Kohta vuoden ikäisen yösyötöt

Yökyöpeli.

Vauvani on kohta vuoden ja syö edelleen pari kertaa yössä. Iltapuuro on klo 19 ja nukkumaan menee 20-21 (imetän ennen), herää ekan kerran joskus puolenyön maissa jolloin yleensä nukahtaa tutilla, ei aina. Seuraavan kerran n.klo.3, jolloin seisoo sängyssään ja itkee niin kauan kunnes syötän. Olen yrittänyt laittaa pitkälleen ja "tassutella" mutta välittömästi pinkaisee pystyyn ja itkee, joten olen syöttänyt. Seuraavan kerran klo5-6, jolloin olen taas syöttänyt. Tämän jälkeen joko nukahtaa vielä tai sitten ei, ja klo8 on aamupuuro.

Haluaisin jo lopettaa nämä yöimetykset mutta en haluaisi mitään itketys-unikouluja. Onko kokemuksia jostain pehmeämmistä tavoista jotka toimii? Luulin että loppuisi itsestään mutta ei näytä loppuvan, ja vuoden jälkeen ajattelin jo lopetella koko imetystä pikkuhiljaa.. Hampaita on kyllä tulossa joten onko nyt ylipäätään hyvä aikaa kokeilla mitään kikkoja yösyöttöjen lopettamiseksi?

Ja vähän toista asiaa vielä lopuksi, kun neuvolan hammashoitaja sanoi että vuoden paikkeilla voisi tutistakin luopua, niin eikö tässä jo ala olla vähän liikaa kaikkea mistä pitäisi pienen luopua lyhyen ajan sisällä..??

8

234

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tutista ja muusta

      Jos juuri jotkut hampaat ovat puhkeamassa, niin odottaisin kyllä ne ensin. Oikein lempeitä vieroituskeinoja on mm. jay Gordonin tekniikka, löytyy googlaamalla. Itse en ole käyttänyt, mutta muutama tuttu on yövieroittanut menestyksekkäästi sillä. Olet sattunut vähän vanhanaikaiselle hammashoitajalle. Suurin osa hammaslääkäreistä ja -hoitajista suosittelee, että tutista luovuttaisiin vasta lähempänä kahta ikävuotta, koska liian varhainen vieroitus voi johtaa tutin korvaamiseen peukalolla, ja se vasta huono juttu onkin, peukaloa kun ei voi heittää roskiin... Saanko arvata? Hammashoitaja myös varmaan suositteli mahdollisimman nopeasti yövieroitusta ja ehkä kokonaan vieroitusta imetyksestä, koska "maitohan on vain sokerilitkua yli yksivuotiaalle, eikä hän tarvitse sitä mihinkään"?

      • Yökyöpeli.

        Heh, kyllä hammashoitaja suositteli yövieroitusta juuri hampaiden takia. Ja niin tekee neuvolantäti ja kaikki muutkin kun "kyllähän tuossa iässä jo pitäisi koko yö nukkua"... En millään vaan haluaisi itkettää vauvaa tahallaan. Minäpä käyn katsomassa tuota tekniikkaa mistä kerroit, kiitos!


      • Edell.
        Yökyöpeli. kirjoitti:

        Heh, kyllä hammashoitaja suositteli yövieroitusta juuri hampaiden takia. Ja niin tekee neuvolantäti ja kaikki muutkin kun "kyllähän tuossa iässä jo pitäisi koko yö nukkua"... En millään vaan haluaisi itkettää vauvaa tahallaan. Minäpä käyn katsomassa tuota tekniikkaa mistä kerroit, kiitos!

        Heh, neuvolantäti ei kuulosta kovin ammattitaitoiselta, jos ei tiedä taaperoiden yöheräilystä. Kyllä, osa lapsista nukkuu kokonaisia öitä vuodenikäisenä. Osa ei. Ja sekin on aivan normaalia. Lapsi voi heräillä, vaikka yöimetykset olisi lopetettukin, eikä siinä ole mitään epänormaalia. Tottakai taaperot nukkuvat jo keskimäärin paremmin kuin vauvat, mutta ei se nyt mikään seitsemäs ihme ole jos ei koko yötä putkeen nuku. Tässäpä muuten ajan tasalla olevan hammaslääkärin kommentti pidempään jatkuneesta imetyksestä:

        http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/Terveys/Sairaudet/Kamala-karies-kuriin/

        Asia on muuten niin, että yöimetyksetkään eivät todellakaan automaattisesti mädätä lapsen hampaita, MUTTA suun täytyy olla puhdas nukkumaan mennessä, eli plakkia ei saisi hampaissa olla. Sokeripitoinen ravinto ja imetys yhdessä ovat huono juttu. Jos taas huolehditaan siitä, että lapsella on säännölliset ruoka-ajat, hampaat pestään ja käytetään ksylitolia sekä vältetään kariestartuntaa mahdollisimman pitkälle, ei pitkäänkään jatkunut (yö)imetys pilaa hampaita. Jos siis puhutaan normaalisti kehittyneistä hampaista, kiillevauriot ovat asia erikseen.

        Eli ei tarvitse hammasterveydestä ja imetyksestä stressata, jos teillä muuten hoidetaan hampaita ja on järkevä ruokavalio. Taaperokin saa puolesta litrasta äidinmaidosta runsaasti vitamiineja, jopa lähes 40 prosenttia päivän kalsiumintarpeesta, sekä ennen kaikkea vasta-aineita sairauksia vastaan. Äidinmaito ei tosiaankaan lakkaa olemasta hyödyllistä lapsen täytettyä vuoden.


    • hr4ts

      Onko mahdollista kokeilla muutamana yönä, että joku muu herää lasta rauhoittelemaan. Nukut vaikka toisessa huoneessa tai lähdet yökylään? Tuon ikäisillä kuulostaa helpommin menevän, kun joku muu kuin maidontuoksuinen äiti herää yökitinöihin.

    • Unilukkari1

      Riippuu tietty lapsesta, mutta uskon että joillain on sellainen tempperamentti, että jos yösyötöistä vieroittaa, tulee huutoa oli unikoulu mikä tahansa. Esim. meidän poika kuulunee näihin. Kokeiltiin aluksi tassuttelua, joka ei toiminut, ihan hirveä huuto ja mahdotonta laskea takaisin sänkyyn sylistä. Myöskin minusta jotenkin sekava kaikkine eri vaiheineen. Sitten pidettiin, tai mies piti, pistäytymisunikoulun, vauvan olleessa vähän yli 10kk, jossa vaan piipahdellaan lapsen luona sanomassa hss hss, nyt nukutaan, tms. poistutaan huoneesta, itki tai ei. MInuutti annetaan itkea ja sitten takaisin rauhoittelemaan. Tietty poika huusi tosi kovaa ekat yöt, puolitoista tuntia, mutta en usko että siitä on mitään vaaraa, kun isä käy kuitenkin koko ajan rauhoittelemassa eli ei tule mitään hylkäämiskokemusta. Kolmessa yössä oppi jutun ja sen jälkeen nukkunut läpi yön. Suosittelen. Kovana pitää olla, eli jos päättää pitää unikoulun siten pitää, eikä myönny jos vauva itkee. Olemme kaikki huomattavasti virkeämpiä ja iloisempia nykyään, myös vauvalle on varmaan tuossa vaiheessa jo hyvä nukkua koko yö mieluummin kuin heräillä.

      Tsemppiä1

    • annepienisirkusfi

      Hei,

      itselläni on kokemusta kahdesta pojasta, jotka eivät sitten millään olisi luopuneet yöimetyksestä. Vuoden iässä ja sitä vanhempana lapsi alkaa olla jo niin vanha, että muistaa jo asioita. Kuten sen, että yöllä syödään.

      Erilaisia unikouluja on lukuisia. Eri tavat sopivat eri lapsille ja eri ikäkausille. Omien poikien kanssa totesin, että ns. "huudatusunikoulu" oli ainoa toimiva. Ajattele näin: lapsesi itkee, koska hän protestoi ainoalla osaamallaan tavalla. Itku tai huutaminen ei ole vaarallista, kun lapsi ei ole yksin, ei koe itseään hylätyksi.

      Paras olisi, jos unikoulun voisi tehdä joku muu ja itse olisit nukkumassa vaikka kaverilla pari yötä. Ensinnäkin äitinä stressaannut huudosta ja vauva kyllä huomaa stressisi ja reagoi siihen. Toisekseen lapsesi vetää metodilla "mä tiedän että sulla on, anna sitä". Kolmanneksi, väsynyt unikouluttaja luovuttaa herkästi ja siinä on sitten opetettu lapselle, että kun tarpeeksi kauan huudat, niin sitten saat haluamasi.

      Katkaise kaikki assosiaatiot syömisen ja nukkumisen välillä. Siis ei imetystä makkarissa, ei ennen unia, ei heti unien jälkeen. Ruoka ja uni on kaksi eri asiaa. Kun lapsi alkaa yöllä huutelemaan, hoitaja laittaa hänet takaisin pötkölleen, taputtelee rauhallisesti pepusta, silittää, lohduttaa takaisin uneen. Ensimmäisellä kerralla huutoa saattaa kestää kauankin. Ei pidä hermostua, rauhassa vaan lohduttaa lasta. Hänellä ei ole mitään hätää, lähellä on turvallinen aikuinen. Häntä vain harmittaa tosi paljon, kun sitä ruokaa ei nyt tipukaan.

      Kun lapsesi on jo vuoden ikäinen, voisit myös harkita imetyksen lopettamista kokonaan, jos se sopii teille.

      Jos tutti on lapselle tosi tärkeä ja sen tuella selviää noista yöimetyksen lopettamisista, niin ehtii siitä vielä luopua. Don't worry. Se on tutti, ei mikään maailmanlopun tekele. Jos lapsi mussuttaa tuttia vielä kolmivuotiaana, niin sitten alkaisin jo huolestumaan aika reippaasti.

      Tsemppiä!

      ps. laita viestiä, jos haluat hyviä vinkkejä tutista luopumiseen. Sitäkin on harjoiteltu täällä perheessä jos ja mitenkä :)

      • Dvdlzj

        Mistä sinä tiedät, että lapsi ei koe itseään hylätyksi? Varsinkin, kun kerralla häviää sekä tissi että äiti, kuten sinä ehdotat asiaa hoidettavan? Ja että unikoulun hoitaisi vaikka joku kaveri? Voit olla tuota mieltä itse (ja tiedän, että jotkut asiantuntijat ovat myös, mutta löytyy myös lukuisia, jotka ovat päinvastaista mieltä), mutta mitään faktoja nuo eivät ole. Minusta on erikoinen se tapa ajatella, että lapsi on joku manipuloiva pieni riiviö, joka pitää opettaa tavoille. Unikouluttaa voi monella tavalla, mutta en ymmärrä huudattamisen suosiota, en ollenkaan.

        Enkä myöskään tuota imetyksen lopettamisen kehotusta. Eiköhän jokainen lopeta sitten, kun omalle perheelle sopii.


    • Yökyöpeli.

      Vielä nostan tätä ketjua jonka aloitin. Kiitos vastauksista! Olisi kiva kuulla ihan kokemuksia jos jollain on ollut vastaava tilanne, että onko onnistunut joku muu kuin huudatusunikoulu? Kävin tutustumassa tuohon Jay Gordonin tekniikkaan, mutta siinäkin on tuo ongelma, että klo 23-06 ei syötetä, vaan "rauhoitetaan" esim sylissä kantelemalla, mutta kun ongelma on nimenomaan se, että vauva ei rauhoitu ennenkuin imetän! :D Olen koittanut kannella ja hyssytellä ja taputella ja juottaa vettä ja antaa tuttia, mutta kun haluaa maitoa!

      Viime yönä tapahtui ihme. Kuulin kun poika heräsi (varmaan taas joskus puolenyön aikaan), mutta hetkisen pyörittyään ja ähistyään nukahti ihan itse uudestaan kun olin vaan ihan hiljaa! 3.30 vasta piti imettää. Nyt viime aikoina on pitänyt jo 0-1 aikoihin ekan kerran imettää... Voiskohan olla että tuo tuosta ihan itsekseen oppisi pian nukkumaan.. En millään haluaisi yötolkulla huudattaa :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      547
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe