Pohjoisen reitti oli minusta aika easy, mutta kartalla näyttäisi etelästä lähtevä tie olevan paljon mutkaisempi. Ei sillä ettei sellaista voisi ajaa, mutta kovin mutkaisella tiellä kuskilla jää kaikki näköalat väliin, Sveitsin loman jälkeenkin piti maisemat katsoa videolta myöhemmin.
Kuinka kiemurainen tie Teidelle on Christianoksesta
4
232
Vastaukset
Näyttäisi tien varrella olevan useampiakin levähdys/maisemapaikkoja, joissa voi pysähtyä ja kuskikin pääsee ihailemaan maisemia :) Näin ajateltiin ainakin itse tehdä, olen etukäteen vähän google mapsilla käynyt kurkkimassa paikkoja, jotta on paikan päällä sitten helpompi suunnistaa.
- mat1
Tuo toimii jos kuski ei halua nähdä kaikkea, meillä valitettavasti kuski on se joka haluaa nähdä kaiken. Pohjoisesta kun ajoi niin minusta siellä ei kovin montaa levähdyspaikkaa ollut, mutta täytyy miettiä.
- 10+12
Ei tuolla reitillä ajaessa kuski voi sivuilleen vilkuilla, leveää melko mutkaista hyväkuntoista tietä, ylhäällä kuumaisemassa tien pinta huonompaa, mutta suoraa.
- mat1
Eli joko bussi tai sitten videokamera mukaan :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama265069Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl782173Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525