vesieristeet

Jake

kerron eka taustaa: vanhassa 1920-luvulla rakennetussa kerrostalossa ei tietenkään alunperin ollut vesieristyksiä vessoissa ja putkiremppa tehtiin 1997 eli vielä vanhan lain aikaan, jolloin määräykset vesieristyksistä eivät vieläkään olleet niin tiukat kuin nyt. Putkirempan yhteydessä as oy teki vain kylppärin lattian vesieristyksen, niin että se eristys nousi seinälle 10 cm ja osakkaat sit jatkoivat tästä itse - eli päin peetä meni tuo monella - no nyt niitä vesivahinkoja on tullut ilmi noin pari vuodessa ja yhtiötä huudetaan maksajaksi sitten koko hommalle, kun vesieristeet kuuluvat yhtiölle uuden lain mukaan. kertokaas mikä on oikein näissä tilanteissa. mun mielestäni yhtiö ei voi olla vastuussa seinistä tulleista vesivahingoista vai miten ihmeessä? tietysti jotkut teettivät koko remontin putkiremppafirmankautta ja tässä tapauksessa mielestäni vastuu on taloyhtiön. kaikista remonteista ei tietty löydy tarkastuspapereita yhtiöltä ja noin vahassa talossa on monen tasoisia kylppäreitä kun niitä vuosien mittaan on muuteltu. ja mihin tasoon taloyhtiön nyt pitäis sitten vesivahinkoasuntoja korjata - lattiat vai koko homma. meni vaikeeks.

4

863

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkjkk

      jos haluaa että vesivahingot loppuu, laatat saa jokainen laittaa itse.

    • niinpä...

      Muuta kuin oikeuden päätöksen kautta. Kyllä ne taloyhtiöt yrittävät aina maksattaa yhtiöllä mutta oikeus katsoo asiat miten asian kuuluu mennä. Minä olen just samassa tilanteessa kuin sinä. Tsemppiä vaan äläkä stressaa sillä taloyhtiön isännöitsijä ei ole tuomioistuin vaikka ne itse niin aina luulee...

    • Kyseleppä as.oy:n hallitukselta yhtiöjärjestystä, jos itselläsi sitä ei ole. Siitä pitäisi selvitä kenelle kuuluu vesieristyksen laittaminen ja missä laajuudessa. Toki remontista päättävän kokouksen pöytäkirjasta on apua myöskin,jos on sovittu asioista toisin....

    • ilmajarrumies

      Onhan hyvä, että kylppärien lattioita ei tarvitse purkaa, niissähän on vedeneristys! Moni tietysti laittoi laattoja seiniin ja niiden saumoista vesi menee vuosien kuluessa seinän läpitte ja seinän takana oleva parketti alkaa tummua ja kohoilla. Tehkää remontti nyt ja makselkaa poies, kait se edellinen remontti oli yhtiökokouksen päätös! Joten yhtiö maksakoon!
      Kunnioittaen Tahvo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe