Tuotantokustannukset johtuvat kahdesta pääryhmästä.
Toinen on aineelliset kulut; koneet, tehtaat, raaka-aineet yms.
Toinen on työvoimakulut.
Tuotantokustannusten alentaminen on vastaisen kehityksen moottori. Mikään yhteiskuntatamuoto ei edisty ilman sitä.
Miten tuotantokustannuksia alennetaan kapitalismissa?
Esitän pohjaksi tekniikasta. Tieteellinen tieto antaa mahdollisuuksia ottaa käyttöön uusia koneita, joiden työn tuotantovoima on entistä korkeampi. Samalla työvoiman määrällä tuotetaan entistä enemmän tai pienemmällä sama kuin ennen. Näin vapautuu työvoimaa toisiin yhteiskunnalle tärkeisiin tehtäviin.
Työläinen kannattaa ehdottomasti teknistä kehitystä. Tekniikka ei ole työläisen vihollinen. Kapitalismi näyttää kuitenkin jättävän vapautuneet työläiset (insinöörit ym.) työttömiksi. Kapitalisti säästää työtä tuotannossa. Kapitalismi jättää ne vaille työtä. Järjestelmässä on valuvika. Paha sellainen. Onko näin, että tieteen ja tekniikan suomaa edistystä ei osata tai ei pystytä käyttämään yleiseksi hyödyksi!
tuotantokustannusten alentaminen
24
223
Vastaukset
- purtus
Logistiikan kehitys parantaa tuottavuutta. Liikenneverkosto maalla ja merellä ja joiden järjestämiseen valtio osallistuu. Rahtikustannukset pienenevät.
Vastaväitteenä toimii kapitalismin tuhlaus liikutella tavaroita ympäri maailmaa
kun paljon voitaisiin tehdä paikan päällä.
Kehittynyt kapitalismi rahtaa raaka-aineita toiselta puolen maapalloa, puolijalostaa ne, vie takaisin halpatyömaihin työstettäväksi ja valmis tavara takaisin lännen markkinoille. Suurta tuhlausta ja merien saastumista.
Tavaroiden kuljetusverkkojen kehittyminen ylipäänsä edistää työn tuottavuutta.Kyvykäs ja halukas saa aina töitä. Rotlaajat saattavat joutua odottelemaan.
Jos mainitsemasi insinööri ei pysty työllistämään itseään eli myymään työpanostaan niin hän saattaa olla väärällä alalla.
Tässä nyt olisi ay liikkeelle 1000 taalan ($) paikka alkaa neuvottella työaikajoustoista siten, että työttömyys ei pääse kasvamaan yli 2%:n. Pitää olla joku sääntö jolla työaikaa muutellaan kulloisenkin tarpeen mukaan ja työttömyys putoaa huomattavasti.
Aikoinaan oli hätäaputöitä, nykyisin niihin tuskin on heti halukkaita mutta kannattaahan niitäkin miettiä.
- hömötiainen
Unohtaa ei sovi myöskään työvoiman koulutusta.
Peruskoulu takaa yleissivistvät tiedot, jotta voidaan omaksua erilaisiin ammatteihin tarvittava tieto.
Tiede kulkee eteenpäin vinhaa vauhtia ja vaikuttaa kaikilla aloilla. Valtion satsaaminen koulutukseen vaikuttaa suuresti tuotantokustannusten alentamiseen.
Joidenkin porvarien piirissä yleinen näkemys on viisaan ylimmän yritysjohdon tyhjästä saadusta ammattitaidosta ja suuresta työläisjoukosta, jonka työ ei tarvitse koulutusta juuri lainkaan. He olisivat käskyläisiä ja tekisivät robotin lailla käskettyjä hommia.
Osin saattaa kapitalismissa näin ollakin. Rohkenen kuitenkin väittää, että työväenluokan etu on omata mahdollisimman laaja yleissivistys ja sen päälle jatkuva työajan kestävä ammattikoulutus.
Korkeatasoinen sivistystaso alentaa tuotantokustannuksia välillisesti ja välittömästikin. Tiede ja tekniikka vähentää työn kulutusta. Siitä tuleva hyöty ilman työväenluokan toimintaa menisi yksinomaan kapitalisteille. Siksi työläiset järjestäytyvät liittoihin ja poliittisesti ja vaativat osuuttaan.
Toinen ryhmä kustannusten alentamisessa oli työvoimakulujen alentaminen.
Siinä tekniikan kehitys on suotava. Työläinen ei ole koneiden särkijä.
Entä työvoimakulujen kielteinen alentaminen.
Kapitalismin alkuajoilta muistetaan työajan yleinen pidentäminen. 1800 luvulla se oli pahimmillaan 14 - 16 tuntia. Marx kuvaa alaviitteissä virallisista tutkimuksista että yhtä aikaa työajan pidentymisen kanssa palkat laskivat.
Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille. Jokainen pidennetty tunti työpäivässä on ilmaista työtä kapitalistin hyväksi.
1800 luvun alkupuolella ei ollut edes ylityökorvauksia. Monissa tapauksissa työläiset olivat niin väsyneitä, että nukkuivat työtiloissa.
Niinpä työväenliikkeen ensimmäisiä vaatimuksia järjestäytymisoikeuksien laillistamisen mukana oli kysymys työajan pituudesta.
Kun työväenliike rantautui Suomeen 1900 luvun alussa, vaatimukseksi muodostui 8 tunnin työpäivä ja korvaus ylityöstä.
Nykyään tuhannet pienipalkkaiset joutuvat tekemään kahta tai kolmea työtä tullakseen toimeen.
Kapitalistin eräs keino alentaa työvoimakuluja on yleinen työajan pidennys.Käytännössä en ole koskaan nähnyt moista laskelmaa työstä ja sen tekemisestä. En myöskään ole edes kuullut jotta tiettyjen itsensä ja koneiden uusimisen jälkeen tehtäisiin työtä ilmaiseksi mutta jos välttämättä vaaditte niin voidaanhan se niinkin tehdä.
Kuten olen sinulle s.p monesti lausunut: älä sotke tuota liirumlaarumiasi varsinaiseen elämään ja työhön. Voit käyttää sitä komutupailloissa vai mitä toveritapaamisia te harrastatte.
Tuo kolmen paikan työläinen tuskin tekee 8 tunnin päivää niistä jokaisessa. Jos hänell' pn pari tuntia jokaisessa niin se tekee 6 tuntia."Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Sinä et sitten osaa etkä ymmärrä mitään marxista.
Marx jakaa työpäivän kahteen osaan - välttämättömään työhön ja lisätyöhön.
Sinä jaat sen kolmeen osaan:
- välttämättömään työhön
- työkalujen uusintamiseen
- lisätyöhön
Sinä et todellakaan ole ymmärtänyt marxin opeista yhtään mitään mutta se ei estä sinua puhumasta niistä suu vaahdoten.
Olet todella mainio kommunistimannekiini esittämään tyypilistä kommunistia palstalla.
..................
PS. työkalujen uusiintaminen sisältyy termiin "c" eikä "v" tai "m"."Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Mihin marxin opinkappaleeseen väitteesi työpäivän jakamisesta kolmeen osaan perustuu?
Lainaus viitetietoineen mukaan, kiitos.
Marx sanoo näin:
"vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."
Tässä puhutaan vain kahdesta työn¨osasta - maksettu työ ja lisätyö - joten marx ei jaa työpäivää kolmeen eikä koneiden ja laitteiden kulumista maksa niitä käyttävät työläiset.
Tässä punikille marxin laskukaava tavaran arvolle:
C=c v m
c sisältää juuri työkalujen ja koneiden kulumisen ja näin se lisätään tavaran arvoon eikä se ole poissa konetta käyttävän työläisen työn tuloksista, jotka ovat arvon laskukaavassa v ja m.
Jos sinä, erikoisnero ja marx-tietäjä nyt kuitenkin jääräpäisesti väität työläisten ttöllään korvaavan käyttämiensä koneiden kulumisen niin sisältyykö kuluminen silloin tekijään v vai m?
Kyllä sinulla, erikoisnero s.partacus, marxin opit ovat todella pahasti hakusessa - oletkohan ymmärtänyt niistä yhtään mitään. Olipa asia miten perusasiaa vaiun niin sinä olet sekoittanut käsitteet täysin.
Joko olet ymmärtänyt 8 tuntia valmistetun kirvesvarren olevan juuri täsmälleen samanarvoisen kuin samanlaisen 16 tuntia valmistetun kirvesvarren??
Lisätäänpä tehtävän vaikeusastetta vähän:
Ymmärrätkö 16 tuntia valmistetun kirvesvarren valmistuskustannusten voivan olla matalammat kuin samanlaisen 8 tunnissa tehdyn kirvesvarren??
...................antipunikki kirjoitti:
"Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Mihin marxin opinkappaleeseen väitteesi työpäivän jakamisesta kolmeen osaan perustuu?
Lainaus viitetietoineen mukaan, kiitos.
Marx sanoo näin:
"vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."
Tässä puhutaan vain kahdesta työn¨osasta - maksettu työ ja lisätyö - joten marx ei jaa työpäivää kolmeen eikä koneiden ja laitteiden kulumista maksa niitä käyttävät työläiset.
Tässä punikille marxin laskukaava tavaran arvolle:
C=c v m
c sisältää juuri työkalujen ja koneiden kulumisen ja näin se lisätään tavaran arvoon eikä se ole poissa konetta käyttävän työläisen työn tuloksista, jotka ovat arvon laskukaavassa v ja m.
Jos sinä, erikoisnero ja marx-tietäjä nyt kuitenkin jääräpäisesti väität työläisten ttöllään korvaavan käyttämiensä koneiden kulumisen niin sisältyykö kuluminen silloin tekijään v vai m?
Kyllä sinulla, erikoisnero s.partacus, marxin opit ovat todella pahasti hakusessa - oletkohan ymmärtänyt niistä yhtään mitään. Olipa asia miten perusasiaa vaiun niin sinä olet sekoittanut käsitteet täysin.
Joko olet ymmärtänyt 8 tuntia valmistetun kirvesvarren olevan juuri täsmälleen samanarvoisen kuin samanlaisen 16 tuntia valmistetun kirvesvarren??
Lisätäänpä tehtävän vaikeusastetta vähän:
Ymmärrätkö 16 tuntia valmistetun kirvesvarren valmistuskustannusten voivan olla matalammat kuin samanlaisen 8 tunnissa tehdyn kirvesvarren??
...................# "Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Mihin marxin opinkappaleeseen väitteesi työpäivän jakamisesta kolmeen osaan perustuu? #
Marxin pääomaan. Marx jakaa työpäivän kahteen osaan. Toisessa on yhteiskunnallisesti välttämättön työaika eli tuotantokaluston uusiminen ja työläisen itsensä uusiminen. Toinen osa on lisätyötä ja josta tulee lisäarvo/voitto.
Välttämättömässä työajassa on on mukana tuotantokaluston uusiminen ja se on joka tapauksessa tehtävä, jotta ylipäänsä tavarotuotantoa olisi. Sen uusiminen tapahtuu myös sosialismissa ja sen jälkeisessä kommunismissa (tai olipa nimi mikä hyvänsä).
Oletuksen suhteelliset teoreettiset osat ovat kuvaavia jotta voidaan ymmärtää työpäivään sisältyvät taloudelliset arvot. Marx tekemällä jaon ei väitä että lisätyö absoluuttisesti tehtäisiin viimeisinä tunteina. Esitys on graafinen ymmärryksen helpottamiseksi.s.partacus kirjoitti:
# "Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Mihin marxin opinkappaleeseen väitteesi työpäivän jakamisesta kolmeen osaan perustuu? #
Marxin pääomaan. Marx jakaa työpäivän kahteen osaan. Toisessa on yhteiskunnallisesti välttämättön työaika eli tuotantokaluston uusiminen ja työläisen itsensä uusiminen. Toinen osa on lisätyötä ja josta tulee lisäarvo/voitto.
Välttämättömässä työajassa on on mukana tuotantokaluston uusiminen ja se on joka tapauksessa tehtävä, jotta ylipäänsä tavarotuotantoa olisi. Sen uusiminen tapahtuu myös sosialismissa ja sen jälkeisessä kommunismissa (tai olipa nimi mikä hyvänsä).
Oletuksen suhteelliset teoreettiset osat ovat kuvaavia jotta voidaan ymmärtää työpäivään sisältyvät taloudelliset arvot. Marx tekemällä jaon ei väitä että lisätyö absoluuttisesti tehtäisiin viimeisinä tunteina. Esitys on graafinen ymmärryksen helpottamiseksi.Ei itseään tarvitse uusia eikä yleensä työntekijän välineitäänkän vaan riittää kun työskentelee sovitun ajan ja saa siitä sovitun korvauksen, yleensä nykyään palkan.
Nuo muut määreenne ovat höpöhöpöä!
Vai pitääkö aina kovan työpäivän jälkeen olla kuin uudesti syntynyt kun on tullut itseään uusittua?s.partacus kirjoitti:
# "Jos oletetaan että 10 tuntisessa työpäivässä työläisen itsensä uusintamiseen kuluu 4 tuntia, tuotantovälineiden uusintamiseen toiset 4 tuntia, lisätyöajaksi tulee 2 tuntia ja jonka rahallinen arvo jää kapitalistille."
Mihin marxin opinkappaleeseen väitteesi työpäivän jakamisesta kolmeen osaan perustuu? #
Marxin pääomaan. Marx jakaa työpäivän kahteen osaan. Toisessa on yhteiskunnallisesti välttämättön työaika eli tuotantokaluston uusiminen ja työläisen itsensä uusiminen. Toinen osa on lisätyötä ja josta tulee lisäarvo/voitto.
Välttämättömässä työajassa on on mukana tuotantokaluston uusiminen ja se on joka tapauksessa tehtävä, jotta ylipäänsä tavarotuotantoa olisi. Sen uusiminen tapahtuu myös sosialismissa ja sen jälkeisessä kommunismissa (tai olipa nimi mikä hyvänsä).
Oletuksen suhteelliset teoreettiset osat ovat kuvaavia jotta voidaan ymmärtää työpäivään sisältyvät taloudelliset arvot. Marx tekemällä jaon ei väitä että lisätyö absoluuttisesti tehtäisiin viimeisinä tunteina. Esitys on graafinen ymmärryksen helpottamiseksi.Höpöjä.
Lainaus unohtui sekä lähdetiedot.
Kallella on tässä lainaus:
"vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."
Ja tässä lähdetiedot:
http://www.marxists.org/suomi/marx/1865/1865_tyopalkka_hinta_ja_voitto.htm
Siis kummasta työnosasta - työläisen palkasta vai lisätyöstä - maksetaan koneiden kuluminen?
Vastaahan, punikki, ja älä unohda lainausta lähdetietoineen. Kalle sitten kertoo sinulle, että miten työkalujen kuluminen korvautuu marxin oppien pohjalta.
...................Höpöjä, vai on työkalun kuluminen poissa sen käyttäjän työn tuloksista. Oho, paljon saa kuulla ennen kuin korvat tippuu päästä.
Sinun marxin tiedoistasi voi sanoa kuten Väinämöinen sanoi Joukahaiselle tämän tiedoista:
"Lapsen tieto, naisen muisti,
ei ole partasuun urohon
eikä miehen naisekkahan! "
Sinulta unohtui lainaus sekä lähdetiedot.
Kallella on tässä lainaus:
"vaikka työläisen päivittäisestä työstä maksetaan vain osa toisen osan jäädessä maksamatta ja vaikka juuri tämä maksamaton eli lisätyö muodostaa sen varannon, josta lisäarvo eli voitto syntyy, näyttää kuitenkin siltä kuin koko työ olisi maksettua työtä."
Ja tässä lähdetiedot:
http://www.marxists.org/suomi/marx/1865/1865_tyopalkka_hinta_ja_voitto.htm
Siis kummasta työnosasta - työläisen palkasta vai lisätyöstä - maksetaan koneiden kuluminen?
Vastaahan, punikki, ja älä unohda lainausta lähdetietoineen. Kalle sitten kertoo sinulle, että miten työkalujen kuluminen korvautuu marxin oppien pohjalta.
...................
"Kuten olen sinulle s.p monesti lausunut: älä sotke tuota liirumlaarumiasi"
Älä ole lapsellinen. Olethan jo 70 vuotias omien sanojesi mukaan. Tiedät ja olet itsekin todennut, että voitto on työn tuloksena syntynyt ja lähde on maksamaton palkka.Kyllä s.p maksamattoman palkan saa jos ei työnantajalta niin palkkaturvasta!
Olen joskus kysynyt sinulta miten se oikea palkka määrätään jotta ei tuota sinun maksamatonta palkkaasi jää mutta et ole siihen oikeaa laskutapaa pystynyt esittämään.
Se palkkahan ei mitenkään voi olla riippuvainen muusta sen yrityksen toiminnasta tai tuotteen/palvelun myyntihinnasta.
Se mitä nuo marxilaiset yleensä tähän tuuppaavat perustuu siihen, että jos jotain jää yli se on maksamatonta palkkaa. Voidaan kuitenkin kysyä kenelle se olisi pitänyt maksaa?
Sillekö ostajalle jonka tehokas raaka-ainehankinta on nostanut tuotteiden katetta? Vai sille suunnittelijalle joka pystyi kehittämään edullisemman tavan tuottaa sama tarvike/palvelu? Vai sille yrityksen johtajalle joka viisaudessaan on hoksannut palkata noin fiksuja suunnittelijoita ja ostajia?
Tulos on tietysti syntynyt jonkun työn tuloksena mutta kenen? Se on myös yritykseen sijoitetun pääoman tulosta koska ilman sitä pääomaa ei ehkä olisi koko yritystä. Eikö sille yrityksen pääomallekin pidä maksaa palkkaa?
Tuo sinun marxilainen höpösi ei oikein sovi talouselämän nyky puitteisiin, siinä voi olla jotain kun kyseessä on ojan kaivuu tai kengän korjaaminen mutta vaikka kännytehtaan tai polkupyörätehtaankaan rakenteeseen ei noin yksinkertainen malli sovi.
Et sitten mitään opikeasti kehittävää idea ole keksinyt sillä tuo näyttää hieman sinun taholtasi toiston toistolta.
Miten pelastamme kommunismin, siinä sinulle olisi enemmän miettimistä." voitto on työn tuloksena syntynyt ja lähde on maksamaton palkka. "
Höpöjä.
Ei pidä paikkaansa edes marxin oppien mukaan kuin myytäessä tavara arvostaan, jota kukaan ei edes tunne.
Mitä marx kertoi voiton muodostumisesta tavaran myyntihinnan ollessa sen arvoa korkeamman?
Ja lainaus marxin opinkappaleesta mukaan.
Tai hinnan ollessa tavaran arvoa alhaisemman??
Niin, marx ei kiiruiltaan - kysymyksessä ei kuitenkaan ollut työkiireet - ehtinyt kuin pähkäileen sitä erikoistapausta, jossa tavara myydään arvostaa - arvosta, jota kukaan ei voi koskaan tietää.
.....................
"Miten tuotantokustannuksia alennetaan kapitalismissa?"
Niin juuri, tätä kapitalisti kysyy eikä hänelle ole tärkeää vain työn tuotantovoiman nostaminen.
Joko nyt vihdoinkin ymmärrät, että kapiatlistin ensisijaisena tarkoituksena ei ole työn tuotantovoiman lisääminen vaan tuotantokustannusten laskeminen - tai ainakin tuotantokustannusten nuosun hillitseminen.
Hyvä esimerkki kapitalistin toimintatavasta on tuotannun siirtäminen Kiinaan.
Silloin työn tuotantovoima pienenee mutta tuotantokustannukset kuitenkin laskevat. Kapiatistin ensisijaisena tavoitteena ei siis ole työn tuotantovoiman lisääminen vaan tuotantokustannusten alentaminen.
Taitaa olla melkoinen uutinen sinulle, erikoisnero s.partacus.
........................Työpäivän pituuden lisäämisestä on hyvä jatkaa palkkoihin, joihin jo edellä viitattiin.
Työpäivän pidentämisellä on fyysiset rajat ja se on vain yksi keino lisätä lisäarvoa.
Palkkojen alentaminen tai työvoimakulujen yleinen alentaminen.
Palkkojen alentaminen on selvä käsite. Alennus näkyy yrityksen tílinpäätöksessä voiton lisääntymisenä. Aikaisemmin suhdannetaantumien aikana kapitalisti alensi sumeilematta palkkoja. Nykyisin, kun työväenluokka on järjestäytnyt, palkkojen laskeminen on vaikeampaa.
Palkkoja ei voi ylenmäärin laskea. Työvoiman täytyy kustantaa itselleen ravinto, asunto, vaatteet, lapset yms.
Työvoimakulujen vähentämisessä tulee mukaan yleiskapitalisti kapitalistisen valtion nimissä. Tämä onkin ollut pääosassa kehittyneessä kapitalismissa viimeisen 20 vuoden aikana. Sitä on perusteltu työllisyyden parantamisen nimissä mutta on toteutunut yksinomaan tulonjaon muuttumisessä palkkatyön tappioksi ja pääoman eduksi.
Palkan lisäksi yrityksille säädettyjä velvollisuuksia on karsittu tai pienennetty. Sotu ja eläkemaksuosuutta on yrityksiltä alennettu ja siirretty työntekijän palkasta otettavaksi.Lisäksi erilaisissa sosiaalisissa eduissa saajan omavastuusouutta on korotetettu.
Verotus on merkittävä tekijä. Samalla kun valtio alentaa yritysveroja, se siirtää puuttuvan summan hakemisen mm. kulutusveroihin, joka on tasavero ja käänteisesti progressiivinen. Mitä alempi palkka, sitä enemmän palkasta suhteellisesti menee veroa.
Viimeisen 20 vuoden aikana työväenluokka on ollut tappiollinen työn ja pääoman välisessä sissitaistelussa vaikka reaalipalkka olisikin kasvanut.Aiotko muuten korjata virheesi tai pyytää anteeksi valehtelusi vai pitääkö kallen jatkaa sinun muistuttamista asiasta.
.................Joko ymmärrät, että valmistuskustannukset voivat laskea vaikka työn tuotantovoima laskisikin?
Ymmärrätkö sen, että valmistuskustannukset voivat nousta vaikka työn tuotantovoima nousee ja palkat pysyvät muuttumattomina??
Joten ei sitä tarvitse lähteä kehitysmaihin vaikka valmistuskustannukset laskisivatkin työn tuotantovoiman kanssa.
Marx oli siis täysin metsässä oppeineen ja hänen mainitsemansa tapaus, jossa tuotantokustannukset laskevat työn tuotantovoiman noustessa ei ole mikään yleispätevä laki vaan vaatii tiettyjä reunaehtoja - reunaehtoja, joista sinulla ei kommunistina ole tietenkään aavistustakaan.
...................Sinun analyysisi ei s.p tule ajattelusta vaan jonkun vanhan virren veisuusta.
Tänään ei kannata jatkaa päivää vaan lyhentää jotta siitä työmäärästä joka meillä on riittää useammalle. Palkkojen alentaminen tietysti vähentää kuluja mutta ei välttämättä lisää yrityksen tulosta suoraan koska kilpailu helposti laskee myös hintoja kun siihen on mahdollisuus.
Siinä onkin ay liikkeen virhe arvio kun se naulaa palkat ja siten aiheuttaa työttömyyttä joka tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Siksi joustava työvoimapolitiikka olisi kokonaisuudelle parempi, paras jousto olisi työaika jota voitaisiin säädellä vaikkapa 4 – 10 tunnin määrissä vuorokautista työaikaa. Kun tuntipalkat pidetään ennallaan niin tuo ei lisäisi kustannuksia mutta aikaansaisi säästöjä työllisyyskuluissa.
Koska meillä ei ole tarpeeksi yrityksiä työllistämään jokaista työläistä niin on hyvä houkutella tänne lisää sijoittajia jotka sitten antavat meille työtä kun heidän perustamansa yritys pyörii. Alhaisempi verotus on aika hyvä porkkana tuolla alalla.
Nuo eläkemaksut esimerkiksi ovat nollasummapeliä sillä jos niitä ei perittäisi pieneltä osaltaan palkasta pitäisi palkkaa vastaavasti laskea jotta työnantajan rasitus ei kasvaisi eläkkeen ansiosta tolkuttomasti. Sekin työnantajan maksama osuus on osa palkkaa joka vain maksetaan viiveellä niille jotka säilyvät hengissä riittävän pitkään. Kannattaa siis lopettaa viinalla läträäminen ja tupakan poltto jotta kerkiää nauttimaan eläkkeestään ja saa siinä samalla loput siitä palkasta jonka työnantaja on maksanut.
Kyllä kulutusverokin on progressiivinen, alvia menee vähemmän vanhasta Fiatista kuin uudesta Mersusta ja lihamakaronilaatikosta ei tarvitse maksaa alvia niin paljoa kuin sisäfileestä. Siinäkin vauras leveilevä maksaa enemmän kuin pihi.
Ei pidä tuo viimeinenkään lauseesi paikkaansa vaan työn kustannukset on nostettu niin korkeiksi jotta kauppa ei käy ja se on tappiota niin yrityksille kuin työväellekin. Siinä ei ole voittajia tosielämässä.
Ei s.p koneiden käyttöönotto mitään tiedettä vaadi vaan ehkä tietoa ja taitoa. Sen sijaan joidenkin uusien tuotteiden kehittäminen saattaa liipata läheltä tiedettä, näin esim. lääketieteen alalla ja vaikkapa puolijohdetekniikassa.
Ei kapitalismi ketään vapauta vaan markkinat silloin kun ei ole pidetty kiinni oikeasta tavasta hoitaa taloutta. Meillä se tuppaa aina kiihtymään liikaa jonka jälkeen pitää jarruttaa jotta velat saadaan maksuun. Sosialismiin verrattuna meillä on kuitenkin se etunamme jotta on niitä nousukausiakin jotka sosialismista puuttuvat ja pitää tyytyä pelkkään matalasuhdanteeseen.
Jokainen meistä voi hyvin pitkälti käyttää tieteen ja tekniikan kehitystä hyväkseen ja siinä samalla hieman muidenkin hyväksi, sen olen kokenut ihan omakohtaisesti. Se vaatii pitkäjännitteisyyttä ja hyviä ideoita sekä hieman omaa päätä.
En tiedä kapitalistista koska en tunne ketään moista mutta ihan tuotantoelämässä on järkevää tuottaa niin halvalla kuin mahdollista ja myydä vastaavasti niin kalliilla kuin kauppaa syntyy. Siinä on olemassa optimikohta jossa tulos on korkeimmillaan, halvennettaessa tulos laskee kuten myös hintaa nostettaessa.- pruuki
"Ei kapitalismi ketään vapauta vaan markkinat silloin kun ei ole pidetty kiinni oikeasta tavasta hoitaa taloutta. Meillä se tuppaa aina kiihtymään liikaa jonka jälkeen pitää jarruttaa jotta velat saadaan maksuun."
On totta että kapitalistinen markkinatalous on toiminut huonosti viime aikoina. Se saattaa valtioita konkurssiin tai saattaa jotkut valtiot nälkärajalle.
Viite: YK:n bruttokansantuote.
Toinen ongelma on, ettei laiteta pääomia uuteen tuotantoon. Pääomia menee lepäämään ympäri maailmaa pankkeihin.
Kolmas ongelma on rikkaiden veronkierto. Suomen osalta on esitetty arvioksi n. 20 mrd euroa vuositasolla. Voi olla enmmän tai vähemmän mutta mittavasta summasta on ksymys. Kestävyysvajetta tai huoltosuhdeongelmaa ei ole. Veronkierto-ongelma on.
Neljäs pulma on aiheeseen liittyvä valtion harjoittama tulonjaon muutos. Työllisyyden nimisssä valtio on antanut miljarditasolla yritysverohelpotuksia tai rikkaiden progression alentamista. Työttömyys on pysynyt silti korkealla tasolla. Työttömäksi joutuva kokee aina tulojensa alentumisen.
Näyttää aivan siltä että pitäisi toimia päinvastoin. Työvoimakuluja voisi lisätä jossakin palkkojen ja sosiaalisten etujen yhteismuodossa.
Toinen on kotimaisen tuotannon lisääminen. Vientiuskonto ei toimi pitkän päälle. Eikä tartte toimiakaan paitsi että alikehittyneisiin maihin vietäisiin koneenrakenmnusteollisuutta.
Palkkojen alentaminen muuttaa etupäässä tulonjakoa. Muuta suurempaa merkitystä sillä ei ole. Työpalkan laskemisesta voidaan siirtyä luontevasti työn voimaperäisyyden kohottamiseen joka on suomeksi sanottuna hiostaminen.
Hiostaminen on toisin sanottuna työntekijän fyysisen ja henkisen kuormituksen lisäämistä ts. työtahdin kiristämistä.
Muiden ehtojen ollessa muuttumattomia. lisääntynyt tuottavuus menee kapitalistien voittosarakkeeseen.
Muotoja on monia. Lisätään työnteon valvontaa ts. kyttäystä ja velvoitetaan työskentelemään säädettyjen taukojen väli kuin robotti. Urakkatyö on eräs hiostamisen muoto. Vaikka työläisen palkka kohoaakin, kapitalistin voitto kasvaa. Jos olisi toisin, kapitalisti ei suosisi urakkatyötä.
Alkuperäinen kapitalismi tunsi pääosin vain työn ohessa eväiden syömisen. Nykyisin tessit määräävät kahvitauot ja ruokatunnin. Näistä ruokatunti työntekijän ajalla mutta kuitenkin tietty lepoaika työpäivän keskellä.
Aivan tämän vuoden puolella tunnettuja perusuomalaisia ja kokoomuslaisia politiikkoja ovat nostaneet esille työtahdin kiristämisen. Työläiset pitävät kuulema tupakkitaukoja tai muutenkin työn lomassa venyttelevät jäseniään ja se olisi suuri rikos kapitalistia kohtaan. Pahimmat persukokkarit ovat laskeneet minuutteja ja että kuinka kalliiksi kapitalistille tulee hartioiden ja aivojen lepuuttaminen.
Nämä haluaisivat viedä työläisen aseman 1800 luvulle, vailla oikeutta lepuuttaa välillä jäseniä, vailla mitään oikeuksia.Ymmärrätkö lukemaasi? Tökkiikö luetun ymmärtäminen?
Mitähän tarkoittaa "Kalle sanoo kapitalistin pyrkivän minimoimaan valmistuskustannukset"?
Tarkoittaako se, että kapitalisti nostaa hintoja?
Tarkoittaako
"Kalle sanoo kapitalistin pyrkivän maksimoimaan hinnat.",
että Kallen mukaan kapitalisti nostaa alituiseen tavaran hintoja?
Kerrohan, että ymmärrätkö lauseen niin, että kapitalisti nostaa alituiseen tavaran hintoja?
Joko olet ymmärtänyt 8 tuntia valmistetun kirvesvarren olevan juuri täsmälleen samanarvoisen kuin samanlaisen 16 tuntia valmistetun kirvesvarren??
Lisätäänpä tehtävän vaikeusastetta vähän:
Ymmärrätkö 16 tuntia valmistetun kirvesvarren valmistuskustannusten voivan olla matalammat kuin samanlaisen 8 tunnissa tehdyn kirvesvarren??
...................
- pienen puolesta
Halpatyövoimaja harmaa talous liittynee palkkojen alentamistapaukseen.
Suomessa on suuresti lisääntynyt yritysten käyttämä ns. pimeä työvoima. Siitä ei makseta veroja eikä sotumaksuja eikä yleensä työtekijöille järjestetä tessien mukaisia majoitus, puku ja ruokailutiloja. Myös palkkoja maksetaan roimasti alle tessien.
Sama tulee esiin yrityksen toimintojen siirtämisessä halvan työvoiman maihin. Sielläkin menetellään usein polkemalla paikallisia palkkoja puhumattakaan, että palkat sosiaalisedut ovat huomattavasti alle Suomen tason.
Tällaisessa tapauksessa alikehittynyt maa pysyykin alikehittyneenä ja teollisesti kehittyneen kapitalistisen maan halpatyöreservinä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1343060- 71630
Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2221354Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J701191- 441171
- 371041
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va381022Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke133987- 47954
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.36897