Ollaan ottamassa perheeseen koiraa (3 lasta) Ja ollaan saatu supistettua rotuvaihtoehdot cottoniin ja havannankoiraan. Koira tulisi kerrostaloon ja sen tulisi ehdottomasti tulla toimeen toisten koirien kanssa ja lasten kanssa. Haukkuherkkä sen ei tulisi myöskään olla ja toivomme että se osaisi olla yksinkin pari tuntia päivässä.
Kotona sen ei tarvitsisi olla pitkiä aikoja sillä olen vielä kotona lasten kanssa ja lapsetkin tulevat koulusta. Nuorin lapsemme on 2 mutta ovat kaikki tottuneet koiriin (meillä on myös 3 v sitten ollut koira) Lähisuvussamme on paljon koiria joten heidän pitäisi tulla toimeen ja saisivat leikkiä keskenään.
Tokoa ollaan ajateltu harrastuksena ja pentukurssi käytäisiin. Tokoa olisi tarkoitus jatkaa jos vain koiralle ja meille sopii harrastuksena.
Meillä on myös piha / ikkunat, josta näkee suoraan kävelykadulle josta kulkee paljon ihmisiä ja toisia koiria. Vartioimisviettiä emme toivo.
Rakastamme eläimiä ja haluaisimme leppoisan helposti koulutettavan seuralaisen joka tulisi kaikkien kanssa toimeen. Koululaisella ravaa kavereita kylässä, niin se olisi tärkeää myös senkin kannalta. Myös autoilemme jonkun verran.
kumpi rotu meille sopisi
Havannankoiran ja cottonin eroista
3
302
Vastaukset
- Cottonit
Havannankoirista en tiedä mutta Cottonit, varsinki nartut ovat usein rauhallisia ja kiintyvät perheeseen. Myös lapsiin, todella kiva lastenkaveri jos lapset vaan osaavat kohdella oikein. Pitkä turkki vaatii työtä mutta jos ei näyttelyyn mennä niin voihan sen vaikka trimmata lyhkäseks. Muut jutut listallasi ovat sitten ihan koulutettavissa ja riippuu ihan siitä miten hyvin koiraa osaa kouluttaa.
Persoonallisia koiria ja tahtovat olla perheen tekemisissä mukana.- Cottonit
Niin ja ovat suht helppoja kouluttaa, ovat fiksuja otuksia. :)
Havannat ovat vilkkaita koiria ja tarvitsevat paljon tekemistä. Ne on alunperin jalostettu sirkuskoiriksi, joten ne ovat todella älykkäitä, mikä on sekä hyvä, että huono puoli niissä. Jos niiden tarkkaavaisuuden ja energian saa suunnattua oikein, ne on helppoja kouluttaa ja ne oppivat suunnilleen mitä vain, mutta jos ne pääsevät pitkästymään, ne alkavat käyttää älyään vääriin asioihin, kuten että miten pääsee käsiksi pianon päällä olevaan rasiaan katsomaan josko sieltä löytyisi karkkia tai jotain muuta hyvää.
Niillä on todella hyvä hyppykyky, ne pomppaavat vaivatta tiskipöydälle aivan paikaltaan, ja niillä on todella hyvä tasapaino. Jos ne hyppäävät tuolille, sen saa kallistaa melkein kumolleen ennen kuin havanna katsoo tarpeelliseksi siirtyä lattiatasolle. Jos ihminen on kontillaan lattialla, ei ole tavatonta, että havanna päättää hypätä reppuselkään tai kiivetä istuvan ihmisen olkapäälle, mihin se mielellään jää keikkumaan kuin kana orrelleen (näin oli ainakin meillä).
Ne ovat perhesidonnaisia, mutta rakastavat kaikkia ihmisiä, ja ne sopeutuvat helposti uusiin tulokkaisiin, jos taloon esim tulee muitakin lemmikkejä.
Jos turkin aikoo pitää pitkänä, sen hoitamiseen voi mennä todella paljon aikaa, vähän vaihdellen yksilöittäin, mutta toisaalta jos haluaa, turkin voi pitää lyhyenäkin. Niin kuin cottonillakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671