanssirytmeistä.

        Jokaista ääntä ei tarvi ilmentää tanssissaan. Jivessähän sitä vasta tekemistä on.

      • Nomen Nescio
        Herkku Tatti kirjoitti:

        Jokaista ääntä ei tarvi ilmentää tanssissaan. Jivessähän sitä vasta tekemistä on.

        Siis itse tarkoitin sitä, että twist musiikkina on minun korvissa hyvin puuduttavaa ja yksioikoista. Ja se tarkoittaa, että sen tanssiminen on tylsää, joten en niitä tanssi kuin puolipakolla :)

        Soiton monipuolisuus tarjoaa mahdollisuudet ilmentää, eläytyä, vaihdella tanssimisen tempoa musiikkia mukaillen. Niitä sitten jokainen voi hydödyntää tai sitten ei.

        Hyvää jive-musaa tulee aika harvoin.

      • kukas olinkaan?
        Arvelin Kai kirjoitti:

        Twist mahdollistaa eri tapoja tanssia.

        Kirkoissa on kiviseinät ja siksi hyvä akustiikka.
        Kyllä RAUTALANKA SOISI KOMEASTI!
        Älkää kirkonmiehet ruikuttako, vaan tarttukaa tarjoukseen!
        Kunnon rokki oikaisee mummojen ja pappojen kumarat selät. Rollaattorit ja pyörätuolit alkaa pyöriä villisti...syntyy ELÄMÄNILOA!

      • cha cha
        Nomen Nescio kirjoitti:

        Siis itse tarkoitin sitä, että twist musiikkina on minun korvissa hyvin puuduttavaa ja yksioikoista. Ja se tarkoittaa, että sen tanssiminen on tylsää, joten en niitä tanssi kuin puolipakolla :)

        Soiton monipuolisuus tarjoaa mahdollisuudet ilmentää, eläytyä, vaihdella tanssimisen tempoa musiikkia mukaillen. Niitä sitten jokainen voi hydödyntää tai sitten ei.

        Hyvää jive-musaa tulee aika harvoin.

        Twist musiikissa soi sentään väli-iskuja ja yksinkertaisempaan rytmiin tottuneelle saattaa olla hiukan vaikeaa tanssia monimuotoisempaan twistiin. Suora natkutus on se yleisin rytmi ja moni osaa tanssia vain suoraan rytmiin. Twist on lisäiskuista johtuen monille ylivoimainen rytmi tanssittavaksi, niin kuin vastaava lattarirytmikin cha cha.

      • Kai Arvelin
        kukas olinkaan? kirjoitti:

        Kirkoissa on kiviseinät ja siksi hyvä akustiikka.
        Kyllä RAUTALANKA SOISI KOMEASTI!
        Älkää kirkonmiehet ruikuttako, vaan tarttukaa tarjoukseen!
        Kunnon rokki oikaisee mummojen ja pappojen kumarat selät. Rollaattorit ja pyörätuolit alkaa pyöriä villisti...syntyy ELÄMÄNILOA!

        RAutalanka sois, nuosta rammat vois rullatuoleisTAAN.

      • footage
        cha cha kirjoitti:

        Twist musiikissa soi sentään väli-iskuja ja yksinkertaisempaan rytmiin tottuneelle saattaa olla hiukan vaikeaa tanssia monimuotoisempaan twistiin. Suora natkutus on se yleisin rytmi ja moni osaa tanssia vain suoraan rytmiin. Twist on lisäiskuista johtuen monille ylivoimainen rytmi tanssittavaksi, niin kuin vastaava lattarirytmikin cha cha.

        Onhan se kuitenkin tangoa helpompaa hahmottaa.

    • Soittaja 2

      Nonniin!
      Oman bändimme ohjelmisto noudattaa tempoiltaan tarkasti Martti Metsäkedon metodeja ja kaikkia lajeja viljellään säntillisesti.
      Volymet pidämme säännöllisesti sopivina ettei kukaan ahdistu. ym.ym.
      Kaikki muusikot ovat taitavia ja laadukasta lauluvoimaa löytyy.
      Siitä huolimatta jollekkin masurkka oli liian nopea ja toiselle liian sopiva ,hitaista valsseista toinen oli yhdelle liian hidas ja toinen kielsi hitustakaan nostamasta tempoa ym.ym.
      Miettikää tanssijat omaa käyttäytymistänne!
      Onko se tämä nykyaika se joka tuottaa näitä fariseuksia parketeillekkin?
      Itse olen tanssikeikkaa tehnyt -70luvulta asti joten näkemystä on kertynyt kohtuullisesti.
      Eniten ärsyttää juuri nämä mustien listojen pitäjät jotka yrittävät kovaäänisesti käännyttää "ympärillään" olevia tanssijoitakin oman sairaan mielipiteensä taakse! Syy voi olla pelkästään se että soittaja ja hänen tanssipartnerinsa flirttailivat keskenään. Tämäkin on koettu.

      • 13+5

        Itse en ainakaan mene näitten uusien nykyaikaisten tangoa esittävien artistien ja orkestereiden tansseihin. Tango ei ole mitenkään lempitanssini ja yleensä silloin parketti on myös niin tukkoinen ja ruuhkainen. Moni vanhempi bändi soittaa hyvää musiikkia mutta makunsa kullakin ja kukin saa valita minne menee lippunsa maksaen. Myös tanssilattian kunto ja luisto vaikuttaa viihtyvyyteen. Ilmalämpöpumppu päälle ja tuuletus, pahin on kun ovet avataan ulos ja terassille ja tuuletusta ei malteta käyttää. Näin oli eräällä tanssipaikalla uudenvuodenaattona.

      • Mielensä pahoittaja

        "Eniten ärsyttää juuri nämä mustien listojen pitäjät jotka yrittävät kovaäänisesti käännyttää "ympärillään" olevia tanssijoitakin oman sairaan mielipiteensä taakse!"

        Se on yksi ulottuvuus siitä tanssiporukkalaisuudesta; Ei pidä tykätä sellaisesta, josta porukka ei tykkää. Itse olen huomannut omaavani hieman yleisestä poikkeavan maun joiltain osin, mutta mitä tunnen, sen muita huomaamasta estän.
        Basson diggaus, se on salaisuus. Vain salaisuus, kaikki haaveet haihtuvat yksi kerrallaan. Niistä muiston himmeän vain nyt enää saa.

      • Tansssija

        Kun sinulla on noin pitkä soittajan ura takanasi niin varmaan ymmärrät, että ne kaiken keskipisteenä olevat tanssijat ovat kuitenkin maksavia asiakkaita jotka ovat maksaneet siitä, että soitto soi ja he pääsevät tanssimaan.
        Soittajille taas maksetaan siitä, että soitto soi ja asiakkaat pääsevät tanssimaan.
        Mitä muuta käyttäytymistä odotat tanssijoita ? Hehän osoittavat soittajille suosiotaan taputtamalla käsiään jokaisen kappaleen jälkeen.
        Siis miten odottaisit yleisön käyttäytyvän jotta soittajat olisivat tyytyväisiä?

        Lue ketjun alkupää ja tutkistele sydämessäsi.

    • Tanssija31

      Tuotettu tanssipaikka ohjelmisto on todellakin tanssijoille suunnattavaa ja täten tietoista ja vastuisesti rakennettua. Kehittyy vasta ajan myötä bändeillä. Konserttiohjelmisto on erikseen jonka voi esittää toki sama tanssibändikin.

      • Musiikin lumo

        Konserteissa tanssijalkaa vipattaa aika voimakkaasti, kun siellä ohjelmistot on usein tanssillisempia verrattuna tanssipaikoilla soivaan suoraan marssirytmiin. Helppohan siihen marssirytmiin on tanssia, mutta siitä puuttuu usein se jokin nautintoa tuottava musiikin "hohto".

      • Musiikin ero
        Musiikin lumo kirjoitti:

        Konserteissa tanssijalkaa vipattaa aika voimakkaasti, kun siellä ohjelmistot on usein tanssillisempia verrattuna tanssipaikoilla soivaan suoraan marssirytmiin. Helppohan siihen marssirytmiin on tanssia, mutta siitä puuttuu usein se jokin nautintoa tuottava musiikin "hohto".

        Kyllä konsertit upeaa kuunneltavaa on, ei sitä käy kiistäminen.
        Niin tietysti pitää ollakin kun siinä soitettu musiikki on kaiken keskipisteenä.
        Tanssipaikoille konsertti sopii vain huonosti siksi kun tanssi-ilta ja konsertti-ilta
        ovat luonteeltaaan erilaiset. Siis kyse on erilaisesta tapahtumasta.
        Molemmille tapahtumille löytyy kannattajansa ja se jako tapahtuu käytännössä luonnostaan, koska konsertoivat orkesterit tiedetään hyvin tanssijoiden keskuudessa
        ja tanssijat välttävät näitä orkestereita ja silloin konserttitapahtuma jää usein
        fanien nautittavaksi.

      • Musiiki nn ero
        Musiikin ero kirjoitti:

        Kyllä sen Tapani Kansan "Anniinan" kestää kerran vuodessa.
        Suurempi ongelma on ollut Blogman - Yölintu - akseli, se, että kaikki musiikki tuppas olee samaa

    • 32-4

      No oliko Tulipunaruusuja ihmiset lähteneet katsomaan Häijääseen 10.1.

    • sum felix

      Oli kyllä. Hyvät tanssit; sopivasti tanssitaitoista väkeä paikalla jne. Eipä silti, paikka itsestään on jo niin suosittu, että sinne tullaan kauempaakin vaikka esiintyjänä olisi mikä hyvänsä... :) En ole mikään tulipunaruusu-fani, mutta myönnettävä on että ohjelmisto oli ihan kohdallaan. Sopivasti kaikkea, ja toiveitakin otettiin huomioon. Rytmi ok, soittajat osaa muutakin kuin flirttailla. Soitetaan oikein oikeilla soittimilla.
      Tykkäsin ja tanssin melkein neljä tuntia.

      • 32-4

        Hyvinhän sitä väkeä oli lauant myös V2 liikkeellä mutta vakio väkeä pääasiassa
        vai oliko kelin muutos monelle tansseihin lähtöä jarruttava asia.

    • Kosketin sopimaton

      Turakaiset vänisee.

    • Soittaja 10

      Dresmannista vaan kauluspaitaa hakemaan.
      On sitten komeeta mennä se päällä inisemään liioista iskuista vähän harvemmin nähdylle bändille.
      Nimekkäälle bändille ei uskalla vaikka iskuja oliskin yhtä paljon.
      Onnetonta väkee kertakaikkiaan!

      Vai ymmärsinkö minä väärin kun ymmärsin että pitäisi vähentää iskuja jostain valmiista tanssilajista jotta tanssijan askeleet ei sekoa? Huh huh mitä huttua.
      Lisää treeniä jos ei askeleet sovi. Kaikista ei ole tanssijoiksi vaikka kuinka kävisi kursseilla!!!
      Yksi tanssiharrastaja halusi Argenttiinalaisen Tangon laulajaksi ja etsi bändiä.
      Homman kaatoi se että tanssija oli täysin sävelkorvaa vailla eikä mikään bändi halunnut häntä säestää.
      Tämä esimerkkinä siitä että suutari pysyköön lestissään!
      Jos oma rytmitaju on vajavainen ei pidä siitä bändeille itkeä ja kostaa!!!

    • niinaa

      Mihin hävisi haitaristi Tulipunaruusuista??? Help???

    • Mut-ta

      Totta

    • Namuhan on

      mu-na, kun vaihtaa tavujen paikkoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2108
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1982
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1647
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1604
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1214
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe