uskotko uniin?

Unet ovat ollutta, mennyttä, toivottua, pelättyä.
Ihmisen omien aivojen eheytystä.

En usko uniin, en pälkää varjoani.

Nukkuessa mielen roskakoria pöyhitään. Käytökelpoiset muistot siirretään mahdollisesti muistettavien osastolle, kelvottomat roskiksen kautta tuhoon. Joskus ne kelvottomat sattuvat menemään talteen ja sotkevat järjestyksen, mistä painajaiset johtuvat.
Nykyisin nukun vain pillereillä Kolme puolikasta yöksi á kaksi tuntia. Ei mukavaa mutta minkäs voit?

Joskus näkee painajaisunta jolla silti on hyvä lopputulos.
Olin entisellä asuinseudulla ja kävelin jäistä tietä, yhtäkkiä tummahiuksinen mies kiskaisi minut toiselle puolelle tietä.
Unissa asiat sekoittuvat, välillä on 60-luvulla, sitten 80-luvulla.
Uskon että uni varoitti menemästä sinne.
Unissa tulee esille usein reaaliajassa jonkun vihaisuus, muistan hassun jutun sarjakuvista kun unissa nähtyä henkilöä kurkutettiin. Unille ei muka voi mitään, näin lapsena puolen vuoden ajan joka yö saman unen, joku henkilö tahtoi tavata, lopulta vastasin ettei se käy koska hän oli kuollut, unet loppuivat siihen.

Uskon unien antavan vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Omalla kohdallani monet kerrat.. Osaan tulkita uneni. Mitä enemmän ne muistaa aamulla sen enemmän niissä on silloin asiaa. Kyse ei ole mistään ihmeellisestä, vaan aivot tekevät työtään ja ihmisen nukkuessa aivoille jää aikaa työstämiseen.

En tee tärkeitä päätöksiäkään nukkumatta ensin yön yli, joskus useammankin yön yli, koska mieli saattaa muuttua aamuun mennessä.

Kerran elämässäni olen nähnyt unen jota en osaa selittää.
Olin alle kaksikymppinen silloin. Äiti lähti reissuun Lappiin ja veljen kanssa pidimme kotibileet. Lauantain-sunnuntain välisenä yönä näin unta että iso ambulanssi seisoi kotitalomme portilla. Näin kattoluukusta sisälle autoon ja äitini makasi siellä kuristuvan näköisenä henkeä haukkoen.
Sitten olin menossa sisälle kotiin ja äiti tuli eteisessä vastaan hokien nimeäni ja oli ihan sininen kasvoiltaan.
Maanantaiaamuna tuli puhelinsoitto Lapin keskussairaalasta Rovaniemeltä että äiti oli kuollut lauantain-sunnuntain välisenä yönä sydäninfarktiin siellä.

Unet eivät ole enteitä, jotta en sillä lailla. Mutta unet kertovat siitä, mitä painat syvälle sisääsi, alitajuntaasi päivän / päivien / elämäsi aikana, ja putkahtelevat sieltä sitten tarpeen mukaan käsiteltäviksi. Unet kertovat omat ajatuksesi ja työstävät aiheita, joihin et valveilla ollessa saa vastausta.

Tullut monta kertaa mieleen että mitähän tuo minun koira ajattelee kun se herää unestaan. Välillä kun sen uneksiminen on melkoista meininkiä murisemisineen ja haukkumisineen. Se tuskin pystyy analysoimaan asiaa siten kuin ihminen, että uni on aivojen lepoa ja nollaamista, ja se ei ennustele sen paremmin mennyttä kuin tulevaa. Joka sellaisiin unienteisiin uskoo, niin hänen olisi hyvä koittaa nukkua vieläkin pidempiä unia että aivot saisivat lisää lepoa.

Ai, täällä olikin tää unikeskustelu .Laitoin tekstiä toiseen kohtaan, joka ois ollukin tänne kuuluva. Nään ihan hurjasti unia. Lähes aina ,kun silmäni ummistan. En usko uniin, mut tunnetilat saattaa jäädä päälle. Joskus huomaa et asia jota työstää itsensä kanssa tulee uniin. Tänään päiväunilla sain palautetta itsestäni/luonteestani. Jotkut unet muistaa vuosienkin päästä.

Yeap, mulla on monta sellaista unta, jotka muistan vieläkin, vaikka uneksimisesta on kulunut jo parikymmentä vuotta. Suurimpaan osaan kykenen antamaan selityksen, muutamaan en lainkaan.

Kaikista kiinnostavin on se täysi reppu talon sokkelissa sisäpuolella, kuin kellarissa, seinään nojaamassa, jonka näin toisen seinän raosta. Olisin niin kovasti tahtonut päästä sen luo, mutta en mahtunut reiästä. josta sen näin. En ole vieläkään keksinyt, mitä reppu voisi sisältää. - Ja sitten se kissanpentu, joka seurasi ja jonka mahanpuoli oli raadeltu, syöty ja tajusin, että söin sitä itse. Paha olo oli ihan fyysinen, kun heräsin sen kehräämiseen niskassani, aamupala ei maistunut.