Miten selvitä vatsatautikammoisuudesta?

Olen 3-vuotiaan tytön äiti ja aina ollut hyvin vatsatautikammoinen. Jo ennen lapseni syntymää pelkäsin tautia lähes hysteerisesti, mutta nyt lapsen myötä koko homma on korostunut entisestään, jos mahdollista.

Lapseni on päivähoidossa, mutta ei ole vielä koskaan sairastanut minkäänlaista vatsatautia. Olen itse hyvin vastustuskykyinen kaikenlaisille oksennustaudeille, sairastun hyvin harvoin, vaikka lähipiirissä tautia liikkeellä olisikin, enkä ole aikuisiällä ollut kertaakaan kunnolla vatsataudin kourissa. Myöskin oksennuskynnykseni on hyvin korkea, en oksenna todellakaan helposti. En hysterisoi niinkään pelkkää ripulia aiheuttavista taudeista, mutta oksentaminen pelottaa minua. Ei sekään niin paljon, että itse oksentaisin, vaan muiden oksentaminen. Pystyn kyllä oksentamaan sitten, kun se tilanne vastaan tulee, esimerkiksi joskus juhlissa liikaa viiniä juoneena paha olo tulee helpostikin. En tässä tilanteessa kammoksu oksentamista, kun tiedän, ettei kyse ole vatsataudista. Mutta ajatus sairastumisesta tai jonkin läheisen sairastumisesta saa minut hysteeriseksi ja ahdistuneeksi. Pelkään jokaikinen päivä, että lapseni sairastuu ja oksentaa esim. tulevana yönä. Päiväkodeissa on paljon pöpöjä liikkeellä, joten jossain vaiheessa tämä varmasti tapahtuu. Tyttäreni on 3-vuotiaaksi saakka säästynyt lähes kaikilta taudeilta, mutta en usko voittoputkeni jatkuvan koko loppuelämäämme. Vaikka selvästi tyttärelläni on yhtä hyvä vastustuskyky kuin minulla, vain muutamia lenssuja sairastanut koko ikänsä aikana, niin silti luulen, että pian ensimmäiset yrjötaudit tulevat kylään meillekin.

Huolestuin tästä pelostani nyt entisestään, kun huomasin, etten uskalla viedä lastani enää tiettyihin paikkoihin sairastumisen pelossa. En uskalla mennä ystäväperheille kylään, jos siellä on muita lapsia, koska pelkään heidän tartuttavan lapseni. Välttelen julkisia leikkipaikkoja, koska niissä voi olla pöpöjä. Välttelen kutsumasta ihmisiä meille, koska he voivat tuoda mukanaan bakteereja ja tartuttaa meidät. Töissä hinkkaan käsiäni niin, että ne kuivuvat korpuiksi ja lapsenikin kädet ja jopa vaatteet pesen aina heti, kun tulemme kotiin mistä tahansa. Pidemmän päälle aika raskasta. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa toivon, ettei lapseni sairastu yön aikana. Mietin, että mitäköhän sitten teen, kun niin joskus käy? Menenkö sekaisin vai pystynkö toimimaan kuten äidin siinä tilanteessa kuuluu?

Onko täällä muita, jotka kärsisivät tästä samasta pelosta? Miten olette voittaneet pelon vai oletteko edes voittaneet?

Onko vinkkejä ihmiselle ja etenkin äidille, joka tästä pelosta kärsii, miten tehdä elämästä helpompaa ja kenties päästä pelosta yli?

En voi pelätä tätä loppuelämääni tai elämä tulee olemaan hyvin vaikeaa. En halua sen etenkään vaikuttavan lapseeni. Toivon, ettei lapseni koskaan alkaisi pelätä samalla tavalla, koska tuokin tarttuva tauti kuuluu vain ikävänä osana elämään, eikä järjellä ajateltuna ole edes kovin kamala asia. Pahempaakin tässä maailmassa on. Mutta eipä sitä järjen ääntä osaa kuunnella, jos on jokin fobia. Se on järjetöntä.

Haluaisin oppia elämään tämän asian kanssa, enkä aina vain pelätä ja panikoida.