Tuntuuko erilaiselta, jos kukaan läheinen ei ole kuollut vuosikymmeniin ja sitten tapahtuu kuolema tai jos monta läheistä kuolee lyhyen ajan sisällä?
Jos usea läheinen kuolee lyhyen ajan sisällä, niin tottuuko siihen, kuten sotaan?
Jos usea läheinen kuolee lyhyen ajan sisällä, niin tottuuko siihen, kuten sotaan?
Vastaukset 136
Vanhimmat
Miksi siihen pitäisi tottua, tuskin yhdelle ihmiselle kovin montaa kertaa kuolemia kasapäin kohdalle sattuu.
Jokainen kuolema koskee, kun läheinen lähtee.
Kuulemani mukaan ei ole harvinaista, että läheisiä kuolee 'rypäleinä'. Se on aivan kuin dominoefekti.
Korona aikana menetin toistakymmentä ystävää, sukulaista ja tuttuja , joten ikävä on olo, vaan pakko yrittää koota itsensä
Ikäjuttu tuo kuolema , kun ollaan nuoria niin harvoinpa saman ikäiset kuolee,mutta kun alkaa olla ikää niin sukulaiset ja tuttavat harventuvat,
Vaikeaahan se on kun ihminen lakkaa vaan olemasta mutta minkäs teet .
Hoitoalalla näitä kuolemia näkee koko ajan ja työssä siihen jotenkin tottuu että näin on.
Mutta kun omat sukulaiset tai ystävät alkavat harventua niin tuntuu ettei siihen koskaan totu , ja pitää vaan yrittää taklata asia kukin omalla tavallaan .
Korona vei minulta 8 ystävää, saman aikaisesti myös neljä ystävää jotka kuolivat muihin sairauksiin ,joten raskasta se on ollut hyväksyä ettei heitä ole enää, samalla tietää ettei voi vaikuttaa asiaan mitenkään .
Ikävä älä jäljelle ja kukin taklaa sen kykyjensä mukaan , tietäen että kaikilla on kuolema edessä jonakin päivänä .
Sitten menee ajatukset ihmisiin muihin maihin jossa sota riehuu ja monta ihmistä kuolee, niin että heidän omaistensa surua ei osaa edes kuvailla ,miten he jaksavat elää kun nuoria ihmisiä menehtyy , surutyö sodan jatkuessa on varmaan raskasta , kun koko ajan pelätään koska oma henki viedään samalla kun surraan omaa miestä tai aikuista lasta . Joten en usko että siihen tottuu koskaan .
Älä vaan yritä valehdella, että koronaflunssaan kuolivat
Heeeeehhhhhaaaaaaaaahhhhhhhhiiiiiiiiiiih
😃
Jouluna kuoli naisystävä,kyllä siihen alkaa tottua ja tottua niin miten sen näkee joskus.
Minulle se on ollut ihan sitä mukaa, kuinka vanha ja missä kunnossa toinen on kuollut. Joittenkin nuorten terveitten kuoleman ottaa raskaammin, vaikka eivät aivan läheisiä olisikaan olleet, kuin vanhan raihnaisen läheisen kuoleman, jonka kuolema hänelle itselleen oli pelkästään helpotus.
”Lahjoita hyvä kuolema”, Yhteisvastuukeräys saattokotien hyväksi.
Miksi kuolemaan normiaikana, jos muulloinkaan, pitäisi tottua. Tuskin niitä ihmisen elämään niin monta mahtuu, ettei niistä jokainen koskisi syvälle sydämeen.
Pakkohan sotilaidenkin on tottua sotaan ja niissä ihmisiä vain kuolee ja kuolee eikä juuri muuta tapahdukaan.
Eri asia sota-aikana, jos joku vieras kuolee, kuin oma läheinen. Ei kukaan omaisten ja tuttavien kuolemaan "totu".
Enpä usko tottuvani ystävien kuolemaan, omaan kuolemaan varmasti joutuu aikanaan totuttelemaan.
"mynttinen"
Älä enää jauha aloituksen vanhoja vitsejä.
H.
Otan osaa, jos viestini pahoitti mielesi. Laiskana miehenä luin ainoastaan aloituksen ja puskin oman köyhän juttuni muita huomioimatta väliin. Saanko elää?
Ei se ole mitenkään erinlaista kun viereinen sotilas kaveri saa kuulan kalloonsa ja ei ehdinedes hiljaista hetkeä pitää kun kuulia ammutaan
Jos ei totu kuolemaansa, on huikaiseva mahdollisuus että elää, ehkä ikuisesti.
Mitähän hemmettiä sinä höpiset? Kuinka monta tunnet tai tiedät, joka on jäänyt tänne "ikuisesti"? - Nm. Nuku yöllä, uni putsaa aivoja
Monta sukulaista ja naapuria kuollut yllätten. Ei hetkauta enää, vaikka kuka kuolisi!
Kuolleet väärässä järjestyksessä, nuoret ensin!
Turtuminen onkin parempi sana kuin tottuminen.
Ei Oo kun pari läheistä, jotka mahdollisesti suree kuolemaani.
Mutta jos kuolen heitä ennemmin,
Ei minun täydy kovin suurella murheella kenenkään hautajaisissa käydä.
En osaa sanoa, tottuuko, mutta sen olen minäkin huomannut, että ryppäässä ne tahtovat kulkea, kuolemat...
Siitä on paljon puhuttu, että meidät on ehkä turhaankin vierotettu kuolemasta.
Minäkin olin jo keski-ikäinen, kun ensimmäistä kertaan näin kuolleen. En mennyt katsomaan edes kuolleita vanhempiani, veljenpojasta, nuorena kuolleesta, puhumattakaan.
Sitten opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa kuolemasta tuli arkipäivää ja anopin samanaikainen saattohoito täydensi sitä.
Siltä pohjalta sanoisin, että ehkä kuolemaan ei totu, mutta sen kohtaamiseen voi harjaantua - siis ihan kuka tahansa. Ainakin meidän kunta kouluttaa vapaaehtoisia saattohoitajia terveyskeskuksiin.
Keitä ovat vapaaehtoiset saattohoitajat? Ei-hoitajiako? Ei-läheisiäkö? Joitain tuikituntemattomiako?
Vähän hassusti sanottu (sotalapsi). Mutta "vapaaehtoisilla" tarkoitin saattohoidosta kiinnostuneita maallikoita, joita ainakin meidän kunta kouluttaa tehtävään. Ei siis tarvitse olla ammattilainen, eikä läheinen.
Terhokodissa, siis yhdessä maamme saattohoitokodeista, oli aika iso verkosto vapaaehtoisia, joiden päätehtävä oli pysyä kuolevan vierellä, kuunnella, jos hän tahtoi puhua, auttaa missä voi, rauhoitella, pitää vaikka kädestä - jotta kenenkään ei tarvitsisi olla yksin lähdön hetkellä.
Mitä tarkoitat 'oli'-sanalla? Olet käynyt siellä?
Nythän Terhokoti-systeemiä yritetään levittää koko maahan.
"Oli" viittasi tässä omiin muistoihin. Kuten kerroin, olin Terhokodissa työharjoittelussa opiskeluun liittyen (yhteisvastuu).
Näin on. Terhokoti on edelläkävijä saattohoidossa, mutta saattohoitokoteja on i myös Tampereella, Hämeenlinnassa ja Turussa ja nyt ymmärtääkseni halutaan nostaa saattohoidon tasoa myös terveyskeskusksissa hoitohenkilöstän lisäkoulutuksella.
" ehkä kuolemaan ei totu, mutta sen kohtaamiseen voi harjaantua"
Hienosti sanottu demeter1, noin se juuri on. Kuolema on aina yhtä ainutlaatuinen tapahtuma kuitenkin ihmisen elämässä, kuten syntymäkin. Aina vaan se jaksaa vetää nöyräksi.
Minun mielestäni omat läheiset on parhaita saattohoitajia, mutta keillä ei heitä ole, on hieoa että riittää asiaan vihkiytyneitä, siis vapaaehtosia jotta kenenkään ei tarvitse kuolla yksin. Aikoinaan jossain palkattiin saattohoitamaan aina ylimääräinen hoitaja vain tätä ihmistä varten. Ohi n nyt ne ajat, joten hienoa jos terveyskeskuksiin suvaitaat vapaaehtoistyöntekijät.
Minustakin läheinen on paras saattohoitaja, lusiina, mutta joskus omainen on jo niin uupunut, ettei hän jaksa. On ehkä jo pitkään hoitanut ja valvonut, kaipaa lepoa itsekin.
Muistan myös lukeneeni, että esim. syöpälasten osastolla oli vanhempia, jotka eivät yksinkertaisesti kyenneet saattamaan lastaan ja olivat tosi kiitollisia, kun vieras ihminen sen teki.
Aivan. Usein kuitenkin läheiset jos heitä on, vuorottelevat ja nimenomaan itse haluavat hoitaa tai ainakin olla mukana hoitamassa. Oman lapsen saattohoito on varmasti matkoista rankin.
Minä jo 66v enkä ainuttakaan kuollutta ihmistä ole tähän ikääni nähnyt, edes arkussa. En ole kyllä ollut hautajaisissakaan kuin kaksi kertaa, isäni ja mummoni ja nekin olisin mieluusti jättänyt väliin mutta toisten sukulaisten painostuksesta menin.
Jokaisen läheisen ja tuttavankin kuolema koskettaa, etenkin jos niitä tulee monta lyhyen ajan sisällä.
Ukkini kuoli kotona, näin hänet omassa sängyssään hakijoita odotellessa. Olin kolmen vanha, ukki oli ensimmäinen näkemäni kuollut ihminen.
Työssäni vanhainkodissa laitoin vainajia paljon, kauniisti ja kunnioittavasti heitä kohdeltiin.
Lapseni luona olin hänen kuolemansa hetkellä ja sen jälkeenkin.
Isääni arkussaan kävin katsomassa ennen hautajaisia.
Eihän kuolemaan voi kokonaan tottua ja turtua, jos tunteva ihminen on.
Olet melko kokenut kuoleman seuralainen.
Onneksi kuitenkin enemmän on ollut elämää ja sen seuraamista.
Tottuu. Kukaan kuollut ei ole palannut takaisin elämään.
Ei totu,siihen vaan turtuu ja yrittää keksiä selityksiä sattumasta,epäreiluuresta,elämästä ,herran tahrosta tai ihan mistä vaan mikä helpottaa.
Oma tyttö,anoppi ja veljen tyttö vuoren sisällä.
Siis aivan tuoreita tapahtumia?
Parin vuoren takasia.
Eiköhän tuohonkin totu kun kuolo kohalle kopsahtaa.
Toivotko hidasta vai nopeaa 'kopsahdusta'?
Heta,heta sun kanssas.
Kun omalle vuorolle sattuu niin sitten tottuu mut jos joskus tartut oman lapses arkun kantoliinaan ,niin sitten sulla on miettimistä.
Nyt kun mainitsit kysyinkin tyttärestäsi jossain ketjussa, laitoin tosin ei tarvitse vastata, mutta mihin sairauteen tyttäresi kuoli?
On sanomattakin selvää, että haluan lähteä ennen omia lapsiani. Isääni ja äitiäni kaipasin usein. Onneksi he vierailevat unissani hyvin säännöllisesti.
Nopea kopsahdus lie paras.
Tarvitsetko kuolin syytä,
Crohnin tauti yhristettynä immunipuutokseen, näin silloin et kaunista kuolemaa harvoin tapaa.
Minkä ikäinen hän oli?
Jos joku on airosti kiinostunu niin mul on nikkini mukanen posti suomen palstalla.
En tääl viitti kovin paljon avautuu
Kiitos vastauksestasi.
,70 leskettäret rientävät useasti hautajaisten jälkeisenä päivänä ravintolaan ryyppään ja tanssiin.
Kuolleen Ukon petipaikalla on uusi ja parempi mies lykkimässä märkää pimpsaa ihan aropupuna.
Näin ne vainajat unohtuu jo päivössä, eivätkä vaikeuta henkiinjääneen elæmää.
Kuolema on vierailut useasti, vanhempani, puolisoni, lapsenlapseni, ja lapseni. Myös läheisiä ystäviä on lähtenyt sinne rajan taa.
Jokainen ihmisuhde on erilainen ja suru myös.
En koskaan voi sanoa, niin kuin yksi kirjoittaja ketjussa, että ihan sama kuka kuolee. Jokainen läheinen poisnukkunut on lähtiessään vienyt mukanaan palan elämästäni ja muuttanut sitä pysyvästi.
En silti ole tottunut kuolemaan. Mutta näen sen varmasti erilailla koska se on kulkenut läheeltä niin usein viime vuosien aikana.
Eihän kuolemaan totu, mutta pikkuhiljaa alkaa tajuta, että se on jokaisen kohdalla väistämätön. Tavallaan olen kokenut samaa kuin sinäkin, lapsenlapsi ei ole tullut kohdalleni. Olen surrut suruni ja kaunis kaipaus on jäänyt. En pelkää omaa kuolemaani.
Minua järkyttää aina kun läheinen poistuu . En meinaa toipua ollenkaan . Olen
kokenut post-traumaattisen stressireaktion josta selviäminen oli hirveän raskasta .
Kärsin monenlaisista oireista , vaivuin masennukseen . Terapian avulla olen selvinnyt . Mitä tapahtuu jatkossa , en tiedä . Läheisiä kuolee , se on väistämätöntä .
Alanko kestämään vai viekö suru ja järkytys minut myös . Syy saattaa olla etten ole pystynyt käsittelemään aiempia varhaisia menetyksiä .
Ihan hiljakkoin rakas mieheni kuoli viereeni, elvytys apua odottaessa ja kaikki muu niihin tunteihin liittyvä teki kuoleman kohtaamisesta karun kokemuksen. Myös oma elämäni muuttui hetkessä.
Mulle kävi reilu kuukausi sitten vastaavasti.
Ei kuolemaan totu, siihen tottuu, siis muitten kuolemaan.
Hassusti kai sanottu, mutta näin se vaan on. Ihan yhtäpaljon ihmisiä kuolee kuin syntyykin. Sen kanssa pitää olla vaan ns. "sinut".
Voisin kirjoittaa aloituksen pohjalta vaikka kuinka pitkästi, en jaksa just nyt. Se kuitenkin on niin, jokainen syntyy ja kuolee yhden kerran.
=DW=
Kun jouduin käymään hoidoissa sanoivat että yhden ihminen (läheisen menetyksen )
pystyy käsittelemään . Kun useampi eli kaksi tai kolme tapahtumaa pienen ajan sisällä tulee on ulkopuolisen avun tarpeessa . Seurakunnalla on myös sururyhmiä .
Tietysti terveyskeskuksesta saa keskusteluapua .
Sain viikonloppuna juuri yllättävän suruviestin. Kuolema järkyttää sitä enemmän, mitä odottamattomampi se on ja mitä läheisempi henkilö kyseessä. Jos yli 85-vuotias kuolee, se ei tunnu niin pahalta kuin jos kuollut on ollut vaikkapa 45-vuotias.
Mietin uutisen kuultuani, että tätä se vanheneminen on: joutuu vain tottumaan siihen, että yhä useampi läheinen ja tuttava kuolee.
Kaikki lähisukulaiset nuorempaa veljeä ja tytärtä lukuun ottamatta kuolleet jo ajat sitten. Saavat tottua aikanaan miun kuolemaani.
Nykyisin kuolee ystäviä ja kavereita, tosin vielä harvakseen, toisinaan yllättävästi mutta kaikkeen tottuu.
En usko kukaan tottuu oikeasti, joskus hyväksyminenkin tuottaa tuskaa
"ei voi mitään" Osanottoni!
Jaa, sana-leikki-aloitus.
Ei kuolemassa ole mitään ihmeellistä.
Huutoa ja kuolaa vain.
Ehkäpä muitakin eritteitä.
Jopa kirouksia jumalille.
Kuolema ei ole myöskään kovin harvinainen.
Lapsi-vuoteella ja kätkyessäkin sitä tapahtuu.
Aloitus kuolemasta on kylläkin omituinen.
Koska kaikille kuoleminen on niin tuttua.
Joten suosittelen että laittaa talteen pakkauksen nenä-liinoja.
Voi ainakin yrittää siivota eritteitään.
Oli hassua huomata että kommenteissa oli myös kirkollinen mainos.
H.
Hauska tapa kuolla,olen muutaman nähdyt ei siinä kiroiltu.
Syntymä, elämä ja kuolema, kovin tavallista ihmisen elämässä.
Musiikki, ruoka, matkat, kaikki vieläkin tavallisempaa kuin kuolema. Muusta voi keskustella, mutta kuolemasta ei?
"pikilanka"
Minulleko?
H.
Just sinulle halinalle.
"pikilanka"
No hyvä.
Minähän jo kuolemasta kirjoitinkin.
Olen tavallaan asian-tuntija.
Jesse pitää minut ajan-tasalla.
Kuolla sinut pitämän, meteliä turhaan kailottaman.
Ilosta olet sinä syntynyt, miksi et ilosta kuole?
Elämäsi ei ole sinulle turhaan annettu.
H.
Lukematta ketjua vastaan vain aloitukseen ja siinä olevaan kysymykseen:
Luulen että tuntemattomien kuolemaan tottuu.
Tuttujen kuolemaan turtuu.
Rakkaiden kuolema on kaverina joka päivä elämässemme.
Omaa kuolemaa ei mielellään edes ajattele.
Pientä tuntumaa saa omastakin kuolemasta jos on ollut vakavasti sairas .
Olen kokenut tunteen "tässäkö se nyt oli " aloin kelaamaan elämääni , uskomattoman hyvältä tuntui kun en kuollut , jätti pysyvän muutoksen minuun ,
kaikenlaisen elämän kunnioituksen .
Suomalaisia miehiä kuoli sodassa paljon , nuoria miehiä meni , elämä jäi
näkemättä . Sanat ei riitä kuvailemaan sen surun määrää mitä isät ja äidit
kokivat .
"Ei totu 2"
Kuolemalla on aina joku tarkoitus.
Ei sitä noin vain kuolla.
Kannattaa siis kuolla siten, ettei jäljelle jää vain tyhjä pää.
Ihmisen on ihan turha kunnioittaa omaa elämäänsä.
Kannattaa myös muistaa, että suru on tarpeetonta, jos ei kuolemaa ymmärrä.
Suru ei ole tarkoitettu kuolleille.
Se on sirkus-naamio eläville.
Lopetahan sinäkin iki-vanhuksen valitus.
Ota vastaan mitä olet ansainnut.
H.
En jaksa kirjoittaa omakohtaisesti, on liian tuore ja vaikea asia. Halusin vain katsoa kuinka H. ilkkuu ketjua ja aloitusta, taaskaan ei tuottanut pettymystä.
Ei sitä totu elämään eikä kuolemaan, kumpaakin pelkää. Ja juuri kun tottuu pitää kuolla.
demeter1 tuossa eilisessä kommentissaan totesi mielestäni osuvasti:" ehkä kuolemaan ei totu, mutta sen kohtaamiseen voi harjaantua."
Kun on montaa läheistään hoitanut, myös saatto- ja omaishoitorintamalla, on tullut kuoleman - myös omansa - kanssa ikäänkuin sinuiksi.
Aiheeseen sopivasti:
"Laiva nostaa valkoiset purjeensa aamutuuleen ja suuntaa kulkunsa ulapalle.
Seison katselemassa kunnes se häipyy taivaanrannan taa
ja vierelläni joku sanoo: se on mennyt, poissa...
Poissako?
Sehän on häipynyt vain minun näkyvistäni
samalla hetkellä kun joku sanoo: se on mennyt jotkut muut näkevät sen tulevan.
Toiset huudahtavat iloisina: tuolla se tulee.
Sellaista on kuolema.
(Henry Scott Holland, 1847 - 1918)
Useammin kuin poistuva laiva se on lähestyvä auto...
"Tobias*"
"Syntyy lapsonen huutaen keuhkoihin ilmaa
häntä katsotaan ihmetellen
Meillekö tuli, vai jostain poissa?
Onko itkulle nyt oikea paikka
vai antaa itkun tulla
kunnes taas on hän jossain toissa."
- HUNKSZ 1949 -
Kirjoitin tämän siksi, että tympiinnyn aina lainauksista.
H.
Tavallaan on harjaantumista esim. silloin, kun joutuu järjestämään hautajaiset. Tietyt rutiinit ovat helpompia. Itse olen oppinut ajattelemaan enemmän poisnukkuneen näkökulmasta. Esim. sitä, ettei tarvinnut kauan kärsiä. Kaipaus ja muistot kulkevat mukana. Vaikeinta on ollut hyväksyä se, ettei koskaan enää saa tuntea toisen läheisyyttä. Tapahtuman peruuttamattomuus.
Kaunis runo, Tobias*. Niin eleetön ja toiveikas.
Runoilijat ovat löytäneet osuvia sanoja suruun ja kuolemaan se lohduttaa .
Minusta tuntuu että kuolema on helpompi itselle kun kaikki läheiset on jo menneet ,
sitä jotenkin ajattelee että mitä minäkin nyt enää täällä palloilen kun kaikki tärkeät ihmiset on kuolleet jo pois . Minun isäni sanoi että kun ei ole enää kavereita kun yksi
jonka kanssa voi jutella menneistä ajoista , joka ymmärtää .
Hänellä oli henkinen yksinäisyys .
Itse olen käynyt kuolemia (ja elämiä) läpi pari-kolme kuukautta kootessani jälkipolville sukuhistoriaa.
Muistoissani surut ovat erilaisia, johtuen siitä minkä ikäisenä surun olen kohdannut.
Itse olen Kuoleman kanssa "sinut". Tärkeintä minulle on tietoisuus, että lapseni ja lapsenlapseni pärjäävät.
Minulla ei ole jäänyt mitään kokematta, mitään unelmia lunastamatta.
Olen niin valmis kuin ihminen olla voi kuolemaan, mikään ei jää kesken.
Voihan olla, että paniikki iskee jos vuosia tai jopa vuosikymmeniä on edessä, tiedä häntä.
EI totu ikinä läheisen kuolemaan, eikä totu ystävän, eikä tuttavankaan kuolemaan, jokaikinen kuolema on tuottanu minulle surua, kaipaan heitä ikuisesti,
omakohtaiseen kuoleman odotukseen olen tottunu, jotenkin kuvittelen että mun kuolema on vain yhtäkkinen pyörtyminen , siihen päättyy mun elämäni kerrallan, näin se luulen tapahtuvan,,
Kyllä tottuu kuolemaan kuolema on meille kaikille läheinen se voi tulla milloin tahansa.
Nähdessä kuinka kuolema otti vaimoni 2,2 vuoden ajalla tiedän mistä kirjoitan.
He kuolleet eivät heti poistu vaan" elävät" kuin muisti noin muutaman kuukauden omissa. Minulla oli vähän vaikeaa kun olin yksin-- sanoin mene isän ja äitisi luokse, näin lähes kaikki loppuin,--- hän on aina mukana minun elämässä kuin juuri nyt.
Kun luin tuon otsikon, rupesi naurattamaan, ja mietin että jos usein kuolee niin tottuuhan siihen, mutta vakavoituen, ei läheisen kuolemaan totu eikä tarviakaan.
Luulen et ole viisas!
Kuka olet kirjoita, jos osaat? ?
Niin mieki luulen :) , mutta on miussa hieman savolaista verta, siis enemmän kuin puolet, jos se tekee minusta nin "viisaan" , mitä luulet?
Omaansa harvoin ehtii tottumaan. Meillä ainakin on sen verran vähän omaisia, ettei heidän kuolemaansa ole pitkästynyt.
Kuolema.
Mitä pelättävää siinä on?
Siinä on, mikä siihen johtaa.
sotalapsia näin paljon, monet työ kaveria i tiden här, döden den kan vara-- i tiden.
Elämä on onnea, sattumaa om man rör sig kan onni vara där....
Mielessäni (mielestäni) kuolema on vielä tabu.
Emme osaa ottaa kuolemaa luonnollisena osana tätä maailmankaikkeutta.
Emme osaa valmistua siihen, että "sattuma" voi kohdata juuri meidän läheisiämme.
Lääketieteen kehityksestä johtuen lapsikuolleisuus on vähäistä ja kehitys on siirtänyt luonnollisen kuoleman takarajaa aikuisilla.
Ennen oli epidemioita ja kuolemaa kohdattiin useammin eri ikäluokissa.
Surutyöhön kaiketi saa seurakunnasta tukea, mutta onkohan yhteiskunnalla omaisille tarkoitettua muuta kuin kriisihoito.
Kuolema, etenkin läheisen menetys on raskas.Kuolemaan ei koskaan totu, se on vaan kestettävä ja jaksettava. Yritettävä kestää vaikkei kestäisikään..On hyvä jos on läheisiä surussa auttamassa.Itse menetin kaikkein rakkaimpani sairauden myötä, sitten lapseni teki itsemurhan, joka oli niin raskas, että luulin menehtyväni taakan alle.Kuolema on pelottava kun se koskettaa läheltä.Toivon ja rukoilen voimia kaikille ketä kuolema koskettaa.
Jos mies kuolee, hän lähtee viereltä. Mutta jos lapsi kuolee, hän vie palan sydämestäsi.Kuolema on niin vaikea selkoinen juttu, ei sitä ymmärrä koskaan.
Moni vanhus odottaa kuolemaa . Kun sanoin äidille , hänen ollessa allapäin , että kohta on kesäkin ja sitten on helpompaa . Hän sanoi että on niin monta kesääkin jo
nähnyt ettei siinä ole enää mitään erikoista . Ainoa ilo oli lapset , kun me olimme paikalla kaikki oli hyvin .
Itse puhuisin asennoitumisesta kuolemaan hyvin ja oikein, luonnollisesti. Miksi pelätä aihetta, jonka tietää tulevan eteen takuuvarmasti jokaiselle jonain päivänä. Siltä ei ole säästynyt vielä yksikään maan päällä elävä.
Kuolemaan(kin) voi tutustua, tutkia aihetta, lukea, etsiä tietoa, kokemuksia ja kertomuksia. Niitten ihmisten käsityksiä, jotka osaavat ja jaksavat suhtautua kuolemaan ja kuoleman odotukseen toisella tavalla kuin ihmiset yleensä tapaavat tehdä. On luonnollista, että nuorena kuolema kammottaa, kun siihen on vielä pitkä aika ja elämä edessä elettävänä. Mutta viimeistään omien vanhempien viimeisen polunpätkän alkaessa olisi hyvä vähin erin alkaa aihetta askarrella omien korvainsa väliss'.
Vai onko kuolema vähän sama juttu kuin talvi ja liukkaat kelitkin, jotka tulevat joka vuosi yllätyksenä.
Minua ei kuolema pelota, se pelottaa, mikä siihen johtaaa.
et ole varmaankaan kokenut kuoleman menetystä, siis menettänyt ketään läheistäsi.Sitten kun sellainen tulee vastaan, että lapsesi, miehesi, äitisi tai joku muu menehtyy, ehkäpä sitten kirjoitat toisella tavalla.Tämä kirjoitus on nimimerkille: Kuolemaa ei ole.
Kuolemaa ei tarvitse pelätä, mutta se satuttaa ja koskettaa läheisiä. Satuttaa niin kovasti, että luulet menehtyväsi itsekkin.
Onpa 'hyvin' ymmärretty. Sinä ja kaltaisesi asennoidutte väärin. Mitä se niin kovasti sattuminen teitä auttaa elämässä?
Siis elämä(kö?). Vai väkivaltainen kuolema? Vai sairaus, joka johtaa kuolemaan?
Monet hyvinkin sairaat ihmiset elävät monipuolista ja tyydyttävää elämää sairaudestaan ja kaikesta siihen liittyvästä huolimatta. Elämä on monimuotoista eikä oma pieni ja ahdas ole ainoa malli olla ja eleä. Jos esim. sairastuu, niin sitten pitää opetella uusi malli ja tehdä siitä pipistä kaveri.
Pelätä ei kannata, koska se juuri on se juttu, joka estää elämästä - kaikesta huolimatta.
Niinkuin menehdytkin
Minulla alkoi 15 vuotiaana SVT kohtaukset , silloin pelkäsin aina joka kerta
kuolevani . Se on aika iso juttu nuorelle tytölle . Kukaan ei kertonut että siihen ei kuole . Vasta 35 v. se saatiin diagnosoitua ja sain tietää siitä jotain. Nythän se voidaan hoitaa katetrilla . Minulta ei ole vielä hoidettu , on vaan rytminsiirto ollut .
Minä en sinällään pelkää kuolemaa itsessään. Suurin huoli siinä on et lapset jäisivt ilman äitiä, silä minähän olen omille lapsilleni ainoa äiti :).
Niin ja oma äitini jäisi osattomaksi minun antamastani huolemnpidosta ja hoivasta.
Siitä seuraa riisi
Nojaa. Enpäs oikeastaan usko sillä kukaan ei kuitenkaan ole korvaamaton. Mut silti :). Riisillä on makunsa.Haluaisin olla äiti ja lapsi vielä pitkään.
alotukseen :
ei totu ikinä,
kuolema on aina hankala asia,
aiheutaa kaikenlaista ikävää,
kuvaannollisesti kuolema on kuin ihmisen riisumista
pikkuhilkaa kaikki on pois ihminen
on yksin alasti
sitten palelee
tympii
itkee missä kaikki on
miksi minut on jätetty yksin,
mitä mä nyt teen,
siinä vaan koitat toipua menetyksestä,
ja kiukuttelet kun sinut on jätetty yksi,
metetetyt ihmiset ei kuitenkaan koskaan unohdu jälkeen jäävän muistista,
jooo ,, yksin oott sinä ihminen yksin keskellä kaiken, yksin tänne sä syntyvä oot yksin lähtevä oot,
elämä maan päällä on ihmisen helvetti,
Ei totu.
Erityisherkkä ei totu, ollut ehkä sivussa
Tavallinen ihminen tottuu, koska ei ole vaihtoehtoa
Tunkki saarikko pitää huolen, että sähkön hintaan totuus myös
Älykkyydessä ja järkevyydessä ne ei kai tunnu juurikaan.
tottuu
riippuu että miten on kuollut tapaturmaisesti tai ei
onko nuori tai vanha
moni vanha tahtoo jo kuolla ja sen ymmärtää
kuolema on mahdollisuus oppia tuonpuoleinen ja elämä
mutta nykyinen laitostuminen vie mahdollisuuden oppia
ei opi mitään
siksi ei tiedä ja ei osaa suhtautua tai ei osaa kuolla
voi olla helvetisti vääntöä maahanmuuton ja suomalaisen välisessä kuoleman kulttuurissa
kun keho on maassa, niin henki on yhteydessä eläviin
poltossa se ei enää vaivaa
Meinaatko oikeasti, että ihmisen henki, sielu tms. aineeton palaa poroksi myös? - Nm. Ööööö ...
Kummallinen aloitus. Vahuudenseniilin tai muuten toopen.
Kyllä kuolema aina koskettaa ja ei siihen koskaan totu, mutta jos monta omaista menee lyhyen ajan sisällä niin sitä oppii vaan hyväksymään että se on tapahtunut , kun ei voi sitä estääkään.mitenkään vaikka miten haluaisi. Sitten sitä reagoi eri tavalla joka tapaukseen riippuen minkälainen suhde siihen kuolevaan on ollut .
Kymmenettuhannet omaiset ja läheiset ovat joutuneet kohtaamaan
yllättäen kuoleman koronan takia.
On laskettu, että jokaista ihmistä jää suremaan ainakin 10 ihmistä.
Tänään 30.6 on ilmoitettu uusia koronakuolemantapauksia 61.
Edellinen ilmoitus tuli 23.6, silloin tapauksia oli 57.
Kuolemat eivät tietenkään tapahdu "keskimäärin",
mutta keskimäärin joka kolmas tunti yksi henkilö menehtyy koronaan.
Suomessa koronaan menehtyneitä on 4832. Koko maailmassa yli 6 miljoonaa.
Keskimäärin ihmisiä on liikaa
Hyvä että keskimääräisesti keksittiin Tämä korona
Ei+herkille.+
Vangit kävelivät itse bussiin ja heitä lähdettiin viemään Venäjälle.
Heidät piti vaihtaa venäläisiin vankeihin.
EI totu kuolemaan,
aina se aiheuttaa surua,
aina on pakko todeta,,, elämä ON rajallista,,, joikaisen ihmisen kohdalla,,,
aina uudestaan ja uudestaan,,, sama toteamus,,,
Jokaisen läheisen ja tutun kuolema on erilainen. Mulla on iso suku ja paljon ystäviä, joten kuolema on tullut tavallaan tutuksi. Mutta eipä olekaan. Vanhat ja edellinen sukupolvi oli tavallaan "helppo" siunata kyynelsilmin ja kiitollisin mielin. Serkkujen äiti kuoli kun lapset olivat alle kouluiässä, itse olin jo nuori aikuinen silloin, mutta koville otti. Tapaturmaisesti kuollut työtoveri.. Yksi 12-v. hyvin läheinen sukulaislapsikin hukkui uimareissulla.... Rutiinit "osaan" - siinä mielessä tottunut, mutta ei läheisten kuolemaan totu...
Ei. Se tapahtuu vain kerran elämässä jokaiselle, joten siihen ei mitenkään voi tottua. - Nm. Yllärinä tulee monille
Ei totu ainakaan hoitotyössä Hyväksyy toisinaan, kuten ikäihmisten kuolemat
alotukseen :
EI totu ikinä läheisten kuolemaan, eikä muittenkaa,
surua pukkaa
vie aikansa että jotenki toipuu
ja oppii elämään ikuisen kaipauksen kanssa,
Miksi sinä suret ja kaipaat muita kuin läheisiäsi, omaisiasi? Miten "muittenkaa"-tapausten kuolema koskettaa niiin, että pitää oikein toipua? - Nm. Ihmisiä kuolee koko ajan
Ei kuoleman totu. Kun läheinen vahemat sukua ovat kauan kauan sitten kuoleet esim isäni jo : 59 v. Tai äitin jonka tunsin vain aikuisena 2 viikko kuolut 48 v. Itse olen 69vuotias nainen.Isäni oli ainut huoltaja ja jo 58v.kun synnyin.Vieljienkin kuolemasta jo yhden 37vuotta ,toisen 25v.Kaipuu ,muistot.Ovat kuitenkin erinlaisia tunemuksia kun minulta kuoli 17 ihmistä elämstäni 2020-2021.Hirvetä,aivosuua.en käsitä, eivät koronan muihin sairaudet. kuin äkinöinen sydän kohtaus mies ystäväni,22 vuotaa yhdes eri asnnot. Kukaan ei halua puhun metykset.Kerohan sen aikaa 2020-2021. vain pika puhelu kiren taa menivät: nyt sikosi kuollut.kukauden pästä soitto kolmas veljes kuollut. sit pari kukautta miesytäväs kuollut.loput kuolet tui kymänä teksitiviestinä eli 14 kpl.Ihmiset joita kuolea ei osketa ei kinostaihinen jolta viedän kaikki uoleman kautta myös ne ystävät. menttali tentti anetaan surra rauhassa.älä puhu kuolleista, Sinä kuoli juu myös ex samassa ryssässä aikuisen lapseeni isä.txt viesti ilmoitus sekin.Jep joo lukihäiriöisen mutsin jo lähes 70v. teksi aivosumussa Itä helsinki.Syy virhet tekstini.
Vaikea sanoa tottuuko kuolemaan. En ole vielä kertaakaan kokenut, joten en voi sanoa tottuuko siihen vai ei.
Isäni kuoli aikoinaan äkillisesti alle 70 v. Se oli järkytys minulle että tapahtui jäi jotain kesken kun oli vieraantunut vanhempien eron takia. Ei kuolemaan voi valmistautua. Äitinikin loppu tapahtui liian nopeasti n90v. vaikka oli jo moni sairas ja tavallaan odotettua. Jos olisi päässyt hoitokotiin sairaalasta aiemmin olisi ollut hänelle parempi loppuaika. Kunnan viranomaisef ovat ilkeitä. Rahat kelpaa kokeilivat kotihoitoa joka ei tominut. Olin vastaan ettei selviä. Tekivät pahsti kuin tahallaan rahastus ja kuolema. Oliko tappaorahaa luvattu. Oli tavallaan helpotus tietysti. Ei ollut hautajaisia ja piti tuhkata kun korona rajoitukset alkoi. Jouduin kummankin tapauksessa pakko tilanteeseen. En ole päässyt helpolla elämässä kun omiakin terveys ongelmia. Kun olisi mahdollista tehdä kaikkea mutta ei voi enää.
Olishan se keljua jonakin aamuna herätä ja huomata että onkin ikuisiksi ajoiksi kuollut?
Mistä sinä sen tiedät? Sehän voi olla elämäsi paras päivä. - Nm. Ylläri-pylläri
Ihminen sopeutuu kaikkeen, etenkin kuoleman suhteen, kun ei ole sitä vaihtoehtoa.
Yksi prosentti kuolleista ihmis istä jää nimenä historialliseen tietoon, muunakin tietona, kuin synnyin- ja kuolinaika
vanha alotus:
MUTTA
kuolemaan EI totu,
mitä enemän läheisiä ja kavereita on kuollu sitä enenmmä tänne jäävää WITUTTAA jäädä emämää jatkamaan yksi,
tai enään harvan puhekaverin kanssa, '
voi olla ettei enään ole yhtään läheistä edes ystävää kun kaikki on kuollu,
no, en nyt tiedä sanoa, että "vi#uttaa, vaan kaipaamaan jää, sillä ei enää tämän ikäisenä samalla tavoin uusia ystävyyssuhteita luoda, että se vain sitten todellista;
"yksi on joukosta poissa",
eikä ainoastaan yksi, vaan jo enempikin ja siihen lisäksi omasta perhetaustasta edesmenneet, yksinäisyys rupee kolkuttaan , sen voi voi todeta.
Häh? henki jos männöö nii se on tööt .
Kun on 10 vuotta ollut kuolleena sitten on tottunut.
OOOKKKKKO NÄÄÄ ollu 10 vuotta kuolleena,
kerro mihin kuolit 10 vuotta sitten,,,
KIINOSTAA,,,
kiitos kun kerrot,,,
Niiih, on olemassa aika paljon eläviä kuolleita, jotta eutanasia lailliseksi heti.
jooo, eutanasia pillerit yleiseen jakoon,
sitä toivoo moni elävä-kuollut turhake, josta ei enään työelämään ole,
valtion ongelmaki varsinki vanhusten hoidosta haihtuis ilmaan,
ei olisi ongelmia
eikä hoitajapulaakaa
kun hoitajia ei enään tarvittaisi niin monta,
ei kuolemaan varsinaisesti totu, mutta muistuttaa se , että itsellekin ikää tulee . . .
VANHA ALOTUS
MUTTA
kuolemaan ei koskaan totu vaikka tiedostaa että jokaisen pitää jossainvaiheessa kuolla,
suru jää ikuinen
ikuisesti kaipaa niitä jotka oli rakkaita, läheisiä tai jotenki vaikuttivat koko elämnsä ajan myös omaan elämääni,
joten kaipaan ikuisesti rakkaita ihmisiäni ihan omaan kuolemaani a sti,
tiede voittaa
kuinka niin voittaa,
tarkenna ,
Jotenkin totuu vaan kun paras ystävä kuolee niin silloin on vaikea olo