Stressi, mahalla jännitys, ripuli, paskat housuun. Onko tuollanen enää normaalia?
Mä oon tässä pohtinu ihteeni ja oon nyt tänä vuonna 19-vuotta täyttävä tyttö/nuori nainen. Lapsena olin tosi, tosi, tosi herkkä, ujo ja jännitin ja stressasin tosi helposti kaikkia asioita.
Stressasin ja jännitin mm. esitelmien pitoa koulussa. Uusien kavereiden tapaamista ja ihastuksien tapaamista. Kouluun menemistä ensimmäistä kertaa. Kun matkustin ensimmäisen kerran bussilla tai junalla. Telinevoimistelutunteja, koska olin siinä lajissa tosi huono ja en oikeen osannu siel mitään. Koulun kanssa uimassa käymistä koska kaikki muut uskalti laskee sellasesta isosta liukumäestä, tehdä rohkeudella kynttilähyppyjäkin ja sukeltaa. En nyt muista muuta jännittäneeni ja stressanneeni, ehkä joskus joitakin kokeita? ja ujostelin aina kun piti tavata niitä uusia ihmisiä. Kaikista pahiten stressasin ja jännitin ylä-asteella koulukiusaamista ja mulla oli joka päivä maha kipeänä, siitä olen tiennyt aina stressaavani. Ujoudesta kyllä aloin päästä ylä-asteella eroon kun rohkaistuin. Enkä nyt muutenkaan enää ollu muissa asioissa sit nii paha jännittäjä ja stressaaja.
Sit 15-16vuotiaana vaan pääsin tuosta tavasta eroon ja rupesin kanavoimaan mun epämielyttävät tunteet ahdistukseksi ja ahdistushan ei koske mahaan.
Miksi näin?
Joo, mä kasvoin ehkä ekan kerran vähän aikuiseksi ja muutenkin päätin tehdä asenne muutoksen, koska olin jo tuon stressaamisen ja maha jännityksen takia sairastunut suolistosairauteen. Eli se et jouduin parin vuoden ajan koko ajan stressaamaan ja jännittämään sitä koulukiusaamista oli keholleni ja mahalleni täyttä myrkkyä, yllätys yllätys.
Mut miksen mä aikasemmin päässy eroon tosta tavasta? miks musta ylipäätään tuli tollanen?
Mielipiteitä?
2
70
Vastaukset
- 4+3
Mietin että oisko tuo voinu johtua mun äidistä.
Mun äiti on ollu aina vähän psyykkisesti sairas tyyppi: huutanut, riehunut, hajottanut paikkoja, haukkunut isää kauheilla nimillä, juossut ripulipaskalle vessaan kun jännittänyt ja stressannut niin paljon millon mitäkin asioita jopa esim sellasia kun isän läsnä oloa. Musta aika sairasta? ja sitten huutanut ja riehunut siellä wc:ssä, hakannut nyrkillä seiniin tai pesukoneeseen, sotkenut ulosteella seiniä eikä muuten ikinä korjaa niitä jälkiään pois. hyi vittu! ja joskus paskonut jopa housuunsa.
Tollasta oon joutunu kestää pienestä pitäen ja kasvaa aika epätasapainosessa kodissa.
Sit mitä isään tulee, niin isä ei oo tollanen. Mut isä on kärsiny masentuneisuudesta koska esim sen kaikki sisarukset on kuollu ennen aikasesti alle 50-vuotiaina jo, nuorin 19-vuotiaana ja niiden perheessä on ollu 4 lasta ja se joka lähti 19-vuotiaana oli isän kaksoisveli jonka kanssa isä oli läheisin. Sit toiseks läheisin se oli sen perheen vanhimman lapsen kanssa eli siskonsa. Mut yhestä veljestään se ei kai koskaan oo niinkään välittäny. Nii sit kun isä on ollu masentunu nii se on purkanu sen alkoholiin ja sortunu alkoholismiin kun juonu joskus joka ilta kaljaa, nyt se on vähän pyrkiny vähentää sitä koska kai miettii omaa terveyttään kun rupee olee 50-vuotias ja se veli kenestä se ei niin välittäny ja joka oli mun kummi ja kuoli just vähän alle 50-vuotiaana kun mä olin jotain 6v ja se kuoli alkoholisteille tyypilliseen kuolinsyyhyn eli verensyöksyyn nii ehkä isä miettii et jos sille käy samalla tavalla ja koittanu sen takii vähentää sitä alkoholin käyttöään. Sit isässä on myös narsistisia piirteitä. Se joskus kiusaa ja käyttäytyy oudosti silleen mua ja äitiä kohtaan. Enimmäkseen äitiä. Sit äiti syyttääkin isää siitä et isä on pilannu sen elämän ja vatsantoiminnan kun äiti on joutunu aina jännittämään ja stressaamaan jotenkin isää.
Mut mä en ymmärrä et miten aikuinen n. 50-vuotias ihminen pystyy siirtämään toisen harteille tosta syyn. Ois eronnu, jos on niin paha olla? helvetti oishan se ollu parempi munkin kannalta kun kasvaa epätasapainosessa perheessä minkä näkee selvästi ja vaistoo ja haistaa! mut nää kai tosissaan kuvitteli et meni niillä miten huonosti tahansa, on parempi pysyy lapsen kannalta yhessä!
Ja sama meno jatkuu vaikka oon jo yli täys-ikänen. Emmä usko et se koskaan tulee muuttuu, luulen et joudun viimestään laittaa omaan perheeseeni välit siinä vaiheessa poikki kun saan omia lapsia... eihän niitä tämmöseen mummolaan voi viedä. En minä voi ottaa sitä riskiä että ne pilaa mun lapset samalla tavalla kun minut on pilattu kun oon joutunu kasvaa täällä ja nyt tässä 3 vuotta kamppailen jo että saisin itteni tästä kaikesta paskasta ylös!
Mä en tajua miten elämä voi olla tällästä ja joillekin käydä tällä tavalla... tää tuntuu niin sairaalta.
Äiti monesti muutenkin uhonnut että hän ottaa eron isästä jne. Mut ne on ollu aina kateettomia lupauksia! se ei oo koskaan kuitenkaan saanu kytkintä nostettuu ylös. Eikä sit myöskään isä. Joten niin niin niin paljon on ollu kaikkee paskaa ja pahaa et en rupee ees selittää... uskokaa tai älkää.- 5+13
Mut kun jouduin kahtoo tota äidin sairasta toimintaa. Riehumista, huutamista, haukkumista yms. Housuun paskomista ja aina sitä et: ai, ai, ai mulla sattuu taas mahaan ja ai, ai, ai mä nyt taas jännitän ja stressaan sitä sun tätä.
Nii opinko mie sen tavan äitiltä vai oliko se mussa itessäni kun olin herkkä ihminen?
Oisko musta tullu jossain toisessa tasapainosessa ja onnellisessa perheessä aivan toisenlainen?
Oisinko mie noin paljon pelänny ja jännittäny ja stressannu ja ollu ujo jos A) minulla ois ollu sisko tai veli jonka kanssa oisin päässy kotona jo kasvamaan pienestä pitäen, opettelemaan sosiaalisia taitoja. B) minut oltais laitettu normaalisti siinä vaiheessa päiväkotiin kun äitiysloma päättyy eikä annettu olla kotona tai mummolassa vaan 6-vuotiaaks asti ilman sen suurempia kontakteja oman ikäsiin. C) en ois joutunu tasapainottelee sen kans et kotona ei oo mitään rajoja ja et ukki ja mummo on taas sit tosi tiukkia ja yrittää asettaa tosi tiukatkin rajat, mitään ei saa tehdä ikinä. Jouduin aina myöskin menee päiviksi mummolaan (mut pakotettiin.) oli arki tai viikonloppu tuonne 5 luokkaan asti kunnes en enää suostunu moiseen. Mun vanhemmat ja ukki ja mummo on aina haukkunu ja arvostellu mun kaverit, millon se ja se ei oo mulle tarpeeks hyvää seuraa ja mun pitää olla yksin. Mummolassa ainoat mun virikkeet yleensä oli: yksin leikkiminen, tv:n kahtominen, syöminen ja ukin ja mummon kanssa lenkkeily. Kaverit oli harvinaista herkkua ja koulun jälkeen kukaan kaveri ei ees voinu olla mun kanssa kun pääsin mummolasta aina niin myöhään kotiin ja ne piti muutenki mua ihan outona kun jouduin menee sinne joka päivä. Sit ukki ja mummo yleensä löi mua jos ne suuttu mulle jostain. Ja äiti ja isä oli vaan ilosia vaikka olivat yli kolmekymppisiä kun aina jouduin tai niiden mielestä siis pääsin mummolaan ja niille jäi kato sitä omaa aikaa tehdä mitä haluaa...
Mä en jaksa ees selittää kaikkee, selitän myöhemmin jos tulee ajankohtaseks. Mut on niin paljon omasta mielestäni näitä virheitä ja erheitä et huhhuh.
Eniten mua vaan nyt kiinostaa miks mä pienenä olin tollanen kauhee jännittäjä ja stressaaja ja ujokin. Pääasiassa kyllä kiinostaa toi jännitys, stressi ja yliherkkyys. Opinko mä sen äitiltä vai mitä ihmettä? ja miks en enää oo sellanen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692227
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012063- 781668
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411490- 781486
- 101387
- 311354
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521248Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621190Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281179