Muuttuuko jokaisella koiralla turkki leikkauksen jälkeen? Minkälaiseks muuttunut a) lyhytkarvaisella?
b) pitkäkarvaisella?
b) pitkäkarvaisella?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
a) ei muuttunut, eikä mikään muukaan, paitsi ei toivotut pennut jää saamatta
autuaasti unohdat mainita että luonne muuttui täydellisesti silputtuasi koirasi?
Koiran luonne ei muutu leikkauksen myötä. Sen hallittavuus saattaa muuttua sekä sille saattaa jopa kasvaa aivot.
aivot kehittyvän useimmiten vasta siinä 2 vuoden iässä muutenkin ilman mitään leikkauksia. Siis toisin sanoen koirasta tulee aikuinen. Leikkauttaminen ei todellakaan vaikuta mihinkään muuhun kuin suvunjatkamis kykyyn.
Meillä muuttui pitkäkarvainen koiran, ennen helppohoitoinen turkki, tosi takkuuntuvaksi ja roskia kerääväksi. Luonne ei mielestäni juurikaan muuttunut. Yhtä leikkisä on, kun aiemminkin. Enemmän tykkää nukkua kuin ennen, mutta kuitenkin aina valmis kaikkeen toimintaan. Ainoa miinus, ollut tuo turkki. Iso plussa, kun loppui turha narttujen perään itkeminen. Loppui myös karkailu, jota ennen tapahtui sillon kun piti päästä tyttöjen perään.