Onko mitään rajoitusta? Tämä kysymys ei liity vain laivamatkailuun, vaan mihin tahansa matkaan, jolta voisi jäädä Ruotsiin pidemmäksi aikaa.
Paljonko käteistä saa viedä Ruotsiin?
Hur mycket
143999
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
5000€
Vähintään 10 000 euron käteisrahan tuonti ja vienti, tullin sivuilta:
Kaikissa EU:n jäsenmaissa on 15. kesäkuuta 2007 alkaen sovellettu asetusta, jonka mukaan Euroopan yhteisön alueelle saapuvan ja sieltä poistuvan henkilön on ilmoitettava tulliviranomaiselle, jos hän kuljettaa mukanaan vähintään 10 000 euron verran käteisrahaa. Asetuksella luodaan vain ilmoitusvelvollisuus, eikä sillä kielletä tai rajoiteta käteisrahan tuontia tai vientiä sinänsä.
Käteisrahaliikenteen seurannalla pyritään havaitsemaan yhteisön ulkorajan yli kuljetettavia rahanpesuun tai muuhun rikolliseen toimintaan liittyviä varoja.
Käteisrahalla tarkoitetaan paitsi maksuvälineenä liikkeessä olevia seteleitä ja kolikoita myös tiettyjä muita maksuvälineitä kuten sekkejä ja siirtokelpoisia velkakirjoja. Luottokortteja ei tarvitse ilmoittaa.
Ilmoituslomakkeita saa rajanylityspaikoilta tai voit täyttää ja tulostaa ilmoituksen jo etukäteen Tullin nettisivuilla. Liitä ilmoitukseen henkilöllisyytesi varmentamiseksi kopio passistasi tai henkilötodistuksestasi.
EU:n ulkopuolelta Suomeen saapuessasi valitse maahantulopaikalla Tullin punainen kaista. Poistuessasi Suomesta EU:n ulkopuolelle tee ilmoitus poistumispaikan tullitoimipaikkaan
EU:n sisällä käteisen valuutan maahantuonti- ja vienti on vapaata. EU-alueelle saapuvan ja sieltä poistuvan henkilön on ilmoitettava tulliviranomaiselle, jos hän kuljettaa mukanaan vähintään 10 000 euron arvosta käteistä valuuttaa.
Siis Suomesta voi viedä käteistä haluamansa määrän
Miksi kannattaa kysyä väältä virheellisiä tietoja, kun kuukkelista saa linkit oikeisiin tietoihin. Sillä käteisen vienti maasta riippuu myös kohdemaasta. Eli määrä ei kaikkialle ole sama!
Katso tullin SUomen pankin tai Ulkoministeriön sivuilta eikä Rajavartiolaitoksen sivujakaan ole paha vilkaista. Tietoa on, jos sitä todella haluaa.
mielestäni ei ole mitään rajoituksia raha määrän suhteen, paitsi jos menet EU-ulkopuolelle.
Tuolla ylempää olikin vastaus. Minua aina ihmetyttää tuo. Ei vaivauduta ottamaan asioista selvää! Vai eikö osata?
Ei ole olemassa mitään rajaa paljonko rahaa saa viedä Suomesta pois. Yli 10.000€ summat pitää ilmoittaa tullille. Mukaan selvitys miksi vie enemmän niin asia ok. Estetään mm rahanpesu ja laittoman rahan vienti
Tätä sinun piti siis täsmentää:
"Euroopan yhteisön alueelle saapuvan ja sieltä poistuvan henkilön on ilmoitettava tulliviranomaiselle, jos hän kuljettaa mukanaan vähintään 10 000 euron verran käteisrahaa. Asetuksella luodaan vain ilmoitusvelvollisuus, eikä sillä kielletä tai rajoiteta käteisrahan tuontia tai vientiä sinänsä."
Mitä eroa on laillisella rahalla ja laittomalla rahalla? Mistä tiedän, että saamani vaihtoraha on aina sitä laillista eikä laitonta ole mukana?
Sinne saa viedä 1.666.666.66€
Sinne saa viedä ihan niin paljon kuin rahkeet antaa myöten.
Juutalaisten Jeesus kieltää 666 viennin muualle kuin Helvettiin koska se on paholaisen luku.
Taikauskoa.
Uskokoon ken tahtoo.
Itse vein 1,4 miljoonaa euroa monopoli seteleitä käteisellä eivätkä sanoneet tullissa mitään.
Seriffit äkkiä takaisin. Muutoin palstaa ei saada ruotuun.
YP:n taito ja kyky ei siihen pysty.
Jatkuvaa asiattomuutta, kirjoittelua väärälle foorumille, jne.
Toivottavasti osaatte jonkus valita kirjoitusfoorumin oikein.