Miten teillä?

Kyllä meidänkin tyttö puklailee joskus syötön jälkeen, siksi jätän kankaisen ruokalapun kaulaan vähäksi aikaa niin puklut menevät sille eikä vaatteille. Samalla säästyy siltä vaivalta ettei kaulapoimuja tarvitse joka välissä putsata kun maidot ei sinne pääse.

Ostin raskausaikana yhden pienen ja yhden ison tuttipullon varuiksi. Kun imetys ei onnistunut koin paremmaksi hommata koliikkipullot, samoin yksi kumpaakin kokoa ja niillä on pärjätty.

Ennen tuota nyt 3-vuotiasta esikoista uskoin vakaasti imettäväni. Kotona odotti mahdollisen ja epätodennäköisenä pitämäni "katastrofin" varalta 2 tuttipulloaja 2 kpl 2 dl korviketetroja.

Imetystä myös yritettiin kaikin keinoin. Synnytys ei mennyt ihan putkeen ja oli isojen repeämien korjailun jälkeen kovat kivut. Maito ei noussut sen viikon aikana, mikä jouduttiin olemaan synnärillä. Vauvalle ei myöskään annettu lisämaitoa ja hänen painonsa laski siihen asti, kunnes alettiin antaa myös lisämaitoa. Maidontuotantoa yritettiin stimuloida synnärin maitohuoneessa tiheillä konelypsyillä, mutta heikolla tuloksella (max 5 ml yhden kerran viikon lopulla, useimmiten kuitenkin alle sen tai ihan nollatulos). Käsin lypsäen ei irronnut tippaakaan eli todella tiukassa oli kaikki. Lisämaidon anto alkoi kuudentena päivänä synnytyksestä, kun vauvan paino oli pudonnut reilusti yli 10 % eikä hän ollut kastellut viimeiseen v uorokauteen enää yhtään vaippaa. Sitä ennenkin (yhtään kosteita) vaippoja tuli aina vähemmän kuin mitä imetyksen turvarajat -oppaassa sanotaan että pitäisi tulla...

No, joskus käy noin että maito ei kerta kaikkiaan nouse vaikka sen eteen tekisi mitä. Tultiin sitten kotiin viikon kuluttua kun vauvan paino oli yhtenä päivänä hiukan noussut, ja oltiin tosi kiitollisia niistä kahdesta tuttipullosta ja kahdesta korviketetrasta. Seuraavana päivänä oli kiire kauppaan ostamaan jokunen pullo ja korviketta lisää. Käsikäyttöinen lypsykone ostettiin jo synnärin kahviosta ja sitäkin käytettiin pari viikkoa toiveikkaasti, samoin vauvaa yritettiin imettää aina ensin ennen kuin annettiin mitään muuta, mutta ei sitä maitoa vain lähtenyt edelleenkään tulemaan yhtään sen enempää. Luovutin 5 viikkoa synnytyksestä jolloin sain myös lääkkeet vaikeaan unettomuuteeni sekä päälle vielä masennuslääkkeet, joiden kanssa ei enää imetystä suositeltukaan. Eli nukuin jotain tunnin vuorokaudessa sen ekan kuukauden aikana ja yleensäkin jos en saa nukuttua, minulta katoaa myös ruokahalu, jolloin unohdan helposti syödä. Repeämäkipuihin jouduin syömään kipulääkettä parikin kuukautta. Neuvolan terkka käski lopettaa kipulääkkeet jo parin viikon kohdalla, koska nekin voivat heikentää maidon tuloa. Valittavana oli sitten kova kipu, joka sekään ei rentoutumista ja oksitosiinin eritystä edistä, tai kipulääke joka sitten taas puolestaan voi vaikuttaa siihen ettei maitoa niin tule.

Niin tai näin, niin ei ehkä ollut imetykselle kovin hyvät lähtökohdat. Olihan se itselle suuri pettymys ja aiheutti syyllisyyden tunteitakin, koska olin kuvitellut imettäväni mieluiten vuoden ikään asti ja ajattelin, että kyllä sen saa tarpeeksi yrittämällä onnistumaan. Enpä vain saanut.

Varmaan joku imetysfanaattisuutensa säilyttänyt tulee tähän perään mollaamaan, mutta siitä vain.

Toisen lapsen kohdalla on ajateltu kyllä jo etukäteen, että tuohon minut viimeksi uuvuttaneeseen ruljanssiin ei enää lähdetä, vaan syön kiltisti nukahtamisen avuksi tarvitsemiani aineita synnytyksen jälkeen ja niiden kanssa ei imetystä suositella. Minulla siis teini-iästä vaivannut primaarinen unettomuus eli sen tyyppinen unettomuus, jolle ei ole löydetty ulkoista syytä jonka voisi poistaa. Melatoniinia on mennyt koko raskausajan ja synnytyksen jälkeen nukahtamista nopeuttamaan sitten unilääke sen lisäksi, kuten käytän yleensäkin muuten kuin raskaana ollessa. Herään kyllä vauvan tarpeisiin vastaamaan niiden läpikin, koettu on. Olen herkkä herääjä ja huono nukahtaja, joka ei ilman lääkitystä edes ehdi nukahtaa koko sinä aikana jonka vauva ensikuukausinaan pisimmillään nukkuu. Meillä esikoisen pisin unipätkä ensikuukausina oli 3 tuntia kerran vuorokaudessa.

Tulipahan nyt selitettyä syyt perinpohjin, ja varmaan tuohon voisi joku tulla nyt sitten myös huutamaan, että mitäs hankit lapsia jos olet noin univammainen. No ei sen perusteella välttämättä kannata jättää kuitenkaan elämäänsä elämättä, että sattuu olemaan uneton. Vauva-aika on vain lyhyt aika elämästä eikä onnistunyt imetys ole ainut tässä elämässä autuaaksi tekevä asia.

vastataan nyt... kirjoitti:

Ennen tuota nyt 3-vuotiasta esikoista uskoin vakaasti imettäväni. Kotona odotti mahdollisen ja epätodennäköisenä pitämäni "katastrofin" varalta 2 tuttipulloaja 2 kpl 2 dl korviketetroja.

Imetystä myös yritettiin kaikin keinoin. Synnytys ei mennyt ihan putkeen ja oli isojen repeämien korjailun jälkeen kovat kivut. Maito ei noussut sen viikon aikana, mikä jouduttiin olemaan synnärillä. Vauvalle ei myöskään annettu lisämaitoa ja hänen painonsa laski siihen asti, kunnes alettiin antaa myös lisämaitoa. Maidontuotantoa yritettiin stimuloida synnärin maitohuoneessa tiheillä konelypsyillä, mutta heikolla tuloksella (max 5 ml yhden kerran viikon lopulla, useimmiten kuitenkin alle sen tai ihan nollatulos). Käsin lypsäen ei irronnut tippaakaan eli todella tiukassa oli kaikki. Lisämaidon anto alkoi kuudentena päivänä synnytyksestä, kun vauvan paino oli pudonnut reilusti yli 10 % eikä hän ollut kastellut viimeiseen v uorokauteen enää yhtään vaippaa. Sitä ennenkin (yhtään kosteita) vaippoja tuli aina vähemmän kuin mitä imetyksen turvarajat -oppaassa sanotaan että pitäisi tulla...

No, joskus käy noin että maito ei kerta kaikkiaan nouse vaikka sen eteen tekisi mitä. Tultiin sitten kotiin viikon kuluttua kun vauvan paino oli yhtenä päivänä hiukan noussut, ja oltiin tosi kiitollisia niistä kahdesta tuttipullosta ja kahdesta korviketetrasta. Seuraavana päivänä oli kiire kauppaan ostamaan jokunen pullo ja korviketta lisää. Käsikäyttöinen lypsykone ostettiin jo synnärin kahviosta ja sitäkin käytettiin pari viikkoa toiveikkaasti, samoin vauvaa yritettiin imettää aina ensin ennen kuin annettiin mitään muuta, mutta ei sitä maitoa vain lähtenyt edelleenkään tulemaan yhtään sen enempää. Luovutin 5 viikkoa synnytyksestä jolloin sain myös lääkkeet vaikeaan unettomuuteeni sekä päälle vielä masennuslääkkeet, joiden kanssa ei enää imetystä suositeltukaan. Eli nukuin jotain tunnin vuorokaudessa sen ekan kuukauden aikana ja yleensäkin jos en saa nukuttua, minulta katoaa myös ruokahalu, jolloin unohdan helposti syödä. Repeämäkipuihin jouduin syömään kipulääkettä parikin kuukautta. Neuvolan terkka käski lopettaa kipulääkkeet jo parin viikon kohdalla, koska nekin voivat heikentää maidon tuloa. Valittavana oli sitten kova kipu, joka sekään ei rentoutumista ja oksitosiinin eritystä edistä, tai kipulääke joka sitten taas puolestaan voi vaikuttaa siihen ettei maitoa niin tule.

Niin tai näin, niin ei ehkä ollut imetykselle kovin hyvät lähtökohdat. Olihan se itselle suuri pettymys ja aiheutti syyllisyyden tunteitakin, koska olin kuvitellut imettäväni mieluiten vuoden ikään asti ja ajattelin, että kyllä sen saa tarpeeksi yrittämällä onnistumaan. Enpä vain saanut.

Varmaan joku imetysfanaattisuutensa säilyttänyt tulee tähän perään mollaamaan, mutta siitä vain.

Toisen lapsen kohdalla on ajateltu kyllä jo etukäteen, että tuohon minut viimeksi uuvuttaneeseen ruljanssiin ei enää lähdetä, vaan syön kiltisti nukahtamisen avuksi tarvitsemiani aineita synnytyksen jälkeen ja niiden kanssa ei imetystä suositella. Minulla siis teini-iästä vaivannut primaarinen unettomuus eli sen tyyppinen unettomuus, jolle ei ole löydetty ulkoista syytä jonka voisi poistaa. Melatoniinia on mennyt koko raskausajan ja synnytyksen jälkeen nukahtamista nopeuttamaan sitten unilääke sen lisäksi, kuten käytän yleensäkin muuten kuin raskaana ollessa. Herään kyllä vauvan tarpeisiin vastaamaan niiden läpikin, koettu on. Olen herkkä herääjä ja huono nukahtaja, joka ei ilman lääkitystä edes ehdi nukahtaa koko sinä aikana jonka vauva ensikuukausinaan pisimmillään nukkuu. Meillä esikoisen pisin unipätkä ensikuukausina oli 3 tuntia kerran vuorokaudessa.

Tulipahan nyt selitettyä syyt perinpohjin, ja varmaan tuohon voisi joku tulla nyt sitten myös huutamaan, että mitäs hankit lapsia jos olet noin univammainen. No ei sen perusteella välttämättä kannata jättää kuitenkaan elämäänsä elämättä, että sattuu olemaan uneton. Vauva-aika on vain lyhyt aika elämästä eikä onnistunyt imetys ole ainut tässä elämässä autuaaksi tekevä asia.

Lue lisää

Minun ei ollut ollenkaan tarkoitus syyllistää ketään imetyksestä tai imettämättömyydestä. :) Kiinnosti oikeastaan vain se, että JOS on ajatellut imettää, niin miksi hankkii kasapäin pulloja jo raskausaikana, kun ei sellainen täysi maidon nousemattomuus kuitenkaan kovin yleistä ole ja parilla pullollakin pärjää siihen asti, että pääsee kaupasta ostamaan lisää. On monia tilanteita, jossa imetys ei ole paras vaihtoehto, enkä niitä tarkoittanut tässä käydä ruotimaankaan. :)