Katselin tuossa nettisivuilta varauksen tekemistä moottorisahalla. Ohjeitten mukaan, lyijykynäviiva jätetään puoliksi näkyviin. Millä hitsillä moottorisahalla pystyy niin tarkkaan sahaamaan, että viiva puolittuu!! Vai onko näissä tarkkuuskynävaroissa joku leveämpää viivaa piirtävä kynä? En nyt mitään taloa meinaa rakentaa, mutta hirsipöytää vois koettaa tehdä. Muutkin neuvot ja kokemukset tästä hommasta kiinnostais.
Varauksen veistäminen
25
5309
Vastaukset
- Viiva halki?
Missä niin muka lukee?
- pekupöytä
Wikikko sivusto.
Toisin sanoen sahatessasi moottorisahalla tai veistäessäsi kirveellä jätä lyijykynän viivasta noin puolet näkyviin. Jos jätät enemmän hirsi ei asetu paikoilleen ja jos veistät yli viivan, syntyy rako, lovi, joka jää näkymään valmiiseen pintaan.
Tämmösiä siellä lukee, vai olenko käsittänyt jotenkin väärin. (teksti on kopioitu suoraan ko. sivuilta)
- Käsinveistäjä
Urakkamiehet vetävät varauksen valmiiksi asti moottorisahalla ja varsinkin avovarauksessa tämä yleensä riittääkin.
Jos kuitenkin halutaan tehdä siisti umpivara, niin moottorisahalla vedetään varauksen keskelle vain yksi sahaus/ halkeamisura ja sen jälkeen varaus veistetään kirveellä valmiiksi. Näin saavutetaan se tarkkuus, johon entisajan ammattimiehet pyrkivät. Esim. Svante Nikulan hirsirakentamisoppaassa sanotaan, että varaus on silloin valmis kun tulitikku ei enään mahdu hirsien väliin. Tällaiseen tarkkuuteen et millään pysty pelkästään moottorisahalla veistäen.
Lisäksi minusta sopii kysyä, että mitä käsinveistoa se on, jos koko mökki tehdään moottorisahalla? Moottorisahahan on kone!
Tuo kirja on muutenkin erittäin hyvä lukaista ennen veistohommiin ryhtymistä.
Googlaa:
Pyöröhirsirakentamisen Oppikirja
ISBN: 9519978631
Kustantaja: S. Nikula, Ruokolahti
Kirjailija(t): Svante Nikula (Svante Nikula ; teksti: S. Nikula, J. Nikula ; kuv.: J. Nikula, P. Peltoniemi)
Julkaisuvuosi: 1986
Kirjan asu: kirja / bok
Painos:
Kieli: suomi
Kirjastoluokka: 66.3
Sivumäärä: 95
Kirjan koko: 21 cm- pekupöytä
Joo, kirveellähän se varmaan pitäis viimeistellä jos priimaa haluaa, en vaan tiedä miten se minulta mahtaa onnistua! Minulla on rannassa vielä pyöröhirrestä(ei sorvatusta) käsin veistetty sauna, jonka isäukko rakensi melko tarkkaan 45 vuotta sitten, oli ukon ensimmäinen hirsirakennus, työn jälki on sitä luokkaa, että sitä voi vieläkin ylpeänä esitellä!! eipä siinä montaa rakoa ole johon tulitikku menisi. Tämä osoittaa minkälaiseen tulokseen pääsee ilman koulutusta vain huolellisuudella ja kärsivällisyydellä näin ollen verenperintöä kyllä pitäis olla, on vaan tainnut polvi pojasta vähän pahentua! Onko siihen viimeistelyyn olemassa jotain erikoisia esim. kourumaisia kirveitä, vaikka tuosta kirjasta varmaan paljon selviäisi.
- 7+17
pekupöytä kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=ADnxA4z-8mM
Tuossa hyvä filmi hirsitalon kirvestyöstä. Ei nykyajan kirvesmiehet useinkaan kirvestä missään käytä. Moottorisahakin on käsityökalu. - pekupöytä
7+17 kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=ADnxA4z-8mM
Tuossa hyvä filmi hirsitalon kirvestyöstä. Ei nykyajan kirvesmiehet useinkaan kirvestä missään käytä. Moottorisahakin on käsityökalu.Vähän urpona kysyn vielä, että onko moottoeisahan teräketjuja erilaisia, jotka soveltuvat paremmin tohon pyöröhirsien salvosten viimeistelyyn, näyttää joissakin videoissa käyvän niin hienosti.
- satulanurkka
pekupöytä kirjoitti:
Vähän urpona kysyn vielä, että onko moottoeisahan teräketjuja erilaisia, jotka soveltuvat paremmin tohon pyöröhirsien salvosten viimeistelyyn, näyttää joissakin videoissa käyvän niin hienosti.
Kyllä yleensä käytetään samaa sahaa (ketjua) kaikkiin työvaiheesiin.
Toki viimeistelyyn voi käyttää käsityökalujakin, kuten kirves / piilupetkele.
Koirankaula tehdään yleensä sahalla.
Suosittelen satulanurkkaa pyöröhirren veistoon.
Hieman työläämpi tehdä koirankaulaan verrattuna, mutta lopputulos parempi.
Kuivumisen / painumisen jälkeen tiiviit salvokset ja varaukset.
Tarkkuskynävara välttämätön. (tein itse)
Jos tuoretta hirttä, niin käytetään veistossa alivarausta, joka on 7-8mm.
Kaikesta päätellen sinulla työkalut pysyvät kädessä, niin rohkeasti vain kokeilemaan veistoa.
Muista suojavarusteet ja työturvallisuus.
Ihan omatoimisesti opettelin veiston alkeet itsekkin. Perustiedot kirjoista ja "netistä".
Kerroit tekeväsi hirsipöydän, minkälaista suunnittelet? - pekupöytä
satulanurkka kirjoitti:

Kerroit tekeväsi hirsipöydän, minkälaista suunnittelet?Tontilla on kaksi hirsipöytää, toinen on 18 vuotta vanha, ja toinen noin 25 vuotias mutta kun ovat aina olleet suojaamattomia, niin vanhempi on jo täysin mätä, ja nuorempikin alkaa jo olla melko huonossa kunnossa. Pöytien pituus on n.2.5m, päädyt ovat pyöreää hirttä halkaisija n.25-30cm, päätyjen välissä ehkä noin puolessavälissä kulkee yksi pitkä hirsi samaa kokoluokkaa,tai voi olla vähän pienempikim, tämä yhdistää päädyt. Kansi on tehty kolmesta tukin puolikkaasta, olisko leveys jotain 30cm luokkaa. Myös penkit ovat samaa tukinpuolikasta. Penkit ovat alimpien päätyhirsien päällä jotka siis ovat pidemmät kuin muut päätyhirret, eivätkä ne muutkaan ole tasapitkiä, ylimmäinen tietysti niin pitkä kuin kannen leveys vaatii. Mitat nyt ovat hataran muistini varassa,mitat riippuvat paljolti tietysti siitä minkälaista(paksuus) puutavaraa on käytettävissä, mutta varsinkin toinen on hyvinkin jyhkeä, ja ulkonäköä on moni kehunut, ja olen itsekin samaa mieltä. Pöydän on tehnyt eläkeläinen joka työ uransa on tehnyt aivan toisella alalla, mutta oli ennen minun pöytääni tehnyt harrastusmielessä kymmenkunta vastaavaa. Työn laatu on kyllä moitteetonta. Vanhemman pöydän on tehnyt tuttu kirvesmies ja on sekin hyvää työtä.
Wikikko sivustolla näyttää olevan hirsityöstä hyvinkin laajaa tietoa, tuntuu kuitenkin olevan niin, että jokaisella tekijällä on omat tapansa ja konstinsa.(esm. vanhemman pöydän tekijä ei huolinut vanhaa vasaustyökalua jota hänelle tarjosin, en tiedä miten piirsi). Tällaisen tekstin löysin ko. sivustoilta: Teräketju. Hampaan pystypoikkileikkauksen talttamaisen hampaan sijaan kannattaa valita kulmiltaan pyöreähampaisempi (chipper, semi-chisel, micro-chisel tai rapid-micro). Talttamainen (chisel tai full-chisel) katkoo paremmin puun, mutta ei veistä niin hyvin.
Mökille tehdään tie talven ja kevään aikana, joten saa nyt nähdä kummosta tukkia sieltä tulee, komeita mäntyjä ainakin sieltä kaadetaan, niin komeita, että ei niitä millään raaski saunapuiksi pilkkoa! Saa nyt sitten nähdä rupeanko tohon pöytäsouviin ,kun on noita fyysisiäkin haittoja joita en nyt tässä ala selostelemaan - satulanurkka
pekupöytä kirjoitti:
Tontilla on kaksi hirsipöytää, toinen on 18 vuotta vanha, ja toinen noin 25 vuotias mutta kun ovat aina olleet suojaamattomia, niin vanhempi on jo täysin mätä, ja nuorempikin alkaa jo olla melko huonossa kunnossa. Pöytien pituus on n.2.5m, päädyt ovat pyöreää hirttä halkaisija n.25-30cm, päätyjen välissä ehkä noin puolessavälissä kulkee yksi pitkä hirsi samaa kokoluokkaa,tai voi olla vähän pienempikim, tämä yhdistää päädyt. Kansi on tehty kolmesta tukin puolikkaasta, olisko leveys jotain 30cm luokkaa. Myös penkit ovat samaa tukinpuolikasta. Penkit ovat alimpien päätyhirsien päällä jotka siis ovat pidemmät kuin muut päätyhirret, eivätkä ne muutkaan ole tasapitkiä, ylimmäinen tietysti niin pitkä kuin kannen leveys vaatii. Mitat nyt ovat hataran muistini varassa,mitat riippuvat paljolti tietysti siitä minkälaista(paksuus) puutavaraa on käytettävissä, mutta varsinkin toinen on hyvinkin jyhkeä, ja ulkonäköä on moni kehunut, ja olen itsekin samaa mieltä. Pöydän on tehnyt eläkeläinen joka työ uransa on tehnyt aivan toisella alalla, mutta oli ennen minun pöytääni tehnyt harrastusmielessä kymmenkunta vastaavaa. Työn laatu on kyllä moitteetonta. Vanhemman pöydän on tehnyt tuttu kirvesmies ja on sekin hyvää työtä.
Wikikko sivustolla näyttää olevan hirsityöstä hyvinkin laajaa tietoa, tuntuu kuitenkin olevan niin, että jokaisella tekijällä on omat tapansa ja konstinsa.(esm. vanhemman pöydän tekijä ei huolinut vanhaa vasaustyökalua jota hänelle tarjosin, en tiedä miten piirsi). Tällaisen tekstin löysin ko. sivustoilta: Teräketju. Hampaan pystypoikkileikkauksen talttamaisen hampaan sijaan kannattaa valita kulmiltaan pyöreähampaisempi (chipper, semi-chisel, micro-chisel tai rapid-micro). Talttamainen (chisel tai full-chisel) katkoo paremmin puun, mutta ei veistä niin hyvin.
Mökille tehdään tie talven ja kevään aikana, joten saa nyt nähdä kummosta tukkia sieltä tulee, komeita mäntyjä ainakin sieltä kaadetaan, niin komeita, että ei niitä millään raaski saunapuiksi pilkkoa! Saa nyt sitten nähdä rupeanko tohon pöytäsouviin ,kun on noita fyysisiäkin haittoja joita en nyt tässä ala selostelemaanEhkä vaativin työvaihe kertomasi hirsipöydän teossa on järeän tyvitukin halkaisu.
Kertoisitko minkälainen kokemus sinulla on moottorisahan käytöstä?
Jos / kun purat vanhan kaluston, näet silloin rakenteiden yksityiskohdat.
Ja millätavoin ne on liitetty toisiinsa.
Esimerkiksi mahdollinen harjateräksen käyttö päällekkäisten hirsien sidonassa toisiinsa. - t4t
satulanurkka kirjoitti:
Ehkä vaativin työvaihe kertomasi hirsipöydän teossa on järeän tyvitukin halkaisu.
Kertoisitko minkälainen kokemus sinulla on moottorisahan käytöstä?
Jos / kun purat vanhan kaluston, näet silloin rakenteiden yksityiskohdat.
Ja millätavoin ne on liitetty toisiinsa.
Esimerkiksi mahdollinen harjateräksen käyttö päällekkäisten hirsien sidonassa toisiinsa.Harjateräkset ei tod. kuulu hirrenveistoon olis vaikka pöytäryhmästä kyse mutta sahalta saa puolikkaita ettei tarvitse itse halkoa. Jos ei ole äkkiä nostavat pöllin linjalle ja halkaisevat sirkkelillä.
- pekupöytä
satulanurkka kirjoitti:
Ehkä vaativin työvaihe kertomasi hirsipöydän teossa on järeän tyvitukin halkaisu.
Kertoisitko minkälainen kokemus sinulla on moottorisahan käytöstä?
Jos / kun purat vanhan kaluston, näet silloin rakenteiden yksityiskohdat.
Ja millätavoin ne on liitetty toisiinsa.
Esimerkiksi mahdollinen harjateräksen käyttö päällekkäisten hirsien sidonassa toisiinsa.Sirkkeli on n.10km päässä, joten halkaisu ei liene ongelma. Moottorisahalla olen tehnyt vain polttopuita ja muutaman rungon kaatanut.
Nyt kun suurimman kiihkon laannuttua asiaa ajattelen, niin eihän siinä salvoksia ole kuin kaksi kappaletta, eli välipuussa joka menee päädyissä kahden hirren välistä läpi. Nuo muut varaukset ovat mielestäni helpompia tehdä, toki vaativat huolellisuutta nekin. Sitten on tietysti vielä kansi ja penkkien puiden sovittaminen. Puutappeja uskon vanhoissa pöydissä olevan sitomiseen käyetty. - arttu6
Onko vaikeaa ymmärtää mikä on käsin veistetty ja mikä koneellisesti tehty?? Täytyy nyt ihmetellä miten sinä osaat edes kävellä? Lopeta tuo saivartelu. Jos mökki tehdään moottorisahalla käsin se on käsin veistetty. Vai meinaatko että käsin veistetty on kynsillä raavittu?? Koneellisesti valmistetut on tehdasvalmistettuja. Olet melkoinen ÄÄLIÖ :(
- pekupöytä
arttu6 kirjoitti:

Kenellehän tämä vastaus/kommentti oli tarkoitettu?
- Svarvare
pekupöytä kirjoitti:
Kenellehän tämä vastaus/kommentti oli tarkoitettu?
Joku bensanhuuruissaan moottorisahaa puolustelee.
Meikä tekee hirret käsin hirsisorvilla, enkä minäkään osaa kirveellä veistää. - jgdjgdhgdj
pekupöytä kirjoitti:
Tontilla on kaksi hirsipöytää, toinen on 18 vuotta vanha, ja toinen noin 25 vuotias mutta kun ovat aina olleet suojaamattomia, niin vanhempi on jo täysin mätä, ja nuorempikin alkaa jo olla melko huonossa kunnossa. Pöytien pituus on n.2.5m, päädyt ovat pyöreää hirttä halkaisija n.25-30cm, päätyjen välissä ehkä noin puolessavälissä kulkee yksi pitkä hirsi samaa kokoluokkaa,tai voi olla vähän pienempikim, tämä yhdistää päädyt. Kansi on tehty kolmesta tukin puolikkaasta, olisko leveys jotain 30cm luokkaa. Myös penkit ovat samaa tukinpuolikasta. Penkit ovat alimpien päätyhirsien päällä jotka siis ovat pidemmät kuin muut päätyhirret, eivätkä ne muutkaan ole tasapitkiä, ylimmäinen tietysti niin pitkä kuin kannen leveys vaatii. Mitat nyt ovat hataran muistini varassa,mitat riippuvat paljolti tietysti siitä minkälaista(paksuus) puutavaraa on käytettävissä, mutta varsinkin toinen on hyvinkin jyhkeä, ja ulkonäköä on moni kehunut, ja olen itsekin samaa mieltä. Pöydän on tehnyt eläkeläinen joka työ uransa on tehnyt aivan toisella alalla, mutta oli ennen minun pöytääni tehnyt harrastusmielessä kymmenkunta vastaavaa. Työn laatu on kyllä moitteetonta. Vanhemman pöydän on tehnyt tuttu kirvesmies ja on sekin hyvää työtä.
Wikikko sivustolla näyttää olevan hirsityöstä hyvinkin laajaa tietoa, tuntuu kuitenkin olevan niin, että jokaisella tekijällä on omat tapansa ja konstinsa.(esm. vanhemman pöydän tekijä ei huolinut vanhaa vasaustyökalua jota hänelle tarjosin, en tiedä miten piirsi). Tällaisen tekstin löysin ko. sivustoilta: Teräketju. Hampaan pystypoikkileikkauksen talttamaisen hampaan sijaan kannattaa valita kulmiltaan pyöreähampaisempi (chipper, semi-chisel, micro-chisel tai rapid-micro). Talttamainen (chisel tai full-chisel) katkoo paremmin puun, mutta ei veistä niin hyvin.
Mökille tehdään tie talven ja kevään aikana, joten saa nyt nähdä kummosta tukkia sieltä tulee, komeita mäntyjä ainakin sieltä kaadetaan, niin komeita, että ei niitä millään raaski saunapuiksi pilkkoa! Saa nyt sitten nähdä rupeanko tohon pöytäsouviin ,kun on noita fyysisiäkin haittoja joita en nyt tässä ala selostelemaanTee uudet pöydät haavasta. Kestää moninverroin paremmin lahoamista vastaan kuin honka.
- pekupöytä
jgdjgdhgdj kirjoitti:
Tee uudet pöydät haavasta. Kestää moninverroin paremmin lahoamista vastaan kuin honka.
Vaan kun ei ole haapaa tontilla.
- g54
Itse käytän moottorisahaa karkeaan veistoon mutta nurkkien ja varauksien viimeistely teräaseilla. Telsolla. kirveillä jne.
Hirsityöt Risto Vuolle-Apiala. Toinen hyvä perusopas - raksaaja 54
Jotkut hirsimiehet käyttävät viimeistelyyn käsikäyttöistä puukkosahaa. Itse veistän parhaillaan piiluhirsikehikkoa ja teen tuon umpivarausten viimeistelyn sähkökäyttöisellä puukkosahalla. Paas malli on sellainen kone, jossa on portaaton kierosnopeuden säätö. Teränä notkea puuterä. Tuolla puukkosahalla kun laskee varauksen läpi 1-2 kertaa, niin väliin ei mahdu edes tulitiku. Vaatii kylläkin hieman opettelua, että tuon puukkosahan käyttö onnistuu joutuisasti.
Työtahtina on ollut n. metri valmista hirttä tunnissa. Tuohon metriin sisältyy varaaminen, nurkkasalvokset , tapitus ja piilutus hirren molemmin puolin piilutuslaikalla.- Raksasiivooja?
"puukkosahan käyttö"Vaatii kylläkin hieman opettelua,"
-Miksi puukkosahalla kun sen voi veistää kerralla valmiiksi? Mitä jos opettelisit kehittämään veistotaitoja sen sijaan että korjaat virheitä puukkosahalla?
"piilutuslaikalla."piiluhirsikehikkoa"
-Laikkapiiluhirsi maksimissaan ei piilu. Laikoilla yritetään jäljitellä piilukirveen veistojälkeä.
"Jotkut hirsimiehet "
-Edellisen perusteella millä perustein (puukkosahaa&rälläkkälaikkaa)? - Halapa
Kilpailetko hirsihöylän kanssa?
Kaukana perinteisestä käsinveistosta. - pekupöytä
Kun olen näistä hommista ulkona kuin lumiukko, niin kysympä, että käytätkö puukkosahaa niin, että kun varaus on veistetty, niin sitten kun sitä paikoilleen sovitat, niin vedät puukkosahalla pari kertaa varauksen läpi, näin olen jostakin videoista käsittänyt? Miksi muuten säädettävä kierrosnopeus? Metallimiehen töitä kun olen koko ikäni tehnyt, niin olen tottunut kulmahiomakonetta käyttämään, mitenkä mahtaa puuta syödä esim. karkea lamelilaikka? Sitten sanoisin niille jotka tätäkin kommentoivat, että ei ole puukkosahan tai kulmahiomakoneen käyttö "perinteistä hirrenveistämistä" ei varmaan olekaan, mutta minulla ei sillä niin väliä ole vaikka yleensä perinteitä kunnioitankin ja käsityölle annan paljonkin arvoa, mutta nyt olisi tarkoituksena saada nätti pöytä aikaiseksi ihan itse. Kirveen käytöstä mulla on kokemuata, että ei se terä meikäläisellä tahdo samaan paikkaan kahta kertaa sattua, saatika sitten, että osuis siihen mihin oli tarkoitus! Osasyynä varmasti näkövamma, joka vielä voi kaataa koko hankkeen, mutta yritän tässä talven aikana kerätä mahdollisimman paljon tietoa hommasta.
- hffdhffygffv
Kahden ammattiveistäjän moottorisahan käyttöä olen vierestä seurannut. Hämmästyttävän tarkasti he pystyvät sahaamaan viivaa pitkin. Teräketju on kapeaa mallia ja aina ensiluokkaisesti teroitettuna. Mutta kaiken a ja o on oikeat työasennot. Kädet ja näin ollen myös saha on tuettuna vartaloon ja useimmissa vaiheissa sahan liikuttelu tehdään polvia käyttäen. Pukit on tehtävä oikean korkuiseksi, jotta em. työskentely on mahdollista.
Aikani seurattuani rohkaistuin kokeilemaan ja veistin pyöreistä puista pienen aitan. Hyvä tuli alkuvaikeuksien jälkeen. Ei lentele itikat raoista, sen verran tiukoiksi onnistuin varaukset sahaamaan. Nyt on pelkkahirsinen saunamökki työn alla. Rohkeasti vain opettelemaan. - ammattimies1
Muutaman mökin tehneenä myös moottorisahan kannalla, ja puukkosahalla loput, sieltä mistä tarvii jos tarvii. Jos vielä tekisin kokeilisin kulmahiomakoneeseen saatavaa laikkaa, mikä on vastaava kuin teräketju. Saattaisi olla nurkan teossa hyväkin peli. Ja jos siistin haluaa, niin jäisestä puusta, ei jää tulitikunkaan mentäviä rakoja mihinkään. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan, sieltä ne itselle sopivat menetelmät löytyy..
- pekupöytä
Just tommosen laikan mitä ammattimies 1 suositteli ostin Turun rakennusmessuilta. Maksoi 48€, mutta uskon sen haukkuvan hintansa, ikävä vaan että näin talviaikaan en pääse sitä kokeilemaan, mutta kieli pitkällä odottelen kevättä ja kesää. Kiitos ammattimies1:selle asiallisesta vastauksesta ja rohkaisusta!!
- Neuvooopp
Eli kun sahaat sen varauksen, niin teet ensin raakatyöstön. Eli sahaat varauksesta kolmella viillolla (keskeltä ja reunoilta) enimmät pois jättäen poistettavaa puuta pari milliä. Sittän alat kalvaa moottorisahalla varausta poikkipäin. Pidä laippa jatkuvassa liikkeessä ja laipan kärkeä tukipisteenä keskempänä varausta. Näin saat sahauksen todellakin niin, että puoli viivaa lähtee.
Hirren asento on tässä olennainen. Sahan tulisi (vevätä) lähes suorilla käsillä lonkkaa/reittä vasten, jotta työskentely olisi kevyttä ja mukavaa.
Sitten vaan kokeilemaan, kyllä se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401