Mikä on tärkeää

en gång till

Onko tarpeen aina vaan kirjoittaa palstan tilasta, muista kirjoittajista ym.

Kyllä aiheita löytyy ja kirjoittakin. Joulukuusen hävityskin on suoritettava, kohta talvikin kohdattava.

10

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lycka till

      Jokohan kaikki matti ja maijamyöhäset on jolukuusen heivannu ulos. Minulla muovinen, sen vein vinttiin loppiaiselta. Talvi tuli nyt eteläänkin, sen kohtaamista opetellaan, villahousuja naftaliinista vaan kaivamaan !

    • Hyvin palon myöhässä olevat eivät ole vielä edes ehtineet kuusta hankkia, ja nyt se on myöhäistä.
      Mutta ei hätää, tulee se joulu taas tänäkin vuonna. Joten nyt kuusen ulosheitolta säästyi.
      Lämpimiä vaatteita sen sijaan on jo saanut ylleen viretellä 10 asteen pakkasessa. Ja jos jotain puutuu; nythän on alenusmyynnit kiihkeimillään saa villahousutkin alennuksella. Ja kaikkea muutakin.

    • auringonsäde

      Ei ole, sehän juuri palstan näivettääkin.
      Villahousut on tuuletettu, ulkona lumi odottaa, ja pian kevätaurinko kultii maat ja mantereet, ja saa naamaan pisamat poikineen.

    • *Kukkahame*

      Lapsena ne pisamat oli naamassa etenkin nenällä, nyt ne on käsissä ja käsivarsissa, kyllä kasvoihinkin kesäaurinko ne nostaa mutta ei niin kuin nuorena oli.
      Tuskin niistä pisamista koskaan pääsee eroon, äidin puolella on punatukkaisuutta ja pisamanaamoja ja minä yksi niistä.

      Villahousut on 'iskukunnossa' tulkoon vaan ne tulipalopakkaset!
      Voi olla että turkkikin on tuuletettava, pakkasia on luvassa, vai onko?

    • Liisa S.

      antoi Arno Kotro HS kolumnissaan:

      "Vanhempi tytär täytti seitsemän. Päädyimme puhumaan vanhenemisesta ja viisastumisesta. Oma 44 vuoden ikäni herätti kunnioitusta.
      Mitähän olisi se viisaus, jota uskaltaisi jakaa matkaevääksi?

      Tietysti voin kokemuksesta antaa pikkuniksejä ja varoituksia: älä laita valokuvia kirjaston kirjojen väliin, ja hiljaisen luentosalin ovensuussa ei kannata vaihtaa viikonloppukuulumisia.
      ...

      Mutta jotain isompaa pitäisi osata sanoa. Isänä, filosofian ja psykologian opettajana. Vähän pitempään vaeltaneena.

      Pari varoitusta voin antaa.

      Muistatko kun olit kolme, ja yritimme opetella kahta kaikkein vaikeinta sanaa, kiitos ja anteeksi? Aikuisten pelikentillä ne ovat yhtä tiukassa kuin ekaluokan välitunnilla.
      ...

      Älä sinä erehdy pitämään ilkeyttä älykkyyden merkkinä. Se kun on juuri päinvastoin. Ilkeys on niitä harvoja asioita, jotka eivät vaadi vähäisiäkään älyllisiä tai muitakaan ponnistuksia."
      ...

      Tuo saman haluan sanoa, sillä itsekin opettaja toimineena olen huomannut, että ilkeys ja typeryys liittyvät yhteen,
      vahingonilo on sellaisen ainoa ilo.

      ...

      • Kaksi ekaa

        sanaa jäivät edellisestä pois: Pari varoitusta


      • Hyviä varoituksia
        Kaksi ekaa kirjoitti:

        sanaa jäivät edellisestä pois: Pari varoitusta

        antoi isä pikkutyttärelleen, ekaluokkalaiselleen, joka jo jotain maailmasta on itsekin nähnyt ja oppinut.


      • ---

        Hyvin sanottu, täyttä asiaa!


      • pisteet kuitenkin
        --- kirjoitti:

        Hyvin sanottu, täyttä asiaa!

        tuolle Kontrolle.


    • kaikki ei kiinosta,

      niin,,,,,, mikä asia ketäki kiinostaa , sitä puhe,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2014
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1617
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      770
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe