Olen 22 vuotias nainen.
Minulla on diagnosoitu hiljattain Traumaperäinen stressihäiriö ja masennus. Käyn tällä hetkellä psykologin juttusilla ja kuun vaihteessa aloitetaan psykiatrisella klinikalla traumahoidot. Traumani on lähtöisin lapsuudesta. Missä tapahtui paljon laiminlyöntiä ja pahoinpitelyä.
En tunne ketään, kuka sairastaisi tätä traumaperäistä stressihäiriötä ja kaipaisin ihan vertaistukea ja kokemuksia näiden tunteiden kanssa paininneiden/ painivien kanssa.
Tossa on linkki, jos joku ei tiedä mistä on kyse.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Traumaperäinen_stressihäiriö
Traumaperäinen stressihäiriö
surullinentyttö
20
10764
Vastaukset
- fguiuio
oon 19v ja mul on kans diagnosoitu traumaperänen stressihäiriö. mun lapsuudessa oli myös väkivaltaa. ja oon nainen.
- love yourself
Hei. Kuulostaa erittäin tutulta. Kärsin samoista asioista mutta kukaan psykiatri ei ole minulle tehnyt kyseistä diagnoosia. Olenkin jäänyt vaille hoitoa vaikka eri terapeuteilla olen juossut jo vuosikausia. Yksin olen jäänyt ja itseäni terapioinut kirjallisuuden ja kirjoittamisen kautta.
Missä tällaisia diagnooseja tehdään, ja mitä hoitoa sinä aloittaja saat traumoihisi? Viimeksi puhuin toiveestani psyk.sairaanhoitajalle saada kyseinen diagnoosi, muttei hän ottanut asiaan kantaa. Haluaisin vihdoin tulla traumani kanssa näkyväksi ja ymmärretyksi, sekä tietysti saada asiaankuuluvaa apua. Asun Helsingissä.
Lapsuudentraumat ovat kipeimpiä asioita mitä voi olla. Pitäkää itsestänne huolta ja kuunnelkaa aina miltä itsestänne muiden parissa tuntuu - varmistakaa näin ettei huonot ihmissuhdemallit enää toistu. Olemme arvokkaita!- love yourself
Surullinen tyttö;
Jos haluat, saat minulta vertaistukea. Samoin muut saman kokeneet.
Olen 40v. nainen, paljon näitä asioita jo läpikäynyt ja oivaltanut. Muistamattomuus lapsuudesta kuitenkin vaivaa, ja vaikeus pitää itseäni samanarvoisena muiden kanssa. Eli rakastaa itseäni. Tämä vaikeuttaa ystävyyssuhteiden luomista, koska tilan ottaminen ja luottamus toisen osapuolen empatiaan on vähäistä. Valitettavasti "ystävikseni" on herkästi valikoitunut aika kovia tapauksia, mikä on ylläpitänyt lapsuudesta saatuja malleja ja uskomuksia. Nyt on tilanne tämän asian tiimoilta jo alkanut muuttuua joskin pelko ihmisten suhteen edelleen on suurta. En silti enä tahdo ajatella olevani "paha" tai muuta arvotonta jos olo toisen seurassa tuntuu huonolta. Ennemmin käyn itsekseni läpi mitä tunteita kokemukseen liittyi, sekä miten minuun suhtauduttiin? Suhtautuminen kertoo kokonaan toisesta osapuolesta ihmisenä.
- surullinentyttö
Love yourself
En tiennyt traumojeni vaikutusta omaan itseeni, ennen kuin sain apua niihin. Menin ihan päivystykseen uusiutuneen masennuksen takia. Lääkäri ehdotti mulle lähetettä psykologille. Psykologille totesin, että en ole puhunut koskaan, enkä puhu. Kuitenkin aloin puhua, puhuminen oli kuitenkin aivan kamalaa itkeskelin, tärisin ja teki todella pahaa. Menin viikoiksi sekaisin lopulta jouduin sairaalaan hirmuisen takauman takia. Tämän jälkeen psykologin luona kävin muutamaan kertaan ja totesin traumojeni olevan sitä tasoa, että tarvitsin lähetteen psykiatriselle klinikalle.
Nyt ensi perjantaina olisi ensimmäinen aika täällä klinikalla, psykiatri ei ole virallista diagnoosia tehnyt, mutta psykologi on varma vaikeasta post traumaattisesta stressihäiriöstä.
Mua vaivasi, myös muistamattomuus, mutta ei totaalinen muistin kuvia, jotka oli lähinnä unen ja todellisuuden sekoituksia, en tiennyt oliko ne todella koettuja muistoja vai oikeita tapahtumia. Nyt olen saanut jo trauma terapiaa psykologilla ja alkanut hiljalleen sisäistämään, näiden kokemuksien päälle. Tosin, mitä enemmän muistan, sitä enemmän tajuan millaisessa perhe helvetissä kasvoin ja kuinka hurjat kokemukset ovat näiden traumojen takana.
Haluaisin mielelläni vertaistukea :) jakaa näitä ajatuksia ^^ - traumat jäytää
minulla on myös tuo oireryhmä olen kokenut väkivaltaa jokaisessa suhteessani ja monia kuolemia , olen yli 50v nainen...elämäni on yhtä pelon kanssa taistelua. Traumat syntyy aina uudestaa kun joku läheinen kuolee...ja en osaa niitä käsitellä enää...vaan itken ja mietin yhä uudestaan tapahtumia ja koen ankaraa syyllisyyttä ja huonommuutta kaikesta...
- näkymätön aikuinen
Mulla myös ankea "lapsuus", alkoholismia,huumeita ja henkistä väkivaltaa.Mulla useita vuosia sitten todettu masennus- diagnoosi josta nyt pahimman yli päässyt ja lääkkeet jättänyt. Ongelma sama näköjään kuin monella teillä, muistan todella vähän lapsuudestani,onneksi?
Olen aina viihtynyt hyvin yksikseni,oman perheen perustettuani ja myös näin vanhemmiten ( 49v.). Minulla on ollut paljon menetyksiä elämässäni lähes joka saralla,viimeisimpänä vanhimman poikani huumeiden käyttö.
Nyt olen huomaamatta ajautunut tilaan,jossa huomaan Todella viihtyväni yksikseni, en kaipaa ihmisiä,enkä tapahtumia,haluan vain olla.En ole masentunut,vaan ajoittain jopa nautin elämästä,kunhan saan pitää omat rutiinini ts. kirjat,musiikin ja elokuvat. Juontaa varmaan lapsuudestani,jossa oli humalaista huutoa ja tappelua,sai olla jatkuvassa hälytystilassa,eikä yksityisyydestä ollut tietoakaan. Kaikista eniten vaivaannun,jos joudun jäämään ihmisten kanssa kahdenkesken,menen aivan puihin ja tunnen oloni tukalaksi.Joukossa tunnen olevani turvassa.Samoin vierailijat kotonani( joita onneksi on harvoin) ovat todella epämukava yllätys,niinpä ne harvat ystävät ovat lähes kadonneet.
Mietityttää vain,miten pitkälle ihminen voi eristäytyä? - piipero00
näkymätön aikuinen kirjoitti:
Mulla myös ankea "lapsuus", alkoholismia,huumeita ja henkistä väkivaltaa.Mulla useita vuosia sitten todettu masennus- diagnoosi josta nyt pahimman yli päässyt ja lääkkeet jättänyt. Ongelma sama näköjään kuin monella teillä, muistan todella vähän lapsuudestani,onneksi?
Olen aina viihtynyt hyvin yksikseni,oman perheen perustettuani ja myös näin vanhemmiten ( 49v.). Minulla on ollut paljon menetyksiä elämässäni lähes joka saralla,viimeisimpänä vanhimman poikani huumeiden käyttö.
Nyt olen huomaamatta ajautunut tilaan,jossa huomaan Todella viihtyväni yksikseni, en kaipaa ihmisiä,enkä tapahtumia,haluan vain olla.En ole masentunut,vaan ajoittain jopa nautin elämästä,kunhan saan pitää omat rutiinini ts. kirjat,musiikin ja elokuvat. Juontaa varmaan lapsuudestani,jossa oli humalaista huutoa ja tappelua,sai olla jatkuvassa hälytystilassa,eikä yksityisyydestä ollut tietoakaan. Kaikista eniten vaivaannun,jos joudun jäämään ihmisten kanssa kahdenkesken,menen aivan puihin ja tunnen oloni tukalaksi.Joukossa tunnen olevani turvassa.Samoin vierailijat kotonani( joita onneksi on harvoin) ovat todella epämukava yllätys,niinpä ne harvat ystävät ovat lähes kadonneet.
Mietityttää vain,miten pitkälle ihminen voi eristäytyä?Minulla myös traumoja ja minua myös ahdistaa olla kahden kesken ihmisten kanssa ellei ole sitten tosi läheinen ihminen. Koen ahdistusta, koen että multa vaaditaan jotain mitä en voi antaa. Että minua vaaditaan olemaan jotain tälle ihmiselle. Vaikea selittää. Joskus pienemmässä porukassa on helpompi olla kuin kahden kesken. Kai se on sitä että pelottaa olla oma itsensä sen toisen ihmisen kanssa, pelottaa että jos hän ei hyväksykään mua.. Tuntuu niin hullulta että tälläinen yksinkertainen asia voi olla niin vaikeaa mutta se on.. Yksin viihdyn minäkin, liikaakin. Pitäisi jonkun verran siedättää itseä ihmisten läsnäololle.
- pstd:(
Mulla on kans traumap.stressi, sekä se jälkimmäinen "pahempi" muoto siitä eli pstd, oon sairastanut sitä 10 vuotta, oireet olivat vaan pahentuneet vuosi vuodelta, mulla oli siis ainakin yli 10 oiretta tästä sairaudesta johtuen ellei enemmänkin.Lähinnä johtuen väkivaltaisesta lapsuudesta ja kiusaamisesta koulussa ajoittain. Oon kumminkin pystynyt nielemään ylpeyteni ja parantumaan suht hyvin. Mies 21v.
- pstd:(
tähän lisään vielä niistä oireista:jatkuva väsymys, uni ongelmat joka pv,levottomat jalat, vajaatoiminta lihaksistossa,pääkipua joskus,lihasten nykiminen sosiaalisissa tilanteissa, kokaikainen jännittäminen,tunteiden ylireagointi,heikko koordinaatio kyky,jatkuva stressi,masennus,poissaolevaisuus,loogisen ajattelun vajaavaisuus..Siinä mun ongelmat joita oli tullu siedettyä siihen saakka kunnes tunsin olevani aivan turta, olin siinä pisteessä et olin jo tottunut elään näiden kanssa, mut löysin omat keinoni parantua tästä, en tarkoita lääkkeitä tai lääkäriä.Kävin yhden ainoan kerran terapeutilla mutta pystyin löytämään parannukseen keinot itse. Tiedän ettei tämä ole uskon palsta yms.
mut Jumala auttoi mua suurimmaksi osaksi sekä toivo paremmasta..
- surullinentyttö
Oon aloittaja, oon nyt käynyt muutaman kuukauden traumaterapiassa :) terapia on hyvin rankkaa puuhaa, mutta oon huomannut olon kohentuneen hieman, tuntuu, että uskon taas elämään, etenkin siihen, että tän traumaterapian jälkeen on parempi elämä mihin ei kuulu jatkuvaa paha oloa ja pelkoa. Tsemppiä teille kaikille, vaikka tieni parantumiseen on vielä hyvin pitkä alan pikkuhiljaa uskoa siihen!
- Anonyymi
Poden myös postraumaattistastressihäiriötä. Minulla hakkeroitiin kone taikka varastettiin muuten bikinikuva joka päätyi mtv3 toimittajille jotka naureskelivat kuviani. en ole kuitenkaan nuori. Kuvassa minulla oli turkoosit bikinit.
on erittäin hämmästyttävää ja traumatisoivaa se, että toimittajat saavat tehdä näin. taatusti siellä kuviani katseli myös naisia. Se on rikos vaikka kuinka selittäisi. Se on myös seksuaalirikos. - Anonyymi
Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n sivut
http://www.disso.fi/
Muuten, trauma ja dissosiaatio eivät ole "sairauksia", vaan elämänkokemuksista johtuvia ongelmia ja kärsimystä. Niistä voi saada diagnoosin, jos hakeutuu psykiatrian palvelujen piiriin. Silti niitä ei tarvitse ajatella sairauksina, ellei halua. Selviytymistä voi edesauttaa, jos ei ota potilaan roolia. Terapiassa voi silti käydä, ja ottaa vastaan muitakin tukimuotoja... - Anonyymi
Onneksi nykyään tietoa, sekä tietoisuutta on paljon enemmän saatavilla, joten toivottavasti myös vertaistukea on helpommin saatavilla.
Tässä artikkeli liittyen traumaperäiseen stressihäiriöön (PTSD): https://www.mielipalvelut.fi/artikkelit/traumatisoituminen-hapeaa-pelon-rinnalla-traumaperainen-stressihairio-ptsd/ - Anonyymi
Älä tee kuten pelko käskee
Älä tee kuten pelon takana oleva käskee
Ja näin löydät sen.
2.älä tee kuten 'raivo' käskee
Älä tee kuten raivon takana oleva käskee.
Ja taas löydät sen.
Luovuus kumpuaa vapaudesta. - Anonyymi
KOKEILE KETO-DIEETTIÄ!
Katso vaikka YouTubesta haulla: Dr Berg Keto Basics - Anonyymi
Mikä sut vei lääkärin luokse?
Onko sulla ollut fyysiä oireita
Itse kirjoitin ton alla olevan keskustelun, tosin en siinnä halunnut kertoa että me joudutttiin tekemään 4kk sitten raskauden keskeytys. Olen miettinyt että on se voinut mahdollisesti aiheuttanut jonkin traumaattisen stressireaktion
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17306456/stressin-oireita- Anonyymi
On hyvinkin voinut tehdä!
- Anonyymi
Tämä on jo aika vanha ketju, mutta kerron nyt minäkin oman kokemukseni tästä traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka minultakin löytyy.
Olen siis 15-vuotias tyttö ja sain diagnoosin noin puoli vuotta sitten. Olen kokenut seksuaalista ahdistelua 2 kertaa 8 vuoden iässä. En silloin tajunnut mitään näistä asioista, joten en kokenut sitä millään tavalla traumatisoivaksi. En vieläkään.
Muistan molemmat niistä täysin, mutta en ajattele niitä ikinä. Sen voin kuitenkin sanoa, että toisella kerralla osasin "suojautua" ja ehkä jopa välttää mahdollisen raiskauksen. Olen tosi ylpeä itsestäni edelleen. Eli ehkä se olikin pelottavaa? Nyt kun ajattelen jälkeenpäin.
En ehkä kuitenkaan sanoisi minulla olevan tuota ptsd:tä, kun minulla ei ole mitään oireita. Ilmeisesti oireita on esim. traumaa muistuttavien asioiden välttely, pelottavat muistikuvat ja painajaiset. En pysty samaistumaan yhteenkään noista.
Kun psykiatri kysyi traumoista, en edes muistanut koko hommaa kunnes se sitten viiveellä tuli mieleen. Eli mieleni oli siinä jo melkein sivuuttanut tapahtumat, joka ilmeisesti on myös yksi oireista. Add, joka diagnosoitiin siinä samalla voi toki myöskin vaikuttaa, koska minulla on hankaluuksia nimenomaan tuon muistin kanssa.
Olen ajatellut näitä tapahtumia enemmän diagnoosin jälkeen sillä olen eri mieltä kuten tuli varmasti jo selväksi. En siltikään tähän päivään mennessä koe niitä traumaattisiksi. Siskoni, joka on 30 sanoi, ettei ne välttämättä lapsuudessa vaikutakkaan mitenkään ihan omasta kokemuksestaan. Hänellä oli tosin erilainen trauma, mutta kuitenkin.
Toisenlainen trauma oli YouTube video. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta näin on. Olin ehkä 10 silloin ja en tiennyt, mikä on helvetti. Lähdin etsimään tietoa YouTubesta, koska mistä muualta tuon ikäinen hakisi. Katsoin sitten videon, jonka nimi oli "Hell is real". Se oli todella brutaali. En osaa edes kuvailla sitä. Ihan varmasti saisin traumat uudelleen, jos katsoisin sen. Silloin oli talvi ja pimeää, joka ei hirveästi auttanut avutonta pelokasta pientä tyttöä öisin. Pelkäsin kuollakseni nukkumista ja pimeää. Tiesin, etten olisi saanut katsoa mitään sellaista, joten en uskaltanut kertoa siitä vanhemmille eli olin täysin yksin sen pelon kanssa. Kesä ja valo sitten tuli ja pelko meni ohi. Voitin sen ja pystyin olemaan normaalisti. Kerroin siitä vanhemmille, sisaruksille jne. jälkikäteen ja osa heistä alkoi moittimaan siitä.
Tuon video jutun jälkeen, ehkä noin vuosi, aloin kokemaan aistiharhoja. Tähänkin päivään asti niitä on. En tarkalleen tiedä tai osaa arvioida, miksi niitä on. Ilmeisesti diagnoosin mukaan ne johtuisi niistä sa(sexual assault/seksuaalinen ahdistelu) traumoista. Omasta mielestäni ei. Tuo video kävisi enemmän järkeen, kun niitä on näkynyt vain pimeällä ja siellä missä asun sillä hetkellä. Toi viittaa mielestäni ennemminkin skitsofreniaan tai psykoosiin tms.
HUOM! Tämä oli minun kokemukseni aiheesta eli älä diagnosoi itsellesi mitään yllä mainituista tämän perusteella.
- PLaxira- Anonyymi
Aloin lukea tätä viestiketjua ja pystyin niin samaistumaan niihin. Olen jo vähän vanhempi naisihminen, mutta olen oikeastaan vasta alkanut miettiä kaikkien kriisien vaikutusta elämääni. Olen helposti addiktoituva (esim alkoholi, pelaaminen yms), introvertti ihminen. En pidä kahdenkeskisistä ihmiskontakteista, joukossa viihdyn paremmin. Vetäytyvä ja herkkä. Tunneköyhä lapsuus, itsemurhayritys nuorena, vaikeita sairauksia itsellä ja läheisillä, 90- luvun lama ja työttömyys, vaikeita taloudellisia ongelmia yms. Niistä on elämäni kriisit kasattu.
Olen syönyt mielialalääkkeita ja nukahduspillereitä. Diagnosoitu on masennus. Olen silti selvinnyt, mutta monet asiat vaikuttavat edelleen elämääni.
Pelkään hylätyksi tulemista ja siksi olen vähän tekemisissä muiden kuin läheisteni kanssa. Usein olen ahdistunut ja tietyllä tavalla levotonkin. Mieliala heittelee. Varmaankin loppuelämäni on tälläistä, mutta ehkä auttaisi jos hyväksyisi sen, että kaiken kokemani jälkeen olen juuri tällainen ja riittävä. Kiitos, jos luit tämän. Kaikkea hyvää elämääsi.
- Anonyymi
Moi vanha juttu mutta itselläni on myös traumaperäinentressihäiriö. Kuinka hoidot onnistuivat.
Itse jo 43v
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1384078- 892009
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap151911Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi571527Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541452Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1331405VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu991322- 741226
- 971104
- 691063